VIIKON TOKA TORSTAI

Toiveikas torstai epätoivoisen viikon keskellä. Ihme ja kumma, että heräsin tänä aamuna torstaihin. Elän tätä päivää siis tuplana sillä eilinen oli niin päivänselvästi myös torstai, että oli tekemistä että pysyn päiväjärjestyksessä mukana. Koko työpäivän aikana mä en orientoitunut siihen, että on keskiviikko enkä vielä illallakaan, koska kattelin tv ohjelmien tarjontaakin torstain kohdalta. Olin siis illalla jo ihan siinä ja siinä etten laittanut ulko-oveen lappua että tänään on torstai, että osaisin mennä aamulla oikeaan osoitteeseen.

Väsymys on taas tällä viikolla ottanu todellista niskalenkkiä. Öisin oon kyllä nukkunut ihan hyvin, mutta yhtenkäkään aamuna en voi sanoa heränneeni pirteänä. Mä luulen, että kevätväsymys on ottamassa yliotetta. En oikein muutakaan keksi. Tänä aamuna sentään kuulin kun Akin puhelin herätti. Muina aamuina en oo reagoinut mitenkään ja omakin puhelin on ajallaan ehtinyt lähes 5 minuuttia herättää ennenkun ääni on tavoittanut mun tajunnan. Sängystä nouseminen on vaatinut tahdonvoimaa eikä fiilis oo ollut mitenkään fresh. Ei, vaikka aurinko on paistanut niin ihanasti että huomasin eilen saaneeni vähän väriä kalpeaan naamaani.

Liekö sitten tuosta väsymyksestä, niin mielikin on vähän laahannut viime aikoina. Töitten suhteen mulla on motivaatio ollut vähän hakusassa ja on tuntunut hiukan normaalia raskaammalta. Paineet tuntuu jotenkin raskaammilta, vaikka ei työnkuvassa niin suuria muutoksia olekaan ollut. Tuntuu, että en jaksais uusia asioita koko ajan vaan tahtois tehdä perusduunia vaan. Selkeää työnkuvaa, ennalta arvattavuutta. Onpa ristiriitaista kirjoittaa tälläistä. Ja huomata, että ajattelee näin. Tähän asti aina työn suola on ollut juurikin vaihtuvat tilanteet ja toisaalta mun halu oppia uutta ei oo hävinnyt mihinkään. Ehkä sitä vaan tahtois että asioille olis joskus aikaa eikä kaikkea tarviisi omaksua vauhdista. Sitten tuo jatkon epävarmuus syö tällä hetkellä tosi paljon mun voimavaroja, huomaan. En tiedä yhtään kumpi työnkuva mulla tulee jatkossa olemaan se, johon eniten pitäis panostaa. Ohjaajan työ vai kansliahommat. Kunpa näille asioille tulis joku ratkaisu ennen kesää ja lomalle jäämistä. Toisaalta yritän kovasti elää päivää kerrallaan ja olla miettimättä vaikkapa syksyn kuvioita. En mä niihin kuitenkaan pysty vaikuttamaan niin turha sellaseen on aikaa  ja energiaa kuluttaa.

Oli mikä oli, niin raskasta on. Mieli haluaa nähdä asiat harmaina ja valottomina. Negatiivinen vire leijuu kaiken yllä, enkä mä todellakaan pidä siitä. Mitään mahdottoman negatiivista ei kuitenkaan oo sattunut tai tapahtunut vaan elämä rullaa aika lailla samaa rataa kun ennenkin. Täytyy siis yrittää jotenkin tsempata itteään jaksamaan nämä viimeiset viikot sillä onhan tätä kouluvuotta jäljellä enää 8 viikkoa. Uskomatonta! Ihanaa ajatella, että saa taas koko kesän ladata akkuja ja kerätä voimia. Rahatilanne tosin ei oo mikään superhyvä, kun liiton tuella pitää kesä porskuttaa mutta eipä sitä tarvii mitään mahdottomia suunnitellakaan. Kesällä on ihana kun saa vaan olla.

Eiliseltä oon tyytyväinen, että sain tehtyä väsymyksestä huolimatta 5 kilometrin lenkin. Mä tykkään tosi paljon että täälä Mänttässä on ihan keskustan tuntumassa polkuja, jotka seuraa rantaviivaa. Siellä kun lenkkeilee niin tuntuu, että pääsee kauemmaskin kaikesta hälystä ja kiireestä. Tuntui, että latautui tosi hyvin!!

Nyt ei muutakun kiinnostuskiikarit esiin ja uutta päivää päin. Tämä päivä tuo mukanaan ainakin työkeskustelun normaalista lukujärjestyksestä poiketen.

Mennään siis näin, parempaa päin...

rakkaudella,
Sartsa

Eskareitten taidetta