MÖKKIMAISEMISSA

Siinä maisemia joissa mä vietän seuraavat pari päivää. Keskiviikkoon saakka, jos tarkkoja ollaan. Tämä pikkuruinen mökkikylä Lapuan ja Seinäjoen välimaastossa on ollut meidän perhepiirin juhannusviikon viettopaikka jo varmaankin yli 10 vuoden ajan. Yks mökki on ollut meille, omat mökit siskon ja veljen perheille. Myös mun vanhemmat on täällä mukana olleet. Meidän lisäksi ei täällä sitten juuri muita oo ollutkaan joten lapsetkin on saaneet täällä meuhkata ihan sydämen kyllyydestä. Rantasaunat lämpeävät, pojat kalastavat yötä myöten, grillataan, uidaan ja vietetään aikaa porukalla. Mä oon tykännyt tästä paikasta todella paljon. Jollain tapaa mieli lepää kun olosuhteet on vähän sellaset retkelliset. Mökkeihin tulee kyllä kylmä vesi ja sähkökin. On mukavuuksia kuten telkkarit ja mikrot jne. mutta kuitenkin sellainen luksusmökkeily on tästä kaukana. Ollaan aika syvällä metsässä esim, lähimpään kauppaan on matkaa 20 kilometriä. Vessassa käydään pääsääntöisesti ulkohuussissa vaikka on täälä sisävessakin joka on kaikkien mökkien yhteiskäytössä.

Rannalla oleva penkki

Monet illat mä oon tuossa rannalla istuskellut maailman menoa ja omaa sisäistä myllerrystä ihmetellen. Nämä maisemat on omiaan tuomaan ajatuksille sellaista sopivaa ilmaa, että pystyy taas näkemään vähän kirkkaammin omaan itseensä.

Eron jälkeen nämäkin kuviot sitten toki muuttui. On oltu porukallakin täällä edelleen mutta nyt viime ja tänä vuonna minä olen tämän alkuviikon Villen kanssa täälä ja isänsä ottaa sitten loppuviikon lomaillen. Näin on hyvä, yksityiskohtiin sen kummemmin lähtemättä.

Eka päivä on painumassa mailleen ja mä koitan kovasti päästä jo yöpuulle. En kuitenkaan oo voinut sitä tehdä ennenkuin oon varma että tuo diabeetikkolapseni on varmasti rannalla ja tarkistanut tarpeeksi hyvin sokeritilanteensa. Täällä kuitenkin tuntuu tuo nälkäkin vaivaavan, jos mahdollista, niin paljon normaaliakin enemmän. Hyvin on tuntunut sokerien kanssa nyt sujuvan. Lukemat on alle 10 olleet koko päivän tänäänkin ja juuri äsken soittelin pojan sisälle tarkastamaan tilannetta ja lukemat oli 6,4. Kaikki siis hyvin ja enää en antanut lupaa lähteä soutelemaan tai edes kauemmas kalastelemaan mutta serkkujen kanssa vielä joksikin aikaa ulos lähti hän. Minä sitten valvon niin kauan kunnes on pakko passittaa poika sisälle. En nimittäin missään nimessä saa ruvettua nukkumaan ennenkuin Villekin on täällä mökissä. Niin iso poika kun jo onkin.

Huomiselta odotan eniten rantasaunomista. Toivottavasti ei sade pilaa sitä iloa. Uimaan menemistä en vielä uskalla luvata mutta katsotaan. Tiisijärvi vaikenee, mutta vain hetkeksi.

rakkaudella,
Sartsa

YSTÄVIÄ JA YLLÄTYKSIÄ

Perjantaina oli monien tunteiden päivä, kun lähdettiin viettämään meidän rehtorin läksiäisiä mökkeillen. Kaikista kivointa tässä oli se, että koko juttu oli täysi yllätys juhlakalulle itselleen. Saatiin hyvin pidettyä koko homma salassa ja tuloksena oli haikea mutta iloisen naurun täyteinen ilta mahtavassa seurassa. Mulla on kyllä todella ihana työyhteisö, johon mahtuu monenlaista persoonaa mutta jossa jokaiselle on tilansa. Jokainen saa olla se kun on. On ilo olla osa tälläistä porukkaa. Mutta siis jos mä nyt hiukan avaisin sitä, mitä perjantaina tapahtui.

Kävin noutamassa kollegat kyytiin iltapäivällä ja siitä lähdettiin kohti lomahotelli keurusselkää jonka naapurissa olleista loma-asunnoista oltiin vuokrattu mökki. Tarkoitus oli kokoontua sitten tuonne lomahotellille ja yllättää pomo porukalla. Tuli kuitenkin hiukan kiire ja kun päästiin mökille niin heitettiin nopeasti vaan tavarat sisälle että ehdittäisiin vastaanottamaan juhlakalua. Lopputulos oli se, että vain minä ja yks toinen ohjaajista ehdittiin paikalle. Mutta ei se mitään, muut tulivat kohta ja juhlakalu oli oikein mielissään tästä päivään tulleesta käänteestä.

Kun kaikki olivat paikalla niin pienten häslinkien jälkeen lähdettiin ennen ruokaa mökille ottamaan kuoharit. Ruokailun ajankohdasta siis oli hiukan ristiriitaista tietoa, ja meillä olikin yhtä äkkiä reilu tunti aikaa tapettavana. No sehän sujui kun siivillä kuohuvan ja kuulumisten vaihdon äärellä. Osa porukastahan oli ehtinyt jo lomailla viikon verran ja osa meistä oli jäänyt tällä viikolla vasta lomille.

Klo 16 meillä sitten oli ruokailu varattuna noutopöydästä tuolla lomahotellilla. Tämmösessä paikassa
Ruoka oli oikein  maistuvaa, etenkin salaattipöydän osalta. Oli kiva huomata, että vaikka paikka itsessään oli vähän nuhjuinen ja jotenkin jäänyt sinne ysärille niin ruoat oli oikein fressiä.

Silliä kullekin 

Lopputulema lautasella

Lämpimät ruuat oli vähän pettymys mutta ihan ok:

Ruuan jälkeen sitten lähdettiin viettämään iltaa mökille saunomisen, erilaisten pelien, syömisen, juomisen ja yhdessäolon merkeissä. Nauraa sai niin paljon että ihan vatsasta otti. Ihania naisia kerrassaan. Yöllä vielä pulahdettiin työkaverin kanssa järveenkin viilentymään illan aikana kuumenneista tunteista :D

Saunan raikkaana

Illalla vielä käytiin paistamassa notskimakkarat grillikatoksessa. Tuli ja vesi on kyllä maagisia elementtejä.

Hiukan oli haikeaa kun meidän porukasta 2 nyt sitten ei enää syksyllä avaa tutun työpaikan ovia. Onneksi kuitenkin oon ihan varma, että me nähdään. Siitä sitten mielessä enemmänkin vaan kiitollisuus, että on saanut kohdata tälläisiä ihania ja voimaannuttavia ihmisiä. Oon yrittänyt näiltä nyt ansatuille eläkepäiville heittäytyviltä naisilta kahmia itselleni elämänviisautta jota he ovat tietoisesti tai tietämättään jakaneet. Kiitollisin mielin jatkan tästä kesälomaa!! Sain nimittäin tiedon myös siitä, että työt jatkuu taas 6.8 joten nyt saa oikein sananmukaisesti lomailla kesän.

Eilinen ja tämä päivä onkin sitten mennyt ihan rauhallisesti kotona. Vähän pihahommia, oleilua, erinomaista ruokaa ja silleen. Huomenna auton nokka kohti lakeuksia ja mökki/järvimaisemiin.

rakkaudella,
Sartsa

LAKEUS,LAPUA JA LAPSET

Eilinen päivä meni sitten lakeuren maisemiis. Siis tällääsiis:

Oli muuten aivan mahtava ajella aamuvarhaisella kun usva leijaili ohuena verhona vetten pinnalla ja aamuaurinko soluttautui esiin puitten lomasta. Syy näin aikaiselle ajelulle oli se, että tapaamisessa poikani diabetesasioissa piti olla jo 8:00 aamulla. Huonon hoitotasapainon avuksi etsittiin porukalla ratkaisua ja jotain saatiinkin sitten lopputulemaksi. Jää sitten syksyn tullen nähtäväksi miten paljon asian eteen on tuolta taholta tehtävissä. Onneksi tuntuu, että poika itse on ottanut aikalailla nyt asiakseen nuo diabetes asiat. Siis ainahan sen on pitänyt niitä miettiä, mutta tuo happomyrkytys kuitenkin oli se joka vei ajatusta vielä askelen pidemmälle. Kuitenkin huomaa edelleen, että vanha huolettomuus hoidon suhteen nostaa päätään. Samoin se, että kun Ville on aina ollut tyyppi joka huolehtii asioistaan mallikkaasti niin nyt pitäisikin paljon tarkemmin aikuisen vierellä seurata että asiat tulee tehtyä. Pelkkä muistuttelu ei nyt enää auta. Tällä hetkellä mulla äitinä on kuitenkin  usko ja luottamus siihen, että pitkäaikais sokeri laskee ja hoitotasapaino lähtee kohti tasoa jossa sen kuuluu olla.

Tämmösis tilanteis on todella vaikea olla äitinä näin kaukana. Onneksi nykyään yhteydenpito on tosi helppoa, mutta on se diabeteksen valvonnan ja hoitoasioitten suhteen aika hankalaa. Mä oon käytännössä sen varassa vastataanko mulle puhelimeen tai watsapp viesteihin. Tästä aiheesta mulla tietenkin on äitinä huono omatunto ja oikein huonona päivänä mä ruoskin itteni ihan henkiselle vereslihalle siksi, että mä oon lähtenyt tänne. Vaikka mä tiedän, että Villellä on myös toinen täyspäinen huoltaja joka kyllä pystyy huolehtimaan ihan samalla tavalla kun minäkin. Silti se on jotenkin universumin vittuilua päin naamaa että elämäni kuntoon saattaminen  on vaatinut näinkin radikaalin toimenpiteen. Jota mä en pysty katumaan, kuulostaa sitten niin itsekkäältä oman navan räpeltämiseltä kun kuulostaakin. Mä tarvitsin ihan ehdottomasti ilmaa ympärilleni ja ajatusteni ympärille, että saatoin lopullisesti riuhtoa itteni irti kaikesta ahdistuksesta joka oli kasaantunut niin pitkän aikaa. Mun on vaan pakko hyväksyä se, että harrastamalla tervettä itsekkyyttä mä väkisinkin joudun luopumaan jostakin. Eikä ne asiat oo ikinä helppoja. Mä oon maksanut aika isonkin hinnan monestakin asiasta johtuen, mutta ei mennä niihin nyt.

Palaveri oli reilussa tunnissa ohi ja sitten ajattelin treffailla ihmisiä. Kävin siskon luona. Nautin lasten touhuista jälleen kerran ja sydän suli kummityttö Kastanjan touhuille ja jutuille. Halusin vielä ennen kotiin lähtöäni viedä ahkerasti puistotyöntekijänä ahertavan tyttöseni syömään joten edessä oli muutama tunti odottelua ennenkun hän pääsi töistä. Kiersin läpi varmaan kaikki paikkakunnan putiikit ja muistinpa jopa käydä passikuvassa. (Passi on oltava aina voimassa ja mulla ehtinyt mennä umpeen jo helmikuulla!!)  Totesin että entinen kotikaupunkini ei ole niitä paikkoja joissa tekemistä riittää loputtomasti joten päätin mennä Vanhalle Paukulle katsomaan Patruunagallerian näyttelyn.
Jos vanhan paukun alue ei oo tuttu niin kattoppas tämä


Näin siellä:

Näyttely ei tällä kertaa ollut kaikkein puhuttelevin, joten kierros oli nopsaa tehty. Pois lähtiessä oli huomasin, että pajakappelin ovi kutsuvasti auki ja piipahdin siellä. Kyseessä on kohtuu puhutteleva paikka eikä kuvat tietenkään kerro mitään mutta täs nyt muutama kuitenkin:

Kunnioitus ja rauha läsnä

Räjähdyksessä menehtyneitten muistotaulu

Puhuttelevaa

 Patruunantehtaan räjähdys on niin iso osa lapualaisuutta, että jos mahdollista niin kannattaa ehdottomasti vierailla tuolla kulttuurikeskuksessa. Vaikka tehdä vaan pikavisiitti ja käydä syömässä tai kahvilla.

Tervemenoa punaisista ovista

Näin sen ajan sitten sain kuitenkin kulumaan kun tämän visiitin jälkeen vielä käväisin Ystävän luona kahvilla. Sitten olikin  mukava istahtaa tyttären kanssa hyvän ruuan äärelle jutustelemaan ennen puuduttavaa kotimatkaa.

Oli kyllä niin hektinen päivä ettei pahemmin ehtinyt ajattelemaan mitään kummempia. Nyt on sitten laitettava kamat kasaan suitsait sillä illanvietto mökillä kutsuu hyvässä porukassa.

rakkaudella,
Sartsa

KADONNEEN IDENTITEETIN METSÄSTYS ALKAA JÄLLEEN

Näin kulutan aikaa..lauletaan laulussakin. Tänään on työpäivä kaikella tapaa poikkeuksellinen. Oon nähkääs yksin töissä tänään ja tekeminen on luvalla sanoen kortilla. Alkaa olla se vaihe, että kaikki toimistohommat on purkissa ja siivoiltukin on joka kaappi ja laatikko mitä mieleen on tullut. Mä tunnustin tämän asian auliisti myös pomolle eilen ja sain vastaukseksi että ottaa ihan rennosti vaan. Lueskella vähän sähköpostia ja päällystellä muutama kirja. Ei kuulemma tarvis tulla aamulla heti kaheksaan jne jne. Mä tulin sitten puoli ysiin ja oon kyllä tähän asti ollut ihan reipas. Pakko tunnustaa!

It- tukihenkilö Jori soitteli heti aamusta ja häneltä sain muutaman vinkin millä tavalla vois noita oppilasrekistereitä päivitellä joten sitä hommaa sitten hiukan rönsyilevästi teinkin aamupäivän. Mä oon yrittänyt ennakoida mahdollisimman paljon syksyn asioitakin ja tehdä valmiiksi kaiken minkä tehdä voi. Ihan vaan sitä varten ettei syksyn työkuviot oo vieläkään selvillä. 95% todennäköisyydellä mä tuun tänne jälleen elokuussa mutta se paljonko mä teen kansliahommia vai teenkö yhtään, on vielä täysin auki. Toivon saavani siitä tiedon vaikkapa jo ihan tällä viikolla. Hommat on kuitenkin jonkun tehtävä niin siksi oon koittanut ennakoida ja helpottaa syksyä osaltani.

Sen lisäksi, että oon aamulla istunut päätteen äärellä hyvän tovin niin oon mä päällystänyt 10 musiikin kirjaakin. Että ihan riittävän ahkera oon koko aamun ollut joten tässä kun ruokailemaan istahdin niin ihan hyvällä omalla tunnolla mä teen vähän tämmösiä omia juttujakin :)

Ruokana tänään omin kätösin väännetty lohisalaatti

Niistä puheenollen mä selasin äsken facebookia. Kyllä, voin tunnustaa että oon somekoukussa. Fb:tä ja Instagramia tulee päiviteltyä välillä tiheämmin ja välillä harvemmin mutta lueskeltua tulee oikeestaan jatkuvasti. Siinä mielessä oon ihan tyytyväinen että oon ahkerasti päivittänyt esim facea että lähes joka päivä siellä on mulle maistiaisia ja muistoja menneiltä vuosilta. On toisinaan haikeaa palata johonkin ihanaan muistoon tai hetkeen jossain. Vaikkapa reissumuistoja selatessa tulee sellasia jänniä muistoja mieleen, että ihan kun käväisis hetkellisesti juuri siinä kohteessa. Sitten taas toisaalta mä huomaan niistä miten kauan mä oon elänyt ahdistuksessa. Miten monta vuotta on mennyt itseään tulkitessa ja siinä, että on saanut korjattua niitä vahinkoja joita on itselleen tehnyt. Se on karua lukea niitä asioita kun tiedostaa sen tunteen mikä niiden rivien väleihin ja tekstin taustalle liittyy. Samalla joskus tuntee sellaista kiukkuakin itteään kohtaan, olisitpa tuossakin tilanteessa ymmärtänyt olla ihan hiljaa etkä aina valittaisi. Sitä pystyy katsoa elämäänsä ulkopuolisena ja se on opettavaista jos mikä.

Tästä tulee mieleen esimerkkinä kun katottiin viimeisiä jaksoja Temptation Islandista tuossa taannoin ja alettiin pohtia tuollaista kokemusta että mikä siinä on hyvää. Että voiko siinä olla mitään hyvää?? Päällisin puolin sitä itekin on ajatellut että siinä on ohjelma jossa ei oo mitään järkeä ja että miksi hyvää ja toimivaa parisuhdetta pitäisi lähteä testaamaan kreisibailaamalla jossain paratiisisaarella sinkkujen ympäröimänä. Sinkkujen joiden tehtävä formaatissa on aiheuttaa sitä kiusausta. Niin, kiuasausta mihin?? Sekstailuun vieraiden kanssa...Ja mitähän tekemistä sillä on parisuhteen kanssa?? Lisäksi vielä se, että eristetään muusta maailmasta täysin, niin kuvitteleeko joku nyt sitten oikeasti että niissä olosuhteissa vois kolmessa viikossa hankkia uuden paremman parisuhteen. No ei kyllä voi. MUTTA... jutellessa ventovieraitten ihmisten kanssa omista kipukohdistaan, saa ainakin puolueetonta palautetta asioista. Ehkä jopa paljon toivottua ajattelemisen aihetta ja perspektiiviä asioihin joita on saattanut siihen asti pahimmillaan miettiä vaan mielessään. Aika usein on myös niin, että läheisten ystävien kanssa jutellessa ne ystävät saattavat tahtomattaan myötäillä sua vähän liikaakin niin että hedelmällistä ja mieltä uudella tavalla avartavaa keskustelua ei synny. Nämä vieraat ihmiset eivät ole sua liian lähellä, niin sieltä saat totuudenmukaista kommenttia ajatuksistasi. Temppareiden inhorealistinen palaute on myös sitten viimeistään siinä, kun näet itsesi televisiosta. Näet miten toimit tilanteissa ja kuulet omat puheesi kuin ulkopuolisena. Luulenpa että siinä oppii itsestään kaikkein eniten ja jos ne opit osaa sitten ottaa rohkeasti vastaan ja hyödyntää tulevaisuudessa niin sehän on korvaamatonta.

Tähän kohtaan täytyy sanoa noista ystävistä että mä oon todella onnellinen siitä, että mulla on sellasia ystäviä lähipiirissä jotka kyllä kertoo asioista oman mielipiteensä eivätkä oo mitään joojoo tyyppejä. Välillä on saanut ihan uuden suunnan ajatuksilleen kun joku on tuonut umpikujatilanteeseen jonkun ihan toisenlaisen ratkaisun kun mitä itte olin ajatellut. Sitä niin jumittuu omiin ajatuksiinsa helposti eikä näe mitään muuta. Juurikin eilen kävin tälläistä keskustelua ystäväni kanssa jolloin pääsin kyllä omaan elämääni sisälle ihan kun takaoven kautta vaivihkaa. Sen keskustelun jälkeen mulla silmät aukesi tälle tämänhetkiselle tilanteelleni ja sain järkisyitä kaikella väsymykselle ja uupumuksen tunteille. On monenlaista kuormitusta, mitä en oo edes ajatellut. Mulla on niin vahvana sisäänrakennettuna se että pitää pärjätä. Kulloisestakin tilanteesta on vaan mentävä eteenpäin ja tehtävä sitten ratkaisuja kun niiden aika on. Se on mulle vain elämää joka on elettävä. Mitä enemmän tälläsiä kuormituksia niskaan tulee ja osittain itse asetankin, niin sitä enemmän mulla tulee se pärjäämismoodi päälle. Sitten pojat pusketaan, vaikka sitten läpi sen harmaan kiven. Nyt mä sain oivalluksia, ei kaikilta osin helppoja, mutta sellaisia jotka tulee auttamaan mua eteenpäin. Mä oon vähän kadottanut taas itteäni mutta kadonneen identiteetin metsästys alkakoon.

Onneksi on loma aluillaan ihan kohtsillään. Huomenna viimeinen päivä töissä ja sitten nokka kohti kesän monia suunnitelmia. Mä oon sitä mieltä että Marmarikseen olis päästävä pitkän tauon jälkeen. Katotaan onnistuuko. Kesäinen kotomaa ainakin kutsuu, se on varma....

rakkaudella,
Sartsa

SEIKKAILUNI JYVÄSKYLÄSSÄ

Tänään ei kannattaisi kirjoittaa riviäkään. Ei siis ainuttakaan sanaa. Siitä ei tuu muuta kun vitutuksen valitusvirttä. Eilisestä illasta lähtien mulla on ollu tosi huono fiilis, yritän koko ajan jäsentää päässäni mistä tämä olo johtuu. Vielä ei oikein ole selvillä heittääkö hormoonit vai mistä tämä käyrien aika yhtä äkkinenkin pomppaus tällä kertaa johtuu. Jätetään siis fiilispuoli nyt ihan tämän postauksen ulkopuolelle, josko vaan päivittelisin eilistä.

Eilen oltiin koko päivä Jyväskylässä. Oli kisapäivä. Mä sain siinä sivussa samalla myös tehtyä hyvän mittaisen lenkin ja samalla tutustuttua kätevästi ympäristöön. Oon aina ollut sitä mieltä, että kävellen pystyy ottaa todella paljon äkkiempää haltuun kaupungin kun autolla tai julkisilla ajelemalla. Tämä sama on pätenyt ulkomaillakin kaupunkeja kolutessa. Suurkaupunkejakin. Kun on Roomassa kierrellyt ikäänkuin fiiliksen mukaan niitä pieniä sokkeloisia katuja ristiin rastiin niin on tullut nähtyä asioita ja paikkoja jotka monelta kokeneemmalta kävijältä on jäänyt näkemättä. Euroopan kaupungeista tutkittu on Rooma, Lontoo, Pariisi, Ateena, Madrid ja Budapest. Jokaisen reissun aikana kävelykilometrejä tuli PALJON. Siis ihan aikuisten oikeesti ainakin yli 20 kilsaa. Pyrittiin aina menemään joka paikkaan kävellen vaikka julkisilla olisi tietenkin päässyt nopeampaa.

Kotosuomen kaupungeissa tätä samaa oon harrastanut Helsingissä niihin aikoihin kun olin siellä aika paljon töitten puitteissa. Silloin kun Lapuan Kankureilla työskentelin. Mulla oli tapana käydä joka aamu aamulenkillä ja siinä jos missä kyllä tutustui kaupunkiin ja oppi äkkiä hahmottamaan kulkureittinsä. Aluksi se tietty tapahtui kartan kanssa mutta nykyään jo aika hyvin tietää ainakin ne keskustan kadut ja osaa sijoittaa kohteet siihen.

Valitettavasti tosi moni muu kotimaan kaupungeista on jäänyt tuolla tavalla tutkimatta. Yleisimmin jossain kun on poikennut niin on ollut kyse yhden yön yöpymisestä ja vieläpä niin että siihen on sisältynyt jotain ohjelmaa joten ei oo kerta kaikkiaan ollut aikaa tutkia paikkoja. Nyt mä kuitenkin ajattelin Jyväskylän kohdalla käyttää tilaisuutta hyväkseni kun luppoaikaa oli tapettavana. Entistä enemmän vahvistui käsitys siitä miten nätti kaupunki Jyväskylä on. Kattokaa vaikka kun laittelen tuohon alle vähän kuvatuksia:

Mun retkeni lähti Harjulta, missä sijaitsee myös stadion jossa eiliset kisat on. Vastaan tuli aika noepasti nämä Neron portaan. Lisätietoa löytyy täältä

Infoa Jyväskylän alusta

Kun olin Harjun lenkin kiertänyt lähes kokonaan niin päätin lähteä käymään Hotelli Albassa, mistä meillä on  majoitus Kalevan Kisojen aikaan. Halusin tietää miten pitkä matka sinne on, että onko se kävelymatkan päässä sitten kisoja ajatellen. No, tämmösiä portaita mä sitten laskeuduin alas Harjulta... Google mapsiin vaan hotellin osoite ja eikun osoittelemaan oikeaan suuntaan. Jostain syystä mulle on hiukan haasteellinen tuo mapsin kävelyominaisuus. Autolla sen mukaan on paljon helpompi suunnistaa kun kävellen, jostain tuntemattomasta syystä. Mutta eipä hätää, pienten harhailujen jälkeen suunta löytyi.

Reitin varrella oli tosi kivoja paikkoja jotka puhutteli  mua jotenkin tosi paljon. Vanhoja puutaloja, mukulakivikatuja ja jotenkin sellaista jännää entisajan tunnelmaa. Kuvasarja kertokoon: Seminaaritien varrelta bongattua...

Sitten vielä mä näin sellasen näyn tällä samaisella kadulla joka sulatti mun sydämen. Vanha pariskunta lähti kotoaan käsi kädessä kävelemään kohti keskustaa. Tuota taustaa vasten se näytti ihan kun satukirjan sivun kuvitukselta...

6,6 kilsaa näytti Sportstrackeri lenkin mitaksi ja noissa Jyväskylän todella mäkisissä maastoissa voi sanoa, että tämmösen sohvaperunan takapuoli ja takareidet kyllä huuteli hoosiannaa aika kivasti. Mutta olotila oli ihan mahtava. Onneksi osasin varautua ja otin mukaan vaihtopaidan ettei tarvinnut märällä paidalla olla koko päivää. Varjoisessa katsomossa oli nimittäin aika kylmä.

Sellaasta! Illalla vielä piipahdettiin Jennan lähihoitajaksi valmistujaisissa ja oli kyllä aika väsy kun kotia pääsin. Ehkä siinä onkin yksi syy siihen miksi käyrät alkoi sattuneista syistä kohota eilen illalla paljon normaalia helpommin..... Ja kait se on osasyy tämänpäivänkin pahaan oloon. Niin, siinä onkin iso kysymys että vituttaako mua vai onko paha olla. Jotenkin tuntuu, että tuota jälkimmäistäkin ois aika paljon. En mä viitti tässä vaiheessa sen kummemmin tästä aiheesta vielä huudella kun en halua kaikkea vielä kertoa. mitä mielen päällä liikkuu. Ja toisaalta en oikein lopullisesti tiedäkään mikä on.

rakkaudella,
Sartsa

OHIKIITÄVIÄ PUMPULINPEHMEITÄ PÄIVIÄ

Jos joskun on viikko sujahtanut ohi niin sukkelaan että sitä edes tajusi niin tämä viikko on sellainen. Töissä on ollut koko viikko täynnä touhua ja tohinaa vaikka oppilaat onkin jo kesälaitumille suunnanneet. Monenlaista hommaa on kun laitetaan vanhaa lukuvuotta lopullisesti arkistojen kätköihin ja tehdään tilaa uudelle. Tässä kohtaa nyt sitten tullaan siihen toiseen, hyvin pieneen osaan mun työtäni, eli ollaan siirrytty ohjaajan työstä kokonaan kanslistin hommiin. Tällä hetkellä on jännitys päällä jatkon kannalta, nimenomaan koskien omaa työpaikkaani. Pikkuhiljaa palaset alkaa loksahdella paikalleen, ja 95% varmuudella mä tallailen samoja käytäviä edelleen elokuussakin. Nyt vaan keskustellaan siitä että millaisilla tuntimäärillä ja millaiselle työnkuvalla. Tällä hetkellä mulla on ollut aika paljonkin välillä noita kansliahommia vaikka virallisesti niihin on varattu muutama tunti viikosta. Jos multa kysytään niin välillä on ihan ärsyttänyt olla tunneilta pois kun on pitänyt tehdä kansliassa jotain jonka deadline on pikaisesti.

Meillä on kohtuu pieni koulu, ens vuonna muistaakseni vajaa 70 oppilasta ja nyt näiden säästöjen aikana sivistysjohtaja on sitä mieltä, että sen kokoinen koulu ei tarvitse kanslistia. Onneksi kuitenkin siitä ei olla valmiita luopumaan, ettei olisi edes noita ohjaajan töitä. Ja tuon mä sanon sitten ihan epäitsekkäistä syistä. Mä kyllä löytäisin työtä jostain muualtakin mutta jos nuo tukea tarvitsevat lapset jäävät ilman ohjaajaa niin siellä se näkyis ikävällä tavalla. On väläytelty 30-33 tuntia kun nykyisin mun tunnit on 38.75. Kuitenkaan nuo kansliatyöt ei tietty katoa mihinkään vaikka ne multa pois otettais ja nyt käydäänkin sitten keskustelua ja tiukkaakin pohdintaa siitä, kuka ne hommat sitten tekee. Mä oon sanonut pontevasti, että jos multa otetaan kansliatunnit pois ja tehdään sopimus ainoastaan ohjaajan tunneista niin sitten mä myös olen siellä luokkatyössä eikä mua voi siirtää tarpeen tulleen tekemään joku kansliatyö " kun nyt kerran satun olemaan talossa". Se on väärin oppilaita kohtaan ja mulle lapset on kumminkin se ykkösasia koko työssä. Ensi viikko vielä saadaan jännittää mitä sopimuksen suhteen tehdään joten mä ehdin jäämään lomille, tai itse asiassa mun nykyinen työsopimus loppuu ja heittäydyn ihan hyvillä mielin kesän vietäväksi. Yhtään mä en aio tuota asiaa miettiä ja pohtia. Ilmoittaudun työkkäriin ja katotaan sitten mitä syksy tuo tullessaan. Niin!

Ai niin, moni on ihmetellyt mitä töitä koulussa voi olla kun ei oo oppilaitakaan. Mä voisin vähän kertoa mitä oon tällä viikolla tehnyt. Noh, todistukset on jaettu siis viime lauantaina. Osa oppilaista ei päässyt silloin hakemaan todistuksiaan, eikä niitä voi etukäteenkään jakaa joten laitoin ensitöikseni postiin todistukset jotka oli hakematta. Sitten todistukset arkistoidaan sähköisesti. Kun se on tehty niin siirsin lähtevät 6 luokkalaiset yläkoulun oppilaiksi ja arkistoin ne meillä. Näin sain tilaa muille oppilaille tehdä luokkasiirrot yhtä luokkaa ylemmäs. Multiprimus on siis ohjelma joka sisältää oppilaskortit, joihin kirjataan kaikki oppilasta koskevat tiedot ja joka sisältää myös arviointikirjat eli opettajat antavat numeronsa tätä kautta. Kun oppilaat oli siirretty ensi elokuuta vastaavalle luokalle niin ajan tasalle laitettiin koulun tiedot. Seuraavana arkistoitavaksi tulivat arviointikirjat eli kaikkien oppiaineitten kortit. Sitten on kirjattu järjestelmiin uudet opettajat. Näiden lisäksi on asiatarkastettu viimeiset laskut. Otettu vastaan viimeiset tavarakuormat ennen kesää, kirjoja ja muuta tavaraa. Siivoiltu kuluneen vuoden paperit seiniltä pois.... Lukujärjestykset, oppilaslistat, kuljetuslistat, kaikenlaiset lippulaput. Seuraavana hoitelin ens syksyn kuljetuslistat koulutoimistoon eli lista kuljetusoppilaista ja ens vuoden lukujärjestys mistä näkee aikataulut miten koulua käydään ens vuonna. Kaiken tämän lisäksi on monenlaiset järjestelyhommat ja siivoukset tehty. Mä kyllä vähän mietin, että miten mulla riittää ens keskiviikkoon asti töitä mutta kait sitä jotain kaappien siivousta on. Sellaisia töitä sitä on tämä viikko tehty.

Mä hain tiistaina Villen tänne ja onpa ollut taas tosi kivaa iltaisin kun on ollut elämää kun poika on ollut täällä. On välillä vähän tekemisen puutetta kun aikuisten arkea täällä kahdestaan elellään. Nyt on tullut vähän toisenlaista sisältöä päiviin. Diabetes on taas vähän ollut kinkkiselläkin päällä välillä. Sokerit on iltapäivisin noussut sinne 13 paikkeille ilman mitään järjellistä syytä. Onneksi ne on saatu äkkiä aisoihinkin mutta tuo on nyt selvästi seurattava asia. Josko vaikka pumpun asetuksia on syytä muuttaa iltapäivän osalta. Äsken syötiin pastaa, joka on melkoinen hiilaripommi. Paketin kyljessä oli että 100grammassa pastaa on 70g hiilaria. Ville söi noin 200g satsin, piti oikein punnita että osas laittaa varmasti riittävästi hiilareita pumppuun. Nyt sitten kävi kumminkin niin, että sokerit laski 3,9 ja piti vähän tankata. Tiukalla seurannalla on nyt sitten. Sellaista. Kuten huomata saattaa niin fiilis on vähän parempi ollut viikon päästessä kunnolla käyntiin. Niin ja tuon vauvani saavuttua tänne <3 Eiköhän nämä nyt taas tästä suttaannu kumminkin, nämä kaikki asiat you know.... Aikansa ja paikkansa kaikelle!!

rakkaudella,
Sartsa

HUOLIA JA MURHEITA

Mä alan vahvasti toistaa itseäni tässä mutta ei sille mitään voi, että tällä hetkellä murheen kryynit elämäni keitoksessa alkaa vaan lisääntyä. Painetta tuntuu niskassa sieltä sun täältä ja tällä hetkellä jos mä oon ihan rehellinen niin tahtoisin vaan unohtaa kaiken. Lähteä jonnekin kauas. Olla vaan hetkessä vailla huolen häivää. 

Villen asiat on siinä jamassa, että ens viikolla on sossun tädin kans palaveri. Kartoitellaan että mitä pojan asioitten eteen olis tehtävissä. Siis tuon diabeteksen tiimoilta. Sairaalan on tehtävä lastensuojeluilmoitus nykyään mikäli hoitotasapaino on päin persettä. Niinkun se on Villellä ollut. Huonolla hoidolla. Syytä nyt sitten voi jokainen miettiä ihan tykönään. Mun on näistä asioista aika vaikea ääneen sanoa juuta eikä jaata. Kun en halua osoittaa sormella mihinkään suuntaan. Fakta nyt on ainakin se, että poika tarvii paljon enemmän aikuisen ohjausta ja apua mitä on nyt saanut. Tua happomyrkytys nyt oli jo sen verran pelottava juttu että luulis siitä menneen asia perille. Valitettavasti vähän pelkään että se ei tuu pysymään mielessä kovinkaan kauaa. Siihen asiaan nyt sitten nuo sossut yrittää saada jotain ratkaisua. Että tarvitaanko sinne kotia jotakin apua. Mitä se sitten olis niin sitä en oikein osaa ajatella. Onhan ne sairaalassa sanonut sellaistakin että poika voidaan tarvittaessa sijoittaa johonkin jos ei diabetesta saada haltuun. On se nyt sitten kumma jos ei vieläkään oteta vakavasti. 

Noh, tänään oli kontrollipäivä tuon happomyrkytys epsodin jälkeen ja hyvin oli mennyt. Oli tullut kiitosta siitä, että hoito on parantunut. Toki vieläkin kuulemma on parannettavaa. Tottakai sitä on. 3 viikkoa on kumminkin aika lyhyt aika tommosis asiois että pitää opetella kokonaan pois jostain mihin on tottunut. Jokainen voi miettiä kohdalleen, että oot toistanut jotain asiaa samalla tavalla vuosikausia ja sitten sun pitääkin muuttaa käytöstä ihan toiseksi. Ei mene ihan ongelmitta. Pitkä sokeri oli kumminkin jo tässä kolmessa viikossa laskenut pari pykälää joten suunta on oikea. Ja tämä on se asia mitä Villelle pitää nyt korostaa tässä kohtaa. Se aivan luhistuu negatiivisen palautteen alle ja oon välillä huomannut miten se ihan lamaantuu siihen ajatukseen, että vaikka tekis mitä niin mikään ei auta. Siitä ajatuksesta pitää kannustaa poikaa nyt eroon. Se sitten auttaa toivottavasti jatkossakin entistä parempaan hoitotasapainoon.

Huomenna saankin hakea vauvani tänne taas pitkästä aikaa. Muutaman päivän loma tässä alkuvaiheessa ja sitten kun mulla alkaa loma niin lähetään johonkin reissun päälle. En vielä tiedä mihin, mutta luultavasti Itä-Suomea kohti.

Jennin asiat alkaa toivottavasti kans pikkuhiljaa petraantua kun pääsee oikeisiin töihin. Ja tulee lähemmäs niin ehkäpä nähdäänkin vähän useemmin. Niistä enemmän sitten kun on jotain mustaa valkoisella.

Näin raskaan ja hektisen työpäivän päälle kaikki nämä asiat niskassa vaati ihan täydellisen rauhoittumisen kun kotia pääsin. Luurit korville ja hyvän musiikin maailmaan hetkiseksi niin kyllä se taas tästä. Aivot hetken autopilotilla niin jo vain taas jaksaa.

rakkaudella,

Sartsa