Aihe tuli puheeksi tänään siitä, että vetäessäni eka kertaa talven jälkeen päälleni hiukan kevyemmät ulkohousut huomasin että vyötärö kiristi melkoisesti. Siinäpä sitten ääneen heitin ilmoille sen tosiasian jonka toki peili ja oma olotila on näyttänyt jo ajat sitten eli että sitten viime kesän mä olen reippaana tyttönä onnistunut kerryttämään taakakseni 10 kiloa ja vähän päälle elopainoa. Siis kääk! Olotila on jo jonkin aikaa tuntunutkin juuri sellaiselta ja peilistä ei tarvi nähdä kun naamataulu niin huomaa, että siihenkin on tullut kerros lisää. Tämän kaiken kun sanoin, niin työkaverin välitön kommentti oli että rakkauskiloja. Se sana jäi oikein kaikumaan mun päähän ja huomasin makustelevani sitä päivän mittaan.
Muistan kyllä joskus ko. sanan kuulleeni ja ehkäpä lukeneenikin siitä jostain naisten lehdestä. No, onhan telkkarista tullut sarjakin asiaa sivuten eli Rakas, sinusta on tullut pullukka. Mutta että mitä se nyt sitten tarkoittaa? Miten ihmeessä rakkaus ja kilot voi liittyä millään lailla toisiinsa? Voin tunnustaa että kun olen kuullut siitä, että joku lihoo alottaessaan seurustelun niin olen saattanut ajatella että se kyllä ei liity itse rakkauteen eikä seurusteluun vaan ehkä enemmän siihen, ettei ulkonäköönsä enää panosta samalla tavalla kun sinkkuna ollessa. Voi mitä höpön pöppöä!!! Ihan hävettää edes kirjottaa moista, mutta jos nyt pysytään totuudessa kuitenkin niin näin on. Päivän mittaan kun tätä asiaa omalta kohdalta nyt sitten mietin niin fakta jonka saattoi heti todeta on se, että kilojen kertyminen ja rakkauden elämään tupsahtaminen sattuu kuin sattuukin samoihin aikoihin. Se nyt lie saattaisi ollakin vielä sattumaa, mutta kun... Mietitäänpä vielä vähän pidemmälle. Mitä on tapahtunut viime elokuun jälkeen jolloin näiden kilojen kertyminen valtaisaan varteeni on alkanut? Mä aloin ikävöidä. Ikävöidä Häntä. Oli kova ikävä lähelle, ikävä juttelemaan kasvotusten, ikävä tuoksua, ikävä iholle. Tunnesyöjän aivoissa naksahtaa siinä kohtaa siten, että nyt kun sinä niin reippaasti kestät nyt vaan tämän ikävän niin voit lohduttaa ja ilahduttaa itseäsi aina välillä jollain namiherkulla. Oikeastaan se on moisessa tilanteessa jopa välttämätöntä. Just!! Vaikka liikunta pysyi vielä hyvin kuvioissa vanhalla paikkakunnalla asuessa niin myös kaikenlainen hyvän syönti ja kaverien kanssa hyvällä ruualla herkuttelu alkoi lisääntyä. Sosiaalinen syöminen. En halunnut olla ikävissäni yksin joten tein treffejä ystävien kanssa, ja söin siinä juttelun lomassa kahvin kanssa pullan tai jopa jotain lohturuokaa kuten pitsaa. Krhm!!
Toinen asia oli sitten se, kun Hänen kanssaan asiat etenivät siihen pisteeseen, että vietin koko ajan enenevässä määrin aikaa täällä Hänen luonaan. Työttömyys oli kyllä edesauttamassa sitä asiaa, sillä tylsistyminen kotona oloon kaiket päivät sai mut noinkin äkkiä siirtämään jalkaa tähän uuteen kotikaupunkiin. Oli ihanaa innostua taas ruuanlaitosta, tehdä kaikkea hyvää. Syödä hyvin sekä aamulla, päivällä että illalla. Sitten vielä kun tämmöstä armotonta herkkupersettä siunattiin kohtuu samanlaisen ruokahalun omaavalla Rakkaudella niin mikä sen ihanampaa on kun herkutella yhdessä. Ruualla, juomilla, suolaisilla ja makeilla herkuilla. Juuu, tarviiko sanoa enempää?? Tähän yhtälöön kun lisää vielä sen, että liikunta on jäänyt ihan olemattomiin niin tarviiko ihmetellä että on pikkusen tuota turvatyynyä kertynyt sinne sun tänne. Jenkkakahvat on niin valtava vähättely näille joillekin mitä mun lonkilla on. Takapuolikin alkaa kohta varmaan muistuttaa sitä 7 leivän uunia, joka kuulemma löytyy seinäjokisilta naisilta. Näin on meille yksi itse ko. paikkakuntalainen nainen kertonut :D
Summa summarum, pakko kait se on myöntää että mä oon haalinut rakkauskiloja. Yhdessä kaikki on hauskempaa ja tuntuu kaksin verroin paremmalta, niin tottavie syöminenkin. Noh, ehkäpä tälle asialle on hiljalleen tehtävä jotain. Ihan vaan hirvittää miten lujassa mahtaa tämä laardi leidin linjoissa olla. Onneksi uuden työpaikkani työsuhde etuihin kuuluu kuntosalin ja uimahallin vapaa käyttö. Kyllä tämä tästä taas, kunhan otan niskalenkin itestäni. Asia on nyt ääneen sanottu ja tiedostettu joten sille siis pystytään jotain tekemäänkin. Ehkäpä yhdessä, katsotaan.
Töissä oli muutenkin tänään jälleen kerran kovin mukavaa. Tästä on hyvä jatkaa viikkoa eilisen sairaslomapäivän jälkeen. Aurinkokin paistaa ja ilmassa on selvä lupaus keväästä ja kesästä, nyt suupielet kohti korvia. Näin kivan kimpun oppilaat toi tänään liikuntatunnin kävelylenkiltään <3 mun mielestä tässä on sopivasti jotain mennyttä mutta myös lupaus uudesta.
Kivaa viikkoa toivottelee rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti