VIIKONLOPPU TAMPEREELLA JA MUITA JUTTUJA

Ihana helle on hellinyt koko viikon!!! Ai että on ollut ihanaa vähentää vaan vaatetusta päivä päivältä. Töissä on ollut aikalailla takki tyhjä ja väsymys on painanut mutta se varmaan johtuu juurikin tuosta kuumuudesta. Mikään paras mahdollinen huoneilmakaan ei ainakaan luokassa ole, puhumattakaan kansliaa jossa lämpötilakin on kohonnut 27 asteeseen tällä viikolla. Toinen syy väsymykseen ja vetämättömään  oloon on varmasti se, että en oo muistanut edelleenkään juoda riittävästi vettä. En ymmärrä miten se on niin vaikeaa mutta onpahan vaan. Näköjään! Veden vaje näkyy vetämättömänä olona, väsynä, käsien pistelynä... ja mun kohdalla vatsan reistailuna. Ihan niinkuin kunnon turisteilla lämpöisissä lomakohteissa konsanaan. Noh, eiköhän se siperia opeta tässäkin asiassa.

Tällä viikolla mulla on töissä ollut sen verran rauhallinen viikko, että olen taas pitkästä aikaa ehtinyt pohdiskella kaikenlaista. Mua ruokkii esimerkiksi vaikka nyt nuo tv ohjelmat, uskokaa tai älkää. Tempparit, niin typerä ohjelma kun se saattaa ollakin, laittaa mulla monenlaista ajatusta viriämään. Päällimmäisenä tällä viikolla se miten raukkamaista on se, ettei parisuhteessa voi sanoa sille toiselle jos alkaa ahdistaa tai ei halua enää parisuhdetta jatkaa. Mennään sitten tekemään jotain sellaista mistä tiedetään toisen suuttuvan tai ainakin pahoittavan mielensä siinä toivossa, että se toinen sitten tekis sen hankalan päätöksen molempien puolesta. Just tuollaista on ollut näkyvissä tuolla temppareissa ja vaikka se koko formaatti olis kuinka hömppää ja nuorison sekoilua täys niin huomasin ajattelevani ettei me aikuiset välttämättä käyttäydytä nois asiois yhtään sen järkevämmin. Minä oon tässä parisuhteessani sanonut suoraan, että se on sitten pahinta mitä vois tehdä ja toivon etten ikinä joudu sellaista kokemaan. Siis että toinen esittää kaiken olevan hyvin ja sitten ykskaks sanookin ettei hutsitakaan enää. Paljon vähemmän sattuu se kun ollaan rehellisesti sitä mieltä kun on. Siis sanotaan päin naamaa että mua nyt ei oikein huvita enää. Miksi se onkaan niin hankala käsittää ettei sillä peittelemällä saa ikävää asiaa lievennettyä. Parempi kertarytinä vaan!

Päivät menee kyllä ihan hirveetä vauhtia enkä oikein meinaa ehtiä tänne päivitellä yhtään mitään. Koko viime viikko meni töissä aikalailla tuolla samalla kaavalla. Perjantaina mä olin kyllä tosi väsynyt, taas tuntui että on ihan antanut kaikki voiman rippeet ja kotiin sai hyvä jottei raahautua. Illalla sitä ei paljon jaksanutkaan muuta kun telkkarin äärellä koittaa päätä tyhjentää viikon touhuista. Onneksi oli tiedossa vähän spesiaali viikonloppu niin fiilis oli hyvä.

Mitäs viikonloppunako? No me hypättiin Vilppulasta junaan ja junailtiin Tampereelle. Homman nimi oli päällisin puolin Akin synttärilahjan lunastus. Mä ostin sille liput tuonne Vanhoja Poikia musikaaliin työväenteatteriin ja niinpä pääsin itekin kattomaan sitä :) Kätevää vai mitä.

Sinne siis...

Me yövyttiin Scandic Tampere station hotellissa. Haluttiin nimittäin ottaa samalla sellainen pieni irtiotto arkisista ympyröistä ja niinpä yövyttiin tuolla reissulla vaikka kotiinkin oltais  toki päästy esityksen jälkeen. Hotelli oli tosi jees. Ihan sellaista perus Scandic tyyliä että kaikki toimii mutta ei mitään yllättävää ollut tarjolla. Me kierreltiin ensin vähän shoppailemassa kun juna saapui Tampereelle. Piti nimittäin tunnin verran odotella että saatiin huone. Onneksi meillä oli sitten huoneeseen päästyä aikaa ihan olla vaan rennosti ennenkun piti lähteä mihinkään. Sai käydä suihkussa ja laittautua, ollaan vaan ettei ollut kauhea kiire eteenpäin. Inhoan sitä että joutuu kiireellä touhuta. Ennen teatteria me päätettiin käydä syömässä mutta ei jaksettu nyt alkaa ettiä mitään sen kummempaa ruokapaikkaa vaan mentiin pizza raxiin, joka ajoi tässä kohtaa asiansa ihan hyvin. Vatsa tuli täyteen ja mä sain pitsaa josta olin haaveillut.

Teatteri oli elämys!! Vanhoja poikia perustuu Junnu Vainion biiseihin ja kun näyttelijät oli noin mahtavat ja karismaattiset, rautaiset ammattilaiset kun tässä niin lopputulos ei voinut olla muuta kun hyvä. Lavalla olivat siis Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen, Esko Roine ja Tume Uusitalo. Täältä lisää infoa jos kiinnostaa  Vielä kun taustalla oli folkpumppu Kiharakolmio niin oli kyllä kertakaikkisen loistava. Välillä sai itkeä ihan ilosta ja sitten taas mentiin toisenlaisiin fiiliksiin. Illan kruunas tosi nätti ilma. Vielä yhdeksän jälkeen illalla saattoi istuskella puiston penkillä iltaa fiilistellen. Saatiin vinkki kivasta karaokepaikasta, Kaijakasta, jossa käytiinkin sitten imuroimas parit sidukat ennen hotellille palaamista. Olipa tosi kiva päivä! Paljon kaikkea kivoja hetkiä.

Sunnuntaina syötiin tietty mahtava hotelliaamiainen jonka jälkeen mentiin vielä tunniksi pötkölleen. Huone piti luovuttaa klo 12 ja juna lähtis vasta klo 16. Mietittiin mitä me tehtäis se aika kun ei sitten viittitty maksaa kumminkaan myöhäisestä huoneenluvuotuksesta kymppiä per tunti. Päätettiin siis jättää kamat säilytykseen ja lähteä vaan kiertelemään kaupunkia ja kattelemaan mitä vastaan tulee. Aika meni kun siivillä. Kierreltiin mm. ihanan idyllistä Finlaysonin aluetta. Finlaysonin palatsi toimii ravintolana ja sen ympärillä on Wilhelm von Nottbeckin puisto. Tämmönen paikka Oli tosi kiva kattella siellä ihan turistina :)

Finlaysonin palatsi

Tää vaikutti hautamuistomerkiltä...

Aurinkokello

Portti ei mihinkään

Lähellä oli myöskin tallipiha jossa käytiin myös kattelemassa.

Tällä hetkellä aika tyhjää

Käytiin kattomassa myös Finlaysonin tunnelmallista kirkkoakin.

Julkisivu

 Finlaysonin kirkko toimii myös lastenkirkkona joten siellä on tosi paljon lapsille tehtyjä juttuja.

Lapsia varten tehty alttari

 Seinällä oli myös Finlaysonin entisten työntekijöiden tekemät muistoseppeleet. Toinen tehtaan johtajalle ja toinen hänen nuorena kuolleelle pojalleen.

 

Alttari

Kirkko on juhlallinen mutta intiimi

Kaiken tämän jälkeen me vielä löydettiin Laukontorilta kalamarkkinat mistä saatiin herkullinen päivällinen mukaan. Käytiin siinä sitten vielä munkkikahveillakin.

Vielä kun vr kuljetti meidät ihan ajallaan kotiin niin jäi kyllä viikonlopusta aivan mahtava fiilis. Taas tuntui kun olis ollut kauemmankin poissa ja käynyt vähän pidemmälläkin. Tuntui että on saanut kaipaamaansa etäisyyttä työkuvioihin.

Olipa mukava alottaa uutta viikkoa. Mutta hei, nyt hyvää vappua kaikille.

rakkaudella,
Sartsa

PÄÄSIÄISEEN MAHTUI SITÄ SUN TÄTÄ

Pitäisköhän oikein tehdä oma postaus jossa vaan hehkuttais tätä auringon iloa, valoa ja voimaa tuovaa vaikutusta. Voisin ihan hyvin eikä se sittenkään antaisi sille sitä kaikkea kunniaa minkä se tarviis. Mä ainakin huomaan herääväni eloon auringonsäteiden voimistuessa ja valon määrän kasvaessa. Jo pelkkä ajatus siitä, että töihin saa lähteä valoisalla ja illalla päivä jatkuu pitkään, tuo niin paljon boostia. Pikku hiljaa elämä siirtyy enenevässä määrin ulkosalle ja jaksaminen on ihan toisella tasolla kun talvella. Se tuntuu hassulta siinä mielessä, että ei talvi ja se pimeyskään välttämättä tarkoita että se veis fiilikset jotenkin matalalle mutta jaksamisen se musta imee niinkun ankeuttaja konsanaan. Mä taidan olla niitä tyyppejä joiden pitäis saada aurinkotankkausta pimeyden keskellä. Tarviis ainakin joskus koittaa. Itse asiassa kertaalleen oon ollut auringossa talvella ja olihan se nyt ihan käsittämätön fiilis kun tuli kylmästä lämpimään ja oli kun ois heitetty talvesta takaisin ihanaan kesään. Silloin akkuihin varastoitui niin paljon virtaa, että sillä jaksoi pitkälle.

Nyt kevään tullessa ja kasvien alottaessa kasvukauttaan, mä huomaan kaipaavani omaa pihaa jossa touhuta. Kaipaan sitä oikein toden teolla. Vois sanoa, että ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun aikanaan lähdin eron jälkeen talosta, jonka puutarhassa olin touhunnut vuosikaudet. Ei se piha koskaan sellaiselta näyttänyt että siellä on kauheasti touhuttu, sillä fiilispohjalta niissäkin hommissa edettiin, mutta silti sielä tuli vietettyä monet pitkät illat kesäyöhön asti. Hyvä kun malttoi nukkumaan mennä vaikka olikin aamulla herätys töihin. En tiedä mistä se on merkkinä, että tälläinen toive saada rapsuttaa omaa pihaa, on tullut. Kertooko se sitten siitä, että päätä eniten myllertävät vuoden ja ajat on takanapäin niin, että voi jo alkaa kattoa ittestä ulospäin. Uskaltaa antaa vähän jo löysää ajatuksille eikä tarvi pelätä että siitä seuraa heti joku romahdus. Mene ja tiedä. Näin kumminkin on. Jo viime vuonna me laitettiin tähän pikku terassille yrttejä, kukkia sun muuta. Sen verran että sain käteni multaan. Se nyt ainakin antoi varmaan pienen kipinän tuonne johonkin, että voiskohan mulla vielä joskus olla oma piha jota laittaa. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan.

Pääsiäisen ajastahan mä lupasin kertoilla. Paljon siis tuli touhuttua ja ajeltua taas pitkin poikin. Lyhyestä virsi kumminkin kaunis, laitan tähän nyt muutaman sanan ja kuvan kertomaan noista ihanista lomapäivistä.

Torstaina lähdettiin niin nopeasti matkaan kun töitten jälkeen vaan saatiin kamat kasaan. Oli retkivermettä, bilevaatetta, lahjapussia sun muuta. Ajettiin Lakaluomalle ja juotiin pikaisesti kahvit ennenkun otettiin Jenni kyytiin ja lähdettiin metsästämään auringonlaskua alajoelta. Päädyttiin ensin lintutorniin jossa seurattiin tovi erinäisten lintujen puuhia. Taas mua pisti ärsyttämään että tiedän linnuista niin todella vähän enkä tunnista juuri mitään lajia. En näöstä enkä laulusta.

Tällääset maisemat sieltä tornista sitte oli

Hetkisen tuola kykittyämme, mentiin Alajoella olevalle kytötuvalle. Se on siis autiotupa jota Lapua seura pitää kunnossa kaikkien ohikulkijoiden käydä ja vaikka yöpyä. Kävin siellä Villen kanssa viime Lapuan reissulla ja kerroinkin jo siitä silloin. Laitettiin siis tulet takkaan ja syötiin mukava päivällinen siinä kahvien kera. Illan hämärtyessä taivaalla mollotti täysikuu. Oli aikamoisen kiva tunnelma seisoskella siinä ulkona lakian laidalla, täyttä kuuta ihaillen.

Tulehen ei väsy koskaan

Taivas se on minun pääni päällä ku kahavipannun kansi...

Kello oli jo melkoisen paljon kun päästiin takaisin Lakaluomalle ja siinä vielä iltaa istuessa ja kaikista tärkeistä, isoistakin jutuista jutustellessa meillä sitten menikin aamuyöhön asti. Perjantaina me herättiin sitten vasta puolen päivän aikaan, tai siis minä heräsin silloin, Akin taisin herätellä iltapäivä kahden aikaan. Univelkoja oli kertynyt edellisten viikkojen työajoista johtuen aika lailla joten hyvä vaan että saattoi niitä nyt kuittailla kun ei mihinkään ollut kiire.

Illalla oltiin menossa Varesbandin 10v keikalle ja sitä ennen siskoni luo saunomaan ja iltaa istumaan. Niin ja lasten synttäreitä juhlimaan. Ennen sitä päätin kuitenkin lähteä näyttämään Akille vähän tarkemmin kotikylääni ja samalla vähän naapurkylääkin. Paikkoja kumminkin missä on lapsena aikaa vietelty. Ensin piipahdettiin Lakaluoman myllyllä kattelemassa joen pauhua. Sitten ajeltiin pitkin sivuteitä ja mä esittelin paikkoja. Lopulta ajeltiin Menkijärvelle asti ja muistin että siellähän, uimarannan vieressa, on korsu ja juoksuhaudat. Sinnehän me sitten mentiinkin ihmettelemään.

Elo tää juoksuhaudoissa on....soi päässä koko ajan kun täälä olin

Sitten olikin jo aika kiireen vilkkaa lähteä pakkaamaan saunakamat ja bilevaatteet mukaan sekä suunnata kohti illan ilsuja. Olipa aivan mahtavaa päästä saunaan, taas niin kovin pitkästä aikaa. Vieläpä todella hyvään sellaiseen. Oli ihanaa käydä välillä viilentymässä ulkona ja sitten vielä ottaa parit tujut löylyt. Siitä syystä, että pystyi mennä saunan jälkeen ulos vilvoittelemaan mulle ei tullut sellaista oloa että naama on punainen kun paloautolla ja hikeä pukkaa koko loppuehtoon. Sitä saattoi ihan hyvin alkaa laittamaan itteänsä iltaa varten. Ihana ilta kaiken kaikkiaan. Sain viettää aikaa mulle tärkeässä seurassa ja näinpä vielä tuolla keikkapaikallakin ihania ystäviä joten olin yhtä hymyä koko illan. Varesband oli kovassa vedossa edelleen ja keikalla mukava fiilis. Ilta päättyi vaan ikävästi kun myöhästyttiin grilliltä ja jäi juustohampparit saamatta. Heh! En saanut ladattua tähän videopätkää keikalta mutta jos Varesbandia tahtoopi kuulla niin interneteistä löytyy kyllä matskua. Youtubesta esimerkiksi.

Lauantaina sitten olikin ihanaa herätä hyvin nukkuneena jo kymmenen aikaan. Oli aikaa rauhalliselle aamulle. Käytiin ennen kotiinlähtöä vielä tervehtimässä mun vanhoja tätejä ja nähtiin trullejakin joilta saatiin hienot vitsat. Kotiin me ajettiin sitten maisemareittiä mutkan kautta. Ekana pysähdyttiin Lehtimäellä näkötornilla. Komiat oli maisemat sieltäkin.

Siitä sitten ihan oikeasti maisemareittiä ensin Ähtäriin ja siitä sitten Virroille. Oli tosi mukava ajella pitkästä aikaa kiemurtelevia pikkuteitä ja kattella mitä niiden varrelle kätkeytyy. Kesän iloja sekin.

Kotona meni ilta sitten aikalailla matkasta toipuen ja kamoja purkaen. Ihan rauhallista hyvästä kelistä ja rauhoittumista. Sunnuntaina sitten oli aika jo päästä metsään ja retkipaikka löytyikin kohtuullisen ajomatkan päästä tuosta Oriveden ja Kangasalan rajamailta. Semmonen paikka kun Laipanmaa. Tämmönen retkeilyalue  Kierrettiin sellanen kolmen kilsan luontopolku ja tykkäsin todella paljon niistä vaihtelevista maastoista siellä. Oli hakkuualuetta, kalliosta ja kivikkoista kohtaa, kangasmetsää ja vaikka mitä. Vanhat savupirtin rauniotkin maauuneineen löytyi reitin varrelta. Välillä paisteltiin tietty makkarat ja juotiin kahvit laavulla.

Mahtavan näköisiä nuo jykevät juurakot

Puita oli kaatunut tosi paljon ja niin me mentiin yli vaan ja ali vaan

Suo orvokki oli tämä...

Mä tykkään poluista, keksin aina vaikka mitä tarinoita siitä mihin ne johtaa

Oli kyllä todella kiva reissu tuokin. Muutama tunti siinä vierähti metsän ihmeitä kattellen. Polku oli onneksi jo lähes kokonaan sula niin oli helppoa taapertaa tavallisilla vaelluskengiillä. On tua mahtavaa unilääkettäkin tua ulkoilu. Hetken kun kotona istahti sohvalle telkkarin äärelle niin jo piti ruveta pilkkimään. Ajoissa vaan sitten nukkumaan niin tänään oli kiva herätä uuteen työviikkoon.

Työpäivä meni tosi leppoisasti. Töitä oli ihan sopivasti vaan, tai oikeestaan oli ihan jopa hiljainen päivä. Tyyntä myrskyn edellä, oletan. Anyway, elämää on kovasti myös tuollaisen pitkän viikonlopun jälkeen.

Nautiskellaan kesän kutsusta!

rakkaudella,
Sartsa

VÄLIPÄIVITTELY

Hiljaiseloa on täällä blogissa ollut pääsiäisen ajan. Sen verran voin sanoa jo tässä vaiheessa, että on ollut tosi kiva pyhän aika. Tuntuu, että työstressistä on päässyt edes vähäsen eroon ja on tunne kun olis ollut pidemmälläkin lomalla. Edessä kun on kaiken lisäksi vielä 2 vajaata viikkoa niin tuntuu että jaksamisvarastot on ladattu. Ei ehkä ihan täyteen asti mutta sen verran että jaksaa aina yhden viikon kerrallaan eteenpäin. Työstä koitan olla ottamatta nyt suurempaa stressiä vaikka tiedän että tahti tulee tässä kiihtymään hurjasti kun käännytään toukokuun puolelle. Otetaan sananmukaisesti päivä kerrallaan yhteen hommaan keskittyen.

Laitan pääsiäisen ajasta vielä oman postauksen erikseen, sillä niin paljon kaikkea ehdin tehdä ja touhuta. Kelikin suosi, kuten vielä tänäänkin.

Tänään aika on mennyt Akin äidin luona, johon tuli sitte yllättäen myös Akin lapsosia. Pihahommia ovat tehneet ja mä oon lähinnä seisoskellut työnjohtajahommissa ulkoilmasta nauttien. Aurinko yrittää näyttäytyä ja linnut laulaa minkä ehtivät. Mikäs tässä on ollessa.

Sen verran aurinko tuossa viime viikon aikana näyttäytyi, että mä ehdin polttaa itteäni. Rintapieli, joka paloi jo aiemmin, sai vielä syvemmän punan ja pientä kirvelevää tunnetta esiintyi myös ohimossa ja kulmakarvan päällä. En älynnyt käyttää aurinkorasvaa, tietenkään, enkä varmaan ikinä opi että ehkä pitäis. Siis heti kun aurinko vähänkään pilkistää niin ei muuta kun rasvat iholle.

Onneksi siitä selvittiin tällä kertaa kumminkin aika vähällä ja ankara jälkirasvaus korjasi tilannetta äkkiä. Mutta on se vaan valtavaa tuo auringon valon ja etenkin lämmön voima. Aa että.

Tähän väliin siis tällänen pikapäivittely. Palaan asiaan paremmalla aikaa.

Nauttikaahan keväästä!

rakkaudella,
Sartsa

ÄRSYTYSTÄ AAMUTUIMAAN

Eilinen lähes suisti mut ärtymyksen määrällä pohjattomaan synkkyyteen. Voin tunnustaa huomanneeni, että tämä tämänhetkinen väsähtänyt olotila on omiaan lievään ylireagointiin enkä tunnu oikein coolisti ottavan kaikenlaisia vastoinkäymisiä. Kerronpa siis mitä tapahtui.

Aamulla heräsin jälleen väsyneenä huonosti nukutun yön jälkeen. En tiedä miksi en taas nuku kunnolla mutta tätä on nyt jatkunut yhtämittaisesti jo toista viikkoa. Aamutoimet kuitenkin tein  niin reippaasti, että päätin sitten lähteä töihin 5 minuuttia aikaisemmin kun normaalisti. Menin autolle ja mitä mä näinkään. Tilannehan on semmonen, että mulla on tuossa pihassa autokatospaikka missä autoani säilytän. Eilen sitten joku älykääpiö oli parkkeerannut oman autonsa siihen mun katoksen eteen niin etten saanu autoani sieltä pois ollenkaan. Katoin heti, että se auto on niin lähellä ettei sieltä voi millään mahtua peruuttamaan, mutta yritin kumminkin. Ainakin sen 5 minuuttia mä vekslasin sitä autoa ja yritin päästä peruuttamaan suuntaan jos toiseenkin. Ei auttanut! Ja nyt en oo valmis myöntämään sitäkään, että ois ollut kuskin noloutta sillä matkaa mun auton perästä siihen toiseen autoon ei ollut kun hätinä auton mitta. Mission impossible! Voi että mulla kiehahti. Manasin yksin siellä autossa ja ihan pienen hetken kävi mielessä, että mä ajan sen auton kylkeen. Mietin, että mun takapuskuriin siitä tuskin tulee mitään isompaa mutta sen auton kylkeen kyllä tulee. Onneksi järki ehti tulla mukaan peliin ennen toimintaa. Mutta kyllä siis olin niin täynnä pyhää vihaa suorastaan että on ihan hyvä etten tiennyt kenen se auto on. Tovin mietin, että mitä helkkaria mä nyt teen kunnes musitin että saattaisin ehtiä vielä linja-autoon joka lähtee onneksi aika läheltä ja vie suoraan meidän koululle. Päädyin sitten kirjoittamaan tulikivenkatkuisen lapun sen auton tuulilasin väliin ja lähdin kiireellä kävelemään kohti linja-auto asemaa. Olin jälkeenpäin, suuremman kiukun laannuttua, oikein ylpeä ittestäni etten kirjoittanut siihen lappuun yhtään kirosanaa enkä laittanut perunaa yms sen auton pakoputkeen kuten mieli teki. Silti edelleen ärsyttää että miten tyhmiä ihmiset voi olla. Tai ainakin ajattelemattomia. Talomme pihassa on kumminkin parkkipaikka ihan viiden metrin päässä, missä oli yllinkyllin tilaa, niin mistä tulee mieleen parkkeerata jonkun toisen autokatoksen eteen.

Minä siis lähdin pikakävelyä kohti linja-auto asemaa ja samalla soitin työkaverille varmistuksen etten kuitenkaan hänen kyydissään pääsisi töihin. Hän tietenkin sattui menemään töihin vasta myöhemmin. Vauhdistani puuskuttaen soitin sitten toiselle työkaverille, sillä mulla oli aamulla kuljetusoppilaiden valvonta ja ajattelin että jos en ehdi bussiin niin työkaverin tarvii tuurata mua ettei oppilaat jää ulos keskenään. Sekin homma tuli siis hoidettua. Ehdin autoon ihan juuri ja juuri, sillä ovet oli jo laitettu kiinni kun kuski huomasi mun tulipunaisen naamani pysäyttävän liikenteen. Onneksi sattui tuttu kuski, sillä eihän autossa mitään korttiautomaattia ollut eikä mulla käteistä. Pääsin siis ilmaiskyydillä töihin ja kuski vaan sanoi että tuo joskus sitten se raha. Mahtavia pienen paikan etuja! Kun vihdoin sain rauhoituttua auton kyytiin ja työmatka saattoi alkaa niin hiki virtasi pitkin selkää ja naama oli tosiaankin punainen kun paloautolla. Ihana olotila kerrassaan. Tarvi riisua takki ja teki mieli riisua paljon muutakin mutta annoinpa nyt olla kumminkin.

Summa summarum. Toisen ajattelemattomuuden takia mä myöhästyin töistä puoli tuntia, jouduin maksaa 14 euroa bussikyydeistä ja päivän suunnitelmat meni uusiksi, sillä mun oli tarkoitus lähteä asioille suoraan töistä päin. Edelleen mua ärsyttää koko asia vaikka suurin tuohtumus onkin ehkä jo laantunut. Mua ärsyttää myös se, että jotenkin olisin odottanut edes anteeksipyyntöä vaikka lapulla oman autoni pyyhkijöiden väliin. Laitoin kumminkin lappuun ihan reilusti asunnon numeron ja nimeni. Ei mitään. Moni sanoikin, että olisi pitänyt ottaa rekkari ylös ja laittaa viestiä suoraan auton omistajalle. En mä mitään tuollaista siinä ärtymyksessäni huomannut tehdä.

Noh, kaikki tietenkin kertaantui sitten päivän mittaan ja työpäivästä tulikin todella pitkä ja raskas. Mä valvoin kuljetusoppilaita, tein kuljetusaikatauluja retkipäivää varten, vahvistin retkiruokailuja, rekisteröin koulun asiakkaaksi erääseen tavarantoimittajafirmaan, selvitin tokaluokkalaisten tyttöjen pelkotiloja mm. uutisiin liittyen, viilasin tavaratilauksemme loppuun ja laitoin matkaan, asiatarkastin laskuja, suunnittelin eskariopen kanssa luokkaretkikuvioita jne. jne. Niin ja tietenkin olin myös omassa luokassani ohjaajan hommissa. Päivän saldo oli nolla minuuttia hengähdystä, kuten oli maanantainakin. Mun täytyis muistaa ottaa se oma aikani joka päivä. Käydä istahtamassa hetkisen, mutta nyt vaan jotenkin oli niin hektistä että päivä meni toisaalta äkkiä eikä taukoaikaa ollut että ehti tehdä kaiken mitä eilen piti. Kotiin palasin ihan rättiväsyneenä. Kotimatkakin kesti tietysti normaalia kauemman sillä bussi nyt kiertelee sivuteiden kautta.

Mun olis pakko ottaa itteni paremmin töissä huomioon, että mä varmistan koko kevään jaksamisen. Kuitenkin kun tietää, että toukokuu tuo mukanaan koulumaailmassa kaikenlaista viime hetken hässäkkää. Pitäis muistaa huokaista joka päivä edes hetkisen jossain vaiheessa. Kotona mä en sitten jaksanutkaan tehdä yhtään mitään ja siitä oli sitten tietenkin huono fiilis. Toinen kumminkin siivosi ja laittoi ruokaa yms vieressä. Mä vaan istuin ja kattoin ikkunasta ulos. Autoakin olis pitänyt tyhjätä viikonloppua ajatellen. Huomenna startti Lapuaa kohti mahdollisimman nopeasti töitten jälkeen.

No, toivotaan että tänään päivä parempi. Laitan tähän loppuun kuvan maanantailta. Kävin töitten jälkeen tuolla Taavetinsaaren kallioilla hengähtämässä ja makoilemassa. Aurinko paistoi lämpimästi ja oli aivan ihana rauhoittua siinä hetki. Luonto on kyllä mahtava laturi.

rakkaudella,
Sartsa

SUNNUNTAI ON VAALIPÄIVÄ

Sunnuntai. 10 lämpöastetta mittarissa ja aurinko yrittää sinnikkäästi häikäistä. Tosi rauhallinen aamu. Tänäänkään mä en aamupalaseuraa saanut vaan nautiskelin sen omassa seurassani. Aamulehti luettu, eihän siinä mitään muuta toki näin vaalipäivänä ollut kun ehdokkaiden naamoja. Oon oikein hyvilläni siitä, että tämän päivän jälkeen vaalit on ohi ja lehdissä on muutakin kuin onttoja lupauksia. Se mitä mä tässä nyt ihan oikeasti yritin ymmärtää noita vaaliasioita niin enemmän vaan vahvistui se, että en ymmärrä politiikasta niin mitään. Mun mielestä kaikki nakertaa samaa agendaa, toiset vaan koittaa sitten kuorruttaa sen näyttämään vähän houkuttelevammalta. Vois sanoa jopa niin että samaa paskaa mutta eri paketissa. Tai siis siltä se ihan oikeasti tuntuu. Mä lueskelin eri puolueiden vaaliteemoja ja koitin tehdä vaalikoneita useampiakin, mutta kait mä sitten oon jotenkin erityisen tyhmä etten tullut hullua hurskaammaksi. Sitten viimeinen hämmennyksen arkkuun lyöty naula oli aina se, kun yritti päästä perille mitä asioita jotkut puolueet ajaa niin sitten kyseisen puolueen tämän hetkinen toiminta soti mun silmissä niitä vastaan. Ota nyt siitä sitten selvää. En lähde tässä politikoimaan yhtään enempää vaan esitin vain tälläisen ilmeisen yksinkertaisen kansalaisen hämmennyksen näitten asioitten äärellä. Silti musta tuntuu että kyllä mä äänestämässä käyn. Se tuntuu kumminkin tärkeältä.

Mä tulin tähän terassille istumaan ja kirjoittelemaan. Hiukan vois olla lämpöisempikin, kun tuo aurinko nyt jaksais tuolta pilvien takaa puskea ittensä framille. Ei jaksa kumminkaan sisälläkään istuskella kun mieli kääntyy jo kevääseen. Olkoon kelit mitä on. Kevät ja etenkin kesä puolestaan ajatuksena tuo mieleen juurikin ulkoilmaan siirtymisen. Niin paljon päivän toimista kun vaan mahdollista tapahtuu ulkosalla. Tällä hetkellä tämä hiukan vielä varpaita viluttaa, mutta onneksi ens viikoksi on luvattu mahtavia kelejä. Pääsiäisen pitäis olla todella lämmin mikä sopii mulle loistavasti.

Eilinen päivä meni Akin äidin luona Petäjävedellä. On ihanaa huomata miten siellä elämä tuntuu jatkuvan ikävistä vaiheista huolimatta. Niin se pitääkin. Vaikka ikävöikin niin silti elämä voi jatkua.Ja käänteisesti että elämän jatkuminen ei tarkoita etteikö muistelisi ja ikävöisi. No, joka tapauksessa, muutama tunti vierähti tuolla reissulla ja kotona oltiin vasta aika myöhään. Jälleen kerran loppuilta meni telkkarin äärellä. Oikein elokuvakin tuli katottua. Jo toinen siis tälle viikkoa mun kohdalla. Tällä kertaa kyseessä oli Dan Brownin kirjaan perustuva Inferno. Mä oon tykännyt noista kirjoista siksi, että ne sekottaa jännällä tavalla sekä raamattua, taidetta kun tiedettäkin. Juoni on sitten punottu näistä elementeistä niin jännästi, että jokaisen kirjan jälkeen on jäänyt rattaat tuolla aivolohkoissa raksuttamaan että niinpä, voisko noin todellakin olla. Ja etenkin, että mitä jos noin kävisi. Hämärtyy siis tavallaan faktan ja fiktion raja. Itte oon myös kiinnostunut taiteesta entistä enemmän noitten kirjojen myötä. Raamattu ja uskonto nyt on kiinnostanut aina. Suosittelen lukemaan noita kirjoja.

Nyt kun ei viikonlopun aikana oo juurikaan tehty mitään ihmeitä niin huomaan, että työhön liittyvistä jutuista ei oo päässyt ihan kokonaan eroon. Välillä aina on ajatus tehnyt karkureissun ens viikon asioihin. Nythän on siinä mielessä mukava jo ajatuksen tasolla, että on kolme vajaata viikkoa edessä. Se sopii mulle enemmän kun hyvin. Näihin viikkoihin lisäksi liittyy kaikenlaista normaaleista kouluviikoista poikkeavaa juttua esim pääsiäiseen liittyen. Sekin sopii mulle. Eipä tässä kovin hirveän paljon oo tätä vuotta enää jäljelläkään. 7 viikon päästä on oppilaat jo kesälaitumilla. Mulla sitten siitä vielä viikko töitä ennen työttömäksi julistautumista. Ei haittaa, onhan kesä.

Asiasta seittemänteen. Tässä kun ulkosalla istuskelen niin useampi tuosta ohikulkeva sunnuntaikävelijä on huikannut jonkinlaisen tervehdyksen tai vaihtanut muutaman sanan. Siis ihan ventovieraat. Se on yks suurimpia eroja Lapualta tänne muuttamisessa, että ihmiset on avoimempia ja ulospäin suuntautuneempia. Sitä voi kattoa päälle ja hymyillen tervehtiä vaikka lenkkipolulla vaikka ei tuntiskaan. Mulle on tullut tälläinen käsitys vaikka sitten paikalliset on kovasti ihmetelleet tätä kommenttiani. Heidän mieiestään täälä jurotetaan ihan samoin kun mun mielestä pohjanmaalla. Jännä juttu. Mä kutienkin Lapuallakin asuin niin avoimella paikalla että jos istuin ulkona vaikka lueskelemassa rappusilla niin siitä kulki ohi ihmisiä ihan jatkuvasti eikä kertaakaan kukaan sanonut yhtään mitään. Että kyllä tässä ihan todistetusti eroa on.

No, oli miten oli mutta ajatus kääntyy siis väkisin jo ens viikon työjuttuihin. Betonin värinen mieli on hiukan saanut lepoa viikonlopun aikana joten se antaa voimia ajatella, että kyllä tämä tästä vielä iloksikin muuttuu. Sais nuo muutamat mieltä painavat ajatukset painettua nyt taka alalle niin alkais ehkä helpottaa. Työasiat nyt poistuu automaattisesti kesäloman tullen ja se onkin odotettu lepojakso. Eletään sellaisiakin aikoja, että oma syksyn työkuvio alkaa jossain kohtaa avautumaan mutta mitä tuleman pitää on täysin vielä mysteeri. Lähes mikä tahansa on mahdollista. Kunhan töitä nyt vaan olis taas vuodeksi eteenpäin niin olisin tyytyväinen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

rakkaudella,
Sartsa

MIELEN VÄRI ON BETONI

Jälleen on viikko ahkeraa aherrusta töitten parissa takana. Olikin taas vaihteeksi väsyttävä viikko. Huomasin eilen, että odotin todella paljon sitä että saisin vaan olla kotona ihan rauhassa yksin ja hiljaisuudessa tekemättä yhtään mitään. Ja oikeastaan edes ajattelematta mitään. Kiireisen ja vaiherikkaan viikon päätteeksi meni vielä 1,5 tuntia ylitöiksi kun halusin saattaa yhden homman loppuu  asti. Noiden tilausten kanssa painimisen siis. Keskiviikkona on vihoviimeinen deadline mutta kun jotain itselleni lupaan niin se on sitten tehtävä niin. Muuten ei ns. hyvä heilu. Olin siis luvannut itselleni, että nuo tilaukset on koneella tämän viikon aikana. Se toki ennenkuin tiesin millainen viikko noin muuten on tulossa. En voinut tietää, että tämä keväinen flunssa aalto iskee meidän työpaikan aikuisiin oikein rytinällä ja poissaolijaoita on useampiakin. Sehän tietty aiheuttaa vaihtuvia työtilanteita kun tuuraillaan siellä sun täällä. Sitä se on, pienen talon miinuspuolia. Mutta tästäkin viikosta siis selvittiin.

Jotenkin alavireisyys jatkuu kuitenkin vieläkin. Näkyy oikeastaan ihan kaikessa. Tunnun väsyväni helposti ja etenkin näissä vaihtelevissa olosuhteissa en meinaa jaksaa. On kärjistetysti sanottuna sellainen hällä väliä-fiilis mutta sitten kuitenkin suoritan kyllä hommani niinkun pitääkin. Suorittaminen on ehkä just päivän sana. Teen kaikki hommat kyllä, mutta mikään ei oikein tunnu miltään. Kroppa on raskaan tuntuinen, tukkoinen, ihan kun mielikin. En saanut tällä viikolla yhtenäkään päivänä itteäni ulos tai liikkumaan muutenkaan millään lailla. Siinähän sitä oravanpyörää sitten onkin valmiina. Kun ei liiku tai edes ulkoile niin ei jaksa sitten sitäkään vähää. Ehkä mulla vaan on kevätväsymys. Löysin muuten siitä todistuaineistoakin että sellanen oikeasti on olemassa.

Kutakuinkin tuollaiselta musta tuntuu. Tämän viikoin hassuin fiilis sattui tiistaihin kun tuli lunta ihan todella paljon yön aikana. Siis niin paljon, että aamulla koko Pirkanmaa oli kaaoksessa. Meilläkään ei esim. koulubussi saanut tuotua lapsia kouluun ollenkaan kun ei niin isolla autolla päässyt sivuteille. Meninkin sitten tiistaiana töihin vähän aikaisemmin sen takia, että ehdin hommata kaikille taksikyydin kouluun ja ns. sammutella tulipalot että koulupäivä saattoi alkaa normaalisti. Kaikki tietenkin kirosivat ihan hirveästi tuota lumen tuloa ja takatalvea mutta mua ei tympäissyt jostain syystä yhtään. Olin vaan ihan coolisti, että kyllä tämä lumi tästä äkkiä sulaa ja siellä se kevät kumminkin taustalla huhuilee. Kotona hykertelin mielessäni tilannetta, että sai vaan käpertyä sohvan nurkkaan kattomaan telkkaria eikä tarvinnut ajatellakaan mitään ulkoilua. Oon tosi hyvä perustelemaan ittelleni miksi on ihan ok olla edes ajattelematta lenkkeilyä kun on moinen keli.

Tämä alavireisyys näkyy siinäkin etten mä oikein jaksaisi olla sosiaalinen. Sellanen ihan normaali small talk puolituttujen saati vieraitten kanssa on jotenkin voimia vievä asia. Jonain päivinä ihan ylivoimainen. Huomasin yhtenä päivänä kaupassa, että välttelin erästä ihmistä jonka kanssa on tullut vaihdettua sananen aina vastaantullessa. Vähän hätkähdin sitä tuntemustani, sillä olen kokenut samanlaista ennenkin. Silloin, kun mulla todettiin masennus ja työuupumus viimeksi. Oon aika herkillä itteni suhteen samanlaisille oireille ja tuntemuksille mitä silloin koin. Syystä, että en halua sellaiseen tilaan enää koskaan. Kyseisen illan mä mietin onko syytä suurempaan huoleen itteni suhteen, mutta vielä ainakin olisin ihan luottavaisin mielin että tämä on vaan kevätväsymystä. Loman tarpeessa, that´s all. Sellaisen, joka vie kauas kaikesta tästä arjessa vellovasta kuormituksesta niin että voi vaan olla. Marmaris on mun mielessä. Siellä mä viimeksi sain itteni voimaannutettua, josko se tapahtuis uudelleenkin. Toivon, että kesällä pääsisin siellä käymässä pitkästä aikaa.

Totuuden nimessä ehkäpä tälle tämän viikon jälkeiselle väsymykselle on ihan pätevä syykin. Kuten jo sanoinkin niin ylitöitäkin tuli tälle viikkoa 3 tuntia ja tuo sivutyöpisteeni tilausasia oli aikamoinen urakka näin kun ei tiedä yhtään talon tapoja ja käytänteitä. Oli paljon vaihtuvia tilanteita ja työtehtäviä juurikin siitä syystä, että niin moni oli sairaana. Lepoaika päivien aikana jäi oikeastaan olemattomiin. Yhtenä päivänä muistan istuneeni taukohuoneessa yhden välitunnin ajan eli vajaat 10 minuuttia. On se hektistä siis ollutkin, mistä syystä perjantainen totaaliuupumus ei ollut mitenkään ihmeellistä. Aurinko paistoi onneksi ihanasti ja saatteli mut viikonlopun viettoon. Ajattelin siinä, että vaikka kuinka on mahtava keli niin meikäläinen ottaa täysin levon kannalta. Kävin sitten suoraan töistä päin kaupassa hakemassa pari pakastepitsaa ruuaksi ja jotain muuta pientä kaapin täytettä ettei tarviisi lähteä enää mihinkään kunhan kotia pääsen. Enkä lähtenytkään! Enkä tehnyt kyllä mitään muutakaan kun söin pitsaa jonka huuhtaisin alas siiderillä. Kattoin todella pitkästä aikaa myös elokuvan telkkarista. Kirjeitä Julialle, ihanaa romanttista hömppää upeissa maisemissa. Just täydellistä eilien moodiin. Aki tuli sitten töistä joskus yhdentoista jälkeen ja katottiin vielä netistä illan Voice of finland. En halunnut sitä yksin kattoa, koska se on vähän sellanen meidän yhteinen juttu.

Tänä aamuna mä heräsin jostain syystä jo todella aikaisin, yhdeksän jälkeen. Vaikka nukkumaanmeno meni aika myöhään niin silti musta tuntui, etten saa enää unen päästä kiinni. Yritin kuitenkin vielä makoilla ja laittaa hetkeksi silmiä kiinni. Lopulta sitten nousin ylös ennen puolta yhtätoista. Söin kaikessa  rauhassa aamupalan, pesin hampaat ja hoitelin kasvoni Akin vielä vedellessä sikeitä. Mukava, rauhallinen aamun niinkuin viikonloppuna pitääkin. Hetkisen istuin tuossa ulkonakin happea haukaten. Lämpöasteita oli silloin 6 ja ilma aika harmaan näköinen. Kohta lähdetään Akin äidin luo piipahtamaan.

Tee kiva viikonloppu!

rakkaudella,
Sartsa

Tämmönen se olotila tällähetkellä on...

SYVEMMÄLLE SKUTSIIN MEEN

Ou mai minkälainen viikonloppu mulla, tai siis meillä, oli. Sama boogie mihin oltiin päästy lauantai-iltaan mennessä jatkui vielä eilisenkin. Eilinen nimittäin meni seikkaillessa Keski-Suomen metsäteillä. Ois pitänyt ottaa kuva mun autosta tuon reissun jälkeen. Ikinä se ei oo yhtä rapainen ja paskainen ollu kun nyt. Me nimittäin kierrettiin taas varmaan toistasataa kilsaa erinäisiä hiekkateitä ja välillä kelirikon alku oli tehnyt tiestä täysin mutavelliä. Rapa lensi kun me innosta puhkuen suunnistettiin määrätietoisesti kohti valittuja kohteita.

Lopulta kävi niin, että pysyttiin Multian rajojen sisäpuolella. Ensin suunnistettiin eteläisen ja keskisen suomen korkeimpaan kohtaan eli kiiskilänmäen näköalatornille. Eli tänne Tie perille oli aika sohjoinen mutta hyvin päästiin kumminkin tornin juurelle.

Näköalatorni tuoksui tervalle ja ylin kerros oli sen verran pieni että noinkin tuulisena päivänä se heilui hiljalleen. Ympärillä näkyi havumetsää silmän kantamattomiin ja olisi ollut varmaan ihana hiljaisuus myös mikäli ei tornin vieressä olevalla kodalla olisi ollut porukka makkaran paistolla. Se ehkä hiukan heikensi kokemusta mutta ei se hiljentymisen mahdollisuutta pois ottanut.

Aikamme maisemia fiilisteltyämme päätettiin jatkaa matkaa. Tarkoitus oli alunperin ajella Petäjävedelle ja karhunahtaalle, mutta Aki keksikin netistä lähialueen kohteita vielä ennen lähtöä selatessaan että käydäänpäs sittenkin ensin kulhanvuoressa. Matkaa ei ollut kovinkaan pitkälti, mutta tie olikin sitten ihan omaa luokkaansa. Jossain vaiheessa se pieneni sellaiseksi kytöjunnuksi joka oli niin liejuinen, että olin ihan varma joutuvani työntöpuuhiin. Mielikuvittelin jo miten kuraiselta mahdan näyttään moisen episodin jälkeen. Onneksi kumminkin päästiin kunnialla, hitaasti mutta varmasti, liejukon yli ja oikealle tielle. Se tienpätkä olikin sitten enää sohjoinen. Perille kun päästiin niin huomattiin kellon olevan jo sen verran että tehtiin pikaisesti yksimielinen päätös tehdä nuotio tänne. Reput siis selkään ja matkaan. Nuotiopaikalle näkyi olevan aluekartan mukaan noin 500m.

Nuotiopaikka oli ihan kivalla maisemalla varustettu

Tuo koukku oli kyllä laitettu hiukan väärään kohtaan kun meni notskin yli

Syötiin makkarat ja juotiin pullakahvit siinä sitten notskilla fiilistellen. Mä en takuulla koskaan kyllästy istumaan nuotiolla ja kattomaan puita nuolevaa tulta. Siinä on jotain maagista ja rauhoittavaa. Makkarakin mun mielestä paistetaan ehdottomasti tikun nokassa eikä ritilällä. Näitä omia omituisuusksiani. Täytyy mainita vielä se, että tällä kertaa me testattiin jostain erävideolta opittua kikkiaa tonnikalan lämmittämiseen. Eli otetaan mukaan purkki öljyssä olevaa tonnikalaa. Avataan purkki ja laitetaan siihen päälle talouspaperinpala niin, että kastetaan se keskikohta kokonaan siihen öljyyn ja sytytetään ne reunat sitten tuleen. Annetaan siinä palaa sellanen 20 minuttia ja sammutetaan. Paperi suojaa tonnikalaa ettei se pala ihan kuivaksi vaan tuli oikeasti ihan todella maukasta. Tonnikalaan tuli sellanen jännän savuinen maku. Olin todella yllättynyt miten hyvää se oli. Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran.

Syömisen jälkeen me käytiin vielä vähän kattelemassa ympäristöä, sillä lähellä oli joki jonka varrella oli mm. majavien järsimiä puita. Ja hienoja maisemiahan piisas. Ei lähdetty kiertämään luontopolkua joka olis ollut 3,2km koska kello oli jo sen verran. Ja muutenkin, päätettiin mennä tsekkaamaan paikka joskus kesällä uudemman kerran. Tähän vielä muutama fiiliskuva.

Majavat oli ottaneet vähän turhan ison urakan

Kaatuneita puita oli joka puolella, niin myös joen päällä

Tälläinen jännä, ikäänkun alttari tuli myös vastaan

Oon heikkona vanhoihin puisiin asioihin kuten portaisiin, aitoihin ja siltoihin

Kotimatkalla sitten huomattiin ohi ajaessa myllymuseon ja niinpä Aki sitten painoi jarrua ja päätettiin käydä vielä katsomassa mistä oikein on kyse. Eipä meillä vielä kotiinkaan kiire ollut. Ja miten ihanaa, että puoli yhdeksältä illalla on vielä valoista.

Vastaan tuli vanhan talon pihapiiri jossa tosiaankin oli vanha mylly.

Menneisyyden haamu

Vanha mylly

Kyseisellä laitteella on tehty aikanaan päreitä

Enpä ollut aiemmin nähnyt päreistä tehtyjä seiniä

Mitähän tämäkin talovanhus on nähnyt ja kuullut

Rympsylänkoski

Tuo koski oli kyllä jotenkin jännä, sillä se oli keskellä metsää. Hienon näköinen nytkin, vaikka lumi ja jää peitti vielä aika pitkälti tuon veden pauhun. Täytyy käydä täälläkin vielä joskus kesällä uudemman kerran.

Kotona oltiin vasta yhdeksän jälkeen ja kun saatiin vähän iltapalaa syötyä, niin kyllä alkoi uni painaa silmää. Mä olin niiiiiiin onnellinen ja tyytyväinen illalla, että menin varmaan nukkumaankin typerä virne naamalla. Tuntui siltä kun olis ollut kauemmankin lomalla ja perjantainen töihin liittyvä ahdistus oli todella kaukainen muisto vaan. Tälläisiä viikonloppuja lisää, kiitos.

rakkaudella,
Sartsa

VOIMAANTUMISTA

Onpas ollut kuulkaas kaikkien aikojen lauantai taas. Jo tässä vaiheessa viikonloppua mulla on tunne, että oon saanut ladattua akkuja oikein tosissaan. Eilen me pakattiin heti töiden jälkeen retkivermeet ja eväät reppuun ja lähdettiin ettimään laavua, jossa voisi käydä tekemässä notskieväät. Kävi kuitenkin niin, että vaikka me ajeltiin tuntitolkulla pitkin maakuntaa niin ei löydetty sopivaa paikkaa. Nyt alkaa olla jo niin pehmeässä kunnossa kaikki nuo metsätiet, ettei niille oo mitään asiaa henkilöautolla. Retkemme suuntautui Jämsän puolelle tällä kertaa ja siinä vaiheessa kun todettiin ettei me kerta kaikkiaan löydetä sopivaa notskipaikkaa vaan kotia ois tultava syömään, niin bongattiin netistä näköalapaikka josta saattoi nähdä Jämsän kaupunkia lintuperspektiivistä. Paikka oli siis Pukinvuoren ulkoilureitin varrella oleva laavu. Löydettiin pienen kaivelun jälkeen osoite mihin auton voisimme jättää ja siitä lähtikin sitten polku kuusikon läpi metsään. Lähdimme sitä sitten seuraamaan ja etenimme rinnettä ylös pohjastuen valaistuun kuntoilupolkuun. Sitä pitkin sitten kiipesimme vielä korkeimmalle kohdalle missä oli laavu jonka ääreltä oli kyllä ihan kivat maisemat alas kaupungille.
Me päätettiin kuitenkin lähteä suuntaamaan kohti kotia. Meinattiin toki ensin eksyä ja lähteä seuraamaan ihan väärää polkua mutta hetken etsimisen jälkeen löydettiin oikea reitti. Metsä oli nimittäin täynnä sinne tänne risteäviä polkuja. Lähellä olisi ollut kartan mukaan myös muinaislinna mutta sitä ei enää viitsitty lähteä etsimään. Jääköön toiseen kertaan.

Kiva näkymä

Aurinko alkoi painua jo mailleen

Eilinen ilta piti sisällään myös todella tunteellisen Voice of finlandin. Ai että mun piti itkeä siinä kun tähtivalmentajat esitti Ollin muistolle ne biisit heti alussa. Siis mulla varmaan purkautui siinä kyynelten mukana koko viikon väsymys, turhaumat ja patoutumat sillä mun itku ei taaskaan ollut mitään sellaista herkän naisellista vaan sellasta hysteeristä hynkytystä jossa välillä niistetään nenää ja sitten taas pyyhitään,ei tokikaan vaan silmiä, vaan koko naamaa. Loppu ilta meni telkkarin ja virvokkeiden seurassa sutjakkaasti.

Tähän päivään herättiin ihan ihmisten ajoissa. Hyvä niin, sillä mä olin päättänyt etten ainakaan laita kelloa herättämään vaan nyt huilataan ja yritetään elvyttää energiavarastoja jotka on päässeet pahasti ehtymään. Heräsinkin ihmeen pirteänä. Osasyynä varmaankin kaihtimien välistä pilkistelevä aurinko ja valtava valoisuus. Aamupala piti mennä ilman muuta syömään ulos.

Aamupala maistui auringossa

Toka kerta muuten tälle kevättä. Aurinko paistoi oikeasti tosi lämpimästi ja kyllähän se mittarikin näytti 20 plus asteen tienoilla. Oli selvää, että tänään tarvii ulkoilla ja paljon.

Päätettiin lähteä sitten etsimään sopivia laavuja tästä lähistöltä iltapäivän retkeä varten. Jälleen me ajeltiin ainakin pari tuntia ristiin rastiin sinne sun tänne. Aina tultiin paikkaan jossa tie oli mennyt jo niin pehmeään kuntoon ettei viittinyt enää edetä ettei jäädä kiinni. Yks laavu me löydettiin jonka lähistölle pääsi autolla. Maisema oli mun mieleistä eli kivistä. Mä jotenkin tykkään sellasesta kallioisesta ja kivisestä näkymästä. Ai että mä nautin myös siitä, että pääsi taas paikkaan missä ei kuulu muuta kun tuulen humina puitten oksilla ja lintujen laulelua. Se on niin rauhoittavaa ja stressiä parhaiten purkavaa.

Laavu oli kyllä ihan mukavan kokoinen

Mun mielestä tuo vänkyrä puu on jotenkin hauska. Aina on oltava joukossa joku Erityinen :)

Tälläinenkin näkymä tänään tuli vastaan

Kyllä mä siellä keskellä ei mitään annoin lämpimän halauksen eräälle männylle. Mahtavaa!! Mä niin nautin meidän reissusta vaikka ei me muille laavuille sitten päästykään kun tuolle yhdelle. Meinattiin jo yhdessä kohtaa juuttua kiinni kun piti auto kääntää pienessä tilassa kun ei kannattanut jatkaa enää eteenkään päin. Onneksi päästiin kumminkin sitten kunnialla kotiin. Musta tuntui että metsä antoi taas mulle sen mitä niin kovasti tarvitsin. Rauhan ja rentoutuksen.

Päivään on sisältänyt myös kulttuuriakin. Käytiin tuossa Gösta museon Kivijärvi salissa kattomassa sekakuoron muutaman biisin keikkaa. Göstassa aukesi tänään uusi näyttely ja sen tiimoilta tähän esitykseen oli valittu 4 teosta, joista näyttelyn kuraattori kertoi oman näkökulmansa miksi juuri kyseiset teokset oli valinnut. Sitten sekakuoron johtaja Katja Autonen-Lepistö kertoi omasta puolestaan mitä ajatuksia ja mielleyhtymiä teokset oli hänessä aiheuttaneet ja minkä biisin hän oli sitten sen pohjalta valinnut. Todella hieno kokemus kaikkiaan.

Tästä oli kyse

Sekakuoro kyllä lauloi upeasti

Tästä oli kyse, taustalla teos johon valittua biisiä kuoro esittää

Tämän kulttuuripläjäyksen lisäksi ollaan tänään käyty Vilppulassa ajelemassa ja pysähdyttiin Vilppulankoskelle tutustumaan historiaan ja siihen liittyviin paikkoihin.

Sisällissodan muistomerkki Vilppulankoskella

On tuokin aika ollut aikamoista!

Koski soljui rauhallisena, veden vähäisyys näkyy tässäkin

Serlachius perusti ensimmäisen puuhiomonsa Vilppulankoskelle ja tässä siitä muisto

Kaupan kautta tultiin sitten kotiin ja eipä muuta kun ruokaa tekemään. Nyt kun on syöty, on mukava rauhoittua telkkarin äärelle. Ensin Haluatko miljonääriksi, sitten the wall ja illan päätteeksi vielä Suomi Love konsertti. Ai että mulla on niin hyvä fiilis nyt, että tästä kyllä pakostikin energiaa jää pankkoon pahan päivän varalle. Huominen on vielä viikonloppua jäljelläkin joten nyt hellitään.

rakkaudella,
Sartsa