HYVIÄ JA HUONOJA HETKIÄ

Alkuviikko on menny tänne asti taas tosi äkkiä. Maanantai oli yhdenlainen juhlapäivä kun sain mennä viikon totaalisen liikuntapaussin jälkeen taas salille. Ai että mä olin sitä kaivannutkin. Reeni kulki todella hienosti ja hyvä fiilis seuras mua iltaan asti. Lisäksi vieläpä flunssankin rippeet tuntui jääneen kokonaan salille joten mikäs oli ollessa. Hyvä alku viikolle kaiken kaikkiaan. Sain vielä Villenkin tänne taas täksi viikoksi seurakseni joten hymy huulilla alkoi viikko.

Keli muuttui tosin eilen sellaiseksi että ei voinut ikkunasta ulos katsoessaan olla ollenkaan varma eletäänkö nyt syksyä vai kevättä. Tänäänkin on satanut ja ollut tosi harmaata koko päivän. Toivotaan, että käännös parempaan on lähellä, lämmintä vappua on ainakin lupailtu kovasti. Kyllä se väkisinkin vetää vähän suupieliäkin alaspäin kun taivaalta satelee niskaan märkiä rättejä eikä päivä valkene ollenkaan. Ulkoiltu me töissä ollaan sinnikkäästi kuitenkin. Tänäänkin vesisateessa. Lapsethan siitä vaan tykkää eikä niillä ole mitään hätää kuravaatetuksessaan pomppia lätäköstä toiseen :D

Tänään sitten tuli vähän surumielinen olo kun kuulin että työt loppuu heinäkuun lopulla. Tuli sellainen olo, että tämä on taas sitä tyypillistä meikäläisen säkää. Kun neljä vuotta putkeen on ollut määräaikaisena ja ainakin yrittänyt hoitaa työnsä hyvin niin olis mielummin ajatellut että siitä olis voinut palkintona olla vakinaistaminen mielummin kun se ettei mua enää tarvita. Taas kaikki alkaa alusta. Työvuodet nollaantuu, lomat nollaantuu. Kaikki nollaantuu. Nollaannunko mäkin? Tällä hetkellä mä en oikein tiedä mitä ajatella. Ollako surullinen, vihainen, turhautunut vai mitä. Ainakin mä oon luottavainen siihen, että kaikki järjestyy. Aina on järjestynyt..Nyt jo on jotain työkuvioita vähän vireillä joten ei nyt vaivuta ylettömään synkkyyteen kumminkaan. Ehkä tää kohta tuli nyt tähän siksi, että mä voisin taas miettiä mitä mä haluan tehdä seuraavaksi. Mihin nyt?? Aika näyttää mistä mä löydän itteni syksyllä. Pitäiskö vaan päättää ottaa tämä nyt positiviisesti, silleen että uusia ovia aukee kun vanhoja sulkeutuu. Ja mä tiedän että nämä ihanat ihmiset jotka mä oon elämääni tämänkin työn kautta saanut niin pysyy mun elämässä jatkossakin. Se tieto lohduttaa jotenkin tässä hetkessä.

No mutta hei, ei mulla nyt oo oikein mitään sanottavaa. Tänään taas sain tehtyä salitreenin joka meni kyllä niin hienosti perille juuri niihin lihaksiin kun pitikin. Lisäsin vähän sarjoja käsille ja toivotaan että se näkyy sitten kesällä kun voi käyttää lyhythihaisia paitoja ;)

Nyt Villen kanssa laatuaikaa ja ajoissa unten maille

- Sartsa -

HUOKAUSTEN SUNNUNTAI

Sinä ja minä,

rakkauden saattohoitajat?

Miten vaikeaa onkaan päättää

milloin on pakko hyvästit jättää.

Sinä vedät puoleesi ja toisaalta

työnnät luotasi.

Haluaisin käpertyä kainaloosi ja 

toisaalta olen saanut tarpeeksi.

Kuka antaa viisauden ja mistä

löydän sen rohkeuden,

jolla voin pisteen epäilylle laittaa että

voisimme molemmat kohti omaa

onneamme jatkaa.

Erikseen tai yhdessä matkaten

kuitenkin sydämessä keveyttä tuntien.

Kun tuntuu, etten voi elää kanssasi

enkä ilman sinua.

- Sartsa -

Tänä viikonloppuna on mietiskelty taas aika paljon. Isojakin juttuja. Elämä osaa kyllä tehdä omat kommervenkkinsä meidän matkalle. Nyt tuntuu että taas ympärillä tapahtuu paljon ja kaikenlaista. Liekö kuu sellasessa asennossa :)

Tänään halusin lähteä ulos neljän seinän sisältä missä oon viettäny yksin lähes koko viikonlopun. Kävin siis siskon luona ja sen ihania pikkusia pyörittelemässä. Ihanan kummityttö Kastanjan kanssa halailtiin niin , että mulla on vieläkin huppari märkänä kuolasta ja pikkuisen tuoksu siinä <3 On se niin suloinen tyttö, ja ihan kun ois tienny että nyt kummitätikin on halipulassa ja läheisyyttä vailla. Niin paljon halaili ja suukotteli. Kyllä mun kelpas lähteä kotiin kaupan kautta. Nyt on ruokaa vatsa täynnä ja eikun päikkäreille. Kiva että tääkin viikonloppu on ohi...ja Ville tulee huomenna <3 <3 

aurinkokaipuussa, Sartsa

Ohikiitäviä hetkiä

Sillä hetkellä kun tuntui että ei ole mitään.
Kun iho huusi kosketusta, sielu kaipasi läheisyyttä
ja sydän oli surusta mykkä. Juuri silloin tulit sinä.
Katseet kohtasivat ja kaikki ympärillä unohtui.
Se pieni hetki sylissäsi korjasi niin paljon.
Iho muistaa vieläkin.
Suudelmat saivat sydämeni taas eloon,
että se voi parantua ja löytää taas äänensä.
Sinä herätit minut
- sinä ohikiitävänä hetkenä.

- Sartsa -

KIITÄVI AIKA

Mihin tää viikko taas on kadonnut?? Eilen töis havahduin siihen, että jälleen on perjantai. Ei siinä tietty sinänsä mitään pahaa oo :) Ehkä se on sitten vaan sitä kun olin tuon yhden päivän saikulla niin heti menee pasmat sekaisin. Vaikkakin fakta on se, että tää kevät menee AINA yhtä mahotonta vauhtia. Töissäkin on kuitenkin tälle ajalle kuuluvia tiettyjä virstanpylväitä jota kohti mennään kuten nyt tulossa oleva äitienpäivä jota varten on jo alettu valmistelut. Mulla on töiden suhteen muutenkin vähä jännät paikat kun odotan kovasti kohtaloani että onko mulla syksyllä töitä ja jos niin missä ja minkälaisia. Onko mun elämään tulossa jälleen kerraan muutoksia ja miten isoja?? Haluanko mä niitä vai olisko näin hyvä. Tällä hetkellä mä sanoisin että näin olis hyvä. Mulla on aivan ihana työtiimi tällä hetkellä ja osaan todella paljon arvostaa sitä, sillä ymmärrän kyllä oikein hyvin että niin ei kaikilla ja joka paikassa ole. On suuri onni ja etuoikeus saada olla tasavertainen jäsen ryhmässä, tuntea että mulla on paikkani tässä, mun työ on arvokasta ja sitä arvostetaan, MUA arvostetaan ihmisenä. Kun mulla on vaikeaa niin pääsääntöisesti työpaikalla mä saan voimaa. Saan tyhjätä päätäni mikä on tälläselle ajatus simulaattorille ihan elinehto.

Mutta siis joo..tää viikko on menny ton flunssan ehdoilla. Ihan iisisti on otettu ja kyllähän voi tympäistä. Ei liikkumista ollenkaan, ei lenkkejä, ei töihin kävelyä, ei salia. Apua jos tätä jatkuu vielä kauankin niin mä en kestä!! Pakko varmaan mennä noi keuhkot kuunteluttamaan ens viikolla jos tää jatkuu vaan. Reissu kumminkin lähenee ja siihen mennessä on oltava kunnossa. Nyt ehtis vielä hyvin jonkun kuuri syödä jos tarve vaatii.

Mutta hei. Äiti soitteli aamulla ja lähes herätti mut ilouutiseen. Kysyi lähtisinkö kaveriksi konserttiin tänään. No multahan nyt ei tollasta tartte ees kysyä sillä tottakai mä oon aina valmis. Eilinen ilta jo oli niin tylsä yksin täälä kotona vaan pyykkikasan kans painies että ilman muuta mä nyt lähden. Ja kun musiikki on yhtä tärkeää kun hengitys niin kyllä kyllä kelpaa. Tälläistä siis tiedossa tänään:

Pääsen Tampere talolle Apulannan kyseisen nimiselle konserttikeikalle. Odotuksen on todella korkealla, etenkin kun bändi on ehdottomasti yks mun lemppareista. Muhun uppoaa Tonin tekstit ihan täysillä, sillä välillä tuntuu että onko se elänyt samaa elämää kun mäkin. Niin hyvin mä pystyn kaikki pilkun paikatkin allekirjoittaa. Ans kattoo tuleeko itkua tällä kertaa ;) riippuu keskitynkö liikaa sanoihin vai viekö konsertin muu fiilis voiton. Mä pääsen vieläpä oikein kutsuvieraana paikalle.Uuh!!

Mutta nyt mä meen vähä kotitöiden pariin taas vaihteeksi joten palataan taas huomenna. Kerron kyllä millanen reissu tämä oli. Ihanaa muuten päästä taas tien päällekin, vähä levotonta olis muuten.

Aurinkoista lauantaita toivoopi Sartsa

EDIT: Iloista suurin vaihtui pettymykseen...jälleen kerran!!! En pääsekkään tonne konserttiin...

EI MUN TIISTAI AAMU

Tää tiistai ei auennut nyt ihan semmosena ideaalina meikäläiselle. Mulla on tapana luuria fb:n kuulumiset kun herään ja heti vastaan tuli päivitys että maa on valkoinen. Olin aivan puulla päähän lyöty että mitääääh??!!? Piti mennä oikein raottamaan keittiön kaihtimia ja olin lentää perseelleni kun näkymä oli tällänen:

Eeeiiiiiiii!! Ei enää lunta, saatikka räntää. Mä oon jo niin päässy ton auringon ja kesän makuun kun on ollu niin ihania ilmoja etten mitenkään voi orientoitua tähän. Töissäkin oli jo muutama päivä kun ei tarvinnu pyörittää kuravaateshowta ollenkaan niin nyt sitten tämä. Missä on ne ihanaT lämpimät kelit joiden piti jatkua vappuun asti ja ylikin. Vääryys, meitä on petetty!! Luojan kiitos tulossa on takuuvarmaa aurinkotankkausta melko piankin.

Muutenkin tämä aamu näytti kurjuutensa. Jo viime viikon lopulla niskalenkkiä yrittänyt flunssa nimittäin kaatoi mut siltaan nyt. Ääni oli ihan täysin poissa kun aamulla heräsin ja vasen puoli keuhkoista tuntui vähän raskaalta. Kurkkukin kipuilee, ehkä tuon liman yksimisestä. Yök, en tykkää!! Muuten olotila on kohtuu hyvä, etenkin kun nukuin pitkään sen jälkeen kun olin joutunut ilmoittaa töihin etten mä tänään pysty millään tulla. Ja vielä kun ois ollu kivaa tiedossa, aina näin. Nyt sitten täälä kotona mun seurana on nämä kaverit:

Siis Duact, ibuprofein ja vitamiinit. Kyllä luulis lähtevän näillä eväillä. Kuumeesta ei onneksi oo tietoakaan mutta arvon tässä että pitäisköhän huomenna aamulla käväistä työterveydessä kuitenkin varmuuden vuoksi. Periaatteessa työkykyinen mutta sitten toisaalta ei. Mä oon sellanen pää kainalossa töihin menijä kun ei omatunto jotenkin muka salli sairastamista jos ei oo kuumetta tai jos olo muuten sallis töihin menon. Väärinhän se on, sillä voihan siinä tartuttaa muita. No nyt kumminkin kovasti lepoa vaan ja lääkitystä. Josko sitä kattois leffan sairasteluperinteen mukaan.

Sairastuvalta tähän... Sartsa

KYLLÄ ON NIIN MONELLAASTA

Voi huhhuh!!! Ei voi muuta sanoa kun miettii tätä viikonloppua, on ollut kyllä niin monellaasta..kuten rakas ystäväni asian ilmaisis. Viimeksi oon päivitellyt täälä näköjään keskiviikkona ja se tuntuu kun ois ollut eilen. Niin nopsaan tää aika juoksee. Torstaipäivä on tuossa välissä sujahtanut jotenkin ihan huomaamatta. Luulenpa että ollaan vaan Villen kans oleskeltu kuten jo aiempinakin päivinä. Tällä viikolla on sitä tehty onneksi todella paljon eli ihan vaan oltu, tekemättä mitään ja kuitenkin tehty niin paljon juuri sitä tärkeintä. Vietetty aikaa yhdessä sillä tänään taas Ville lähtee isäänsä ilostuttamaan viikoksi joten mulla on edessä yksinäiset illat.

Perjantai sitten.. jaahas mistä sitä oikein alottais. Lähdettiin siis hyvän ystäväni kanssa kattomaan Juha Tapiota ja jos ottaa huomioon että vielä alkuviikosta mä luulin, että ollaan menossa ihan istumakonserttiin joka alkaa jo hyvissä ajoin ja että sinne mennään käymään vaan ihan omalla autolla ja sitten kiltisti kotiin niin voin kertoa ettei ihan mennyt niin sitten kuitenkaan. Perjantai alkoi jo töissä makeasti kun työkaveri toi synttäriensä kunniaksi meille kakkua..Ja nam nam miten hyvää se olikaan, kiitos vielä Lotta ja paljon Onnea kaunokainen <3

Nam nam <3

Mä olin ollut vähän flunssaoireinen jo torstai iltana ja otinkin ibuprofenia perjantaina aamullakin. Töissä mä mittasin jopa kuumeen jossain vaiheessa kun oli niin viluinen fiilis mutta 36,7 näytti mittari. Kun pääsin kotiin kaupan kautta niin menin heti oitis nukkumaan. Huilin tunnin unet ja laitoin saunan päälle. Löylyveteen lorautin oikein kunnon lurauksen eukalyptusta joten höyryhengittelin sitä siinä saunomisen lomassa ja a vot... saunan jälkeen olin ihan uudesti syntynyt. Ei flunssasta tietoakaan, jippii!! Mulla oli 20.00 treffit eli silloin mua tultaisiin noutamaan. Oli ihan ihme kun aloin laittaa itteeni iltaa varten niin kaikki sujui kuin itellään. Hiuksen asettui ilman ärräpäitä niin kun mä halusinkin, vaatteet löytyi päälle samantien ilman penkomisia ja sovitteluja ja kun vielä meikkauskin sujui ihan kun vettä vaan niin ilta oli valmis alkamaan. Mä jouduin oikein jopa odotella kuskia kun olin niin ajoissa valmiina. Siemailin siinä sitten vähän kuoharia odotellassani :)

Todella makea kuohari on tämä

Matka kohti naapuripitäjää saattoi alkaa hyvissä fiiliksissä. Tavattiin vähän tuttuja ennen keikkaa ja otettiin tupsluikkarit ;) Juha Tapio oli kyllä ihan jees, joskin voin sanoa että kun viime kesän viinijuhlilla keikan näki jotenkin maagisissa tunnelmissa sumusateineen ja auringon säteineen niin ei tämä keikka ihan sille lyönyt vertaa. Mutta sisäkeikaksi todella jees

Siinä artisti ihan ite

Mulla on puhelimessa niin huono kamera etten parempia kuvia saanutkaan. Yleisöä keikalla oli toista tuhatta ja kyllä tunnelma tiivis olikin. Keikka päättyi konfettisateeseen mikä näyttää aina tosi mageelta etenkin kun aattelee että tälläsiä ne vaan lopulta on:

Keikan jälkeen mentiin vielä tanssiravintolaan oikein tansseihin. Mä kun en osaa tanssia ja tuntuu, että sen suhteen mulla on ne kuuluisat kaks vasenta jalkaa niin nyt osui kohdalle kyllä niin hyvä opettaja että oli ihan mukavaa. Tanssien päätyttyä lähdettiin sitten takaisin kohti omaa kaupunkia ja tehtiin siinä sitten vielä pikkuruinen lenkki kahvikupposen äärelle. Kotona taisin olla puoli viiden aikaan ja suu leveässä hymyssä menin nukkumaan. Niin mukava ilta oli kyllä!!!

Eilen lauantaina heräsin kolmen tunnen unien jälkeen ihan pirteänä ja vaikka kuinka ajattelin että nukun vielä hetkisen niin uni ei vaan enää ollut läsnä. Vilkaisu ikkunasta ulos aiheutti sen, että eikun lenkkivermeet niskaan ja nauttimaan aivan ihanasta aamusta kävelyn merkeissä. Ilma oli kyllä ihan täydellinen

Jokimaisema aamulenkillä <3

Samalla reissulla piipahdin kaupan ja kahvilan kautta. Hain lähikahvilasta aamupalaherkut teen kylkeen:

Juusto-kinkkusarvi ja toffeemunkki slurps 

Tein vähän kotihommia ja jossain vaiheessa otin pikkuisen nokkaunet vielä taltuttamaan jonkin asteista väsyä kuitenkin lyhyen yön jäljiltä. Unien jälkeen kävin päiväsaunassa (joo, rakastan saunomista ja tekisin sitä vaikka joka päivä) ja tein vielä uuden kävelylenkin karistaakseni loputkin väsyn rippeet itsestäni ennenkuin oli aika tärkeän tehtävän.

Kummitodistus

 Mä sain siis kunnian olla sylikummina ihanalle tyttövauvalle. Täs mä kummin asussani, mustaa ikuisesti mustaa:

Kastetilaisuus oli aivan ihanassa pienessä tunnelmallisessa kappelissa upeitten alttarinäkymien äärellä. Tyttö mun sylissäni nukkui suurimman osan ajasta mutta välillä avasi silmänsä katsellakseen ympärilleen että mitä täällä tapahtuu. Mirella Eeva Marja tuli kauniin tytön kauniiksi nimeksi <3 Mä ostin kummilahjaksi Lumoava sarjan Hali nimisen kastesormuksen. Ajattelin että sitä voi myöhemmin sitten pitää vaikka riipuksessa jos haluaa:

Sain kuvan missä Mirella jo testaa sormustaan <3

Ristäisten jälkeen sovin ruokatreffit eilisen illan ystäväni kanssa ja päädyttiin pitsalle. On kuulkaa ihanaa kun on joku joka jakaa saman intohimon mun kans: syöminen <3 Hyvä tovi siinä istutiin ja puitiin edellisen illan tapahtumia. Kyllähän sai nauraa jälleen kerran vatsansa kipeäksi, ihan niinkun me ei oltais sitä jo tehty perjantai iltanakin. Päädyttiin sitten ajelemaan ympäri ämpäri tunti tolkulla, välillä vaan pysähtyen jätskille tai kaakaolle yms. Oli oikein ihana ilta!! Ystävien seura on kyllä ihan parasta relaxoitumista mulle. Ihan fiilikseen kun fiilikseen.

Noh tänään oon sitten tämän aamun ottanut ihan iisisti nukkuen myöhään. Söin hyvän aamupalan ja miten onnellinen oonkaan parista kylmästä palasta eilistä pitsaa jotka tuola odottaa. Köyhän ihmisen huvit on halvat, ei maksa kun vaivan.... sanoi yks kaverini oivallisesti täs eräänä päivänä.

Mulla ois ollu tosi kovat shoppailufiilikset mutta ei tartte ees vilkaista pankkitilin saldoa kun tiedän että sielä ei saldoa oo juurikaan. Toista viikkoa täs pitäis vielä pärjäillä näillä mitä on ja minähän pärjään.

Nyt mukavan sunnuntain vietto jatkuu kotitöiden parissa ja josko kattois pitkästä aikaa jonkun elokuvankin.

Kiitollisin fiiliksin, iloisena ja onnellisena että kaikki tämä on ollut tässä ja nyt.

<3 Sartsa <3

ALKUVIIKON ASKAREET

Mitäs mitäs, taas on muutama päivä hujahtanut ihan huomaamatta. Täs keväällä oikeesti kyllä aika menee niin nopsaan ettei perässä pysy. Viikot kun alkaa niin kohta jo onkin taas perjantai. Töissä työtehtävien muuttuminen on ainakin omalla kohdalla tuonu ihan selkeästi sen, että viikot menee vielä entistäkin nopsempaa. No mikäs siinä, kunhan vaan muistaa pysyä skarppina ja ajan tasalla että tulee tehtyä se mitä meinaa. Havahduin siihenkin tässä että äitienpäivä on jo kolmen viikon päästä joten kortteja sais alkaa miettimään tohinalla. Jee!!

Mun viikonloppu kului edellisen postauksen malliin, eli sunnuntainakin vaan oleskeltiin ja kotoiltiin oikeestaan koko sunnuntai. Mä oon tehny kotihommia, pessy pyykkiä ihan urakkatahtiin nyt kun blondina löysin koneestani ihan uuden pesuohjelman jossa saa vähän pikaisempaa vauhtia pyykit pestyä. Eli tulee valmista sellaseen meikäläiselle sopivaan joutuisaan tahtiin.

Alkuviikko on puolestaan sujunut sitten ihan normiviikon malliin. Kovasti on treenattu töitten päälle. Koitan myös karkottaa  parhaani mukaan vitamiinien voimin tätä ympärillä jylläävää flunssaa. Lapset kovasti sairastavat nuhaa ja  yskää jotkut kuumeenkin kera. Villekin on nyt alkuviikon ollu tosi nuhainen, mutta taitaa johtua siitä että liian vähissä vaatteissa tuola pyöräilee kaiket illat. Tää keli on nyt tosi petollista kun aurinko paistaa ihanasti mutta kuitenkin tuuli on kohtuu kova. Ittelläkin välillä kurkku tuntuu tosi karhealta mutta oon tuuminut sen johtuvan tuosta katupölystä joka on kans tällä hetkellä melkoista. No, vielä ainakin tuntuu että pöpöt ei oo mua tavoittaneet.

Maanantaina tein salitreenin ja se menikin kyllä pitkästä aikaa todella hyvin. Sain treenin menemään perille hienosti ja sain taas vähän lisätä vastuksia. Tulokset mun mielestä antaa odottaa edelleen mutta olotila on kyllä ihan huikeasti parempi kun muistelee aikoja ennen treeniä. Ei oo selkä oireillut yhtään. Ainoa mikä nyt on alkanut sitten tuottamaan pään vaivaa on kiristävät lihakset etenkin takareisissä ja pohkeissa. Venyttelyllä siitäkin selviää mutta sitä on muistettava tehdä päivittäin. Mistä lie moinen johtuu. Siskoni tarjosi vanhuus ei tuu yksin- korttia mutta emmä nyt tiiä...Pitäiskö se vaan allekirjoittaa kumminkin :D

Eilen tiistaina sitten tehtiin taas normaali tiistai lenkki siskon kans. Perinteeksi muodostunut reilu 6 kilsan lenkki. Keli oli aivan mahtava ja taas kerran olis lenkkiä jatkantu mielellään vaikka kuinka kauan mutta aikataulun puitteissa mennään. Tänään tein sitten taas salilla treenin hiukan muutellulla ohjelmalla ja kyllä taas tuntuukin. Mä teen joka kerta koko kropan treenin mutta koitan ehkä vähän painotuksia vaihdella että välillä ollaan yläkroppapainotteisia ja joskus taas jotain muuta. Samoin noita sarjoja koitan vaihdella niin että sais mahdollisimman monipuolisen treenin. Kyllähän se ois mahtava kun ois varaa maksaa personal trainerille joka osais kattoa täsmäliikkeet tietyille alueille ja siihen vielä ruokavalionkin päälle. Mutta nyt mennään köyhän naisen budjettitreenaus taktiikalla. Varmasti sekin parempi kun ei mitään. Hyvä fiilis ainakin tulee ja tosiaan olotilassa huomaa kyllä muutoksen. Jaksaminen on myös noussut potenssiin 10 liikunnan myötä. Ai että mä voin olla kyllä niiiiiiin tyytyväinen itteeni.

Siinä reipas liikkuja ihan ite:

Maanantaina tulossa salilta :)

Lenkin jälkeiset punotukset :D 

Nyt taidan lähteä Villen kans vielä pyöräilemään kauppaan ja ilta taas vaan jutellaan, ollaan ja kattellaan youtube videoita. Sellasta yhdessäolemista taas tankkaan yksinäistä viikkoa varten <3
Hyvä fiilis, ihana aurinko piristää mukavasti.

Tui tui toivoo Sartsa

ARKEA JA JUHLAA

On ollu ton purkupäivän jälkeen täs vähän hiljaista. Ei tarkoituksella, mutta ehkä sitä oli ihan paikallaan vetää pari päivää henkeä. Avautuminen teki hyvää. Tuntui puhdistuneelta. Kevyemmältä. Helpommalta.

Loppuviikko meni ihan normaalia tahtiaan. Töissä ja kotosalla. Vaikkakin työviikko oli aika raskas. Mitähän varten, en osaa sanoa. Oli jotenkin levottomampaa ja kovempi tempo. Metelikin aikalailla päätä huumaava. Viisaampi työparini kyllä valisti mua, että huhtikuu on aina tällainen. Pientä hurlumheitä. Mutta siis kääk..onko tätä nyt oikeesti sitten odotettavissa koko kuukausi?? Toivon ettei. Jää nähtäväksi. Mutta joka tapauksessa yks viikko on taas takana. Ja fakta on se, että tää loppukevät menee kyllä ihan älyttömän nopeesti. Monenlaista touhua kuitenkin tiedossa ennenkun kausi loppuu.

Torstaina mä vaan chillailin töitten jälkeen kotona. Tein vähä kotihommia jopa. En liikkunut edes ollenkaan sillä pyhitin vapaapäiväni. Tuli uus Mondo jota vähän lueskelin kun tämä teemakin nyt jotenkin kolahti :)

Ai joo ja sitten me käytiin Jennin kans syömässä hamppariateriat mutta oikein ruokaravintolassa missä siihen sai ottaa salaattiakin etukäteen. Oli ihan ok, ei mitään herkkua mutta kumminkin ihan ok.

Salaatit ja patongit

Ananashampurilainen ja ranskalaiset dipillä

Mutta perjantaina sitten oli taas salipäivä. Tekaisin siinä ensin aamuvuoron töissä ja sain Villen koulun jälkeen suoraan tänne. Käytiin vähän keskustelua vakavista asioista ja itkeä tirautettiin molemmat. Sitten päätettiin mennä päikkäreille ennenkun Ville lähtis mummolaan Jennin kanssa ja mä sitten ystävän luo iltaa istumaan. Päikkärien jälkeen tein Villelle ruuat. Mä kävin ensin salilla tekemässä kunnon reenin. Ai että se on aina hyvä tunne kun saa treenin menemään perille. Oli hiukan haasteellista ajaa pyörällä salilta kotia kun jalat oli ihan hyytelöä :D Testasin eka kertaa tälläsen proteiinirahkan treenin jälkeen ja kyllä oli hyvää, ainakin tää mustikka... Tätä lisää kiitos!

Myöhemmällä lähdin treffaamaan hyvää ystävää ja olikin tosi kiva jutella taas pitkästä aikaa ystävän kanssa jota en ollut hetkeen nähnytkään. Menin sinne pyörällä koska matka ei ole kummoinen. Järkytys oli kuitenkin melkoinen kun lähdin kymmenen aikaan polkemaan kotiin, niin joka paikassa oli pimeys. Siis tarkoitan ihan säkkipimeää. En tajunnut ollenkaan että katuvalot oikeesti sammuu joka puolelta. Pikkasen kuumotti polkea siellä pimeydessä ja tulinkin kotiin sellasta vauhtia että kesti hetken toeta siitä reissusta. Mä pelkään pimeää, tunnustan. No siitäkin koettelemuksesta selvittiin.

Tänään on sitten juhlittu jo Cassun ja Cartsan synttäreitä ja mun tää syömisvimma vaan kerta kaikkiaan jatkuu jatkumistaan. Mä taas ahdoin menemään niin paljon herkkuja napaan tuola synttäreillä että tuli paha olo. Pöytä oli taas katettu koreaksi niin pakkohan se oli. Kuvista sen näkee, kattokaa vaikka:

Sankareitten kakut oli yhtä herkullisia mitä päältäpäin näyttivät

Suolaisia herkkuja ja...

makeita herkkuja!!

Kaikkia näitä piti maistella tietenkin ja moneen otteeseen. Huh huh!!

Pitää vielä mainita, että tänä aamuna aurinko paistoi niin ihanasti että oli ihan pakko lähteä tekemään pikainen lenkki. Ja kun aika oli rajallinen niin päätin että teen oiken hölkkälenkin. Aurinko lämmitti aivan ihanasti ja vaikka oon viimeksi juoksuaskeleita ottanut viime syksynä ennen kun tuli talvi ja liukkaat niin kyllä mä 2 kilsaa sain juostua. Olin oikein tyytyväinen itteeni.

Äsken kattoin vipan jakson Alanyan sankareita ja kyllä tuli niin kova ikävä Turkkiin. Aurinkoa ja ihmisiä ja Efesiä...sitä fiilistä! 33 päivää vielä jaksettavana.

Nyt vaan ollaan kotosalla ihan rauhassa Villen kanssa. Ihanaa <3 Mä kaipasin nyt just tätä.

- Sartsa-

MÖRKÖ NIMELTÄ RIITTÄMÄTTÖMYYS

Nonniin. Se on taas ajatusten purku ja höyryt ulos-päivä. Mulla on nyt taas ahdistus tätä oloa ja eloa kohtaan saavuttanut tietynlaisen lakipisteen täs ihan viime päivinä. En taas ittekkään ymmärrä minkä takia tälläsen olotilan täytyy olla mun elämässä vakio mutta näin se vaan tuntuu olevan. Ehkä nää tunteet on mulla aina (ja varmaan onkin) mutta välilläkö sitten onnistun ne aina hetkeksi laittamaan johonkin komeroon lukkojen taakse.

Siis musta tuntuu lyhyesti siltä, että mun elämä on jäänyt junnaamaan paikoilleen enkä mä pääse eteenpäin. Hirveän vahva tunne on siitä, että jotain pitäis tapahtua ja jotain pitäis tehdä mutta mä oon ihan kun raudoitettuna kiinni tässä tilanteessa missä nyt oon. Jos multa joku kysyy, että oonko tyytyävinen elämääni niin mä vastaan varmaankin että joo o. Mutta mä en mitenkään voi olla tyytyväinen kun musta kerran tuntuu jotenkin vajavaiselta, puolikkaalta ja välillä tyhjältäkin. Mä saan itteni usein kiinni ajatuksesta, että tässäkö tämä nyt sitten on, mun elämä!! Heti alkoi soida päässä Maija Vilkkumaan sanat "..mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveää.." No en nyt tiedä voiko ihan noin radikaalisti sanoa, mutta ahdistaa tämänhetkinen tilanne.

Yks asia joka mua ahdistaa on se, että vaikka erosta alkaa olla kolmisen vuotta niin mun ei anneta täälä pikku pitäjässä jatkaa eteenpäin vaan mut mielletään ainavaan olemaan pariskunnan toinen osapuoli. Mä en tarkoita sitä, että mä kokisin etten saisi löytää uutta rakkautta ja onnea jos sellanen vastaan tulisi vaan sitä ihmisten asennetta. Mä en oo mä vaan mä oon ihmisten silmissä ja mielissä joku muu. Joku jota ei oo enää olemassakaan. Ihan kun joku tietokoneen ruudulle unohtunut kuvake vaikka tiedosto on jo poistettu aikoja sitten. Miksi mua ei nähdä minuna, Sartsana. Tätä asiaa on todella vaikea pukea sanoiksi ettei se kuulosta turhan valittamiselta, mutta tämä fiilis tästä asiasta on mulla ihan todellinen. Nyt mä sain taas eilen tästä konkreettisen todisteen kun mut haluttiin laittaa vanhaan muottiin asiassa joka alunperin oli askel siihen suuntaan että mut nähdään yksilönä, omana itsenäni. Ei täs voi kun huokaista vaan ja purra hammasta. Kun en mä voi näille asioille mitään. Mä sitten aina oikaisen vääristyneitä luuloja yksi kerrallaan kun sellaisiin törmään. Ja voitte uskoa että oon törmännyt usein ja edelleen vielä näin kolmen vuoden jälkeenkin.

Mulla on myös usein tunne etten mä riitä. Oon vasta ihan viime aikoina huomannut miten vahvana tämä tunne mussa on ja miten se nostaa päätään aina aika ajoin. Töissä musta tuntuu noin usein. On tunne, etten mä pysty, osaa tai kykene vaikka työ sinänsä on sitä mitä mä rakastan. Mä nautin siitä, että saan omassa työyhteisössä tehdä työtä omalla persoonalla, mä tiedän että mulla on työkaverien tuki takana ja voin olla satavarma että apua saan aina kun tarvitsen. Hommat rullaa kyllä eteenpäin mutta mä en koskaan kelpaa ittelleni, aina ois pitäny tehdä jotain paremmin tai enemmän. Onneksi mä kuitenkin yritän pehmentää näitä ajatuksia ja olla ittelleni armollinen mutta silti...En voi sille mitään että musta tuntuu etten riitä.

Ystävien suhteen mulla on usein myös samansuuntaista. Mä haluaisin jaksaa, pystyä ja osata olla mun rakkailleni läsnä ja apuna paaaaljon enemmän kun mitä nyt oon. Musta tuntuu, että mä kyllä saan mun superihanilta ystäviltäni tukea niin paljon kun tarvitsen, mutta mä en itte osaa olla tarpeeksi. Niin, omasta mielestäni en riitä. Kaikella kapasiteetillani yritän ja siitä voin olla sentään hyvillä mielin. Varmaankin tuosta riittämättömyyden tunteesta johtuen pelkään myös jääväni yksin. Että joku päivä mä huomaan ettei kukaan enää jaksa mua.

Lasteni suhteen mulla vasta onkin riittämättömyyden tunnetta. Mä en missään tapauksessa ylitä omaa rimaani äitinä olemisen suhteen ja se on asia joka ottaa kipeää. Ihan todella kipeää!! Haluaisin olla läsnä enemmän, auttaa enemmän joka tavalla (myös rahallisesti) ja antaa paljon enemmän. Tämä on ilmeinen syy siihen, minkä takia mä romahdin totaalisesti kun lääkäri heitti mulle epäilyn päin naamaa siitä, oonko ollenkaan kiinnostunut lapseni asioista. Se kommentti kolahti niin syvälle siihen kaikkein kipeimpään kohtaan mussa että se sattui sekä henkisesti, että fyysisesti. Onneksi mä pystyn rehellisesti sanoa ittelleni ja niinkun sanoin sille lääkärillekin että mun kiinnostuksesta lastani kohtaan ei tarvi olla huolissaan. Niin paljon mä oon itsetutkiskelua harrastanut asioiden suhteen. Niinkun ihan varmasti kaikki vanhemmat, ja etenkin äidit, tekee. Mä oon paljon, siis ihan todella paljon, lueskellut vanhoja päiväkirjojani ja koittanut sitä kautta päästä kiinni vanhoihin tunnetiloihin ja menneisiin fiiliksiin että oon voinu nähdä mitä mun kokemukset on vaikuttanu mahdollisesti mun lapsiin. Se mun monta kertaa toistama vanha sanonta nimittäin mun mielestä pitää paikkansa niin epäreilulta kun se välillä meitä äitejä kohtaan kuulostaakin nimittäin: If mama ain´t happy ain´t nobody happy. Mä oon käynyt läpi tunnemyllerryksiä ja masennuskausia jotka ei mun mielestä oo voinu olla vaikuttamatta lapsiin. Onneksi kuitenkin  mulla on ihan älyttömän fiksut, omilla aivoillaan ajattelevat ja tukevasti omilla jaloillaan seisovat älykkäät lapset. Mistä ihmeestä lie moinen edes mahdollista mutta niin riittämätöntä kun mun äitiyteni omissa silmissäni on, niin sen tiedän itsekkin kuinka paljon lapsiani rakastan. Sitä ei kukaan, en edes mä itse, voi muuksi muuttaa!!

Mua ahdistaa myös se, etten mä saa laitettua tätä kotiani sellaiseksi että se näyttäis mun kodilta. Siihen tarvitaan rahaa mitä mulla ei koskaan tuu olemaan sellasia summia joita tän talon kuntoon laittaminen vaatis. Mä oon tän ikänen ihminen ja elän kädestä suuhun varmaan koko loppuelämäni. Välillä sekin ahdistaa, mutta sitten mä muistutan itteeni että enhän mä oo kiinni materiaalissa tai kivijalassa. Mun elämän arvokkuus ja mielekkyys ja onni tulee ihan jostain muista jutuista. Matkustelusta vaikka, ja sitä teen nyt sitten niin paljon kun pystyn, niin järjetöntä kun se näillä tuloilla onkin.

Siinä ne isoimmat asiat joissa tuo ahdistava tunne on läsnä, lähes päivittäin siis. Kuluttavaa ja vaatii välillä todella isoa tsemppausta etten vajoa sen syövereihin. Toistaiseksi mä oon pysynyt pinnalla.
Mutta siis joo... Riittämättömyys!! Siinä on iso kompastukivi mulle, enkä mä oikein tiedä miten mä pääsisin siitä eroon. Itteni kans jutustelu aiheesta ei oo toistaiseksi tuottanut tuloksia.

Mulla olis vielä ehkä aiheesta paljonkin sanottavaa mutta suurin möykky on nyt purettu pois. En oo koskaan tästä aiemmin puhunut ääneen mutta nytpä se tuli päästettyä ulos. Ja tähän samaan syssyyn mä huomaan ajattelevani että joo joo, etköhän vaan niistä nenäs ja oo ninku muukki ihmiset. Ehkä mä sitten teen niin. Jospa tämä jotenkin voimaannuttais ja vois taas kohdata maailman vähä lempeämmin fiiliksin.

Näin tänään.... syviin mietteisiin..

- Sartsa -

NORMI TIISTAINA

Tänään on ollut taas sellanen väsynyt ja vähän hidas fiilis. Johtunee varmaan ihan vaan huonosti nukutusta ja lyhyestä viime yöstä. Aamuvuoroon kun säntäsin jo kuudeksi niin se tarkoittaa että kello herätteli jo viiden jälkeen. Onneksi tänään mulla oli auto käytössä sillä millään ei olisi jaksanut kävellä. Töissä ihan normisäätöä, tehtiin lasten kanssa vähän keväistä taidetta. Palaverikin oli tänään ilmeisen tärkeästä asiasta josta mä en kyllä näin superblondi päivänä ymmärtänyt yhtään mitään. Niin siis että miten se mun työtä koskettaa, jää vissiin nähtäväksi :D Onnellisen tietämättömänä on hyvä olla ilmeisesti.

Töitten jälkeen mun oli ihan pakko pikapikaa tulla ottamaan pikkuruiset päikkärit ja pitkään aikaan en oo kyllä näin äkkiä saanut unen päästä kiinni. Tuskin on pää osunut pielukselle kun oon jo ollut unten mailla. Heräsinkin sitten tunnin päästä todella pirteänä ja olin valmis pikku tankkauksen jälkeen lähtemään perinteiselle tiistailenkille siskon kans. Kylläpä taas teki hyvää!! On se yhtä mukavaa aina. Onneksi huomenna on taas salipäivä. Pikkusen tuntuu, että on plösö olotila kun on keskittynyt enemmän tähän keskikehon rakennukseen kun mihinkään lihaksen kasvattamiseen. On palattava ruotuun ja isolla kädellä.

Lenkin jälkeen oli pakko käydä iltakahveella ja touhuamas kummityttö Kastanjan kans. Mä voisin vaikka kuinka kauan sen kans leikkiä, on se niin suloinen <3

Nyt ei jaksa enää muuta kun saunan kautta painua unten maille. Vähän jaffa jätskiä iltapalaksi, voi huokaus mun kans. Auttakaa!!

Mä oon taas monenlaista tuuminutkin täs mutta niistä ehkä sitten tuonnempana kun ajatus on vähän kirkastunut.

Hiukan utuisen verhon takaa

- Sartsa -

MÖKKEILYÄ JA GRILLIKAUSI AUKI

Tämä viikonloppu on kulunut mökkeillen tässä lähivuorilla ;) Heti töitten jälkeen perjantaina suikkasin pikapikaa salille ja siitä sitten suihkuttelemaan mökille jonne ihanat naiset tulisivat vasta myöhemmin. Osa vasta lauantaina. Kyseessä vanha työporukka joista on tullut todella tärkeitä ystäviä mulle. Tällä kertaa vietettiin kimppasynttäreitä koska pyöreitä tulee täyteen yhdellä jos toisellakin. Mä sain yhden ystävän kanssani yöpymään jo perjantaina ja pari naisista kävi saunomassa perjantai illalla. Muut tulivatkin sitten lauantaina kukin aikataulujensa mukaan.

Mä oon syöny itteni ihan kipeäksi viikonlopun aikana. Oli niin paljon ihanaa syötävää ettei kerta kaikkiaan saanut ittelleen mitään vaan söin ja söin sillä seurauksella, että viime yö oli melkomoista tuskan hiessä kylpemistä mahan oireillessa ja tänään jouduin lähteä aamutoimien jälkeen kotiin potemaan. Maha kramppasi niin pahasti..mutta hei kyllä kannatti!!

Tässä vähän osviittaa kuvin:

Perjantain hölläilyä..

Sitten niihin ruokiin...grillikausi 2016 on virallisesti avattu!!

Täytettyjä sieniä käärittynä pekoniin ja paprikoita sekä halloumia

Patonkeja 

Makaronisalaatti

Broilereita kahta laatua

Siinä kaikki herkut kun vielä makkarat lisättiin mukaan..pöytä on katettu!!

Sitten piti hetken lasketella ruokaa ja olikin aika jälkkärin:

Juustokakkua ja mansikkasosetta <3 

Täs me kaikki <3 <3 

Oli kyllä niin rentouttavaa kun tuo mökki oli niin upeissa maisemissa. Ihan takapihalta sai nousta pururadalle ja käytiinkin lauantaina iltapäivällä vähän kävelemässä aivan upeassa säässä. Päätinpä siinä sitten vielä saunoakin joten ilta rakkaitten ystävien kanssa sai parhaan mahdollisen alun.

Mä menin sitten jo ekana unten maillekin sillä edellis illan aamu kolmeen valvominen alkoi kostautua. Ei jaksa enää kahta iltaa peräkkäin näköjään valvoa...vanhuus ei sittenkään taida tulla yksin.

Kotiin kun tänään tulin niin puhuin vielä puhelun ystävän kanssa joka asuu Marmariksessa <3 Ihana kuulla Suskin ääntä ja kuulumisia. Nyt oon vaan potenut tuota mahaani enkä oo vielä uskaltanut syödä tai juoda yhtään mitään, kohta vois jo kokeilla varovasti. Illalla ois vielä teatteriin meno edessä joten kiva viikonloppu saa vielä oivallisen päätöksenkin.

Kivaa sunnuntaita toivottelee Sartsa