HÄN LÖYTYI SITTENKIN

Tänään on kulunut tasan 2 vuotta siitä kun löysin rakkaani tuolta ihmisten joukosta. Tuli todistetuksi se, että asiat tapahtuu silloin kun niiden kuuluu ja sillälailla kun niiden kuuluu. Jopa niin, että sitä voi kyseenalaistaa omia ajatuksiaan, narrata itteään, yrittää hämätä sun muuta, mutta jos universumi tahtoo jonkun asian tapahtuvan niin se tapahtuu.

Muistan tosi hyvin sen, miten aluksi säikähdin sitä tunnetta kun huomasin että voi vitsi, tuossako HÄN nyt sitten on. Ihan oikeesti. Se ihminen jota mä oon ettinyt ja jonka niin kovasti toivonut löytäväni mutta lähes jo luopunut toivosta. Yrittänyt selittää ittelleen realistisesti, että on kovin pieni mahdollisuus tuolta maailman ihmispaljoudesta että HÄN osuu kohdalle. Häviävän pieni. Mutta silti pitänyt pienen toivon kipinän aina yllä, että muutkin ovat omansa löytäneet. Ehkä kuitenkin minäkin.

Ja sitten kun näin kävi, että hän olikin haaveen sijasta lihaa ja verta niin se pelottikin. On tosi jännää miten jollain lailla Aki on ihan erilainen kun mitä olin ajatellut kumppanini olevan, mutta kuitenkin päivänselvästi juuri mulle oikea. Sekin on tosi jännää, että heti ekoista viesteistä lähtien musta tuntui kun juttelisin vanhan tutun kanssa. Jotenkin siinä vaan kolahti tasolla, jota ei oikein osaa edes kuvailla. Mistä sen tiesi että tässä HÄN nyt on, sen vaan tiesi. Ja sitten kun se ajatus uppoutui päähän, niin se pelottikin. Piti yrittää selittää itelleen, että onpa kiva kaveri. Ehkä jopa ystävä. Mutta ei kyllä mitään sen enempää. Ei voi olla. Sitten alkoi ajatella, että no mitä jos kuitenkin, kun siltä kerran vahvasti tuntuu. No sitten pilaan tämän hyvin alkaneen ystävyyden. Kannattaako? Ehkä ei. Ja sitten kuitenkin oli pakko. Onneksi.

2 vuotta on toisaalta vähän mutta parisuhteen kannalta tässä elämän vaiheessa jo sellainen, että toisen tuntee läpikotaisin. On kun vanha pari joka täydentää toisensa lauseita ja joiden ajatus kulkee samaa rataa. Se tuntuu mukavalta, turvalliselta ja juuri siltä mitä olin toivonutkin.

Tämmöstä lässynläätä tänään. Tuli vaan mieleen olla kiitollinen tänään tästä.

rakkaudella,
Sartsa

KUVATAIDEVIIKOT JA RANTAELÄMÄÄ

Kun mä kerran tällä hetkellä asustan kaupungissa jota tituleerataan taidelauoungiksi niin pakkohan sitä lomalla oli suunnata myös kuvataideviikoille. Sain Akin ja meidän lomalaisen mukaan. Tarjonta oli laidasta laitaan ja joka makuun jotain. Tykkäsin itse siitä, että teokset oli todella erilaisia ja niihin oli käytetty monia eri tekniikallaoita. Laitanpa tähän alle muutamia makupaloja.

Oli siis tilataidetta, öljyvärejä, maalauksia, erilaisille materiaaleille tehtynä. Mielenkiintoista ja jälleen ajatuksiakin herättävää. Kannattaa käydä tutustumassa jos vaan näillä kulmilla kuljette.

Täältä lisäinfoa, ollos hyvä

Illalla sitten vielä suunnattiin Keuruun puolelle Isohiekan uimarannalle uiskentelemaan ja viettämään ranta aikaa. Enää ei ollut paahtavan kuumaa joten oli oikein mukava lueskella kirjaa ja nautiskella iltakahvit siinä rannalla. Ite en uskaltanut uida, sillä mun jalkapohjassa on kohtuu iso rakko vielä viikonlopun jäljiltä. En uskalla riskeerata näin mätäkuun alla vaan haluan antaa sen parantua kunnolla.
Ihanat oli maisemat Keurusselällä jälleen kerran.

Ihana loma onneksi vielä jatkuu monta mukavaa päivää.

rakkaudella,
Sartsa

HIKOILUA KISAKAHVIOSSA

Tasan viikko on vierähtänyt viime postauksesta ja tuntuu, että siitä olis jopa paljon kauemmankin. Johtuu ehkäpä siitä, että niin paljon on ehtinyt tehdä ja touhuta tässä välissä. Aika on aina yhtä mystinen ja outo käsite, en lakkaa sitä koskaan ihmettelemästä. Kun kattoo eteenpäin niin muutaman viikon päähänkin tuntuu kovin kaukaiselta mutta taaksepäin vuosi sitten oli kun eilinen. Jos kohta sitten taas kun paljon tapahtuu niin eiliset asiat tuntuu tapahtuneen 2 viikkoa sitten.

Keskiviikko olikin mulla niin hässäkkäinen päivä että voisin oikeastaan kopsata tähän suoraan tekstin, minkä kirjoitin fb sivuilleni. Hengästyttää lukea sitä näin jälkikäteen 😀

Nukahdin vihdoin aamuyöllä lihasjumin ensin valvottamana. Heräsin heti 7 jälkeen hel**tilliseen poran pärinään. Käyrät hypähti sen verran että vihdoin kun sain pungerrettua itteni alas sängystä (kun ei toinen lapa suvaitse ottaa yhtään vastaan eikä mitään ponnistamista, niin alas tulin suorin vartaloin kun hylje konsanaan.. Auts!! ) etten viittiny sen kummemmin verenpaineita edes mittailla. Kirjasin vihkoon vaan että yläpaine marssis ja alapaine kuun tienoolla. Soitto ensiapuun, lääkärihenkilö ottaa vastaan il lem mal la. Sitten soittaa kiinteistövälittäjä, näytänkö ostajaehdokkaalle paikkoja (taloyhtiön, ei omiani). Toki toki, piti sinne kauppaan kylläkin... Auto ei lähde käyntiin, yläkerran leskirouva tulee hätiin. Kertoo omat, naapurien, entisten kummin kaimojen ja mahdolliset tulevat asiat. En ehdi sinne kauppaan... Mentävä jo kohti Jyväskylää ja kökkähommia.. Sielä vierähtää aika jos toinenkin, pakko lähtiä sinne lääkärille. Juamat unohtuu joten välis piti pysähtyä tankkaamaan, matkaevääksi pitakebab 🤣🤣 Hyvä idea syödä semmosta ajaes, olsitta nähny ku olin ottaaki myöten siinä kastikkeessa.. Nauroon itelleni niin että itku tuli. Siitä sitte lääkärille joka reilu tunti myöhässä otti mut vastaan ja tuputti mulle väkisin jonkun Riston lääkereseptiä uusittavaksi. En hualinu!! Mun siis piti tänään pakata 4 päivän kamat, käydä kaupas ja tiskata. Kuten hokaat, askartelin kaikkea muuta. Miks???? Siks että en osaa sanoa EI. Näiden sanojen saattelemana totesin vaan että oon kylmän juomani ansainnu 

Tekstin höysteenä oli alla oleva kuva...

 Siinä siis lyhykäisyydessään mun keskiviikko. Mä ihan oikeesti sisäisesti ensin kirosin että kaikkiko nyt pitää tulla samaan syssyyn mutta sitten oikeestaan kirosin kaikista eniten itteäni että miksi mä en taas voinut sanoa EI. Kun mulla olis ollu siihen jopa ihan pätevä syykin. Mä oon luonteeltani kuitenkin sellainen, että autan jos vaan suinkin voin ja aika usein jopa omalla kustannuksellani ja jos mä kieltäydyn niin siihen tarvii ainakin olla mun itten mielestä erittäin pätevä syy. Noh, meni se päivä noinkin. Oikeestaan tuosta siis alkoi Kalevan kisa rupeama jota kestikin sitten koko loppuviikko sunnuntaihin asti.

KISAKOTIMME HOTELLI ALBA:

Torstaina me oltiin jo puolen päivän aikaan lunastamassa huonetta hotelli Albasta joka oli meidän kisakotina. Hotelli on aivan loistavalla paikalla Päijänteen rannalla ja huoneesta olikin aika kivat näkymät.

Huone oli aika pieni verrattuna monien isompien ketjuhotellien vastaaviin mutta vältti meille ihan loistavasti.

Ensimmäisenä hotellissa huomio kiinnittyi todella ystävälliseen vastaanotto henkilökuntaan. Meidät otettiin tosi lämpimästi vastaan ja palvelu oli muutenkin koko yöpymisen ajan todella moitteetonta. Joustavaakin, kun yks ilta istuttiin iltajuomilla terassilla ja jutustelu jatkui hiukan myöhempään niin että henkilökunta olis laittanut jo terassin oven lukkoon niin huikkaskin meille vaan,että jos laitatte sitten lähtiessänne tämän oven lukkoon. Ei ajanut meitä pois vaikka ois hyvin voinut...
Suosittelen tutustumaan Albaan vaikka täällä  Aamupalakin oli ihan riittävän kattava meikäläiselle.

Ekan aamun kattaus meidän pöydässä :) 

Vipana päivänä vähä maltillisemmin

Kaiken kaikkiaan voin kyllä suositella Albaa jos Jyväskylässä on majoituksen tarvetta. Ainoa miinus tulee siitä, että huoneessa ei ollut kovin tehokas ilmastointi. Etenkin näillä helteillä sai kyllä aamulla herätä jo valmiiksi ihan iho märkänä. Toisaalta, hikistä oli koko päivä muutenkin olit missä olit.

Torstaina siis alkoi kisarupeama. Mulle ei ollut listassa merkattu työvuoroa torstaille ollenkaan mutta koska kentällä ei juurikaan tapahtunut mitään tuikitärkeää niin lupasin mennä kattomaan josko kioskilla tarvittais apukäsiä. Päädyin sitten tekemään täyden vuoron. Kuinka ollakaan. Mutta oli kyllä hauskaa. Porukka oli aivan mahtavaa ja me tultiin hyvin juttuun. Alkukangertelujen jälkeen kun saatiin kaikki hommat rullaamaan niin meillä sujui kyllä kaikki tosi hienosti. Meidän kioskin vastaavatkin oli just sopivalla asenteella matkassa eli ottivat vastaan ideoita ja ajatuksia kaikilta.

Päivä oli hikinen mutta meni tosi äkkiää. Ihmeemmin jaloissakaan ei tuntunu mitenkään pahalta. Muistin juoda paljon vettä ja yritin muistaa myös syömisen vaikkakaan nälkä ei kyllä ollut missään vaiheessa. Meille tarjottiin tosi hyvät toimitsijasapuskat joka päivä.

Perjantaina mun työhuki oli 9-15 ja sen jälkeen istuinkin sitten koko loppuillan katsomossa. Tunnelma stadionilla oli aivan loistava. Yleisö eli hienosti mukana ja urheilijat teki huikeita suorituksia.

Pika-aidat oli perjantain kohokohtia

 Illalla sitten keräännyttiin porukalla istumaan lasillisille näköalaterassille kertaamaan päivän tapahtumia.

Maisemat oli kyllä kohdallaan

Lauantaina mun työvuoro oli merkattu myöskin 9-15 mutta väen vähyyden vuoksi mä jäin sitten tekemään vähän ylimääräistä. Taisin siirtyä katsomoon joskus 17:40 paikkeilla. Silloinkin piti vaan lähteä koska halusin nähdän kisoja, vaikka porukkaa oli edelleen hiukan liian vähän. Syy oli se, että jotkut vaan jätti tulematta vaikka olivat ilmottautuneet porukkaan. Asia jota mä en voi millään ymmärtää saati sulattaa. Jos kerran lupaat niin sitten ilmestyt paikalle tai ilmoitat hyvissä ajoin mikäli on tullut joku este. Piste!! Päivä oli aikalailla kiireinen heti aamusta alkaen ja monta tuntia menikin kahvinkeittimen äärellä seisoessa. Mutta mukavassa porukassa ja iloisia ihmisiä palvellessa aika meni kun siivillä.

Lauantaina katsomossa saatiin pikkasen vettäkin niskaan

Sunnuntaina sitten mun työaika listalla oli merkattu 11-19, mutta Akin kun piti olla kentällä jo aamulla klo 9 ja meidän tietty piti luovuttaa huone jo lähtiessä niin menin minäkin töihin heti aamusta. Tarkoitus oli avata 10 aikaan meidän kahvio, mutta mä menin jo laittamaan kaikki paikat valmiiksi. Kassat kuntoon, täydennykset paikalleen ja laitoin kahvit tippumaan valmiiksi että kun mulle tulis kaveri 9:30 niin saatais alkaa heti kahvin myynti. Niinkun tehtiinkin ja kauppa alkoi käydä ihan samantien. Vipa päivä meni siis työn merkeissä kokonaan. En ehtinyt lainkaan katsomoon mutta onneksi meillä oli screeni josta saatiin myös jännittää kisatapahtumia. Syömässä mä kävin välillä, mutta muuten keittelin tuntikaupalla kahvia. Jännää miten sitä menee jopa helteelläkin. Kuten jo aiemmin mainittin niin toimitsijaruoka oli kyllä tosi hyvä joka päivä. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, yritin ainakin syödä kovin terveellisesti lautasmallin mukaan joka päivä että vatsa olis voinut paremmin. Eikä ongelmia kyllä ollutkaan.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä tosi mukava kisarupeama ja etenkin noin hyvässä porukassa kun meilläkin tuolla kahviossa oli niin aika meni tosi nopeasti. Keli oli kyllä siinä mielessä haastava, että oli muutenkin hellelukemat ja meillä tuolla teltassa tietenkin asteet kohos entisestään. Hiki virtas purona selkää pitkin ja helmeili otsalla vaikka ei olis tehnyt mitään. Muistutettiin toisiamme juomaan koko ajan ja mulla oli esim rusinoita eväänä niin hyvin pärjättiin.

Että sellanen viikonloppu tällä kertaa! Hellettä on luvattu piisaavaan tällekin viikolle joten nautitaan niistä...

rakkaudella,
Sartsa

ELÄMÄ ON VARJOA JA VALOA

Tiedätteköhän sen tunteen, kun tykkääminen itteään kohtaan on todella minimissään. Mulla on koko ajan enenevissä määrin niin, etten arvosta enkä etenkään tykkää siitä tyypistä joka mua peilistä kattoo. En edes oikein tiedä johtuuko se siitä, että oon laiminlyöny itteni niin kauan ja niin monella tapaa etten voi sitä hyväksyä. Toisaalta tiedän sen johtuvan myös siitä, että mä oon tämän kokoinen ja näköinen kun nyt oon. Aiemminkin oon maininnut että musta tuntuu kun olisin hukannut itteni johonkin ja mä tiedän aika tarkkaan mistä sitä kannattais lähteä ekkuna ettimään. Tämän läskikuoren alta!! Mua ihan oikeasti ehkä ekaa kertaa elämässäni inhottaa se, miltä mä näytän. Oikea minä ei oo ihan tämän kokoinen ja peiliin kun kattoo niin tuntuukin että sieltä silmistä näkee sen aidon Minän.

Ehkä kaikkein eniten tähän mun kurjaan oloon vaikuttaa kumminkin nämä mun terveyteen liittyvät asiat. Koko ajan mä joudun valittaa jotain paikkaa mun kropassa joka ei oo kunnossa. Sitten kun luulin jo saaneeni jonkun syyn tälle kaikelle, että mä en siis ookkaan vaan vanhentunut yhes yös ja ehkä tälle lihomisellekin on joku järkevä syy ja lähden hakemaan siihen apua niin mä en saa sitä. Se turhauttaa niin paljon ettei mitään järkeä. Mua pelottaa että kun mä kuukauden päästä menen taas lääkärille niin labrat on ihan ok ja kilpparijuttu jää siihen. Mitä mä sitten teen?? Varaa ei oo mennä yksityisellekään. Mä niin kovasti haluan terveeksi, oman itteni takaisin. Tällä hetkellä tunnen olevani 70 vuotias mummeli jolla on toinen jalka jo haudas.

Parisuhteeseenkin tämä mun olotila tuo omat haasteensa. Pelkään ettei toinen jaksa kohta enää kattella tällästä invalidia. Oikein huonoina päivinä mä ajattelen itte lähteväni, erakoksi johonkin korpeen, missä en oo kenellekään riesa. Oon kysyny monet kerrat miten Aki julkee mun kans kulkea missään että eikö sitä hävetä. Vastaukseksi oon saanut höpöhöpö. Ihana kun ainakin yrittää vaikuttaa ettei välitä. Ois ihana tuntea olevansa hyväksytty just tällääsenä, vikoineen ja läskeineen päivineen. Mutta valitettavasti mä oon tällä hetkellä niin solmussa oman minä kuvani kanssa etten ehkä osaa edes huomata vaikka toinen koittaisi osoittaa että noin on.

Mieli kun kyntää syvällä, niin sitä kyseenalaistaa koko keski-ikäisen akan elämän. Että mitä sitä yrittää mitään pyristellä, antaa mennä alamäkeä vaan. Parisuhteessakin sitä käy surku toista joka joutuu kattella vanhaa ja raihnaista akkaa joka ei muuta kun luetteloo päivästä toiseen mikä tällä hetkellä on vialla. Yhtä sairaskertomusta koko elämä. Ei sellasta tarttis kenenkään jaksaa.

Onneksi jostain oikein syvältä, sieltä mielen viimeisimmästä peräkamarista, tulee sitten aina se kiukku että minähän muuten nousen taas tolpilleni. Laitan itteni kuntoon, keinolla millä hyvänsä. Luovuttaminen on harvoin ollu mun sana varastossa eikä sen tartte sinne tulla nytkään.

Nyt elellään Kalevan kisat pois alta ja sitten mä haen mulle määrätyt verenpainelääkkeet ja aloitan ne. Katotaan mitä se tekee ololle kun paineet tasaantuu. Ravintojutut laitetaan kuntoon myös viimeistään kun työt alkaa. Oon jo aloittanut tekemällä joka päivä smoothien missä on kehoa helliviä aineksia.. Avokadoa, pinaattia, lehtikaalta, banaania, ananasta, sitruunaa, paaaaaljon marjoja... Paahdan usein kasviksia ja näinpä oon siirtynytkin asteittain kasvispitoisempaan ruokavalioon. Punainen liha minimiin, samoin peruna, pasta ja riisi. Paljon kalaa ja vaaleaa lihaa. Lisäksi juon joka aamu sitruunavettä ison mukillisen. Ainakin sen oon jo huomannut että vatsa kiittää. Sen kans ei oo enää ongelmia eikä turvota niin paljoa kun aiemmin.

Josko se tästä ihan pienin askelin kerrallaan, elämä palautuis tähänkin tyttöön. Tällä hetkellä valot on hiukan himmeellä.

Elämä on varjoa ja valoa

takkaudella,
Sartsa

KIITOS SUOMIPOP FESTARIT

Kesän tokat festarit takana. Tänä vuonna sellaisiksi valikoitui Suomipop festarit Jyväskylässä. Monta vuotta on ollut mielessä sinne lähteä, sillä esiintyjät edustaa juurikin sitä mun omaa musiikkimakua. Niin tälläkin kertaa kyllä tuntui, että saa rahoilleen vastinetta. Jo torstaina ja perjantaina me oltiin saatu läheisiltä kirjeenvaihtajilta makupaloja siitä millainen meininki festareilla on ja täytyy sanoa, että oikein hyvältä näytti. Kelikin näkyi olevan ihan loistava. Hyvillä mielin siis odotettiin lauantaita että mekin päästäis menoon mukaan.

Aamusta heti aurinko paistoi tosi lämpimästi. Ai että, kerrankin sai lähteä festaroimaan hyvässä säässä eikä mukaan tarvinnut ottaa sadevermeitä. Miltä se sitten näyttikään kun lähestyimme Jyväskylää?? Sinisen taivaan sekaan ilmestyi harmaita pilviä ja eipä aikaakaan kun auton ikkunaan alkoi tulla piskoja. Siis ei voi olla totta!!! Toiveena oli, että sade oli vain pieni kuuro sillä kun saatiin auto parkkihalliin niin sade oli loppunut.

Mestoilla ollaan

 Päästiin portista nipin napin sisään kunnes sade alkoi uudelleen. Liian äkisti, että edes olisin ehtinyt laukusta kertakäyttösadetakkia kaivella. Ja sitä vettä sitten tuli. Kovaa ja ihan maahan asti!!!! Alla oleva kuva näyttää ehkä hiukan sitä miten paljon sitä vettä todella oli. Ei aikaakaan kun siinä sai kahlata ja kun mulla oli päällä maksimekko niin se muuten sitten alkoi hiukan painaa. Helmat oli niin märät että sai ihan vääntää vettä pois.

Eipä hätää.... Sitten täytyi vaan hiukan improta. Suitsait, uusi festarilook oli valmis. Tarvittiin vain parit solmut helman molemmin puolin.

Sateen kanssa tuli myös kohtuu komea ukkonen. Kun seisoo asfaltti alustalla niin ukkosen kumu tuntuu ihan tärinänä maasta käsin. Mä en oo mikään ukkosen suuri ystävä joten aikalailla inhottavalta tuntui tollasella avoimella kentällä seisoskella. Vettä oli joka paikka tulvillaan ja mm. vessaan täytyi kahlata sellasen valtavan lätäkön yli. Siinä sitä sitten monet otti kengät käteensä ja kahlasi paljain jaloin. Eli siis tässä vaiheessa kait nyt tuli jo selväksi, että tälläkää kertaa en festaroinut kuivissa puitteissa. Se on mun festarikarma!! Onneksi oli lämmin niin ei tuo vaatteiden märkyyskään haitannut menoa.

Ekana mentiin kattomaan Jenni Vartiaisen keikkaa. Jenni oli uusiutunut jotenki tosi kivasti, ja tykkäsin nykytyylistä tosi paljon. Puuttui ne iänikuiset tuulikoneet ja se tietynlainen jäykkä esiintyminen. Valitettavasti vaan keikan aikaan alkoi vielä viimeinen sadekuuro joten jouduttiin sitten lähteä kesken keikan etsimään vähän suojaa. Onneksi musiikki kuuluu ja screenit näkyi lähes kaikkialle.

Jennin festarilook

Kahdella lavalla tapahtui koko ajan ja sateen päättymisen jälkeen päätettiin mennä tsekkaamaan uuden tulemisen tehneen Raptorin nykykunto. Voi pojat!!! Menin kyllä fiiliksissä heti sinne ysärille. Oon nimittäin muistaakseni vuonna 1990 nähnyt kyseisen bändin viimeksi. Yllätys oli melkoinen kun meininki oli ihan uskottavaa, samaa kun silloin aikanaan vaikka bändin jäsenet on toki vanhentuneet samaan tahtiin kun tässä itse kukin. Tuli hyvä fiilis!! Jännä oli huomata myös sekin, että biisien sanat tuli takaraivosta ihan kun luonnostaan.

Raptori 2018

Keikan aikana nähtiin myös Akin tyttöäkin. Siskoni Satu ja Piia me bongattiin sitten keikan jälkeen. Yhdessä käytiinkin sitten seuraavalla nostalgiatripillä kun lavalle astui Neon2. Lisää ysärimeininkiä siis. Ai että piti laulaa mukana kurkku putkella.

Neon kakkosen jälkeen olikin meidän aikataulussa sopiva tauko ruokailulle. Klamydian keikan vois ihan yhtä hyvin kuunnella taustaltakin.

Festariruoka ei tällä kertaa ollut mitään kovin raskasta mättöä. Kanawokki maistui todella hyvältä tässä kohtaa kun viimeksi oli syöty aamupalaa.

Ruuan jälkeen sitten olikin taas jo aika jonottaa hetkonen vessaan. Vaikkakin täytyy sanoa, että jonottamista oli väkimäärään nähden todella vähän. Ja sitten kohti Lauri Tähkän keikkaa. Oon nähnyt Laten keikan muutaman kerran aiemminkin ja tämä oli sitä samaa taattua tuttua ja turvallista Lauria. Ei kuitenkaan paras keikka mitä oon nähnyt.

Parasta tälläsillä festareilla on että kun on 2 lavaa niin koko ajan tapahtuu. Edellinen keikka kun loppuu niin toinen jo alkaa. Ja kun on tämmöset festarit jossa kaikki esiintyjät on omaan mieleen niin hyvää musiikkia tulee tuutin täydeltä. Seuraavana siis kohti Aamulypsy lavaa jossa aloitteli Kaija Koo. Tähänkin kohtaan sopii sama juttu, että oon nähnyt Kaijan keikan useammankin kerran ja tällä kertaa oli kyllä vaisuin keikka tältä leidiltä. Aikamoinen yhteislaulutilaisuus se tietty oli mutta muuten jäi jotain puuttumaan siitä Kaijan lämmöstä. Oltiin melko kaukana joten en saanut edes kuvia otettua.

Ittelleni illan odotetuin juttu oli kuitenkin illan päättävä HalooHelsinki. Kuten näköjään oli monelle muullekin. Se bändi ei petä koskaan. Lukuisia keikkoja nähneenä voin kyllä noin sanoa. Ja suositella kaikille lämpimästi. Ehdottomasti suomen kovin livebändi ja keikat on ihan eri tasolla muiden kanssa. Onneksi ehti vielä näkemään tämän keikan ennenkun bändi jää parin vuoden tauolle.

Hyvillä fiiliksillä saikin sitten lähteä kesäyössä ajelemaan kotia kohti. Reilu tunnin ajomatka oli edessä mutta se meni nopsaan ihaillen monissa eri värisävyissä kylpevää taivaanrantaa ja vesiä joiden pinnalla leijui usva. Taas sai todeta kuinka kaunissa maassa me eletään.

rakkaudella,
Sartsa

LÄHES TÄYDELLINEN AAMU

Heräsin tänään jo valmiiksi jotenkin tosi hyvällä fiiliksellä. Olin kyllä väsynyt, niinkun lähes aina herätessäni, mutta silti sängystä itsensä ylös kampeaminen ei ollut työläimmästä päästä. Aina silloin tällöin tulee mieleen, että miltähän se tuntuisi herätä aamulla oikein levollisesti nukutun yön jälkeen. Sitä ei nyt vaan oo tapahtunut kun ehkä joskus lapsena joten siitä ei sen kummempaa. Kunhan saan itteni aamulla liikkeelle niin siihen oon tyytyväinen. Mä luulen, että mun suurin ongelma noitten unien suhteen on kuorsaaminen, mikä heikentää unen laatua ja siksipä en nuku kunnolla.

No mutta tähän aamuun mennäkseni, olin hyvällä mielellä siis jo herätessäni. Vilkaisu mittariin sai vähän hieromaan unihiekan rippeitä silmistä, sillä näillä leveyksillä ei moisia lukemia kovin usein näe. Etenkään heti aamusta.

Kaihtimet auki samoin kun terassin ovi ja mitä mun keski-ikäiset silmät näkivätkään.. Ai että kun hellii!

Mä en oikein voi enää keksiä mikä olis mieluisampi aamu kun tämä on ollut. Kelin lisäksi tähän aamuun kuuluu urheilua. Nuorten alle 20v yleisurheilukisat käydään Tampereella ja niitä oon nyt nautiskellu tässä tällä viikolla aamuisin heti. Oon mä ehtinyt jo tanssahdellakin tälle aamulle. Mikael Gabrielin Riippumatto on mun ehdoton lempikesäbiisi ja sen tahtiin mä jo fiilistelin tanssien. Oon mä myös syönyt tosi hyvän aamupalan. Tekaisin taas eilen smoothien johon tuli avokado, sitruunaa, mustia viinimarjoja, pinaattia, hunajaa ja soijamaitoa. Onneksi moiset sattuu olla mulle oikeesti herkkua. Tuntuu hyvältä ajatus siitä, että samalla kun syön aamupalaa niin annan keholleni myös terveellisiä ja hyviä rakennusaineita.

Näiden lisäksi mä sitten vielä söin kauraleipää ja join ison mukillisen sitruunavettä. Oon ottanut tavaksi juoda aamuisin noin puoli litraa vettä johon on puristettu puolikkaan sitruunan mehu. Sitruunahan on oikea terveyspommi ja putsaa mm. verisuonia tehokkaasti ja toivon mukaan auttaa omalta osaltaan noihin mun verenpaineisiinkin. Lisäksi se on hyvää.

Kuten sanottua, 13. päivä ja perjantai on alkanut loistavasti. Vieläpä kun edessä on ihan kiva viikonloppukin. Huomenna ollaan menossa Suomipop festareille Jyväskylään. Tiedossa hyvää musiikkia päivän täydeltä.

Niin tosiaan se, mikä mut oikeestaan sai sitte tännekin avautumaan on se, että pitkästä aikaa ajattelin selata uutiset Iltalehdestä. Eipä kovin kauaa tarvinnut selailla kun hoksas sen, että minkä ihmeen takia kaikkien uutisten pitää olla niin kauhean negatiivisia. Koko ajan oli jotain pahoinpitelyjä, henkirikoksia, kuolonkolareita, eläinten kaltoin kohtelua ja mitä vielä...Sai oikein ettimällä ettiä jotaki pientä positiivisen uutisen ripettä. Minkä ihmeen takia se on niin, että negatiivisuus kiinnostaa ja myy. Sillä ei kait niitä juttuja lehdet viljelisi ellei niillä myitäisi. Minä ainakin totesin, että ei taas tarvi hetkeen aikaan lueskella. Sillä vaikka joku sanois sen olevan sitä, että sulkee silmät todellisuudelta niin sittenpä on. Mä niin paljon mielummin levitän positiivisuutta ja myös ammennan itteeni kaikkia hyviä ja positiviisia kokemuksia, tuntemuksia, asenteita.... Maailmas on paljon pahuuttu mutta jos kaikki koittais taistella sitä vastaan niin ehkä se vähenis ja antais tilaa hyville viboille, lämpimille kohtaamisille, kauneuden näkemiselle arjessa ja sellaselle että inspiroituis ihan jokapäiväisistä asioista. Tunnistan olevani aika lapsellinen mutta sittenpä oon :)

Pysykäähän turvassa tänäänkin!

rakkaudella,
Sartsa

LÄÄKÄRIKÄYNTI YHTÄ TYHJÄN KANSSA

Tänään oli sitten vuorossa lääkäri noitten mun kilpirauhasen oireilta haiskahtavien oireideni ja labratestien pohjalta. Samalla oli tarkoitus pureutua myös verenpaineeseen joka huitelee ihan omissa sfääreissään. Mulla vp on ollut nyt koko ajan kotona mitatessa tasoa 160/100 joten tarttis tehrä totisesti jotain.

Lääkärinä oli tietenkin näin kesäiseen tapaan sellanen nuori kesäpoika. Mä en saanut käynnistä irti juurikaan yhtään mitään, sillä lopputulemana oli että oireet kyllä kovasti viittaa kilpparin vajaatoimintaan mutta että jos nyt kumminkin tehtäis niin, että katsotaan kuukausi eteenpäin. Sitten uudestaan labran kautta lääkärille jolloin mietitään sitä lääkitystä. Kysyin sitten, että mitäs jos silloin jostain syystä nuo arvot onkin viiterajoissa mutta oireet on edelleen olemassa, niin hän loihe lausumaan että no sitten mietitään sitä lääkityksen alottamista. Miksi vasta kuukauden päästä, kun mä kuitenkin kerroin näiden oireiden olleen olemassa jo vuoden päivät ainakin. Mihin ne siitä kuukaudessa häviäis??? Näin tämä lääkäriset...eiku poika sen nyt kumminkin päätti. Asia selvä!! NO sítten mä mainitsin  noista paineista, että tuppaavat olemaan hiukan korkeahkot niin siihen oltiin kyllä sitten tarjoamassa samantien lääkitystä ilman mitään seurantaa sun muuta. Mä sitten valistuneena ja itseoppineena potilaana mainitsin, että eikös Kelan korvauksia varten tarvita seuranta ainakin 2 viikolta noista paineista ja tätähän tämä lääkäri ei tiennyt ollenkaan. Totesi sitten internettejä selatessaan että näinhän se on. Sitten antoi mulle seurantakortin johon nyt ensin 2 vkoa merkataan niitä arvoja ja sitten mä haen ne lääkkeet ja aloitan ne. Sitten nähtäis kuukauden päästä lääkärissä sekin, että onko ne mennyt mihinkään suuntaan.

Kaikista veemäisintä oli, että lääkäri jutteli puolet asioista mun tisseille. Siis oli lievästi sanoen epämiellyttävää, kun huomasin heti alusta lähtien miten sen silmät oli mun kaksosissa jatkuvasti. OKEI, onhan mulla tuo tatuointi tuossa rinnassa että ehkäpä se oli se mitä piti koittaa tulkita, mene ja tiedä, mutta häiritti se. Tätä jatkui koko käynnin ajan vaikka mä nyt olin välis jo riisunu paidankin kun kuunneltiin sydän ja keuhkot sun muuta. Että sen tatskan nyt ainakin ehti tutkia jo siinä. Se ei poika raukka varmaan itte huomannu ollenkaan että katse harhaili. Jos ois ollu pokkaa niin oisin sanonu sille, ettei hei MÄ olen täälä ylempänä. Olin kumminkin jo sen verran kyllääntynyt koko käyntiin kun kävi selväksi, ettei siitä tuu olemaan mitään hyötyä, että kuuntelin rauhassa ohjeet vielä kolmannen kerran ja kiitin sekä lähdin VEKS.

Eniten mua ärsyttää se, etten vieläkään saa näihin oireisiini mitään apua. Joudun näillä näkymin siis aloittaa työtkin elokuulla tälläsenä puolikuntoisena. Kunnossa en nimittäin oo, sen nyt tietää jo tästä väsymyksestäki joka ei nukkumalla häviä. Sydänkin tykyttelee miten sattuu aina välillä. Pakko mun nyt on kumminkin edes yrittää sitä painon pudottamistakin, vaikka tiedostan ettei sekään välttämättä onnistu kilpirauhasen takia. Jotenkin tuntuu, että se on nyt jarruna mun sisälle hiipineeseen muutoksen tarpeeseen. Mä haluan pudottaa painoa ja ennenkaikkea mä haluan mun lihaskunnon takaisin. Syksyn tullen mennään sitten tavoitteita kohti oikein rytinällä. Ihana, että se tunne on nostamassa pitkän tauon jälkeen päätään, sillä tiedän vanhastaan että se kyllä tuottaa tulosta ennemmin tai myöhemmin.

Ei tämän kummempia kuulumisia siis tänään. Hellettä pukkaa, meitsi vahtaa urheilua sisätioissa.

Nautitaan kesästä!!

rakkaudella,
Sartsa

JÄSENKORJAUKSESTA ASENNEKORJAUKSEEN

Keski-ikäisen naisen tapa laajentaa maailmankuvaansa ja hankkia uusia kokemuksia liittyy useimmiten jotenkin terveyteen. Näin mä oon nyt ollut huomaavinani. Projektissa saada itteni hiukan parempaan kuntoon oli tänään vuorossa käynti jäsenkorjaajalla. Mulla on vasen puoli kropasta nyt jonkun aikaa reistannu vähän enemmänkin. Ikuiset jumitukset yläselän alueella nyt on ollut arkipäivää jo vuosikaudet mutta nyt settiin on liittynyt myös alaselästä pakaran kautta reiteen asti vihlova kipu. Oon saanut kotikonstein noitten hierontapallojen avulla tuon lonkan ja pakaran pysymään toimintakunnossa. Se on toki vaatinut sen, että aina kun vaikka telkkaria kattelen niin hieron samanaikaisesti noita kipeitä alueita. Ja akillesjänne täytyy kans muistaa käsitellä joka kerta.

Oon käynyt kyllä hierojalla säännöllisen epäsäännöllisesti, ehkä noin joka toinen kuukausi. Siitä on toki ollut apua aina hetkellisesti mutta koska sielläkin on ollut puhe siitä, että mun lantio on jotenkin virheasennossa samoin kun mun hartiat niin tuo jäsenkorjaus on ollut mielessä jos tovin. Nyt sitten tuumasta toimeen. Ajan sain heti aamu kahdeksaksi.

Erona hierojaan oli ensinnäkin se, että vaatteita ei tarvinnut riisua ollenkaan. Lisäksi ensimmäisenä pyydettiin istumaan siihen hierontapöydälle. Tutkittiin ensin silmämääräisesti selän ja hartioitten asennot kun istuin ihan rentona. Hartiat on kuulemma symmetriset. Siitä sitten pikkuhiljaa mentiin koko selkä läpi tunnustellen ja diagnoosina oli se, että mun lantio todellakin on vinossa ja se aiheuttaa sen, että koko ranka on ikäänkun korkkiruuvilla. Ekaa kertaa mulla käsiteltiin ylävartalon yhteydessä vaikkapa kaulan lihakset. Ai saakeli että tuntui. Hyvä uutinen oli se, että mun kroppa kuulemma vastaanotti tuon hoidon ihan hyvin.

Jumitukset oli niin, että alaselässä oikealla puolella oli ihan kivikova pala ja sitten puolen selän paikkeilta se kääntyi yläselässä toiselle puolelle. Jalkojen käsittely oli yhtä tuskaa. Vaikka mä tuossa joku aika sitten kävin nimenomaan hierotuttamassa pelkästään jalat niin missään vaiheessa siinä ei tuntunut noin kipeältä kun nyt koko ajan. Mukava jutustelu siinä samalla kuitenkin jotenkin hiukan helpotti tilannetta.

Niin, se jutustelu. Mä en tiedä onko syy mussa ittessä vai missä mutta löydän itteni usein aika syvällisistäkin keskusteluista mitä kummallisimmista tilanteista. Nytkin tämän 50 minuutin aikana me ehditiin käydä perhetilanteet läpi, jutella lapsista ja sisarusten välisistä jutuista. Jonkin verran parisuhteesta, kesälomareissuista, lasten ja nuorten kehokuvasta ja aikuisten hämärtyneestä seksuaalisuuden tajusta. Jutustelussa vilisi sanoja kuten sekasaunominen, seksifantasiat, oma kehonkuva ja pimppi. Kuulostaa TODELLA oudolta, mä tiedän, mutta silti tämä keskustelu oli outoudessaan pitkästä aikaa todellakin aito ja mieltä sekä ajatuksia tuulettava. Pointtina se, että kenenkään ei pitäisi tuntea häpeää omasta itsestään ja että jo lapsille tulisi opettaa, että on olemassa monenlaisia nais- ja miesvartaloita jotka on kaikki ihan oikeanlaisia. En oo koskaan törmännyt ihmiseen (etenkään mieheen) joka näistä asioista puhuis näin avoimesti ja häpeilemättä. Aluksi jopa minä, niin ekstrovertti ja avoin kun olenkin, huomasin miettiväni että miten mä oon tälläseenkin tilanteeseen taas joutunut. Oli jännä tunne kun välillä sai ittensä ajatuksesta kiinni että tässä mä makaan kun tuo mies hieroo mun reisiä ja samalla me puhutaan seksuaalisuudesta. Mistä se kertoo? Ehkä se kertoo tämän nykymaailman suhtautumisesta, noh...lähes kaikkeen. Seksi vie ja johdattaa jopa alakoululaisten lasten ajatuksia. Ollaan aikalailla vieraantuneita luonnollisuudesta ja siitä, että ei aina kun puhutaan vartalosta ja sitä kosketaan niin siinä oo mitään seksiasiaa.

Tämä päivä sai siis oikein mieluisan alun. Sekä kroppa että mieli kiittävät tmi Jarkko Isokangasta. Tuntuu, että pääkopassa käy raikas ja puhdistava tuulahdus.

rakkaudella,
Sartsa

VIIKONLOPPUA JA VIERAITA

Näin sitä on kuulkaas ihan tosta noin vaan vaihdettu uuden viikon puolelle. Ei oo paljon ehtinyt edes ajan kulua jahkua kun on ollu niin menoa ja meininkiä. On ollu niin ihania päiviä että enpä olis oikeen parempia voinut keksiä.

Alotanko alusta?? Niin mistä alusta, viikon alusta mä nyt oon jo kertonutkin mutta mitä tapahtui torstaina. Sillon tapahtui retkipäivä Tampereelle Villen kans. Tehtiin rautatiasemalle treffit kun poika junaili ittensä sinne Lapuan suunnasta ja minä täältä Mänttästä. (Tai ei Mänttästä kovin äkkiä junailla mihinkään mutta tällä kertaa Jämsästä.) Tarkoituksena oli viettää vaan vähän aikaa yhdessä ja käydä Vapriikissa. No näinhän me tehtiin. Oliskohan ne kuvat kumminkin kivoja kertojia tässäkin kohtaa. Olis...

Junassa on mukava matkustaa

Junamatka kestää Jämsästä Tampereelle noin tunnin ja se aika meni lentäen kun kuuntelin sellaisen pikku miehen (arviolta 3v) ja aikuisen miehen jutustelua ja leikkiä. Tämä mies oli ennestään tuntematon tälle pikku pojalle joka mummonsa kanssa matkusteli mutta juttua riitti yhtä kaikki koko matkaksi. Ja niistä tarinoista sai koko vaunullinen osan huvista.

Liikeellä oli muutama muukin kun mä

 Ihan ekana me suunnistettiin syömään ja tällä kertaa paikaksi valikoitui RAX koska sattui sopivasti reitin varrelle. Raxista mulla jäi mieleen päivän toinen hyvän mielen hetki johon törmäsin vessareissulla. (Ok, kuulostaa hiukan epäilyttävältä mutta odottakaas...) Siellä oli äiti vaihtamassa vaippaa ehkä noin 6kk ikäiselle vauvalle. Vauva pötkötti siinä hoitoalustalla ja äiti hyräili koko ajan siinä tavaroita laukusta kaivaessaan. Heti kun hyräily taukosi hetkeksi niin vauva alkoi liikkua hermostuneesti. Sitten äiti alkoi laulaa tosi heleällä äänellä Paula Vesalan "Älä droppaa mun tunnelmaa..." -biisiä. Vauvan ilme kirkastui välittömästi ja hän tuijotti äitiään ihan kun lumoutuneena. Hymyili leveästi. Mulle tuli niin hyvä mieli tuosta hetkestä.

Mahat täynnä suunnattiin Vapriikkiin missä kiinteiden museoiden lisäksi oli tällä hetkellä Marilyn näyttely. Todella mielenkiintoinen näyttely sisälsi videopätkiä Marilynin elämästä, esillä oli erilaisia tavaroita ja vaatteita sun muuta.

Marilynin viimeisin muistikirja

 Sitten oli Marilynin suusta kuultuja lausahduksia:

Tämä on ihan totta, koskee kyllä poikiakin...

En tiedä kuinka paljon Villeä nyt sitten tämä näyttely kiinnosti ja senpä takia tulikin kierrettyä aika nopeasti tämä. Voisin kyllä mennä vaikka uudestaankin ihan ajan kanssa kattomaan tämän.

Lisäksi me sitten kierreltiin jääkiekkomuseo, postimuseo, pelimuseo ja luonnontieteellinen museo.

Tottakai tälläistä menopeliä piti testata

Postimuseon nostalgiapläjäys, mä muistan Anskun ja Ransun omasta lapsuudesta

Postimuseossa 

 Kun oltiin kierrelty nuo paikat mitä haluttiin niin kävi selväksi ettei Ville jaksa kyllä ainakaan shoppailla enää sillä poika haukotteli minkä kerkes jo tuolla välin. Sovittiin sitten että käveleskellään jokirantaa myöten keskustaan ihan rauhassa ja käydään ostamassa lippu klo 16 lähtevään junaan. Matkan varrella nähtiin kivan näköisiä paikkoja sillä nämä tehdasmiljööt on jotenkin karuudessaan kauniita.

All you need is Love

 Saatiin liput ostettua. Villen juna lähtis klo 16 ja mun 17:05. Heti kun päästiin kattomaan taululta mikä tilanne niin huomattiin että Villen junan lähtöä oli siirretty 16:40 asti jonkun laitevian takia. Noh, eipä muuta kun välipalaa vähän naamariin että kotimatka sujuis hyvin odotuksesta huolimatta. Ainoa vaan, että se lähtöaika siirtyi ja siirtyi vaan. Siinä sitten samalla siirtyi myös mun junan lähtö. Kyseessä oli siis vika jossain Riihimäen seudulla joka esti junien ohjaamisen oikeille raiteille. Villen junan lähtöaika oli lopulta 17:20 ja siinä vaiheessa mä aloin tosissani harmitella etten laittanut Villeä onnibussilla kohti Seinäjokea. Mun junan lähtöaika oli 18:40 tai jotain sellaista eli yli tunnin myöhässä sekin. Sitten mulla tuli mieleen että pääsiskö sitä linja-autolla oikeasti kotiin aikaisemmin kun junalla. Puhelimen akussa virtaa 13% mä selasin netistä matkahuollon sivuja ja totesin että Jämsään lähtis linja-auto 17:25 ja siihen me ehdittäis. Päätös oli lopulta helppo tehdä sen takia, ettei ollut mitään takuita tuleeko meidän junat ollenkaan vai ei ja ajatus siitä, että oltais vielä iltamyöhälläkin Tampereella, ei oikein houkuttanut. Niinpä mä ostin linja-auto liput netistä ja lähetin äkkiä kopiot Villen puhelimeen whatsappilla sillä Ville oli sentään varautunut matkalaturilla.

Bisnekset pyörii junaa odottellessa

Niinpä siinä siis kävi, että me hypättiin autoon ja Villekin matkusti mun kanssa Jämsään ja sieltä (kun vielä päivän viimeisenä koitoksena löydettiin reitti linja-autoasemalta kohti rautatieasemaa missä mun auto oli) Mänttään missä isänsä odottikin jo valmiina. Hän lupasi tulla hakemaan tarvittaessa pojan kotiin mikäli nuo junat reistaa ja kun soitettiin siinä vaiheessa kun itte auton kyytiin istuttiin että voit lähteä ajelemaan niin ehti sitten Mänttään ennen meitä.

Mutta siis joo. Olihan retki. Vois jopa sanoa että Ristus mikä reissu!! Ville oli ihan hermonsa heittää mutta lopulta kait sekin sai riekaleensa kerättyä ja loppu hyvin kaikki hyvin. Mä olin ihan poikki kun kotia vihdoin pääsin. Kävelin ihan suoraan suihkuun, sillä haisin ihan roskakatoksen biojäteroskikselta. Suihkun jälkeen kun istuin tuossa sohvalla telkkaria töllöttäen saunatakki päällä niin olo oli kyllä tavattoman onnellinen.

Perjantaina mielitiettyni pääsi töistä jo vähän etuajassa ja ruokailun jälkeen lähdettiinkin ihan suunnitelmien mukaan Jyväskylään shoppailemaan. Siinä sitä sitten taas vierähtikin tunti jos toinenkin ja kun vielä kotimatkalla pysähdyttiin anoppilaan niin Mäntän raja ylitettiin vasta klo 23 aikaan. Tehtiinpä siinä sitten vielä pikku mutka rannalle kuvaamaan ilta aurinkoa. Maisema oli kyllä aikalailla kohdallaan osoittamaan miten kaunis maa meillä on.

Lauantaina sitten me saatiinkin tosi odotettuja vieraita <3 Onneksi oikein kahdeksi yöksi. Käytiin lauantaina mäntänvuorella luontopolulla ja vilkaistiin mm. vuorenkirkkoa ja tietty kiivettiin vuorentornillekin.

Luontopolulla

Vuorenkirkko

Tehdas on tän kaupungin maamerkki

Tämän reissun jälkeen vielä hetkinen uimarannalla, leikkipuistossa ja sitten vaan hengailua ennen nukkumaan menoa. Illalla vielä istuttiin iltaa aikuisten kesken. Sunnuntaina sitten heräiltiin rauhallisesti ja myöhään, lähdettiin vähän käveleskelemään ja tutkimaan meidän kaupunkia. Sitten saatiin lisääkin vieraita. Illan suussa vielä piipahdus rannalle ja olikin aika jo rauhoittua iltaan ja nukkumaan menoon.

Niin se vierähti siis viikko täynnä touhua ja meininkiä. Tälle viikolle ei ainakaan vieraita oo tiedossa saatika yhtä paljon menoa. Heräsin tähän aamuun vasen lavan seutu ja hartia ihan jumissa. Arvelen saaneeni vetoa tuolla rannalla ollessa. Hengittäminen sattuu, yskiminen on ihan horroria. Oireet alkoi eilen illalla jolloin otin jo muutaman särkylääkkeen ja tänä aamunakin on mennyt jo 1g Panadol. Oon tässä arponut soittaakko päivystykseen vai ei. Tuntuu, että nyt on sen suuntaista probleemaa joka ei omin konstein laannu. Koitan nyt tämän päivän saada menemään ja huomenna sitten soittelen päivystykseen aamusta.

Mulla on kalenterissa tälle viikko keskiviikolle hieroja/jäsenkorjaaja sekä lääkäri torstaille mutta molemmat on liian kaukana tätä tuskaa ajatellen. Enkä mä tuonne hierojallekaan voi mennä tälläsen selän kanssa. Saattaa olla jopa tulehtunutkin jolloin ei paljon hierota saati jäsenkorjata.

On tämä keski-ikääsen akan elämä sitten yhtä vaivaa ja jumia. Näinköhän mä pääsen näistä eroon vielä joskus?? Painoa alas ja liikkumaan. Taitais olla aika hyviä täsmälääkkeitä.

rakkaudella,
Sartsa