TASAISTA TARPOMISTA

Miten tässä nyt on taas muka ehtinyt viikko pyörähtää viime postauksesta. Aina samat ihmettelyn aiheet mutta ei sille mitään voi. Vappu tuli ja meni, eipä siitä sen ihmeempää. Taisinpa päivitellä nettiin että jälleen jäi simat panematta ja naamarit laittamatta sun muuta. Eipä nämä vaput ja pääsiäiset oikein sillai säväytä suuntaan tai toiseen kun ei oo lapsia jotka hössöttäis ympärillä. Vähän kuplivaa toki piti olla. Ei oo tilannetta mihin se ei sopisi ;)

Viikko siis meni muuten vaan unen rajamailla keikkuen. Edelleen siis. Tätä unenomaisen harson alla tallaamista on nyt jo takana parisen viikkoa, ainakin eikä helpotusta ole näköpiirissä. Viikonloppuna kun vielä piti raahata tämä keski-ikäinen sohvaperuna tuonne yöelämään niin kyllä tiesi taas olleensa. Mukana olleet hieman vielä kokeneemmat bilehileet jäivät vielä baanalle kun me jo kömmittiin kotiin.

Viime viikonloppuna sain siis pitkästä aikaa tänne vieraita. Äitini tuli kaverinsa Hilkan kans tänne minilomalle. Kauemmankin olisivat voineet olla mutta hyvä näinkin. Käytiin syömässä ja istuttiin iltaa jutellen. Kerroin ekaa kertaa ääneen asian jota oon miettinyt aina välillä enemmän ja sitten taas unohtanut hetkeksi. Nimittäin nimeni vaihtamista takaisin tyttönimeksi. Mulla ei siihen oikein sen kummempaa perustetta oo kun  että se nimi on käymässä aika harvinaiseksi. Ei oo siis mitään että en missään tapauksessa halua pitää enää exäni sukunimeä yms vaan ihan puhtaasti vaan haluaisin nimen johon sukuun tunnen kuuluvani ja joka tosiaan on harvinaisempi. Ainoa este tällä hetkellä on se, että kaikki viralliset paperit pitäisi sitten vaihtaa uudelle nimelle ja se tietää hommia ja etenkin vie rahaa. Sain just hommattua uuden passinkin joten ehkäpä aihe on ajankohtainen kun seuraavan kerran aion passia hankkia. Asia on siis marinoitumassa edelleen.

Sunnuntaina, kun vieraat lähti, me suunnattiin Akin äidin luo. Siellä menikin sitten päivä mukavasti vaikka olotila olikin edellis illan riennoista lievästi nuutunut. Kotona ollessa olisi pitänyt nuokkua koko päivä joten siksipä tuntuikin että päivä ei mennyt ihan hukkaan.

Eilen Aki alkoi sitten pakkaamaan kesälomareissuaan varten. Mä päätin antaa rauhan pakkailla ja suunnitella reissuaan ilman sen kummempia uteluja minne menee ja koska tulee. Olin ihan aidosti tyytyväinen siitä, että pääsi vihdoinkin matkaan. Kun on haaveillut päästä reissuun yksin omien ajatustensa kanssa ja se on peruuntunut tai mennyt mönkään aiemmin riittävän monta kertaa niin nyt yritin kaikin tavoin kannustaa lähtemään matkaan vaikka kelit näyttäis miltä. Eilen illalla vielä halusin varmistaakin että se ei todellakaan haittaa mua vaikka lähteekin yksin. Jossain vaiheessa mulla tuli sellainen tunne, että Aki oletti että mua jotenkin harmittais että se lähtee yksin. Onneksi sekin asia tuli puheeksi että saattoi korjata asian. Miksi ihmees mua haittais?? Toki mäkin mielelläni lähtisin moiselle reissulle jossa luonnonhelmaan mennään mutta a) jos toisella on tarve saada omaa aikaa ja rauhoittua keskenään niin tottakai mä sen suon ilomielin. Ja b) mulla ei edes ollut nyt lomaa että olisin voinut lähteä. Mennään sitten ehkä yhdessä joskus taas.

Tänään siis jäin lomareissuleskeksi kun Aki oli poistunut mun työpäivän aikana. Yhtään en tiedä siis mihin päin hän lähti tai kauanko on. Toisaalta se tuntuu hiukan oudolta mutta sitten taas, mitäs sen väliä. Kyllä mä sen voin tunnustaa ihan suoraan että tulee mun ikävä mutta sitä en tajua miksi sen sanomisesta tulee jotenkin paha fiilis. Siis tuntuu siltä, että kuulostaa ihan joltain läheisriippuvuudelta tai joltain vaikka ei se sitä oo. On munkin mielestä välillä ihan mukavaa olla yksin eikä ikävä tarkoita sellaista "itken itseni uneen" asiaa. Vaan ihan samalla lailla kun mulla on ikävä ystäviänikin. Ja miksi sen pitäis olla jotenkin huono juttu että mulla on ikävä ihmistä jonka kanssa asun ja elän? Antaa nyt olla vaan.

Mä nukuin vähän lyhyen viime yön ja senpä vuoksi työpäivä oli aika tervassa tarpomista. Aamulla mä ajattelin että miten ihmeessä mä pysyn hereillä koko päivän mutta onneksi eka tunti oli kyyditysoppilaiden valvontaa ja sai olla ulkona. Muuten päivä meni todella leppoisasti ja ens vuoden kirjakuorman purkaminen päätti päivän rennosti.

Tarkoituksena oli mennä työkaverin kanssa tänään uimaan ja ehdinkin olla siitä oikein mielissäni sillä niin väsy olin kotiin ajellessani että tuumin iltani menevän nuokkuessa yksinäni. Harmikseni työkaveri perui tulonsa hyvästä syystä joten täytyi kehitellä toinen suunnitelma. Laitoin sitten hetken mielijohteesta toiselle työkaverille viestin lähtiskö hän syömään mun kanssa. Niinpä me sitten mentiin pitsalle ja istuttiinkin pari tuntia siinä höpötellen. Kohta saakin mennä jo nukkumaan. Josko huominen olis hiukan jo pirteämpää oloa.

rakkaudella,
Sartsa