Päivän parhaita kohtia oli se kun mä sain työkaverilta halauksen. On pitkä aika siitä kun mä oon saanut viimeksi halauksen joltain muulta kun mieheltä jonka kanssa asun. Ei sillä että siinäkään mitään vikaa olis mutta kyllä ystävän halaus tuntui mukavalta. Viime aikoina, melankolian ollessa läsnä muutenkin, mä oon miettinyt paljon ystäviäni.
En olisi ikinä uskonut, että niinkin sosiaalisena ihmisenä kun mä oon niin voisin kokea tälläistä...ihan kun yksinäisyyttä. Vai onko se sitten yksinäisyyttä. Kait se sitä on, kun tuntuu ettei kuulu mihinkään porukkaan. Että on ulkopuolisena joka asiassa. Ainoa yhteisö mihin mä tällä hetkellä kuulun on työporukka mutta vaikka se miten hyvä olisikin niin eihän se nyt mitenkään korvaa sitä mitä mulla on ollut. Mä kaipaan sisarusteni lapsia joita ennen saatoin käydä kattomassa vaikka joka päivä. Kaipaan kaikkia läheisiä ja ystäviä tosi paljon. Onneksi yhteydenpito on pysynyt sentään, mutta mä oon ulkona kaikkien arjesta. Muiden elämä on mennyt eteenpäin ja mä oon jäänyt niihin vanhoihin asioihin. Tuntuu ku olisin jäänyt muiden eteenpäin rullaavan elämän rattaisiin enkä pääse itse mukaan. Enkä mä missään nimessä syytä tästä olotilastani ketään muuta kun omaa itteäni. Tottakai ystävien elämä soljuu eteenpäin ja tilanteet muuttuu, mutta ei se poista sitä faktaa että mulla on paha mieli välillä kun huomaan että mä en enää kuulu joukkoon.
Nyt kun kirjoitan tämän kaiken näin mustaa valkoiselle, niin alkaa tulla sellanen olo että mitä mä nyt taas valitan. Ei kaikki nyt noin kamalasti oo ja että itteppä oon osani valinnut. No niinhän mä oonkin ja senpä vuoksi voisinkin nyt vaan keskittyä olemaan tyytyväinen siihen mitä on. Näin ystävänpäivänä on taas tuntunut niin kiitolliselta että mulla on ystäviä jotka ei koskaan häviä mihinkään. Vaikka sitte välillä menis aikojakin ettei olla yhteyksissä niin molemmin puolin tiedetään että sitten viimeistään kun on paha paikka niin apua on tarjolla. Kuulevana korvana voi aina olla etänäkin. Luojan kiitos! Mä en ikinä pidä ystäviäni itsestäänselvänä. En koskaan!! Ja oon tosi iloinen että mulle on tarttunut mukaan vuosien varrella ihania ystäviä monesta paikasta. Ystävät on kumminkin elämän suola enkä mä ainakaan voisi kuvitellakaan elämääni ilman ystäviä. Siis ei vaikka saisin maailman parhaimman työyhteisön tai parisuhteen tai mitä vaan niin mikään ei tuntuisi miltään ilman ystäviä.
Mitäs muuta tällä viikolla on ehtinyt sitten miettiä kun ystäviä ja omaa elämäntilannettaan... Noh tietenkin Olympialaisia jotka alkoivat viikonloppuna. Aamuisin on tullut aamupalapöydässäkin katottua kisoja. Urheiluhullu (tarkennettuna penkkiurheilusellainen) kun oon.
 |
| Tämmöstä siis aamuisin |
Töissä on ollut melko hässäkkäinen viikko. Eilen vietettiin koulun hiihtokilpailupäivää melko kylmässä säässä. Onneksi kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ja säästyttiin paleltumilta. Tänään sitten taas puolestaan oli ilmassa ihan kun kevään tuntua kun aurinko armas lämmitti niin ihanasti. Alla vielä tunnelmakuvaa tältä päivää.
 |
| Ihana kevät tuu jo!! |
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti