SUVAITSEVAISUUTTA JA SETA-ASIAA

Ihana aurinko on palannut meidän riemuksi vielä ainakin kertaalleen ennen pitkää ja synkkää syksyä. Nyt kun kattoo ikkunasta ulos niin on vaikea käsittää, että vain parin kuukauden päästä alkaa vuoden synkin ajanjakso. Tänäänkin mittarissa on ollut lähes 30 asteen hellelukemat ja oonpa kiittänytkin universumia tästä ammatinvalinnasta koska saan olla ulkona niin paljon nauttimassa näistä keleistä. Eskarien kanssa oltiin tänään jopa rannallakin hiukan varpaita uittamassa. Vesi oli muuten sellaista, että olisin voinut hyvin kuvitella meneväni jopa uimaankin. Ei se nyt mitään linnunmaitoa ollut mutta hetken totuttelun jälkeen ei kyllä jääkylmääkään. Ihan jäi sellanen kutina, että meniskö sitä illalla tosiaankin pulahtamaan tuohon läheiselle uimarannalle. Hmm....

Tämä viikko on tuonut tullessaan niin paljon isoja mietinnän paikkoja, että pitkästä aikaa on oikein joutunut koville itsensäkin kanssa. Oon törmännyt ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti suvaitsemattomuuteen mitä tulee seksuaaliseen tasa-arvoon. Huomasin ja edelleenkin huomaan, että tämä on mulle todella arka aihe ja mä provosoidun tästä herkästi. Mun on vaan niin vaikea hyväksyä sellaista ahdasmielisyyttä, joka antaa luvan itselleen toitottaa suureen ääneen maailmalle, että minä olen tätä mieltä ja se mielipide on ainoa oikea. Mä suututan niin monia kun sanon, että raamatusta on lähtöisin nämäkin mielipiteet joiden perusteella jollakin on oikeus päättää jonkun toisen ihmisarvosta tai siitä onko hän hyväksytty sellaisena kun on.

Ensinnäkin sukupuolet. Vaikka en itsekään pysty tietenkään edes mielikuvittelemaan tilannetta, etten tuntisi olevani joko mies tai nainen, niin voin vain arvailla millaiselta se tuntuu hänestä joka näin aidosti tuntee. Ei siis riitä se ristiriita maailmaa ja itseään vastaan persoonatasolla vaan sitten vielä täytyy taistella yhteiskunnan ja koko maailman tuulimyllyjä vastaan. Kamalaa! Jokainen meistä kuitenkin haluaa olla hyväksytty juuri sellaisena kun on. Meissä on se jokin syvällä sisällämme joka odottaa, että meille sanotaan että me ollaan arvokkaita ja ihan samalla viivalla kun kaikki muutkin vaikka sitten poikkeaisimme yleisestä normikäsityksestä millään tavalla. Jos siis joudut kuulemaan päivä toisensa jälkeen sitä, että sinä väität olevasi jotain mitä ei ole olemassakaan ja että sinussa on jotain pahasti vialla niin täytyy ihmetellä että moisen keskellä joku ylipäänsä selviytyy. Jos pidetään faktat faktoina niin sukupuolettomuus on ihan lääketieteellisesti todistettu juttu. Siitä on dataa mustaa valkoisella. Ilkeästi voisin heittää että monestakos raamatun asiasta voidaan sanoa samoin?

Toisena sitten tulee tietenkin kaiken kamaluuden näkyväksi tekevä samaa sukupuolta olevien liitto. Oikeastaan menin jo asioiden edelle sillä ennen liittoa pitäisi puhua ylipäänsä suhteista samaa sukupuolta olevien välillä. Otetaanpa tämäkin asia vaikka lähimmäisenrakkauden kannalta. Tai sen, että vihollistaan pitää rakastaa ja kääntää aina vain toinen poski. Edellä mainittuja asioita kuitenkin tietääkseni raamattu pitää kovinkin keskeisinä ohjenuorina. Miten ihmeessä siis nämä asiat koskevatkin vain valittuja paloja ihmiskunnasta mutta ei kaikkia. Ja mikä on se supervoima jolla joku ihminen, samaa luuta ja verta kun kaikki muutkin ihmiset, pystyy sanomaan että tuo ihmisryhmä voidaan tässä kohtaa ohittaa. No, sitten oon huomannut senkin keskusteluja seuratessani että tätä asiaa kierretään sanomalla, että kyllä nämä ihmiset ovat ihan lähimmäisenrakkauden piirissä mutta heidän tekonsa on tuomittavia. Tekonsa?? Sekö, että rakastaa. Sekö, että rakkauden kohde nyt sattuu olemaan samaa sukupuolta. Jaksaako joku todella uskoa, että joku tyttö joka etsii seksuaalisuuttaan ja minuuttaan siinä maailmassa ja päätyy suutelemaan toista tyttöä on lopun ikäänsä homoseksuaali tyylillä "koska mä voin". Nuorena tehdään, ja mun mielestä pitääkin tehdä, kaikenlaisia kokeiluja suuntaan jos toiseenkin mutta ei kukaan päätä alkaa homoseksuaaliksi ellei sydän todella sano niin, että nyt mä rakastan tuota toista vaikka se onkin samaa sukupuolta. Päinvastoin. Miten moni taisteleekaan näitä tunteita vastaan ja ryhtyy heterosuhteeseen koska ei uskalla olla oma itsensä perheensä, sukunsa ja ystäviensä edessä. Ainakaan mikäli tietää heidän mahdollisesti jyrkänkin suhtautumisensa asiaan. Siinä sitten elellään raastavasti elämää joka ei koskaan voi tehdä onnelliseksi. Ei, koska oma identiteetti on peitetty syvälle sydämen perimmäiseen kamariin. Kamalaa! Miten ihmeessä tämä asia voi olla joillekin niin ehdoton ei ei. Kysehän on rakkaudesta, jonka pitäis olla suurin kaikista. Joidenkin kirjoitusten mukaan jopa lähtöisin Jumalasta itsestään. Miten se voi koskaan olla väärin? Onneksi tässä asiassa on tultu aimo harppauksin eteenpäin eikä enää ole yhtä pimeää kun vielä muutama vuosi sitten. Nyt ihmiset voivat enenevässä määrin olla avoimesti sitä mitä ovat. Olivat he sitten nuoria tai vanhoja. Maailma olis niin paljon parempi paikka kun täällä olis enemmän rakkautta ja kun ihmiset pystyisivät toteuttaa elämässään sitä mikä aidosti tekee heidät onnelliseksi. Kun kateus ja tuomitseminen puuttuisivat kokonaan.

Mun on vaan kerta kaikkiaan vaikea hyväksyä tuollaista ahdasmielisyyttä, vaikka yritän kyllä kovasti ymmärtää. Ja toisaalta ymmärränkin ihmisiä, joiden elämää ohjaa raamattu ja tulkinnat siitä mitä siellä sanotaan. Jokaisellahan on oikeus omaan katsomukseen ja mielipiteisiin ihan niinkun mullakin. Erityisesti tämä asia vaan korostuu mun mielessä silloin, kun siihen liittyy lapset ja kasvavassa iässä olevat nuoret. Jos heille annetaan tärkeässä minä-kuvan rakentumisen vaiheessa viestiä etteivät he kelpaa ja ole hyväksyttyjä omina itsenään niin mitä siitä seuraa.

Tälläisia asioita mä oon miettinyt viime aikoina. Ja tehnyt samalla huomion siitä, miten avarakatseisessa ympäristössä ja sallivien ihmisten keskellä mä oon saanut olla ja elää. Koskee mun perhepiiriä kuin myös ystäväpiiriäkin. Kaikille on tilaa ja jokainen saa olla just sitä mitä on. Siinä on rikkautta jota paitsi monet jää.

Tämä seta- asia on ollut nyt vain yksi monista isoista asioista joita oon pyöritellyt mielessäni. Syystä, tai toisesta, mun eteen on viime aikoina tullut monia mieltä askarruttavia isoja asioita ja oon löytänyt uusia puolia ittestäni. Kaikista en oo tykännyt. On pitänyt miettiä oonko mä itse niin suvaitsevainen mitä haluan ajatella, tuomitsenko mä omista näkökulmistani toisia? Aika tiukkojakin kysymyksiä tässä on joutunut itelleen esittää.

Mä juttelen niistä muista aiheista sitte seuraavalla kerralla. Nyt meen kohta maata tuonne armaani viekkuun ja yritän saada hyvistä unista kiinni.

rakkaudella,
Sartsa

TAAS YKSI TYÖVIIKKO AHERRETTUNA

Se, etten oo koko viikolla saanut naputeltua riviäkään kertoo jollain tapaa hyvin paljon vallitsevasta olotilasta. Töitten jälkeen oon ollut niin älyttömän väsy, että illat on menneet ihan vaan oleiluun. Oikeastaan koko viikolla en oo saanut aikaan mitään järkevää. Se ärsyttää, ihmetyttää ja vähän huolestuttaakin.

Töissä sinänsä päivät menee ihan älytöntä vauhtia nyt, kun normaali arkirytmi alkaa pikkuhiljaa löytyä ja hommat muuttuu sopivasti rutiiniksi. Koulumaailmassa on niin paljon muuttuvia tekijöitä päivien varrella, että liukuhihnatyötä siitä ei tuu koskaan ja hyvä niin. Eskarissa lapset on alkaneet tottua meihin aikuisiin ja työtapoihin. Meillä on ihana ryhmä, joka on valmis aina kaikkeen ja hyvin harvoin kuuluu mitään soraääniä mistään. Eilen, lasten lähtiessä kotiin, mä sain niin tiukat halaukset parilta tytöltä että siitä jäi oikein mukava muistijälki viikonlopuksi.

Kiireisiä mun päivät on edelleen, ja tulee olemaankin, mutta silti nyt kun päivät alkaa loksumaan omaan uomaansa niin tuntuu helpottavalta. Oon myöskin osannut nyt ottaa vaan itselleni lepohetken kesken päivän. Silloin mä menen rauhalliseen paikkaan, laitan työpuhelimen 10 minuutiksi lentokonetilaan ja istun sen hetken hengähtämässä. Tekee ihmeitä. Onneksi mun työhön liittyy paljon ulkoilua myös, mikä tekee sen ettei aina edes tunnu työltä se mitä tekee. Viikon varrella on menty oppilaiden kanssa urheilukentälle liikuntatunneilla ja sinne on parin kilsan siirtymä. Hyvät keskustelut on ehditty siinä matkan varrella käydä oppilaiden kanssa vähän asiasta jos toisestakin. Mä tykkään mun työstäni just sen takia että se on monipuolista, vaikka välillä hektistäkin.

Tämä vallitseva väsymys on tosiaankin hiukan mietityttänyt, sillä nukun kyllä mielestäni ihan hyvin. Kaikkina öinä en herää kertaakaan edes vessaan ja muutenkin yölliset valvomiset on jääneet historiaan. Silti töissäkin pitää välillä haukotella makoisasti. Pikkuisen lohduttaa se, etten todellakaan ole ainoa joka tälläisestä väsymyksestä kärsii, sillä asiasta puhuttiin yhtenä päivänä jopa radiossa. Ihmettelivät mikä on tämä outo olotila joka laittaa väsymään niin kovasti. Samaa on puhuneet myös kollegat töissä. Yleensä syysväsymyskin iskee vasta niitä loka-marraskuun sysipimeinä aikoina. Pelottaa miten sitä silloin jaksaa yhtään mitään jos nyt jo on tälläistä. Työt kyllä jaksaa hoitaa, mutta totuuden nimissä on sanottava että välillä fyysisen jaksamisen kanssa on ihan tekemistä. Sitten kun kotia pääsee niin sitä vaan istahtaa alas ja havahtuu seuraavan kerran parin tunnin päästä että tässä mä istun aina vaan. Yhtenä iltana käytiin vähän kävelemässäkin mutta muuten on kaikki liikunta taas jäänyt kun ulko-ovella on kynnyt noussut lenkkeilyn suhteen yhtä äkkiä ylitsepääsemättömäksi. Sitten sitä miettii sellaistakin, laiskuuksissaan varmaan, että mihin rajaan asti sitä omaa itteään ja kroppaansa pitää kuunnella ja milloin on vaan puskettava eteenpäin. Ensi viikolla on vaan koitettava lähteä liikkeelle ja katottava sitten miltä se tuntuu.

Viikon varrelle ei oo sisältynyt juurikaan siis mitään muuta kun töitä. Akin äidin luona käytiin yhtenä iltana ja meillä kävi Akin nuorimmainen yhtenä iltana. Muuten on taidettu vaan suunnitella viikonlopun retkeä, käyty kaupassa, tehty ruokaa ja menty kohtuu aikaisin nukkumaan. Ihan normiarkea siis.

Tänään on mun osalta viimeiset kisat tälle kesää. Kahviohuki kutsuu jälleen mutta tällä kertaa kisat ei kestä kun muutaman tunnin joten ehtii vielä jotain muutakin sen jälkeen.

Syksyistä viikonloppua!

rakkaudella,
Sartsa

ELÄMÄ ON VALINTOJA..

Vihdoin eilen oltiin taas viikonlopussa. Kyllä tuntuikin siltä, että pieni lepohetki hektisen arjen jälkeen tulee tarpeeseen. Mulla on nyt sellanen fiilis, että sanottavaa ja kirjoitettavaa olis kovinkin paljon mutta en oikein osaa jäsentää mistä haluaisin kirjoittaa. Ehkä mä kirjoitan nyt vaan ajatusvirtaa joten varoituksena tässä vaiheessa todettakoon että entistä sekavampaa matskua saattaa olla tulossa.

Sanotaan nyt vaikka alkuun, että mä rakastan sitä että arki on alkanut. Mulle tuo iloa suunnattoman paljon esimerkiksi sellanen pikku juttu että perjantailla ja viikonlopulla on joku spesiaali merkitys. Loman aikana kun oli aikalailla samantekevää mitä viikonpäivää elettiin. Se on joskus ihan mahtavaa mutta pidemmän päälle alkaa jurppimaan se, ettei noita elämän pieniä ilojakaan enää voi pitää sellaisina. Nyt näinä molempina perjantaina siis töiden aloituksen jälkeen on ollut aivan mahtavaa herätä perjantaihin ja ajatella että muutaman tunnin kun jaksaa olla reipas niin sitten on viikonloppu aikaa relata. Eilen ainakin tuntui jopa siltä, etten mä jaksa pinnistää enää tuntiakaan mutta jotenkin vaan noilta lapsukaisilta saa niin virtaa ettei edes huomaa olleensa väsy. Sitten vasta kun työpäivä alkoi olla pulkassa ja viimeisiä paperihommia siinä pyörittelin niin väsymys iski oikein lekalla. 

Tosi hektisenä on siis hommat jatkuneet. Oma lukujärjestys on niin moninainen että mulla kestää tovi oppia se ulkoa. Onneksi nyt kuitenkaan hommat ei ole kirjaimellisesti minuutin päälle joten eiköhän sitä ehdi joka paikkaan ajallaan. Sellainen ongelma tässä on lukujärjestyksen suhteen ratkaistavana että pitäis johonkin kohtaan päivää saada edes yksi tauko laitettua. Annanpa vaikka esimerkin yhdestä mun päivästä. Aika tavallinen sellainen.

8-8.30 valvontaa ulkona kun kyytiläiset ja muut oppilaat saapuvat kouluun.

8.30-9.15 enkkua 3-4 kanssa

9.15-13.00 eskarissa (intensiiviset mutta ihanat 4 tuntia) Ulos eskareitten kanssa vähän vaille yks ja sitä ennen kuljetuslistat mukaan sillä 

13.00 kyyditysoppilaiden valvonta taksiin, kestää päivästä riippuen joko 5 minuttia tai 20 minuttia riippuen onko taksilaisia yhteen vai kahteen taksiin

13.20-14.00 uskontoa 5-6 kanssa

14.00 oppilaat taksiin

14.10-15.00 joku tunti jossain luokassa, en enää muista mikä :)

15-15.30 kuljetusoppilaiden odotustuntivalvojana ulkona

15.30-16.00 kansliahommia, jotka jää nyt pahasti rästiin kun ei ole noita välitunteja jolloin näitä tekee.

Kuten huomaa niin ulkona saan onneksi olla tosi paljon. Sopii mulle erittäin hyvin. Mutta tosiaankin nuo taukohommat on jääneet nyt toistaiseksi unholaan. Jos oon tuolta eskarista välillä ollut poissa kun ope pärjää ilman ohjaajaakin niin ne ajat on menneet sitten kansliatöiden parissa. Mulla on edelleen meidän koulun lisäksi myös toisen koulun laskun tarkastushommat joita teen etänä ja yhtenä iltapäivänä viikossa teen parituntisen fyysisesti toisella koululla. Näin koulujen alettua kaikenlaista paperihommaa ja tekemistä onkin aika paljon mutta se onneksi tasaantuu kun tästä kunnolla alkuun päästään. Ei mulla aika kyllä pitkäksi pääse tulemaan. Askeleitakin yhtenä päivänä oli kännykässä reilut 7000 eikä siinä suinkaan ollut päivän koko saldo sillä eihän mulla oma puhelin mukana ole koko ajan. 

Mä nyt aattelen, ettei oo mikään ihme että perjantai tuntuu kivalta ajatukselta tollasen viikon jälkeen.

Aika ajoin mä oon tullut sellaseen risteykseen missä pitäis valita kahdesta mielenkiintoisesta mutta ehkäpä täysin erilaisesta jompikumpi. Nyt mä oon taas sellasen tilanteen edessä töiden suhteen enkä tällä hetkellä tiedä yhtään mihin suuntaan kuppi kallistuu lopulta. Toinen homma on tätä mitä nyt teen eli koulunkäynninohjaajan työtä. Saa olla lasten parissa, mikä on mulle tärkeää. Työ on kuitenkin niin pirstaleista tällä hetkellä kun siihen kuuluu tuota kansliahommaa sun muutakin että välillä tuntuu etten pysty panostamaan tuohon ohjaustyöhön niin paljon kun tahtoisin. Mulle on pidemmän päälle tärkeää että saan kehittää itteäni ja sillä lailla pitää itseni töiden suhteen ajan tasalla ja tuulettaa ajatuksia sopivin välein. Oon niin uteliat luonteeltani ja mun perusomituisuuksiin kuuluu, että haluan oppia koko ajan lisää. Mitä työtä sitten olenkaan tehnyt männä vuosina niin niitä yhdistää se, että kun oon päässyt sisälle työn kuvaan niin olen hankkinut koko ajan lisää tietoa asioista. Halunnut ymmärtää miksi joku asia tehdään niinkuin tehdään tai mikä vaikuttaa mihinkin. Ei vain niin että kun mulle on sanottu että paina tuota nappia niin tapahtuu näin ja sitten mä vaan painelen sitä nappia ymmärtämättä mitä siitä seuraa jossain toisessa kohtaa. Tai että mihin se mun napin painallus lopulta johtaa. Ymmärrättekö?

Toinen näistä työkuvioista onkin sitten siirtyminen kokonaan noihin koulusihteerin hommiin. Mielenkiintoista työtä, vaativaakin ja siinä jos missä olis mahdollisuus, ja jopa ihan velvollisuuskin oppia uusia juttuja tasaisesti. Lainsäädänteet muuttuu ja koulumaailma muuttuu. Siinä työssä olis tuohon itsensä haastamiseen ja kehittämiseen oivat mahdollisuudet. Työssä olisi tietty jatkumo, mitä mä nyt koen ettei ole kun mun työnkuva on niin muuttunut vuosittain. Mutta se olis sitten sitä konttorirotan hommaa josta kerran olen halunnut pois. Olisiko se sitten pidemmän päälle kumminkaan mun pala kakkua tai kuppi teetä. Mites kun ei niitä lapsia siinä olekaan työkavereina. 

Pelkään, että jossain vaiheessa tämä valinta tulee tehtäväksi enkä mä oo siihen ollenkaan valmis. Miten mä osaan päättää?? Toivottavasti mulla on aikaa vielä hyvä tovi antaa tämän ajatuksen marinoitua tuolla pääkopassa, alitajunnan piironginlaatikossa. Sitten on pakko lopulta taas heittää järki romukoppaan ja toimia sen perusteella mitä sydän sanoo. Sain siitä juuri tällä viikolla esimerkin miten se mun kohdalla on jälleen osoittanut toimivuutensa. Katsokaas kun, minähän tulin alunperin näille seuduille työpaikkailmoituksen perusteella. Joo joo, tuo mies nyt sattui toki tulemaan kuvioihin sopivasti, mutta en mä tänne olisi muuttanut ellei työkuviot olisi vaikuttaneet niin lupaavilta. Kävin silloin haastattelussa eräässä firmassa, asiakaspalvelutehtäviin. En tullut silloin valituksi. Tämähän tapahtui joskus loppuvuodesta 2016. Sain sitten muuta työtä täältä ja muuttokin sitten tuli ajankohtaiseksi, etten nyt Akin nurkissa täällä elelisi kun joku pölykoira. Noh, siitä asti suunnilleen ollaan tämä yksiö jaettu ja tuolla toisessa rapussa on kaksio lähes käyttämättömänä, mutta se onkin sitten eri tarina. Anyway, olin sitten parin mutkan kautta jo mennyt töihin tähän kyseiseen kouluun missä nytkin olen, kun tuolta firmasta jossa olin haastattelussa käynyt, soitettiin mulle että vieläkö olisin kiinnostunut. Homma oli kuulemma mennyt niin, etteivät olleetkaan palkanneet ketään siltä hakukerralta koska olivat ajatelleet pärjätä kumminkin omillaan. Nyt sitten olivat todenneet, että pakko on palkata uusi työntekijä ja niinpä soittivat sen haun ykkösvalinnalle, joka jostain käsittämättömästä syystä olin minä. Tarjosivat vakituista työpaikkaa ja työsopimuskin oli jo valmiiksi kirjoitettu ettei muuta kun nimi alle mikäli niin tahdoin. Asia tuli niin äkkiä että päätin mennä käymään vielä siellä firmassa ja juttelemassa mikä olisi homman nimi. Samalla palkkajutut sun muut laitettais jiiriin. Tuntui ihan mahdottomalta päättää että jäänkö tuonne koululle määräaikaiseen paikkaan, jonka jatkosta ei ollut takeita. Lisäksi ajattelin silloin ettei kaupungille nyt ainakaan tarvi haaveilla vakipapereista mitkä taas tuolta lyötiin mulle käteen hetimiten. Järki sanoi ilman muuta että en voi sanoa ei vakipaikalla ja sydän huusi että nyt jäät tuonne koululle, lasten pariin ja työn pariin josta tykkäät. Niin mun oli sitten tehtävä se päätös että sanon ei vakipapereille ja sydäntä seuraten jään epävarmuuden päälle. Toivoen vaan että kaikki lutviintuu jotenkin, kuten aina on ennemminkin ollut tapana.

Syy miksi kerron tästä on se, että nyt kuulin tällä viikolla että kyseinen firma joka mulle vakipaikkaa tarjos, onkin muuttanut juuri pois paikkakunnalta ja niin kauas että itsellä olisi mennty työ alta sillä en olisi ollut valmis muuttamaan työpaikan mukana. Tällä hetkellä siis olisin työtön ja täysin nollatilanteessa töiden kannalta. Kun taas tällä valinnalla mulla on kaupungille vakipaperit taskussa ja mielenkiintoisia töitä tarjolla ihan yllin kyllin. Kannatti sanoa järjelle että shhhhh!

Elämä on jännää kún se heittää aina välillä tollasia pikku pähkinöitä purtavaksi. Sitten on usein vaan uskallettava ottaa loikka tuntemattomaan. Toivoa, että elämä kantaa ja ohjaa.

Liikkuminen on jäänyt tältä viikolta ihan tyystin tuohon töissä tapahtuvaan liikuntaan. Parina päivänä toki oltiin oppilaiden kanssa liikuntatunnilla urheilukentällä johon nyt on jonkun verran kävelymatkaa. Niinä päivinä mittarissa oli lähes 5 kilsaa joten jonkinlaista liikkumista kuitenkin on tapahtunut. Lisäksi meillä on koulussa aikatavalla portaita joita pitää kulkea eestaas niin se tuntuu kivasti tuolla takareisissä ja pohkeissa.

Meidän viikonloppu alkoi eilen sillä että lähdettiin pitkästä aikaa vähän ulos illalla. Pari siideriä siinä tuli imuroitua, molemmat eri paikoissa mutta oli ihan mukavaa pitkästä aikaa käydä kattomassa paikallista yöelämää. Aika hiljaiselta ja rauhalliselta vaikutti. Sen verran eiliset virvokkeet vaikutti tuohon miespoloon ettei tälle päivälle suunnitellusta retkestä tule kyllä mitään. Taitaa mennä koko päivä nukkumiseksi, mutta eipä se mua haittaa. Keli on aivan mahtava, aurinko paistaa oikein lämpimästi kun taas tässä terassilla näpyttelen. Ei voi valitella. Otan ihan chillisti vaan, illalla mennään kattomaan Akin työkaverin keikka tuonne naapuripitäjään. Siihen mennessä lienee isäntäkin jo tolpillaan :)  Näitä päiviä aina joskus sattuu, harvemmin kyllä meillä joten menköön.

Mehua oon keitellyt vielä toisenkin satsin ja ne on nyt pakkasessa. Hyvää tuli, vaikka itse sanonkin. Kaupan päälle vielä hyvä mielikin kun tuli laitettua vitamiinejä varastoon talven varalle. Nyt mulla on projektina tuossa väännellä pajuista kranssi ja keksiä siihen jotain kivaa koristusta niin saadaan meidän oveen syksyinen kranssi joka sitten jouluksi muuntuu jollain tavalla. En oo koskaan koittanut tehdä kranssia mutta kerta se on ensimmäinenkin. 

Mukavaa, toivottavasti aurinkoistakin viikonloppua. Kaikki on ookoo...

rakkaudella,

Sartsa

rocky road in a beutiful nature

ILTA MARTTANA MEHUMAIJAN KANSSA

Me ollaan nyt saatu noita marjoja sen verran että tuli mieleen tehdä osaa niistä mehuksi. Voin kertoa että viime kerrasta kun mehumaijan äärellä oon touhunnut, on aikaa varmaan kevyesti 10 vuotta. Ei siis ollu pätkääkään muistissa mitkään nyrkkisäännöt (mikäli sellaisia onkaan) mitkä olis voineet olla avuksi tässä hommassa. Työkaverilta sain lainaksi mehumaijan ettei sentään tarvinnut kattilalla alkaa keitellä. Tämäkin on nyt ihan riittävän randomia ja se ois ollu ihan eka kerta sillä tyylillä.

Tilanne on nyt siis se, että mehumaija käy tuossa juuri kuumana ja ensimmäinen mehusatsi on kaadettu takaisin marjojen päälle. Aivan summan mutikassa sinne täräytin viinimarjoja (mustia, punaisia ja valkoisia) sekä vähän vadelmia. Sokeria ripottelin nimeksi väliin. Ans kattoo pilaa ko mä koko satsin. Toivon että en nyt kuitenkaan vaan että tulis mehua jota oikeasti vois jopa juodakin. Olisin tahtonut tehdä ihan puhdasta tuoremehua mutta toivon ettei mun tarttis ihan yksin tuhota noita mehuja niin siksi annoin sitten hiukan periksi Akin epäilyille ja laitoin vähän sokeria.

Tälläiset askareet siis tälle iltaa. Tuntuu hyvältä saada talven varalle jemmaan vitamiineja. Eipä tarvii niitä purkista popsia. Mielummin tykkään ajatuksesta että kaikki hyvä meidän elimistöön tulis oikeasta ruuasta.

rakkaudella,
Sartsa

LAUANTAIN ROAD TRIP JA SUNNUNTAIN MARJASADONKORJUU

Eilinen oli sitten lopulta road trip päivä. Mun ehdotus termarikahvien mukaan ottamisesta ja kivojen paikkojen kiertelystä sai tuulta alleen. Saatiin ensin yllärivieraita kun Akin nuorimmainen tuli kaverinsa kanssa yllättäen poikkeemaan. Juotiin siinä kahvit ja kun tytöt lähtivät niin alettiin laittaa omia kamoja kasaan.

Kahvit termariin, kaupasta mukaan täytetyt patongit ja kahvipullat ja eikun menoksi. Otettiin ensin suunnaksi Haralanharjun näkötorni. Mä oon siellä käynyt jo koulun kanssa kertaalleen joten paikka oli mulle tuttu. Torniin oli 2 euron pääsymaksu ja tällä kertaa päätettiin, ettei lähdetä hakemaan autosta rahaa vaan suunnataan matkaa eteenpäin. Vastaavia maisemia varmaankin tulee eteen muualtakin.

Siitä sitten pienen googlettelun kautta päädyttiin laittamaan google mapsiin osoitteeksi Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto Huittisissa. Satakuntaa ajateltiin siksi, että siellä ei ollut voimassa olevaa metsäpalovaroitusta joten saatettaisiin jossain tehdä nuotiotulet ja paistella vähän makkaraakin. Pitkästä aikaa, näin vois sanoa. Tällä kertaa ohitettiin tuo isosuo, sillä suolla juuri hiljattain oltiin käyty ja päädyttiin Kärjenkallion lintutorniin, johon oli parkkipaikalta vain 800 metrin kävelymatka. Parkkipaikka löytyikin pienen hapuilun jälkeen ja huomattiin, että näköalapaikalle vei tosi hyväkuntoinen polku jota pitkin liikuntarajoitteisetkin pääsisivät hyvin perille. Matkaa näköalatasanteelle oli 400m. Näköala oli kyllä kosteikolle muuten tyypillinen mutta etualalla laiduntanut nautakarja oli kyllä poikkeus kaikkeen aikaisemmin kansallispuistoissa nähtyyn.

Tälläinen paikka ja vähän faktaa

Näköalatasanteelta siis tepasteltiin vielä toiset 400m että päästiin lintutornille. Mielenkiintoinen yksityiskohta reitillä oli se, että siinä mentiin läpi noiden lehmien laitumelta. Piti siis avata 2 sähköpaimen hakaa joiden kohdalla oli vaan kyltti että muistathan sulkea haan perässäsi. Tuli ihan mieleen lapsuus ja se miten lehmien laitumet oli meidän ihan perusleikkipaikkoja. Siinäpä äkkiä laskeskelin että kuinka pitkä aika on siitä kun oon viimeksi lehmälaitumella kävellyt. No onhan siitä vierähtänyt, sellaset 30 vuotta. Kääk!

Nostalgiaa

Polun päässä ollut lintutorni olikin sitten hiukan eri kokoluokkaa mitä tähän asti nähdyt.

Syötiin ensin eväät ennenkun lähdettiin kiipeämään torniin. Ai että kun maistuikin hyvältä, vaikka ei notskieväitä tällä kertaa saatukaan.

Itse kiipeäminen pisti hiukan puuskuttamaan mutta onneksi ei ollut kiire mihinkään. Näkymät oli kosteikkoiset, suomaiset eikä oikein montaa lintua kiikaroinnistani huolimatta näkynyt.

Sellainen panoraamanäkymä

Mä sitte inhoan tälläsiä portaita

Sellaisia lintuja tästä tornista näkyi

Hetkisen siinä kiikaroituamme ja kun huomattiin miten hiljaista oli niin päätettiin lähteä autolle ja suunnata eteenpäin. Seuraavana meidän summittaisella reitillä vastaan tulikin sitten idyllinen kylä, jossa ihastelin toinen toistaan nätimpiä taloja ja pihoja. Jos perinteistä suomalaista maalaismaisemaa pitäisi kuvailla niin tässä olisi ollut sellainen. Huomattiin kyläkirkkokin jota tietenkin lähdettiin tutkimaan lähempää. Olikin sitten kauneimpia kirkkomaita kaiken kaikkiaan jota olen nähnyt. Kylän nimi oli muuten Kauvatsa.

Kirkon pihasta oli myös näkymä aika perinteiseen maalaismaisemaan. Siinä oli jotain joka pysäytti hetkeksi. Vähän kun tulehen tuijottelis.

Matka jatkui sitten kohti Sastamalaa. Välillä todettiin että kello oli jo niin paljon että ajatus makkaranuotiosta piti haudata tältä kerralta. Niinpä sitten päätettiin hakea aakkosasemalta päivällinen, joka nautittiin sitten ulkona.

Nyt oli retkimeininkiä

Me oltiin tässä vaiheessa jo selvillä kohteesta minne suunnataan. Pikkuruisen googlettelun tuloksena määränpääksi tuli Pirulanvuoren näkötorni eli tälläinen paikka. Maisemat oli todellakin ehkä kauneimmat mitä olen näkötorneista nähnyt. Ensimmäisenä huomion kiinnitti horisontti joka oli joka puolelta niin tasainen että ikäänkun se olisi leikattu.

Siellä se torni häämöttää puiden takana

Siinä näkyy se viivasuora horisontti joka oli samanlainen joka puolella

Onneksi satuttiin löytämään tämä paikka netin syövereistä. Tornille ei parkkipaikalta ollut matkaa kun 250m ja hyvä niin sillä alkoi olla jo aika hämärää kun pois lähdettiin.

Tästä sitten lähdettiinkin suuntamaan kotia kohti. Matkalla kuitenkin ohitimme vielä toisenkin maalaiskylän, Luvian, jonka kirkkoa kävimme ohimennen myös katsomassa.

Kotimatka tuntuikin sitten että reissuväsymys alkoi hiipiä kroppaan pikku hiljaa. Lopulta kotona oltiin vasta puoli 1 aikaan yöllä ja loppumatkasta alkoikin sitten olla tiellä monenlaista metsän asukkia. Yhdessä kohtaa esimerkiksi tien ylitti yhteensä 3 kettua. Lienevätkö olleet omille teilleen lähteneitä tämän vuoden poikasia, pieniä ainakin olivat ja onneksi ehtivät pois alta. Ei siinä hämärässä olisi ehtinyt kyllä tehdä yhtään mitään.

Mä rakastan tälläisiä road trippejä. Voisin lomallakin lähteä ainakin viikoksi tien päälle, tai vaikka pidemmäksikin aikaa sillä Suomi on täynnä toinen toistaan kivempia paikkoja joissa poiketa. Mussa on siis ilmeisesti karavaanarin verta vaikka en koskaan oo moista harrastanutkaan. Ehkä pitäis joskus koittaa.

Tänään sitten ollaan käyty Akin äidin luota keräämässä viinimarjoja ja vadelmia. Ajattelin huomenna keitellä vähän mehua. Ajatus meni marjapuskassa kyykkiessäni jo huomisiin työjuttuihin, lähinnä kaikkiin tekemättömiin töihin. Täytyy hoitaa hommat ajan tasalle niin ei tarvi jatkossa vapaapäivänä töitä miettiä.

rakkaudella,
Sartsa

EKAN TYÖVIIKON KUULUMISIA

Eka työviikko pitkän kesäkeskeytyksen jälkeen tuntui kyllä mukavalta. Olinhan mä jo ihan ehtinyt odottaa töihin pääsyä. Hommaa riittikin kyllä sitten ihan kiitettävästi alkuviikosta ennen kuin oppilaat saapuivat. Koulukuljetukset piti hoitaa kuntoon ja siinä on aina oma hommansa ennenkuin listat saadaan ajan tasalle. Koulujen kanslioissa tapahtuu monenlaista muutakin tärkeää päivinä ennen varsinaisen koulun alkua. Oppilastietojärjestelmät laitetaan ajan tasalle. Ne tiedot vaikuttavat sitten tänä tietotekniikan ihmeaikana ihan kaikkeen mitä se oppilas tekee. Niiden tietojen paikkansapitävyyden ja ajan tasaisuuden varassa on se, miten oppilaan koearvosanat kirjautuvat järjestelmään, miten wilman kautta voidaan pitää yhteyttä kodin ja koulun välillä ja mitä tukitoimia oppilas on saanut. Sieltä löytyy tiedot oppilaan oikeudesta koulukuljetukseen, ja lopulta keväällä todistuksetkin muodostuvat järjestelmän kautta opettajien antamien tietojen perusteella. Kyse ei oo siis mistään puhelinnumero- ja osoitekirjasta pelkästään.

Tuo taustaohjelma tosiaankin vaikuttaa myös wilmaan joka on taas tiedonsiirtokanava vanhempien ja opettajan välillä mutta myös koulun henkilökunnan kesken. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos joku ruksi on väärässä paikassa tai joku tieto ei ole juuri oikeassa laatikossa niin siitä voi aiheutua isojakin harmeja. Siksipä tuossa järjestelmän ylläpidossa on oma hommansa että kaikki tiedot olisi siellä reaaliaikaisesti oikein.

Koulujen kanslioissa myös määritellään opettajien palkkaukseen liittyvät asiat, tehdään erinäisiä viranomaispäätöksiä, huolehditaan ip kerhon oppilaslistat, laskutukset ja henkilöstön riittävyys kuntoon. Hankitaan opettajille ja muulle henkilökunnalle tarvittavat tunnukset ja pääsyt ohjelmiin ja tiedostoihin joihin pitää päästä. Siirretään tietoja yläkoululle siirtyvistä oppilaista uuteen kouluun. Viilataan koulukirja asiat kuntoon. On saattanut tulla uusia oppilaita joille pitää tilailla kirjoja tai tulla lisää oppilaita jotka tarviivat jonkun erityisopuksen. Hommat ovat moninaiset että koulutyö itsessään saattaa alkaa sujuvasti.

Mä tykkään tuosta työstä tosi paljon, vaikkakin tämä viikko oli aikalailla hektistä. Enkä saanut edes kaikkia tärkeitä juttuja tehtyä. Ne odottavat siellä sitten maanantaina tekijäänsä. Mulla työnkuva muuttui taas vähäsen viime vuodesta kun mun pääasiallinen paikka on tänä vuonna eskarissa. Muutos on aikamoinen viime vuoteen nähden jolloin olin koulun isoimpien eli 5-6 luokkalaisten kanssa.  Menee kyllä jonkun aikaa että sisäistän mun lukujärjestyksen joka on kyllä melkoinen tilkkutäkki. Mun kontolla on myös kaikki koulukyyditys valvonnat joten koko ajan pitää olla menossa sinne sun tänne. Otetaan esimerkkinä vaikka maanantai päivä. Aamusta valvon ensin oppilaiden kouluun tulon, minkä jälkeen vietän vielä odotustuntia kuljetusoppilaiden kanssa. Siitä ryntään suoraan eskariin missä meneekin intensiivisesti 4 tuntia. Sen jälkeen onkin aika laittaa ekat kyytiläiset kotimatkalle ja siitä suoraan kiirehtiä jo 3-4 luokkalaisten liikuntatunnille, missä meneekin pari tuntia kunnes on jälleen aika laittaa vipat koululaiset taksiin. Siitä onkin sitten jo kiire opekokoukseen missä mä oon ohjaajien edustajana mukana aina maanantaisin. Kokouksen jälkeen kello onkin neljä ja saa lähteä kotimatkalle. Kuten esimerkkipäivästä huomaa, aika hektisiä on päivät ja tällä hetkellä mun tauot on vähän vähissä. Ruokailukin tapahtuu eskarilaisten kanssa ja koska olen esimerkkiruokailija niin sekin on meillä täysin työaikaa. Täytyy ottaa johonkin kohtaan kyllä joku, edes pieni, hengähdyshetki ihan itselle. Nämä pari päivää, kun eskarilaiset olivat jo talossa, osoittivat sen että kotiin päästyäni olin kyllä aivan poikki. Kyllä sitä ihminen työpäiväänsä jonkunlaisen tauon tarvii.

Niinpä mä ajattelin että illalla siinä urheilua kattellessani olin kyllä kuplivani ansainnut. Mun kupliva oli tällä kertaa helmeilevää karpaloviiniä. Juu, sitä samaa sarjaa mitä joskus teininä nautittiin omppuversiona. Mä sain 40v täyttäessäni siskoltani ja bonussiskoltani (veljen vaimo) lahjaksi omppuviiniä ja yllätyin todella positiivisesti miten hyvää se olikaan. Nyt sitten karpalofanina testasin tämän version. Ihan jees, mutta kyllä se omppu oli silti parempi.

Niin, työpainotteisesti meni siis tämä viikko. Käytiin me vielä uudelleen mustikassakin ja hiukan vielä edelliskertaakin parempi saalis saatiin. Kelit oli aivan loistavat ja syksyinen metsä kyllä antoi parastaan. Ai että mä nautin.

Vaikka eilen menikin aika myöhään siinä herkutellessa ja viiniä lipittäessä niin tähän päivään heräsin reippaana 10 aikaan. Laitoin pesukoneen päälle ja lähdin lenkille. Ihana yllätys oli aurinko joka paistoi pilvipoutaiselta taivaalta. Kesä sittenkin vielä yrittää pitää otettaan syksyä vastaan.

Uimarannalla oli rauhallista

Tälle päivälle ei oo tehty vielä mitään suunnitelmia. Mä ehdottelin sellaista kevyttä retkeä että otettais termarikahvit mukaan ja jotkut leivät ja lähettäis kattelemaan jotain kivoja paikkoja/nähtävyyksiä/maisemia. Ei mitään pitkiä patikointeja tai muuta sellaista. Jää nähtäväksi mihin me päädytään. Nautitaan näistä ,ehkä viimeisistä, lämpimistä päivistä.

rakkaudella,
Sartsa

MUSTIKKAMETSÄSTÄ TYÖN ÄÄRELLE

Eilen lähdettiin aikamme kuluksi kattomaan löytyiskö mustikoita. Paljon on puhuttu ettei niitä oikein hirveästi tänä vuonna tule joten odotukset ei ollut kovin korkealla. Pitää sanoa tähän väliin että mä inhoan marjojen noukkimista mikäli se on sellaista yks siellä ja toinen täällä touhua. Sitten kun niitä on oikein kerättäväksi asti niin homma on oikein jees. Meillä kävi säkä ja löydettiinkin oma mustikkapaikka. Itse asiassa viime vuodelta tutulle paikalle suunnattiin ekaksi ja kyllä kannatti.

Ihanat nuo ruskaiset värisävyt ja huomaa mun kynsilakka joka on niin sävy sävyyn Että. Kohtuu äkkiä sai kerättyä ihan kiitettävän saldon juurikaan paikkaa vaihtamatta. Mustikat oli isoja ja mehukkaita. On uskomatonta, että meillä kasvaa metsissä moisia terveyspommeja ja herkkuja. Osa aikaa mulla meni kyllä ihan fiilistellessä sitä mahtavaa metsän rauhaa joka ympärillä vallitsi. Kelikin oli aivan loistava. Puiden oksien välistä siivilöityi auringon säteet ja sininen taivas pilkisteli latvojen lomassa. Siinä mä istuin sitten kaatuneella puunrungolla mustikoita mussuttaen ja nautiskelin vaan olostani. Siellä ois kyllä viihtynyt vaikka kuinka kauan mutta päätettiin lähteä hyvän saldon kanssa kotiin kattomaan Kalevan kisojen vipa päivän tarjontaa.

Koko päivä oli sellainen verkkainen ja aina välillä sitä mietti pitäiskö tehdä JOTAIN, mennä jonnekin sun muuta. Mä toki ehdin tehdä lenkin aamulla ja heilua hetken punttien kanssa ennen kun Aki vasta sai ittensä ylös sängystä. Mulle siis riitti ihan vaan chillailukin :)

Tänään sitten alkoi työt. Niin se vaan pitkä kesä taas humpsahti ihan huomaamatta. Hiukan jäi tympimään se ettei kesään nyt saanut sisällytettyä oikein mitään sen kummempaa kivaa jota vois pitkän talven aikana sitten muistella. Ei oltu festareilla, ei tehty juurikaan mitään reissuja, ei kesäteatteria sun muuta. Koska ei ollut sitä rahaa. Myöskin lapseni kanssa ehdin viettää ihan olemattomasti aikaa koska nyt on selvästi tullut aika jolloin äitin luo ei enää niin kovasti huvita tulla. Ehkä on muut jutut, tyttöystävä ja kaverit vieneet ajatukset niin paljon muualle. Tuntuu tosi haikealta ja surukin on asian takia hiipinyt puseroon, mutta toisaalta mä ymmärränkin. Se kait on sitä elämää, mutta ei se sitä yhtään helpommaksi tee. On ollut jo kyllä vaikeaa olla etävanhempi eikä pystyä olla jokapäiväisessä elämässä läsnä. Nyt sitten kun erkaantumista tapahtuu yhä enemmän niin en voi väittää etteikö kirpaisisi. Jatkossakin kuitenkin yritän olla niin lähellä kun mahdollista ja apuna jos sellaista tarvitaan. Onneksi sokeriasiat on edelleen olleet hyvällä mallilla. Periaatteessa niistä ei siis tarvisi huolta kantaa, mikäli voisi ihan 100% luottaa siihen, että asiat on niin kuin mulle sanotaan. Luottamus on sen suhteen saanut vähän kolhuja matkan varrella.

No anyway, mä reippaana aloitin tämän työviikon aamulenkillä. Olikin ihanan pirtsakka keli kun mittari näytti 7 astetta lähtiessä. Pipo piti laittaa päähän eikä ollut yhtään liikaa.

Pipo päähän ja menoksi

Tein vain sellaisen reilun parin kilsan reippailun. Ajattelin sen riittävän unihiekkojen karkotukseen. Päälle sitten mun lemppariaamupala eli kreikkalaista jugurttia ja marjoja. On kyllä superhyvää ja myös täyttävääkin.

Töihin menin oikein hyvin mielin ja sainkin lähes koko päivän työskennellä ihan keskenäni. Yks opeista tuli vähäksi aikaa piipahtamaan töissä kans mutta oli omassa luokassaan touhuamassa omia juttujaan. Nopeasti ja kivuttomasti meni päivä. Näin on uus lukuvuosi siis startattu.

Syysaurinkoista viikkoa!

rakkaudella,
Sartsa

SAUNAA JA YSTÄVIÄ

Torstai-iltana mä sain hyvältä ystävältäni kutsun lähteä saunomaan. Minähän en saunakutsusta oo tainnut vielä koskaan kieltäytyä joten ilman muuta otin nytkin kutsun vastaan. Mietiskelinkin siinä samalla, että onkohan se nyt niin että juhannuksena viimeksi oon saunaan päässyt. Koko ajan enemmän mä alan sitä kaipaamaan, sillä jostain syystä tuo uimahallin sauna ei oikein tyydytä sitä suurinta saunakokemuksen kaipuuta. Menee toki paremman puutteessa. Niin kun tähän asti oon vierastanut tätä taloyhtiönkin saunaa, mutta musta tuntuu että talven aikana taidan kyllä silloin tällöin varata meille saunavuoron. Parempi sekin kun ei mitään.

Takaisin torstai-iltaan ja hetkiin mökillä. Uskomaton fiilis oli siinä illan jo vähän hämärtyessä ihailla auringonlaskua laiturilla seisoskellen kun ympärillä on täys hiljaisuus. Paikka oli sellainen, jossa ei naapurimökkejä ollut näköpiirissä ja veden pinta oli peilityyni. Pisti hymyilyttämään kun laiturin vieressä uiskenteli niitä vesimittareita isoina parvina, että pikku Sartsa ei ois uskaltanut mennä lähellekään laituria tai edes rantavettä koska oli opetettu että näkki vie jos menee liian lähelle vettä. Mun päässä tämä näkki sitten näyttäytyi tuollaisen vesimittarin muodossa ja muistan monesti ihmetelleeni miten ihmeessä moinen heiveröinen hyönteinen voi muka vetää sinne veteen. 

Mä olisin voinut tuijotella sinne järvelle vaikka koko illan ihan hiljaisuuden vallitessa, sillä siinä näkymässä on jotain rauhoittavaa. Ja todella kaunista. Meillä on kyllä niin kaunis kotimaa että sitä pitää muistaa arvostaa. Ja tyynenä kesäiltana, auringon laskiessa ja värjätessä veden pinnan kellertäväksi, luonnonkauneus sen kun vaan korostuu. Toinen asia mikä mua rauhoittaa on tulehen tuijottaminen. Sain kiukaan alle tulet syttymään ja siinä sitä sitten unohduin toviksi siihen näkymään.

Meillä meni muutama tunti kun siivillä maailmaa parantaen. Saunottiinkin varmaan ainakin pari tuntia ja vaikka vesi ei todellakaan ollut lämmintä niin käytiin kertaalleen uimassakin. Tuli kyllä ihanan kevyt olo kun vaan uskaltautui mennä sinne viileähköön veteen. Me ollaan tämän ystävän kanssa hyvinkin samanlaisia siinä mielessä että tykätään keskustella asioista ja pohtia syvällisestikin maailman menoa. Musta tuntuu, että joka kerta mä saan myös jotain oivallusta omasta ittestäni tai jostain muusta asiasta ympärillä. En tiedä mitään parempaa kun se, että saa peilata omia ajatuksiaan jonkun kanssa ja saada uutta näkemystä asioihin.

Ystäväni hemmotteli mua vieläpä ihanalla iltapalallakin. Salaattia tortillalevyn sisään käärittynä ja jälkkäriksi pähkinöitä ja suklaalla päällystettyjä hedelmiä. Laitanpa kuvan tähän alle vielä millaisissa maisemissa me iltapalamme nautittiin niin pääsee hiukan siihen tunnelmaan kiinni.

Hiukan poislähtiessä jopa harmitti, ettei me jääty yöksi vaikka sekin olis ollut ihan mahdollista. Musta on tulossa kunnon keski-ikäinen pikkuhiljaa kun tulen niin mielelläni kotiin yöksi. Tai ei sillä nukkumisellakaan sinänsä väliä, mutta herään mieluiten aamulla kotoa. On niin kiva kun saa aamutoimet tehdä tutusti kotona.

Eilen mä sitten lähdin pitkästä aikaa Keskisen Vesaa kannattamaan. Ihan vaan itteä viihdyttääkseni ja samalla löytääkseni töitä varten vähän vaatteita. No ei kyllä löynyt sitten yhtään mitään. Henkilölle joka inhoaa vaateshoppailua niin paljon kun minä, niin tuo Keskisen ostoshelvetti on todellinen helvetti. Mulla loppui mielenkiinto kierrellä jo viimeistään puolivälissä ja aloin kattella ihan jotain muuta. Ei jaksa innostua. Esikoiseni tuli myös töiden jälkeen mun kans treffeille ja käytiin siinä sitten kotipizzassa herkuttelemassa.

Monsteri pitsa mulle tietenkin :)

Eilinen tarjos kyllä sitten tosi kivan yllärinkin kun sisko miehensä kanssa soitteli tulevansa yökylään meille. No sehän passas paremmin kun hyvin. Puolille öin me siinä hötöteltiin ja houkuteltiin kyllä kovasti tulemaan toiseksikin yöksi että saatais illalla lähteä vaikka vähän viihteelle yhdessä. Ymmärrettävästi suurperheen vanhemmat, kahdestaan johonkin päästessään, haluavat viettää mielummin aikaa kahdestaan joten meidän tarjoukseen ei nyt tartuttu tällä kertaa. 

Me käytiin jo tänään aamusta hakemassa Akin uusi auto kotiin. Sekin projekti on nyt sitten saatu kunnialla päätökseen ja oikein hyvä niin. Voi Akillakin alkaa  tulla päähän vähän muitakin ajatuksia.

Tämä päivä on tästä lähtien täysin ilman mitään suunnitelmia. Toki Kalevan Kisoja pitää kattoa illalla telkkarista mutta muuten vaikuttais ihanan vapaalta illan suhteen. Saa nähdä mitä keksitään vai jaksaako mitään. Ittellä olo vähän väsynyt viime yön jäljiltä. Nukuin nimittäin tosi huonosti. Heräsin monta kertaa ja jossain vaiheessa niskat oli ihan jumissa. Mulla on tuolla kylmässä kuoharipullo jonka ajattelin illalla korkata, tuli mitä tuli. Ihanan villiä. Siinä on varmaan suunnitelmia ihan riittämiin. Relax! Vipa viikonloppu ennen töiden alkua.

Kivaa viikonloppua!

rakkaudella,

Sartsa