Tiedättekö sellaisen päivän jolloin olis ollut kaikkein parasta vaan jäädä peittojen alle eikä herätä ollenkaan? Juu, tämä päivä oli kutakuinkin juuri sellainen. Kaikki lähti menemään pieleen oikeastaan jo eilen illalla kun tämä flunssa päätti tehdä sellaisen pikkuriikkisen twistin että kun mä laitan maate niin nenä menee välittömästi tukkoon ja toisaalta kurkkua kutittelee niin, että yskimiskohtaus on tosiasia. En tiedä juuri mitään inhottavampaa kun se, että kurkussa tuntuu olevan höyhen ja yskä on sellaista kuivaa paukutusta. Yskiä saa niin että verisuoni uhkaa katketa päästä, silmissä sumenee, pyörryttää, pissa lirahtaa housuun ja lopulta tuntuu että lentää laattakin. Juomista on saatava siis siinä kohtaa salaman nopeasti. Mä loikkasinkin melkoisella superloikalla sängystä kohti keittiötä että ehtisin tukahduttaa alkavan yskäkohtauksen ilman mitään edellä mainittuja lieveilmiöitä. Tällä kertaa se onnistuikin. Seurauksena kuitenkin vielä pariin otteeseen sama juttu, että kun sain tyynyn mukavasti aseteltua ja käperryin armaani viereen nukkumaan niin eikun tuntuu se pikkuinen kutittelu. Eikun istumaan ja juomista naamariin. Onneksi nenä aukesi siinä yskiessä joten kun sain tuo kurkkuni asettumaan yöpuulle niin sain nukuttua kohtuullisesti.
Aamulla en siis herännyt kaikkein kirkkaimmalla silmällä. Hetken jo mietin montako pitämätöntä saikkupäivää mulla mahtais olla, mutta pakotin itteni liikkelle. Haaveilin kuitenkin sen verran, että olin myöhästyä töistä. Onneksi tänään oli se aamu kun menin tuonne toiseen työkohteeseeni joten siellä on tahti sellaista mukavan focusoitunutta. Ei oo niin hirveetä säätöä kun ns. omalla työpaikalla. Aamu menikin vielä ihan mukavasti kun sai halitkin siinä ohimennen. Kaaos alkoi kun pääsin omalle työpaikalleni ja siellä oli sirkus valmiina alkamaan. Yhtä sun toista selvittelyä heti kun sähköpostille pääsin ja siitä sitten matalalentoa koko päivä. Osin ennalta tiedossa ollutta hommaa ja paljon sellaista tämän päivän satoa joka vaati viestiä, puhelua, selvittelyä, kuuntelua. Hiukan toruin itteäni jo jossain vaiheessa että miksi mä mietin liikaa muittenkin asioita töissä sillä pääsisin useinkin todella paljon helpommalla kun tekisin pelkästään omat hommani enkä murehtisi muita. Siinä on mun luonteenpiirre josta olis sopivissa määrin hyvä päästä eroon. Ihan oman jaksamisensa takia. Ehkä mä opin näitäkin vielä jossain vaiheessa.
Päivä sisälsi siis paljon huolta ja murhetta, mutta myös paaaaljon askeleita. Vieläkään en oo saanu itseeni integroitua minkäänlaista askelten määrää mittaavaa apparaattia mutta sellainen ois kieltämättä mielenkiintoinen. Tuleehan niitä nimittäin, asioita setviessä.
Kaiken lisäksi mulla meni jonkin verran ylitöiksikin ja kun kotiin pääsin niin olin kyllä ihan kaikkeni antanut. Pieni purku oli paikallaan sillä tälläisten päivien jälkeen pää jää surraamaan ikäänkuin ylikierroksilla ja mun on saatava purkaa asioita tavalla tai toisella ettei ne jää muhimaan. En jaksa keräillä mitään kuonaa mukaani vaan pyrin purkamaan aina päivän gagat pois. Huomenna alotetaan sitten uudella onnella puhtaalta pöydältä.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti