RETKIPÄIVÄ VOL 3, KOHTEENA LAUKAA

Sunnuntaina retkikohteeksi valikoitui Laukaa. Retkipaikka.fi ja Luontoon.fi sivuja kun selailee niin sieltä löytyy lukematon määrä kohteita joita haluaa käydä katsomassa. Oon ollut aiemminkin sitä mieltä että meillä on todella kaunis maa, mutta mitä enemmän näkee kaikkia luonnonkauniita paikkoja niin sitä vahvemmaksi tuo mieli tulee. Suomen luonto on niin moninainen ja kätkee sisälleen niin paljon monenlaista ihmeteltävää että saa kyllä kierrellä mielin määrin eikä ne kesken lopu.

Nyt meidän ensimmäisenä kohteena oli Halsvuori  Etsinnässä kalliomaalaukset ja mahdollisesti myös vanhan hopeakaivoksen suuaukko. Sitä ei osattu edes odottaa millaiset maisemat avautui huipulta minne ensin päätettiin kiivetä. Näkymä oli huikea.

Monipuolinen näkymä

Paljastunut kallion laki

Mua kauhisti kun Aki meni noin lähelle reunaa kuvaamaan

Laelta näkyi etualalla suopläntti. Välissä paljon metsää jonka takaa heijastui vesistö. Vastapäätä oli vielä paljastunut kallion huippu. Ihan kun ois ollut jossain pohjoisessa. Polku kiemurteli välillä aika vaativassakin maastossa ja nousu pisti puuskuttamaan, mutta ei haitannut. Näkymä korvasi kaiken.

Sitten oli aika laskeutua alas kallioseinämän juurelle ja lähteä etsimään kalliomaalauksia ja ehkä sitä luolan aukkoakin. Kallio oli aivan käsittämättömän majesteetillinen ja upea. Sen juurella todellakin tunsi oman pienuutensa luontoa vastaan.

Valokuvaaja työssään

Sydän kallionseinässä

Kalliomaalaukset oli eristetty aidalla, aika himmeästi ne enää näkyi

Lieneekö kiipelijöiden taidetta

Paikka on myös suosittu kiipeilypaikka minkä kyllä huomaa kallionseinämää katsoessaan. Siellä täällä on koukkuja ja renkaita sekä jopa kiipeilyliinan pätkä. Tuntuu uskomattomalta että jotkut pääsevät kiipeämään suoraa kallionseinämää ylös. Hattu päästä heille.

Ei me hopeakaivoksen suuaukkoa kyllä löydetty. Yhdessä paikassa näkyi pitkulainen aukontapainen jonka edessä kuitenkin oli kiviä röykkiöittäin. Liekö ne tippuneet siihen kaivoksen sulkemisen jälkeen vai onko ne laitettu siihen. En osaa sanoa. Eipä sillä, että mä olisin ylipäänsä edes uskaltanut mennä mihinkään luolaan. Kunhan vaan etittiin.

Lopulta suunnattiin jälleen autolle missä juominen teki kauppansa. Tietenkään ei juomapulloa ollut mukana metsässä. Seuraavaa kohdetta pikkuisen mietittin. Potentiaalisia olisi ollut vaikka kuinka monta, mutta valittiin niistä aikatauluun ja päivään sopivimmat. Seuraavana siis Peurunka hotellin naapurissa sijaitseva Multamäen luontopolku (ei siis hyypäänvuori jota tänne olin aiemmin tarjonnut, kiitos lukijan ojennuksen). Reitti oli noin 2 kilometrin mittainen mutta koska se kiemurteli jyrkällä rinteellä niin kyllä jälleen sai puskea eteenpäin ihan tosissaan. Näköalapaikalle johtivat portaat joissa oli 304 askelta (ne oli merkattu numeroin) ja kun me mentiin ne alaspäin niin sain kyllä toisen pohkeeni aikamoiseen juntturaan. Kyllä kiipeileminen alkoi jo tuntua pohkeissa aika tavalla, sillä askeleitakin tässä vaiheessa oli mittarin mukaan tullut jo reilut 9000. Ja suurin osa rinteessä. Eipä haitannut ollenkaan, mä otin lenkin kannalta vaan.

Huipulta, näköalapaikalta oli kyllä uskomattomat näkymät. Kaiken kruunas lämpimänä paistanut aurinko jolloin saattoi retkeillä pelkällä topilla. Ihanaa!!

Vaatetus oli kun kesällä, ja kyllä tarkeni

Tämmösiä maisemia ihailemassa

304 askelmaa

Hauska yksityiskohta, teatterin lavasteet

Kyllä piti hieraista silmiään kun eteen ilmestyi kuvassa näkyvät rakennelmat. Kyseessä oli kuitenkin opastaulun mukaan teatterinäytöksen lavasteet.

Luontopolun varrella oli myös opastauluja metsään liittyen. Niissä kerrottiin puista, sammalista, jäkälistä, muista kasveista ja myös linnuista sun muista eläimistä. Taulut oli jotenkin poikkeuksellisen informatiiviset ja oli esim. mielenkiintoista tietää miten muurahaisten yhteiskunta toimii keon ympärillä ja sisällä.

Loppureitistä alkoi jo tuntua siltä, että syömättömyys kostautuu. Jalkojen jaksaminen oli todellisella koetuksella. Pohkeet huusi suolaa tai uhkasivat krampilla. Oltiin nimittäin tässä vaiheessa matkassa pelkällä aamupalalla joten kun kello alkoi olla jo iltaviiden tienoilla niin kyllä sitä ruokaa kaipasi. Sanoinkin että jos matkalla tulee vastaan joku kauppa niin käyn hakemassa jotain matkaevästä. Ei ollut tiedossa paikkaa jossa ois notskimahdollisuus ja toisaalta kello oli jo sen verran että sitten ei ehkä olisi ehditty enää mihinkään muualle jos oltais etsitty laavu tai muu nuotiopaikka johon tehdä tulet ja valmistaa ruoka. Niinpä järsin siinä matkalla sitten välipalakeksiä ja join urheilujuomaa mistä sain suoloja sopivasti. Saatettiin siis lähteä vielä ajelemaan kohti viimeistä kohdetta eli Hallalähdettä. Nämä kaikki paikat oli kohtuullisen lähellä toisiaan joten onneksi siirtymät sujuivat nopeasti.

Hallalähde oli pieni lähde luonnonsuojelualueella. Lähteestä pulppuaa pohjavettä sellaisella voimalla että pohjassa oleva hiekka aivan kuin kiehui. Tosi hypnotisoivaa katsottavaa. Maistettiin toki myös vettä lähteestä ja oli kyllä raikasta ja kylmää.

Harmi etten saa tähän videota millään ladattua mistä tuon kuohunnan näkisi. Kuvan toki voin laittaa.

Mitäänsanomattoman näköinen mutta uskomaton luonnonihme

Täältä infoa paikasta ja myös videokuvaa lähteen pulppuamisesta

Lähteen lähellä oli myös ulkoilualue jossa oli myöksin kota ihan lähellä parkkipaikkaa mihin oltiin automme jätetty. Päätettiin nyt mennä, ikäänkuin päivän päätteeksi, kodalle tekemään tulet ja syömään jotain. Mulla tuo kävely suoralla maalla autolta lähteelle oli melkomoinen sillä pohkeessa tuntui kramppi aika pahana. Tuonne kodalle ei ollut autolta matkaa kun noin 500 metriä mutta lähes koko matka oli nousua. Niinpä mä sitten koitin linkuttaa kipeän jalkani kanssa ylös ja sen verran kipeää teki, että itku tuli kun ylös pääsin. Helpotuksesta tai kivusta, tiedä häntä, mutta tuli kumminkin. Hieroin sitten aikani tuota pohjetta ja myös venyttelin niin tuntui ihan kun se ois alkanut antaa hiukan periksi. Syötiin siinä sitten lämmin kuppi-keitot ja korvapuustit illan palan painikkeeksi. Oli juuri sopiva eväs tuohon kohtaan. Onneksi matka takaisin autolle oli alamäkeä niin ei tuntunut niin pahalta kun nousu.

Kotimatkalle lähdettiin illan jo hämärtyessä. Matkalla oli vielä pakko pysähtyä kuvaamaan auringonlaskua joka loisti kauniissa sävyissä.

Viikonlopun aikana auton mittariin tuli lähes 800 kilometriä mutta ei oikeastaan tuntunut missään. Välillä aina kumminkin on kävelty ja reippailtukin sillä sekä lauantaina että sunnuntaina mittariin tuli reilut 14000 askelta ja yli 6 kilsaa. Ja kuitenkin vieläpä tollasissa maastoissa. Ihana viikonloppu täynnä kaikkea kivaa.

rakkaudella,

Sartsa