SYÖN SYÖN MINÄ TYTTÖ SYÖN

Viikonloppu. Tarkoittaa meikäläisen elämäs tällä hetkellä aina syömistä. Mä syön ja syön vaan koko ajan. Eilinen launtai iltakin oli niin raju että söin pitsaa ja huuhtelin sen alas sidukalla. Sitten pelasin pari peliä kännylläni ja ei muutakun unten maille. Hui hurjaa!! Ei siinä, paljon kipeämpi on kroppa tälläisten ns.Relax viikonloppujen jäljiltä sillä selkä on kaikesta makuutuksesta ihan kankeana, vatsa sekaisin syömisistä ja pää kipeä kun ei oo muutakun tehny noita edellä mainittuja. Jos olis tuola ulkona vähän hippakenkää niin jo vain olis aamulla pirteänä ylhäällä ilman olotilojen häivää. Hmm.... Minkälaisia johtopäätöksiä tästä nyt sitte pitäis vedellä ;)

Kattokaa nyt miten onnellinen se on löhötessään sängyssä one piece päällä ja pitsa siivu kädessä. Jotenkin sympaattista eikö vaan :D Mutta oli mulla eilen illalla kyllä yks toinenkin aktiviteetti joka vei mut ajatuksissa aina vuoteen 2007-2008 asti. Päiväkirjat!!

Kävin vanhas elämäs penkomas taas omaisuuttani jota siellä on edelleen ihan riittämiin ja yhdestä laatikosta vastaan tulivat nämä. Mä oon tuohon aikaan kirjoittanu kohtuu ahkerasti päiväkirjaa ja oli kyllä mielenkiintoista lukea noita tekstejä, tuli kaikki ne fiilikset mieleen mitä silloin on elelty. Ai että kyllä sitä vaan monenlaisesta on tullut selvittyä tähän ikään mennessä. Kunpa tulis vieläkin kirjoiteltua päiväkirjaa..No ainahan sen tavan vois elvyttää.

Eilinen menikin sitten tosiaan näissä merkeissä aika lailla. Koitin nyt ottaa siis ihan levon kannalta kun tua mun olotila on ollu vähä tollanen väsyneen nuutunut. Väitän kyllä ettei tämä lepuutus oo kyllä ehkä ihan tehny tehtäväänsä, ainakaan olotilan perusteella mutta ainakin on nyt annettu kropalle iisiä vaan.

Tänään mut herätettiin jo klo 11 systerin toimesta ;) Olivat lähdössä kirpparille ja soittivat mua mukaan. Minähän lähdin vaikka joo tiedän että tämän ikäisen ihmisen suoraan sängystä ihmisten ilmoille lähtö on melkoinen extreme juttu mutta päätin että olkoon se kanssaeläjien ongelma tänään enemmän kun mun.

Kyllä kannatti sillä löysin tälläsen Sagaformin kupposen josta tuli heti Elina mieleen ja ostinkin tämän hänelle. Lisäksi löysin ittelleni mekon joka huokii kesää että sais mennä uimaan ja sitten vaan vetäistä tämän mekon märkien uikkareitten päälle. Hyvää matskua reissuja ajatellen kun ei rypisty ja menee pieneen tilaan.

Tommonen ihan basic..

Mutta voin kertoa että kun eilen jouduin myöskin lähteä suoraan sängystä viemään Jenniä töihin, että sain itselleni auton käyttöön päiväksi, niin olis ehkä kannattanut vilkaista peiliin vähän pidempään ennenkun kauppaan meni.

Titta på millainen kaunotar ratin takana olikaan. Voi hirvitys sentään, ja kauppaan oli mentävä. Ei muutakun game face vaan päälle ja ihan pokkana tulta päin. Erittäin pikainen kierros kaupassa ja äkkiä takasin kotiin ettei ihmiset pelästy kovin pahoin.

No mutta näin se on taas yks viikonloppu lusittuna. Kympit on paukkunu taas reissua ajatellen ja tänään päiviä on jäljellä 67. Kyllä ne taitaa siitä huveta vaikka vähä nihkiältä tuntuukin.

Tänään tulee Villekin taas mamman riemuksi täksi viikoksi. Ihanaa <3

-Sartsa-

ESIIN KAIVETTU HYMY

Ylikunto. Sitä täs nyt on tarjottu syyksi tähän mun vetämättömään olotilaani. Mutta en mä oikein sitä allekirjoita, sillä mä kyllä palaudun treenistä ihan hyvin. Eikä tämä mun väsymys ja vetämättömyys oo niinkään fyysistä kun psyykkistä. Tuntuu, että ajatusten tasolla kaikki on tervamaisen tahmeaa. Ei siis jaksais tarttua mihinkään eikä mikään oikein jaksa tuottaa säväreitä ja kiksejä. Mä kyllä vähän ihmettelen kun ei kuitenkaan mitään sen kummempaa oo sattunut ja tapahtunut. No ehkä se on nyt vaan sitä, että on liian kauan siitä kun on päässy tien päälle, reissuun. Mä toivon että nuo pienet piristysruiskeet joita on tulossa, auttavat kohti aurinkoa ja Marmarista. Mä haluan jo sinne, mulla on ikävä ihan kaikkea siellä!!

No mä oon päättänyt nyt pysyä liikkeessä kuitenkin ja sitten kun tuun kotia niin otan ihan levon kannalta ja rennosti. Toimintakyky on toistaiseksi toiminut. Eilenkin kun mulla oli lyhennyspäivä niin menin töistä päin ystävääni Piiaa treffaamaan pitkästä aikaa. Oli jo tullut oikeen ikävä kun ei oltu muka nähty pitkään aikaan. Siälä jutskailtiin ja juotiin teet ja lähdettiin sitten vähän shoppailemaan. Ihan mukava että sai ajatukset pois siitä, että ois ihana mennä kotiin peittojen alle. Sain menemään muutaman tunnin päivää iltaa kohti.

Siinä on kuvassa mun illan puhteet kuudesta eteenpäin. Eli kun tulin kotiin niin painelin samantien peiton alle karkkieni ja sudokujen kanssa. Siinä mä kulutin sitten iltani kunnes oli aika alkaa nukkumaan. Relax, niinkun eräs rakas ystäväni tapasi sanoa :)

Tänään on sitten ollut viimeinen rauhallinen työpäivä pitkään aikaan. Lapsia oli lähes yhtä monta kun aikuisiakin ja iltavuorokin kesti vaan vähän yli kolmeen. Sitten pieni tankkaus ennen kotimatkan lenkkiä ja salitreenejä. Olin ihan varma ettei tänään treeneistä tuu mitään mutta kyllä kädet ainakin sai aikalailla tuntea treeniraivoni. Hyvä kun paidan sain päältäni pois suihkuun mennessä. Hyvä tunne kun tietää että treeni on mennyt perille. Tänään salilla olikin aika ruuhkaista mutta hyvin sai oman osuutensa tehtyä. Suoraan salilta sitten kauppaan ja ruokaa, mättöä, sapuskaa, namia...

Salaattibaari hoiti ruokapuolen tänään. Savulohisalaatti maistuu aina...Naminami!!

Ja jälleen kerran en pystynyt ohittaa irtokarkkihyllyjä. Onneksi taas pystyi jonkulainen kohtuus täs hommas ja niitä tais olla joku 140g. Kait siitä pitäis olla itteensä tyytyväinen?? Sovitaan niin. Nyt sitten ilta kuluukin vaan vähän telkkaria kattoen koska tulee Bones, tällä hetkellä ainoa sarja jota jaksan kattoa. Vähän pitää ehkä pelailla ja muuten vaan otan rennosti tänäänkin, samoin kun huomenna ja koko viikonloppuna sillä kalenteri on täysin tyhjä kaikesta ohjelmasta viikonlopuksi. Se ajatus tuntuu kyllä tällä hetkellä todella mukavalta ja hyvältä.                                                                

                                                           

Mä aion nyt viikonlopun aikana ladata akut kunnolla vastaan ottamaan uutta työviikkoa. Viikon päästä mä pääsen vaihtamaan maisemaa kun lähdetään Helsinkiin yheksi yöksi systerin kans. Jippii!!

Hymyillään vaikka se ei ana oliskaan niin helppoa.

- Sartsa -      

KADONNUT AJATUS, TYHJÄ PÄÄ

Koko alkuviikosta ei oo ollu oikein mitään sanottavaa. Maanantaina aloteltiin viikko heti aamutuurilla eli työpaikalla pirteänä klo 6. Autolla töihin pitkästä aikaa. Työpäivä meni ihan mukavasti, lapsia vähän kun suurin osa lomailee. Salilla piti piipahtaa maanantaiseen tapaan  tietenkin ja vaikka jäi tankkaus tekemättä niin treeni kulki kyllä todella hyvin. En oo pahemmin salikuvia harrastanut mutta laitetaan nyt tänne tämmönen vähä niinku vitsin vuoksi :) Shh ei kerrota kellekkään jooko.....

Koska ei ennen treeniä ehtiny tankata niin sitte pyysin Jenniä syömään treenin jälkeen. Just joo taas näitä sarjassamme Sartsan järkevät. Siinä meni sitte leivitetty possunleike kasviksilla

Hovin mahtipossu..nam!!

Oli muuten todella hyvää niinkun tuola Lapuahovissa aina.

Eilen sitten oltiin iltatuurissa töissä. Käväisin ystävän luona teellä ja sitten olikin jo iltalenkin aika siskon kans. Hyvä lenkki tuli taas tehtyä ja päälle vielä leikkireffit Cassun kans. Vähä piti kummityttö Kastanjan kanski seurustella. Aina yhtä kivaa ja aika menee kun siivillä. Kotiin vasta iltamyöhällä.

Mitäs tänään sitten. Töissä alkaa tuntua vähä siltä, että olis sittenkin saanut pitää vähä lomaa täs kohtaa. Yks päivä olis tulossa mutta enpä tiärä miten mä jaksan toukokuuhun asti. Tänään on tasan 10 viikkoa siis lomaan ja tuntuu, että se on pieni ikuisuus. Jaksaa jaksaa.. Mutta pitäis saada kyllä enemmänkin sitten kun vaan se viikko. Katsotaan katsotaan ;)

Nyt on kyllä takki ihan tyhjä ja ajatus vielä tyhjempi. Joten annetaan olla tänään. Palataan taas hyvänä  päivänä, parempana aikana.

Sartsa

SE ON SUNNUNTAITA

Joo o..Se alkaa tämäkin viikonloppu olla taputeltu. Teemana oli kyllä herkuttelu, syöminen, mättö. Mä mainitsin jo niistä eilisistä Konstan synttäreistä ja kattokaapas nyt mitä siellä odotti

Omnom nom...Tartteeko sanoa mitään?? Muuta kun että tuosta kuvastahan jäi melkeinpä mun lempparit pois eli pikku karjalanpiirakat ja munavoi. Tämän pöydän ääressä kyllä kului sitten aika mukavasti. Välillä suolaista ja taas makeaa. Kahvia, mehua ja limsaa. Kun kotiin vihdoin tulin niin tuntui oikeasti pitkästä aikaa  ylensyöneeltä olotila.

Eilisen illan fiilikset oli jostain syystä sitten melko matalalla. Aloin yksin kotona istuessani miettiä taas kaikkea sellaista mikä pitäisi olla jo unohdettu, tai ainakin mitä olen luvannut itselleni että on jo loppuun käsiteltyä. Menin aikaisin nukkumaan ettei mörköily mene ihan överiksi.

Tänä aamuna sitten aikaisesta nukkumaan menosta seurasi aikainen herätyskin. Jo kahdeksan jälkeen mä nousin ylös sängystä sillä en halunnut nyt sellaista sängyssä notkumis sunnuntaita. Laitoin pyykit koneeseen, tiskasin ison kasan tiskejä, siivoilin muutenkin paikkoja ja käärin pyykkiä kaappiin. Jostain ihmeestä tuo eilisen illan mörköfiilis kuitenkin alkoi nostamaan päätään ja lisäksi ikäväni Marmariksen maisemiin, aurinkoon ja rakkaitten ihmisten luo rupesi riistäytymään käsistä ja tiesin että nyt kotiseinät kaatuu pahasti päälle. Onneksi apu oli saatavilla kun siskon perhe noukki mut kyytiin kirpparikeikalle ja vähän muutenkin shoppailemaan. Nälkäkin ehti viimein eilisten mättöjen jälkeen tulla ja sammutin sen Subwayssa. Päivän kruunas vielä purkutuokio rakkaan ystävän kanssa. On kyllä ihmeellistä miten helpottaa että asioita saa puhua ääneen ja purkaa sillä tavoin vaivaamasta ja ahdistamasta. Puolin ja toisin tuossa todettiinkin, että se on kallisarvoisinta maailmassa että on joku jolle voit ne älyttömimmätkin jutut puhua ja sä tiedät että se toinen ymmärtää eikä edes sisäisesti pyörittele silmiään ja tuumi ettei tuossa oo mitään järkeä.

Nyt on ilta jo siinä mallissa että tuumin mennä nukkumaan ihan kohta. Aamulla on aikainen herätys sillä aamuvuoro kutsuu. Monet aloittavat nyt talviloman mutta tapani mukaan mä päivystän töissä.

Sydämellisesti sunnuntai illasta Sartsa

Satama jossa asuu sekä Onni että Rakkaus

Tällä samalla rannalla tapasin Rakkauden jokin aika sitten. Heti ensi katseesta me molemmat tiesimme että tässä kohtaamisessa on kyse jostain sellaisesta mitä on vaikea sanoin selittää. Sen täytyy vain tuntea ja sille on annettava tilaa. Muistan miten monta kertaa minua pelotti, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni itselläni ei tuntunut olevan mitään kontrollia siihen mitä sydämeni sanoo tai haluaa minun tekevän. Onni on ollut koko ajan kanssani. Se on tarvittaessa ottanut kädestäni kiinni ja rohkaissut minua menemään siihen suuntaan mihin sydämeni pyytää minua menemään. Rakkaus on halunnut minut luokseen enkä minä ole voinut tai halunnut kieltäytyä.Vaikka välillä on ollut pakko hypätä uskollisen purteni Luottamuksen kannelle ja lähteä hengähtämään elämän merelle. Seilata pieni lenkki, istua tuijottamassa meren selkää. Välillä poiketa ystävälliselle majakkasaarelle keskustelemaan elämän merellä tapahtuneista sekä Rakkaudesta jonka tiedän odottavan saarella jossa on hyvä olla. Siellä se ja Onni silläkin hetkellä elelivät, kenties jatkaen elämäänsä kuten ennenkin tai ehkä odottaen milloin minä ja Luottamus saavumme jälleen satamalaituriin. Näitä minä pohdin paljon ulapalla seilatessani. Eräänä päivänä sitten päätin palata tähän saareen. Onni odotti minua tavalliseen tapaansa laiturilla ja otti vastaan lämpimällä halauksella. Vaikka Rakkaus on tuonut mukanaan paljon ihania asioita niin se on myös laittanut miettimään omaa paikkaani. Tässä rantavedessä kävellessäni mietin onko tämä satama jossa rakas ystäväni Onni asustaa se paikka johon minun tulisi sittenkin jäädä pysyvästi. Ankkuroida Luottamus lopullisesti ja lopettaa elämän merellä matkustelu. Jäädä Rakkauden luo. Katson merelle, aurinko antaa suudelman otsalleni ja hymyilen sekä suljen silmäni. Tiedän ettei vielä ole aika jättää tutkimusmatkailua, on sanottava Rakkaudelle että hymyillään kun tavataan. Se ymmärtää kyllä ja lupaanhan minä palata tänne. Mutta en pysty lähtemään ihan vielä, en halaamatta vielä kerran Rakkautta. Huomenna on aika nostaa ankkurit ja jättää haikeat jäähyväiset, mutta tänään vielä ovat seurassani sekä Rakkaus että Onni.

IHANIEN FIILISTEN LAUANTAI

Eilen illalla oltiin työkavereiden kans syömässä ja yksillä. Pitkästä aikaa mä sorruin kebab annokseen ja kyllä se tuntuikin olossa jo heti illalla mutta vielä nyt aamullakin. Kyllä se joskus kuitenkin kannattaa

Kebab Iskender..nam!!

Oli kyllä niin ähky olo kun lähes koko annos piti tietenkin ahtaa napaansa, joten jälleen tuli jägeriä ikävä. Sitä nyt ei tällä kertaa kuitenkaan ollut tarjolla saati mukana. Huuhtelinpa vielä koko komeuden alas oikein Lapin Kulta oluella joka maistui ihan hyvälle tässä kohtaa. Yllätys, mä kun en mikään kaljasieppo oo koskaan ollut. Syömästä siirryttiin vielä paikalliseen pubiin istumaan ja vain todetaksemme että kuollut on kylämme. Yks drinksu siinä upposi, liian makea mun makuun. Oli aprikoosia ja persikkaa. Niinkun mehua. Juoman ohessa pelattiin yks lautapeli. 23.00 aikaan jo sitte kiltisti kotiin. Mutta kivaa oli!!

Tänä lauantai aamuna mä heräsin ekan kerran kahdeksalta mutta venyin ja vanuin sängyssä. Somea päivittäen ja selaillen. Hetkeksi päätin vielä laittaa silmiä kiinni, mutta koska uni ei tullut niin halusin nousta ylös ja saada päivän käyntiin. Kaihtimien avaus toi ihanan näkymän. Ulkona paistoi aurinko ja sekös laittoi heti heittämään lenkkivermeet päälle ja lähtemään aamulenkille. Voi ihanuus mikä keli! Ei vois enää parempaa talvikeliä toivoa. Pakkasta kymmenisen astetta kun lähdin ja aurinko oikein helli kasvoja.

Siinä se ihmeiden tekijä. Lenkin aikana mä tunsin niin suurta iloa siitä, että negatiiviset fiilikset ja alakulo tuntuu nyt olevan mennyttä mun kohdalla. Mä huomaan koko ajan ympärilläni pieniä ihania asioita jotka tuo hyvää mieltä ja tämä auringon ilmestyminen kuvioihin ei voi kun lisätä vaan sitä positiivista oloa. Mä päädyin tekemään lenkin jossa saisin nauttia näistä ihanista jokimaisemista joista niin kovasti tykkään. Tämän aamuisen lenkin varrella oli riippusilta mistä tämä aurinkokin on kuvaan napattu.

Mua puhutteli monet pikku jutut tänäkin aamuna ja tää portti riippusillalle oli jotenkin kivoja fiiliksiä tuova. Tiedä häntä miksi. Kuvattavaa olis muutenkin ollut vaikka kuinka mutta pitäis joskus lähteä oikein vasta varten käveleskelemään kameran kanssa ja vaan kuvailemaan. Nyt kuitenkin oli tarkoituksena fiilistelyn ohessa saada myös hikeä pintaan.

5,5 kilsaa 58minuuttia ja keskinopeus 5,6km/h. Kaloreitakin siinä sivussa kului 278. Näin mulle kertoi Sports tracker kun kotiin pääsin. Vähä nuo ajat ja nopeudet on sinne päin kun kumminkin pariinkin otteeseen pysähdyin kuvailemaan matkan varrella mutta kuitenkin. Ihana aamun aloitus!! Kotona sitten napsautin saunan päälle ja nautin aamupalaa. Ruisleivän lisäksi mun aamupalaan kuului tänään tämmöistä

Mitäs sitä hyvää mättöviikonloppua nyt heti katkomaan kun eilen hyvää alkuun päästy ja tänään tiedossa siskon perheessä synttärit. Sinne on meikäläisen ihan turha kuvitella menevänsä niin ettei mätä joka sorttia naamatauluun. Herkkuja on nimittäin monenlaista ja kaikki sulaa suuhun jos vanhat merkit paikkansa pitää. Sisko kun on oikea leivontaihme ja taito tuntuu peritytyneen jo seuraavaan polveenkin. En siis malta odottaa että saadaan mennä juhlimaan 12 vuotiasta Konstaa <3

Super ihanaa ja Positiivisten asioitten lauantaita toivoo Sartsa

PIENI URHEA NAINEN MINÄ LUOTAN SINUUN

Tuon otsikon mulle heitti rakas ystävä kun tuossa vaihdettiin pitkästä aikaa sananen somen ihmemaassa. Se jäi jotenkin mun mieleen ja huomasin ajattelevani sitä vähän väliä kesken työpäivänkin. Siinä täytyy olla jotain suurta, yksinkertaisessa lauseessa. Yleensä mieltä askarruttamaan jäänyt tekstin pätkä tai jopa yksittäinen sana alkaa elämään mun ajatuksissa omaa elämäänsä ja se purkautuu jossain vaiheessa ulos jotenki. Useimmiten tekstinä, tuntuu että nyt kuitenkin tietoisena ajatusvirtana.

Kun mä aloin miettiä tuota lausetta (joka kuulemma on Eeva Kilven runosta) niin mä mietin, että se liittyy jollain lailla oleellisesti tuohon itsetuntemukseen josta jo aiemmin oon kirjoittanutkin. Itsetuntemus taas on yhteydessä ainakin epäsuorasti itseluottamukseen. Omalla kohdallani ainakin on käynyt selvästi niin, että kun olen minuuteni keräillyt palasista kokoon ja nähnyt sen koko kuvan joka sieltä paljastui niin samalla kun tiedän kuka olen ja mitä ajattelen, olen myöskin saanut itseluottamusta mennä kohti omia juttuja, omia haaveita, unelmia ja onnellisuutta. Miksi sitä tuleekin niin usein ajateltua asioista etten mä voi, kun vois ajatella että mä voin. Jos mietitään unelmia, niin mä väitän että jokaisella ihmisellä on ja pitääkin olla jonkunlainen unelma mistä haaveilla. Sen ei aina tarvitse olla iso ja elämää mullistava vaan ihan pieni jokapäiväinen juttukin ajaa saman asian. Kunhan se on jotain joka tekee sut onnelliseksi pelkästään jo sillä, että sä voit miettiä sitä ja olla tietoinen siitä että se asia on olemassa ja että sä voit lähteä vaikka pieninkin askelin kohti sitä unelmaa. Tässä kohtaa jos annetaan valta ajatukselle etten mä kuitenkaan osaa, pysty tai voi niin mulla on sellainen fiilis että maailmankaikkeus kuulee sen ja sitten alkaa käydä niin että negatiiviset ajatukset lähtee elämään niin, että et todellisuudessakaan voi saavuttaa koskaan mitään. Todennäköisesti et edes tule yrittäneeksi kun ammut ajatuksen alas heti alkumetreillä miettimällä etten mä kuitenkaan voi. Jos vaan ajatteliskin että miksi ei, mä voin ainakin yrittää. Siinä ei menetä mitään ja saattaa hyvässä lykyssä käydä niin, että se positiivinen ajatus, jonka heittää tuonne universumiin, lähteekin elämään ja tuottaa sulle positiivisia asioita. Väitän että joka tapauksessa se tuo paremman fiiliksen pelkästään jo sillä että sä olet matkalla, etkä ole juuttunut mihinkään vanhoihin ajatuksiin tai näkymättömiin esteisiin.

Mä oon myös puhunut siitä, miten järki ja tunteet käy asemasotaansa mun päässä jatkuvasti. Mä olen päättänyt luottaa itteeni siinä, että teen asioita jotka tuntuu oikealta. Ainut kohta missä voisin ajatella poikkeavani tästä kaavasta on se, jos joku toinen joutuisi kärsimään mun halujeni takia. Muissa tapauksissa mä teen kuten sydän sanoo, sillä se on se mun oikea ääni, ja sitten katsotaan miten kävi. Tämän asian takia mä oon joutunut satuttamaan itteäni joskus kovastikkin mutta silti jäänyt hyvälle fiilikselle sillä ei ainakaan jää mitään jossitteluja. Mä en kestäisi sitä, jos mä joutuisin elämään ajatuksen kanssa että kun en uskaltanut niin jäikö jotain oleellisen tärkeää kokematta. Otan mielummin taisteluarpia sydämeeni ja tiedän Eläneeni.

Mutta näillä ajatuksilla mä oon päättänyt siis jo kauan aikaa sitten olla tuo pieni urhea nainen ja luottaa itseeni. Tähän asti se on kantanut ja antanut enemmän kun ottanut.

Remember... One life, lets live it!!

<3 Sartsa