KUOPION VIINIJUHLAT 2018

Lauantaina oli supersähäkkä fiilis kun lähdettiin ystäväni Tuulan kans vähä retkelle savon mualle, Kuopijjoon. Perinteiset viinijuhlat oli tietty kohteena ja olin niin tyytyväinen että sain Tuulan ylipuhuttua mukaan.

Matka meni oikein rattoisasti höpöhöpötellen ja nauraa räkättäen. Että saikin nauraa, ihan sydämen pohjasta ja sielun kyllyydestä. Hyvä kun näin välillä autoa ajaa kun ilosta silmät kostuivat.

Josko taas kuvat kertois enemmän kun tuhat sanaa vaikka voin mä muutaman sanankin sinne väliin laitella.

Välistoppi: Vaajakosken aakkosliike. Pitsaa naamariin ja sitten mukaan evästä, noin niinkun aamupalaa ajatellen.

Sartsa otti sitten pikkunäpsäkän kylmälaukun  mukaan. Laskin, että sinne mahtuu tosi hyvin kaikki leivänpäällys tarpeet mutta sitten me nähtiinkin nää patongit ja sanottiin että KYLLÄ. Enhän mä nyt siinä vaiheessa älynnyt ajatella ettei  NE  sitten sovi tähän pikkuruiseen kylmälaukkuun. Ai että piti nauraa sille kohellukselle, mikä nyt ei tietty mun kohdalla oo mitenkään outoa.

Siitä sitten suorinta tietä kohti matkailukeskus Rauhalahtea mistä olin taas vuokrannut mökin jo valmiiksi viime vuonna lähtiessäni. Rauhalahti on tosi kiva ja siisti leirintäalue jota kyllä voi suositella oli sitten matkassa aikuisporukalla tai lasten kanssa. Siis tällänen paikka

Meillä oli 4 hengen leirintämökki joka maksaa 69eur yöltä. Mökki on mun mielestä ollut ihan jees tollaseen yhden, kahden yön yöpymiseen. Mökissä on sähköt ja sinne tulee juokseva vesi. On jääkaappi, tiskiallas ja kaikki astiat neljälle sekä keittolevyt ja ruoanlaittovälineet. Pirttipöytäkin löytyy ja 2 kerrossänkyä. Alueella on ravintola, pieni kauppa ja monenlaista ajankulua.

Keli oli hiukan synkähkö

 Siinä kun mökin pihaan päästiin ja kamoja aloin kantaa sisälle niin huomasin, että tällä kertaa olin unohtanut kotiin koko reppuni. Kaverin naurusta ei ollut tulla loppua kun mun Spedeilyä ihmetteli ja jahkui. Tällä kertaa, hullun tuurilla, mulla oli kumminkin kaikki tarvittava mukana ilman reppuakin. Oli petivaatteet, ruuat ja juomat. Ilma oli todellakin niin kylmä ettei viinijuhlille mennessä tarvinnut paljon vaatteilla koreilla vaan piti laittaa takki tiukasti kiinni. Housut olisin voinut vaihtaa toisiin mikäli se reppu mukana ois ollut mutta hyvin pärjäs noillakin mitä oli. Hiuksia ei edes kannattanut laittaa sen kummemmin sillä vesisade ja kova tuuli ois kuitenkin ne laittanut sekaisin.

Me lähdettiin sitten sisävesipaatilla pitkin Kallavettä kohti matkustajasatamaa. Onneksi sade loppui sen verran, että saatettiin mennä kannella kattelemaan niitä nättejä maisemia.

Sinne jää rauhalahti

Kallaveellä seilataan

Siinä jollain oma saari ja pikku venho

Puijon torninin ehdin nipin napin saada kuvaan

Juuri kun satamaan kiinnityimme niin alkoi taas pikkasen sataa tihkuttaa. Ei haitannut menokengän tahtia siinä vaiheessa.

Juhla alueella oli tosi vähän väkeä. Ehkä vähiten mitä ikinä tämän 11v aikana mitä itte oon juhlilla käynyt. Mutta se nyt ei oo pelkästään negatiivista sillä mihinkään ei ollut jonoja ainakaan.

Sellanen pullo tarttui mukaan

Kesän eka bajamaja kokemus

 Illan ekana esiintyjänä olis ollut Uniklubi mutta se jäi meiltä näkemättä. Radio Suomipopilta tuttu hovimuusikko Ilkka sen sijaan toimi illan juontajana.

Illan tokana esiintyjänä oli Sanni joka veti kyllä todella hyvän ja energisen keikan.

Illan viimeisenä esiintyi The Rasmus joka ei oo mun suosikkeja joten kuunneltiin vaan pari biisiä ja lähdettiin jo hyvissä ajoin grillin kautta kämpille. Oli mukava herätä aamulla kun ei tarvinnut yhtään arpoa koska viinihuurut on sen verran hävinneet että tohtii rattiin.

Aamulla herättiinkin sitten pirteinä puoli 8 aikaan, keiteltiin kahvit ja syötiin aamupala. Sitten olikin hyvä aika lähteä ajelemaan kotia kohti. Keli oli tässä vaiheessa tietty ihan loistava. Aurinko sieltä mollotteli lähes pilvettömältä taivaalta.

Oli kyllä tosi kiva reissu ja mukavaa että kaverikin tuntui kovasti tykkäävän. Ja vaikka keli olikin aika surkea suoraan sanoen. Saas nähdä miten ens vuonna käy, että tuleeko perinteitä jatkettua. En vielä ainakaan nimittäin tehnyt varausta tulevalle vuodelle.



rakkaudella,
Sartsa

KISA- JA KESÄPÄIVÄ JÄMSÄNKOSKELLA

Eilinen oli aivan mahtava päivä. Keli oli taas pitkästä aikaa sitä mikä passaa mulle oikein hyvin. Mun päivä kului Jämsänkoskella aikaslailla täydellisissä merkeissä sillä päivään sisältyi urheilua, lenkkeilyä ja rannalla hengailua sopivassa suhteessa.

Päivän teemana oli siis aitajuoksukarnevaalit ja mä ensin mietin meenkö omalla autolla perässä vasta katsomaan itte kisoja sillä Aki meni jo hyvissä ajoin paikalle tarkoituksena kouluttaa leireileviä urheilijoita. Sitten mä muistin, että kyseisellä paikalla on uimaranta joten aattelin että lähden viettämään lämmintä kesäpäivää sinne. Mitä mä nyt täälä kotonakaan olisin sitten tehnyt.

Pakkasin reppuni ja muistin onneksi jopa aurinkorasvan. Se tuli todellakin tarpeeseen. Otin mukaan myös lenkkarit läpsyjeni lisäksi. Onneksi niin, sillä lenkkimaastot oli kyllä aivan mahtavat. Olisin voinut lenkkeillä vaikka kuinka pitkään mutta tein pahimman mokan mitä tollasella kelillä voi tehdä. UNOHDIN JUOMAPULLON!! Kun hellelukemat paukkuu ja siinä kelissä lähtee lenkille, niin ei kovin pitkälle pääse kun alkaa jo eka kertaa tuntumaan että juomista pitäis saada. Hiki virtaa koko ajan vaikkei tekisi mitään. Reilut 4 kilsaa mä kumminkin sain mittariin ja sekin on parempi kun ei mitään. Lisäksi sain näääääääin paljon hyvää fiilistä niistä reiteistä mitä mä luonnon helmassa kävelin. Kerrotaanpa kuvin:

Tällainen polku lähti mua johdattamaan kentältä poispäin.

Ihanaa oli kun sai metsän liepeillä lenkkeillä. Luonnosta saa niin älyttömästi hyvää mieltä ja voimaa.

Voi kun olis saanut kunnolla vangittua sen tunnelman joka just tässä kohtaa oli. Yllättäen polun varrella tuli vastaan puinen silta jonka alta lurisi pieni puro. Mä oon vähän heikkona tälläisiin vesijuttuihin ja siltoihin. Mun päässä alkaa lähes välittömästi kehittymään jonkunlainen tarina joka kyseiseen paikkaan liittyis.

Siltoja lisää...

Jämsänkoskella on monesta suunnasta kattoen yhtenä maamerkkinä paperitehdas jonka piiput halkoo ilmaa. Alla olevassa kuvassa iso kolkko tehdas sulautuu aika nätisti osaksi kesäistä maisemaa.

Edellä kuvattu silta johti mut ravintola Vanhan Myllyn pihaan.... Tällä kertaa ohitin kuitenkin kutsuvan terassin reippaasti.

Lenkin aikana mä kiinnitin huomioon siihen, kuinka nätti paikka Jämsänkoski on. Oikein perinteinen suomalainen kesäidylli ympäröi joka puolella. Lopuksi mä löysin nimittäin itteni tuollaiselta puutaloalueelta jossa oli vanhoja rintamamiestyyppisiä taloja vieri vieressä. Pihat oli laitettu tosi kivoiksi ja kun käveli tuota hiekkatietä niin mieleen tuli yllättäen oma kotikylä. Kun hiekka rapisi kengän alla, aurinko kuumotti ihoa ja ilmassa oli kesäisen tutut tuoksut niin silmät kiinni laittaen palasin välittömästi Lakaluomalle lapsuuden kesiin. Mietin, että tuon tien varrella asuu varmasti onnellisia ihmisiä. Ehkä siinä on yksi omista tulevaisuuden haaveista.

Tästä oli siis eilen kyse...

Oinaalan urheilukenttä on kyllä niin kauniilla paikalla ettei oikein enää voi paremmaksi mennä. Tässä näkymä joka on kun lähestytään kenttää. Taustalla näkyy veneranta.

Kenttää ympäröi aivan mahtavat näkymät joka puolella. Tässä suunnassa tosiaankin venerantaan päin. Veneet makoilevat terijoensalavien varjossa.

Kun kääntyy edellisestä näkymästä pikkasen vastapäivään niin näkyvissä on matonpesupaikka. Otin tähän kuvan viime vuodelta näyttämään miten ihanan suomalainen kesämaisema voi olla.

Taas kun tästä paikasta kääntää katsetta lisää vastapäivään niin päästään tälläisiin tunnelmiin:

Ollaan siis uimarannalla, jossa eilen olikin melkoinen kuhina. Paljon lapsiperheitä mutta myös urheilijat kävivät suoritustensa jälkeen kahlaamassa että saivat palauteltua tehokkaasti. Polvien yläpuolelle kun vedenpinta ulottuu niin viileä vesi auttaa palautumista.

Siinä mä tosiaan lenkin jälkeen nautin rantaelämästä tehden vähän ristikoita ja vaan aurinkoa tankaten. Sitten olikin monta tuntia hyviä urheilusuorituksia, täydelliset kisamakkarat ja lopuksi vielä vähäsen rantailua. Ihan täydellinen päivä.

Soli sellaasta!!

rakkaudella,
Sartsa

VANHAN NAISEN TERVEYS HUNNINGOLLA

Pakko aluksi avautua asiasta joka järkytti mua tiistaina. Polliisi oli lähettäny mulle tilaamani passin jonka mä noudin ärrältä. Innoissani avasin kuoren ja kaivelin sieltä käteeni uuden uutukaisen, 5 vuotta täynnä virtaa olevan passini. Voi kun se oli kuulkaa kiva. Joka sivulla oli tosi hieno suomalainen maisema ja takasivulla oli jopa tällänen kuva:

Järkytys oli kumminkin sitte suuri kun hoksasin että siinä MUN NIMEN ja HENKILÖTUNNUKSEN vieres oli jonku vanhan akan kuva. Siis piti oikeen ottaa vanha passi ja verrata että kyllä, ei ne kuvat näyttänyt yhtää samalta. Näillä nyt mennään, ei auta 😁 Tarttis vaan päästä nyt ulkoiluttamaan sitä. Passia meinaan. Miksei sitä vanhaa akkaaki joka siinä kuvas on.

Labratulokset tuli, samana päivänä eli silloon tiistaina. Ei ollu sokeritautia, hb oli kans ylihyvä ku 133. Kilpirauhanen käy vajaalla, sen mä arvasinkin jo. Sydän tykyttää niinku pitääki. Oli ehkä vähän kreisiä olla niin innoissaan siitä, että kilppariarvoissa oli häikkää. Se vain antoi kerralla selityksen lähes kaikkiin mun oireisiin mitä tässä on ihmetelty. Kolesterolitkin oli pikkasen koholla mutta kun oon lääkäri sivustoni lukenu niin tiedän senkin olevan yks mahdollinen vajaatoiminnan syy. Nyt sitten 12.7 oon menossa Markus sedän (lääkäri) kans juttelemaan että nappiako nyt sitte nassuun. Elikäs tyroksiinilääkitys. Toivotaan, että tämä on lääkäri joka ei laita mua "seurantaan" vaan kirjoittaa ne lääkkeet heti.

Mä pyärryn onnesta jos mä saan vanhan prtsakan ja touhukkaan itteni takaisin. Sen Sartsan joka on innoissaan asioista eikä kaikki oo niin kovin työlästä. Josko mä jaksaisin sitte syksyn tullen panostaa siihen liikuntaankin. Ja josko saisin jopa näitä kilojakin jätettyä talven varrelle. Katsellaan, kovana aion lääkärille olla.

Hierojalla piipahdin myös tiistaina. Laitettiin mun vasenta lonkkaa ja persposkea toimintakuntoon. Sitten oli pakko käsitellä myös yläselkä, hartiat ja niska että tuonne jo entuudestaan hitaalla käyvään pääkoppaan saatais jotain elämää kun veri kiertäis vähä paremmin. Sain hieroja Moonalta taas monta hyvää vinkkiä itteni huoltamiseen. Moona löytyy täältä

Eilen siis tuli 44v täyteen siitä kun synnyin. Sitä sain juhlia jo tiistaina kun kaiken tuon edellä mainitun lisäksi mulla oli vielä reffit rakkaan ystäväni kans. Ja sain tälläsen:

Nam!!! Kiitos Tiina <3

On täs taas kaikenlaista mietittävää mutta sitähän se elämä on.

rakkaudella,
Sartsa

TERVEYSHUOLIA

Ekaa kertaa mulla on tällä hetkellä sellanen tunne, että ikä merkkaa jotain muutakin kun numeroita. En oikein osaa sanoa, mitä asiasta tulisi sitten päätellä tai edes ajatella. Jotenkin päällimmäisenä on oivallus siitä että ei täälä ei todellakaan olla ikuisesti. Mä todellakin herännyt vihdoin siihen tosiasiaan oon keski-ikäinen akka. Tässä vaiheessa siis ehdottomasti on ihan todella korkea aika alkaa tehdä itelleen jotain. Mä oon tosi vihainen ittelleni etten oo älynnyt sitä jo paljon aiemmin. Tällä hetkellä mä voi tosi huonosti. Oon nollakuntoinen, huonoryhtinen koska tukiranka ja lihaksisto on ihan paskassa kunnossa. Mä syön pääsääntöisesti onneksi ihan ok, mutta välillä mä sitten vaan annan mennä ja mätän suuhuni ihan just sitä mitä huvittaa. Rasvaista, sokeria, juomisia jotka jää takuulla vyötärölle. Mä en liiku satunnaisia lenkkejä lukuunottamatta. Miksi en?? Hyvin vaikea sanoa.

Tällä hetkellä mä oon oikein tosissaan huolissani omasta terveydestäni. Mulla on outoja tuntemuksia vähän siellä sun täälä. Sydän hakkaa välillä ihan kummallisesti, olo tuntuu kun sokerit heittelis, lihakset ei palaudu rasituksesta ja välillä raajoja turvottaa. Päätä puuduttaa, samoin kun sormia ja nilkkoja. Päässä tuntuu sellaista vähän kun puutumisen tunnetta. Olo tuntuu muutenkin vetämättömältä ja siltä, ettei kaikki oo kunnossa. Niinpä, mun 44v synttäripäivä ylihuomenna alkaakin labran kautta. Musta otetaan kaikki mahdolliset verikokeet, myös kilpirauhaskoe. Lisäksi meen sydänfilmiin. Siitä sitten katotaan miten edetään. Samaan aikaan oon nyt tarkkaillut kotona verenpaineita ja nekin otetaan huomioon sitten siinä kohtaa kun labratulokset tulee ja hoitaja päättää laittaako mulle ajan lääkärille. Tottakai mun pitää mennä lääkärille. Vähintään noitten verenpaineitten takia. Alapaineet huitelee 100 tienoilla koko ajan joten taitaa olla lääkityksen paikka. Vähän mä pelkään että sokereissakin saattaa olla häikkää. Ajatus lääkityksestä, ihan mistä tahansa tuntuu aivan mahdottoman pahalta. Siis tuntuu siltä kun oisin ihan ikäloppu. Tunnen jo pelkän ajatuksen perusteella itteni sairaaksi ja jotenkin raihnaiseksi. Vanha, laiska ikäloppu ja kulahtanut. Siinä ne ajatukset. Samalla tiedän miten typerä oon ajatuksineni. Mulla on oikein huonona päivänä sellainenkin olo, ettei Akin tarvittis katella tälläistä riippakiveä kun voi saada jonkun nuoremman ja nätimmän ja sellasen, joka on ittensä pitänyt terveenä.

Mua jännittää ihan hirveästi nuo labrojen tulokset. Tuntuu ihan oikeasti, että olis tuomiolle menossa vaikka tarkoituksena on nimenomaan tietää millaine suunta ylöpäin otetaan. Haluan tietää, millainen liikkuminen mulle on hyväksi ennenkun lähden sitä ahkerasti tekemään. Pelkään noita verenpaineita esim. salireenin kannalta. Muutenkin haluan tietää mitä nuo sydämen muljahtelut ja tykytykset tarkoittaa. Sitten lähdetään laittamaan asia kerrallaan naista kuosiin.

Keskiviikkona noitten labrojen lisäksi mä meen vielä hierojalle joka hieroo mun niskat ja hartiat kuntoon. Tietää paljonko noista pään oudoista tuntemuksista johtuu siitä ettei veri kierrä päässä.

Kaiken kaikkiaan mua jännittää ja jopa pelottaakin että mikä mua vaivaa. Mitä jos paljastuukin jotain vakavaa?? On ollut jo niin kauan hyvä olla, että siksi pelkään että kyllä se vielä jotenkin kaatuu niskaan. Mutta yritän nyt ottaa ihan rauhallisesti ja asian kerrallaan.

Huomenna onneksi tiedossa tosi kiva päivä kun saan treffata rakkaan ystävän kanssa. Saa vähän muuta ajateltavaa. Tänään oon hoidellut pyykkiä koko aamun ja nyt on hirvee nälkä. Lähen kattelemaan jotain sapuskaa.

rakkaudella,
Sartsa

VIIKON HYVIÄ HETKIÄ, ONNENMURUJA

Mä postaan nyt tähän mitä mun juhannuksessa on tähän asti tapahtunut. Muutaman fiiliskuvan mä aion laittaa vielä tuolta Tiisijärveltä, missä mökillä olin alkuviikosta. Mä jotenkin ajattelen kuitenkin, että ne päivät oli sellanen ihana laskeutuminen juhannusfiilikseen. Jos totta puhutaan, niin mun mielestä on edelleen jotenkin kummallista, että ollaan jo juhannuksessa asti. Tai siis tämä aikakäsite, mikä on ollut vähän hukassa tässä pitkin alkukesää, nostaa tässä kohtaa taas päätään. Toisaalta kun nyt esim. lehdissä puhutaan kesän alkamisesta, niin se tuntuu ihan hassulta. Sen aiheuttaa nuo lämpimät, oikeastaan kesähelteiset viikot jota ollaan jo eletty. On sellanen tunne siis että kesä on jo pitkällä. Sitten kuitenkin toisaalta juhannus on viime vuosina vasta alottanut kesän. Aika on niin jännä käsite ettei mun pienen pieni mieli tahdo sitä aina ymmärtää.

Otetaans tähän vaikka samalla tämän viikon hyvän mielen juttuja. Ei ajatella pelkästään juhannuksen kannalta. Eli vaikkapa ikäänkun viikon positiiviset.

Ekana tulee mieleen se, että mä pääsin rantasaunaan. Ihanaa!! Etenkin kun myös ympäristö jossa sain saunoa oli enemmän kun mieleinen.

Ovi kutsuvasti auki

Uimaan en viileästä kelistä johtuen uskaltanut, mutta sentään varpaat upotin rantaveteen vilvoitellessani.

Alla näkyvät maisemat. Se, että sai hiljentyä ihan yksin hiljaisuuteen tämän rauhoittavan näkymän äärelle. Oon sanonut ennenkin, että vesi on mulle tuleen verrattava elementti jota voisin tuijotella vaikka miten kauan.

Paljon hyvää mieltä toivat myös nämä kahdet pikku jalat jotka veivät tätiä touhusta toiseen. Voi kuinka mulla onkaan ikävä. Tähän samaan kategoriaan voi lisätä kaikki muutkin vähän isommat tyypit joiden seurasta sain nauttia. Rakkaita kaikki tyynni <3

Torstaina hyvää fiilistä toi retki lähikohteeseen. Ja hyvässä seurassa vieläpä. Serlachius museo Göstan pihalle oli ilmestynyt kanoja kotimökkeineen sekä possuja.

Kukkojakin oli kaksin kappalein

Seura 5/5 

Eilisen eli perjantaina eli juhannusaaton sää oli sitä luokkaa että siitä ei hyvää fiilistä oikein saanut revittyä millään. Aamupäivä vietettiin Keuruulla juhannuskisoissa yleisurheilun parissa. Siitä sitten päivän hyvän mielen kokemukseen, eli saunominen Akin vanhempien luona. Olipa ihana saunakokemus kerta kaikkiaan. Kunnon puulämmitteinen vanhan koulukunnan sauna jossa löylyt oli ihanan pehmeät, kuten tuolla rantasaunassakin. Juhannusaaton ilta mentiin ihan rauhallisissa merkeissä kotosalla vaan.

Tämän päivän positiivinen onkin sitten uudet perunat sillin ja hyvän salaatin kera. Kyllä mä oon onnentyttö kun mua näin hemmotellaan ihan omassa kotikeittiössä.

Viikko on siis sisältänyt paljon hyviä hetkiä, iloista mieltä ja onnellisia ajatuksia. Jätetään tällä kertaa ne vähemmän mukavat jutut omaan arvoonsa ja koitetaan katsella tulevaa päin.

rakkaudella,
Sartsa

SARTSA KUNTOON

Tämä mun väsymys on saanut nyt sellaiset mittasuhteet, että tarttis ja on pakkokin tehrä jotain. Mökillä mulla meni keveästi 2,5 tunnin päikkärit ja ois varmaan riittänyt unta vieläkin. Onneksi ympärillä oli kuitenkin sen verran hälinää ja Villen asioiden perään piti kattella ettei  nyt aivan unten mailla mennyt aika. Eilen tulin kotiin mökiltä ja ajomatka oli aika haasteellinen kun tuntui että uni painoi silmää niin valtavasti. Edellinen yö oli taas tullut nukuttua vähän heikommin ja se meinas vähän vaivata silmää ajon aikana. Kunnialla selvisin kumminkin kotiin, mutta viime yönä unisaldo oli lähes 12 tuntia. Sängyssä olin ihan kevyestikin sen aikaa, mutta tokikaan unta ei ihan joka minuutille tullut. Aamulla heräsin eka kerran jo kuuden aikaan mutta päätin ettei vielä oo päivän alkamisen aika. Poraamisen äänet sitten lopulta herätti 8:30 mikä olikin ihan jees. Jos mä rehellinen oon niin en mä vieläkään kyllä mitenkään pirteä oo. Jos menis maate ja laittais silmät kiinni niin varmaan tulis uni.

Muistin myös mitata verenpaineet ennen aamupalaa ja lukema näytti 162/102. Juu, tarttis sillekin asialle tehdä jotain. Ja niin päätinkin että nyt on vihdoinkin korkea aika yrittää saada itteään kuntoon ennenkuin joku äkkipysäys pysäyttää. Piipahdus puntarissakin toi taas silmille sen hirveän tosiasian, että paino on niissä lukemissa etten mä vaan näytä järkyttävältä mätisäkiltä vaan riskeeraan terveyttäni joka päivä. Nyt on tehtävä ryhtiliike, vielä kun voi. Mietin vielä ruokavaliota että alanko vaan syömään kasvispainotteisesti vai ottaisinko siihen tueksi jotain nutrilettiä tai jotain . Oon aina ollut tosi tiukasti sitä mieltä, että haluan syödä normaalia ruokaa vaikka yrittäisin painoa tiputtaakin enkä mitään pussiruokia ala harrastaa. Itse asiassa Lapualla asuessa, juuri ennen tänne muuttoa, mä sainkin yli 10kg pois liikunnalla ja ruokavaliolla. Nyt on se tilanne, että liikunta on ilman muuta palaamassa mun elämään sillä sitä oon jo kovasti kaipaillutkin mutta mun tarvii tietää tässä terveystilanteessa mikä on  terveellistä silläkin saralla.

Niinpä mä soitin aamulla terveyskeskukseen hoitajalle ja pyysin sieltä apua. Sanoin, että haluan labrakokeisiin koska en oo moneen vuoteen ollut. Ei oo otettu edes hemoglobiinia ainakaan 3 vuoteen. Nyt sitten sain lähetteen verikokeisiin missä katotaan perusverinäytteiden lisäksi myös kilpirauhaset ja otetaan ekg. Lähdetään nyt tuosta liikkeelle. Samalla mä nyt sitten mittailen noita verenpaineita aamuin illoin että saan sitten nekin tulokset siihen mennessä kun labratulokset tulee. Kyllähän mä tiedän, että verenpainelääkkeitä ainakin saan alkaa syömään, siihen on niin vahva sukurasitekin mutta mitä muuta sieltä paljastuukaan niin se jännittää. Onko mulla esim 2 tyypin diabetes. Sekään ei lopulta yllättäisi mua ollenkaan. Toinen kysymys joka mieltä hiertää on sitten se, että paljonko tällä painolla on tekemistä vähän kaikkiin juttuihin.

No näihin kaikkiin kysymyksiin saadaan vastauksia kunhan saan tätä Sartsa kuntoon projektia eteenpäin. Mä niin toivon, että saan nyt ihan oikeesti itteäni niskasta kiinni kaiken kanssa ja alan huolehtimaan ittestäni paljon paremmin. En oikein tiedä mikä siinä on tänne muuton jälkeen mä oon elämäni huonoimmassa kunnossa. Onko se sitä, että kun koko elämä ja arki ympärillä muuttuu niin huomio kiinnittyy vaan siihen. Uuden arjen rakentaminen ja monenlaisten ihmiskontaktien luominen ihan tyhjästä on tainnut viedä mun voimat niin ettei omalle itselle oo jäänyt aikaa.

Kun mä katton itteäni peilistä niin mä en oo millään lailla tyytyväinen. Mä kaipaan sitä aikaa kun saatoin katsoa itteäni peilistä ja todeta että siinä on ihan jees tyyppi. Että saatoin olla tyytyväinen siihen kuka olen ja miten elämääni elän. Nyt mua oikein hävettää mitä sieltä peilistä näkyy. Ylipainoinen keski-ikäinen nainen jonka joka paikka roikkuu tilaansa sivussa. Tukkakin hapsottaa miten sattuu. Tuntuu siltä, että mun sisäinen epävarmuuden tunne näkyy myös ulkoisesti. Tai jospa onkin niin, että ulkoinen olemus vaikuttaa myös mieleen. Molemmat laahaa yhteistuumin. On aika alkaa pitää itseään hyvänä sillä meillä on täälä pallolla vaan tämä yks elämä. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen millainen se oma on ja  miltä se tuntuu.

Vaikka en tällä hetkellä ittestäni oikein tykkääkään ja pidän itteäni mitäänsanomattomana ja laiskana, niin kuitenkin mulla on jokunlainen luotto itteeni. Mä oon aikaisemminkin saanut itteni nostettua tästä samantyyppisestä tilanteesta joten miksipä en uudelleen. Mun sisällä on kuitenkin se sama innokas, iloinen, reipas, aikaansaava ja ulospäinsuuntautunut Sartsa. Se, joka taitaa viritellä äänijänteitään vaatien tulla kuulluksi. On toiminnan aika!! Kuka tahansa näitä mun sepustuksia luetkin, niin toivotathan mulle onnea ja pidäthän peukkuja että mä saan itteni kuntoon.

Ihanaa juhannuksen alus aikaa!!

rakkaudella,
Sartsa

AINA EI MÖKKIAAMUT OO KUN STRÖMSÖÖS

Toka mökkipäivä ei alkanut sananmukaisestikaan aurinkoisissa merkeissä. Vettä tuli kun esterin hanurista ja ikkunasta ulos katsoessa näkyi pelkkää harmaata massaa. Veden humina oli niin kova, että television äänetkin hävisi taustalle. Hiukan masentavaa, etenkin ottaen huomioon että mulle kyseessä oli tällä erää ainoa kokonainen mökkipäivä. Toisaalta taas, keli oli sitä mihin tällä juhannusviikolla on totuttu. Ei sentään ollut aamulla maa valkoinen, mikä sekin on koettu männä vuosina. Kaiken lisäksi sähköt oli poikki. Onneksi aamukahvit oli ehditty keitellä. Oltiin siis hämärässä sekä sisällä että ulkona :)

Kuvassa ei tietty näy se harmaus kunnolla

Eikä siinä vielä kaikki, sillä lapseni nousi sängystä tälläisen kanssa:

Insuliinipumpun "letku" siis oli mennyt ihan kokonaan poikki. Onneksi Ville heräsi ihan poikkeuksellisen aikaisin joten toiveissa oli ettei sokerit olisi hypänneet ihan pilviin. Tuohan siis tarkoitti sitä, ettei insuliinia ollut mennyt ties miten pitkään aikaan. Välittömästi mitattu lukema näytti 18,5 joten äkkiä vaan uusi kanyyli kiinni ja korjaavaa insuliinia peliin. Oli kyllä todellinen ihme, että Ville heräsi jo noin aikaisin sillä jos olis normaaliin aikaan herännyt niin ties mitä lukemia olisi saatu katella. Nyt sokerit lähti tosi äkkiä laskemaan onneksi ja jo 20 minuutin päästä oltiin 13 paikkeilla. Siitä sitten kevyt aamupala josta tuli 30HH ja sille laitettiin normi ateriainsuliinimäärä joten sitten tarkistusmittaus näyttikin jo 8 lukemia. Huh että sai huokaista helpotuksesta. Hiukan huono äiti fiilis nostaa päätään, kun en älynnyt ketoaineita tuossa kohtaa mitata ollenkaan mutta jotenkin ajatus oli vaan siinä että nyt ne sokerit alas ja äkkiä. Muuten päivä oli sokerien suhteen kohtuullisen ok. Huomasin, että vähän enemmän heittelyä oli kun muina päivinä ja kerran nousi yli 10 mutta noin pääsääsntöisesti oli hyvät lukemat. Illalla jopa Villen omasta mielestä hiukan matalat kun oli 4 ja risat. Koitin muistuttaa, että sehän on vielä ihan ok lukema.

Kyllä mä aika ylpeä Villestä oon että miten hyvin se on nyt ottanut nuo hoitorutiinit haltuun ihan uudella innolla. Hoitaa kaikki toimenpiteet lähes muistuttamatta ja kirjaamisetkin muistaa omatoimisesti hoidella. Nytkin kun päiväkirja oli unohtunut kotiin, niin on merkkaillut puhelimen muistioon lukemat ja tapahtumat. Hieno homma, että on itte nyt sisäistänyt tuon homman tärkeyden. Ja lähinnä sen, että ne hoitorutiinit on tärkeät joka päivä eikä vaan silloin tällöin.

Iltaa kohti onneksi alkoi sitten sadepilvet väistymään ja pääsin kun pääsinkin rantasaunan ihanan lempeisiin löylyihin. Kyllä se on niin, että puilla lämmitettävää saunaa ei voita mikään ja täällä se on vielä sopivan tilavakin niin löylyt ei oo polttavat yhtään. Oli ihanaa tulla välillä ulos vilvoittelemaan ja nauttimaan järvimaisemasta.

Nyt kun tätä kirjoittelen, oon saanut herätä auringonsäteisiin. On kotiinlähtöpäivä. Vielä ennen kun lähden kotimatkalle niin näen kuitenkin keskimmäisen lapsukaiseni joka tulee piipahtamaan täällä <3

rakkaudella,
Sartsa