Tänään oli sitten vuorossa lääkäri noitten mun kilpirauhasen oireilta haiskahtavien oireideni ja labratestien pohjalta. Samalla oli tarkoitus pureutua myös verenpaineeseen joka huitelee ihan omissa sfääreissään. Mulla vp on ollut nyt koko ajan kotona mitatessa tasoa 160/100 joten tarttis tehrä totisesti jotain.
Lääkärinä oli tietenkin näin kesäiseen tapaan sellanen nuori kesäpoika. Mä en saanut käynnistä irti juurikaan yhtään mitään, sillä lopputulemana oli että oireet kyllä kovasti viittaa kilpparin vajaatoimintaan mutta että jos nyt kumminkin tehtäis niin, että katsotaan kuukausi eteenpäin. Sitten uudestaan labran kautta lääkärille jolloin mietitään sitä lääkitystä. Kysyin sitten, että mitäs jos silloin jostain syystä nuo arvot onkin viiterajoissa mutta oireet on edelleen olemassa, niin hän loihe lausumaan että no sitten mietitään sitä lääkityksen alottamista. Miksi vasta kuukauden päästä, kun mä kuitenkin kerroin näiden oireiden olleen olemassa jo vuoden päivät ainakin. Mihin ne siitä kuukaudessa häviäis??? Näin tämä lääkäriset...eiku poika sen nyt kumminkin päätti. Asia selvä!! NO sítten mä mainitsin noista paineista, että tuppaavat olemaan hiukan korkeahkot niin siihen oltiin kyllä sitten tarjoamassa samantien lääkitystä ilman mitään seurantaa sun muuta. Mä sitten valistuneena ja itseoppineena potilaana mainitsin, että eikös Kelan korvauksia varten tarvita seuranta ainakin 2 viikolta noista paineista ja tätähän tämä lääkäri ei tiennyt ollenkaan. Totesi sitten internettejä selatessaan että näinhän se on. Sitten antoi mulle seurantakortin johon nyt ensin 2 vkoa merkataan niitä arvoja ja sitten mä haen ne lääkkeet ja aloitan ne. Sitten nähtäis kuukauden päästä lääkärissä sekin, että onko ne mennyt mihinkään suuntaan.
Kaikista veemäisintä oli, että lääkäri jutteli puolet asioista mun tisseille. Siis oli lievästi sanoen epämiellyttävää, kun huomasin heti alusta lähtien miten sen silmät oli mun kaksosissa jatkuvasti. OKEI, onhan mulla tuo tatuointi tuossa rinnassa että ehkäpä se oli se mitä piti koittaa tulkita, mene ja tiedä, mutta häiritti se. Tätä jatkui koko käynnin ajan vaikka mä nyt olin välis jo riisunu paidankin kun kuunneltiin sydän ja keuhkot sun muuta. Että sen tatskan nyt ainakin ehti tutkia jo siinä. Se ei poika raukka varmaan itte huomannu ollenkaan että katse harhaili. Jos ois ollu pokkaa niin oisin sanonu sille, ettei hei MÄ olen täälä ylempänä. Olin kumminkin jo sen verran kyllääntynyt koko käyntiin kun kävi selväksi, ettei siitä tuu olemaan mitään hyötyä, että kuuntelin rauhassa ohjeet vielä kolmannen kerran ja kiitin sekä lähdin VEKS.
Eniten mua ärsyttää se, etten vieläkään saa näihin oireisiini mitään apua. Joudun näillä näkymin siis aloittaa työtkin elokuulla tälläsenä puolikuntoisena. Kunnossa en nimittäin oo, sen nyt tietää jo tästä väsymyksestäki joka ei nukkumalla häviä. Sydänkin tykyttelee miten sattuu aina välillä. Pakko mun nyt on kumminkin edes yrittää sitä painon pudottamistakin, vaikka tiedostan ettei sekään välttämättä onnistu kilpirauhasen takia. Jotenkin tuntuu, että se on nyt jarruna mun sisälle hiipineeseen muutoksen tarpeeseen. Mä haluan pudottaa painoa ja ennenkaikkea mä haluan mun lihaskunnon takaisin. Syksyn tullen mennään sitten tavoitteita kohti oikein rytinällä. Ihana, että se tunne on nostamassa pitkän tauon jälkeen päätään, sillä tiedän vanhastaan että se kyllä tuottaa tulosta ennemmin tai myöhemmin.
Ei tämän kummempia kuulumisia siis tänään. Hellettä pukkaa, meitsi vahtaa urheilua sisätioissa.
Nautitaan kesästä!!
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti