Tämä viikko on tuonut tullessaan niin paljon isoja mietinnän paikkoja, että pitkästä aikaa on oikein joutunut koville itsensäkin kanssa. Oon törmännyt ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti suvaitsemattomuuteen mitä tulee seksuaaliseen tasa-arvoon. Huomasin ja edelleenkin huomaan, että tämä on mulle todella arka aihe ja mä provosoidun tästä herkästi. Mun on vaan niin vaikea hyväksyä sellaista ahdasmielisyyttä, joka antaa luvan itselleen toitottaa suureen ääneen maailmalle, että minä olen tätä mieltä ja se mielipide on ainoa oikea. Mä suututan niin monia kun sanon, että raamatusta on lähtöisin nämäkin mielipiteet joiden perusteella jollakin on oikeus päättää jonkun toisen ihmisarvosta tai siitä onko hän hyväksytty sellaisena kun on.
Ensinnäkin sukupuolet. Vaikka en itsekään pysty tietenkään edes mielikuvittelemaan tilannetta, etten tuntisi olevani joko mies tai nainen, niin voin vain arvailla millaiselta se tuntuu hänestä joka näin aidosti tuntee. Ei siis riitä se ristiriita maailmaa ja itseään vastaan persoonatasolla vaan sitten vielä täytyy taistella yhteiskunnan ja koko maailman tuulimyllyjä vastaan. Kamalaa! Jokainen meistä kuitenkin haluaa olla hyväksytty juuri sellaisena kun on. Meissä on se jokin syvällä sisällämme joka odottaa, että meille sanotaan että me ollaan arvokkaita ja ihan samalla viivalla kun kaikki muutkin vaikka sitten poikkeaisimme yleisestä normikäsityksestä millään tavalla. Jos siis joudut kuulemaan päivä toisensa jälkeen sitä, että sinä väität olevasi jotain mitä ei ole olemassakaan ja että sinussa on jotain pahasti vialla niin täytyy ihmetellä että moisen keskellä joku ylipäänsä selviytyy. Jos pidetään faktat faktoina niin sukupuolettomuus on ihan lääketieteellisesti todistettu juttu. Siitä on dataa mustaa valkoisella. Ilkeästi voisin heittää että monestakos raamatun asiasta voidaan sanoa samoin?
Toisena sitten tulee tietenkin kaiken kamaluuden näkyväksi tekevä samaa sukupuolta olevien liitto. Oikeastaan menin jo asioiden edelle sillä ennen liittoa pitäisi puhua ylipäänsä suhteista samaa sukupuolta olevien välillä. Otetaanpa tämäkin asia vaikka lähimmäisenrakkauden kannalta. Tai sen, että vihollistaan pitää rakastaa ja kääntää aina vain toinen poski. Edellä mainittuja asioita kuitenkin tietääkseni raamattu pitää kovinkin keskeisinä ohjenuorina. Miten ihmeessä siis nämä asiat koskevatkin vain valittuja paloja ihmiskunnasta mutta ei kaikkia. Ja mikä on se supervoima jolla joku ihminen, samaa luuta ja verta kun kaikki muutkin ihmiset, pystyy sanomaan että tuo ihmisryhmä voidaan tässä kohtaa ohittaa. No, sitten oon huomannut senkin keskusteluja seuratessani että tätä asiaa kierretään sanomalla, että kyllä nämä ihmiset ovat ihan lähimmäisenrakkauden piirissä mutta heidän tekonsa on tuomittavia. Tekonsa?? Sekö, että rakastaa. Sekö, että rakkauden kohde nyt sattuu olemaan samaa sukupuolta. Jaksaako joku todella uskoa, että joku tyttö joka etsii seksuaalisuuttaan ja minuuttaan siinä maailmassa ja päätyy suutelemaan toista tyttöä on lopun ikäänsä homoseksuaali tyylillä "koska mä voin". Nuorena tehdään, ja mun mielestä pitääkin tehdä, kaikenlaisia kokeiluja suuntaan jos toiseenkin mutta ei kukaan päätä alkaa homoseksuaaliksi ellei sydän todella sano niin, että nyt mä rakastan tuota toista vaikka se onkin samaa sukupuolta. Päinvastoin. Miten moni taisteleekaan näitä tunteita vastaan ja ryhtyy heterosuhteeseen koska ei uskalla olla oma itsensä perheensä, sukunsa ja ystäviensä edessä. Ainakaan mikäli tietää heidän mahdollisesti jyrkänkin suhtautumisensa asiaan. Siinä sitten elellään raastavasti elämää joka ei koskaan voi tehdä onnelliseksi. Ei, koska oma identiteetti on peitetty syvälle sydämen perimmäiseen kamariin. Kamalaa! Miten ihmeessä tämä asia voi olla joillekin niin ehdoton ei ei. Kysehän on rakkaudesta, jonka pitäis olla suurin kaikista. Joidenkin kirjoitusten mukaan jopa lähtöisin Jumalasta itsestään. Miten se voi koskaan olla väärin? Onneksi tässä asiassa on tultu aimo harppauksin eteenpäin eikä enää ole yhtä pimeää kun vielä muutama vuosi sitten. Nyt ihmiset voivat enenevässä määrin olla avoimesti sitä mitä ovat. Olivat he sitten nuoria tai vanhoja. Maailma olis niin paljon parempi paikka kun täällä olis enemmän rakkautta ja kun ihmiset pystyisivät toteuttaa elämässään sitä mikä aidosti tekee heidät onnelliseksi. Kun kateus ja tuomitseminen puuttuisivat kokonaan.
Mun on vaan kerta kaikkiaan vaikea hyväksyä tuollaista ahdasmielisyyttä, vaikka yritän kyllä kovasti ymmärtää. Ja toisaalta ymmärränkin ihmisiä, joiden elämää ohjaa raamattu ja tulkinnat siitä mitä siellä sanotaan. Jokaisellahan on oikeus omaan katsomukseen ja mielipiteisiin ihan niinkun mullakin. Erityisesti tämä asia vaan korostuu mun mielessä silloin, kun siihen liittyy lapset ja kasvavassa iässä olevat nuoret. Jos heille annetaan tärkeässä minä-kuvan rakentumisen vaiheessa viestiä etteivät he kelpaa ja ole hyväksyttyjä omina itsenään niin mitä siitä seuraa.
Tälläisia asioita mä oon miettinyt viime aikoina. Ja tehnyt samalla huomion siitä, miten avarakatseisessa ympäristössä ja sallivien ihmisten keskellä mä oon saanut olla ja elää. Koskee mun perhepiiriä kuin myös ystäväpiiriäkin. Kaikille on tilaa ja jokainen saa olla just sitä mitä on. Siinä on rikkautta jota paitsi monet jää.
Tämä seta- asia on ollut nyt vain yksi monista isoista asioista joita oon pyöritellyt mielessäni. Syystä, tai toisesta, mun eteen on viime aikoina tullut monia mieltä askarruttavia isoja asioita ja oon löytänyt uusia puolia ittestäni. Kaikista en oo tykännyt. On pitänyt miettiä oonko mä itse niin suvaitsevainen mitä haluan ajatella, tuomitsenko mä omista näkökulmistani toisia? Aika tiukkojakin kysymyksiä tässä on joutunut itelleen esittää.
Mä juttelen niistä muista aiheista sitte seuraavalla kerralla. Nyt meen kohta maata tuonne armaani viekkuun ja yritän saada hyvistä unista kiinni.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti