Työviikko meni ehkäpä vielä normaaliakin sutjakammin. Töissä oli hiukan poikkeusolosuhteet kun osa porukasta oli poissa. Mäkin tällä viikolla tein muutaman tunnin open sijaisuuksia joten monet oli taas työnkuvat päivittäin. Tiistai oli kyllä niin hyvä esimerkki sellasesta hässäkkäpäivästä kun tuntui ettei oikein voi olla enää varma onko oikeas paikas oikeaan aikaan. Päivä alkoi kyyditysoppilaiden valvonnalla eli oltiin 45 min ulkona. Oppilaat jaksoi myllätä lumessa ja lasketella isossa kasassa eikä kylmyydestä ollut tietoakaan, kun itse puolestani värjöttelin enemmän ja vähemmän jäässä. Jälleen kerran nimittäin kylmä viima puhalsi koulun pihassa. Reippaan ulkoilun jälkeen naama punaisena sisälle heti kun ulkovalvojaope ilmestyi ulos. Pikkasen kansliahommia väliin ja pari tuntia luokassa, joista toinen open sijaisena kutosille. Onneksi on ihana luokka joiden kanssa on kyllä kiva opiskella. Sitten syömään ja kerhovälkällä valvontavuoro sisätiloissa. Siellä läksyjen teossa auttamista ja yleistä järjestyksen valvontaa. Sieltä tuhatta ja sataa toppavaatteet taas päälle ja kattomaan, että kyyditysoppilaat pääsee taksiin ongelmitta. Koulu nimittäin loppui kaikilla klo 12 sillä meillä oli koulutusiltapäivä. Niinpä kun vipat oppilaat istahti taksiin niin ei muuta kun juoksujalkaa autoon ja pikkuruista haipakkaa 20 kilsan siirtymä opin pariin. Kiva mennä sinne saliin viimeisellä minuutilla toppavaatteet päällä, hiukset pipon alla liiskaantuneina ja naama taas punottaen. Siinä sitten kolme tuntia tehokasta oppimista työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista.
Joinain päivinä jo pelkkä yhdistelmä kansliahommia ja ohjaajan arkea tuntuu aikamoiselta paletilta. Se on otettava huomioon jo vaatetuksessa sillä ohjaajan hommissa on tietyt vaatimukset vaatteille, ja pitää myös olla aina varautunut ulkoiluun. Kansliahommissa taas välillä saattaa joutua olemaan vähän kuin edustustehtävissä joten pukeutumisessa pitäis sekin ottaa huomioon. Etenkin nyt kun teen tuolla yläkoulullakin tunteja niin siellä on ihan toisella lailla framilla kun kanslia on aikalailla keskeisellä paikalla ja siellä käy porukkaa säännöllisesti. Välillä ihan hävettää just se ulkoilusta punoittava naama ja nämä pipon alla liiskaantuneet hiukset. (Joille muuten on keksittävä jotain jännää.)
Kiirettä siis on pitänyt tällä viikolla mutta eipä se mitään haittaa. Kolme viikkoa olis tässä välissä ennenkun saa heittäytyä talvilomalle. Mulla on tunne, että tämä kevät sujahtaa tässä suitsait vaan...
Ihan sitten noin niinku muuten mä oon taas pohdiskellut tällä viikolla asioita. Mistä lie on edes tullut mieleenkään tälläinen aihe kun avoimuus. Oon itse tällänen moottoriturpa, että kyllästyn usein itsekin omaan ääneeni. Mulla vaan tulee juttua ja on pakko kommentoida koko ajan kaikkea ja kaikkeen niin etten ehdi itse sitä edes huomata. Lisäksi ihmissuhteissa oon aina rummuttanut avoimuuden ja puhumisen puolesta. Nyt mä oon jostain syystä alkanut epäilemään koko juttua. Onko avoimuus aina pelkästään hyvä ja tavoiteltava asia. Jos ajatellaan vaikka naisten välisiä ystävyyssuhteita niin joo, on ihanaa kun voi ihan avoimesti häpeilemättä jakaa kokemuksiaan eri asioista. Huomaa ainakin ettei ole itse ainut joka painii tietynlaisten ongelmien kanssa ja saa vaikka vinkkejäkin vaikkapa terveyteen liittyviin juttuihin. Kuitenkin joskus tulee tunne, että ei mun tarvi tietää kaikkia vaivoja mitä mun ystävillä on. Jokaista housuun lirahtanutta pissatippaa ja hiivatulehdusta. No nehän on keski-ikäisten naisten arkipäivää mutta silti. Samoin kun parisuhteessa mun ei tarvi tietää kaikkea mitä kumppanin mielessä liikkuu. Kaikesta ei tarvitse puhua. Voi ihan hyvällä omatunnolla pitää jotain asioita omana tietonaan eikä se tarkoita että parisuhteessa ois jotain vikana. Mun täytyy vaan saada luottaa, että sitten jos toisella osapuolella ei oo hyvä olla mun kanssa ja parisuhteessa on jotain pielessä niin se toinen sanoo mulle. Lisäksi tuntuu, ettei kaikkien asioiden avoin pohtiminen oo välttämättä ainoa oikea tapa olla. Luultavasti se on jopa toiselle raskasta. Kun ei oo tottunut puhumaan eikä se oo itelle luontaista niin voin ihan hyvin kuvitella, että toisen jatkuva asioiden puiminen alkaa väsyttää. Oon ihan ajatellut nyt että yritän oikein kovasti opetella pois liiasta avoimuudesta. Pidän osan asioista ihan vaan itelläni enkä ainakaan järjestele mitään kyselytunteja joihin kumppani joutuu osallistua tahtoi eli ei. Onhan sellanen itellekin raskasta, että isoja asioista pitää koko ajan miettiä,pohtia ja analysoida. Rennompaa otetta ja elämistä tässä päivässä. Jollain tapaa pitää ottaa kiinni omasta elämästä enemmän. Elää ihan vaan miettimättä että onko olemassa jotain mitä ei tällä hetkellä näy tai tunnu.
Ehkä tää kaikki on seurausta jonkunlaisesta ähkystä mitä tuolla netissä näkyy jatkuvasti. Joka puolella on julkkiksia ja kaikenmaailman tubettajia jotka ihan oikeasti tuovat esille hyvää viestiä kehopositiivisuudesta, avoimuudesta, siitä että jokainen on hyvä sellaisena kun on. Ja siitä että jokaisella on myös oikeus julkistaa omasta ittestään ihan kaiken vaikka pieniäkin yksityiskohtia myöten. Vaikea selittää mitä mä tarkoitan sillä kaikki edellä mainittu on ihan jees, ehkä sitä vaan oon liikaa nykyään. Minä, minä, minä....Ihan sitä samaa taidan tehdä tässä tosin itsekin.
Mä roikun netissä oikeasti ihan koko ajan ja lähinnä somessa. Se infotulvan määrä mikä sieltä aivoihin iskeytyy jatkuvasti aiheuttaa sen, että pää on välillä kun ampiaispesä jossa käy jatkuva surina. Ei oo siis juuri hetkeäkään päivässä etten olisi jossain median äärellä. Aamusta puhelimella somet ja uutiset, työmatkalla autossa radiota mennen tullen, töissä ruudun äärellä puolet päivästä ja illalla sekä nettisurffausta että telkkaria. Ihan nukkumaan menoon asti. Aivot on kyllä aikamoisessa ylikuormitustilassa jatkuvasti. Se on ihan järkyttävää oikeastaan. Miksi tämä kaikki iskee nyt mun tajuntaan??? En osaa sanoa. Kait mä oon jotenkin väsynyt. Henkisesti.... Tähän median äärellä olemiseen kun lisää vielä töissä jatkuvassa älämölössä oleminen niin on todella tunne, että voi kun pääsis ihan täyteen hiljaisuuteen johonkin. Josko ens viikonloppuna ehtis vaikka taas vähän mettäänkin?? Ois ihana päästä testaamaan lumikenkiä jotka odottavat oikeaa aikaa. Istahtaa metsän keskellä vaikka hankeen ja olla ihan hiljaa hetken. Antaa luonnon helliä ja parantaa. Toivon näin!
Parasta viikonloppua!!
rakkaudella,
Sarsa
Ps) Loppuun vielä lohturuokavinkki: kaurapaloja vieri viereen vuokaan. Päälle pestoa, ketsuppia, sinappia, tuorejuustoa..oman maun mukaan siis. Mä laitoin chilipyöryköitä, paprikaa ja sipulia silputtuna. Sitten mustapippuricheddarjuustoa siivuina. Päälle vielä kananmunasta ja juustoraasteesta tehty kuorrute. Pikkasen yrttimaustetta ja uuniin. 225 astetta ja noin 20 minsaa. Oli muuten hyvää!!
 |
| Lämmin leipävuoka |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti