Tuota taustaa vasten tuntuukin hiukan pelottavalta ajatus siitä, että tällä viikolla aloitan työt myös toisessa koulussa. Lähden tekemään muutamaa lisätuntia viikkoon tällä paikallisella yläkoululla sen kanslistin avuksi. Siellä töitä on ihan yllinkyllin ja tätä väsynyttä olotilaa peilaten mua hirvittää miten mä omaksun jälleen uutta. Samalla yritän olla ajattelematta koko juttua, sillä sittenhän se näkee miten alkaa sujumaan. Mun työsopimus joka tapauksessa tehdään vuoden loppuun asti joten sittenhän voi aina tehdä uusia päätöksiä mikäli tämä ei suju tai ei jaksa kahta hommaa.
Viikonloppuna me vietettiin aikaa myös Akin äitin luona. Vähän auteltiin puutarhahommissa ja voi että miten mä nautin siitä päivästä. Mä huomasin siinä selvästi miten paljon oon kaivannut sitä, että saa laittaa sormet multaan. Se on varmaan suurin asia mitä omakotitalosta kaipaan. Omaa pihaa ja sitä, että kesälläkin sais vaikka yömyöhään kuopsutella jos siltä tuntuu. Ostaa heräteostona kaikkia kivoja kasveja ja juttuja omaan pihaan. Ehkä vielä jonain päivänä. Akin äiti on todellinen viherpeukalo. Saatiin ihania isoja valkosipuleitakin joita mä sitten päätin marinoida että tulee ainakin käytettyä mahdollisimman tuoreena ettei ehdi kuivua.
Oli aivan ihana kelikin lauantaina joten mikäs siinä oli touhutessa. Illalla päästiin sitten vielä pihasaunan löylyihinkin. Ai että!!!
![]() |
Viherpeukalon valtakuntaa |
![]() |
Koivu jossa on viininpunaiset lehdet... |
Mä tykkään tästä maisemasta... Ajeltiin vähä viemään lehtiä keräykseen |
Sunnuntaina sitten nukuttiin pitkään ja lähdettiin käymään Keskisen ostosmeihemissä. Ihan niin ettei mitään asiaa sen kummemmin ollut mutta kunhan nyt lähdettiin. Kyllähän sinne sitten toki sai rahaa menemään ja mukaan tarttui kaikkea tarpeellista ja sellaista mitä en edes tiennyt tarvitsevani.
Nyt on jo uus viikko hyvällä alulla.... Se tuo tullessaan ainakin hautajaiset.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti