Sanotaan nyt vaikka alkuun, että mä rakastan sitä että arki on alkanut. Mulle tuo iloa suunnattoman paljon esimerkiksi sellanen pikku juttu että perjantailla ja viikonlopulla on joku spesiaali merkitys. Loman aikana kun oli aikalailla samantekevää mitä viikonpäivää elettiin. Se on joskus ihan mahtavaa mutta pidemmän päälle alkaa jurppimaan se, ettei noita elämän pieniä ilojakaan enää voi pitää sellaisina. Nyt näinä molempina perjantaina siis töiden aloituksen jälkeen on ollut aivan mahtavaa herätä perjantaihin ja ajatella että muutaman tunnin kun jaksaa olla reipas niin sitten on viikonloppu aikaa relata. Eilen ainakin tuntui jopa siltä, etten mä jaksa pinnistää enää tuntiakaan mutta jotenkin vaan noilta lapsukaisilta saa niin virtaa ettei edes huomaa olleensa väsy. Sitten vasta kun työpäivä alkoi olla pulkassa ja viimeisiä paperihommia siinä pyörittelin niin väsymys iski oikein lekalla.
Tosi hektisenä on siis hommat jatkuneet. Oma lukujärjestys on niin moninainen että mulla kestää tovi oppia se ulkoa. Onneksi nyt kuitenkaan hommat ei ole kirjaimellisesti minuutin päälle joten eiköhän sitä ehdi joka paikkaan ajallaan. Sellainen ongelma tässä on lukujärjestyksen suhteen ratkaistavana että pitäis johonkin kohtaan päivää saada edes yksi tauko laitettua. Annanpa vaikka esimerkin yhdestä mun päivästä. Aika tavallinen sellainen.
8-8.30 valvontaa ulkona kun kyytiläiset ja muut oppilaat saapuvat kouluun.
8.30-9.15 enkkua 3-4 kanssa
9.15-13.00 eskarissa (intensiiviset mutta ihanat 4 tuntia) Ulos eskareitten kanssa vähän vaille yks ja sitä ennen kuljetuslistat mukaan sillä
13.00 kyyditysoppilaiden valvonta taksiin, kestää päivästä riippuen joko 5 minuttia tai 20 minuttia riippuen onko taksilaisia yhteen vai kahteen taksiin
13.20-14.00 uskontoa 5-6 kanssa
14.00 oppilaat taksiin
14.10-15.00 joku tunti jossain luokassa, en enää muista mikä :)
15-15.30 kuljetusoppilaiden odotustuntivalvojana ulkona
15.30-16.00 kansliahommia, jotka jää nyt pahasti rästiin kun ei ole noita välitunteja jolloin näitä tekee.
Kuten huomaa niin ulkona saan onneksi olla tosi paljon. Sopii mulle erittäin hyvin. Mutta tosiaankin nuo taukohommat on jääneet nyt toistaiseksi unholaan. Jos oon tuolta eskarista välillä ollut poissa kun ope pärjää ilman ohjaajaakin niin ne ajat on menneet sitten kansliatöiden parissa. Mulla on edelleen meidän koulun lisäksi myös toisen koulun laskun tarkastushommat joita teen etänä ja yhtenä iltapäivänä viikossa teen parituntisen fyysisesti toisella koululla. Näin koulujen alettua kaikenlaista paperihommaa ja tekemistä onkin aika paljon mutta se onneksi tasaantuu kun tästä kunnolla alkuun päästään. Ei mulla aika kyllä pitkäksi pääse tulemaan. Askeleitakin yhtenä päivänä oli kännykässä reilut 7000 eikä siinä suinkaan ollut päivän koko saldo sillä eihän mulla oma puhelin mukana ole koko ajan.
Mä nyt aattelen, ettei oo mikään ihme että perjantai tuntuu kivalta ajatukselta tollasen viikon jälkeen.
Aika ajoin mä oon tullut sellaseen risteykseen missä pitäis valita kahdesta mielenkiintoisesta mutta ehkäpä täysin erilaisesta jompikumpi. Nyt mä oon taas sellasen tilanteen edessä töiden suhteen enkä tällä hetkellä tiedä yhtään mihin suuntaan kuppi kallistuu lopulta. Toinen homma on tätä mitä nyt teen eli koulunkäynninohjaajan työtä. Saa olla lasten parissa, mikä on mulle tärkeää. Työ on kuitenkin niin pirstaleista tällä hetkellä kun siihen kuuluu tuota kansliahommaa sun muutakin että välillä tuntuu etten pysty panostamaan tuohon ohjaustyöhön niin paljon kun tahtoisin. Mulle on pidemmän päälle tärkeää että saan kehittää itteäni ja sillä lailla pitää itseni töiden suhteen ajan tasalla ja tuulettaa ajatuksia sopivin välein. Oon niin uteliat luonteeltani ja mun perusomituisuuksiin kuuluu, että haluan oppia koko ajan lisää. Mitä työtä sitten olenkaan tehnyt männä vuosina niin niitä yhdistää se, että kun oon päässyt sisälle työn kuvaan niin olen hankkinut koko ajan lisää tietoa asioista. Halunnut ymmärtää miksi joku asia tehdään niinkuin tehdään tai mikä vaikuttaa mihinkin. Ei vain niin että kun mulle on sanottu että paina tuota nappia niin tapahtuu näin ja sitten mä vaan painelen sitä nappia ymmärtämättä mitä siitä seuraa jossain toisessa kohtaa. Tai että mihin se mun napin painallus lopulta johtaa. Ymmärrättekö?
Toinen näistä työkuvioista onkin sitten siirtyminen kokonaan noihin koulusihteerin hommiin. Mielenkiintoista työtä, vaativaakin ja siinä jos missä olis mahdollisuus, ja jopa ihan velvollisuuskin oppia uusia juttuja tasaisesti. Lainsäädänteet muuttuu ja koulumaailma muuttuu. Siinä työssä olis tuohon itsensä haastamiseen ja kehittämiseen oivat mahdollisuudet. Työssä olisi tietty jatkumo, mitä mä nyt koen ettei ole kun mun työnkuva on niin muuttunut vuosittain. Mutta se olis sitten sitä konttorirotan hommaa josta kerran olen halunnut pois. Olisiko se sitten pidemmän päälle kumminkaan mun pala kakkua tai kuppi teetä. Mites kun ei niitä lapsia siinä olekaan työkavereina.
Pelkään, että jossain vaiheessa tämä valinta tulee tehtäväksi enkä mä oo siihen ollenkaan valmis. Miten mä osaan päättää?? Toivottavasti mulla on aikaa vielä hyvä tovi antaa tämän ajatuksen marinoitua tuolla pääkopassa, alitajunnan piironginlaatikossa. Sitten on pakko lopulta taas heittää järki romukoppaan ja toimia sen perusteella mitä sydän sanoo. Sain siitä juuri tällä viikolla esimerkin miten se mun kohdalla on jälleen osoittanut toimivuutensa. Katsokaas kun, minähän tulin alunperin näille seuduille työpaikkailmoituksen perusteella. Joo joo, tuo mies nyt sattui toki tulemaan kuvioihin sopivasti, mutta en mä tänne olisi muuttanut ellei työkuviot olisi vaikuttaneet niin lupaavilta. Kävin silloin haastattelussa eräässä firmassa, asiakaspalvelutehtäviin. En tullut silloin valituksi. Tämähän tapahtui joskus loppuvuodesta 2016. Sain sitten muuta työtä täältä ja muuttokin sitten tuli ajankohtaiseksi, etten nyt Akin nurkissa täällä elelisi kun joku pölykoira. Noh, siitä asti suunnilleen ollaan tämä yksiö jaettu ja tuolla toisessa rapussa on kaksio lähes käyttämättömänä, mutta se onkin sitten eri tarina. Anyway, olin sitten parin mutkan kautta jo mennyt töihin tähän kyseiseen kouluun missä nytkin olen, kun tuolta firmasta jossa olin haastattelussa käynyt, soitettiin mulle että vieläkö olisin kiinnostunut. Homma oli kuulemma mennyt niin, etteivät olleetkaan palkanneet ketään siltä hakukerralta koska olivat ajatelleet pärjätä kumminkin omillaan. Nyt sitten olivat todenneet, että pakko on palkata uusi työntekijä ja niinpä soittivat sen haun ykkösvalinnalle, joka jostain käsittämättömästä syystä olin minä. Tarjosivat vakituista työpaikkaa ja työsopimuskin oli jo valmiiksi kirjoitettu ettei muuta kun nimi alle mikäli niin tahdoin. Asia tuli niin äkkiä että päätin mennä käymään vielä siellä firmassa ja juttelemassa mikä olisi homman nimi. Samalla palkkajutut sun muut laitettais jiiriin. Tuntui ihan mahdottomalta päättää että jäänkö tuonne koululle määräaikaiseen paikkaan, jonka jatkosta ei ollut takeita. Lisäksi ajattelin silloin ettei kaupungille nyt ainakaan tarvi haaveilla vakipapereista mitkä taas tuolta lyötiin mulle käteen hetimiten. Järki sanoi ilman muuta että en voi sanoa ei vakipaikalla ja sydän huusi että nyt jäät tuonne koululle, lasten pariin ja työn pariin josta tykkäät. Niin mun oli sitten tehtävä se päätös että sanon ei vakipapereille ja sydäntä seuraten jään epävarmuuden päälle. Toivoen vaan että kaikki lutviintuu jotenkin, kuten aina on ennemminkin ollut tapana.
Syy miksi kerron tästä on se, että nyt kuulin tällä viikolla että kyseinen firma joka mulle vakipaikkaa tarjos, onkin muuttanut juuri pois paikkakunnalta ja niin kauas että itsellä olisi mennty työ alta sillä en olisi ollut valmis muuttamaan työpaikan mukana. Tällä hetkellä siis olisin työtön ja täysin nollatilanteessa töiden kannalta. Kun taas tällä valinnalla mulla on kaupungille vakipaperit taskussa ja mielenkiintoisia töitä tarjolla ihan yllin kyllin. Kannatti sanoa järjelle että shhhhh!
Elämä on jännää kún se heittää aina välillä tollasia pikku pähkinöitä purtavaksi. Sitten on usein vaan uskallettava ottaa loikka tuntemattomaan. Toivoa, että elämä kantaa ja ohjaa.
Liikkuminen on jäänyt tältä viikolta ihan tyystin tuohon töissä tapahtuvaan liikuntaan. Parina päivänä toki oltiin oppilaiden kanssa liikuntatunnilla urheilukentällä johon nyt on jonkun verran kävelymatkaa. Niinä päivinä mittarissa oli lähes 5 kilsaa joten jonkinlaista liikkumista kuitenkin on tapahtunut. Lisäksi meillä on koulussa aikatavalla portaita joita pitää kulkea eestaas niin se tuntuu kivasti tuolla takareisissä ja pohkeissa.
Meidän viikonloppu alkoi eilen sillä että lähdettiin pitkästä aikaa vähän ulos illalla. Pari siideriä siinä tuli imuroitua, molemmat eri paikoissa mutta oli ihan mukavaa pitkästä aikaa käydä kattomassa paikallista yöelämää. Aika hiljaiselta ja rauhalliselta vaikutti. Sen verran eiliset virvokkeet vaikutti tuohon miespoloon ettei tälle päivälle suunnitellusta retkestä tule kyllä mitään. Taitaa mennä koko päivä nukkumiseksi, mutta eipä se mua haittaa. Keli on aivan mahtava, aurinko paistaa oikein lämpimästi kun taas tässä terassilla näpyttelen. Ei voi valitella. Otan ihan chillisti vaan, illalla mennään kattomaan Akin työkaverin keikka tuonne naapuripitäjään. Siihen mennessä lienee isäntäkin jo tolpillaan :) Näitä päiviä aina joskus sattuu, harvemmin kyllä meillä joten menköön.
Mehua oon keitellyt vielä toisenkin satsin ja ne on nyt pakkasessa. Hyvää tuli, vaikka itse sanonkin. Kaupan päälle vielä hyvä mielikin kun tuli laitettua vitamiinejä varastoon talven varalle. Nyt mulla on projektina tuossa väännellä pajuista kranssi ja keksiä siihen jotain kivaa koristusta niin saadaan meidän oveen syksyinen kranssi joka sitten jouluksi muuntuu jollain tavalla. En oo koskaan koittanut tehdä kranssia mutta kerta se on ensimmäinenkin.
Mukavaa, toivottavasti aurinkoistakin viikonloppua. Kaikki on ookoo...
rakkaudella,
Sartsa
 |
| rocky road in a beutiful nature |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti