SARTSA KUNTOON

Tämä mun väsymys on saanut nyt sellaiset mittasuhteet, että tarttis ja on pakkokin tehrä jotain. Mökillä mulla meni keveästi 2,5 tunnin päikkärit ja ois varmaan riittänyt unta vieläkin. Onneksi ympärillä oli kuitenkin sen verran hälinää ja Villen asioiden perään piti kattella ettei  nyt aivan unten mailla mennyt aika. Eilen tulin kotiin mökiltä ja ajomatka oli aika haasteellinen kun tuntui että uni painoi silmää niin valtavasti. Edellinen yö oli taas tullut nukuttua vähän heikommin ja se meinas vähän vaivata silmää ajon aikana. Kunnialla selvisin kumminkin kotiin, mutta viime yönä unisaldo oli lähes 12 tuntia. Sängyssä olin ihan kevyestikin sen aikaa, mutta tokikaan unta ei ihan joka minuutille tullut. Aamulla heräsin eka kerran jo kuuden aikaan mutta päätin ettei vielä oo päivän alkamisen aika. Poraamisen äänet sitten lopulta herätti 8:30 mikä olikin ihan jees. Jos mä rehellinen oon niin en mä vieläkään kyllä mitenkään pirteä oo. Jos menis maate ja laittais silmät kiinni niin varmaan tulis uni.

Muistin myös mitata verenpaineet ennen aamupalaa ja lukema näytti 162/102. Juu, tarttis sillekin asialle tehdä jotain. Ja niin päätinkin että nyt on vihdoinkin korkea aika yrittää saada itteään kuntoon ennenkuin joku äkkipysäys pysäyttää. Piipahdus puntarissakin toi taas silmille sen hirveän tosiasian, että paino on niissä lukemissa etten mä vaan näytä järkyttävältä mätisäkiltä vaan riskeeraan terveyttäni joka päivä. Nyt on tehtävä ryhtiliike, vielä kun voi. Mietin vielä ruokavaliota että alanko vaan syömään kasvispainotteisesti vai ottaisinko siihen tueksi jotain nutrilettiä tai jotain . Oon aina ollut tosi tiukasti sitä mieltä, että haluan syödä normaalia ruokaa vaikka yrittäisin painoa tiputtaakin enkä mitään pussiruokia ala harrastaa. Itse asiassa Lapualla asuessa, juuri ennen tänne muuttoa, mä sainkin yli 10kg pois liikunnalla ja ruokavaliolla. Nyt on se tilanne, että liikunta on ilman muuta palaamassa mun elämään sillä sitä oon jo kovasti kaipaillutkin mutta mun tarvii tietää tässä terveystilanteessa mikä on  terveellistä silläkin saralla.

Niinpä mä soitin aamulla terveyskeskukseen hoitajalle ja pyysin sieltä apua. Sanoin, että haluan labrakokeisiin koska en oo moneen vuoteen ollut. Ei oo otettu edes hemoglobiinia ainakaan 3 vuoteen. Nyt sitten sain lähetteen verikokeisiin missä katotaan perusverinäytteiden lisäksi myös kilpirauhaset ja otetaan ekg. Lähdetään nyt tuosta liikkeelle. Samalla mä nyt sitten mittailen noita verenpaineita aamuin illoin että saan sitten nekin tulokset siihen mennessä kun labratulokset tulee. Kyllähän mä tiedän, että verenpainelääkkeitä ainakin saan alkaa syömään, siihen on niin vahva sukurasitekin mutta mitä muuta sieltä paljastuukaan niin se jännittää. Onko mulla esim 2 tyypin diabetes. Sekään ei lopulta yllättäisi mua ollenkaan. Toinen kysymys joka mieltä hiertää on sitten se, että paljonko tällä painolla on tekemistä vähän kaikkiin juttuihin.

No näihin kaikkiin kysymyksiin saadaan vastauksia kunhan saan tätä Sartsa kuntoon projektia eteenpäin. Mä niin toivon, että saan nyt ihan oikeesti itteäni niskasta kiinni kaiken kanssa ja alan huolehtimaan ittestäni paljon paremmin. En oikein tiedä mikä siinä on tänne muuton jälkeen mä oon elämäni huonoimmassa kunnossa. Onko se sitä, että kun koko elämä ja arki ympärillä muuttuu niin huomio kiinnittyy vaan siihen. Uuden arjen rakentaminen ja monenlaisten ihmiskontaktien luominen ihan tyhjästä on tainnut viedä mun voimat niin ettei omalle itselle oo jäänyt aikaa.

Kun mä katton itteäni peilistä niin mä en oo millään lailla tyytyväinen. Mä kaipaan sitä aikaa kun saatoin katsoa itteäni peilistä ja todeta että siinä on ihan jees tyyppi. Että saatoin olla tyytyväinen siihen kuka olen ja miten elämääni elän. Nyt mua oikein hävettää mitä sieltä peilistä näkyy. Ylipainoinen keski-ikäinen nainen jonka joka paikka roikkuu tilaansa sivussa. Tukkakin hapsottaa miten sattuu. Tuntuu siltä, että mun sisäinen epävarmuuden tunne näkyy myös ulkoisesti. Tai jospa onkin niin, että ulkoinen olemus vaikuttaa myös mieleen. Molemmat laahaa yhteistuumin. On aika alkaa pitää itseään hyvänä sillä meillä on täälä pallolla vaan tämä yks elämä. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen millainen se oma on ja  miltä se tuntuu.

Vaikka en tällä hetkellä ittestäni oikein tykkääkään ja pidän itteäni mitäänsanomattomana ja laiskana, niin kuitenkin mulla on jokunlainen luotto itteeni. Mä oon aikaisemminkin saanut itteni nostettua tästä samantyyppisestä tilanteesta joten miksipä en uudelleen. Mun sisällä on kuitenkin se sama innokas, iloinen, reipas, aikaansaava ja ulospäinsuuntautunut Sartsa. Se, joka taitaa viritellä äänijänteitään vaatien tulla kuulluksi. On toiminnan aika!! Kuka tahansa näitä mun sepustuksia luetkin, niin toivotathan mulle onnea ja pidäthän peukkuja että mä saan itteni kuntoon.

Ihanaa juhannuksen alus aikaa!!

rakkaudella,
Sartsa