Töissä sinänsä päivät menee ihan älytöntä vauhtia nyt, kun normaali arkirytmi alkaa pikkuhiljaa löytyä ja hommat muuttuu sopivasti rutiiniksi. Koulumaailmassa on niin paljon muuttuvia tekijöitä päivien varrella, että liukuhihnatyötä siitä ei tuu koskaan ja hyvä niin. Eskarissa lapset on alkaneet tottua meihin aikuisiin ja työtapoihin. Meillä on ihana ryhmä, joka on valmis aina kaikkeen ja hyvin harvoin kuuluu mitään soraääniä mistään. Eilen, lasten lähtiessä kotiin, mä sain niin tiukat halaukset parilta tytöltä että siitä jäi oikein mukava muistijälki viikonlopuksi.
Kiireisiä mun päivät on edelleen, ja tulee olemaankin, mutta silti nyt kun päivät alkaa loksumaan omaan uomaansa niin tuntuu helpottavalta. Oon myöskin osannut nyt ottaa vaan itselleni lepohetken kesken päivän. Silloin mä menen rauhalliseen paikkaan, laitan työpuhelimen 10 minuutiksi lentokonetilaan ja istun sen hetken hengähtämässä. Tekee ihmeitä. Onneksi mun työhön liittyy paljon ulkoilua myös, mikä tekee sen ettei aina edes tunnu työltä se mitä tekee. Viikon varrella on menty oppilaiden kanssa urheilukentälle liikuntatunneilla ja sinne on parin kilsan siirtymä. Hyvät keskustelut on ehditty siinä matkan varrella käydä oppilaiden kanssa vähän asiasta jos toisestakin. Mä tykkään mun työstäni just sen takia että se on monipuolista, vaikka välillä hektistäkin.
Tämä vallitseva väsymys on tosiaankin hiukan mietityttänyt, sillä nukun kyllä mielestäni ihan hyvin. Kaikkina öinä en herää kertaakaan edes vessaan ja muutenkin yölliset valvomiset on jääneet historiaan. Silti töissäkin pitää välillä haukotella makoisasti. Pikkuisen lohduttaa se, etten todellakaan ole ainoa joka tälläisestä väsymyksestä kärsii, sillä asiasta puhuttiin yhtenä päivänä jopa radiossa. Ihmettelivät mikä on tämä outo olotila joka laittaa väsymään niin kovasti. Samaa on puhuneet myös kollegat töissä. Yleensä syysväsymyskin iskee vasta niitä loka-marraskuun sysipimeinä aikoina. Pelottaa miten sitä silloin jaksaa yhtään mitään jos nyt jo on tälläistä. Työt kyllä jaksaa hoitaa, mutta totuuden nimissä on sanottava että välillä fyysisen jaksamisen kanssa on ihan tekemistä. Sitten kun kotia pääsee niin sitä vaan istahtaa alas ja havahtuu seuraavan kerran parin tunnin päästä että tässä mä istun aina vaan. Yhtenä iltana käytiin vähän kävelemässäkin mutta muuten on kaikki liikunta taas jäänyt kun ulko-ovella on kynnyt noussut lenkkeilyn suhteen yhtä äkkiä ylitsepääsemättömäksi. Sitten sitä miettii sellaistakin, laiskuuksissaan varmaan, että mihin rajaan asti sitä omaa itteään ja kroppaansa pitää kuunnella ja milloin on vaan puskettava eteenpäin. Ensi viikolla on vaan koitettava lähteä liikkeelle ja katottava sitten miltä se tuntuu.
Viikon varrelle ei oo sisältynyt juurikaan siis mitään muuta kun töitä. Akin äidin luona käytiin yhtenä iltana ja meillä kävi Akin nuorimmainen yhtenä iltana. Muuten on taidettu vaan suunnitella viikonlopun retkeä, käyty kaupassa, tehty ruokaa ja menty kohtuu aikaisin nukkumaan. Ihan normiarkea siis.
Tänään on mun osalta viimeiset kisat tälle kesää. Kahviohuki kutsuu jälleen mutta tällä kertaa kisat ei kestä kun muutaman tunnin joten ehtii vielä jotain muutakin sen jälkeen.
Syksyistä viikonloppua!
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti