perjantai 13. kesäkuuta 2025

JÄNNITYSTÄ AAMUSSA

Heräsin tänä aamuna ekan kerran kuudelta. Päätin vielä hetken makoilla silmät kiinni ja nauttia rauhallisesta aamusta. Seuraavan kerran kerllo olikin jo kahdeksan kun siihen vilkaisin. Oli aika nousta. Tässä on nyt tullut useampia herätyksiä niin  ettei olo tunnut kuoleman väsyneeltä.Se herättää toiveita siitä että olisiko mua varten sittenkin olemassa myös hyviä unia. Niin monet vuodet oon kärsinyt olemattomista unista, mitä kaikkea se on mahtanutkaan muhun vaikuttaa. Itselleni lempeinä päivinä mä ymmärrän sen ettei kroppakaan voi toimia jos väsymys on kertynyt sinne vuosein saatossa. Ja että vaikka mä kuinka koitan hoitaa itseäni ja tehdä oikeita asioita terveyen suhteen niin tuo unen puute on aika merkitsevä asia.

Mulla on siis tänään vapaapäivä ja sen takia oli ihana heräillä hitaasti. Tein aamupalaksi teeta ja pari leipää sekä activia jugurtin. Menin ulos terassille aamupalalle. Oli vielä hiukan viileää mutta aurinko paistoi kivasti ja enteilee lämmintä päivää.

Mulla on siis puolen tunnin päästä se lääkäri ja se jännittää mua ihan hirveesti. Pelkään mitä tuosta patista sanotaan ja toisaalta sitä ettei sanota oikein mitään. Pahinta olisi jos lähtisin sieltä pois yhtä tietämättömänä mitä nytkin olen. Mun on pakko saada tietää edes se onko kyseessä jotain vakavaa. Huh!

Nyt tarvis pakata auto sitä ennen sillä aion lähteä mökkiä kohti suoraan tuolta vastaanotolta. Piipahdan matkalla katsomassa miltä meidän kirppispaikalla näyttää, teen tarvittaessa täydennyksiä. Meillä on ollut kirppispaikka nyt kuukauden verran ja ollaan saatu ihan kivasti ylimääräistä tavaraa kiertoon. Juhannukseen asti ajateltiin pitää ja sitten pidetään ainakin paussia.

Tänään valmistellaan kovaa vauhtia mökillä huomista avoimet kylät päivää. Tulee touhukas ilta mutta ei se mitään. On kiva touhuta porukalla. Ja kun kelikin on luvattu olevan aurinkoinen niin mikäs siinä. Kunpa vaan ihmiset löytäisivät huomenna myös meille. Kerronpa myöhemmin päivän kuulumiset.

Nyt mä kait halusin vaan purkaa tänne tätä jännitystäni . Ei auta kun lähteä pakkaamaan autoa.

Ihanaa viikonloppua!

rakkaudella,

Sartsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti