It- tukihenkilö Jori soitteli heti aamusta ja häneltä sain muutaman vinkin millä tavalla vois noita oppilasrekistereitä päivitellä joten sitä hommaa sitten hiukan rönsyilevästi teinkin aamupäivän. Mä oon yrittänyt ennakoida mahdollisimman paljon syksyn asioitakin ja tehdä valmiiksi kaiken minkä tehdä voi. Ihan vaan sitä varten ettei syksyn työkuviot oo vieläkään selvillä. 95% todennäköisyydellä mä tuun tänne jälleen elokuussa mutta se paljonko mä teen kansliahommia vai teenkö yhtään, on vielä täysin auki. Toivon saavani siitä tiedon vaikkapa jo ihan tällä viikolla. Hommat on kuitenkin jonkun tehtävä niin siksi oon koittanut ennakoida ja helpottaa syksyä osaltani.
Sen lisäksi, että oon aamulla istunut päätteen äärellä hyvän tovin niin oon mä päällystänyt 10 musiikin kirjaakin. Että ihan riittävän ahkera oon koko aamun ollut joten tässä kun ruokailemaan istahdin niin ihan hyvällä omalla tunnolla mä teen vähän tämmösiä omia juttujakin :)
 |
| Ruokana tänään omin kätösin väännetty lohisalaatti |
Niistä puheenollen mä selasin äsken facebookia. Kyllä, voin tunnustaa että oon somekoukussa. Fb:tä ja Instagramia tulee päiviteltyä välillä tiheämmin ja välillä harvemmin mutta lueskeltua tulee oikeestaan jatkuvasti. Siinä mielessä oon ihan tyytyväinen että oon ahkerasti päivittänyt esim facea että lähes joka päivä siellä on mulle maistiaisia ja muistoja menneiltä vuosilta. On toisinaan haikeaa palata johonkin ihanaan muistoon tai hetkeen jossain. Vaikkapa reissumuistoja selatessa tulee sellasia jänniä muistoja mieleen, että ihan kun käväisis hetkellisesti juuri siinä kohteessa. Sitten taas toisaalta mä huomaan niistä miten kauan mä oon elänyt ahdistuksessa. Miten monta vuotta on mennyt itseään tulkitessa ja siinä, että on saanut korjattua niitä vahinkoja joita on itselleen tehnyt. Se on karua lukea niitä asioita kun tiedostaa sen tunteen mikä niiden rivien väleihin ja tekstin taustalle liittyy. Samalla joskus tuntee sellaista kiukkuakin itteään kohtaan, olisitpa tuossakin tilanteessa ymmärtänyt olla ihan hiljaa etkä aina valittaisi. Sitä pystyy katsoa elämäänsä ulkopuolisena ja se on opettavaista jos mikä.
Tästä tulee mieleen esimerkkinä kun katottiin viimeisiä jaksoja Temptation Islandista tuossa taannoin ja alettiin pohtia tuollaista kokemusta että mikä siinä on hyvää. Että voiko siinä olla mitään hyvää?? Päällisin puolin sitä itekin on ajatellut että siinä on ohjelma jossa ei oo mitään järkeä ja että miksi hyvää ja toimivaa parisuhdetta pitäisi lähteä testaamaan kreisibailaamalla jossain paratiisisaarella sinkkujen ympäröimänä. Sinkkujen joiden tehtävä formaatissa on aiheuttaa sitä kiusausta. Niin, kiuasausta mihin?? Sekstailuun vieraiden kanssa...Ja mitähän tekemistä sillä on parisuhteen kanssa?? Lisäksi vielä se, että eristetään muusta maailmasta täysin, niin kuvitteleeko joku nyt sitten oikeasti että niissä olosuhteissa vois kolmessa viikossa hankkia uuden paremman parisuhteen. No ei kyllä voi. MUTTA... jutellessa ventovieraitten ihmisten kanssa omista kipukohdistaan, saa ainakin puolueetonta palautetta asioista. Ehkä jopa paljon toivottua ajattelemisen aihetta ja perspektiiviä asioihin joita on saattanut siihen asti pahimmillaan miettiä vaan mielessään. Aika usein on myös niin, että läheisten ystävien kanssa jutellessa ne ystävät saattavat tahtomattaan myötäillä sua vähän liikaakin niin että hedelmällistä ja mieltä uudella tavalla avartavaa keskustelua ei synny. Nämä vieraat ihmiset eivät ole sua liian lähellä, niin sieltä saat totuudenmukaista kommenttia ajatuksistasi. Temppareiden inhorealistinen palaute on myös sitten viimeistään siinä, kun näet itsesi televisiosta. Näet miten toimit tilanteissa ja kuulet omat puheesi kuin ulkopuolisena. Luulenpa että siinä oppii itsestään kaikkein eniten ja jos ne opit osaa sitten ottaa rohkeasti vastaan ja hyödyntää tulevaisuudessa niin sehän on korvaamatonta.
Tähän kohtaan täytyy sanoa noista ystävistä että mä oon todella onnellinen siitä, että mulla on sellasia ystäviä lähipiirissä jotka kyllä kertoo asioista oman mielipiteensä eivätkä oo mitään joojoo tyyppejä. Välillä on saanut ihan uuden suunnan ajatuksilleen kun joku on tuonut umpikujatilanteeseen jonkun ihan toisenlaisen ratkaisun kun mitä itte olin ajatellut. Sitä niin jumittuu omiin ajatuksiinsa helposti eikä näe mitään muuta. Juurikin eilen kävin tälläistä keskustelua ystäväni kanssa jolloin pääsin kyllä omaan elämääni sisälle ihan kun takaoven kautta vaivihkaa. Sen keskustelun jälkeen mulla silmät aukesi tälle tämänhetkiselle tilanteelleni ja sain järkisyitä kaikella väsymykselle ja uupumuksen tunteille. On monenlaista kuormitusta, mitä en oo edes ajatellut. Mulla on niin vahvana sisäänrakennettuna se että pitää pärjätä. Kulloisestakin tilanteesta on vaan mentävä eteenpäin ja tehtävä sitten ratkaisuja kun niiden aika on. Se on mulle vain elämää joka on elettävä. Mitä enemmän tälläsiä kuormituksia niskaan tulee ja osittain itse asetankin, niin sitä enemmän mulla tulee se pärjäämismoodi päälle. Sitten pojat pusketaan, vaikka sitten läpi sen harmaan kiven. Nyt mä sain oivalluksia, ei kaikilta osin helppoja, mutta sellaisia jotka tulee auttamaan mua eteenpäin. Mä oon vähän kadottanut taas itteäni mutta kadonneen identiteetin metsästys alkakoon.
Onneksi on loma aluillaan ihan kohtsillään. Huomenna viimeinen päivä töissä ja sitten nokka kohti kesän monia suunnitelmia. Mä oon sitä mieltä että Marmarikseen olis päästävä pitkän tauon jälkeen. Katotaan onnistuuko. Kesäinen kotomaa ainakin kutsuu, se on varma....
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti