SUNNUNTAI ON VAALIPÄIVÄ

Sunnuntai. 10 lämpöastetta mittarissa ja aurinko yrittää sinnikkäästi häikäistä. Tosi rauhallinen aamu. Tänäänkään mä en aamupalaseuraa saanut vaan nautiskelin sen omassa seurassani. Aamulehti luettu, eihän siinä mitään muuta toki näin vaalipäivänä ollut kun ehdokkaiden naamoja. Oon oikein hyvilläni siitä, että tämän päivän jälkeen vaalit on ohi ja lehdissä on muutakin kuin onttoja lupauksia. Se mitä mä tässä nyt ihan oikeasti yritin ymmärtää noita vaaliasioita niin enemmän vaan vahvistui se, että en ymmärrä politiikasta niin mitään. Mun mielestä kaikki nakertaa samaa agendaa, toiset vaan koittaa sitten kuorruttaa sen näyttämään vähän houkuttelevammalta. Vois sanoa jopa niin että samaa paskaa mutta eri paketissa. Tai siis siltä se ihan oikeasti tuntuu. Mä lueskelin eri puolueiden vaaliteemoja ja koitin tehdä vaalikoneita useampiakin, mutta kait mä sitten oon jotenkin erityisen tyhmä etten tullut hullua hurskaammaksi. Sitten viimeinen hämmennyksen arkkuun lyöty naula oli aina se, kun yritti päästä perille mitä asioita jotkut puolueet ajaa niin sitten kyseisen puolueen tämän hetkinen toiminta soti mun silmissä niitä vastaan. Ota nyt siitä sitten selvää. En lähde tässä politikoimaan yhtään enempää vaan esitin vain tälläisen ilmeisen yksinkertaisen kansalaisen hämmennyksen näitten asioitten äärellä. Silti musta tuntuu että kyllä mä äänestämässä käyn. Se tuntuu kumminkin tärkeältä.

Mä tulin tähän terassille istumaan ja kirjoittelemaan. Hiukan vois olla lämpöisempikin, kun tuo aurinko nyt jaksais tuolta pilvien takaa puskea ittensä framille. Ei jaksa kumminkaan sisälläkään istuskella kun mieli kääntyy jo kevääseen. Olkoon kelit mitä on. Kevät ja etenkin kesä puolestaan ajatuksena tuo mieleen juurikin ulkoilmaan siirtymisen. Niin paljon päivän toimista kun vaan mahdollista tapahtuu ulkosalla. Tällä hetkellä tämä hiukan vielä varpaita viluttaa, mutta onneksi ens viikoksi on luvattu mahtavia kelejä. Pääsiäisen pitäis olla todella lämmin mikä sopii mulle loistavasti.

Eilinen päivä meni Akin äidin luona Petäjävedellä. On ihanaa huomata miten siellä elämä tuntuu jatkuvan ikävistä vaiheista huolimatta. Niin se pitääkin. Vaikka ikävöikin niin silti elämä voi jatkua.Ja käänteisesti että elämän jatkuminen ei tarkoita etteikö muistelisi ja ikävöisi. No, joka tapauksessa, muutama tunti vierähti tuolla reissulla ja kotona oltiin vasta aika myöhään. Jälleen kerran loppuilta meni telkkarin äärellä. Oikein elokuvakin tuli katottua. Jo toinen siis tälle viikkoa mun kohdalla. Tällä kertaa kyseessä oli Dan Brownin kirjaan perustuva Inferno. Mä oon tykännyt noista kirjoista siksi, että ne sekottaa jännällä tavalla sekä raamattua, taidetta kun tiedettäkin. Juoni on sitten punottu näistä elementeistä niin jännästi, että jokaisen kirjan jälkeen on jäänyt rattaat tuolla aivolohkoissa raksuttamaan että niinpä, voisko noin todellakin olla. Ja etenkin, että mitä jos noin kävisi. Hämärtyy siis tavallaan faktan ja fiktion raja. Itte oon myös kiinnostunut taiteesta entistä enemmän noitten kirjojen myötä. Raamattu ja uskonto nyt on kiinnostanut aina. Suosittelen lukemaan noita kirjoja.

Nyt kun ei viikonlopun aikana oo juurikaan tehty mitään ihmeitä niin huomaan, että työhön liittyvistä jutuista ei oo päässyt ihan kokonaan eroon. Välillä aina on ajatus tehnyt karkureissun ens viikon asioihin. Nythän on siinä mielessä mukava jo ajatuksen tasolla, että on kolme vajaata viikkoa edessä. Se sopii mulle enemmän kun hyvin. Näihin viikkoihin lisäksi liittyy kaikenlaista normaaleista kouluviikoista poikkeavaa juttua esim pääsiäiseen liittyen. Sekin sopii mulle. Eipä tässä kovin hirveän paljon oo tätä vuotta enää jäljelläkään. 7 viikon päästä on oppilaat jo kesälaitumilla. Mulla sitten siitä vielä viikko töitä ennen työttömäksi julistautumista. Ei haittaa, onhan kesä.

Asiasta seittemänteen. Tässä kun ulkosalla istuskelen niin useampi tuosta ohikulkeva sunnuntaikävelijä on huikannut jonkinlaisen tervehdyksen tai vaihtanut muutaman sanan. Siis ihan ventovieraat. Se on yks suurimpia eroja Lapualta tänne muuttamisessa, että ihmiset on avoimempia ja ulospäin suuntautuneempia. Sitä voi kattoa päälle ja hymyillen tervehtiä vaikka lenkkipolulla vaikka ei tuntiskaan. Mulle on tullut tälläinen käsitys vaikka sitten paikalliset on kovasti ihmetelleet tätä kommenttiani. Heidän mieiestään täälä jurotetaan ihan samoin kun mun mielestä pohjanmaalla. Jännä juttu. Mä kutienkin Lapuallakin asuin niin avoimella paikalla että jos istuin ulkona vaikka lueskelemassa rappusilla niin siitä kulki ohi ihmisiä ihan jatkuvasti eikä kertaakaan kukaan sanonut yhtään mitään. Että kyllä tässä ihan todistetusti eroa on.

No, oli miten oli mutta ajatus kääntyy siis väkisin jo ens viikon työjuttuihin. Betonin värinen mieli on hiukan saanut lepoa viikonlopun aikana joten se antaa voimia ajatella, että kyllä tämä tästä vielä iloksikin muuttuu. Sais nuo muutamat mieltä painavat ajatukset painettua nyt taka alalle niin alkais ehkä helpottaa. Työasiat nyt poistuu automaattisesti kesäloman tullen ja se onkin odotettu lepojakso. Eletään sellaisiakin aikoja, että oma syksyn työkuvio alkaa jossain kohtaa avautumaan mutta mitä tuleman pitää on täysin vielä mysteeri. Lähes mikä tahansa on mahdollista. Kunhan töitä nyt vaan olis taas vuodeksi eteenpäin niin olisin tyytyväinen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

rakkaudella,
Sartsa

MIELEN VÄRI ON BETONI

Jälleen on viikko ahkeraa aherrusta töitten parissa takana. Olikin taas vaihteeksi väsyttävä viikko. Huomasin eilen, että odotin todella paljon sitä että saisin vaan olla kotona ihan rauhassa yksin ja hiljaisuudessa tekemättä yhtään mitään. Ja oikeastaan edes ajattelematta mitään. Kiireisen ja vaiherikkaan viikon päätteeksi meni vielä 1,5 tuntia ylitöiksi kun halusin saattaa yhden homman loppuu  asti. Noiden tilausten kanssa painimisen siis. Keskiviikkona on vihoviimeinen deadline mutta kun jotain itselleni lupaan niin se on sitten tehtävä niin. Muuten ei ns. hyvä heilu. Olin siis luvannut itselleni, että nuo tilaukset on koneella tämän viikon aikana. Se toki ennenkuin tiesin millainen viikko noin muuten on tulossa. En voinut tietää, että tämä keväinen flunssa aalto iskee meidän työpaikan aikuisiin oikein rytinällä ja poissaolijaoita on useampiakin. Sehän tietty aiheuttaa vaihtuvia työtilanteita kun tuuraillaan siellä sun täällä. Sitä se on, pienen talon miinuspuolia. Mutta tästäkin viikosta siis selvittiin.

Jotenkin alavireisyys jatkuu kuitenkin vieläkin. Näkyy oikeastaan ihan kaikessa. Tunnun väsyväni helposti ja etenkin näissä vaihtelevissa olosuhteissa en meinaa jaksaa. On kärjistetysti sanottuna sellainen hällä väliä-fiilis mutta sitten kuitenkin suoritan kyllä hommani niinkun pitääkin. Suorittaminen on ehkä just päivän sana. Teen kaikki hommat kyllä, mutta mikään ei oikein tunnu miltään. Kroppa on raskaan tuntuinen, tukkoinen, ihan kun mielikin. En saanut tällä viikolla yhtenäkään päivänä itteäni ulos tai liikkumaan muutenkaan millään lailla. Siinähän sitä oravanpyörää sitten onkin valmiina. Kun ei liiku tai edes ulkoile niin ei jaksa sitten sitäkään vähää. Ehkä mulla vaan on kevätväsymys. Löysin muuten siitä todistuaineistoakin että sellanen oikeasti on olemassa.

Kutakuinkin tuollaiselta musta tuntuu. Tämän viikoin hassuin fiilis sattui tiistaihin kun tuli lunta ihan todella paljon yön aikana. Siis niin paljon, että aamulla koko Pirkanmaa oli kaaoksessa. Meilläkään ei esim. koulubussi saanut tuotua lapsia kouluun ollenkaan kun ei niin isolla autolla päässyt sivuteille. Meninkin sitten tiistaiana töihin vähän aikaisemmin sen takia, että ehdin hommata kaikille taksikyydin kouluun ja ns. sammutella tulipalot että koulupäivä saattoi alkaa normaalisti. Kaikki tietenkin kirosivat ihan hirveästi tuota lumen tuloa ja takatalvea mutta mua ei tympäissyt jostain syystä yhtään. Olin vaan ihan coolisti, että kyllä tämä lumi tästä äkkiä sulaa ja siellä se kevät kumminkin taustalla huhuilee. Kotona hykertelin mielessäni tilannetta, että sai vaan käpertyä sohvan nurkkaan kattomaan telkkaria eikä tarvinnut ajatellakaan mitään ulkoilua. Oon tosi hyvä perustelemaan ittelleni miksi on ihan ok olla edes ajattelematta lenkkeilyä kun on moinen keli.

Tämä alavireisyys näkyy siinäkin etten mä oikein jaksaisi olla sosiaalinen. Sellanen ihan normaali small talk puolituttujen saati vieraitten kanssa on jotenkin voimia vievä asia. Jonain päivinä ihan ylivoimainen. Huomasin yhtenä päivänä kaupassa, että välttelin erästä ihmistä jonka kanssa on tullut vaihdettua sananen aina vastaantullessa. Vähän hätkähdin sitä tuntemustani, sillä olen kokenut samanlaista ennenkin. Silloin, kun mulla todettiin masennus ja työuupumus viimeksi. Oon aika herkillä itteni suhteen samanlaisille oireille ja tuntemuksille mitä silloin koin. Syystä, että en halua sellaiseen tilaan enää koskaan. Kyseisen illan mä mietin onko syytä suurempaan huoleen itteni suhteen, mutta vielä ainakin olisin ihan luottavaisin mielin että tämä on vaan kevätväsymystä. Loman tarpeessa, that´s all. Sellaisen, joka vie kauas kaikesta tästä arjessa vellovasta kuormituksesta niin että voi vaan olla. Marmaris on mun mielessä. Siellä mä viimeksi sain itteni voimaannutettua, josko se tapahtuis uudelleenkin. Toivon, että kesällä pääsisin siellä käymässä pitkästä aikaa.

Totuuden nimessä ehkäpä tälle tämän viikon jälkeiselle väsymykselle on ihan pätevä syykin. Kuten jo sanoinkin niin ylitöitäkin tuli tälle viikkoa 3 tuntia ja tuo sivutyöpisteeni tilausasia oli aikamoinen urakka näin kun ei tiedä yhtään talon tapoja ja käytänteitä. Oli paljon vaihtuvia tilanteita ja työtehtäviä juurikin siitä syystä, että niin moni oli sairaana. Lepoaika päivien aikana jäi oikeastaan olemattomiin. Yhtenä päivänä muistan istuneeni taukohuoneessa yhden välitunnin ajan eli vajaat 10 minuuttia. On se hektistä siis ollutkin, mistä syystä perjantainen totaaliuupumus ei ollut mitenkään ihmeellistä. Aurinko paistoi onneksi ihanasti ja saatteli mut viikonlopun viettoon. Ajattelin siinä, että vaikka kuinka on mahtava keli niin meikäläinen ottaa täysin levon kannalta. Kävin sitten suoraan töistä päin kaupassa hakemassa pari pakastepitsaa ruuaksi ja jotain muuta pientä kaapin täytettä ettei tarviisi lähteä enää mihinkään kunhan kotia pääsen. Enkä lähtenytkään! Enkä tehnyt kyllä mitään muutakaan kun söin pitsaa jonka huuhtaisin alas siiderillä. Kattoin todella pitkästä aikaa myös elokuvan telkkarista. Kirjeitä Julialle, ihanaa romanttista hömppää upeissa maisemissa. Just täydellistä eilien moodiin. Aki tuli sitten töistä joskus yhdentoista jälkeen ja katottiin vielä netistä illan Voice of finland. En halunnut sitä yksin kattoa, koska se on vähän sellanen meidän yhteinen juttu.

Tänä aamuna mä heräsin jostain syystä jo todella aikaisin, yhdeksän jälkeen. Vaikka nukkumaanmeno meni aika myöhään niin silti musta tuntui, etten saa enää unen päästä kiinni. Yritin kuitenkin vielä makoilla ja laittaa hetkeksi silmiä kiinni. Lopulta sitten nousin ylös ennen puolta yhtätoista. Söin kaikessa  rauhassa aamupalan, pesin hampaat ja hoitelin kasvoni Akin vielä vedellessä sikeitä. Mukava, rauhallinen aamun niinkuin viikonloppuna pitääkin. Hetkisen istuin tuossa ulkonakin happea haukaten. Lämpöasteita oli silloin 6 ja ilma aika harmaan näköinen. Kohta lähdetään Akin äidin luo piipahtamaan.

Tee kiva viikonloppu!

rakkaudella,
Sartsa

Tämmönen se olotila tällähetkellä on...

SYVEMMÄLLE SKUTSIIN MEEN

Ou mai minkälainen viikonloppu mulla, tai siis meillä, oli. Sama boogie mihin oltiin päästy lauantai-iltaan mennessä jatkui vielä eilisenkin. Eilinen nimittäin meni seikkaillessa Keski-Suomen metsäteillä. Ois pitänyt ottaa kuva mun autosta tuon reissun jälkeen. Ikinä se ei oo yhtä rapainen ja paskainen ollu kun nyt. Me nimittäin kierrettiin taas varmaan toistasataa kilsaa erinäisiä hiekkateitä ja välillä kelirikon alku oli tehnyt tiestä täysin mutavelliä. Rapa lensi kun me innosta puhkuen suunnistettiin määrätietoisesti kohti valittuja kohteita.

Lopulta kävi niin, että pysyttiin Multian rajojen sisäpuolella. Ensin suunnistettiin eteläisen ja keskisen suomen korkeimpaan kohtaan eli kiiskilänmäen näköalatornille. Eli tänne Tie perille oli aika sohjoinen mutta hyvin päästiin kumminkin tornin juurelle.

Näköalatorni tuoksui tervalle ja ylin kerros oli sen verran pieni että noinkin tuulisena päivänä se heilui hiljalleen. Ympärillä näkyi havumetsää silmän kantamattomiin ja olisi ollut varmaan ihana hiljaisuus myös mikäli ei tornin vieressä olevalla kodalla olisi ollut porukka makkaran paistolla. Se ehkä hiukan heikensi kokemusta mutta ei se hiljentymisen mahdollisuutta pois ottanut.

Aikamme maisemia fiilisteltyämme päätettiin jatkaa matkaa. Tarkoitus oli alunperin ajella Petäjävedelle ja karhunahtaalle, mutta Aki keksikin netistä lähialueen kohteita vielä ennen lähtöä selatessaan että käydäänpäs sittenkin ensin kulhanvuoressa. Matkaa ei ollut kovinkaan pitkälti, mutta tie olikin sitten ihan omaa luokkaansa. Jossain vaiheessa se pieneni sellaiseksi kytöjunnuksi joka oli niin liejuinen, että olin ihan varma joutuvani työntöpuuhiin. Mielikuvittelin jo miten kuraiselta mahdan näyttään moisen episodin jälkeen. Onneksi kumminkin päästiin kunnialla, hitaasti mutta varmasti, liejukon yli ja oikealle tielle. Se tienpätkä olikin sitten enää sohjoinen. Perille kun päästiin niin huomattiin kellon olevan jo sen verran että tehtiin pikaisesti yksimielinen päätös tehdä nuotio tänne. Reput siis selkään ja matkaan. Nuotiopaikalle näkyi olevan aluekartan mukaan noin 500m.

Nuotiopaikka oli ihan kivalla maisemalla varustettu

Tuo koukku oli kyllä laitettu hiukan väärään kohtaan kun meni notskin yli

Syötiin makkarat ja juotiin pullakahvit siinä sitten notskilla fiilistellen. Mä en takuulla koskaan kyllästy istumaan nuotiolla ja kattomaan puita nuolevaa tulta. Siinä on jotain maagista ja rauhoittavaa. Makkarakin mun mielestä paistetaan ehdottomasti tikun nokassa eikä ritilällä. Näitä omia omituisuusksiani. Täytyy mainita vielä se, että tällä kertaa me testattiin jostain erävideolta opittua kikkiaa tonnikalan lämmittämiseen. Eli otetaan mukaan purkki öljyssä olevaa tonnikalaa. Avataan purkki ja laitetaan siihen päälle talouspaperinpala niin, että kastetaan se keskikohta kokonaan siihen öljyyn ja sytytetään ne reunat sitten tuleen. Annetaan siinä palaa sellanen 20 minuttia ja sammutetaan. Paperi suojaa tonnikalaa ettei se pala ihan kuivaksi vaan tuli oikeasti ihan todella maukasta. Tonnikalaan tuli sellanen jännän savuinen maku. Olin todella yllättynyt miten hyvää se oli. Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran.

Syömisen jälkeen me käytiin vielä vähän kattelemassa ympäristöä, sillä lähellä oli joki jonka varrella oli mm. majavien järsimiä puita. Ja hienoja maisemiahan piisas. Ei lähdetty kiertämään luontopolkua joka olis ollut 3,2km koska kello oli jo sen verran. Ja muutenkin, päätettiin mennä tsekkaamaan paikka joskus kesällä uudemman kerran. Tähän vielä muutama fiiliskuva.

Majavat oli ottaneet vähän turhan ison urakan

Kaatuneita puita oli joka puolella, niin myös joen päällä

Tälläinen jännä, ikäänkun alttari tuli myös vastaan

Oon heikkona vanhoihin puisiin asioihin kuten portaisiin, aitoihin ja siltoihin

Kotimatkalla sitten huomattiin ohi ajaessa myllymuseon ja niinpä Aki sitten painoi jarrua ja päätettiin käydä vielä katsomassa mistä oikein on kyse. Eipä meillä vielä kotiinkaan kiire ollut. Ja miten ihanaa, että puoli yhdeksältä illalla on vielä valoista.

Vastaan tuli vanhan talon pihapiiri jossa tosiaankin oli vanha mylly.

Menneisyyden haamu

Vanha mylly

Kyseisellä laitteella on tehty aikanaan päreitä

Enpä ollut aiemmin nähnyt päreistä tehtyjä seiniä

Mitähän tämäkin talovanhus on nähnyt ja kuullut

Rympsylänkoski

Tuo koski oli kyllä jotenkin jännä, sillä se oli keskellä metsää. Hienon näköinen nytkin, vaikka lumi ja jää peitti vielä aika pitkälti tuon veden pauhun. Täytyy käydä täälläkin vielä joskus kesällä uudemman kerran.

Kotona oltiin vasta yhdeksän jälkeen ja kun saatiin vähän iltapalaa syötyä, niin kyllä alkoi uni painaa silmää. Mä olin niiiiiiin onnellinen ja tyytyväinen illalla, että menin varmaan nukkumaankin typerä virne naamalla. Tuntui siltä kun olis ollut kauemmankin lomalla ja perjantainen töihin liittyvä ahdistus oli todella kaukainen muisto vaan. Tälläisiä viikonloppuja lisää, kiitos.

rakkaudella,
Sartsa

VOIMAANTUMISTA

Onpas ollut kuulkaas kaikkien aikojen lauantai taas. Jo tässä vaiheessa viikonloppua mulla on tunne, että oon saanut ladattua akkuja oikein tosissaan. Eilen me pakattiin heti töiden jälkeen retkivermeet ja eväät reppuun ja lähdettiin ettimään laavua, jossa voisi käydä tekemässä notskieväät. Kävi kuitenkin niin, että vaikka me ajeltiin tuntitolkulla pitkin maakuntaa niin ei löydetty sopivaa paikkaa. Nyt alkaa olla jo niin pehmeässä kunnossa kaikki nuo metsätiet, ettei niille oo mitään asiaa henkilöautolla. Retkemme suuntautui Jämsän puolelle tällä kertaa ja siinä vaiheessa kun todettiin ettei me kerta kaikkiaan löydetä sopivaa notskipaikkaa vaan kotia ois tultava syömään, niin bongattiin netistä näköalapaikka josta saattoi nähdä Jämsän kaupunkia lintuperspektiivistä. Paikka oli siis Pukinvuoren ulkoilureitin varrella oleva laavu. Löydettiin pienen kaivelun jälkeen osoite mihin auton voisimme jättää ja siitä lähtikin sitten polku kuusikon läpi metsään. Lähdimme sitä sitten seuraamaan ja etenimme rinnettä ylös pohjastuen valaistuun kuntoilupolkuun. Sitä pitkin sitten kiipesimme vielä korkeimmalle kohdalle missä oli laavu jonka ääreltä oli kyllä ihan kivat maisemat alas kaupungille.
Me päätettiin kuitenkin lähteä suuntaamaan kohti kotia. Meinattiin toki ensin eksyä ja lähteä seuraamaan ihan väärää polkua mutta hetken etsimisen jälkeen löydettiin oikea reitti. Metsä oli nimittäin täynnä sinne tänne risteäviä polkuja. Lähellä olisi ollut kartan mukaan myös muinaislinna mutta sitä ei enää viitsitty lähteä etsimään. Jääköön toiseen kertaan.

Kiva näkymä

Aurinko alkoi painua jo mailleen

Eilinen ilta piti sisällään myös todella tunteellisen Voice of finlandin. Ai että mun piti itkeä siinä kun tähtivalmentajat esitti Ollin muistolle ne biisit heti alussa. Siis mulla varmaan purkautui siinä kyynelten mukana koko viikon väsymys, turhaumat ja patoutumat sillä mun itku ei taaskaan ollut mitään sellaista herkän naisellista vaan sellasta hysteeristä hynkytystä jossa välillä niistetään nenää ja sitten taas pyyhitään,ei tokikaan vaan silmiä, vaan koko naamaa. Loppu ilta meni telkkarin ja virvokkeiden seurassa sutjakkaasti.

Tähän päivään herättiin ihan ihmisten ajoissa. Hyvä niin, sillä mä olin päättänyt etten ainakaan laita kelloa herättämään vaan nyt huilataan ja yritetään elvyttää energiavarastoja jotka on päässeet pahasti ehtymään. Heräsinkin ihmeen pirteänä. Osasyynä varmaankin kaihtimien välistä pilkistelevä aurinko ja valtava valoisuus. Aamupala piti mennä ilman muuta syömään ulos.

Aamupala maistui auringossa

Toka kerta muuten tälle kevättä. Aurinko paistoi oikeasti tosi lämpimästi ja kyllähän se mittarikin näytti 20 plus asteen tienoilla. Oli selvää, että tänään tarvii ulkoilla ja paljon.

Päätettiin lähteä sitten etsimään sopivia laavuja tästä lähistöltä iltapäivän retkeä varten. Jälleen me ajeltiin ainakin pari tuntia ristiin rastiin sinne sun tänne. Aina tultiin paikkaan jossa tie oli mennyt jo niin pehmeään kuntoon ettei viittinyt enää edetä ettei jäädä kiinni. Yks laavu me löydettiin jonka lähistölle pääsi autolla. Maisema oli mun mieleistä eli kivistä. Mä jotenkin tykkään sellasesta kallioisesta ja kivisestä näkymästä. Ai että mä nautin myös siitä, että pääsi taas paikkaan missä ei kuulu muuta kun tuulen humina puitten oksilla ja lintujen laulelua. Se on niin rauhoittavaa ja stressiä parhaiten purkavaa.

Laavu oli kyllä ihan mukavan kokoinen

Mun mielestä tuo vänkyrä puu on jotenkin hauska. Aina on oltava joukossa joku Erityinen :)

Tälläinenkin näkymä tänään tuli vastaan

Kyllä mä siellä keskellä ei mitään annoin lämpimän halauksen eräälle männylle. Mahtavaa!! Mä niin nautin meidän reissusta vaikka ei me muille laavuille sitten päästykään kun tuolle yhdelle. Meinattiin jo yhdessä kohtaa juuttua kiinni kun piti auto kääntää pienessä tilassa kun ei kannattanut jatkaa enää eteenkään päin. Onneksi päästiin kumminkin sitten kunnialla kotiin. Musta tuntui että metsä antoi taas mulle sen mitä niin kovasti tarvitsin. Rauhan ja rentoutuksen.

Päivään on sisältänyt myös kulttuuriakin. Käytiin tuossa Gösta museon Kivijärvi salissa kattomassa sekakuoron muutaman biisin keikkaa. Göstassa aukesi tänään uusi näyttely ja sen tiimoilta tähän esitykseen oli valittu 4 teosta, joista näyttelyn kuraattori kertoi oman näkökulmansa miksi juuri kyseiset teokset oli valinnut. Sitten sekakuoron johtaja Katja Autonen-Lepistö kertoi omasta puolestaan mitä ajatuksia ja mielleyhtymiä teokset oli hänessä aiheuttaneet ja minkä biisin hän oli sitten sen pohjalta valinnut. Todella hieno kokemus kaikkiaan.

Tästä oli kyse

Sekakuoro kyllä lauloi upeasti

Tästä oli kyse, taustalla teos johon valittua biisiä kuoro esittää

Tämän kulttuuripläjäyksen lisäksi ollaan tänään käyty Vilppulassa ajelemassa ja pysähdyttiin Vilppulankoskelle tutustumaan historiaan ja siihen liittyviin paikkoihin.

Sisällissodan muistomerkki Vilppulankoskella

On tuokin aika ollut aikamoista!

Koski soljui rauhallisena, veden vähäisyys näkyy tässäkin

Serlachius perusti ensimmäisen puuhiomonsa Vilppulankoskelle ja tässä siitä muisto

Kaupan kautta tultiin sitten kotiin ja eipä muuta kun ruokaa tekemään. Nyt kun on syöty, on mukava rauhoittua telkkarin äärelle. Ensin Haluatko miljonääriksi, sitten the wall ja illan päätteeksi vielä Suomi Love konsertti. Ai että mulla on niin hyvä fiilis nyt, että tästä kyllä pakostikin energiaa jää pankkoon pahan päivän varalle. Huominen on vielä viikonloppua jäljelläkin joten nyt hellitään.

rakkaudella,
Sartsa

SE YKSI JA AINOA, PERJANTAI

Aamun ensi ajatus, ennenkuin silmät edes aukeni tähän päivään oli että ihanaa kun on perjantai. Hiukan tämän viikon päiväsekoiluista johtuen silti epäilytti ja piti oikein käydä kattomassa kalenterista että kyllä, jeppis jepulis, perjantai on vihdoin tullut. Viikon raskaustasosta kertoo se, että eilen kun pääsin töistä kotiin niin söin tuorepuuron välipalaksi ja yritin lukea Aamulehteä mutta siitä alkoi niin armoton pilkkiminen, että päätin lepuuttaa väsynyttä kroppaani oikaisemalla sohvalle. Ajattelin että ihan hetken siinä huilaan. Uni oli tullut samantien, sillä 20 minuttia myöhemmin heräsin todella syvästä unesta siihen kun Aki tuli kotiin. Jotenkin nyt vaan lähtee tyttösestä ihan kaikki irti työpäivien aikana. Annanpa esimerkin tältä viikolta toisenkin päivän lukujärjestyksestä vaikkapa eiliseltä.

8.00-10.00 päivä alkoi yläkoululta. Siellä laskujen selvittelyä ja tavaratilausten setvimistä. Siinä onkin tekemistä kun opettajat on kaikki tehneet omalta osaltaan toivelistan mitä haluaisivat tilattavan ja niistä sitten yhteenvetoa sumplimaan. Mun yläkoulun työaika loppuu normaalisti 9.30 mutta nyt siis meni puoli tuntia yli. Teen osan noista tunneista etänä omalta koululta ja sitten 5 tuntia viikossa oon fyysisesti paikalla.

10.00-10.30 tien päällä matkalla kohti vakiokouluani. Yritin muistaa ajaa säntillisesti nopeusrajoitteiden mukaan ja näillä mahtavilla keleillä kun tietkin on täysin sulia ja kuivia, tuntuu 80 ajaminen ihan köröttelyltä.

10.30-10.45 työpisteelläni kansliassa oli heti parikin lappua pöydällä hommista jotka piti hoitaa joten tein ne pois alta, kun kumminkaan kutosten tuntia ei ollut jäljellä enää kun puoli tuntia.

10.45-11.00 kutosluokan historian tunnin lopulle mukaan.

11.00-11.20 ruokailua ja ruokailuvalvontaa siinä samalla.

11.20-11.30 kansliahommia ja työkeskusteluun valmistautumista

11.30-12.20 perusteellinen työkeskustelu esimiehen kanssa. Ollaan puhuttu paljon asioista reaaliajassa joten juuri mitään uutta ja ihmeellistä ei keskustelussa ilmennyt. Silti keskustelua virisi asiasta jos toisesta kun kerrankin keskustelulle oli oikein aika varattuna. Kerroin tästä väsymyksestäni ja siitä, että tällä hetkellä motivaatio on vähän hukassa. Esimies ymmärsi mun tilanteen oikein hyvin. Itse asiassa sanoi ihmettelevänsä tämän vuoden hullunmyllyn jälkeen, että miten oon vielä tolpillani. Saan kuulemma itteäni taputella olkapäälle siitä, että oon tämän prässin läpikäynyt näinkin täysjärkisenä :D On ihan mahtavaa kun on esimies joka ymmärtää. Itse annoin itselleni arvosanan 7,5-8 tästä vuodesta mutta esimiehen arvosana oli 10+. Se tottakai lämmitti mieltä, eihän sitä nyt käy kieltäminen. Sanoi vielä, ettei tämä mun väsy ja motivaation puute näy mitenkään mun työssäni mikä kuulemma osoittaa ammattitaitoa. No joo, hyvä niin ettei näy. Eikä pidäkään näkyä, mutta toisaalta vain sillä on merkitystä miltä musta tuntuu sisälläni ja että mä pysyn sille rehellisenä ja hoidan hommat niin, että jaksan. Onneksi mä yhden romahduksen työelämässä kokeneena osaan jo tunnistaa merkkejä ja tehdä niille jotain ajoissa.

12.20-13.00 pidin kevyen liikuntatunnin 3-4 luokkalaisille opettajan ohjeen mukaan. Käytiin kävelylenkillä tutulla paikalla.

13.00-13.15 kyyditysvalvontaa että kaikki pääsivät taksiin ja kotimatkalle joiden pitikin.

13.15-14.00 viikon omasta mielestä turhin tunti eli 5.lk käsityö. Oon ihan tumpelo käsitöissä enkä siis koe voivani olla siellä avuksi millään lailla joten se ei oikein oo kiva tunne. Tällä kertaa kumminkin jotain opastusta pystyin antaa ja toki "järkkärinä" voi aina toimia.

14.00-14.15 taas lapsukaiset taksiin ja kotimatkalle. Kakkosia piti hiukan etsiä kun olivat roskien keruumatkalla lähimetsässä. Lapset innostuvat todella paljon ajatuksesta, että saavat luonnon hyväksi tehtyä asioita. Siksi tuota roskien keruutakaan ei maltettu lopettaa ajoissa.

14.15-15.10 tuurausta iltapäiväkerhossa. Välipala loppuun ja niiden jälkien siivoaminen. Astiat koneeseen, pöydät pyyhkien ja lattiat lakaisten. Sitten auttamaan läksyjen kanssa. Välillä joitakin haettiin kotiin.

15.10-15.20 muutama kanslia asia vielä ennekuin siirryin ulos katsomaan että linja-autoon muistavat mennä ne joiden kuuluu. Jäljellä koululla oli enää vain kutosia ja ovat yleensä jossain luokassa läksyjä tekemässä ja joskus on aika mennyt niin etteivät ole meinanneet muistaa mennä autoon ollenkaan.

15.20-15.30 kyyditysoppilaiden kanssa jutustelua ulkona ja sitten autoon. He kotiin ja minä myös kotimatkalle.

Kuten tuosta huomaa niin minkäänlaista hengähdystaukoa ei päivässä ollut. Ei siis ihme että vähän väsyttää. Tämä viikko on kaiken kaikkiaan ollut täynnä vaihtuvia tilanteita eikä hengähdykselle oo juurikaan ollut aikaa. Onneksi kaikki viikot ei oo ihan samanlaisia vaikkakin tästä tämä homma ainakin kansliatöitten osalta vaan kiihtyy loppua kohti.

Nyt ois aika lähteä kohti uuden päivän seikkailuja, jaksaa jaksaa. Viikonloppu häämöttää.

rakkaudella,
Sartsa

VIIKON TOKA TORSTAI

Toiveikas torstai epätoivoisen viikon keskellä. Ihme ja kumma, että heräsin tänä aamuna torstaihin. Elän tätä päivää siis tuplana sillä eilinen oli niin päivänselvästi myös torstai, että oli tekemistä että pysyn päiväjärjestyksessä mukana. Koko työpäivän aikana mä en orientoitunut siihen, että on keskiviikko enkä vielä illallakaan, koska kattelin tv ohjelmien tarjontaakin torstain kohdalta. Olin siis illalla jo ihan siinä ja siinä etten laittanut ulko-oveen lappua että tänään on torstai, että osaisin mennä aamulla oikeaan osoitteeseen.

Väsymys on taas tällä viikolla ottanu todellista niskalenkkiä. Öisin oon kyllä nukkunut ihan hyvin, mutta yhtenkäkään aamuna en voi sanoa heränneeni pirteänä. Mä luulen, että kevätväsymys on ottamassa yliotetta. En oikein muutakaan keksi. Tänä aamuna sentään kuulin kun Akin puhelin herätti. Muina aamuina en oo reagoinut mitenkään ja omakin puhelin on ajallaan ehtinyt lähes 5 minuuttia herättää ennenkun ääni on tavoittanut mun tajunnan. Sängystä nouseminen on vaatinut tahdonvoimaa eikä fiilis oo ollut mitenkään fresh. Ei, vaikka aurinko on paistanut niin ihanasti että huomasin eilen saaneeni vähän väriä kalpeaan naamaani.

Liekö sitten tuosta väsymyksestä, niin mielikin on vähän laahannut viime aikoina. Töitten suhteen mulla on motivaatio ollut vähän hakusassa ja on tuntunut hiukan normaalia raskaammalta. Paineet tuntuu jotenkin raskaammilta, vaikka ei työnkuvassa niin suuria muutoksia olekaan ollut. Tuntuu, että en jaksais uusia asioita koko ajan vaan tahtois tehdä perusduunia vaan. Selkeää työnkuvaa, ennalta arvattavuutta. Onpa ristiriitaista kirjoittaa tälläistä. Ja huomata, että ajattelee näin. Tähän asti aina työn suola on ollut juurikin vaihtuvat tilanteet ja toisaalta mun halu oppia uutta ei oo hävinnyt mihinkään. Ehkä sitä vaan tahtois että asioille olis joskus aikaa eikä kaikkea tarviisi omaksua vauhdista. Sitten tuo jatkon epävarmuus syö tällä hetkellä tosi paljon mun voimavaroja, huomaan. En tiedä yhtään kumpi työnkuva mulla tulee jatkossa olemaan se, johon eniten pitäis panostaa. Ohjaajan työ vai kansliahommat. Kunpa näille asioille tulis joku ratkaisu ennen kesää ja lomalle jäämistä. Toisaalta yritän kovasti elää päivää kerrallaan ja olla miettimättä vaikkapa syksyn kuvioita. En mä niihin kuitenkaan pysty vaikuttamaan niin turha sellaseen on aikaa  ja energiaa kuluttaa.

Oli mikä oli, niin raskasta on. Mieli haluaa nähdä asiat harmaina ja valottomina. Negatiivinen vire leijuu kaiken yllä, enkä mä todellakaan pidä siitä. Mitään mahdottoman negatiivista ei kuitenkaan oo sattunut tai tapahtunut vaan elämä rullaa aika lailla samaa rataa kun ennenkin. Täytyy siis yrittää jotenkin tsempata itteään jaksamaan nämä viimeiset viikot sillä onhan tätä kouluvuotta jäljellä enää 8 viikkoa. Uskomatonta! Ihanaa ajatella, että saa taas koko kesän ladata akkuja ja kerätä voimia. Rahatilanne tosin ei oo mikään superhyvä, kun liiton tuella pitää kesä porskuttaa mutta eipä sitä tarvii mitään mahdottomia suunnitellakaan. Kesällä on ihana kun saa vaan olla.

Eiliseltä oon tyytyväinen, että sain tehtyä väsymyksestä huolimatta 5 kilometrin lenkin. Mä tykkään tosi paljon että täälä Mänttässä on ihan keskustan tuntumassa polkuja, jotka seuraa rantaviivaa. Siellä kun lenkkeilee niin tuntuu, että pääsee kauemmaskin kaikesta hälystä ja kiireestä. Tuntui, että latautui tosi hyvin!!

Nyt ei muutakun kiinnostuskiikarit esiin ja uutta päivää päin. Tämä päivä tuo mukanaan ainakin työkeskustelun normaalista lukujärjestyksestä poiketen.

Mennään siis näin, parempaa päin...

rakkaudella,
Sartsa

Eskareitten taidetta

NORMIMAANANTAIN LUKUJÄRJESTYS

Uus viikko polkaistu käyntiin. Mulla töiden näkökulmasta tämä maanantai on sellainen päivä, että se menee kun itsestään. Vois sanoa kyllä, että mieluisin päivä koko viikosta. Maanantaissa on sellainen fiilis, että kaikki on alussa. Kaikki on mahdollista ja mitä vaan voi työsaralla tapahtua. On vähän ehkä romantisoitukin ajatus, mutta niin se vaan on. No, katotaas millainen se mun maanantai sitten on.

8.00 - 9.30 erinäköisiä kansliahommia että saa viikon käyntiin. Tänään se piti sisällään laskujen asiatarkastamista (molempien koulujen), erinäisten asiakirjojen laatimista, tiedon välittämistä palkkoihin että opet ja sijaiset saa kaiken mitä palkkaan kuuluu. Kuljetuslistojen ajan tasalle laittamista, tilausten syöttämistä, sähköposteihin vastailua kuten myös wilma viesteihin. Sitä sun tätä. Aika meni aivan huomaamatta siihen, että kellot soi aamun avauksen merkiksi.

9.30 - 9.50 päivän/viikon avaus yhdessä koko koulun kanssa.

9.50 - 10.15 matikkaa kutosten kanssa. Pinta-alojen kertaamista, alekkain laskujen tekniikkaa ja kaikenlaista pientä.

10.15 - 11.00 mä pidän enkun tunnin meidän kutosluokan erikoisjoukoille. Tänään opeteltiin adjektiivien vertailumuotoja. Mä tykkään todella paljon tästä tunnista. Musta tuntuu, että pystyn todella olla avuksi ja hyödyksi.

11.00 - 11.30 ruokailua ja sen jälkeen 5 minuutin puhallus opehuoneessa.

11.30 - 12.00 meidän koululla on joukotauko mikä tarkoittaa joustavaa koulua mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että meillä katkee koulupäivä puoleksi tunniksi. Sen puolen tunnin aikana oppilaat käyvät kerhoissa tai sitten viettävät tavallaan vapaa-aikaa. Voivat touhuta ulkona tai sitten sisällä palloiluhallissa/ip-tilassa. Me ohjaajat ollaan sitten valvomassa opettajien apuna niin, että ulkona on meistä 2 ja sisällä yksi. Tämä viikko on mulla ulkoviikko joka on enemmän kun mieluinen. Tänäänkin sai heittää aurinkolasit nenälle kun aurinko paistoi niin nätisti. Valvontaa siis tämä puoli tuntia, riitojen selvittelyä ja valtakunnansovittelijan toimenkuvaa. Takkien päällä pysymisen varmistusta. Kaikkea normikoulupäivän juttua.

12.00 - 13.00 Ensin mä tänään olin tuon vartin pidempään ulkona kauniin sään takia. Niitä työn positiivisia puolia. Eipä tuo varttikaan mitään lepoaikaa ollut, sillä oppilaat olivat toki iholla koko ajan. Sitten taas uppouduinkin kolmeksi vartiksi kansliahommiin. Tilauksia ja pientä inventaariota niihin liittyen. Pari pikkuruista selvitystyötä ja puhelu.

13.00 - 13.15 meillä on maanantaisin kokoontuminen opehuoneeseen. Ollaan sovittu näin siitä syystä, että oikeesti ehdittäis joskus näkemään toisiamme ja vaihtaa vaikka kuulumiset. Muuten voi käydä niin, ettei kaikkia työkavereita näe muuta kun ruokalassa. Tänään mä ehdin vasta 5 yli paikalle ja siinä sitten oli aika taas hengähtää sen päivän toisen 5 minuuttia. Sitten pitikin jo valmistautua liikkatunnille, johon diabeetikkoa varten on varattava hypoevästä joukkoon.

13.15 - 14.45 liikuntaa. Lentopallon tekniikkaa 3-4 luokkalaisille. Pallojen täyttämistä open avuksi ja yleisesti perään kattomista että hommat sujuu. Tänään ne sujuikin hienosti. Kaikki olivat oikein kivasti mukana eikä sokeritkaan tänään romahtaneet. Lopputunnista hain pillimehun kyseiselle diabeetikolle kun sen verran oli tunnilla touhuttu että sokerit laski. Samalla hain laastarin yhdelle oppilaalle jolla pallo tuli sormille niin, että kynsi lohkesi ihan syvältä ja tuli pikkasen verta. Normisettiä. Kylmäpussia ei poikkeuksellisesti tällä tunnilla tarvittu.

14.45 - 15.30 tähän aikaan sisältyy vähän monenlaista sillä periaatteessa mä olen kuljetusvalvojana tässä kohtaa. Liikuntatunnilta siis kiirehdin laittamaan muutaman taksilaisen taksiin. Linja-autolla menevät jäävät vielä odottelemaan, yleensä tekevät läksyjä luokassa ja mä saatan vielä tehdä samalla vähän jotain kesken jääneitä kansliahommia. Tänään ei ketään jäänytkään odottamaan linja-autoa vaan sattumalta porukka oli joko sairaana tai joku tuli hakemaan koulusta. Minä siis vietin sen viimeisen puoli tuntia vielä kanslian puolella. Sieltä ei hommat kerta kaikkiaan lopu. Vähintään voi aina valmistella jotain tulevaa juttua.

15.30 koneet kiinni, valot sammuksiin ja kanslian ovi lukkoon. Aika lähteä kotiin.

Tässä on periaatteessa mun perustyöpäivä eli osittain ohjaajan hommia ja osittain kansliahommaa. Päivistä riippuen se suhde vaan vaihtelee. Maanantaisin mulla on varmaan eniten noita kansliahommia. Sitten on toki vielä keskiviikko ja torstai aamut jolloin menen tuonne yläkoululle ja ajan sieltä sitten tuhatta ja sataa ( ei, kun rajoitusten mukaan tietenkin) ohjaajan hommiin. Perjantaina sitten teen toisinpäin eli aamusta meen tuonne ohjaajan töihin ja sitten puolilta päivin vaihdan yläkoululle. Päivät ja viikot on aika hektisiä ja sanotaanko että muuttuvat tilanteet on ihan arkipäivää. Mulla ei oikeastaan oo sellaista normityöpäivää ollenkaan. Toisaalta se on tosi kiva, mutta kyllä sitä joskus kaipais sitä että ehtis paremmin keskittyä kuhunkin hommaan. Etenkin nuo ohjaajan hommat mua välillä vaivaa todella paljon, etten pysty olla niin paljon apuna tunnilla kun mitä tahtoisin. Mä tahtoisin olla asioitten tasalla eli etukäteen tietää mistä tunnilla puhutaan tai mitä on tarkoitus tehdä. Ei mulla kuitenkaan sellaiseen oo kerta kaikkiaan aikaa. Näillä mennään.

Nyt pitäis alkaa ihan tosissaan miettimään mitä sitä tulevaisuudessa haluais tehdä. Kumpaan suuntaan sitä menis jos sais ite päättää. Siis enemmän tonne toimistohommien suuntaan vai koulunkäynnin ohjaajan. Tai sitten toisaalta kun se varhaiskasvatuspuolikin niin kovasti houkuttais. Mä oon luottavainen siihen, että kaikkeen löytyy kyllä taas vastaus ajallaan.

Nyt meillä tuoksuu hyvin paistetut pihvit joten ei muuta kun syömääääääään. Kivaa viikkoa sulle!

rakkaudella,
Sartsa

ice ice baby...