Itte väkerrettyjä kortteja ja lahjoja maltettiin hädin tuskin piilotella sunnuntaihin asti. Aamulla sai makoilla sängyssä hyvän tovin kuunnellen keittiöstä kantautuvia ääniä kun kakkua tehtiin ja kahvia keiteltiin. Sitten sipinän ja supinan säestämänä tuotiin tarjottimella aamupala sänkyyn. Joka kerta mä tirautin kyyneleen tai pari kun sain ne ihanat kortit käsiini. Itte tehdyt runot kirjoitettuna keikkuvin kirjaimin. Voiko liikuttavampaa enää olla.
Nyt tuo kaikki on tarkasti talletettuna muisti lokeroihin sinne sydämen sopukkaan missä kaikkein tärkeimpiä muistoja vaalitaan. Elämä muuttuu kun lapset kasvaa. Mutta äidin rakkaus ei koskaan muutu mihinkään. Oli lapset vieressä tai kauempana fyysisesti niin aina ne on sydämessä yhtä lähellä kun pieninä jolloin olivat äidistä vielä riippuvaisia. Äitiys on ehdottomasti mun elämäni suurin saavutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti