JOULUNOSTALGIAA JA RAKKAITA IHMISIÄ

Toka vipa työviikko tänä vuonna. Siis mitä ihmettä!! Tänä VUONNA?!?!??! Kukaan ei enää jaksa tätä mun ajan kulumisen jahkumista mutta silti sitä on pakko vähä jahkua. Nyt ollaan ihan aikuisten oikeasti siinä tilanteessa, että jouluun on enää todella vähän aikaa. Ja toisaalta, mitä sitten. Mä en todellakaan oo mikään joulustressaaja. EN tee joulusiivoja, ellei tuu joku tilapäinen mielenhäiriö kuten viime vuonna. Sillon sitä puunasi suit sait sekä keittiön kaapeista lähtien sekä kylppärin lattia porstaten. TEEN jouluruokia ihan mielellään. Jouluisia laatikoita sais takuuvarmasti kaupasta ihan yhtä hyvin maistuvina ja jopa halvemmallakin kun itte tehden mutta siitä hommasta mä tykkään. En oo ikinä ollut mikään leipuri mitä jouluun tulee, mutta ruokaa mä laitan mielellään. EN siis siivoa kaappeja, pese ikkunoita, hermoile tekemättömien siivojen takia. HÖSSÖTÄN sen mitä mieli tekee ja mikä kivalta tuntuu. Tämä tonttu, jos kuka, osaa onneksi mennä ihan fiilispohjalta.

Tuntuu kivalta, että joulumuistamisia me jo vietiin viime viikonlopun aikana ja lahjat on muutenkin hyvin hanskassa. Lähes kaikki on hommattuna ja mitä ei oo niin mielessä kumminkin on jo. Sitten vaan täytyis saada ne jotenkin perille jouluksi. Sitä ehtii vielä miettiä. Ei ole vielä viime tippa, se mikä mut saa toimimaan parhaiten.

Koulussa hössätään kyllä joulun kanssa ihan riittämiin mun kotihermoilemattomuuteni puolestakin. Tehdään koristeita sinne ja tänne, valmistuu lavasteita, näytelmiä harjoitellaan, kuorot laulaa ja soitto soi. Ihan kun joulun alla pitääkin. Yhdet parhaimmista ala-aste muistoista liittyy nimenomaan koulun joulujuhlaan. Meidän koululla se tarkoitti koko kylän yhteistä puurojuhlaa. Näytelmien ja muiden ohjelmanumeroiden harjoittelu oli aina yhtä kivaa ja jännää hommaa. Mulla oli aina paljon rooleja, sillä luulenpa olleeni vapaaehtoinen moneenkin hommaan. Muistan ne tietyt puna-vihreät tonttuasut joiden kaivaminen kaapista ja päälle laittaminen oli aina yhtä jännä juttu. Paljain varpain hiipparoiminen kuului siihen asuun olennaisesti. Itte tehtiin kaikenlaista lavastetta ja rekvisiittaa, jopa omat näytelmävaatteet toisinaan. Ikinä joulujuhlaan ei liittynyt mitään negatiivista. Siinä oli niin paljon superkivoja elementtejä ettei murjotukselle ollut sijaa. Eteisen puolella, ihan siinä salin oven ulkopuolella oli laitettu seinään ohjelmajärjestys ja sitä luettiin kun raamattua. Oman muistikuvan mukaan oltiin itte aikalailla hyvin perillä siitä, kenen piti valmistautua seuraavana valtaamaan lava. Olis kiva ehkä joskus kuulla tähän asiaan myös silloisen open mielipide. Voi sitä kauhun sekaista jännitystä kun oma vuoro oli seuraavana. Aivan varmalta tuntui, ettei muista ainuttakaan sanaa kun lavalle pääsee. Eikä tonttuleikin askelkuviot mene niinkun on suunniteltu. Silti ikinä ei mennyt täysin mönkään mikään esitys. Ketään ei koskaan kiusattu jos ei muistanutkaan kaikkia sanoja yms.

Joulujuhlan kruunasi tietenkin joulupukki joka saapui koko kylän väen iloksi aina juhlan lopuksi. Ja me saatiin olla ne tonttupuvut päällä ja toimia pukin apulaisina. Oli nimittäin sellainen tapa, että juhlavieraat toi pienen lahjan mukanaan minkä päälle kirjoittivat oman lapsensa tai muun läheisen nimen. Joulupukki sitten otti niitä valtavasta säkistään ja nimiä tavattiin kieli poskessa, ettei vaan mennyt kenenkään nimi väärin. Keittäjä-Leena oli laittanut meille kaikille paperipussin missä oli omena ja pipari. Varmaan jotain muutakin mutta ei nyt tuu mieleen että mitä. Mummalta saatiin aina suklaapukit. Voi aikoja voi tapoja.

On se joulujuhla kovin tärkeä tämänkin päivän oppilaille vaikka tekniikka ja kuviot muutenkin on kovasti paljon muuttuneet. Ja tuntuu että lapsetkin on muuttuneita. Jotenkin paljon vanhemman ja fiksumman oloisia ovat kun me aikanaan :D

Viikonloppuna siis käytiin oikein tehoreissu Lapualla. Lähdettiin heti perjantaina aamulla että ehdittäis mahdollisimman monta paikkaa. Eka ajettiin suoraan mumman luo, missä ei olla aikoihin käyty. Olipa tosi kiva saada olla ihan ajan kanssa siellä. Aki oli taas kyhäillyt asetelmia metsän antimista joten sellainen vietiin myös mummalle. Saatiin sitten perinteinen villasukkapussi lähtiessämme. Ei olla vielä avattu millaiset ihanuudet tänä vuonna on vuorossa. Mumman luota mentiin kaupan kautta mun siskon perheen luo. Vastaanotto oli jälleen mukavan lämpöinen ja siellä vierähtikin sitten hyvä tovi. Saatiin mm mun ihanalta kummitytöltäni Kastanjalta alla oleva kuva. Me ollaan kuulemma vihaisia siinä.

Otettiin sitten Villekin mukaan kun lähdettiin mun vanhempien luo missä yövyttiin. Saipahan tovin viettää aikaa nuorimmaisen kanssakin. Kovin ilahdutti Villen huomattavasti parantuneet verensokerit. Hienoa, että on ottanut homman haltuun. Myös mun rakas ystäväni Vaasasta tuli sitten viikonloppua viettämään meidän kanssa ja olihan kyllä seura kohdillaan.

Lauantaina me lähdettiin sitten shoppailemaan joululahjoja. Ensin käytin tilaisuutta hyväkseni ja esittelin Akille Vanhan Paukun kulttuurikeskusta kun kerrankin oltiin paikalla niin, että ovet oli avoinna. Käytiin patruunagalleriassa tutustumassa valokuvanäyttelyyn ja sitten kierrettiin Patruunatehtaan museo. Oli sielä vähän muutakin lapualaista historiaa näytillä.

Patruunagalleria on kyllä ihan kelpo paikka näyttelyille

Näiden aktiviteettien jälkeen olikin jo korkea aika mennä mun kummipoikaa synttärionnittelemaan. Viime viikonloppuna viettivät synttäreitä mutta me ei päästy mukaan joten nyt sitten piti mennä lahjuksen kera käymään. Sieltä vielä sitten rakkaimmastakin rakkaamman ystävän ja toisen kummityttöni luona poiketen kotimatkalla. Oli kyllä niin hyvä mieli illalla kun saunan jälkeen mietti menneitä päiviä. Oli kyllä ollut taas jo tosi ikävä kaikkia.

Sunnuntaina käytiin vielä ennen lähtöä viemässä kynttilä mun isun haudalle ja tapaamassa mun tätejäni Annaa ja Maijaa. Sielläkin käynnistä oli aivan liian pitkä aika jo. Lupasin, että mennään jouluna käymään uudelleen. Kotimatka sitten taitettiinkin todella raskaassa ajosäässä. Märkiä rättejä satoi vasten ikkunaa yli puolet matkasta. Sen lisäksi siis, että oli niin älyttömän pimeää että todellakin piti keskittyä että pysyy tiellä. Johtuneeko siitä vai muuten vaan hektisestä viikonlopusta, että olin aivan naatti kun kotia päästiin. Akin tyttö tuli meille vielä illalla enkä siltikään meinannut pysyä hereillä. Väsy painoi kovemmin kun koskaan ennen.

Tämän viikon työrupeama alkoikin siis aika väsyneissä merkeissä. Maantantaina kun soi kello, niin en voinut uskoa että pitää herätä jo. Kääk!!! Sama tahmea tahti on jatkunu sekä eilisen että tämän päivän tuolla työrintamallakin. Viime yönäkään en oikein saanut nukuttua mutta siitä syystä sitten tuonnempana. Tänään en tee yhtään mitään. Laitan telkkarin ihan kohta päälle ja oikaisen tähän sänkyyn. Oon antanut ittelleni luvan nukahtaa ihan silloin kun uni tulee tai siltä tuntuu. Tälläkin hetkellä mua väsyttää niin, että on tosi vaikea pysyä hereillä. Pari kertaa oonkin saanut itteni kiinni siitä, että kädet valahtaa rennoksi näppiksille ja tuloksena on pitkä rivi jotain kirjainta.

Mun unettomuuden syynä on asia jota ei toivoisi kenenkään lähipiiriin. Mulle se nyt sattui aika ison kautta. Kerron kunhan saan tilanteeseen jotain tolkkua.

rakkaudella,
Sartsa