LOMAPÄIVÄ NRO 2 SUUNTASI GÖSTA MUSEOON

Saatiinhan me tuon kurjan sairastelun lisäksi jotain kivempaakin tekemistä tähän lomaviikkoon. Ville sanoi viimeksi täälä lähtiessään että seuraavalla kerralla mennään käymään Serlachius museossa. No niinhän me sitte tehtiin. Tarkoituksena oli katsastaa molemmat museot samana päivänä. Ekana suunnattiin kohti Gösta museota. Täältä voi lurkata museoon Kierrettiin parit vierailevat näyttelyt ja kartanon puolikin. Josko kuvat kertois tässä kohtaa enemmän kun sanat:

Vieralijatarra rintaan ja matkaan...

Nää oli jotenkin symppiksiä aiheiltaan

Eka näyttely oli tämmöinen, mistä ylempänä oleva kuvakin on...

Toka näyttely oli kans ihan mielenkiintoinen ja ainakin erilainen:

Näyttely oli nimeltään...

Happy to See You!

A Hole in the Sky?

FUCK THE WORLD!

Kaikki nämä työt oli tehty joko epoksista, teräksestä, lasikuidusta, hartsista mutta näyttivät ihan muovilta. Tosi jänniä!!

Sitten siirryttiinkin kartanon puolelle mikä on ollut aikanaan Gösta Serlachiuksen edustuskotina mihin ovat keränneet esim. taideaarteita.

Kuva välikäytävältä..

Elämä ja kuolema- Akseli Gallen-Kallela

Villen tekemä sommitelma

Vauvani on jo äiskää pitempi....

Iloinen ylläri museon pääsymaksussa oli se, että multa maksoi vaan 5euroa kun sain JHL alennuksen. Ville pääsi ihan ilmaiseksi ja tuo lippu vieläpä on voimassa 2 päivää ja käy molempiin museoihin. Kun oltiin 1,5 tuntia tuolla kierrelty niin Ville päätti että mennäänkin huomenna vasta tutkimaan toisen museon tarjonta.

Diabeetikon oli korkea aika jo päästä välipalalle ja niinpä lähdettiin Cafe Herkkuhetkeen välipalalle.

Komia jääpuikko 

Sitten oliki ruokakaupan vuoro. Kotimatkalla piipahdettiin vielä kirpparilla ihan ohimennen.

Huomiselle sitten suunnitelmat selvillä. Kun ei ulkoilla nyt pystytä tämän mun kasvohalvauksen takia (en siis uskalla tuola kylmässä ja vedossa olla) niin keksitään sitten muuta touhua. Onneksi Ville on ihan loistavaa lomaseuraa. Rento meininki kaiken aikaa.

rakkaudella,
Sartsa

LOMAN ALOITUS EI MENNYT IHAN NIINKU STRÖMSÖÖS

Viikonloppu meni kisoissa Kuortaneella. Akikin vaihteeksi ihan katsomon puolella. Yötä oltiin Lapualla ja käytiinkin samalla reissulla lauantaina kummityttöni synttärikahvilla ja vietiin lahja. Ihanaa oli nähdä Mirellaa ja muuta perhettä. Aivan liian harvoin mä kerkiän näkemään ketään kun pikaisesti piipahtelen kotikonnuilla.

Ville tuli sitten meidän kyytis lomaa viettämään tänne. Tosi kiva taas viettää aikaa ihan kahestaan. Pikkasen tosin sitten tuli tähän loman viettoon mutkia matkaan kun eilen illalla alkoi silmä tuntua oudolta. Mä sitä siinä sitten hieroin ja ihmettelin mutta mentiin normaalisti nukkumaan. Aamulla oire oli edelleen olemassa ja suupielikin tuntui oudolta. Niinpä mä soitin ensiapuun sillä halusin todellakin selvittää mistä on kyse. Diagnoosi kasvohalvaus. Näinhän mä olin kyllä jo ajatellutkin mutta sainpa varmistuksen. Nyt on sitten menossa 10 päivän kortisonikuuri ja toivon todella että pääsen tästä eroon. Vasen puoli on siis toistaiseksi pikkasen poissa pelistä mutta ei sentään oo kokonaan lamaantunut niinkun aika usein vissiin on. Muita ohjeita sain vaan jumpata kovasti. Ei kerrottu että miten. Eikä kerrottu sitäkään että lepo on parasta lääkettä. Niin ja siitäkään ei oikein oo tietoa mistä moinen johtuu. Mä sain vetoa tuola kisoissa ilmastoinnista sen verran että niskat meni ihan jumiin. Se saattaa olla syy. Sitten kovasti kyselivä että onko stressiä. No ei niin paljoa kyllä oo että siitä moista oiretta tulis. Se mikä selvis samalla, että verenpaineet seilasi aika pilvissä. Tiedä häntä sitten johtuiko tuosta hiukan hermostuttavasta tilanteesta vai mistä. Nyt niitäkin sitten pitää seurailla. Kävin hakemassa oikeen uuden verenpainemittarin sen takia.

Lääkäri ei tosiaan, kuten sanoinkin jo, antanut juurikaan ohjeita hoitoon. Lääkkeistä sen sijaan sanoi, että toisia se väsyttää ja toisia piristää. Että kannattaa ottaa sen mukaan, jos väsyttää niin illalla ja jos piristää niin aamulla. Onneksi mainitsin tästä apteekissa sillä farmaseutti oli ihan kauhuissaan noista ohjeista. Kortisoni kuulemma aina otetaan ehdottomasti aamulla eikä moisia oireita kuulemma ko. lääkkeellä pitäisi olla.

Nyt siis toivutaan tästä ja haasteena on saada suojattua ittensä ulos mennes niin ettei saisi lisää vetoa. Oonkin laittanu sellasetki toppaukset sen vähän mitä ulos oon menny. Huomenna pääsen sitten hierottamaan niskani kuntoon, niin ei ainakaan sekään sitten oo aiheuttamassa lisäongelmia.

Vaikka tämä juttu on ihan iisi eikä mikään tuon uhkaavampi niin kyllä se taas laittoi miettimään miten kovin äkkiä kaikki voi muuttua. Jopa niin paljon että elämä sellaisena kun tällä hetkellä sen elän, muuttuu ihan päälaelleen. Ja sitten me eletään täälä vaan sellasta "sittekun" elämää jota ei koskaan välttämättä tuu. Miksi? Täysiä tässä ja nyt. Tehdään niitä asioita mitä halutaan tehdä eikä pelätä virheitä tai mokia. Jostain syystä helpommin sanottu kun tehty.

Noh, mä jään nyt toipumaan ja toivon, että tämä tästä pikkuhiljaa menis antais periksi.

rakkaudella,
Sartsa

IHAN HUIPPU PÄIVÄ

Tänään oli kyllä ilon ja onnen päivä. Sivuseikoista mainittakoon olympialaisissa tullut pronssimitali naisten jääkiekossa. Muut lajit ei sitten mennytkään ihan niin mallikkaasti. Mulla on kyllä maailman paras työpaikka. Meillä oli kuviksen tunti niin ope laittoi naisten jääkiekkomatsin näkymään valkokankaalta ja mulla oli itellä samaan aikaan kännykästä menossa sprinttihiihtoja. Siinä me sitten porukalla katottiin matsia ja osa teki kuviksen työtään. Eipä ihan kaikki työpaikat oo yhtä mahtavia tälläsen penkkiurheilijan kannalta.

Päivän parhaan uutisen mä  sain kuitenkin samalla hetkellä kun tuo naisleijonien pronssi varmistui. Lapseni ilmoitti että oli saanut ajokortin!! Hurraa.... Inssi oli mennyt läpi vieläpä ihan ekalla kerralla. Mä olin niin onnellinen Ellun puolesta, että meinas ihan itku tulla. Nyt sitten onkin tänään tullut autojen kuvia yks jos toinenkin sillä pitäähän sitä nyt sitte liikkeelleekin päästä. Aika lailla se kumminkin tuo vapautta lisää kun pääsee autoilemaan halutessaan.

On kyllä ollut kaikinpuolin mahtava päivä, sillä töissä noitten erinomaisten uutisten ja urheilun seuraamisen lisäksi sain vielä tehtyä tämän päivän lenkinkin. Liikuntatunnilla kun oppilaat lähti hiihtämään niin mulla oli aikaa käydä järven jäällä kävelyllä. Kyllä mä taas nautin siitä luonnon rauhasta ja kauneudesta ympärilläni. Olisin kävellyt kyllä pidemmänkin lenkin kun tuo 4 kilsaa mutta työt esti harrasteita. Mun piti ehtiä ottamaan vastaan latu urakasta toipuvia oppilaitamme. Ja totuuden nimessä pakkanen alkoi jo hiukan puraista poskipäitäkin. Ihanaa kumminkin kun sai taas laittaa aurinkolasit päähän. Se on niin konkreettinen kevään merkki.

Akin töihin lähdön jälkeen mä käväisin taas pikkusen shoppailemassa ennen tähän koneen ääreen istumista. Ja jälleen kerran mä oon ihan valmis nukkumaan joten kovin myöhään mä en sittenkään lue tänään. Tuumin tuota kotikaupunkini historiasta kertovaa teosta lukea tänään mahdollisimman loppuun mutta ei taida tulla mitään.

Pari päivää vielä töitä ennen lomaa!!

rakkaudella,
Sartsa

Tämän päivän lenkkimaisemat

TÄMÄ TIISTAI OLI TAAS UINTIPÄIVÄ

Ai että nyt on niin mahtava olo, että vois vaikka laittaa tyytyväisenä maata. Vihdoin mä sain liikutettua itteäni ja vieläpä tällä hetkellä kaikkein mieluisimmalta tuntuvalla tyylillä. Kävin uimassa. Mä sitten kerta kaikkisesti rakastan uimista. Se on niin ihanan vapauttava laji, kun voi tuntea ittensä kerrankin liikkuessaan kevyeksi keijukaiseksi. Ja vieläpä niin tehokkaasti liikkuessa mitä uiminenkin on. Tälläkin kertaa mä uiskentelin yhtä soittoa kilometrin eikä altaassa tuntunut juurikaan missään. Tiedän tosin jo kokemuksesta että altaasta kuivalle maalle nousu on kohtuu raskasta. En edes yritä nousta portaita vaan semmosta luiskaa pitkin. Mä pelkään ettei mun jalat jaksa ponkia mun ruhoa ylös sieltä. Olis ihan kohtuu nolo tilanne se. Vältän siis, ihan varmuuden vuoksi.

Mikäkö uimisessa on ihaninta?? Se, että on tunne ettei mikään asia mun kropassa roiku eikä tutise, tärise tai hyppelehdi. Voi hetken kuvitella olevansa sutjakka kun merenneito. Kaikki ylimääräiset matkan varrella mukaan tarttuneet leuatkin on sievästi piilossa sielä veden pinnan alla. Liikkuminen on myöskin tehokkuudessaan kevyttä. Lisäksi se, että heti suorituksen jälkeen pääsee saunan lämpöön venyttelemään lihaksiaan ja jumiin menossa olevaa lonkkaa on kyllä ihan piste iin päälle.

Kotia mä tulin sitten kaupan kautta. Pikkasen piti hakea kasviksia illan sapuskaa varten. Alkoikin olla jo nälkä. Mulla oli kotona pintamaustettuja broiskun paloja ja niiden kanssa mietin tehdä juurespyrettä. Oikaisin hyvän vinkin saaneena sen verran, että ostin pakastekasviksia. Pari pussia kasviksia, mausteeksi vähän soijakastiketta ja hunajaa. Tottakai suolaa ja pippuriakin. Sauvasekoittimella vaan sekaisin ja hyvä lisuke valmis. Pintamaustetut broiskut mä paistoin kuivalla pannulla lähes kypsiksi. Sekaan ihan tilkka Pepsi maxia että karamellisoituivat ja sitten mascarpone juustoa sekä appelsiinimehua. Kaikki sekaisin ja tosi miedolla lämmöllä hetki kannen alla. Oi luoja miten hyvää. Pitää oikein laittaa tähän alle ne kuvat mitä mä loihtimistani herkuista onnistuin nappaamaan. Ylimmäisessä kuvassa on se juurespyre vaikkakin kuvan perusteella näyttää kyllä jonkun kertaalleen pureskelemalta ja oksentamalta tuotokselta. Ei livenä ollut ihan noin kauhean väristä tai näköistä :D Alimmaisessa kuvassa ne broiskut, hiukan kyseenalainen on tuokin kuva kieltämättä. Ai että mä oon sitten niin taitava näitten ruokakuvien kanssa että kadehtikaa vaan ihan vapaasti : )

Se on siis se olotila mikä tällä hetkellä on. On tullut liikuttua, saunottua ja syötyä maha täyteen. Kellon on vähän vaille 9 ja mä oon ihan tosissani menossa nukkumaan. Ihanan raukea fiilis!!

Pakkanen on paukkunut tänään melkoisissa lukemissa ja nytkin ollaan jo reilussa -10 asteessa. Siinäkin yks syy minkä takia sauna tuntui niin kivalta. Auto on siellä nätisti lämmityspiuhan päässä niin että ajastin laittaa hommat hoitumaan aamulla pariksi tunniksi. Ei pitäis olla mun Jukelle liian ankara homma lähteä aamulla viemään mua töihin.

Toiveissa hyvät unet ens yönä...
Rakkaudella,
Sartsa

YKSI KEVÄINEN MAANANTAI

Voi kuulkaas, tämä on vuoden ehdottomasti parhaimpia aikoja kun kevät huhuilee tasaisin väliajoin. Fiilis nousee ihan kohisten samaa tahtia kun ulkona saa kylpeä valossa ja aurinkokin antaa lämpimiä suukkoja kasvoille. Tänään töissä sain taas nauttia ammatin parhaista puolista kun lähdin 1-2 luokkalaisen kanssa liikuntatuntia viettämään järven jäälle. Maisema oli ihan kun taulusta kun oli tasaista valkoista ja ihanasti kimmeltävää lunta silmänkantamattomiin. Aurinko todellakin lämmitti niin että tuli ihan hiki. Ja miten ihanaa voi olla se, että aurinkolasit alkaa olla jokapäiväinen asia.

Toinen päivän kohokohta oli kun kävin sitten iltapäivällä hakemassa postia. Ulkona vastaan iskevä valoisuus oli häkeltävä. Aurinko hyökkäsi vastaan ja oikein sieppasi syliinsä ja..uskomatonta kyllä...linnut lauloi täysin rinnoin. Kevät!! Se on oikeasti jo täällä. Huolimatta siitä, että hanget on melkoiset ja valtavat lumikasat hallitsevat näkymää vähän siellä ja täällä sekä pakkanen paukuttaa niin ilmassa tuoksuu ja tuntuu jo kevät. Kohtahan sitä nyt jo käännytään maaliskuun puolelle. Maaliskuu maata näyttää.

On tuolla auringon valolla vaan valtavan ihmeitä tekevä voima. Heti tänäänkin tuntui, että tuli virtaa vaikka millä mitalla. Naamalle iskostui väkisinkin hymy. Varmaan aika typeräkin sellainen, mutta mitä siitä. Mä sanoin keväälle että mullon ollu ikävä ja että kiva kun tulit. Pyysin jäämäänkin ;D

Tuossa kuvassa on mun olohuoneen ikkunasta näkyvä keväinen auringonpaiste. Juu, tiedän että ikkunat pitäis pestä. Odotan inspiraatiota!!

Tänäänkään mä en sitten liikkunut ja siitä on vähän huono omatunto. Mulla on syykin, ainakin tekosyy jos ei muuta. Mulla on nimittäin joku ongelma mun jalkapohjien kanssa. Silloin taannoinhan mä olin jopa sairaslomalla pari päivää kun sain jalkaani lenkillä tosi ikävän vamman. Silloin oikealla jalalla astuminen oli tosi hankalaa. Huomasin sitten ihan käytännön  kautta, että kun urheiluteipillä teippas jalat tiviisti niin kävely oli helpompaa. Mä kävin silloin lääkärissä joka meinas että se on rasitusvamma. Paraneminen kuulemma kestäisi melko kauan. Ja niinhän se kestikin. Toista kuukautta kaikkineen. Jalat on oireilleet sen jälkeen aina silloin tällöin mutta en oo saanut kiinni siitä, että mistä moinen johtuu. Nyt mä oon huomannut, että kun kävelen epätasaisella alustalla, kuten tänään tuolla moottorikelkkareitillä, niin jalat kipeytyy. Tällä kertaa kantapäät ja päkiät. Kun tuon liikuntatunnin jälkee istuin sitten toimistossani hetken aikaa ja lähdin kävelemään niin se oli tosi tuskallista. Sitten kun hetken on taas jalkojen päällä niin ne siitä jotenkin elpyy. Sama ongelma kumminkin palaa taas kun oon jonkun aikaa istunut. Esimerkiksi kun tulin kotiin töistä niin mulla oli tosi hankalaa kävellä autosta sisälle. En siis yksinkertaisesti uskaltanut lähteä lenkille kun pelkäsin, että jalat kipeytyy lopullisesti. Käväisin pitkästä aikaa shoppailemassa ja sen jälkeen mä nyt sitten meinasin vähän lihaskuntoa reenata mutta ans kattoo iskeekö lorvikatarri.

Nautitaan tästä ajasta kun ollaan menossa valoa kohti!!

rakkaudella,
Sartsa

UNETON POHTII

Mä oon menettänyt yöuneni. Sillä ei oo merkitystä eletäänkö viikonloppua vai arkipäiviä niin mun nukkuminen on todella huonoa ja pätkittäistä. Enkä oikein ymmärrä miksi. Siitä seuraa sitten se, että oon päivisin lähes koko ajan väsyny. Tämäkin viikko on menny ilman liikuntaa koska en oo kerta kaikkiaan vaan jaksanu töitten jälkeen yhtään mitään. Töissä sai olla kiitollinen siitä että oli ulkovalvontavuoro. Sai pikkasen piristystä päivään.

Iltaisin kun mennään nukkumaan, niin mä jään valveille kun Aki jo nukahtaa. Sitten alkaa päässä pyöriä ajatusten hurrikaani. Kaikkea mahdollista mennyttä, olevaa ja tulevaa menee ajatusvirtana mun pään läpi. Enkä mä saa sille mitään!! Siinä mä sitten makoilen silmät sepposen selällään ja meen koko ajan syvemmälle ajatuksiin. Ja kello käy kohti herätystä. Sitten mä nukahdan joskus aamuyöllä joksikin aikaa ja kun se kello sitten herättää niin mä oon kaikkea muuta kun rentoutunut ja levännyt.

Asian tekee kaikkein pahimmaksi se, etten mä oikein tiedosta että mulla olis mitään huolia ja murheita sinänsä mitä pitäis illan hämärtyessä alkaa purkaa. Voiko siis kenties olla että mun alitajunta yrittää herättää mua huomaamaan jotain mitä en vielä ainakaan tiedosta. Toivottavasti mä keksin sen pian tai sitten saan muuten vaan ajatukseni rauhoitettua että uni palais kuvioihin.

Noista kaikista pohdinnoista on tullut sitten tämmösiä sivujuonteita missä mä oon analysoinut taas joitakin asioita vähän ehkä liiankin syvällisesti. Kuten esimerkiksi parisuhteessa se, että onko oikein yrittää muuttaa toista omien tarpeidensa mukaan? Tai jos siihen on perusteet niin missä määrin se on sitten oikein? Mä oon esimerkiksi sellanen joka puhuu tunteistaan, niin hyvistä kun huonoistakin, ja oon muutenkin niin avoinna että musta kyllä huomaa missä mennään. No sitten vaikkapa omassa parisuhteessa toinen osapuoli ei välttämättä oo ihan samanlainen. Ollaan sovittu siitä, että kaikista asioista pyrittäis puhumaan ja etenkin jos on jotain parisuhteeseen liittyviä tärkeitä huomioita ja fiiliksiä niin ei anneta sen toisen olla niistä pimennossa vaan puhutaan. Sillä lailla välttyy siltä, että jotkut asiat vaan kasaantuvat ja sitten joku kaunis (ei, se ei oikeesti olisi mikään kaunis) päivä joku ihan olematon asia sytyttäis pommin sytytyslangan ja valtava räjähdys ois valmis. Se olis melko epäreilu pommi vasten toisen kasvoja. Hän nimittäin mitä todennäköisemmin olis ihan autuaan tietämätön siitä että mua on pidemmän aikaa vaivannut tai jopa ärsyttänyt joku juttu mutta en oo vaan puhunut mitään. Jo tässä kohtaa mä tiedän, että oon vetämässä toista pois omalta mukavuusalueeltaan jonnekin sellaiseen paikkaan mikä on hänelle täysin vieras. Tässä kohtaa kumminkin tuntuu, ja niinkun on yhdessä todettukin, että tämä asia on ihan perusteltavissa oleva. Yritetään välttää niitä ehkä aikaisemmin tehtyjä virheitä. Molempia hyödyttävä asia pidemmän päälle, koska molemmilla sama intressi hoitaa suhdetta.

Sitten on kuitenkin asioita jotka liittyy tuohon samaan, että ollaan ihmisinä, persoonina niin erilaisia. Minä näytän kiintymystäni tietyllä tavalla ja hän taas omallaan. Toisinaan mä oon puhunut miten mä haluaisin aina välillä vähän extra huomiota, ja että mulle sanottais että mä kelpaan tälläisenä kun mä oon. Kaipaan vähän sitä, että toinen sanoo tykkäävänsä jne jne. Kyllä te tiedätte.... Entä sitten kun tämä ei oo toisella yhtään ominaista vaan hän puolestaan osoittaa nämä asiat jollain toisella tavalla. Onko mulla siis oikeus tässä kohtaa olla vaatimassa että nyt kuule sanot välillä näin ja näin tai teet noin ja noin? Jos se kerran ei oo sille toiselle yhtään ominaista. Enhän mäkään varmaan pystyisi muuttamaan itteäni niin, että yhtä äkkiä mä en puhukaan. Enkä mee lähelle. Eikö tälläsessä kohtaa pidä hyväksyä sen toisen erilaisuus, ja luottaa siihen että kaikki on hyvin ellei toisin sanota. Mä välillä painin tosi paljon näitten asioitten kanssa. Mä oon kertonu mitä mä haluan ja mistä mä tykkään, sitten mä huomaan odottavani että toinen elää automaattisesti sen mukaan. Kuitenkin myös mulle on sanottu miten toinen näkee asiat ja miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Meneekö tässä juurikin se raja missä ei ole oikeutettua odottaa toiselta muuttumista?? Ehkä. Miksi se sitten on mulle niin perhanan vaikeaa?? Koko ajan mä huomaan palavaani samaan asiaan vaikka sen ittelleni oon selittänyt sata kertaa. Huonona hetkenä mä sitten oon tosi pahalla mielellä siitä jos toinen ei tuu lähelle yms. Jos mä koko ajan jankutan tästä samasta asiasta niin mä pelkään sitäkin, että saan pilattua kaiken mikä on hyvää. Kun kaikki siis on kumminkin ihan oikeasti todella hyvin.

Sitten mä pähkäilen työkuvioita. Onko syksyn tullen töitä ja jos niin mitä. Mä haluaisin toisaalta takaisin päiväkodin puolelle töihin, mutta toisaalta olis mukava jatkaa vielä tuotakin. Sitten taas mietin, että jämähdänkö mä paikoilleni jos nyt vielä jään ens syksynä tuonne, sillä siellä ei kuitenkaan oon pidemmän päälle mitään jatkomahdollisuutta.

Niin että joo, onhan näitä pähkäilyn aiheita vaikka sitten ihan itte keksittynä :D Ihan mahotonta!!!! Koita tästä nyt sitten saada riuhtaistua ittes pois univelasta. Tylsäksi tämän tekee se, että nämä samat unirainat on katottu niin sata kertaa.

Ei niistä siis enää sen enempää. Viikonloppu on mennyt muuten aika lailla vaan oleskellessa ja tietty olympialaisia kattellessa. Ens viikolla sitten taas liikunnan pariin...

rakkaudella,
Sartsa

HYVÄÄ FIILISTÄ

Voi että mä oon hyvissä fiiliksissä. Arvaappa miksi? No, monestakin syystä mä huomaan. Ensinnäkin taas on perjantai. On aivan älytöntä miten äkkiää nämä viikot menee. Aina on maanantai ja sitten onkin jo perjantai. Täs kohtaa ei haittaa kyllä yhtään että viikot meneekin nopeaa sillä enää ens viikko niin koittaa odotettu talviloma. Oon huomannut olevani loman tarpeessa sillä jostain kumman syystä takki tuntuu töiden suhteen vähän turhankin tyhjältä. Sen huomaa parhaiten siitä just että hermot menee ihan liian äkkiä. Ihan tavalliset työtilanteet alkaa tuntua vähän turhankin työläältä ja olotila on koko ajan sellanen, että odottaa työpäivän olevan jo ohi että pääsee kotiin. Vaikka siis töissä ei mitään normaalista poikkeevaa oo ollu. Tänäänkin taas mä oon aika hiljaisena viettänyt aikaa eniten ihan omassa seurassani, että välttyisin ärsyyntymiseltä. Ja täytyy kyllä korostaa että ärsyyntyminen vaikkapa työkaveria kohtaan on kyllä ihan omaa vikaa, ei sitä että olis jotenkin aihetta ärsyyntyä. Mulla on vaan just tuo vika, että sitten kun oon ylirasittunut niin ihan todella pienetkin olemattomat asiat kiinnittää mun huomion ja vetää hermot punaiselle. Toivon kyllä että lomaviikko tekee hyvää siinä mielessä että nämä asiat unohtuis.

Toinen hyvän fiiliksen tuoja tänään oli ehdottomasti tuo ihana, niin kaivattu ja tervetullut aurinko joka tänäänkin näyttäytyi. Tuntui tosi hyvältä kun sai ennen liikuntatunnin lenkille lähtöä hakea autosta aurinkolasit päähän. Kevät kurkkii, mä tunnen jo sen.

Kolmas hyvän fiiliksen aiheuttaja olikin sitten tuo nimenomainen lenkki meidän vitosluokan kanssa liikuntatunnilla. Päästiin tekemään reilun 3 kilsan lenkki jäällä ja mä kyllä sain niin paljon puhtia niistä maisemista. Ja tietenkin tuosta auringosta joka meitä helli. Eihän tuollaisissa maisemissa voi kun nauttia olotilastaan. Ihminen tuntee olonsa aika pieneksi tälläisen luonnonkauneuden keskellä.

Ukonselkä keskipäivän aikaan

Olympialaisia on tänäänkin pitänyt seurata sen minkä on töiltään pystynyt. Lähdin vähän aiemmin töistäkin tänään että ehdin kattomaan jääkiekkoa. Mulla on siis kertyneitä ylitöitä mitä mä tässä kuluttelen, etten siis karkaile töistä holtittomasti ihan muuten vaan :)

Tänään on taas elokuva ilta. Siitä on tullut yks meidän harrastus että käydään nuo kotimaiset elokuvat kattomassa aikalailla kun ensi-iltaan tulevat.

Tämmöisin miettein viikonloppuun
rakkaudella,
Sartsa

YSTÄVÄNPÄIVÄMIETTEITÄ JA KEVÄISIÄ VIBOJA

Ystävänpäivä.
Päivän parhaita kohtia oli se kun mä sain työkaverilta halauksen. On pitkä aika siitä kun mä oon saanut viimeksi halauksen joltain muulta kun mieheltä jonka kanssa asun. Ei sillä että siinäkään mitään vikaa olis mutta kyllä ystävän halaus tuntui mukavalta. Viime aikoina, melankolian ollessa läsnä muutenkin, mä oon miettinyt paljon ystäviäni.

En olisi ikinä uskonut, että niinkin sosiaalisena ihmisenä kun mä oon niin voisin kokea tälläistä...ihan kun yksinäisyyttä. Vai onko se sitten yksinäisyyttä. Kait se sitä on, kun tuntuu ettei kuulu mihinkään porukkaan. Että on ulkopuolisena joka asiassa. Ainoa yhteisö mihin mä tällä hetkellä kuulun on työporukka mutta vaikka se miten hyvä olisikin niin eihän se nyt mitenkään korvaa sitä mitä mulla on ollut. Mä kaipaan sisarusteni lapsia joita ennen saatoin käydä kattomassa vaikka joka päivä. Kaipaan kaikkia läheisiä ja ystäviä tosi paljon. Onneksi yhteydenpito on pysynyt sentään, mutta mä oon ulkona kaikkien arjesta. Muiden elämä on mennyt eteenpäin ja mä oon jäänyt niihin vanhoihin asioihin. Tuntuu ku olisin jäänyt muiden eteenpäin rullaavan elämän rattaisiin enkä pääse itse mukaan. Enkä mä missään nimessä syytä tästä olotilastani ketään muuta kun omaa itteäni. Tottakai ystävien elämä soljuu eteenpäin ja tilanteet muuttuu, mutta ei se poista sitä faktaa että mulla on paha mieli välillä kun huomaan että mä en enää kuulu joukkoon.

Nyt kun kirjoitan tämän kaiken näin mustaa valkoiselle, niin alkaa tulla sellanen olo että mitä mä nyt taas valitan. Ei kaikki nyt noin kamalasti oo ja että itteppä oon osani valinnut. No niinhän mä oonkin ja senpä vuoksi voisinkin nyt vaan keskittyä olemaan tyytyväinen siihen mitä on. Näin ystävänpäivänä on taas tuntunut niin kiitolliselta että mulla on ystäviä jotka ei koskaan häviä mihinkään. Vaikka sitte välillä menis aikojakin ettei olla yhteyksissä niin molemmin puolin tiedetään että sitten viimeistään kun on paha paikka niin apua on tarjolla. Kuulevana korvana voi aina olla etänäkin. Luojan kiitos! Mä en ikinä pidä ystäviäni itsestäänselvänä. En koskaan!! Ja oon tosi iloinen että mulle on tarttunut mukaan vuosien varrella ihania ystäviä monesta paikasta. Ystävät on kumminkin elämän suola enkä mä ainakaan voisi kuvitellakaan elämääni ilman ystäviä. Siis ei vaikka saisin maailman parhaimman työyhteisön tai parisuhteen tai mitä vaan niin mikään ei tuntuisi miltään ilman ystäviä.

Mitäs muuta tällä viikolla on ehtinyt sitten miettiä kun ystäviä ja omaa elämäntilannettaan... Noh tietenkin Olympialaisia jotka alkoivat viikonloppuna. Aamuisin on tullut aamupalapöydässäkin katottua kisoja. Urheiluhullu (tarkennettuna penkkiurheilusellainen) kun oon.

Tämmöstä siis aamuisin

Töissä on ollut melko hässäkkäinen viikko. Eilen vietettiin koulun hiihtokilpailupäivää melko kylmässä säässä. Onneksi kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja säästyttiin paleltumilta. Tänään sitten taas puolestaan oli ilmassa ihan kun kevään tuntua kun aurinko armas lämmitti niin ihanasti. Alla vielä tunnelmakuvaa tältä päivää.

Ihana kevät tuu jo!!

rakkaudella,
Sartsa

LAKKOÄRSYTYS VALLOILLAAN

Nyt on piru merrassa!!!! Oonhan mä muistanu kertoa, että mä oon herkkulakossa. Lakkohan koskee siis karkkeja, keksiä, pullaa ja sokerisia juomia. Lisäksi laitoin vielä korkinkin kiinni. Kaikille mun lähellä oleskeleville onneksi mä en sentään oo kieltäny itteltäni jäätelöä. Nyt nimittäin on tilanne sellanen, että mun hermot on aivan saatanan kireellä koko ajan. Tätä on nyt jatkunu koko tämän viikon ja tilanne on menny niin pahaksi, että mun pitää töissäkin oikein tosissaan keskittyä etten loukkaa vittuunnuksissani ketään. Mua ärsyttää ihan kaikki. Mä joudun nyt vähän häpeillen tunnustaa, että työkaverit käy mun hermoilla tosi helposti. Samoin kun jotkut oppilaat, mikä on mulle ihan uutta. Ja kertoo siis siitä etten oo ihan oma itteni. Oon töissä olosuhteiden pakosta viettänyt mahdollisimman paljon aikaa toimistossani ihan yksin hermojeni kanssa. En halua havahtua tilanteesta jossa oon päin näköä sanonut jotain sammakoita suustani.

Monet asiat, siis ihan mitättömät, ottaa niin perkeleesti päähän että ei oo mitään rajaa. Tämä koko olotila iski ihan yllättäen sillä mulla ei oo tähän asti ollut mitään hätää. Ei oo tehnyt mitään karkkia tai muutakaan hyvää mieli. Koko juttu tuntui nyt eskaloituvan sellaiseen niinkin randomiin juttuun kun laskiaispullaan. Mä olisin niin halunnut yhden vaivaisen laskiaispullan mutta kun PITÄÄ SAATANA KIUSATA ITTIÄNSÄ!!! Nyt tarvis keksiä äkkiä joku keino millä mä pärjään tämän lakon loppuun asti. Sillä mä aion pitää tämän. Sitte ku saa syödä ja juoda niin mä pidän semmosenkin fiestan ettei mitään rajaa.

Tällä hetkellä tilanne on sellanen että mun tekee mieli laskiaispullaa, salmiakkia, lakua, siidua ja kuoharia. Noin niinku päällimmäisenä. Piste!! Mutta mä vielä pärjään kyllä. Keksin tossa äsken että voisin koittaa Pepsi maxia semmosena ensiapuna, se on auttanut joskus aiemminkin kun oon ollut jollain kuurilla. Taistelutahtoa nyt ja vähä pohojalaasta akkaa pelihin.

Onneksi mulla on kotona niin supermahtava kokki joka loihtii aivan käsittämättömän hyvää ruokaa niin sillä kyllä voi kompensoida herkkujen puuttumista aika mainiosti. Tänäänkin mä sain kuulkaa possunrullaa missä sisällä kaikkia herkkuja, ihanaa salaattia keitetyn munan kera. Paljon mielummin mä syön noin hyvää ruokaa kun herkkuja.

Kyllä tää tästä....Wish me luck!!

rakkaudella,
Sartsa

ISO PIENI LAPSI

Nyt on ihan pakko kirjoittaa aiheesta johon törmäsin tänään ja josta en oikein tiedä mitä ajatella. Ollako surullinen, vihainen, järkyttynyt vai mitä...

Nuorten tyttöjen ulkonäköpaineet. Tai oikeastaan se isommaksi kasvamisen paine omasta halusta huolimatta. Et voi leikkiä vaikka mieli tekisi, koska se on lapsellista. Etkä käyttää toppahousuja tai kunnon talvikenkiä. Pipo sentään sallitaan. Kaikki sun elämää koskevat asiat tulee ulkopuolelta. Pitää kuunnella samaa musiikkia kun muut koska muuten oot nolo. Täytyy jo tokaluokalla tai viimeistään kolmannella olla poikaystävä, koska muillakin on. Alapääsanasto on jokapäiväsessä käytössä ja jos et ymmärrä mistä muut puhuu niin jälleen oot nolo. Leikkiminen loppuu jopa ekaluokkaan. Sitten tarvis ruveta yhtä äkkiä olemaan isoa tyttöä ja poikaa. Hypätä maailmaan josta ei ole mitään tietoa ja joka varmasti jopa vähän pelottaakin. Sisällä pieni lapsi kolkuttaa lupaa tulla vielä esiin, ulkoa tulee näyttää jo isolta. Liian isolta.

Meidän koulussa jo viidesluokkalaiset meikkaa ja joillakin on värjätyt kulmat. Napapaitoja (juu, talvellaKIN), pilliäkin pillimpiä housuja jotka täytyy vetää niin tiukalle että takapuoli saa huomiota. Kun itte olin ala-asteella niin en meinannut millään suostua käyttämään ylipäänsä rintsikoita, jos nyt edes jotain toppia, kun hävetti niin. Tänä päivänä näidenkin asusteiden kuuluu näkyä näitten 5.-6. luokkalaisten keskuudessa. Ja jos sulla on tissejä sen verran että saat tissivaon näkyville niin aina parempi!! Oon nähnyt verkkosukkahousuja, pienen pieniä toppeja, vartaloa myötäileviä vaatteita. Kääk!! Onneksi sentään joukossa on vielä collegehousuja ja -paitojakin.... Mutta siis mä oon seurannut tuota kaikkea ihan pöyristyneenä. Omana kouluaikana olis viimeistään koulusta passitettu takaisin kotiin pukemaan vähän peittävämpää ja näin talviaikana lämpimämpää päälle.

Pojilla tää ei oo ollenkaan näin radikaalia vaan sielä sallitaan ihan normit tuon ikäisen kouluvaatteet. Niin tai en mä tiedä onko se mitään sallimista vaan musta tuntuu että nämä tytöt ihan omasta halustaan tahtovat käyttää moisia paljastavia vaatteita.

Syy miksi tämä aihe tuli juuri nyt mun mieleen on se, että menin tänään töitten jälkeen uimahalliin. Siellä mun kanssa pukuhuoneessa yhtä aikaa oli pari tyttöä. Iältään mun arvion mukaan 9-10v. Toinen kertoi toiselle, että "mulla on bikinitkin kotona mutta en mä laittanut niitä nyt. Sitten kun mulla on tollanen vatsa kun sulla niin mä voisin laittaa ne. Äiti osti ne mulle Cubuksesta että mä saan pitää niitä mökillä tai kesällä rannalla kun ollaan uimassa mutta arvaa voinko mä todellakaan niitä käyttää. En siis tosiaankaan kun mä näytän tältä." Ei hyvänen aika sentään, tuon ikäisen pikkutytön ei pitäisi ajatella vielä ollenkaan omaa vartaloaan noin. Ja on jotenkin tosi surullista ajatella että tuon ikäiset jo alkaa syömisiään tarkkailla laihdutusmielessä. Vaarallistakin!! Teki mieli sanoa niille tytöille että te ootte täydellisiä juuri tuollaisena kun ootte, mutta olin kumminkin hiljaa vaan.

Tuli sellanen olo, että voi kun me aikuiset koitettais muistaa tarpeeksi kehua, sillain terveellä tavalla kohottaa sitä positiivista minä kuvaa lasten osalta. Muistuttaa siitä että jokainen on hyvä juuri sellaisena kun on. Ei tarvi olla mitään muuta. Isät muistais kehua tyttäriään, sekin olis tosi tärkeää. Ei tarvis hakea kakslahkeisten huomiota liian nuorena keskenkasvuisilta pojilta.

Ollaan positiivisella fiiliksellä tuntosarvet pitkällä kaikkien lasten suhteen jota meidän lähipiirissä on. Annetaan niitä kivoja sanoja ja mieltä kohottavia kommentteja. Ne voi olla kultaakin kalliimpia juuri siinä hetkessä ja niillä voi olla arvo arvaamaton tulevaisuudessa. Pidetään huoli kaikella tapaa, jookosta.... Nämä lapsukaiset on niin kullan arvoisia <3

Eipä tähän kohtaan ihmeempiä, kunhan vaan taas tuli mieleen.

rakkaudella,
Sartsa

PAKKASIA PIDELLYT

Nyt on sitten ollut vaihteeksi taas kunnon pakkasiakin. Heti kun asteet menee yli -10 ja tuulee vähänkin, niin meitsi ei meinaa mitenkään saada pidettyä ittiänsä lämpösenä. Työpaikalla meillä on piha sellainen johon mahtuu oikein julmakin tuuli (nähtävästi järveltä tuleva) ja tälläkin viikolla oli päiviä ettei vaan kertakaikkiaan tarkene. Varustus oli tätä luokkaa:

Kuvasta ei näe tosiaankaan montako vaatekertaa löytyy tuolta alta. Sanon vaan että niin monta ettei meinannut liikkumaan päästä :D Ulkoilu on asenne ja pukeutumiskysymys. Niin!!! Kyllä mä pari lenkkiäkin tein viikon varrella mutta aikoihin siitä ei oo tullut millään lailla hyvä olo. Se on kyllä huolestuttanut. Mä hengästyn heti kun liikkelle lähden eikä olo tasaannu koko lenkin aikana. Muutenkin on kroppa tuntunut laittavan hanttiin edelleen kaikkea liikkumista. Lihakset on ihan jumissa ja liikkuminen on todella suuren työn ja tuskan takana. Ei kiva, ei kiva ollenkaan.

Eilen tuli sitten onneksi muutos tähän. Me vietettiin päivä Jyväskylässä tarkemmin sanottuna Hippos-hallissa yleisurheilun merkeissä. Akilla oli siellä noita lähettäjähommia ja mä menin mukaan nauttimaan penkkiurheilufiiliksestä.

Meikäläisen päivän positio :)

Jouduttiin mennä aamulla niin aikaisin, että mä ehdin hyvinkin lähteä pienelle lenkille. Pakkasta oli -15 astetta, mutta koska ei tuullut yhtään niin oli mitä mainoin ulkoilusää. En viittinyt kuitenkaan ihan älyttömän pitkää lenkkiä tehdä ettei olisi sitten niin hikinen. 2,6 kilsaa loppujen lopuksi lenkkeilin ihan mahtavassa talvisäässä. Mikä parasta, tuntui siltä että lenkki kulki mukavasti ja oli oikein hyvä fiilis. Siitä oon kyllä todella onnellinen. Tuota edeltävä lenkki nimittäin päättyi siihen että mun keuhkot oli ihan tulessa ja mä jouduin lähes oksentamaan limaa kun kotiin päästiin. Pelkäsin, ja pelkään vieläkin, että kehittelen jotain astmaa tässä salakavalasti. Ainakin rasitus sellaista. Huomasin nimittäin yhtenä päivänä lenkillä että mulla alkoi henki vinkumaan pahaenteisesti ja tuntuu kun hengittäisin muutenkin jotenkin pinnallisesti. Toivon mukaan ei nyt kuitenkaan mitään tuollaista.

Täyden työpäivän verran meni siis eilen tuolla hallilla, mutta pätkääkään ei käynyt aika pitkäksi. Sen verran mielenkiintoisia tapahtumia oli kentällä. Illalla kun kotiin päästiin niin piti tehdä pikaisesti ruuat ja sitten Akin tyttö ilmoittikin yllättäen tulevansa yökylään. NO sehän passaa joten siinä meni ilta sitten sukkelaan.

Nyt on siis sunnuntai aamu ja asteita on lähes -20. Mä ajattelin kumminkin nyt ihan kun kokeilumielessä pukea lenkkivermeet ja lähteä koittamaan miltä se lenkkeily tuntuu pakkasessa. Sujuuko yhtä hyvin kun eilinen, toivon niin.

Pirteää sunnutaita
rakkaudella,
Sartsa