LOMATERVEISET

Ihan huomaamatta, aivan siis yllättäen, ollaankin sitten jo lomaviikon torstaissa. Siis virallisesti jäljellä ois tasan huominen päivä lomaa ja mitä mä oon saanut aikaan. Itse asiassa paljonkin, mutta ei nyt välttämättä ihan sitä mitä alunperin olin ajatellut.

Parina edellispäivänä mä olin muutaman tunnin aamusta ensin töissä, mikä olikin ihan kiva juttu. Eilen sitten piti lähteä töitten jälkeen hakemaan Villeä tänne loppuviikoksi mutta mun säkällä siitäkään ei tullut sitten mitään. Poika sairastui mahatautiin eikä päässytkään tulemaan. Harmittavaa! Vaikka ei mitään sen kummempaa suunnitelmaa ollutkaan niin tärkeintä ois ollut saada viettää aikaa Villen kans. Sovittiin nyt sitten että nähdään huomenna Keskisellä edes ohimennen ja sitten Ville tulee ens viikonlopuksi tänne. Se on edes laiha lohtu tähän kohtaan.

Mutta siis lomaviikko. Oon kattellu tuolta somesta toinen toistaan mahtavampia kuvia kavereiden lomista. On aurinkoa, valkoista hankea, mahtavia latuja, skimbausta, minttukaakaota ja iloisia porukoita. Noh, oon mäkin päässyt päivittelemään somea oman lomani osalta. Laitanpa tähän oikein kuvakavalkadin siitä miltä mun loma on näyttänyt.

Tiistaina lenkillä näin mahtavissa maisemissa

Roiskeläppäpitsaa ihan ittelle

Urheilua on tullut onneksi joka päivä

Lomapäivä vol 3 ikkunan pesun merkeissä

Lomapäivä vol 4 alkoi auton puunaamisella

Siinä sitä on kuulkaa loma askarta. Näiden lisäksi mä oon pessyt pyykkiä urakalla, pessyt yhden pikkumaton käsin porstaamalla, siivonnut nurkkia, tuulettanut petivaatteita sun muita kotihommia. Tänä aamuna tosiaankin kävin siivoamassa auton ja samalla tein lenkin kaupan ja kierrätyspisteen kautta. Nyt ruoka syötynä ja sitten meneekin loppupäivä ihan penkkiurheilun parissa. Ihan mukavaa oikeastaan. 

Tämäkin on taas sellanen asia josta tekis mieli kauheasti valittaa, kun KAIKKI muut pääsee lomalla kivoihin paikkohin ja reissaavat porukalla. Sitten kun hetken miettii, niin oikeastaan mulla on ollut oikeinkin kiva viikko. Sopivasti tekemistä ja ennen kaikkea sitä, että voi tehdä ihan just sitä mitä itte haluaa. Rahaakaan ei oo lomalla palanut juuri ollenkaan. Kotona on saanut kivoja juttuja aikaiseksi mitä ei yleensä töitten jälkeen jaksa tai kerkiä tekemään. Ei mulla siis ihan oikeesti oo mitään valittamista. Ittellenikin yllätyksenä oon siis hokannut, että mä osaan nykyään lomailla myös kotona ja se tuntuu ihan mukavalta.

Huomenna onkin sitten sovittuna jopa kahdet tärkeät treffit keskiselle. Rakasta ystävää olis tarkoitus nähdä kuulumisten vaihdon yhteydessä ja myös Villeä samalla reissulla. Kattotaan lähteekö Ville tänne sitten yhdeksi yöksi. Hiukan tuntuu oma olotila flunssaiselta ja nenä vuotaa pahaenteisesti mutta toivotaan että jää tähän.

Muuten on terveyden suhteen ollut aikamoista vaihtelua tällä viikolla. Verenpaineet on tasoittuneet ihan loistaviin lukemiin mutta sitten parina päivänä alkuviikosta uutena ongelmana oli ruuan jälkeen tulleet pulssin kohoaminen ja sydämen tykyttely. Myös sitä palan tunnetta tuossa kurkunpäässä. Mä oon huomenna menossa aamusta labraan jossa katellaan sokerit ja tarkastetaan nuo kilppariarvot. Oli hoitaja tuolla ensiavussa niin asialla kun mä vaan soittelin ja kysyin neuvoa, että mistä moinen olotila voi johtua. Hän oli varma, että johtuu kilpparista ja siksi halusi laittaa mut testeihin. Sokerit on sitten toinen vaihtoehto koska tapahtuma tuli ruokailun jälkeen. Niinpä mä nyt sitten huomenna aamulla meen jälleen kerran testeihin. Alkaa tuntua, että mä asun tuola labrassa ja lääkärin vastaanotolla mutta toivotaan nyt että akka saadaan vihdoin kuntoon. Välillä on jännästi sellanen olo niinkun ois luulotautinen kun koko ajan on jostain hajalla. Ei tervettä päivää..... Se on toisaalta asia joka mua on paljon vaivannut. Mikä mua vaivaa? Miksi on jatkuvasti jostain kipeä? Ja tiedänhän mä itte että oireet on todellisia enkä keksi niitä omasta päästäni. Toivotaan, ettei labroissa olisi mitään vikaa niin sitten vois rauhoittaa mielensä sen suhteen.

Mukavan keväiset kelit taitaa taas hetkeksi olla muisto vaan, sillä tänään ainakin näyttää aikalailla harmaalta ja luntakin alkaa ripsutella pikku hiljaa. Toivottavasti ei huomenna sitten oon hyvin kamala ajokeli kun pitää tien päälle. Tämän päivän mä otan siis rennosti urheilun parissa. Jännätään josko mitalitili sais täytettä.

rakkaudella,

Sartsa

EKA LOMAPÄIVÄ JA HELVETINKOLU

Eilen oli sitten loman eka päivä. Oli tarkoitus alunperin mennä töihin muutamaksi tunniksi, mutta koska Akilla sattui olla pekkanen niin pidinkin lomapäivän. Ihan vaan siksi, että saatettiin lähteä pikkasen retkelle ja munkin lomalle tuli mielekästä tekemistä. Mitään suunnitelmia kun ei sen ihmeemmin oo eikä kyllä suoraan sanoen oo rahaakaan.

Mutta siis... Eilen lähdettiin ulkoilemaan ja makkaraa paistelemaan Helvetinkolulle. Oli oikein kiva päivä kaiken kaikkiaan. Helvetinkoluhan on Ruovedellä joten ajomatkaa ei ollut kun noin 50km. Saattoi lähteä vielä retkelle vaikka nukuttiinkin aika myöhään. Aamupalan jälkeen vaan kamat kasaan ja matkaan.

Kotimatkalla mä googlettelin ihan uteliaisuuttani mistä tuo Helvetinkolu ja Helvetinjärvi on nimensä saanut ja löysin vain vanhaa perimätietoa. Oli kuulemma joskus varastettu naapurin katiskasta hauki ja talon (jonka katiskasta kala oli varastettu) emäntä oli noitanakin tunnettu. Kun varasta oli kovisteltu niin hän ei ollut ollut moksiskaan mistä emäntä oli suuttunut ja kironnut että "tuosta helvetin järvestä ei tule kalaa niin kauan kun sinä elät". Eikä kuulemma ollut tullut ennenkuin kyseisen varkaan kuolinpäivänä jolloin naapurin katiskassa oli ollut hauki. Siitä siis sana helvetti.

Täältä voit kurkata Helvettiin  Me lähdettiin juurikin tuolle helvetistä itään reitille.

This is a road to hell

Hauska yksityiskohta

Polku oli osittain jäinen mutta oikein hyvin tamppaantunut joten kun jalassa oli piikkipohjakengät niin kävely sujui oikein hienosti. Mukava reitti kaiken kaikkiaan. Reitti päiväkämpälle, missä myös nuotiopaikka sijaitsi, oli 2km mittainen.

Päivätupa 

Aki kirjoitti meidän terveiset vieraskirjaan

Näkymä ikkunasta järvelle

Kas metsämökin ikkuna sielt Sartsa ulos kurkistaa...

Sisällä tuvassakin ois voinut tulet laittaa mutta me haluttiin ulos notskille. Eväänä oli tällä kertaa grahampiirakoita ja makkaraa. Kahvit tietty keiteltiin myös.

Kaakaokahvit

Jouluna tyhjenneet sinappijauhepurkit toimii loistavasti tässä tarkoituksessa

Hauskoja käkkäräpuita

Eväät oli oikein hyvät. Kelikin muuten mainio mutta tuolta järveltä päin puhaltanut tuuli oli aika viileää. Onneksi tulen äärellä tarkeni ja kaakaokahvi lämmitti mukavasti. Paluumatkalla pysähdyttiin ihailemaan ja kuvailemaan matkan varrella eteen tulleita luonnon ihmeitä.

Helvetinkolu

Paljon oli puita kaatunut reitille ja portaat oli välillä melko haastavat kuljettavat kun oli niin paljon lunta ja jäätä.

Helvetinkolun näköalapaikalta oli aika komiat maisemat.

Upeaa!!

Rakkauttakin paikalla oli ollut

Oli kyllä tosi mukava päivä. Samalla tuli reippailtuakin kun askelmittari näytti yli 10 000 askelta. Kilometrejäkin tuli mukavasti. Oikein onnistunut eka lomapäivä.

rakkaudella,
Sartsa

KEVYTTÄ JA MUKAVAA VIIKONLOPPUA

Onpa ollu kiva päivä. Tai oikeastaan lähes koko viikonloppu. Ollaan oltu eilinen ja tämä päivä Jyväskylässä aikuisurheilijoiden halli sm-kisoissa. Kyllä on itellekki inspiroivaa kattoa noita veteraaneja kun urheilevat lajissa kun lajissa. Tämän päivän ohjelman alku oli jo sellanen mistä sai osviittaa siitä mistä tässä hommassa on kyse.

Ymmärsitte ihan oikein, päivän aluksi siis juostiin pika aitoja. Ihan ekana miehet 80 ja 85v. Uskomatonta!! Oispa itte edes elossa sen ikäisenä. Mä arvostan niin paljon näitä kaikkia teräsmummoja ja vaareja.

Tollanen on ollu mun positioni tämän päivän. Tänään en ollut kahviossa ollenkaan kun sielä oli ihan riittämiin porukkaa. Oon siis leiriytynyt tuohon tiettyyn kohtaan ja nautiskella penkkiurheilu päivästä. Oon kattonu Yle areenasta hiihtoja samaan aikaan. Moneen on revettävä 😁

Päivän aloitin reippaalla vajaan tunnin lenkillä. Olikin tosi ihana sää ja teki mieli tehdä vaikka kuinka pitkä lenkki. Mulla kuuluu kisapäivien perusvarustukseen vaihto paita ja vermeet muutenkin lenkin jälkeistä fressiytymistä varten. Ei tarvi hikisenä ja haisevana koko päivää katsomossa viettää. Muuhun vakivarustukseen kuuluu puhelimen laturi ja luurit, tietty kukkaro, villasukat ettei tarvi kenkiä pitää koko päivää jalassa mutta pysyy jalat lämpimänä. Samoin huivi jonka voi laittaa kaulaan tai hartioille. Hallissa on nimittäin aika viileää. On mulla aina mukana ristikkolehti ja kynäkin sekä lähes aina joku kirja. Joka kisassa tulee sellasia vähän turhankin rauhallisia kohtia kun vaikkapa juostaan pitkiä matkoja. Ajankulua tarvii aina välillä. Repusta löytyy myös juomista ja yleensä pähkinöitä sun muuta naposteltavaa. Sellanen varustus. Sillä pärjää tilantees kun tilantees.

Olotila on ollu koko viikonlopun jotenkin kummallisen kevyt ja hyvä. Eilenkin vaikka seisoin yli 5 tuntia kahviossa.niin kun lähdin kävelemään ja piti mennä portaita niin sekin meni ihan ku lentäen. Samoin lenkki sujui tänään tosi hyvin ja kevyellä jalalla. Pitkästä aikaa saa makua siitä mitä on olla paremmassa kunnossa. Lenkillä tänään testailin vähän pulssia ja ei se kyllä mitenkään liian ylös noussut vaikka koitin mennä välis ylämäkeäkin että ois ottanu hiukka enemmän. Pumppu vissiin kohtuu hyvässä kunnossa kumminkin. Muista rempoista huolimatta.

Huomenna ois sitte lomapäivä. Oikeestaan edessä on lomaviikko mutta 7 tuntia mä käyn tekemässä töitä. En vaan vielä tiedä oonko yhen koko päivän vai pari pätkää. Riippuu tuosta mun työkaveristani että miten hän on töissä. Huomenna kuitenkin siis saa nukkua kaikessa rauhassa aamulla pitkään. Ihanaa!!

Nyt kohta lähetään kotimatkalle. Tässä istun teellä ja pullalla kun alkoi vähän nälkä näppiä. Kotona vasta syödään oikein ruoka.

Ihkua lomaa jos sulla sellanen on alkamassa!

rakkaudella,
Sartsa

TERVEYSASIAT ENNEN LOMAA

Viikko päättyi aurinkoisessa mutta kirpeässä pakkas säässä. Samalla oikeastaan alkoi mun loma. Ei tunnu siltä tippaakaan. Mitään suunnitelmia ei oo ja aion mennä ens viikolla parina päivänä töihin tekemään muutaman tunnin hukin. Siinä mielessä mitään lomamoodia ei oo päällä.

Huomenna aamulla kellokin herättää jo 6.15 eli aikaisemmin kun työaamuina. Ollaan menossa Hippos halliin aikuisurheilijoiden halli sm-kisoihin. Mäkin meen huomenna kökkähommiin kahvioon mutta muuten aion vaan taas nauttia kisatunnelmasta. Nää kisat onkin tosi motivoivat sillä kyseessä on ihan veteraani urheilijoitakin. Mä siis puhun aina 90 ikävuoteen saakka urheilijoista. Hattu päästä!
Viikonloppuna ei siis pahemmin tuu lepäiltyä, mutta sitähän saa tehdä sitten ens viikolla. Kuitenkin aion tehdä vaan 7 tuntia ens viikolla töitä mikä tarkoittaa joko yhtä kokonaista päivää tai sitten paria puolikasta. Katotaan.

Terveysjutut on olleet tapetilla tämän koko viikon. Noita verenpaineita on tullut mittailtua kuten pyydettiin ja pientä huolta on ollut niiden tiimoilta. On ne vähän koholla olleet oikeestaan koko ajan mutta ei onneksi niin korkeita kun viikonloppuna. Lisäksi tuo jökkiintynyt (täälä opittu, erittäin kuvaava sana) niska-hartiaseutu on tuottanut päänvaivaa. Kun en tietenkään päässyt nyt just hierojalle. Mutta lyhyestä sairasvirsi paras joten suora leikkaus tähän päivään. Kävin siis tänään siellä hoitajalla josta oli puhe. Sain kuulla ettei oo syytä huoleen eikä tilanne oo todellakaan niin paha kun mitä pelkäsin. Nyt vaan sitten taas parin viikon ajan seurailen noita paineita sillon tällön ja sitten meen taas käymään hoitsun puheilla ja katotaan onko tilanne pysyny samana. Kovin äkkiää ei oo tarvetta ainakaan muutella lääkityksiä sun muuta. Oli kyllä huojentunut fiilis kuulla ettei mitään hätää oo. Ja taas samalla tuntea ittensä vainoharhaiseksi joka puuttuu jokaiseen tuntemukseen. Vähän ehkä jopa hävettikin. Noh, eteenpäin hyvillä mielin...

Viikko oli töitten suhteen aika hässäkkää. Ehkä jopa vähän normaaliakin takkuisempi. Se on mun työlle luonteenomaista nykyään. Paljon tapahtumia, vaihtuvia sellaisia, useampia työkohteita ja työparit vaihtuu tiuhaan. Kiire on kaikkein kurjin, kun pitää tehdä asioita niin ettei niihin ehdi kunnolla niihin paneutua. Sitten pahimmillaan tehdään samat hommat monta kertaa kun tulee kiireessä virheitä.

Nyt oon tämän illan vaan ottanu ihan todella iisisti. Jotenkin tuntuu olevan aika vetämätön ja väsy olo. Eipä mulla tässä nyt mitään välttämätöntä tekemistä oliskaan.

Mukavaa viikonloppua!

rakkaudella,
Sartsa

AKTIIVISUUSRANNEKETESTAUSTA JA TERVEYSHUOLIA

Mun piti silloin yhtenä päivänä kertoa mun uudesta ystävästäni. Noh, kun sanoin että tämä ystävä kulkee aina mukana niin en kyllä liioitellut yhtään. Ainut missä mä ehkäpä hiukan liioittelin on tuo ystävä sana, mutta menköön.

Kyseessä on siis aktiivisuusranneke, jollaista oon jo pitkän aikaa meinannut hankkia. Halusin vain ensin ihan tavallisen ja edullisen mallin että pystyn kattoa onko siitä mulle hyötyä ja iloa vai jääkö käyttämättä koko kapine.

Tommonen malli löytyi sitten Tokmannin alesta. Jenni ensin osti tuollaisen itelleen ja totesin että noin edulliseksi vehkeeksi siinä oli tosi paljon ominaisuuksia. Tää maksoi siis vaivaisen kympin eikä kyllä normihintakaan päätä huimannut sillä oisko ollut jotain 40euron luokkaa. Tästä löytyy aika monta eri toimintaa joita oonkin jo lähes kaikkia kovasti testaillut. En nyt tarkalleen muista kauanko tää on mulla ollut, mutta parisen viikkoa nyt ainakin. On ollut mun ranteessa ihan koko ajan sekä yöllä että päivällä. Tää mittaa sykettä, askeleita, kuljettua matkaa ja kaloreita. Askeleiden paikkansa pitävyys on kyllä aika hyvä sillä oon tehnyt monenlaisia testejä. Kävellyt laskien oikeat askeleet ja huomannut ettei tää ranneke oo heittänyt kun ehkä yhdellä askeleella. Oon koittanut kovasti viuhtoa käsillä että ottaako se niitä askeleita käden liikkeestäkin mutta en oo saanut ottamaan. Matkakin on aikalailla kohdillaan kun oon verrannut vaikka Sports trackeriin sun muihin sovelluksiin. Kaloreista mä en oikein tiedä mitään kun ei tuu niihin niin perehdyttyä.

Lenkille lähtiessä voi napauttaa rannekkeen päälle, jolloin lenkki tallentuu erikseen muistiin. Lenkin aikana voi tarkkailla vaikka sykettä. Kaikkea tätä voi sitten tarkkailla kännykkään ladatusta sovelluksesta. Liikkumisen lisäksi ranneke mittaa unta ja sen laatua, joten siksipä se on ollut mulla kädessä öisinkin. On ollut jännä nähdä, että kyllä unen alku ja loppuajat pitää aika tarkkaan paikkansa. Sovelluksesta sitten näkee että kauanko unta on piisannut ja onko se ollut syvää vai kevyttä unta. Samoin näkyy valkoisena palkkina valvotut kohdat. On ollut tosi jännä huomata, että mä kyllä nukun ihan kohtuuhyvin. 7,5 tuntia suunnilleen unta per yö ja siitä parisen tuntia on syvää unta ja loput kevyttä. Jostain luin, että 25% unesta pitäis olla syvää niin sitten unesta olis se hyöty mitä siitä pitäis ollakin. Kyllä mulla se on toteutunut. Yhtenä yönä oli jopa niin, että molempia unia oli lähes sama määrä. Toisin sanoen, on näytetty toteen se mitä oon jo sanonutkin eli nukun nykyään aikalailla hyvin verrattuna johonkin menneeseen aikaan. Enpä juuri heräile yölläkään. En edes vessaan, mikä on aika ihmeellistä. Tuntuu siis, että päätös olla menemättä lääkärin väkisin mulle tuputtamiin uniapnea tutkimuksiin oli ihan oikein. Sehän sitä mulle silloin suositteli kun olin kilpirauhas asioitten takia eka kertaa vastaanotolla. Takertui siihen kun sanoin että en oikein nuku kunnolla.

No siis tuosta rannekkeesta on kyllä todellakin ollut mulle iloa. Ensinnäkin on ollut jännä huomata että rauhallisenakin päivänä työpäivän aikana saattaa kevyesti tulla 3500-4000 askelta. Sitten jos on jotain liikuntatuntia ym niin askelmäärä lähes tuplaantuu. Tänäänkin töistä tullessa rannekkeen saldo näytti 2,1 kilometriä. Liekö tuo nyt sitten sitä hyötyliikuntaa. Niinpä viime viikollakin sitten tuli parina päivänä lähdettyä lenkille vielä illalla ihan sillä, että tulis se tavoitteen mukainen 10 000 askelta täyteen. Sainkin parina päivänä ylitettyä sen komeasti kun tuli lähes 14 000 ja toisena päivänä lähes  18 000 askelta. Hyvä minä. Viime viikko oli muutenkin hyvä liikunnan kannalta sillä lenkkeilin kolmena päivänä ja kävin uimassa yhtenä. Sitä sais jatkaa tälläkin viikolla.

Viikonloppuna mä kuitenkin törmäsin odottamattomiin terveysongelmiin kun olotila tuntui tosi raskaalta ja mittasin verenpaineet jotka olikin pilvissä. Meinasin pyärtyä kun eka kerralla mittari näytti 166/104 lukemia. Tokalla kertaa tuli vähän matalampi lukema mutta hirmu korkeita yhtä kaikki. Huolestuttaa, sillä mullahan on verenpainelääkitys. Tänä aamuna sitten mittasin ja sain hiukan alhaisemmat lukemat. Mietin jo, että voiko jumiin mennyt niska-hartia seutu oireilla tällä tavalla.

Mua niin nyppii, että mun terveydes on koko ajan joku rempallaan vaikka yritän kuinka syödä terveellisesti ja liikkuakin. Soitin nyt sitten tänään terveyskeskukseen että mitä tehdään. Sain ohjeen viikon ajan mittailla aamuin illoin paineita ja perjantaina sitten meen hoitajalle joka tuumii miten edetään. Samalla päätin laittaa muitakin asioita kuntoon ja tilasin hammaslääkärin, joka tosin meni ens kuulle. Sitten varasin vielä gynekologille ajan, minkä sainkin jo huomiselle. On välillä vaivannut tuo kierukka asia että onko sen suhteen kaikki kunnossa, niin nyt päätin mennä tarkistuttamaan. Jännittää tosi paljon se. Jotenkin mulla on suoraan sanoen tunne, ettei siellä oo kaikki niinkun pitää. Välillä tuntuu outoja vihlaisuja ja ihan kun painetta alavatsalla. Voivat toki liittyä ihan normikiertoonkin. Noh, onneksi sain ajan jo huomiselle niin ei tarvi tuotakaan asiaa ittekseen miettiä.

Että tämmösiä juttuja tällä kertaa. Sitä yrittää kovasti pitää ittestään huolta mutta sitten taas tuntuu että kroppa lahoaa ihan väkisin. En ymmärrä mistä nyt kiikastaa.

rakkaudella,
Sartsa

RENTO TYÖVIIKON PÄÄTÖS JA VIIKONLOPUN ALKU

Loppuviikko on ollut aikamoista vaaleanpunaista sydäntä ja ilon tulitusta. Torstaina juhlittiin ystävänpäivää meidän koululla niin, että edellisessä postauksessani ollut iso vaaleanpunainen sydän toimi taustana ystäväkuville. Sydämen edessä nähtiin ilahduttavan paljon iloisia naamoja ja innostuksen punaa poskilla kun oppilaat kävivät kuvaamassa toisiaan ja itseään. Erityisesti mieltä lämmitti isommat oppilaat jotka menivät kaverikuvaan pienten kummioppilaittensa kanssa.

Musiikin soidessa me myös askarreltiin ystävänpäiväkortteja ja kaikki olivat laittaneet kaulaansa sydämen, joka oli selkäpuolella niin ettei nähnyt mitä kukakin siihen kirjoitti. Sitten kaikki saivat käydä kirjoittamassa toistensa sydämiin kivoja ja positiivisia asioita toisistamme. Oli tosi kiva fiilis kun kaikki niin innokkaina etsivät sellaisia sydämiä joihin eivät olleet vielä kirjoittaneet. Ei ollut yhtään sellaista lokeroimista että isot oppilaat ois kirjottaneet vain toistensa sydämiin vaan kaikki kirjotti kaikille. Ruokasalissa vallitsikin iloinen sekamelska ja hauskalta näytti se neljän ihmisen juna jossa kaikki kirjottivat edellä olevan sydämeen terveisiä. Yhteishenkeä parhaimmillaan. Luulen, että nämäkin ovat niitä pienen koulun etuja. Mun sydän näytti tälläiseltä :)

Työpäivä siis sujahti näissä merkeissä tosi kivasti ja vähän kun itsestään. Illalla sitten vielä mentiin mun kollegoiden, Maijun ja Dorlen, kanssa syömään ja jutustelemaan. Täytyy oikeastaan korjata heti, että naiset ovat enemmän kun kollegoita sillä voin kyllä tituleerata molempia ystävikseni. Tuntui tosi kivalta kun Maiju ehdotti tälläsiä treffejä, sillä oon niin kovin paljon kaivannut ystävien kanssa vietettyä aikaa ja ajatusten vaihtoa. Me valittiin treffipaikaksi Cafe alex osittain olosuhteiden pakosta. Se on ainoa paikka joka on illalla auki pitkään. Päädyttiin syömään salaatit. Mä otin lohisalaatin joka olikin todella maistuva.

Päädyttiin kumminkin sitten ottamaan vielä jälkkäriäkin. Mulla valikoitui tällä kertaa lautaselle kolmen suklaan kakkua palanen. Kuva varmaan kertookin että herkullistahan se oli.

Pari tuntia siinä meni kun siivillä jutustellen ja maailmaa paranten. Mä rakastan tuollaista ajatusten vaihtoa ystävien kanssa, jota on aivan liian vähän nykyään. Sovittiin yhdessä tuumin, että moisista treffeistä täytyy ottaa ihan tapa.

Treffeiltä mä reippaana likkana menin vielä uimaan. Uiskentelin tällä kertaa vaan puoli kilsaa ja nautin päälle saunan rentouttavasta lämmöstä. Sain saunoa tällä kertaa ihan yksin joten saatoin vähän venytellä jäykistyneitä lihaksiani. Kotiin kun tulin niin oli kyllä sen verran rento fiilis että uni tuli ihan kutsumatta jo puoli yhdeksän aikaan.

Eilinen sitten aloitti viikonlopun loistavasti kun työpäivä oli jälleen juhlahumun sävyttämä. Mulla perjantai on muutenkin viikon lyhin työpäivä ja menee aina tosi kivasti. Vaihdan jo puolilta päivin työpistettä tänne lähemmäs kotia joten se varmaan tekee päivästä niin leppoisan. Eilen päivä oli poikkeuksellinen siksi, että yläkoululaisilla oli omat ystävätanssiaisensa lukion wanhojen tanssien jälkeen ja mä pääsin niitä kattomaan. Yllättäen mua liikutti aika paljonkin siellä katsomossa seurata niiden nuorten tanssia. Jotenkin vaan aloin miettiä miten niillä on vielä koko elämä edessä ja kaikki mahdollisuudet olemassa. Ihanaa sähinää ja energiaa oli sali täynnä.

Viikonloppu alkoi mulla yksinäisissä merkeissä kun Aki oli töissä puoleen yöhön. Ensin mietinkin, että mitähän sitä iltansa iloksi keksis. Ois voinut lähteä vaikka johonkin shoppailemaan mutta kun ei oikein tilin saldo anna myöten sellaiseen. On menossa aika kuiva kuukausi mitä tulee rahavirtoihin. Ei paljon törsätä siis. Päädyin sitten kumminkin piipahtamaan kirpparilla, mutta en mä sieltä mitään löytänyt tällä kertaa. Kaupan kautta tulin kotiin, sillä jääkaappiin oli jälleen kerääntynyt sellaista kamaa joka piti tuhota ennenkuin päiväykset paukkuu. Palvikinkkua ja fetajuustoa nyt ainakin. Päätin siis tehdä pitsan ja siihen hain vähän lisukkeita kotiin tullessani. Innostuinpa siinä sitten leipomaan vielä sämpylöitäkin tosi tosi pitkästä aikaa kun huomasin että meillä oli jäänyt sämpyläjauhoja pussin pohjalle. Hyviähän niistä tuli vaikka en itte oikein voi niitä syödäkään. Maistaa nyt piti joka tapauksessa.

Tämä viikonloppu on sellainen ettei meillä oo mitään suunnitelmia ja siksipä tämä lauantaikin on alkanut tosi laiskoissa tunnelmissa. Nukuttiin pitkään ja sitten mä laiton pikkasen brunssia tarjolle.

Penkkiurheilijan lempipäivä on just tällänen kun on telkkari päällä josta katotaan hiihdon maailman cuppia ja läppäriltä näkyy Kuopiosta yleisurheilun halli sm- kisoja. :D Ei tarvi mietti viihdykettä.
Ihanan rentoa viikonloppua sulle kans!

rakkaudella,
Sartsa

YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

Jou,
tää menee teille kaikille,
mun ihanille ystäville,
vierellä hetken kulkeneille,
matkalle mukaan jääneille.
Niille jotka jaksaa antaa, pahalla hetkellä eteenpäin kantaa.
Mun kanssa päivisin raataa tai
vapaalla skumppaa kurkkuun kaataa.
Tää on sulle joka jaksat mua,
niinkun mäkin jaksan sua.
Jos itkettää niin itketään,
yhdessä eteenpäin eletään.
Tulkoon vastaan mitä vaan
kaikki yhdessä kohdataan.
Mikään ei voi kaataa mua ja
siitä kiittää mun tarvii sua.
Ystävänpäivää senkin höpönassut 💖

rakkaudella,
Sartsa

ANKEUTTAJAN ALLA

Mun piti kirjoittaa tänään päivitystä siitä miten mä oon saanut uuden, ranteessa mukana kulkevan, ystävän joka kulkee mun kanssa joka päivä. Auttaa samalla mua liikkumaan... Mutta tänään ajatus ei sitten kumminkaan ole eniten tuossa jutussa vaan viime aikojen surullisissa uutisissa. Alkaa pikkuhiljaa tuntua, että riittää nämä huonot uutiset meiltä ja maailmalta. Tänään oon ollut jotenkin ihan musertunut niiden ajatusten alla mitkä mun pientä heiveröistä hattutelinettä on heitellyt. Kuolema on tullut jäädäkseen. On sellaInen olo, että se on tullut jostain ikäänkuin Harry Pottereista tuttu ankeuttaja ja jäänyt leijumaan päittemme ylle. Loppuis jo.

Kaikki alkoi varmaankin viime kesänä noista Akin isän uutisista. Kuolema kävi aivan liian aikaisin ja yllättäen, jättäen varjonsa kaiken ylle sen jälkeen. Elokuussa saateltiin Keijo viimeiselle matkalle. Joulukuussa tuli tieto nuoren miehen, Akin serkkupojan, kuolemasta. Sitä ennen oli jo saatu tieto Pinjan dramaattisesta sairastumisesta ja voin tässä kohtaa jo tunnustaa että pienen ohikiitävän hetken mä jo ajattelin että mä en ehkä kestä jos viikatemies on vaanimassa tässäkin kohtaa. Sen pienen hetken jälkeen mä keskitinkin sitten kaikki voimani sen karkottamiseen ja valoisiin ajatuksiin. Onneksi tässä kohtaa valo voitti varjon ja tuo episodi sai onnellisen päätöksen viime lauantaina kun vietettiin niitä kotiintulojuhlia. Samanlaisia iloisia juhlia olisi pitänyt saada viettää myös tuon Akin serkkupojan kohdalla kun piti kotiutua armeijan harmaista. Tällä kertaa tuo ankeuttajamme oli sitä mieltä että samana päivänä kun pojat kotiutuvat armeijasta, vietetäänkin kaverin hautajaisia.

Uusi vuosi alkoi toiveikkain mielin ettei ikäviä uutisia kuoleman laaksosta tarvis kuulla vähään aikaan. No mitä vielä.... Muuta ei oikeastaan oo tullutkaan. Tämän 1,5kk aikana on saatu mediasta lukea jo useampia toinen toistaan järkyttävämpiä juttuja yllättävistä poismenoista. Harri Marstio kait ensimmäisenä. Sitten ihana samassa Sarit yhdistyksessä aikanaan mukana ollut aina iloinen ja positiivinen Sari Seppälä. Nyt sitten vajaan kahden viikon sisällä 2 todellista pommien pommia kun kuolema nappasi mukaansa Matti Nykäsen ja Olli Lindholmin. On siis ollut oikein viiskymppisten harvennuspäivät. Mä en millään pysty pääsemään yli tästä ahdistuksesta ja negatiivisen fiiliksen aallosta jonka nämä kaikki on jättäneet. Mietin mitä kaikkea kaikilla näillä edellä mainituilla ois ollut vielä koettavana ja annettavana. Mietin läheisiä, jotka ei ainakaan kahdessa viimeisessä tapauksessa saaneet minkäänlaista aikaa valmistautua rakkaan poismenoon. Jos siihen nyt ikinä täysin pystyy edes valmistautua.

Sitten on vielä sellainen paskamainen fakta, että kun tälläsiä uutisia vaikka lukee mediasta niin se surun määrä mikä sydämeen laskeutuu vaatis ihan valtavan määrän iloisia ja positiviisia uutisia ennen kuin se kompensoituu. Niin se vaan on. Vaikka positiivisuudella on mahtava voima niin tälläsen surun tullen se jotenkin katoaa jonnekin kauas mistä sen etsiminen on työlästä. Tänään mietin sitäkin, että mikä sellainen iloinen uutinen olisi, joka voisi aiheuttaa samantasoisen reaktion positiivisessa mielessä kun mitä nämä negatiiviset fiilikset on olleet. Yhtä vahvan. En keksinyt.

Sitä mä nyt vaan haluan sanoa, että mä en enää halua yhtään pahaa uutista. Ei enää yhtään liian aikaista kuolemaa. Ei etenkään lähipiiriin eikä myöskään julkisuudesta. Tämä oli nyt tässä. Mun on pakko saada sydäntäni parantumaan edes vähäsen joten iloisesti shokeeraavia positiivisia uutisia sais tulla vaikka ihan hetikin. Nyt joku naimisiin tai saamaan lapsia. Lottovoitto mulle tai jollekin läheiselle. Voittomatka johonkin ihanaan kohteeseen. Mitä tahansa!! Jos ei mitään tälläistä niin sitten hetkinen ihan normaalia arkea jossa kaikki rullaa ihan kivuttomasti ja sujuvasti. Kiitos nam!!!

Kaikesta tästä on nimittäin seurannut se, että huomaan koko ajan olevani vähän mollivoittoisessa vireessä. Asiat näyttäytyy aiempaa herkemmin vähän harmaina ja innottomina. On vähän kun kadonnut arjesta väri ja luujukeboxini sisällä pauhaa blues. Parisuhdekin on kaiken rytäkän keskellä ollut välillä vähän heikoilla jäillä omien ajatusten takia. Kun sitä siinä ankeimmassa hetkessään haluaa kääntää kaiken huonoksi ja etsii ongelmia sinne missä niitä ei ainakaan ole. Välillä tuntuu että mä osaan jopa tehdä niitä ongelmia oikeitten puuttuessa. Onneksi jossain kohtaa on ne kaksi yksinäistä aivosolua löytäneet toisensa tuola pääkopassa ja on tajunnut että nyt on kaikki ihan ok. Annetaan olla vaan. Kaiken huippuna en meinaa jaksaa taistella tätä harmautta vastaan vaan tekis mieli vaan kohauttaa hartioita ja antaa periksi. Sellaista se elämä nyt vaan on. Pääosin vastatuulta ja sohjossa tarpomista kylmän viiman puhaltaessa ohimosta sisään. Ongelma on vaan se, etten mä pääosin todellakaan ajattele noin. Asiat on pääsääntöisesti todella hienosti ja jokaisesta päivästä löytyy enemmän posia kun negaa. Sitä täytyy saada se yllämme leijuva ankeuttaja ajettua sinne mistä tulikin pois täältä elämää imemästä.

Heti keksin  muuten yhden valonpilkahdusta tuovan asian. Eilen aamulla kun ajelin töihin niin havahduin sellaseen juttuun, että on jo paljon valoisampaa kun vaikkapa viime viikolla. Ei tarvinnut pitkiä valoja pitää päällä työmatkan aikana ollenkaan. Kevät siis kohta tuokoon ilon ja valon.

Ajatellaan lämpimästi, rakastetaan niin perhanasti ja etstiään ilonpisaroita.

rakkaudella,
Sartsa

On elämä välillä melkoista rämpimistä,
märkää lunta ja viimasta kärsimistä.
Silloin on alettava taistoon
etsittävä tietä uuteen valoon.
Sillä aina tulee uusi huominen,
mukanaan uusi mahdollisuus.

VIIKONLOPPU TÄYNNÄ RAKKAITA KOHTAAMISIA

Viikonloppu on taas saatu kulumaan kohtuu sukkelaan ja tehokkaastikin. Perjantai meni ihan vaan relaten ja telkkarin ääressä viihtyen. Aika lailla enempää keski-ikäistä meininkiä ei vois enää hakea kun meidän illat oli ne sitten arkena tai viikonloppuna. Telkkarista kattellen kaikki mahdolliset ohjelmat mitä viikon mittaan on tullut. No, mitäpä sitä muutakaan. Perjantaina on jotenkin niin ihana fiilis kun työviikko on taas takana päin, että sitä ei todellakaan edes kaipaa mitään muuta kun vaan rentoa oleskelua.

Lauantaina sitten lähdettiin oikein todellakin keliä uhmaten edestakaiselle reissulle Lapuan suuntaan. Ajokeli ei ollut onneksi ihan niin paha mitä ajattelin vaikka lähes koko matkan satoi. Välillä vettä, välillä lunta ja lopun aikaa räntää. Teitä ei tietenkään oltu aurattu joten ajeltiin myöksin vaihtelevasti joko sohjossa tai lumisissa urissa. Eipä se haittaa kun ajelee ihan rauhallisesti eikä pidä suurempaa kiirettä.

Matkalla pysähdyttiin vähän täydentämään lahjapusseja joita oltiin sankareille viemässä. Kyseessä oli siis vähän normaalia tärkeämpi vierailu sillä saatiin kutsu juhlimaan veljen tyttöni kotiutumista. Pinja on toipunut hienosti aivoverenvuodostaan ja pääsi siis vihdoin kotiutumaan. Toki kuntoutus jatkuu vielä, ehkä pitkäänkin, mutta tässä hetkessä ollaan siinä tilanteessa että kotona pärjätään. Olipa tosi ihana saada halata Pinjaa ja nähdä että tyttö oli ihan olosuhteisiin nähden ok. Itse asiassa päällisin puolin nähtynä ei välttämättä edes huomaa, että mitään erityistä on ollutkaan. Toki kun osasi katsoa "sillä silmällä" niin oli merkkejä näkyvissä siitä mitä on tapahtunut. Ja sitten on tietenkin asioita joita ei päälle päin näy. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Parasta toivoen.

Edellä mainitun vierailun lisäksi mä kävin viemässä lahjan mun kummitytölleni, jonka synttäreille tuli kutsu loppukuulle. En silloin pääse juhlimaan niin päätin sitten käyttää tilaisuuden tehokkaasti hyväkseni ja piipahtaa jo näin etukäteen. Voi miten oli kiva nähdä pitkästä aikaa kovasti kasvanut Mirella. Ihan liian harvoin ehtii käymään. On myöskin ihanaa nähdä ystäviä joiden kanssa kaikki jatkuu aina siitä mihin viimeksi on jääty, vaikka harvoin nähdäänkin.

Illalla sitten ajeltiin kotiin aika lailla huonommassa kelissä kun mennessä. Tai ainakin pimeys toi siihen ihan oman lisämausteensa. Vielä kun satoi ihan koko matkan niin tuntui välillä tosi haasteelliselta nähdä yhtään mitään. Vastaantulevien valot häikäisivät tosi paljon ja välillä ihan oikeasti katosi näkyvyys kokonaan. Siinä sitten pitikin ajella kieli keskellä suuta, ettei aja liian lujaa vesilätäköihin joita oli joka paikassa. Vesiliirtoon joutuminen ei ollut ollenkaan kaukana. Ajourat oli ihan täynnä vettä. Mun autossa on vielä sellainen ominaisuus, että mulla on vähän normia leveämmät renkaat jolloin ne ei oikein "sovi" olemassa oleviin uriin. Hankaloittaa etenkin pimeässä ja sateessa ajamista. Noh, oli miten oli kotiin päästiin sopivasti kattomaan SuomiLove. Meitsin ihana nyyhkyhetki.

Tämä päivä onkin mennyt sitten Akin äidin luona. Katolle kerääntynyt lumi vaati hiukan toimenpiteitä ja sitä sitten lähdettiin pudottelemaan. Tai siis Aki pudotteli ja mä olin lähinnä yleisönä. Vähän tuntui toki typerältä seistä siinä tumput suorina pihassa, mutta jotenkin koen etten osaa tarttua mihinkään hommaankaan sinänsä vielä vähän vieraissa ympyröissä. En tiedä miksi. Toki tekisin mielelläni jos pyydettäis mutta kovasti näyttivät pärjäävän ilman munkin valtaisaa työpanosta. Lunta on kyllä ihan kiitettävästi sadellut tässä talven mittaan.

Sitä aina sanotaan, että vuoden sademäärä on vakio. Saa nähdä meneekö tämä vuosi samalla lailla kun viime vuosikin. Talvella sataa yllin kyllin mutta kesä on sitten kuiva. Se ois vähän huono homma monessakin mielessä mutta eniten pohjavesien kannalta. Tästä lumesta ei oikein apuja veden kerääntymiseen oo. 

Tällä hetkellä ollaan kotosalla oltu jo tovi ja jääkiekkoa katellaan. Urheilun äärellä on tämä päivä muutenkin mennyt sillä hiihtoa eri muodoissa on katteltu pitkin päivää. Ei voi mitään kun on urheiluhullu. Valitettavasti vaan penkkiurheilupuolella, sais tuo hulluus ulottua ihan ittensä liikuttamisehen asti.

Uutta työviikkoa kohti siis innolla. Pari viikkoa olis vielä ja sitten viikon talviloma. Ei ollenkaan huono ajatus!

rakkaudella,

Sartsa

ÄITI-TYTTÄRET VIIKONLOPPU

Viime viikonloppu oli ihanin aikoihin. Syystä että sain tyttöni tänne Mänttään kahdeksi yöksi. Tytöt tulivat perjantaina illalla ja asettuivat taloksi. Nautittiin vähän tuliaisherkkuja ja juteltiin ennen siirtymistä unille.

Lauantaina oltiin pirtsakkoina heti aamusta valmiina päivän aktiviteetteihin. Lähdettiin näet kiertelemään kirppareita ja käytiin katsastamassa molemmat Serlachius museot. Tytöt kun ei olleet vielä koskaan niissä vierailleet.

Aloitettiin kirppiskierros Keuruulta, jossa piipahdettiin spr kirpparilla ja Vilikassa. Molemmat paikat entuudestaan tuttuja. Jenni tais tehdäkin hyvät kaupat viinilaseista. Mä ja Elina lähdettiin takaisin kohti Mänttää tyhjin käsin.

Mäntässä pysähdyttiin matkan varrella Amandan aarteet nimiselle kirpparille. Suosittelen, jos täälä päin liikutte. Sieltä löytyy tavaraa kyllä sitte ihan laidasta laitaan. Vanhasta uuteen ja romusta antiikkiin. Mä löysin tsekkiläistä kristallia ja mukaan lähti kuoharilasit ja viinilasit. Samaa sarjaa jota Akin kans löydettiin viime viikolla. Tosi kauniit.

Tommosta sarjaa

Kun oltiin saatu kirpparit koluttua niin sain houkuteltua tytöt grillille syömään. Pitkästä aikaa teki mieli mun grillilempparia eli aurajuustohampparia. No, olihan se nyt hyvää. Kyllä muuten jaksoi mennä museokierrokselle vatsat pinkeinä. Museoista Gustaf oli ekana vuorossa. Ulkona tuuli oli ihan jäätävää ja lunta satoi vaakaan joten mikäpä parempaa tekemistä kun museoihin tutustuminen. Gustaf museossa oli vielä Paperiperkele näyttely jonka ite oon kiertänyt jo pariin otteeseen aiemminkin mutta meninpä vielä uusiksi tyttöjen kanssa.

Täältä näkyy mitä muita näyttelyitä oli tällä hetkellä menossa kummassakin museossa. Olli ja Bucklan oli tosi monipuolinen kertomus taitelijapariskunnasta niin heistä ihmisenä ja parina kuin myös monipuolisesta taiteestaankin. Näyttely jatkui museosta toiseen.

Käytiin me apteekkarin kauppahuoneessakin missä Jenni innostui poseeraamaan erinäisissä kostyymeissä. Neitille kans sopii päälle vaikka mitkä vaatteet ja aina kuvat on onnistuneita. Mun mielestä tuossa vanhat vaatteet kuvassakin on ihan sellasta oikeaa menneen ajan lumoa.

Apteekkari hommissa

Linnan neito :)

Gustaf museossa on myös autenttisessa kuosissaan Serlachius yhtiöiden johtajan huone sekä kokoustila. Kaikki kalusteet ovat ne mitkä siellä on aikanaan ollut. Aika jykevää oli meininki.

Löytyipä sieltä seinältä tämä mun mielestä aika hauska teos. Akseli Gallén-Kallelan Pobleemi maalauksen luonnosversio. Kerrotaan että aikanaan tämä taulun aihe herätti pahennusta sillä ei ilmeisesti ollut ihan hyväksyttävää maalata nyt kännääviä taiteijoita. Taulussa olevat henkilöthän ovat Kämp hotellissa paljon lasin äärellä viihtyneet Gallen-Kallella itte, Jean Sibelius, Robert Kajanus ja Oskar Merikanto. Mun mielestä työ on hauska juurikin siksi että on hiukan erilainen. Ymmärrän tälläsenä maalaistollona sen verran vähän taiteesta että siinä pitää olla sitten jotain ihan oikeata silmänruokaa mikä herättää kiinnostuksen heti ensi silmäyksellä.

Gustaf museohan itsessään on siis aikanaan toiminut Serlachius yhtiöiden pääkonttorina ja on jo itsessään rakennuksena nähtävyys.

Toisen kerroksen näkymää

Kuva sisääntuloaulasta

Gösta museossa harmitti ettei kartanon puolelle päässyt remontin takia. Niinpä sitten piipahdettiin vaan katsomassa paviljongin puolella olevat näyttelyt. Harry Kivijärven kivityönäyttely oli ihan kiva.

Monta tuntia siis meni tien päällä ja kun kotiin päästiin niin tuntui olevan aika väsynyttä porukkaa ja pienet chillailut oli paikallaan. Tosi kivasta päivästä oli kyllä hyvä mieli.

Sunnuntaina sitten piti arpoa aamusta että uskallanko lähteä ajelemaan Tamperetta kohti. Keli oli aika karmea kun kattoi ikkunasta sitä lumipyryä ja vielä pahemmalta tilanne vaikutti jos vilkaisi sääennusteita. Ja etenkin niitä lukuisia varoituksia. Annettiin jopa ymmärtää ettei tien päälle kannattais lähteä ollenkaan jos ei oo pakko. Päätin kumminkin lähteä edes yrittämään sillä tilaisuus johon oltiin menossa oli ainutlaatuinen. Siskontyttöni Camilla teki teatteridiplomityötä koulullaan Tampereen yhteiskoulun lukiossa ja  me oltiin menossa kattomaan niiden taidonnäytettä. Ja onneksi mentiinkin!! Matkalla oli aika karmea keli mutta ei ollenkaan niin paha kun luulin. Perille päästiin ongelmitta ja kaksi näytöstä jotka nähtiin olivat kyllä käsittämättömän hyviä. En oikein vieläkään pysty tajuamaan miten noin nuoret osasivat käsitellä niin vaikeita ja rankkojakin aiheita niin hyvin eläytyen. Mä olin ihan rikki sen ekan näytelmän jälkeen. Aihe kosketti niin syvältä ja kun näyttelijät olivat vielä niin huippuluokka niin ei voinut muuta kun olla vaikuttunut. Itkulta en todellakaan välttynyt ja olin jossain tiloissa vielä hyvän aikaa esityksen jälkeenkin. Niin syvälle se meni.

Kotimatka oli sitten todella liukasta kun tien pinta oli vaihtunut mustaksi jääksi. Pikkuhiljaa hissuksiin ajellen kumminkin päästiin perille. Likat lähtikin siitä sitten oikeastaan samantien kotimatkalle ja mä jäin tänne toivomaan että matka sujuu hyvin.

Oli kyllä pitkästä aikaa ihana viikonloppu.

rakkaudella,
Sartsa

PÄÄN SISÄINEN AMPIAISPESÄ

Viikonlopun kynnyksellä keikutaan jälleen kerran. Mulla tää perjantai on vieläpä viikon lyhyin työpäivä kun pääsen jo puoli kolmelta. Pari tuntia sitten siis. Tässä välissä mä oon jo ehtinyt käydä kaupassa, syödä lounaan ja istahtaa hetkeksi hengähtämään. Kohta on uuni kuumana reisikoipia varten. Saadaan tänään Jenni ja Elina kylään koko viikonlopuksi mutta tulevat vasta niin myöhään etteivät ruokaile meidän kanssa joten teen meille vanhuksille vaan. On kyllä ihan mahtava viikonloppu tulossa jälleen.

Työviikko meni ehkäpä vielä normaaliakin sutjakammin. Töissä oli hiukan poikkeusolosuhteet kun osa porukasta oli poissa. Mäkin tällä viikolla tein muutaman tunnin open sijaisuuksia joten monet oli taas työnkuvat päivittäin. Tiistai oli kyllä niin hyvä esimerkki sellasesta hässäkkäpäivästä kun tuntui ettei oikein voi olla enää varma onko oikeas paikas oikeaan aikaan. Päivä alkoi kyyditysoppilaiden valvonnalla eli oltiin 45 min ulkona. Oppilaat jaksoi myllätä lumessa ja lasketella isossa kasassa eikä kylmyydestä ollut tietoakaan, kun itse puolestani värjöttelin enemmän ja vähemmän jäässä. Jälleen kerran nimittäin kylmä viima puhalsi koulun pihassa. Reippaan ulkoilun jälkeen naama punaisena sisälle heti kun ulkovalvojaope ilmestyi ulos. Pikkasen kansliahommia väliin ja pari tuntia luokassa, joista toinen open sijaisena kutosille. Onneksi on ihana luokka joiden kanssa on kyllä kiva opiskella. Sitten syömään ja kerhovälkällä valvontavuoro sisätiloissa. Siellä läksyjen teossa auttamista ja yleistä järjestyksen valvontaa. Sieltä tuhatta ja sataa toppavaatteet taas päälle ja kattomaan, että kyyditysoppilaat pääsee taksiin ongelmitta. Koulu nimittäin loppui kaikilla klo 12 sillä meillä oli koulutusiltapäivä. Niinpä kun vipat oppilaat istahti taksiin niin ei muuta kun juoksujalkaa autoon ja pikkuruista haipakkaa 20 kilsan siirtymä opin pariin. Kiva mennä sinne saliin viimeisellä minuutilla toppavaatteet päällä, hiukset pipon alla liiskaantuneina ja naama taas punottaen. Siinä sitten kolme tuntia tehokasta oppimista työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista.

Joinain päivinä jo pelkkä yhdistelmä kansliahommia ja ohjaajan arkea tuntuu aikamoiselta paletilta. Se on otettava huomioon jo vaatetuksessa sillä ohjaajan hommissa on tietyt vaatimukset vaatteille, ja pitää myös olla aina varautunut ulkoiluun. Kansliahommissa taas välillä saattaa joutua olemaan vähän kuin edustustehtävissä joten pukeutumisessa pitäis sekin ottaa huomioon. Etenkin nyt kun teen tuolla yläkoulullakin tunteja niin siellä on ihan toisella lailla framilla kun kanslia on aikalailla keskeisellä paikalla ja siellä käy porukkaa säännöllisesti. Välillä ihan hävettää just se ulkoilusta punoittava naama ja nämä pipon alla liiskaantuneet hiukset. (Joille muuten on keksittävä jotain jännää.)

Kiirettä siis on pitänyt tällä viikolla mutta eipä se mitään haittaa. Kolme viikkoa olis tässä välissä ennenkun saa heittäytyä talvilomalle. Mulla on tunne, että tämä kevät sujahtaa tässä suitsait vaan...

Ihan sitten noin niinku muuten mä oon taas pohdiskellut tällä viikolla asioita. Mistä lie on edes tullut mieleenkään tälläinen aihe kun avoimuus. Oon itse tällänen moottoriturpa, että kyllästyn usein itsekin omaan ääneeni. Mulla vaan tulee juttua ja on pakko kommentoida koko ajan kaikkea ja kaikkeen niin etten ehdi itse sitä edes huomata. Lisäksi ihmissuhteissa oon aina rummuttanut avoimuuden ja puhumisen puolesta. Nyt mä oon jostain syystä alkanut epäilemään koko juttua. Onko avoimuus aina pelkästään hyvä ja tavoiteltava asia. Jos ajatellaan vaikka naisten välisiä ystävyyssuhteita niin joo, on ihanaa kun voi ihan avoimesti häpeilemättä jakaa kokemuksiaan eri asioista. Huomaa ainakin ettei ole itse ainut joka painii tietynlaisten ongelmien kanssa ja saa vaikka vinkkejäkin vaikkapa terveyteen liittyviin juttuihin. Kuitenkin joskus tulee tunne, että ei mun tarvi tietää kaikkia vaivoja mitä mun ystävillä on. Jokaista housuun lirahtanutta pissatippaa ja hiivatulehdusta. No nehän on keski-ikäisten naisten arkipäivää mutta silti. Samoin kun parisuhteessa mun ei tarvi tietää kaikkea mitä kumppanin mielessä liikkuu. Kaikesta ei tarvitse puhua. Voi ihan hyvällä omatunnolla pitää jotain asioita omana tietonaan eikä se tarkoita että parisuhteessa ois jotain vikana. Mun täytyy vaan saada luottaa, että sitten jos toisella osapuolella ei oo hyvä olla mun kanssa ja parisuhteessa on jotain pielessä niin se toinen sanoo mulle. Lisäksi tuntuu, ettei kaikkien asioiden avoin pohtiminen oo välttämättä ainoa oikea tapa olla. Luultavasti se on jopa toiselle raskasta. Kun ei oo tottunut puhumaan eikä se oo itelle luontaista niin voin ihan hyvin kuvitella, että toisen jatkuva asioiden puiminen alkaa väsyttää. Oon ihan ajatellut nyt että yritän oikein kovasti opetella pois liiasta avoimuudesta. Pidän osan asioista ihan vaan itelläni enkä ainakaan järjestele mitään kyselytunteja joihin kumppani joutuu osallistua tahtoi eli ei. Onhan sellanen itellekin raskasta, että isoja asioista pitää koko ajan miettiä,pohtia ja analysoida. Rennompaa otetta ja elämistä tässä päivässä. Jollain tapaa pitää ottaa kiinni omasta elämästä enemmän. Elää ihan vaan miettimättä että onko olemassa jotain mitä ei tällä hetkellä näy tai tunnu.

Ehkä tää kaikki on seurausta jonkunlaisesta ähkystä mitä tuolla netissä näkyy jatkuvasti. Joka puolella on julkkiksia ja kaikenmaailman tubettajia jotka ihan oikeasti tuovat esille hyvää viestiä kehopositiivisuudesta, avoimuudesta, siitä että jokainen on hyvä sellaisena kun on. Ja siitä että jokaisella on myös oikeus julkistaa omasta ittestään ihan kaiken vaikka pieniäkin yksityiskohtia myöten. Vaikea selittää mitä mä tarkoitan sillä kaikki edellä mainittu on ihan jees, ehkä sitä vaan oon liikaa nykyään. Minä, minä, minä....Ihan sitä samaa taidan tehdä tässä tosin itsekin.

Mä roikun netissä oikeasti ihan koko ajan ja lähinnä somessa. Se infotulvan määrä mikä sieltä aivoihin iskeytyy jatkuvasti aiheuttaa sen, että pää on välillä kun ampiaispesä jossa käy jatkuva surina. Ei oo siis juuri hetkeäkään päivässä etten olisi jossain median äärellä. Aamusta puhelimella somet ja uutiset, työmatkalla autossa radiota mennen tullen, töissä ruudun äärellä puolet päivästä ja illalla sekä nettisurffausta että telkkaria. Ihan nukkumaan menoon asti. Aivot on kyllä aikamoisessa ylikuormitustilassa jatkuvasti. Se on ihan järkyttävää oikeastaan. Miksi tämä kaikki iskee nyt mun tajuntaan??? En osaa sanoa. Kait mä oon jotenkin väsynyt. Henkisesti.... Tähän median äärellä olemiseen kun lisää vielä töissä jatkuvassa älämölössä oleminen niin on todella tunne, että voi kun pääsis ihan täyteen hiljaisuuteen johonkin. Josko ens viikonloppuna ehtis vaikka taas vähän mettäänkin?? Ois ihana päästä testaamaan lumikenkiä jotka odottavat oikeaa aikaa. Istahtaa metsän keskellä vaikka hankeen ja olla ihan hiljaa hetken. Antaa luonnon helliä ja parantaa. Toivon näin!

Parasta viikonloppua!!

rakkaudella,
Sarsa


Ps) Loppuun vielä lohturuokavinkki: kaurapaloja vieri viereen vuokaan. Päälle pestoa, ketsuppia, sinappia, tuorejuustoa..oman maun mukaan siis. Mä laitoin chilipyöryköitä, paprikaa ja sipulia silputtuna. Sitten mustapippuricheddarjuustoa siivuina. Päälle vielä kananmunasta ja juustoraasteesta tehty kuorrute. Pikkasen yrttimaustetta ja uuniin. 225 astetta ja noin 20 minsaa. Oli muuten hyvää!!

Lämmin leipävuoka