Ei voi kun ihmetellä tätä mun pienen pienen elämän ympärillä tapahtuvaa äkkinäistä vellontaa. Kerroin siitä työtarjouksesta minkä sain ihan yllättäin, olikohan keskiviikkona. Noh, eilen sitten käväisin juttelemassa kyseisessä firmassa ja toden totta; sielä oli mulle valmis työsopimus tehtynä. Ois saanu siis vaan kirjottaa nimensä alle niin vakituinen työpaikka ois ollut mun. Yksinkertaista ja muutama huoli kerralla pois. Niiiin, siis jos oltais jonkun muun kun Sartsan elämässä. Mulla tuli semmonen vahva tunne siinä jo kun ajoin tuon firman pihaan, että mitähän mä nyt olen tekemässä. Jutustelu kesti vain noin 15 mInuuttia mutta mulla on tunne, että päätökseni olin tehnyt jo viimeistään istuessani siihen pöydän ääreen. Jälleen kerran mun kohdalla näin konkreettisesti ja vahvasti on järki&tunteet vastakkain. Ja mitäpä veikkaatte kumpi sielä vaakakupissa painaa enemmän. *Huokaus* Just niin, tunteet. Mä en tajua mikä siinä on, mutta mulla on ihan pakottava tarve aina tehdä niinkuin sydän sanoo. Vaikka se ei muiden, eikä aina kyllä edes omastakaan mielestä, oo välttämättä se paras vaihtoehto. Eikä ainakaan järkevin. Toisaalta, josko mulla nyt jo alkais olla sen verran ikää pikkuhiljaa että sitä vois uskotella itselleen, että se on ollut toimiva metodi tähänkin asti elämässä. Mulla on se ongelma, että en piittaa siitä mitä muut sanoo, mutta on yksi tyyppi joka on aina osannut laittaa mut lujille päätösteni kanssa. Ollut yltiörehellinen niille sanoille mitä sydän sanoo. Pakottanut toimimaan niiden mukaan ja arvostellut ankaralla kädellä. Sitten toisaalta vaikka onkin laittanut toimimaan tunteen mukaan niin silti kyseenalaistanut. Se tyyppi oon tietty minä itte. Ja sen kun on oppinut että ittensä kans on pärjättävä eikä jossittelulle saa jättää sijaa, niin nyt jo voi mukisematta todeta että sen mukaan jatketaan. Intuitio on vahva johtaja ja mut vienyt aina lopulta oikeille raiteille. Voinette siis jo päätellä, että aion jäädä tuohon työpaikkaan missä nyt olen ja kieltäytyä ystävällisesti tarjouksesta tuolla toisessa. Ehkä jonain päivänä sinnekin vielä... Mutta ei tässä hetkessä.
Eilinen ilta meni kotona hölläillessä ja telkkarin ääressä. Me katottiin vanhoja jaksoja Elastisen ohjelmasta missä hän tekee aina biisin jonkun artistin kanssa. Siitäpä tulikin monenlaista ideaa ja hieno keskustelu Hänen kanssaan kirjoittamisen saloista. Me kun molemmat ollaan kirjoiteltu erinäisiä tekstejä matkan varrella niin on mahtava että voi tollasistakin asioista keskustella niin, että toinen ymmärtää mistä mä puhun. Mä oon aina ollut kiinnostunut lyriikoista ja joskus pohtinut irtoaisko iteltä mitään sopivaa. En oo oikeestaan edes koskaan uskaltanut yrittää. Tähän asti tekstit on syntyneet tarpeesta purkaa itseään ja jäsennellä ehkä ajatuksiaan luettavaksi tavallaan ulkopuolisen silmin. Toisinsanoen valmis teksti on odottanut vain ulospääsyä ja sitä että jollain tapaa oksennan ne sanat siihen paperille. Eilen alettiin pohtimaan, että mitä jos yrittäiskin miettiä jonkun aiheen tai vaikka vaan yksittäisen sanan, jonka ympärille alkais kirjottaa tekstiä. Siis niin ettei siihen sillä hetkellä liity omakohtaista tunnelatausta vaan että käsittelis jotain tiettyä aihetta monelta eri kulmalta. Houkuttelevalta tuntuis myös ajatus kirjoittaa tekstiä yhdessä. Niin että on joku aihe mistä molemmat vaikka kirjottais oman tekstin ja sitten vaihdettais ajatuksia että miten mä sen asian näen ja miten Hän. Tollasista keskusteluista on ennenkin tullut ahaa elämyksiä tai on herättänyt kummastusta miten eri tavalla toinen voi käsittää ja nähdä jonkun asian. Ja siitähän sitten puolestaan seuraa se, että omatkin tavat ajatella saavat hiukan tuuletusta kun tulee eri näkökulmia ja uusia perspektiivejä. Juuri tuolla tavalla Elastinen tuossa ohjelmassaan noita biisejä teki vieraittensa kanssa. Kirjoittaminen on asia ja harrastus jota mä tahtoisin tehdä paljon enemmänkin mutta en oikein oo koskaan saanut aikaiseksi alotella. Kirjottanut tosiaankin vaan niitä aivojen lohkareista irronneita tekstipätkiä näkyväksi. Tämä asia jäi marinoitumaan, mulla ainakin.
Samoin Hänen eilen sanomansa ajatus on ollut mun mielessä vähän väliä tänään. Mä luulen, että siitä on tulossa teksti jossain vaiheessa. Ainakin joku hajatelma ellei muuta. Ajatus siinä oli se, että miten pienistä hetkistä meidän elämän isoimmat asiat saa alkunsa. Hieno, iso ja tärkeä huomio.... Sen ajatuksen kiinni saaminen ja saattaminen sanojen muotoon onkin sitten oma juttunsa. Lupaan yrittää.
Auringonsäteiden hipsuttelusta nauttien
Rakkaudella,
Sartsa
Fiksun ajattelijan sanoin;
"Luomisen tuska tulee siitä, kun ei pysty
luomaan mitään uutta"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti