MEMORY LANE

Istun. Odotanko jotain inspiraatiota vai chillailenko vaan vai mitä? En tiedä. Huomaan tuijottaneeni jo tovin tien toisella puolella olevaa metsää. Näyttää tuulevan jonkin verran, pakkasta ei oo. Tekis mieli tehdä kuten pikku Sartsa joka tykkäs tehdä voileipiä ja laittaa mehua punaiseen mehukanisteriin. Siihen missä oli sininen kaulahihna. Sitten vaan johonkin metsään tai joen rantaan sopivalle kivelle istumaan ja nauttimaan näitä eväitä. Jos jaksoi kävellä autiolle talolle asti niin aina jännempi. Talo oli harmaantunut, kuten vanhuksilla on tapana, enkä uskaltanut koskaan mennä sinne sisälle. Liian jännää. Siinä ulkopuolella saattoi kuitenkin istahtaa kivelle eväiden pariin. Olla retkellä. Mieluusti tietysti jonkun kaverin kans. Yleensä Päivin tai Sanna-Kaisan. Se oli parasta mitä tiedän. Miksi mä en sitten nyt tee niin? Erittäin hyvä kysymys. Aina pitäis lähteä muka johonkin kauemmas ja ottaa vähintään notskimakkarat mukaan. Inhottavan aikuista. Onks pakko käyttäytyä niin jos ei taho?

Mä oon mennyt mun muistilokeroille penkomaan tietystä syystä. Oon saanut sieltä niskaani vanhaa, sinne kerääntynyttä ja pölyyntynyttäkin tavaraa. Vielä ei vastaan ole kovin suuria ylläreitä tullut, mutta ehkäpä sitten jos jaksan jatkaa penkomista ja asioiden järjestämistä niin toivon että jotain unohdettuja timanttejakin saattaa esiin putkahtaa. Mutta siis syy miksi mä noita eväsretkiä oon alkanut muistella on mun inspiroiva työkaverini. Hän on kertonut mulle tälläkin viikolla retkistään luontoon juurikin termari ja eväät mukana. Ihan tosta vaan ja keskellä viikkoa. Aivan mahtavaa!! Mä oon kokenut oikein todellisen ahaa elämyksen, että mä voin saada oman luontosuhteeni takaisin jos vaan haluan. Ei luonto sulje ketään ulkopuolelle ja metsä ottaa avosylin vastaan sellaisenkin joka sille on välillä selkänsä kääntänyt.

Vähän maistiaisia sieltä muistiarkistojen aarteista. Kesä. Lähes pilvetön taivas ja aurinko lämmittää. On niin kuuma, että ihan kohta kyllä mennään uimaan. Koulunrantaan. Sielähän me koko aamu jo oltiinkin. Haettiin Pohjasmäestä puolen litran paketti trio jäätelöä ja syötiin vauhdilla ennenkun se kerkes sulaa kokonaan. Nyt piti tulla välillä syömään ja sitte mentiin moikkaamaan lehmiä. Laitumella me usein leikittiin ja ettittiin toinen toistaan komiempia lehmänpaskakasoja. Niistä me sitten tehtailtiin kivien ja minkä tahansa koristeitten kanssa upeita kakkuluomuksia. Aa että. Välillä oli mukava vaan tehdä kotileikki johonkin sinne lehmien aitaukseen ja siinä se päivä vierähtikin. Lehmien turvasta tuli lämmin henkäys ja niitten kieli meinas viedä paidan mennessään. Onnellinen. Sitä mä silloon olin. Ei ollut vielä tietoa mistään maailmantuskasta tai elämän raadollisuudesta.

Jotenkin tekis mieli laittaa noita juttuja paperille. Ne tuleekin varmaan ajallaan, tavalla tai toisella. Keski-ikäisyys on ilmeisesti nyt kohta saavuttamassa oikein huippukohtaansa kun ajatus niin kovasti menee tuonne menneisiin aikoihin. Tai tarkemmin sanoen elettyyn elämään. Mutta haittaakse. On sitä kumminki 44 ikävuoden aikana ehtinyt nähdä, tehdä ja kokea kaikenlaista. Vaikka välillä tuntuukin etten oo oikein saavuttanut mitään tämän maallisen taaperrukseni aikana. Saavuttanut. Niin mikähän mahtais olla saavutus joka mulle kelpais. Lähdettäiskö nyt siitä, että oon saanut punnattua tähän maailmaan 3 aivan ihanaa kansalaista. Mitään muuta ei tarvis saavuttaakkaan, siinä on jo paljon enemmän kun monella muulla.

Täytyy antaa näille asioille tila ja aika tulla ulos. Siinä tahdissa ja järjestyksessä kun tahtovat tulla. Eletään jänniä aikoja. On sellainen intuitiivinen fiilis että saattaa mannerlaatat alkaa liikahdella. Ainakin tuola mielen pallolla.

Nyt pureudun Vesterisen uuteen Faarao levyyn. Ensihaukku oli ainakin kovin maistuva.

rakkaudella,
Sartsa

KAIKENLAISIA AJATUKSIA

Mä oon vähän kiukkuinen. Ittelleni. Vielä tämänkään ikäisenä mä en oikein osaa pitää huolta ittestäni vaan huolehdin mielummin muista. Hyvä tietenkin sekin, mutta kun niin usein siinä käy niin että mä jään itte jalkoihin. Kysyn kovin mielelläni, ja ihan aidosti kiinnostuneena, muilta että mitä kuuluu ja miten menee mutta itteltä mä unohdan kysyä. Usein. Onko se sitten sitä että oon liian kiltti, aina vaan. Vai sitä etten arvosta itteäni yhtä korkealle kun toisia. Sitäkin. Huomaan olevani kaikkein tyytyväisin kun tiedän, että mun ympärillä ihmisillä on hyvä. Mitä lähempänä mua ovat niin sitä enemmän näin. En mä siinä kaikessa tohinassa edes huomaa kattoa itteeni että mitä mulle kuuluu ja miten mulla menee.

Mun tilanne töissä on tällä hetkellä aika monihyväinen. Ei voi oikeastaan sanoa että se ois sekava, sillä periaatteessa sävelet on hyvinkin selvät. Sitten kumminkin toisinaan tuntuu, että mun pitää revetä liian moneen paikkaan ja muokkautua liian moneksi. Välillä tämä kaikki tuntuu ihan liialta, sellaselta harmaalta sumupilveltä joka seuraa mua joka paikkaan. On hirveän paljon irrallisia langanpätkiä jotka liehuu ilmassa enkä saa mistään kiinni. Kun en oikein tiedä haluanko mä edes saada niistä kiinni vai mielummin työntää niitä kauemmas. Lähinnä kyse on tulevista mahdollisista työkuvioista, jotka on erinäisissä spekulaatioissa tällä hetkellä isosti vellovat. Ilmoille on heitelty kaikenlaisia vaihtoehtoja, ideoita, suunnitelmia, toiveitakin. Yritän elää tässä hetkessä sillä periaatteella etten halua kuluttaa energiaa sellaiseen mihin en kuitenkaan itse voi vaikuttaa. Mun työkuviot on ihan jossain muualla kun mun omissa käsissä. Tällä hetkellä siis siellä harmaassa mössössä kellumassa. Ulottumattomissa. Ja sitten on vielä se, mitä mä itte ylipäänsä haluan. Oonhan mä ihan tyytyväinen ollut tähän mitä mulla on, mutta ollaanpas nyt rehellisiä. Ei tämä sellaista hommaa oo mitä mä kuvittelisin koko loppuelämäni tekeväni.

Tiärättäkö mistä mä haaveilen. Siis jos sais ihan vaan niinku päättää mitä haluaas tehdä. Mä muuttaisin tuonne pohjoiseen ja haluaisin työskennellä jossain majoituspalveluita tarjoavassa yrityksessä. Tai jopa omistaa itte jonkun sellasen paikan. Vähän kahviojuttua, ehkä pikku putiikkikin ja sitten mökkejä tai jotain majoitusta. Sellasta elämäntapahommaa. Mä en yhtään ihmettele miten monet tollaset tosi stressaavassa ja vaativassa ammatissa olevat ihmiset (jotkut johtajat vaikka..) tekevät juuri sellasen ratkaisun että haluavat pois oravanpyörästä ja muuttavat lappiin rauhoittamaan elämäänsä. Siellä sitä olis ympäristökin jo sellainen joka olis omiaan nostamaan elämänlaatua.

Ylipäänsä sitä joskus miettii oikein tätä meidän tallaamista täälä pallolla. Niinkun, että jos joku ulkopuolinen seurais meidän tekemisiä niin miltä se näyttää. Me lähdetään joka päivä suorittamaan töitä 8 tunniksi että saadaan rahaa ostaa ruokaa ja asioita. Sitten me tullaan kotiin, omaan pikku kenkälaatikkoboxiin. Tehdään ruokaa, kotitöitä, iltatoimet ja mennään nukkumaan. Tämä sama kuvio sitten toistuu päivittäin. Sitten meillä on muutama hassu viikko vuodessa (niillä kenellä on) jolloin meidän pitäis suorittaa kaikkea mielekästä ja sellaista mitä me oikeasti halutaan tehdä. Kaikki akunlatausodotukset ja elämysten metsästykset tulee tapahtua siinä pienessä aikaikkunassa. Sitten taas pitkä vuosi puurretaan tuota samaa rataa päivästä toiseen. Jotenkin se tuntuu ankealta. Sellaiselta että mä haluaisin jotakin muuta. En vaan vielä osaa sanoa mitä. Ehkä ideaali ois se, että tuota vapaata ja työtä olis enemmän tasaisesti vuoden mittaan. Jos sais elinympäristönsä sellaiseksi joka on mahdollisimman lähellä sitä mitä lomallakin hakee, niin vois ajatella että arkikin tuntuis ihan toisenlaiselta. Ehkä. Mistä minä tiedän. Nämä nyt on taas näitä mun ajatuksia joita päähän pälkähtelee.

Tämä ilta meneekin sitten mestarien parissa. Nämä tekstit vaan aina vähän aiheuttavat ajatusten lisästimuloitumista mutta menköön tähän samaan konkurssiin.

rakkaudella,
Sartsa

MENEVÄ MAANANTAI

Tämä viikko se alkoi reippaasti. Ainakin jos puhutaan pään sisäisestä ajatusmaailmasta ja fiiliksestä noin muutenkin.

Päivän positiivisia oli ainakin seuraavat:

- Aurinko. No koska se nyt ei sitä olisi. Ihana keväinen, lämmittävä aurinko joka silitteli poskia.

- Pitkin tietä virtaava vesi. Kevään merkkejä, lumi alkaa sulamaan ja mitä nopeampaa se sulaa niin sen parempi.

- Ikikuusen halaus. Käytiin liikuntatunnilla oppilaitten kanssa kävelylenkillä jonka kohteena oli todella massiivisen kokoinen vanha kuusi. Löysin itsestäni vanhan puunhalaajan. Tuntui jotenkin kivalta kietoa kädet tuon kuusivanhuksen ympärille ja olla vaan hetkinen siinä.

- Ulkoilu. Mä sain tänään olla töissä ulkona yli 2 tuntia ja se kyllä tuntui ihanalta. Askeleitakin tuli askelmittariin ihan mukavasti. Tällä hetkellä näyttää 6114 askelta eli nelisen kilometriä. Ei huono! Etenkään kun nyt oon  niin kertakaikkisen väsy, etten jaksa enää illalla lähteä mihinkään.

Siinähän sitä nyt oli positiivista yhdelle päivää. Hyvä mieli tuli kaikista noista. Viikonloppuna alkoi sitten jo jauhamaan ajatusmylly päässä yhden sun toisenkin asian parissa. Näitä nyt vaan aina tulee mieleen jostain ja sitten mä tykkään velloa niissä ja tuumata kantilta jos toiseltakin.

Nyt oon miettinyt kirkkoa. Tarkemmin sanoen kirkkoa ja homoja. Tämä ajatus toki sai alkunsa viime viikon unelmahäät ohjelmasta, missä naispari vihittiin ja vihkipapin täytyi pitää kasvonsa piilossa kun ei hänellä olisi ollut lupaa vihkiä samaa sukupuolta olevia. Aloin miettiä sitä, että miten mä itse ajattelin tuossa tilanteessa asioista. Siis jos olisin menossa naimisiin ja kumppani nyt sattuiskin olemaan nainen. Haluaisin kyllä mennä naimisiin mutta haluaisinko papin aamenen, saati kirkkoa. Toisaalta vaikea mielikuvitella siksi, että ylipäänsä jos menisin joskus vielä naimisiin niin se ei tapahtuisi kirkossa. Mutta siis.... Ajatukseni jäi tähän jumiin siksi, että minkä takia jotkut samaa sukupuolta olevat haluavat niin kovin liitolleen sen papin siunauksen ja mennä naimisiin nimenomaan kirkossa. Jos kerran seurakunta on instituutiona sellainen joka ei vois mua hyväksyä sellasena kun mä oon, niin miksi mä haluaisin ylipäätään kuulua siihen saati haluta papin vihkimään vaikka sitten viekkaudella ja vääryydellä. En haluais. Siinä ajatuksessa on jotain väärää. Vai voiko tämän asian ajatella sitten niin, että voi uskoa Jumalaan ja usko itsessään voi olla tärkeä asia mutta tulkitsee niin, että se on ihmisten tekoja että jotkut tahot kieltävät samaa sukupuolta olevien avioliiton. Mene ja tiedä mutta tuntuu ajatuksena hassulta tukea niin kovasti jotain sellaista joka ei tue mua tai ainakaan hyväksy.

Ei tässä vielä kaikki. Toinen iso asia jota tässä on miettinyt koskee parisuhteessa puhumista. Mulla nyt sattuu olla kumppani joka ei paljon puhele. Siis niinkun tyyliin että oon sanonu että asia on näin ja mä kerron sitten kun se muuttuu. Minä sitten taas oon puhunut kaiken mikä vähäkään on mielen päällä ollut. Pelännyt jotenkin että muuten ne asiat koteloituu sinne ja aiheuttaa ongelmia sitten myöhemmin. Kasaantuvat, ryökäleet, ja räjähtävät sitten kasvoille. Tästä aiheesta on meinannut aiheutua ongelmia niin, että mua on ahdistunut se ettei toinen millään opi puhumisen taitoa. Ei  vaikka mä kuinka oon koittanut opettaa ja tolkuttaa, että se on pakollinen juttu että tämä homma voi toimia.
Sitten kävi niin, että mä omasta mielestäni eräänä kauniina päivänä jostain huomasin tai hoksasin että toista saattaa jopa vähän ahdistaa moinen asioitten jatkuva puiminen. Mulla tuli jostain,  yllätyksekseni ei kiukku, vaan sellanen pieni ärsytys ja tavallaan luovuttamisen fiilis. Että ei sitten kun ei toinen kerran halua pitää tästä suhteesta huolta eikä avaa ajatuksiaan. Antaa olla!! Ei sitten puhuta, en puhu minäkään. Enkä ajattele, annan olla. Menköön niinkun menee. Mitäs siitä sitten seurasi?? Pieni ärsytys antoi sopivasti pontta sille, että kerta kaikkiaan käänsin ajatukset ihan muualle. Jos vähäkään meinasin alkaa miettiä jotain parisuhteeseen liittyvää hommaa niin heti tietoisesti käänsin fokuksen johonkin muuhun. Muutaman päivän jälkeen mä huomasin, että kaikki on ihan hyvin edelleen ja että mun oma olo on jotenkin paljon helpompi. Iisimpi, kevyempi!! Mua ei ihan oikeesti ahdistanut koko ajan ja se taas tuntui ihan olotilassa asti. Siitä hoksasin miten oikeesti kuluttavaa se on, että on koko ajan tuntosarvet pystyssä aistimassa jotain rivien välistä luettavaa. Oon huomannut, ettei mun tarvi tehdä sitä. Jos suhde loppuu siihen, ettei puhuta ja toinen pankkoaa pahaa oloa sisälleen niin se on sitten niin. Sen ajan murheita. Ei niitä tarvi ottaa kannettavakseen vielä tänään. Nautitaan hetkestä ja eletään päivä kerrallaan. Oon luullu tehneeni niin, mutta voi pojat että mä nyt vasta huomaan oppivani pikku hiljaa.
Jollain tapaa kuulostaa ehkä oudolta, mutta oon oppinut olemaan kommunikoimatta liikaa. Ennen kaikkea mä oon oppinut olemaan ajattelematta liikaa. Mä ajattelen liikaa, vedän johtopäätöksiä liikaa ja ruoskin itteäni liikaa. Näillä opeilla mä yritän nyt mennä eteenpäin. Toivon, että samalla kun multa häviää tietynlainen paine niin toisellakin osapuolella helpottaa kun ei niitä kaikkia juttuja tarvi aina niin juurta jaksain kelailla. Hän on sanonu kaiken olevan hyvin ja että hän ilmottaa jos tämä muuttuu. Siihen mulla on lupa luottaa ja uskoa. Miksi siis hötkyillä kun kaikki on hyvin.

Semmosia pikku juttuja on pyöritelty tänään. Niin, kuten huomaa, en mä tommosesta ajattelusta kokonaan pääse eroon mutta ei oo tarviskaan. Voi mietiskellä vaikka mitä, mutta pitää huomata pysyä jossain rajoissa eikä ottaa ittelleen ylimääräistä taakkaa.

Aki lähti tänään lomareissulle joten mä oon nyt sitten reissuleskenä tämän viikon. Yhtään en tiedä koska takaisin kotiin palajaa mutta perjantaina viimeistään pitäis kotona olla. Lauantaina kun on kisat. Mä nautin tässä rauhasta. Oon koko päivän pitänyt oman puhelimeni mahdollisimman paljon lentokonetilassa ja niin ajattelin tehdä nyt illankin. En halunnut ees laittaa mitään musiikkia päälle vaan söin ihan hiljaisuuden vallitessa ruoan kun töistä tulin ja sitten aloin tätä naputtelemaan. Tiskata kun jaksais tänään niin mitään muuta en aio tehdä. Ajoissa nukkumaan. Me, myself and I.

Kivaa viikkoa!

rakkaudella,
Sartsa

TAHMEAA VIIKONLOPPUA

Enpä nyt sanois että on ollu mitenkään pirteämpi tämä viikonloppu. Tokikaan nyt ei yhtä väsy oo tietenkään ollut kun viikolla, koska on saanut nukkua ja levätä niin paljon kun on halunnut. Viikko päättyi kivasti naistenpäivään jonka meidän kiinteistöhuoltaja Tapsa jälleen muisti. Tommonen ylläri oli opehuoneen pöydällä kun töihin mentiin.

Perjantai-ilta meni ihan vaan töllöttimen äärellä. Ärsyttäväksi tullut tapa, sillä ei tuu sitten tehtyä mitään muuta. Perjantaina tulee kuitenkin Voice of finland, mikä on yks mun lemppariohjelmista. Onneksi Akin tyttö tuli käymään illalla ja olikin aika myöhään, niin oli jotain muutakin sisältöä kun vaan sohvalla nököttämistä telkan äärellä. On alkanut pikkasen ärsyttää, että on vähän sisältököyhää tämä elo välillä kun ei tehdä mitään muuta kun ollaan kotona vaan. Ja se taas tarkoittaa sitä, että kattotaan telkkaria tuntitolkulla. Netistä ne ohjelmat joita ei oo ehtinyt reaaliajassa kattoa ja sitten telkasta uusia sarjoja. Ihan omaa tyhmyyttähän se nyt on, ettei tuu lähdettyä vaikka lenkille mutta jotenkin tälläset tottumukset on lyöty niin suurilla nauloilla kiinni, että vaikea niistä on irrottautua.

Eilen sitten heräsin vähän turhan lyhyitten unien jälkeen joten ei ollut puhettakaan että oisin saanut raahattua hanurini ulkoilemaan. Lähdettiin sitten kirpparilla käymään, että pääsi liikkelle eikä koko päivä mee vaan oleiluun. Sain mä sitten tiskattuakin jopa. Muuten päivä meni johonkin. Ollessa ja ihmetellessä. Toki urheilua tuli seurattua myös aika paljonkin, sillä hiihdon maailmancupia on tullut Holmenkollenilta ja ampumahiihtoa jostain ruotsin maalta. Siinähän sitä nyt sitten päivä menikin. Illalla katsottiin kun uudet maajussit esittelivät itsensä Maajussille morsian ohjelmassa. Tänä vuonna siinä onkin vähän enemmän jännitystä kun mukana on Akille tuttukin maajussi.

Illalla sitten lähdettiin pitkästä aikaa laulamaan karaokea tuohon paikalliseen. Lähtiessä en ollut ollenkaan varma, laulanko mä mutta tulihan sitä kumminkin pari biisiä luikautettua. Ihan mukava ilta oli, sillä kävelykeli oli ihan loistava ja sopivasti keitaassa porukkaa. Tuli siinä sitten kipattua vähän karpalolonkeroakin ja pelkäsinkin herätä tänä aamuna, että minkälainen seppä tuola pääkopassa takoo. Joskus kauan aikaa sitten on tullut lonkeroa nautittua ja muistan että se ei oikein sopinut mulle. Tällä kertaa kumminkaan ei ollut minkäänlaisia olotiloja aamulla. Niinkun ei yleensäkkään oo. Mä muuten hain perjantaina todellista retrojuomaa. Tai tavallaan ainakin. Olin nimittäin aikeissa hakea helmeilevää omenaviiniä mutta sitten päädyinkin karpaloversioon. Mulla on tällä hetkellä menossa karpalokausi joten kaikki tuotteet leivistä lähtien johon on keksitty karpaloa laittaa, sopii mulle. Oli muuten tosi hyvää tuo viini. Suosittelen!

Kun nyt tässä sitten alettiin noita juomisia mainostaa niin laitanpa kuvan mun tänhetkisestä lemppari-aamupalasta. Kreikkalaista jugurttia, johon laitan luomukaurahiutaleita, mansikoita, yleensä siemensekoitustakin sekä hamppu-tyrniöljyä. Näyttää ihan kamalalta mutta mä oon huomannut tykkääväni vähän oudoista asioista. Siis ihan oikeasti mä tykkään tosta. Joskus mä laitan kaurahiutaleet jo illalla jugurttiin turpoamaan niin saan aamulla hyvän tuorepuuron. Pitää todella hyvin nälän loitolla.

Sellanen herkku

Tällä hetkellä ulkona on aivan ihanan näköinen keli. Aurinko paistaa tosi kivasti ja lämmittääkin mikäli säteitten tielle osuu. Uskomaton ulkoilusää siis, mutta toinen asia on jaksanko mä lähteä mihinkään tänään. Tommonen ulkona yömyöhään riekkuminen ei oikein näillä kilometreillä mee enää verottamatta. Hiukan väsynyt olo ollut koko aamun ja kroppakaan ei tunnu heränneen koko päivään.

Ens viikko onkin siitä erilainen, että Akilla on talviloma ja on lähdössä reissun päälle viikoksi. Mä en oo vielä itteni kanssa päättänyt että oonko tässä alakerrassa yksinäni vai meenkö tuonne yläkertaan. Jää vielä nähtäväksi. Aikaa itteni kans siis tiedossa ens viikolla mikä ei oo ollenkaan paha juttu. Vielä enemmän sitä tuntuu tarvitsevan Aki, joten toivottavasti tämä viikko auttaa lataamaan akut.

rakkaudella,
Sartsa

VAIKEAA

Nyt on menossa oikein mahdottoman vaikea viikko. Hyvin vähän on ollut mitään positiivista ajatusta tai sanottavaa mistään. Etenkin töissä tuntuu, että sitä tarpoo eteenpäin kengissä joiden pohjat on valettu tervalla. Kaikki on väsynyttä, työlästä, hidasta ja jotenkin vaan vaikeaa. Osasyy on toki se, etten oo nukkunut kunnolla koko viikolla. Jostain ihmeen syystä nyt on taas ollut sellaistakin pyörimistä tällä viikolla ihan joka yö, ettei paremmasta väliä. Herännyt oon niin monta kertaa etten onneksi edes tiedä ja aamulla kun Akin kello on herättänyt, oon ollut ihan jossain tainnoksissa. Ei mitään hajuakaan kellon kiekumisesta.

Mua ärsyttää myös se, että oon herännyt oikeesti joka ikinen aamu puoli tuntia normaalia aiemmin että saan kiireettömän aamun jolloin voin vaikka vähän venytellä ja herätellä kroppaa. Luoja nähköön että suunnittelin ihan jopa happihyppelyä. Nyt sitten tämän kankean ja ankean olotilani takia oon saanut tehtyä tasan samat rutiinit kun joka aamu muutenkin ja meinannut silti myöhästyä töistä. Tänä aamuna mä olin niin unessa aamupesujen ja syömisten jälkeen että ajattelin ettei siihen tilaan oo kun yks lääke. Funk. Laitoinpa sitten ihan randomisti youtubesta soimaan funkkia ja Tapion Juhan sanoja lainatakseni .."tanssin niinkuin vimmattu yksinään..". Kyllä!!! Moinen ei petä koskaan. Sain ihan jopa sykettä vähän kohotettua ja fiilistä sitäkin enemmän.

Sykkeestä mieleen tuli verenpaineeni, joita oon nyt hoitsun määräyksestä seuraillut. Välillä vähän koholla on alapaineet huidelleet mutta mitäs nyt sitten on tehnyt tämä nukkumattomuus ja väsymys??Sehän se on verenpaineitten kannalta kaikkein pahin peikko. Ajattelis siis että juuri tällä viikolla ois tavoiteltu taivaita noitten lukemien kanssa mutta mitä vielä. Ei todellakaan. Koko viikon on ollut aivan esimerkilliset lukemat. Tänäkin aamuna 134/78. Mitä on tämä kaikki ja mitä uskoa? Toissaviikolla kun olo oli höyhenen kevyt ja jalatkin tuntui vievän ihan itsestään eteenpäin niin lukemat huiteli missä sattuu ja tykytytti niin pirusti. Ihan kun ois hertta muljahdellu vähän väärään tahtiinkin välillä. Otetaan sitte muutama uneton yö alle ja rämmitään niin perhanan syvässä suossa niin jo vain on lukemat priimaa. Kun oppikirjan sivuilta. Pitäiskö täs siis ruveta nukkumaan huonommin vai mitä? Eikä väsymyksellä oo näköjään ihan oikeesti paskan vertaa tekemistä verenpaineitten kanssa. Älkää kysykö millä sitten on. En tiedä, en todellakaan.

Töissä mua eniten väsyttää, stressaakin välillä ja jurppii säännöllisesti se, että usein asiat on aikamoista kaaosta. Mä en tiedä omia työtehtäviäni mikä tarkoittaa etten pysty myöskään suunnitella tekemisiäni. Monet asiat joutuu sitten tekemään hätäisesti viimeisellä hetkellä. Aiheuttaa käyrien nousua meikäläisellä. Ja nyt ei puhuta verenpainekäyristä. Mä tiedän pääseväni tästä fiiliksestä eroon taas niinkun aina, mutta tällä hetkellä kiinnostuskiikarit on jossain todella hukassa. Ja mä väsyn. Ihan oikeesti musta tuntuu, että olisin loman tarpeessa sillä työ on sellaistakin poukkoilua sinne ja tänne paikasta toiseen. Ja siihen kun liittää nuo edellä mainitsemani elementit niin mulla alkaa vissiin vaan akku tyhjetä. Ois pitänyt viime viikon lomalla päästä johonkin pois näistä ympyröistä mutta kun siihenkin on sitte vaan yks sana. Raha! Oon mä niin maan perusteellisesti surffaillut matkasivuilla, että pakkohan sitä on kohta jonnekin päästä. Kesällä nyt sitten viimeistään mutta tietoisuus siitä, miten paljon kaikkea sitä ennen on vielä jaksettava meinaa tässä hetkessä tuntua musertavalta. Ehkä mä kumminkin taas selviydyn kaikesta ja sitten saan pitkän kesän vaan olla ja lomailla. Meni mun työkuviot miten meni niin en aio kesäksi hakea töitä yhtään mistään. Olla vaan, kelitkin saa olla mitä tykkää.

Matkustelua mä kaipaan tosi paljon. Sitä tunnetta kun on matka varattu ja saa alkaa laskea päiviä reissuun. Ennenkaikkea sitä että saa jonkun kanssa suunnitella miten mennään ja mitä tehdään. On niin monia eteenpäin kantavia muistoja tälläsistä reissuista että niitä tahtois lisää. Josko mä saisin jonkun kaverin taas piakkoin mun kaveriksi. Jennin kanssa on jo vähän puhuttu että josko sitä ihanaan Marmarikseen jossain vaiheessa pääsis. Toivotaan!! Pirteämpää viikonloppua kohti.

rakkaudella,
Sartsa

KIIREETÖN, IHANA AAMU

Rauhallinen ja kiireetön sunnuntaiaamu. Ei paljon ihanempaa herätystä ois voinut olla kun se, että kaihtimien välistä pilkisteli aurinko. Aamupalaa ja Aamulehti nenän alla.

Ulkona siis aivan järjettömän ihana ulkoilusää ja vähän harmittaakin ettei heti aamusta ainakaan ehtinyt lenkille. Ollaan menossa tänään synttäreille ja mun oli pakko aamusta heti käydä pesemässä hiukset. Oon yrittänyt pestä nyt hiuksia vaan sitten kun on pakko, ettei ne kuivuisi liikaa. Käytän kuivashampoota apuna pesuvälien pidentämiseen. Nyt kuitenkin oli taas jo tilanne sellanen, että ehdottomasti oli pakko pestä. Ei ois kehdannut lähteä ihmisten ilmoille muuten.

Eilen oltiin Jyväskylässä shoppailemassa ja sielä jo kirosin mielessäni itteäni etten kattonut kotoa lähtiessä peiliin vähän pitempään. Mulla on tällä hetkellä hiuskriisi. Pitäis käydä leikkauttamassa mutta ensin pitäis löytää sellanen kampaaja johon vois luottaa. Mun hiukset on tällä hetkellä mitäänsanomattomat. Niissä ei oo mitään kunnon mallia ja tälläsessä hiustyypissä kun mulla on niin se on aika katastrofaalista. Hiuksia on paljon ja koska ne on raskaat niin sitten ne vaan roikkuu päätä myöten. Siis vaikka tekis mitä. Pakko käydä leikkauttamassa jollain lailla edes tässä ensi tilassa. Ellen sitten saa sitä ahaa elämystä että keksin mitä mä haluan niille tehdä.

Tänään nautiskellaan vipasta lomapäivästä, auringonpaisteesta, katotaan yleisurheilun em hallikisoja ja käydään tosiaankin siellä synttärikahveilla. Jonkun pienen lenkin ehdin toivottavasti jossain vaiheessa tekemään. Kerätään voimia tulevan viikon askareisiin.

Ihanaa laskiais sunnuntaita 😊

rakkaudella,
Sartsa

PERJANTAI OLI TREFFIPÄIVÄ

Mulla oli eilen treffipäivä. Oikein vieläpä tuplasellainen. Alunperin oli tarkoitus siis palauttaa Villeä lomaltaan takaisin kotiin ja siihenhän usein on käytetty paikkana Keskisen kyläkauppaa, koska se on sopivasti tuossa puolivälin krouvissa. Nythän siis Ville ei päässyt tulemaan ollenkaan mutta sovitut treffit halusin pitää voimassa kuitenkin. Niinpä mä piipahdin ekku aamulla labrassa ja lähdin sen jälkeen ajelemaan kohti Alavutta. Keli oli aivan loistava ja tuntui kyllä mahtavalta laittaa aurinkolasit päähän ja ajella keväisessä säässä. Yllätyksekseni tiekin oli ihan kuiva joten mikäpäs siinä oli päästellä menemään. Pitkästä aikaa ei tarvinnut kyntää sohjossa tai liukastella kieli keskellä suuta. Muistuu taas mieleen miten paljon helpompaa on ajella tuonne pohjanmaallekin aina kesäaikaan. Voi ihan hyvin tehdä sellaisia edestakaisia reissuja mitä ei kyllä talvella tee mieli tehdä.

Olipa ihanaa nähdä rakasta ystävää. Yhtä sykähdyttävää on huomata, että näiden rakkaista rakkaimpien ihmisten kanssa aina jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Toki sitä nyt yhteyttä pidetään jatkuvasti, mutta on se henkilökohtainen kontakti kumminkin niin eri asia. Pari tuntia siinä meni shoppaillessa, syödessä ja höpötellessä. Voi vitsi miten jäi kiva fiilis. Jotenkin tulee aina sellanen lämmin olo näitten tapaamisten jälkeen, että mä en todellakaan oo yksin täs maailmas. Että jos jotain paskaa sattuis mun elämäs niin on olemas ihmisiä joiden suuntaan voi kääntyä. Tiedänhän mä sen noin muutenkin, mutta välillä yksinäisyys täällä kaukana kaikista ottaa vallan ja kieriskelen itsesäälissä ettei kukaan välitä eikä edes muista että oon olemassa.

Ystävän treffaamisen jälkeen näin sitten Villeä ja yllättäen myös Jenniäkin. Olipa kiva 💓 siinä sitten kahviteltiin ja höpöteltiin jonkun aikaa ennenkun oli aika lähteä kotimatkalle. Hyvällä mielellä. Kotimatka meni sukkelaan urheilua seuraten. Sekä hiihtoa että yleisurheilua vuorotellen.

Reissun aikana sain tekstiviestillä myös nuo labratestien tulokset eikä niissä ollut mitään häikkää. Kilpirauhastulokset oli parantuneet entisestään eikä sokereissakaan mitään häikkää ollut. Noita alkuviikosta olleita sydämen tykyttelyjä ja palan tunnetta kurkussa ei oo nyt sitten enää ollut. Mikä lie juttu sekin oli. Ajattelin jo, että voiko se liittyä jotenkin raskaaseen ruokaan. Eilen kuitenkin vetäisin pitkästä aikaa aurapekoniaterian eikä sen jälkeen ollut mitään oireita. Jäi sitten kait mysteeriksi. Verenpaineetkin on viime aikoina olleet ihan huippuhyvät. Hyvä niin, täytyy nyt vaan keskittyä sitten pitämään hyvää huolta ittestään niin eiköhän tästä oo suunta edelleen ylöspäin.

Tähän loppuun laitan hyvän esimerkin siitä miten itteänsä on hyvä hemmotella. Eilen kun odottelin ajan kulumista että saatoin lähteä sinne labraan niin päätin hoitaa kuivaa kasvojeni ihoa. Laitoin naamion ja samalla rullat päähän ettei hiukset olisi ihan niin kyljyksinä päätä vasten. Tässä kuva koko komeudesta.

Hemmottelehan itteäs säännöllisesti, koska sä oot sen arvoinen.

rakkaudella,
Sartsa