LEIPURI HIIIIIVA

Tänään juhlitaan kahvittelun merkeissä Hänen 42v synttäreitään. Läheisiä on tulossa kahville ja mäkin päätin kantaa korteni kekoon ja leipoa vähän jotain suolaista ja makeaa pöytään. Siitäkin huolimatta että Rakkaani on oikea jauhopeukalo ja loihtii kyllä herkkuja ihan omasta takaakin. Leipomukset piti olla sekä gluteenittomia että laktoosittomia. Päätin tehdä kinkkumuffineita joita oon ennenkin tehnyt mutta en gluteenittomana. Muuten resepti sama mutta tosiaankin tällä kertaa käytin gluteenittomia jauhoja. Nämä on todella maukkaita ja näitä vois hyvin kuvitella tekevänsä vaikka välipalaksikin. Itse koristelen nämä juhliin sitten päällystämällä tuorejuustolla ja laittamalla päälle tomaattia ja kurkkua. Ihan kun pienimuotoinen voileipäkakku.

Yllä kuvassa on valmis taikinamassa joka on siis todella nopea tehdä ja vieläpä helppokin. Ohje menee kas näin:

4dl gluteenitonta jauhoseosta tai normijauhoja
1/2 tl paprikajauhetta
1-2 tl aromisuolaa
ripaus mustapippuria ja currya
2 dl maitoa (lakton tai tavallinen)
2 munaa
3/4 dl öljyä (itse käytän valkosipulilla maustettua)
150g kinkkusuikaleita ( tai mitä haluaakin esim kalaa, erilaisia juustoja jne)
2dl juustoraastetta
1/2 paprika pieninä kuutioina
1/2 pieni punasipuli pieneksi hakattuna

kuorrutus (jos sellaisen haluaa)
1 prk tuorejuustoa, maun voit valita
2-3rkl creme fraichea (ei pakollista mutta notkistaa vähän juustoa)
kirsikkatomaatteja ja persiljaa tai mitä nyt koristeeksi päälle haluaakin

Sekoitat ekku vaan kaikki jauhot ja mausteet. Sitten lisäät sinne sekaan vaan maito, munat ja öljy ja sekotat tasaiseksi. Taikinaan lisäät sitten vielä kerralla vaan juustoraasteen, kinkut ym mitä nyt käytätkin, paprikakuutiot ja sipulisilpun. Koko hoito sekaisin vaan ja muffinivuokiin. Uunissa  225 astetta noin 15-20 min. Nami nami!! Onnistuvat takuulla riippumatta kumpia jauhoja käytät. Ja just tuli mieleen että oiva piknik eväs olisi tämä myöskin.

valmiit muffinit

 Makeana leipomuksena testasin tehdä toscakakkua joka siis myös tällä kertaa gluteeniton ja laktoositon. Oli melko helppo tehdä tämäkin, joskin tuo päällinen ei nyt mennyt ihan kun piti. Siihen tuli paiston aikana pari aukkopaikkaa ja näppäränä tyttönä ajattelin paikata ne jäljelle jääneellä täytteellä. No sehän jäi tietty noin valkoiseksi mutta ei se mitään. Palojahan siitä leikataan joka tapauksessa.

Oli kyllä pitkästä aikaa kiva leipoa. Vois harrastaa sitä enemmänkin mutta sitten valitettavasti pitäis syödä ite ne kaikki mitä tekee ;)

Jännä päivä tiedossa kerrassaan.

Mukavaa Wappua!!

Rakkaudella,
Sartsa

IHASTUTTAVA ANNA PUU JA VARASLÄHTÖ VAPPUUN

Wappujuhlat ja hulinat senkun lähestyy vaan. Mulla oli eilen oikein todellinen hyvän fiiliksen päivä. Töissä koin parikin kertaa todella isoa onnistumisen tunnetta kun vihdoin tuntui siltä, että jotain uusia asioita on tullut opittuakin. Sain myös rästitöitä hyvin tehtyä pois joten oikein hyvillä mielin lähdin kotiin. Kotiin päästyä katselin fiilistellen illaksi vaatteet valmiiksi ja alotin valmistelut suihkun kautta. Teki mieli myös hoitaa pitkästä aikaa Erittäin Väsynyttä kasvojen ihoa. Kuorin huolellisesti ja laitoin kosteuttavan naamion. Voilá!!

Illan suussa kun Hän saapui töistä niin me otettiin ikäänkuin varaslähtö vapun juhlintaan ja poksautettiin kuohuva.

Oli myöskin koittanut ilta jota olin kovasti odotellut nimittäin ihanan,  lumoavan Anna Puun keikka. Oon jo kauan aikaa halunnut päästä näkemään Annan keikan mutta ei ole vaan jotenkin osunut kohdalleen. Nyt varattiin liput samantien kun tulivat myyntiin sillä paikka oli aivan huikea. Juuri sellainen, jossa on ihanteellinen käydä fiilistelemässä keikkoja koska paikka ei ollut liian iso vaan sopivan intiimi. Vaikka olisi seisoskellut peräseinän ruusuna niin olis takuulla nähnyt mitä lavalla tapahtuu. Ja kokenut sen fiiliksen mikä meillä lähes eturivin katsojillakin oli. Oli kyllä mitä parhain päätös kaikkiaan kivalle päivälle.

Hiukan on hämyiset nämä tunnelmat :D :D

Rakkaudella,
Sartsa

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTO

 Lähdettiin eilen aikamme kuluksi makkaranpaistoretkelle Helvetinjärven kansallispuistoon. (http://www.luontoon.fi/helvetinjarvi) Patikoitiin siinä sitten reilut 6 kilometriä välillä oheisia pitkospuista pitkin ja välillä metsäpolkua. Oli taas kerran niin ihanan rauhallista kun ei kuulunut mitään ylimääräisiä ääni...ainoastaan luonnon omat huminat ja suhinat puiden oksilla.

 

Tähän Iso-Ruokejärven nuotiopaikalle pysähdyimme sitten eväittemme kera. Paikalla olikin jo tulet valmiina, joten saatoimme alkaa heti makkaranpaistoon.

Toki kotvasen oli pakko käydä ihailemassa laiturilta ihanaa maisemaa. Vielä ei ihan uiminen houkuttanut kuitenkaan. Sen verran oli jäätä :) 

Sitten nautiskelimme nuotion lämmittävästä loimusta ja söimme vatsamme täyteen. Mä en olisi millään tahtonut sammuttaa tulta ja lähteä kotiin.

Tämmösessä kansallispuistossa ei myrskyn kaatamia puitakaan korjata mitenkään talteen vaan annetaan luonnon hoitoo omat tehtävänsä omalla laillaan. Mietin vaan, että mitenköhän mahtava ryske on mahtanut kuulua kun nämä puut ovat kaatuneet.

Joku vielä tukeutuu sinnikkäästi kaveriinsa.

Ilman saasteettomuudesta ja puhtaudesta kertoo se, että naavaa oli nähtävillä näin hienosti.

Oli kyllä tosi ihana päivä ja illalla nukkumaan mennessä kiitinkin Häntä siitä, että vei mut taas tämmöseen paikkaan. Kyllä siellä taas mieli lepäsi ja toisaalta ajatus juoksi. Siinä peräkkäin polkua astellessa ei tarvittu sanoja, hiljaisuus oli se mikä vallitsi. Miten mahtavan terveellistä se onkaan.

Akut latautui hienosti uuteen viikkoon. Tänään töissä olikin aika leppoisa päivä ja oikein hyvillä mielin mä tulin kotiin.

Tee säkin hyvä päivä, heti huomenna.

Rakkaudella, 
Sartsa

LUOVASTI SYDÄMELLÄ

Ei voi kun ihmetellä tätä mun pienen pienen elämän ympärillä tapahtuvaa äkkinäistä vellontaa. Kerroin siitä työtarjouksesta minkä sain ihan yllättäin, olikohan keskiviikkona. Noh, eilen sitten käväisin juttelemassa kyseisessä firmassa ja toden totta; sielä oli mulle valmis työsopimus tehtynä. Ois saanu siis vaan kirjottaa nimensä alle niin vakituinen työpaikka ois ollut mun. Yksinkertaista ja muutama huoli kerralla pois. Niiiin, siis jos oltais jonkun muun kun Sartsan elämässä. Mulla tuli semmonen vahva tunne siinä jo kun ajoin tuon firman pihaan, että mitähän mä nyt olen tekemässä. Jutustelu kesti vain noin 15 mInuuttia mutta mulla on tunne, että päätökseni olin tehnyt jo viimeistään istuessani siihen pöydän ääreen. Jälleen kerran mun kohdalla näin konkreettisesti ja vahvasti on järki&tunteet vastakkain. Ja mitäpä veikkaatte kumpi sielä vaakakupissa painaa enemmän. *Huokaus* Just niin, tunteet. Mä en tajua mikä siinä on, mutta mulla on ihan pakottava tarve aina tehdä niinkuin  sydän sanoo. Vaikka se ei muiden, eikä aina kyllä edes omastakaan mielestä, oo välttämättä se paras vaihtoehto. Eikä ainakaan järkevin. Toisaalta, josko mulla nyt jo alkais olla sen verran ikää pikkuhiljaa että sitä vois uskotella itselleen, että se on ollut toimiva metodi tähänkin asti elämässä. Mulla on se ongelma, että en piittaa siitä mitä muut sanoo, mutta on yksi tyyppi joka on aina osannut laittaa mut lujille päätösteni kanssa. Ollut yltiörehellinen niille sanoille mitä sydän sanoo. Pakottanut toimimaan niiden mukaan ja arvostellut ankaralla kädellä. Sitten toisaalta vaikka onkin laittanut toimimaan tunteen mukaan niin silti kyseenalaistanut. Se tyyppi oon tietty minä itte. Ja sen kun on oppinut että ittensä kans on pärjättävä eikä jossittelulle saa jättää sijaa, niin nyt jo voi mukisematta todeta että sen mukaan jatketaan. Intuitio on vahva johtaja ja mut vienyt aina lopulta oikeille raiteille. Voinette siis jo päätellä, että aion jäädä tuohon työpaikkaan missä nyt olen ja kieltäytyä ystävällisesti tarjouksesta tuolla toisessa. Ehkä jonain päivänä sinnekin vielä... Mutta ei tässä hetkessä.

Eilinen ilta meni kotona hölläillessä ja telkkarin ääressä. Me katottiin vanhoja jaksoja Elastisen ohjelmasta missä hän tekee aina biisin jonkun artistin kanssa. Siitäpä tulikin monenlaista ideaa ja hieno keskustelu Hänen kanssaan kirjoittamisen saloista. Me kun molemmat ollaan kirjoiteltu erinäisiä tekstejä matkan varrella niin on mahtava että voi tollasistakin asioista keskustella niin, että toinen ymmärtää mistä mä puhun. Mä oon aina ollut kiinnostunut lyriikoista ja joskus pohtinut irtoaisko iteltä mitään sopivaa. En oo oikeestaan edes koskaan uskaltanut yrittää. Tähän asti tekstit on syntyneet tarpeesta purkaa itseään ja jäsennellä ehkä ajatuksiaan luettavaksi tavallaan ulkopuolisen silmin. Toisinsanoen valmis teksti on odottanut vain ulospääsyä ja sitä että jollain tapaa oksennan ne sanat siihen paperille. Eilen alettiin pohtimaan, että mitä jos yrittäiskin miettiä jonkun aiheen tai vaikka vaan yksittäisen sanan, jonka ympärille alkais kirjottaa tekstiä. Siis niin ettei siihen sillä hetkellä liity omakohtaista tunnelatausta vaan että käsittelis jotain tiettyä aihetta monelta eri kulmalta. Houkuttelevalta tuntuis myös ajatus kirjoittaa tekstiä yhdessä. Niin että on joku aihe mistä molemmat vaikka kirjottais oman tekstin ja sitten vaihdettais ajatuksia että miten mä sen asian näen ja miten Hän. Tollasista keskusteluista on ennenkin tullut ahaa elämyksiä tai on herättänyt kummastusta miten eri tavalla toinen voi käsittää ja nähdä jonkun asian. Ja siitähän sitten puolestaan seuraa se, että omatkin tavat ajatella saavat hiukan tuuletusta kun tulee eri näkökulmia ja uusia perspektiivejä. Juuri tuolla tavalla Elastinen tuossa ohjelmassaan noita biisejä teki vieraittensa kanssa. Kirjoittaminen on asia ja harrastus jota mä tahtoisin tehdä paljon enemmänkin mutta en oikein oo koskaan saanut aikaiseksi alotella. Kirjottanut tosiaankin vaan niitä aivojen lohkareista irronneita tekstipätkiä näkyväksi. Tämä asia jäi marinoitumaan, mulla ainakin.

Samoin Hänen eilen sanomansa ajatus on ollut mun mielessä vähän väliä tänään. Mä luulen, että siitä on tulossa teksti jossain vaiheessa. Ainakin joku hajatelma ellei muuta. Ajatus siinä oli se, että miten pienistä hetkistä meidän elämän isoimmat asiat saa alkunsa. Hieno, iso ja tärkeä huomio.... Sen ajatuksen kiinni saaminen ja saattaminen sanojen muotoon onkin sitten oma juttunsa. Lupaan yrittää.

Auringonsäteiden hipsuttelusta nauttien
Rakkaudella,
Sartsa
                                  
                                                   Fiksun ajattelijan sanoin;
                                
                                      "Luomisen tuska tulee siitä, kun ei pysty
                                                      luomaan mitään uutta"
                                   

TIUKKAA VÄÄNTÖÄ JA TERVEYSHUOLIA

Takki ihan totaalisen tyhjä. Erittäin tiukka mietintämyssy päässä, että miten tästä eteenpäin. Kyse on työkuvioista joiden kanssa painin nyt täysin eri lailla kun mitä pikkasen aikaa sitten olisin osannut ajatella. Toivoisin vaan, etten olisi niin kovin väsynyt mitä nyt oon. Kaikenlaista on tapahtunut pienen ajan sisällä ja nyt vaan koitan yhdistellä palapelin palasia yhteen  mielessäni. Väsyttää!!

Tämä työpäivä veti ihan kaikki viimeisetkin reippauden rippeet ulos. Se uuvutti, lähes lamaannutti. Mä tykkään tuosta työstä. Juuri eilen kirjoitin kesäkuuhun ulottuvan jatkosopimuksenkin ja tarkoitus olis sitten jatkaa ehkäpä vuosikin eteenpäin. Eikö kuulostakin hienolta, suorastaan upealta. Vihdoin työttömyys ja pelkkä oleilu jää taakse. Asiat ei vois olla paremmin..... ellei olisi sitä isoa MUTTAa. Töissä mä koen edelleen sitä riittämättömyyden tunnetta ihan joka päivä. Mulla on tunne, etten hallitse töitäni vaan ne hallitsee mua. Koen juoksevani kelloa vastaan kaiken aikaa ja olevani aina hiukan myöhässä sieltä missä pitäisi jo olla. Siis sikäli kun tiedän tarkalleen missä minun pitäisi juuri tällä hetkellä tai ensi tunnilla olla. Just!! Kiva!! Pari päivää on mennyt kulkiessa ees taas... eikun menenkin tuonne, vai sittenkin tänne. Teen kaiken mahdollisimman tehokkaasti, sillä aika on rajallista. Mihinkään työhön en ehdi paneutua kunnolla, koitan vaan suorittaa kulloinkin vaadittavat toimenpiteet. Tulee hätäisten ja hutaisten tehty fiilis. Sellainen, että kunhan hommat on tullut tehtyä niin ei sillä lopputulemalla nyt niin väliä ole. Tulee tunne, etten osaa mitään työni osa aluetta edes välttävästi. Arjen ihanat rutiinit puuttuvat kokonaan, edes pienen hetken niitä sais olla. Mun työssä on kaksi ihan eri maailmaa enkä mä oo mielestäni kumpaankaan päässyt sisälle niin kuin itse haluaisin. Älkää kysykö miksi!

Eilen mä itse asiassa hämmästyin, miten pienessä ajassa mä oon saanut itselleni sellaisen ihan pienen pienen burn outin merkit. Mä oon koko ajan väsy, sekä kotona että töissä. Hän joutuu kuuntelemaan joka päivä mun tilitystä tästä riittämättömyyden tunteestani. Toisaalta, en oo ihan varma pystynkö olla täysin läsnä vai elelenkö puolivaloilla. Ihmiset töissä on ihania ja mä oon saanut kaiken avun mitä oon tarvinnut. Pyytämättäkin!! Oon tosi kiitollinen että mua eteenpäin on pökkinyt monta suurenmoista ammattilaista. Työt vaan tuntuu kasaantuvat, kaatuvan mun päälle ja hautaavan alleen. Sitten kun tähän kuvioon lisätään vielä lapset niin se mutkistuu entisestään. Niin moni tuntuisi tarvitsevan kuuntelevia korvia ja hetkisen aikaa sekä huomiota. Sellaiseen ei vain tunnu aika riittävän sitten millään. Tänään tässä suhteessa riittämättömyyden tunteeni koki kyllä aikamoisen moukaroinnin.

Kaiken tämän lisäksi mun terveys on alkanut kärsiä. Siis ihan fyysisesti. Kaikki alkoi ihon oireilusta minkä laitoin ensin pakkasen ja ihon kuivumisen piikkiin. Sormista menee iho vereslihalle kuivuessaan ja kyynärpäät hajoilevat myös. Vasemman silmän luomi on kahteen kertaan mennyt rikki. On huimausta ja etovaa oloa mitkä laitoin silmälasien puutteen piikkiin. Hankin lasit mutta oireet on säilyneet. Ja sitten on kaiken kattava väsymys!! Suorastaan ihan uupumistila.. Vanhaa taustaa vasten näyttää oireet kummallisen tutulta. Ainoa vaan, että nyt on tullut sitten hiukan astma tyyppisiä oireita. On kovaa yskää ja hengen ahdistusta. Laittaa miettimään....

Ettei kaikki olisi näin yksinkertaista ja katse kiinnittyisi vain yhteen työpaikkaan, niin eilen ihan ku salama kirkkaalta taivaalta mulle soitettiin työtarjousta. Kerroin silloin syksymmällä miten kävin täälä seudulla työhaastattelussa mutta en tullut valituksi. Nyt sama firma soitteli mua niille töihin, ja kävi ilmi ettei sillon syksyllä oltu valittu lopulta ketään. Nyt oli tullut uusi akuutti tarve joten soittivat minulle ja olisivat nyt tarjoamassa työpaikkaa. Vakituista työpaikkaa!!!!! Huomenna menen käymään sielä firmassa ja katotaan millasta sopimusta ne mulle ois tarjoomassa. Kuulemma sopimus on jo kirjoitettu.. Sitten täytyy miettiä todella tarkkaan, että mitä mä teen. Vakituinen työpaikka sinänsä on jo aikamoinen juttu tänä päivänä ja itse työkin vaikuttaa aika kutsuvalta. Aika näyttää.

Nyt mä oon niin väsy, että tuolilta tippuminen ei oo kaukana. Taidan tekaista pikaruoan, ehkäpä salaattia, ja mennä hetkiseksi tutimaan.

Ollaan kivoja toisillemme, me kaikki tarvitaan sitä.

Rakkaudella,
Sartsa

HILJAINEN VIIKKO EI OO AINA NIIN HILJAINEN

Se on hiljainen viikko menoillaan. Ja piiiitkä perjantai. Tai noh, onneksi tuli nukuttua niin myöhään ettei täs nyt aika pääse tulemaan pitkäksi tänään.

Töissä oli jälleen aika hektinen viikko ja vähän mua tympäisee se, että hommat uhkaa välillä kaatua päälle. Mun työkuva kun on niin kahtiajakoinen kun on avustajan ja kanslistin hommat joiden välillä tasapainottelu ei vielä tässä vaiheessa oikein aina onnistu. Kun tuntuu että on jatkuvasti väärässä paikassa väärään aikaan eikä oikein pääse mitenkään semmoseen arkirytmiin. Tämä tunne on entisestä elämästä valitettavan tuttu, ja oonkin päättänyt tarkkailla itseäni tässä etten ala polttamaan itteäni loppuun. Työt kun ei tekemällä lopu ja kerrallaan voi tehdä vaan yhtä asiaa. Mä oon kokenut melkoista riittämättömyyden tunnetta ja on ollut sellanen fiilis, etten mä hallitte töitäni yhtään. Sellainen olo että juoksee vaan paikasta toiseen ja tekee kaikki asiat jotenkin puolittain, vajailla valoilla, roiskaisten. Kun ei ole sitä aikaa perehtyä ja keskittyä ottamaan haltuun asiaa kerrallaan. Monena päivänä Hän on saanut olla roskiksena mun oksentaessa sanoja ulos päivän mittaan kertyneistä. On ollut erittäin tärkeää, että noista asioista on voinut puhua ääneen ja purkaa se oma epävarmuutensa ja riittämättömyyden tunteensa kuuleville korville. Eihän Hänkään tietenkään osaa mitään hokkuspokkus temppuja, eikä tarvikkaan, mutta se että on läsnä ja antaa mun purkaa oloani on jo ihan riittämiin. Oon mä näistä epävarmuuden tunteistani puhunut töissä työkavereillekin ja on taas kerran ollut jotenkin todella outoa kuulla miten eri lailla ulkopuoliset nämä asiat näkee. Mulla on kait se henkilökohtainen rima sitten vaan vähän turhankin korkealla. Kaikki työkaverit on sanoneet että mä oon niin hyvin päässyt sisälle asioihin ja ottanut työn omakseni. Se tuntui hyvältä kuulla, etenkin kun oma fiilis on jotain ihan muuta. Puhuin mä tuosta olostani esimiehellekin ja hänkin oli ihan hämmästynyt että mun ajatukset on tuollaiset. Kuulemma  nimenomaan mä oon omaksunut työt ihan hirveen hyvin ja nopeasti. No tästä sitten kait hyvillä mielin jatketaan eteenpäin.

Rakkaani yllätti mut keskiviikkona niin, että lähdettiin ajelemaan metsän siimekseen ja etsimään laavuja joissa olis ehkä puita että vois nuotion sytyttää. Mä rakastan metsässä kulkemista, tuoksuista nauttimista ja siitä, kun laittaa silmät kiinni antaen hiljaisuuden tulla. Me ei löydetty laavua jossa ois ollut polttopuita, mutta nähtiin ja koettiin metsän hellivä vaikutus. Katsokaa miten nättiä:

Tää näkymä on aina jotenkin vangitseva

Metsän kansaa??

Talvi antaa tilaa keväälle <3

Luonnosta saa kyllä niin paljon hyvää mieltä monellakin lailla. Sielä kun kulkee vielä avoimin silmin niin näkee paljon kaikkea mielikuvitusta ruokkivaa.

Eilen eli kiirastorstaina Hän oli jo lomalla ja käänsi kylkeä aamulla kun mä lähdin töihin. Ei mua haitannut ollenkaan sillä loma on ansaittu. Mulla oli loppuun saakka hektinen ja rankka työpäivä joten illalla kun kaikki oli rauhottunut, kaupassa käyty, Hän saanut siivonsa tehtyä niin oli aika asettua vain löhöämään. Kateltiin telkkaa ja poksautettiin pääsiäisen kunniaksi hiukan kuohuvaa. Sille on toki aina oikea aika ja paikka... hyvääkin oli. Kuten myös Kinder munien ja tämän kuoharin yhdistelmäkin.

Illan ratoksi sitten päätettiin lähteä bingoamaan, sitä kun oli tuossa paikallisessa tarjolla joka tortaiseen tapaan.

Kivaa ajankulua vaikkei mitään voittoa tullutkaan

Tänään on sitten ollut siivouspäivä. Minä täälä omassa kämpässäni ja Hän omassaan. Mulla vaan loppuu se homma kohtuu äkkiä kun kuitenkin on hiljattain vasta saanut tavarat paikalleen eikä oo täälä paljon oltukaan niin ei oikein siivottavaa tahdo löytyä. Pesin mä pyykkikopan tyhjäksi, pesin vessan, pyyhin pölyt ja imuroin. Sen jälkeen oonkin vaan kuluttanut aikaa somettaen, puhelimessa juoruten ja nyt päätin että kohta lähden ulkoilemaan. Täytyy käyttää tilaisuus hyväkseen aina kun siihen on mahdollisuus. Saan Hänetkin ilmeisesti mukaan. Tänään on vielä ruokailu tiedossa eräässä kivassa paikassa josta kyllä kerron sitten.

Nyt tältä erää moikkista moi. Kivaa pääsiäisen aikaa!!

Rakkaudella,
Sartsa

SITÄSUNTÄTÄ

Se ois taas viikko sunnuntaissa. Hurjaa millaisella vauhdilla nää päivät sujahtaa. Oonkin huomannut sanoneeni useammin kun kerran, että mulla häviää joka viikosta yks päivä ja jokaisesta kuukaudesta on viikko hävinnyt johonkin. Uskomatonta, että ollaan jo huhtikuussa ja siinäkin lähennellään puolen kuun pysäkkiä. Kaksi seuraavaa viikkoa kun on vielä vajaita pääsiäisen takia, niin tämäkin kuu tulee menemään ihan sujahtaen. Nyt tarttis vaan pystyä nauttimaan tästä kevään tulosta, sillä tämä on kuitenkin kaikkiaan niin ihanaa aikaa. Aistit kun pitää avoinna niin voi huomata ympärillään uutta elämää koko ajan enenvässä määrin. Luonto herää ja auringonsäteiden energiaa tuova voima tarttuu meihin väkisinkin. Kevät tuo aina mukanaan jollain tapaa lupauksen uudesta. En tiedä mistä se tunne johtuu, mutta mulle käy aina niin. Kyllä se vaan suupieliä vetää väkisinkin ylöspäin kun aamukaffia voi nauttia parvekkeella tämmösessä lämmössä.

Mitäs tämän viikon varrella sitten tuosta tiistaisesta postauksesta lähtien on touhuttu. Hmm...katsotaas. Ainakin mä oon ollu töissä tosi kiireinen ja työmäärä hiukan on painanut hartioitakin. Tuurasin työkaveriani torstaina ja perjantaina joten omat hommat siitä hiukan kärsi, mutta sitten päätin etten suostu ottamaan liikaa taakkaa töistä enkä stressaamaan sillä voin olla vaan yhdessä paikassa kerrallaan joten teen sen kulloisenkin homman parhaani mukaan ja se saa riittää. Kait noista vanhoista työstressikuvioista on sentään jotain pitänyt

oppia. Ylitöitä siis tuli pikkasen tällä viikolla joten illat kuluikin sitten ruuanlaiton merkeissä. Yhtenä päivänä lähdin pienelle nostalgiatripille kun kaupassa käynnin yhteydessä vastaan tuli tämä:

Jäätelö jostain mun yläastevuosilta ehkä. Epäröin ensin että maistanko ollenkaan vaan jätänkö siihen vanhaan muistoon miten hyvää tää oli. Monet uudelleen tulleet jutut kun on olleet pettymyksiä. Päätin kuitenkin rohkeasti maistaa ja KYLLÄ.. maku oli edelleen ihan sama kun muistinkin. Hyvää siis oli!!

Ruuan laiton lisäksi ei oikeestaan juurikaan muuta mainittavaa oo tällä viikolla saanut aikaan pieniä kotihommia lukuunottamatta. Perjantaina nautiskeltiin tortilloja ja kateltiin telkkaria kunnes Hän ehdotti yllättäen että lähdettäiskö kattomaan onko karaoken laulajia liikkeellä. Niinpä siis ex tempore outfit vaihtoon ja suihketta kainaloon. Käytiin siinä sitten parit oluet nauttimassa, tällä kertaa ei itsellä laulufiilis ollut kohdallaa joten tyydyimme kuuntelemaan muiden tulkintaa. Ilta oli oikein mukava, sillä saatiin seuraakin. Hyvää seuraa ja sitten...no...seuraa kumminkin.

Nukkumaan mentiin vasta aamun pikkutunneilla, sillä kotiin tultua keskusteltiin vielä hyvä tovi kaikesta sellaisesta josta on hyvä aina ääneen välillä puhua. Tuli hyvä mieli siitä, oikein hyvä. Mä arvostan sitä, että toinen on valmis tulemaan puoliväliin vastaan vaikka joutuukin omalta mukavuusalueeltaan kohtalaisen kauas. Mulle se on välittämisen osoitus isoimmasta päästä.

Eilen sitten aamupalan jälkeen ehdin hiukan tehdä kotitöitä kunnes lähdettiin kyläilemään ihanan ystäväperheen luo. Sielä on tunnelma jossa viihtyy ja tuntee olonsa kotoisaksi. Lasten kanssa peuhaamista ja aikuisten jutustelua. Sitten olikin aika lähteä lunastaan joulupukin Hänelle tuomaa lahjaa eli kattomaan stand up showta. Oli muuten ihan todella mukava ilta. Nauraa sai ihan koko ajan. Illan tähdet oli Sami Hedberg ja Niko Kivelä jotka päättivät shownsa musisointiin.

Näin se viikko siis on mulla sujunut. Tänään oon hoidellut hiukan pyykkijuttuja ja tuumin tässä, että josko sitä lähtis shoppailemaan. Ois pari pikku juttua mielessä ;)

Tänään on palmusunnuntai joten pikku virpojia ois kovasti saanut tulla oven taakse, mutta eipä ole näkynyt. Oh well, riittää suklaata enemmän meitsin herkuteltavaksi :)

Tee Elämästä Laiffii
rakkaudella, Sartsa

RAKKAUSKILOJA

Otsikon sanaan törmäsin tänään töissä kun työkaverini lausui sen ilmoille kuin apteekin hyllyltä. Sana ja asia itsessään on marinoitunut ja muhinut aivojeni sopukoissa koko loppupäivän siitä asti ja nyt nämä ajatukset on hyvä päästää vapauteen. Päivän epistola siis käsittelee rakkauskiloja. Sanassa ei ole kirjoitusvirhettä, kyseessä ei ole suinkaan raSkauskilot, jotka sinällään on melko itsestään selvä ja monelle tuttu käsite. Ei suinkaan, voisko sanoa tässä kohtaa jopa että valitettavasti.

Aihe tuli puheeksi tänään siitä, että vetäessäni eka kertaa talven jälkeen päälleni hiukan kevyemmät ulkohousut huomasin että vyötärö kiristi melkoisesti. Siinäpä sitten ääneen heitin ilmoille sen tosiasian jonka toki peili ja oma olotila on näyttänyt jo ajat sitten eli että sitten viime kesän mä olen reippaana tyttönä onnistunut kerryttämään taakakseni 10 kiloa ja vähän päälle elopainoa. Siis kääk! Olotila on jo jonkin aikaa tuntunutkin juuri sellaiselta ja peilistä ei tarvi nähdä kun naamataulu niin huomaa, että siihenkin on tullut kerros lisää. Tämän kaiken kun sanoin, niin työkaverin välitön kommentti oli että rakkauskiloja. Se sana jäi oikein kaikumaan mun päähän ja huomasin makustelevani sitä päivän mittaan.

Muistan kyllä joskus ko. sanan kuulleeni ja ehkäpä lukeneenikin siitä jostain naisten lehdestä. No, onhan telkkarista tullut sarjakin asiaa sivuten eli Rakas, sinusta on tullut pullukka. Mutta että mitä se nyt sitten tarkoittaa? Miten ihmeessä rakkaus ja kilot voi liittyä millään lailla toisiinsa? Voin tunnustaa että kun olen kuullut siitä, että joku lihoo alottaessaan seurustelun niin olen saattanut ajatella että se kyllä ei liity itse rakkauteen eikä seurusteluun vaan ehkä enemmän siihen, ettei ulkonäköönsä enää panosta samalla tavalla kun sinkkuna ollessa. Voi mitä höpön pöppöä!!! Ihan hävettää edes kirjottaa moista, mutta jos nyt pysytään totuudessa kuitenkin niin näin on. Päivän mittaan kun tätä asiaa omalta kohdalta nyt sitten mietin niin fakta jonka saattoi heti todeta on se, että kilojen kertyminen ja rakkauden elämään tupsahtaminen sattuu kuin sattuukin samoihin aikoihin. Se nyt lie saattaisi ollakin vielä sattumaa, mutta kun... Mietitäänpä vielä vähän pidemmälle. Mitä on tapahtunut viime elokuun jälkeen jolloin näiden kilojen kertyminen valtaisaan varteeni on alkanut? Mä aloin ikävöidä. Ikävöidä Häntä. Oli kova ikävä lähelle, ikävä juttelemaan kasvotusten, ikävä tuoksua, ikävä iholle. Tunnesyöjän aivoissa naksahtaa siinä kohtaa siten, että nyt kun sinä niin reippaasti kestät nyt vaan tämän ikävän niin voit lohduttaa ja ilahduttaa itseäsi aina välillä jollain namiherkulla. Oikeastaan se on moisessa tilanteessa jopa välttämätöntä. Just!! Vaikka liikunta pysyi vielä hyvin kuvioissa vanhalla paikkakunnalla asuessa niin myös kaikenlainen hyvän syönti ja kaverien kanssa hyvällä ruualla herkuttelu alkoi lisääntyä. Sosiaalinen syöminen. En halunnut olla ikävissäni yksin joten tein treffejä ystävien kanssa, ja söin siinä juttelun lomassa kahvin kanssa pullan tai jopa jotain lohturuokaa kuten pitsaa. Krhm!!

Toinen asia oli sitten se, kun Hänen kanssaan asiat etenivät siihen pisteeseen, että vietin koko ajan enenevässä määrin aikaa täällä Hänen luonaan. Työttömyys oli kyllä edesauttamassa sitä asiaa, sillä tylsistyminen kotona oloon kaiket päivät sai mut noinkin äkkiä siirtämään jalkaa tähän uuteen kotikaupunkiin. Oli ihanaa innostua taas ruuanlaitosta, tehdä kaikkea hyvää. Syödä hyvin sekä aamulla, päivällä että illalla. Sitten vielä kun tämmöstä armotonta herkkupersettä siunattiin kohtuu samanlaisen ruokahalun omaavalla Rakkaudella niin mikä sen ihanampaa on kun herkutella yhdessä. Ruualla, juomilla, suolaisilla ja makeilla herkuilla. Juuu, tarviiko sanoa enempää?? Tähän yhtälöön kun lisää vielä sen, että liikunta on jäänyt ihan olemattomiin niin tarviiko ihmetellä että on pikkusen tuota turvatyynyä kertynyt sinne sun tänne. Jenkkakahvat on niin valtava vähättely näille joillekin mitä mun lonkilla on. Takapuolikin alkaa kohta varmaan muistuttaa sitä 7 leivän uunia, joka kuulemma löytyy seinäjokisilta naisilta. Näin on meille yksi itse ko. paikkakuntalainen nainen kertonut :D

Summa summarum, pakko kait se on myöntää että mä oon haalinut rakkauskiloja. Yhdessä kaikki on hauskempaa ja tuntuu kaksin verroin paremmalta, niin tottavie syöminenkin. Noh, ehkäpä tälle asialle on hiljalleen tehtävä jotain. Ihan vaan hirvittää miten lujassa mahtaa tämä laardi leidin linjoissa olla. Onneksi uuden työpaikkani työsuhde etuihin kuuluu kuntosalin ja uimahallin vapaa käyttö. Kyllä tämä tästä taas, kunhan otan niskalenkin itestäni. Asia on nyt ääneen sanottu ja tiedostettu joten sille siis pystytään jotain tekemäänkin. Ehkäpä yhdessä, katsotaan.

Töissä oli muutenkin tänään jälleen kerran kovin mukavaa. Tästä on hyvä jatkaa viikkoa eilisen sairaslomapäivän jälkeen. Aurinkokin paistaa ja ilmassa on selvä lupaus keväästä ja kesästä, nyt suupielet kohti korvia. Näin kivan kimpun oppilaat toi tänään liikuntatunnin kävelylenkiltään <3 mun mielestä tässä on sopivasti jotain mennyttä mutta myös lupaus uudesta.

Kivaa viikkoa toivottelee rakkaudella,
Sartsa

TUPAREITA JA SYNTTÄREITÄ

Ai vitsit että oli taas yks kivoista kivoin viikonloppu!! Monta ihanaa muistoa sydämen lokeroihin talletettavaksi. Oli tuparit. Tuli rakkaita. Oli lapsen synttärit, Ville 13 vee. Mun Vauvani siis jo 13v. Se on liian korkea ikä vauvalle. Nyt sais hakea jostain sitä ikääntymistä estävää voidetta että aika pysähtyis. Semmosta Ville on ehdottanu itte joskus tosi pienenä, oisko ollu jotain 5-6 vuotta, kun mä leikilläni valittelin sitä että aika menee ihan liian nopeaa ja se, että lapset kasvaa liian hurjaa vauhtia. Ville oli nähny mainoksen jossa oli mainostettu että voide on ikääntymistä estävää. Raukka rakas!!

Ei vaan, todellisuudessa mä kyllä oon sitä mieltä että ajan kuuluukin mennä omalla painollaan ja että lasten kuuluu kasvaa ja kehittyä ajan mukana. On ihanaa seurata sitä kasvua ja elää eri kasvun vaiheet mukana. Samalla muistellen omaa elämää ja aikaa kun oli lasten ikäinen. Miten paljon maailma onkaan muuttunut jos kohta kaikissa asioissa ei juurikaan. Tuntuu että ne perusasiat on ihan samanlaiset ongelmineen ja ilon aiheineen kuin silloin kun itse sitä aikaa eli. Oon yrittänyt antaa lasten erehtyä, etsiä sitä omaa juttuaan, nähdä maailmaa, kerätä kokemuksia ja etenkin näkemyksiä tulevaa aikuisuuttaan varten. Välillä on tehnyt niin kovasti mieli sekaantua, huutaa seis älä viitti tehdä samoja virheitä kun mä oon tehnyt vaan luota muhun kun mä sanon että tiedän miten kannattaa edetä. Toivon mukaan oon sopivasti kuitenkin osannut pitää mölyt mahassani ja olla tarpeen tullen pehmentämässä iskuja mitä elämä tuo tullessaan. Tai ainakin olemalla kuulevana korvana.

No mutta siis tänä viikonloppuna mä sain siskoni ja veljeni vaimon sekä Villen kummitädin tänne juhlimaan mun tupareita ja voi pojat että meillä olikin mukavaa. Mua harmittaa, etten mä ottanu kuvia tarjottavista jotka onnistui vieraidenkin kertoman mukaan loistavasti. Rakkaani teki herkullisia kinkku- ja lohirullia. Ne tehdään käärimällä herkullista täytettä tortillalevyjen väliin. Sitten ne leikataan sopiviksi suupaloiksi. Ovat muuten todella hyviä. Siis TODELLA. Lisäksi Hän teki makeiksi paloiksi sitruunajuustokakkua. Slurp!!

Mä bongasin netistä kinkkumuffinien ohjeen ja olivatpa muuten ihan sairaan hyviä. Ja helppoja tehdä. Kaikki taikinan ja täytteen aineet sekoitetaan vaan keskenään ja laitetaan muffinivuokiin. Sitten mä tein siihen päälle tahnan jossa oli ruohosipuli tuorejuustoa notkistettuna creme fraichella ja kurkun sekä tomaatin palaset. Nam!!

Siinä syömisten ohella meni sitten vähän skumppaa ja muutakin virvoketta ennenkuin lähdettiin laulamaan karaokea. Sitä sitten jatkuikin koko ilta aina aamuyön tunneille asti.

Tänään sitten juhlittiin Villen synttäreitä kun äiti, mumma ja Ville sekä serkkupoikansa Konsta saapuivat juhliin. Herkuteltiin ja vietettiin kiva päivä yhdessä. Erityisen mukavaa on kun mummakin jaksoi lähteä tänne käymään.

Kun vieraat lähtivät niin me lähdettiin Hänen kanssaan vähän happihyppelylle. Tehtiin pikkunen kävelylenkki siis raikkaassa säässä pientä tihkusadetta uhmaten.

Nyt katseet kohti uutta työviikkoa. Tehdään siitä kiva.

Nämä me tuhottiin esimerkiksi...

 
Rakkaudella,

Sartsa