MUSTIKKAMETSÄSTÄ TYÖN ÄÄRELLE

Eilen lähdettiin aikamme kuluksi kattomaan löytyiskö mustikoita. Paljon on puhuttu ettei niitä oikein hirveästi tänä vuonna tule joten odotukset ei ollut kovin korkealla. Pitää sanoa tähän väliin että mä inhoan marjojen noukkimista mikäli se on sellaista yks siellä ja toinen täällä touhua. Sitten kun niitä on oikein kerättäväksi asti niin homma on oikein jees. Meillä kävi säkä ja löydettiinkin oma mustikkapaikka. Itse asiassa viime vuodelta tutulle paikalle suunnattiin ekaksi ja kyllä kannatti.

Ihanat nuo ruskaiset värisävyt ja huomaa mun kynsilakka joka on niin sävy sävyyn Että. Kohtuu äkkiä sai kerättyä ihan kiitettävän saldon juurikaan paikkaa vaihtamatta. Mustikat oli isoja ja mehukkaita. On uskomatonta, että meillä kasvaa metsissä moisia terveyspommeja ja herkkuja. Osa aikaa mulla meni kyllä ihan fiilistellessä sitä mahtavaa metsän rauhaa joka ympärillä vallitsi. Kelikin oli aivan loistava. Puiden oksien välistä siivilöityi auringon säteet ja sininen taivas pilkisteli latvojen lomassa. Siinä mä istuin sitten kaatuneella puunrungolla mustikoita mussuttaen ja nautiskelin vaan olostani. Siellä ois kyllä viihtynyt vaikka kuinka kauan mutta päätettiin lähteä hyvän saldon kanssa kotiin kattomaan Kalevan kisojen vipa päivän tarjontaa.

Koko päivä oli sellainen verkkainen ja aina välillä sitä mietti pitäiskö tehdä JOTAIN, mennä jonnekin sun muuta. Mä toki ehdin tehdä lenkin aamulla ja heilua hetken punttien kanssa ennen kun Aki vasta sai ittensä ylös sängystä. Mulle siis riitti ihan vaan chillailukin :)

Tänään sitten alkoi työt. Niin se vaan pitkä kesä taas humpsahti ihan huomaamatta. Hiukan jäi tympimään se ettei kesään nyt saanut sisällytettyä oikein mitään sen kummempaa kivaa jota vois pitkän talven aikana sitten muistella. Ei oltu festareilla, ei tehty juurikaan mitään reissuja, ei kesäteatteria sun muuta. Koska ei ollut sitä rahaa. Myöskin lapseni kanssa ehdin viettää ihan olemattomasti aikaa koska nyt on selvästi tullut aika jolloin äitin luo ei enää niin kovasti huvita tulla. Ehkä on muut jutut, tyttöystävä ja kaverit vieneet ajatukset niin paljon muualle. Tuntuu tosi haikealta ja surukin on asian takia hiipinyt puseroon, mutta toisaalta mä ymmärränkin. Se kait on sitä elämää, mutta ei se sitä yhtään helpommaksi tee. On ollut jo kyllä vaikeaa olla etävanhempi eikä pystyä olla jokapäiväisessä elämässä läsnä. Nyt sitten kun erkaantumista tapahtuu yhä enemmän niin en voi väittää etteikö kirpaisisi. Jatkossakin kuitenkin yritän olla niin lähellä kun mahdollista ja apuna jos sellaista tarvitaan. Onneksi sokeriasiat on edelleen olleet hyvällä mallilla. Periaatteessa niistä ei siis tarvisi huolta kantaa, mikäli voisi ihan 100% luottaa siihen, että asiat on niin kuin mulle sanotaan. Luottamus on sen suhteen saanut vähän kolhuja matkan varrella.

No anyway, mä reippaana aloitin tämän työviikon aamulenkillä. Olikin ihanan pirtsakka keli kun mittari näytti 7 astetta lähtiessä. Pipo piti laittaa päähän eikä ollut yhtään liikaa.

Pipo päähän ja menoksi

Tein vain sellaisen reilun parin kilsan reippailun. Ajattelin sen riittävän unihiekkojen karkotukseen. Päälle sitten mun lemppariaamupala eli kreikkalaista jugurttia ja marjoja. On kyllä superhyvää ja myös täyttävääkin.

Töihin menin oikein hyvin mielin ja sainkin lähes koko päivän työskennellä ihan keskenäni. Yks opeista tuli vähäksi aikaa piipahtamaan töissä kans mutta oli omassa luokassaan touhuamassa omia juttujaan. Nopeasti ja kivuttomasti meni päivä. Näin on uus lukuvuosi siis startattu.

Syysaurinkoista viikkoa!

rakkaudella,
Sartsa