Takki ihan totaalisen tyhjä. Erittäin tiukka mietintämyssy päässä, että miten tästä eteenpäin. Kyse on työkuvioista joiden kanssa painin nyt täysin eri lailla kun mitä pikkasen aikaa sitten olisin osannut ajatella. Toivoisin vaan, etten olisi niin kovin väsynyt mitä nyt oon. Kaikenlaista on tapahtunut pienen ajan sisällä ja nyt vaan koitan yhdistellä palapelin palasia yhteen mielessäni. Väsyttää!!
Tämä työpäivä veti ihan kaikki viimeisetkin reippauden rippeet ulos. Se uuvutti, lähes lamaannutti. Mä tykkään tuosta työstä. Juuri eilen kirjoitin kesäkuuhun ulottuvan jatkosopimuksenkin ja tarkoitus olis sitten jatkaa ehkäpä vuosikin eteenpäin. Eikö kuulostakin hienolta, suorastaan upealta. Vihdoin työttömyys ja pelkkä oleilu jää taakse. Asiat ei vois olla paremmin..... ellei olisi sitä isoa MUTTAa. Töissä mä koen edelleen sitä riittämättömyyden tunnetta ihan joka päivä. Mulla on tunne, etten hallitse töitäni vaan ne hallitsee mua. Koen juoksevani kelloa vastaan kaiken aikaa ja olevani aina hiukan myöhässä sieltä missä pitäisi jo olla. Siis sikäli kun tiedän tarkalleen missä minun pitäisi juuri tällä hetkellä tai ensi tunnilla olla. Just!! Kiva!! Pari päivää on mennyt kulkiessa ees taas... eikun menenkin tuonne, vai sittenkin tänne. Teen kaiken mahdollisimman tehokkaasti, sillä aika on rajallista. Mihinkään työhön en ehdi paneutua kunnolla, koitan vaan suorittaa kulloinkin vaadittavat toimenpiteet. Tulee hätäisten ja hutaisten tehty fiilis. Sellainen, että kunhan hommat on tullut tehtyä niin ei sillä lopputulemalla nyt niin väliä ole. Tulee tunne, etten osaa mitään työni osa aluetta edes välttävästi. Arjen ihanat rutiinit puuttuvat kokonaan, edes pienen hetken niitä sais olla. Mun työssä on kaksi ihan eri maailmaa enkä mä oo mielestäni kumpaankaan päässyt sisälle niin kuin itse haluaisin. Älkää kysykö miksi!
Eilen mä itse asiassa hämmästyin, miten pienessä ajassa mä oon saanut itselleni sellaisen ihan pienen pienen burn outin merkit. Mä oon koko ajan väsy, sekä kotona että töissä. Hän joutuu kuuntelemaan joka päivä mun tilitystä tästä riittämättömyyden tunteestani. Toisaalta, en oo ihan varma pystynkö olla täysin läsnä vai elelenkö puolivaloilla. Ihmiset töissä on ihania ja mä oon saanut kaiken avun mitä oon tarvinnut. Pyytämättäkin!! Oon tosi kiitollinen että mua eteenpäin on pökkinyt monta suurenmoista ammattilaista. Työt vaan tuntuu kasaantuvat, kaatuvan mun päälle ja hautaavan alleen. Sitten kun tähän kuvioon lisätään vielä lapset niin se mutkistuu entisestään. Niin moni tuntuisi tarvitsevan kuuntelevia korvia ja hetkisen aikaa sekä huomiota. Sellaiseen ei vain tunnu aika riittävän sitten millään. Tänään tässä suhteessa riittämättömyyden tunteeni koki kyllä aikamoisen moukaroinnin.
Kaiken tämän lisäksi mun terveys on alkanut kärsiä. Siis ihan fyysisesti. Kaikki alkoi ihon oireilusta minkä laitoin ensin pakkasen ja ihon kuivumisen piikkiin. Sormista menee iho vereslihalle kuivuessaan ja kyynärpäät hajoilevat myös. Vasemman silmän luomi on kahteen kertaan mennyt rikki. On huimausta ja etovaa oloa mitkä laitoin silmälasien puutteen piikkiin. Hankin lasit mutta oireet on säilyneet. Ja sitten on kaiken kattava väsymys!! Suorastaan ihan uupumistila.. Vanhaa taustaa vasten näyttää oireet kummallisen tutulta. Ainoa vaan, että nyt on tullut sitten hiukan astma tyyppisiä oireita. On kovaa yskää ja hengen ahdistusta. Laittaa miettimään....
Ettei kaikki olisi näin yksinkertaista ja katse kiinnittyisi vain yhteen työpaikkaan, niin eilen ihan ku salama kirkkaalta taivaalta mulle soitettiin työtarjousta. Kerroin silloin syksymmällä miten kävin täälä seudulla työhaastattelussa mutta en tullut valituksi. Nyt sama firma soitteli mua niille töihin, ja kävi ilmi ettei sillon syksyllä oltu valittu lopulta ketään. Nyt oli tullut uusi akuutti tarve joten soittivat minulle ja olisivat nyt tarjoamassa työpaikkaa. Vakituista työpaikkaa!!!!! Huomenna menen käymään sielä firmassa ja katotaan millasta sopimusta ne mulle ois tarjoomassa. Kuulemma sopimus on jo kirjoitettu.. Sitten täytyy miettiä todella tarkkaan, että mitä mä teen. Vakituinen työpaikka sinänsä on jo aikamoinen juttu tänä päivänä ja itse työkin vaikuttaa aika kutsuvalta. Aika näyttää.
Nyt mä oon niin väsy, että tuolilta tippuminen ei oo kaukana. Taidan tekaista pikaruoan, ehkäpä salaattia, ja mennä hetkiseksi tutimaan.
Ollaan kivoja toisillemme, me kaikki tarvitaan sitä.
Rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti