JOULUTTELUA OSA 2

Joulun aika alkaa olla ohi. Omasta puolesta ainakin katseet on käännetty jo aika vahvasti tulevaan. Mä oon miettinyt aika paljonkin tulevan vuoden juttuja. Mulla on jostain syystä sellainen tunne, että ens vuosi tuo tullessaan jotain muutoksia mun elämään. Vai onko kyse sittenkin siitä, että mä toivon niitä muutoksia. En nyt mene sen kummemmin vielä noihin aatoksiin enkä lähde niitä tässä postauksessa vielä availemaan vaan koitan jäsennellä ajatuksiani ja katsotaan sitten mitä tuleman pitää. Yhden ison asian mä voin tässä jo aivan selkeästi sanoa, ja se on se että ens vuosi tulee olemaan ystävien vuosi. Haluan nähdä paljon enemmän ystäviäni mitä oon nähnyt näiden parin viime vuoden aikana. Tai oikeastaan kaikki on mennyt alamäkeä ystävien osalta sen jälkeen kun muutin tänne kauas. Tottakai mä oon ystäviäni muistanut tähänkin asti ja potenut tosi huonoa omatuntoa sekä ollut muuten vain siipi maassa siitä etten oo ystäviäni nähnyt tarpeeksi. Kaikista hulluinta on ettei mulla oikeastaan oo selitystä sille että miksi en. Jotenkin vaan tuntuu, että elämä on vienyt mua kolme viime vuotta ikäänkun oisin ollut pesukoneessa siinä kaikista pisimmässä ohjelmassa. Nyt on jonkinlaisen välitilinpäätöksen aika, se on käynyt oikein selväksi.

Mä kaipaan mun ystäviäni. Onneksi mulla on ollut niin käsittämättömän suuri onni saada vierelleni ystäviä jotka ei häviä mihinkään vaikka olis miten pitkä väli kun nähdään. Aina juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Se on aivan ihana asia ja mä arvostan sitä aivan älyttömästi. Nyt kuitenkin ollaan tultu siihen, että mä haluan halata ystäviäni useammin ja tehdä asoita yhdessä.

Tälläisiä ajatuksia, ja paljon muita, mä oon pyöritellyt päässäni viime aikoina. Siitä tiedän, että ollaan tultu jälleen kerran paikkaan mun elämässäni missä jonkunlaisia muutoksia on tapahduttava. Mitä ne sitten on, sitä en vielä osaa sanoa.

No mutta, mitäs jouluna sitten oikein tapahtui? Jouluaatto meni ihan viime vuoden kaavalla. Akilla oli kolme pukkikeikkaa mikä tarkoitti että mä vietin muutaman tunnin yksinäni. Ennen niitä keikkoja me syötiin kylmät kalaruuat ja leikkelelautanen vähän kun alkupaloiksi.

Mä rakastan näitä kaikkia kuvassa näkyviä herkkuja paahdetun saaristolaisleivän kanssa. Siinä oli siikaa, graavilohta, kylmäsavulohta, silliä, maksapateeta, kananmunaveneitä, rosollia, italiansalaattia, sienisalaattia ja leikkeleitä. On ihana syödä noita jouluherkkuja niin ettei kaikkea tarvi mättää lautaselle kerralla. Pystyy nautiskella kaikista ihanista mauista.

Perinteinen pukin pusukuvakin tuli otettua ennen lähtöä

Kun Aki laittoi oven kiinni lähtiessään keikoille niin mut valtas aikamoinen haikeus. Ei suinkaan siitä, että hän lähti vaan siitä hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Suoraan sanoen alkoi ahdistaa aivan älyttömästi ja se tuli aikamoisena yllärinä. Itku oli aivan kurkun päässä tulossa ja silloin päätin että raitis ilma ja iltalenkki auttaa. En halunnut upota niihin ajatuksiin yhtään syvemmälle sillä en oikeastaan edes ymmärtänyt mistä oli kyse. Kaipasin vaan kovasti läheisiä ympärilleni ja mietin kovasti kaikkia jotka viettivät perheineen jouluaattoa. Olin juuri nähnyt kuvia siskoni luona ruokailevista läheisistäni ja mä halusin niin kovasti olla siinä porukassa mukana. Kuulua porukkaan. Mun mielestä oli siskoltani ihana ajatus laittaa kuvan siitä kaikesta touhusta mitä heillä oli meneillään ja niin hullulta kun se tuntuukin niin se helpotti kuitenkin mun oloani illan mittaan. Vaikka en voinutkaan olla fyysisesti läsnä niin silti tuntui että pystyin olla mukana jollain ajatuksen tasolla. Muutaman kyyneleen mä tirautin siinä illan mittaan, mutta se nyt kuuluu meikäläisen nykyaikaan. Elän taas tosi herkillä ja itku on lähellä niin hyvässä kun pahassakin. Yleensä myös se on ollut merkki siitä että jotain on tapahtumassa elämässä. Jotain muuttuu, ajatukset velloo. Mitä se sitten tuokaan tullessaan niin sitä jännätään. Toivottavasti pelkkää hyvää. Iltalenkki kestikin sitten reilun tunnin ja siellä raittiissa ilmassa tuntui että oli jotenkin kevyempi hengittää. Ympäristö näytti myöskin tosi nätiltä siinä illan hämyssä kun valot loivat lämmittävää tunnelmaa.

Kirkko iltavalossa

Mäntän valkoinen talo

Tunnelin päässä näkyi valoa

Ihana aattoillan lämpöinen valo

Valkoinen talo valaistuna

Reipas tyttö

Aki tuli kotiin vasta puoli 8 aikaan ja mä olin laittanut aterian valmiiksi. Nyt siis istuttiin pidemmän kaavan mukaan pöytään ja syötiin laatikot, kinkut sun muut pöperöt. Punaviinillä alas huuhdeltuna tietenkin. Vitsit että mä olin ylpeä ittestäni kun ei tarvinnutkaan syödä itteänsä kipeäksi. Pystyi oikein nauttia niistä ruuista ja itse asiassa tänään just saatiin tuhottua viimeisetkin rippeet laatikoista eikä koko joulun aikana oo tullut sellaista ollenkaan että ois pitänyt syödä ittensä ähkyyn. Noin niinkun muuten sitten kun on syönyt niin kaikenlaista hiilarihöttöä sekaisinsa niin olotila on kyllä aikamoinen tällä hetkellä. Jalatkin on niin tuvonneet ettei kengät meinaa jalkaan mahtua. Toivon todellakin että pääasiallisesti kyse ois nesteestä joka lähtis sitten äkkiä liikkeellekin kun alkaa liikkua enemmän. Yhdistelmä tuosta syömisestä ja siitä ettei oo kerta kaikkiaan liikkkunut yhtään, on kyllä tuhoisa. Ryhtiliike kipeästi kaipuussa, ja ihana suloinen arki.

Tänä vuonna mä tein yhtenä päivänä kerralla kaikki laatikot ja olihan siinä hommaa. Mutta niin kovin mieluista. Tein porkkana-,lanttu-,punajuuri- ja bataattilaatikot sekä jouluruukkua. Kaikki onnistui kyllä paremmin kun hyvin. Kinkku oli tottakai meidän joulupöydässä itsestään selvyys. Tänä vuonna sekin maistui jostain syystä todella hyvältä.

Aattoilta sujui muuten rauhallisesti television äärellä. Raskasta Joulua kuuluu meidän aattoon perinteisesti. Joulupäivän aamuna pakattiin auto täyteen kamaa ja lähdettiin kohti Lapuaa. Vihdoin mä saisin viettää aikaa tätin kullanmurujen ja muidenkin läheisten kanssa. Äitillä oli pöytä katettuna kun mentiin ja siellä olikin osa jo alottaneet ruokailun. Kaikki läheiset olivat paikalla ja meno oli kuten aina ennenkin. Jutustelua ja kuulumisten vaihtoa riitti ruokailun ohessa. Käytiin siinä illan mittaan vielä mun iäkkäitä tätejä tapaamassa. Sitten olikin jo ihana rauhoittua illaksi majapaikkaan.

Näkymä majapaikan ikkunasta

Tapaninpäivään herättiin hiukan väsyneellä silmällä, sillä unta ei riittänyt ihan niin pitkään kun olis ehkä ollut tarve. Matkustus ja kaikki joulua edeltävä aherrus alkoi tuntua aika lailla kropassa. Kun ei unta kumminkaan riittänyt niin sitten alettiin miettiä päivän ohjelmaa. Lopulta siis lähdettiin ajelemaan mun siskon luo kattomaan mitä se pukki oli oikein lapsille tuonutkaan. Siellä meni hyvä tovi ja sitten kierrettiin hautausmaan kautta mumman luo. Hautausmaalla käynti kuuluu mun jouluun ehdottomasti. Mumman luona oli tosi kiva ehtiä käymään oikein ajan kanssa, sillä yleensä joka paikkaan on aina kiire kun Lapualle tullaan. Sitten vielä kaupan kautta toiselle hautausmaalle ja jälleen oli aika laittaa päälle löhöverkkarit ja vetää villasukat jalkaan. Sitten saatiinkin oikein älynväläys joka oli tarpeeki järjetön toteutettavaksi. Yhdestä joulupaketista löytyi kertakäyttögrilli ja mehän päätettiin testata sitä ulkona nyt kun oli luntakin. Vaatetta päälle, grilli kuumaksi ja ei muuta kun makkarat ja lihapiirakat grilliin. Onnistui ihan loistavasti ja muuten maistuikin tosi hyvälle. Kerta se on ensimmäinenkin kun joulun aikaan grillataan 😁

Perjantaina sitten lähdettiin takaisin kotiin ja nuorimmaiseni lähti mukaan. Onneksi sen vielä sai lähtemään kun on tuo tyttöystävä sen verran koukuttava tapaus ettei malttais lähteä näin kauas. Nyt on kumminkin jo sunnuntai ja huomenna on vasta se päivä kun vien pojan takaisin isälleen. Perinteiset puolivälin treffit on sovittuna.

Ollaan näiden päivien aikana ulkoiltu ilahduttavan paljon. Eilen käytiin tuolla Taavetinsaaren joulupolulla nauttimassa ihanan talvisesta säästä ja mahtavista maisemista. Polulla on 10 postilaatikkoa joissa on erilaisia jouluaiheisia tehtäviä. Kiva että poika suostuu tälläisiin hassutuksiin äitinsä mieliksi.

Tästä ei talvipäivä parane

Mäntän parhaita maisemia voi ihailla Taavetinsaaresta

Nuorimmaiseni

Tuon reissun jälkeen käytiin kotona juomassa päiväkahvit ja syömässä välipalaa ennenkuin lähdettiin vielä pikku lenkille. Lopulta upeissa maisemissa tulikin lenkin mitaksi yli 5 kilometriä ja kyllähän teki hyvää. Tänään herättiin todella myöhään sillä eilen nukkumaan meno venyi aamuyöhön asti koko porukalla ja siksipä oli ihan hyvä että unta riitti. Päätettiin sitten kumminkin jättää Jyväskylään suunniteltu shoppailureissu tekemättä ja keksiä jotain muuta. Lopulta päädyttiin tänäänkin lähtemään liikkumaan tuonne luontoon. Tällä kertaa hiukan eri suuntaan. Keli oli erilainen kun eilen sillä nyt pakkasta ei ollut nimeksikään ja ilmassa leijui jotain märkää lumen tapaista. Lopputulema oli että tämänkin päivän lenkki oli reilut 5 kilsaa.

Taidetta joenniemen kallioilta

Loppupäivä ollaankin sitten ruokailun jälkeen vaan kulutettu aikaa nuokkuen kotosalla. Miehet otti pienet päikkäritkin jossain vaiheessa ja taisinpa itsekin siinä urheilua seuratessani hiukan torkahtaa. Hyvin raukea ilta siis takana. Kohta sais mennä maata että jaksaa huomenna lähteä ajelemaan ja viemään poikaa. Olis se saanut tännekin kovasti jäädä mutta ymmärränhän mä että uudeksi vuodeksi on jotain muita suunitelmia kun olla täälä meidän aikuisten kanssa. Ihana kun tuli nyt kumminkin.

Näin se siis on joulu lusittu ja kohta vuosikin vaihtuu. Kevättä kohti... Tilinpäätöstäkin tulee tässä varmaan tehtyä jahka aika on oikea.

rakkaudella.
Sartsa

JOULUPUUHISSA

Niin se vaan joulukin jälkeen kerran on jo ihan nurkan takana kurkkimassa. Monet sanoi, että joulu pääsi tänä vuonna yllättämään ihan erityisen paljon eikä oikein sellaista joulufiilistä ehtinyt saada ollenkaan. Useat sanoivat että kortit jäi lähettämättä siksi, ettei huomannut päivämäärien paukkuneen yli. Yhtä moni valitteli lahjojen olevan kaupassa vielä loman alkaessa töistä. Puhumattakaan ettei siivoihin sun muihin jouluvalmisteluihin ollut uhrattu ajatuksen palaakaan. En tiedä mistä moiset fiilikset tänä vuonna sitten johtui, kukaan ei oikein oo tuntunut käsittävän sitä itsekään. Osittain varmaan tämä keli tietenkin tekee sen, ettei tee mieli valkoista joulua laulella kun se on haaveissa vain. Ainakin meillä täällä Mäntässä maa on puoliksi musta ja on melko liukasta. Sanoisin että ihan tyypillinen joulusää tätä nykyä. Toisaalta moni on sanonut tästä joulun yllättävästä saapumisesta ettei ole edes ehtinyt suoda ajatusta joululle koska syksy on ollut niin kiireinen. Jännä yhteensattuma sekin, että juuri tämä syksy on niin monille ollut kovin raskas.

Syksy on ollut itelleni loppujen lopuksi aika armollinen. Ei suurempia stressiä suuntaan tai toiseen. Töissä on ollut kyllä aika paljon negatiivisuutta ilmassa ja se on vienyt kaikkien voimavaroja. Ollaan taisteltu kiusaamisjuttujen kanssa ja saatu huomata miten syvälle menevä, sitkeä,todella iso ja raskas ongelma se on ollu. Myös koulun henkilökunnalle. Meillä taisteltu näitä asioita vastaan koko syksy eikä meinaa auttaa mikään... Ei koulupoliisinkaan käyminen. Mua huolestuttaa eniten se, että kiusaamisen määritelmä on todellakin hämärtynyt. "Se oli vaan läppä" on kommentti joka saa mulle näppylöitä. Niin allerginen sille oon. Tuntuu että oppilaiden mielestä tuolla voi kuitata lähes mitä vaan. Sitten kun saan jonkun kiusaamisesta kiinni vaikka välitunnilla niin oon koittanut aina ihan sanoa että nyt sä kiusaat, että lapset ymmärtäisi. Tuntuu että jos sanoo vaan että noin ei saa tehdä niin se menee ihan ohi korvien. Sitte ku sanon että sinä kiusasit nyt niin lähes aina reaktio on että enkä kiusannut ja kun perustelen kantani niin seuraus on lähes hätääntynyt ilme. Kukaan ei halua olla kiusaaja ja silti typeriä kommentteja ja ajattelemattomia tekoja viljellään. Tosi surullista, inhottavaa ja valitettavaa. Miksi tälläinen negatiivisuus on päällimmäisenä näillä lapsilla. Minä, minä ja minä. Ollaan koulun aikuiset koitettu sitten tsempata toisiammekin jaksamaan kun on mietitty taas uusia ja uusia keinoja kiusaamisen taltuttamiseen. Itteä kun tämä asia koskettaa sekä henk koht oman lapsen kautta että työn kautta.
Toivoa sopii että uusi vuosi toisi tähän asiaan hiukan helpotusta.

Mä oon kuitenkin, kaikesta huolimatta, onnistunut pitämään huolta omasta jaksamisestani ja yrittänyt etsiä joka päivästä niitä positiivisia. Ja niitähän riittää, etenkin kun työskentelee eskarilaisten kanssa ja vieläpä näin joulun alla. On ollut monenlaista tohinaa.

Voisinkin tähän laittaa vähän kuvien muodossa meidän jouluun hiipimistä. Kotona ei suuria ajateltukaan laittaa, kunhan normisiivit ja matot sekä verhot vaihtoon. Keskityn ruokapuoleen mikä on mun lempijuttuja. Siis kokata sekä syödä 😁 Joululahjoja hommailtiin pikku hiljaa niin ettei niidenkään kanssa kiirusta tullut, mitä nyt vauhti kiihtyi loppua kohti. Tehtiin yänä vuonna monia juttuja lahjoiksi. Niistäkin tulevissa kuvissa.

Rocky roadia

Tämän vuoden joulupaketista siis löytyi itse tehtyä sinappia valkosipulin ja curryn maussa, monenlaisia karkkeja kuten vaahtokarkkitikkareita, valkosuklaapoppareita, Rocky roadia, suklaalevyjä jne jne, itse tehtyä glögiä, omena-kanelihilloa, vartalon kuorinta ainetta... Toivon mukaan lahjan saajat saavat noista iloa sillä rakkaudella ne ainakin on tehty.

Joulukorttiin päätynyt Topi tonttu on viime vuoden joululahja joka heti heräsi eloon kun meille pääsi. Tein kortin sisälle Topin joulupuuhista pienen tarinan jonka myös luin meidän eskareille juuri ennen joulukalenteri puuhien alkamista. Topi lähetti myös kirjeen eskareille ennen kuin ehti kaikkia tapaamaan vuorollaan. Lapset saivat etsiä Topin koululta vihjeen perusteella ja löytyihän sieltä pieni joulupakettiin aina palkaksi. Oli ihana nähdä se ilo ja jännitys lasten kasvoilla kun elivät täysillä mukana.

Tein tuossa juuri päivityksen Facebookiin missä sanoin että mun psyyke tykkää siitä että saan olla lasten ympäröimänä kaiket päivät. Niiltä saa niin paljon ja koen olevani tosi onnekas että saan tehdä tärkeänä pitämään työtä. Eipä tämä joulun odotuskaan ihan näin jännää olisi jos ei sitä saisi lasten parissa viettää.

Kauneimmat joululaulut kuuluu mun joulun aikaan ehdottomasti.

Vilppulan kirkossa käytiin laulamassa 

Mä lähdin käymään Pohjanmaalla viime viikolla ja auto oli kyllä aika täynnä kaikenlaista jouluista.

Vähän jotain pientä takapenkillä

Mun yks aarteistani on tämä v97 peräsin oleva joulukirja. Oon saattanut saada sen lahjaksi tai sitte ihan itse ostanut mutta yhtä kaikki, tämän kirjan välissä on kaikkien mun jouluherkkujeni reseptit. Kirjassa on myös kaikenlaisia jouluisia tarinoita joita aina lueskelen kun odotan laatikoita uunista.

Jouluaarteeni

Tänä vuonna tein lanttu-, porkkana-, punajuuri- ja bataattilaatikkoa sekä perinteistä Jouluruukkua. Urakoin kaikki eilen ja paistoin juuri viimeiset. Nyt on hyvä mieli kun ruokajutuista puuttuu enää rosolli.

Huomenna aattona mulla on taas muutama tunti yksin oloa tiedossa kun Aki lähtee pukki hommiin. Ei haittaa sillä oon aiempina vuosina oppinut nauttimaan sellaisesta tietystä jouluaaton tunnelmasta ihan yksinkin. Syödään kylmät kalaherkut ennen Akin lähtöä ja sitten illalla oikein täysi jouluateria. Joulupäivänä suunnataankin sitten mun rakkaiden ihmisten luo pohjanmaalle. Tänään käydään tervehtimässä Akin äitiä. Siinähän se joulu 2019 sitten sujahtaakin mukavasti ja rattoisasti.

Ihanaa ja lämminhenkistä joulun aikaa!

Rakkaudella,
Sartsa

HENGISSÄ OLLAAN

Joulukuu kiitää ohi oikein turbovauhtia. Viikon päästä ollaan jo joululahjat availtu ja pukkikin on hommansa hoitanu. Me ollaan näihin aikoihin viikon päästä varmaankin äitin jouluruokapöydän äärellä.

Mä tein yhden yön visiitin pohjanmaalle viime yöksi. Lähdin eilen töiden jälkeen ajelemaan lahjalastin kanssa ja tänään aamuna oli palaveri klo 10 niin sen jälkeen muutamat shoppailut ja sitten kotimatkalle. Hiukan jännitti tuo sää mutta ihan hyvin pääsin vielä kotiin. Kohta pitäis lähteä työpaikalle ajelemaan sillä meidän koululla juhlitaan joulujuhlaa tänään. Saattaa olla että keli on siitä päässyt vähän huonontumaan, mutta täytyy lähteä ajoissa ettei oo mihinkään kiire.

Palaan myöhemmin kuulumisiin vielä tarkemmin mutta halusin vaan tulla sanomaan moi ja että hengissä ollaan.

Edit:tämä oli jostain syystä jäänyt luonnokseksi joten pamautan sen ilmoille nyt. Palaan asiaan pikimmiten.

Meidän koulun oppilaiden joulumaa

rakkaudella,
Sartsa

RASKASTA SYKSYÄ

Hupsista. On jo aikamoinen klisee ihmetellä tätä ajan hurjaa kulumista, mutta teenpä sen nyt taas kerran. Eli siis, onpas viime kuulumisista hurahtanut luvattoman pitkä aika. Edelleen töissä ihmetellään lähes päivittäin sitä, miten viikot on yhtä maanantaita ja perjantaita.

Töissä on ollut aikamoisen tuulista ja varmasti kaikkien mielessä jo siintää joululoma, joka on ihan lähellä. Sitä ennen kuitenkin pitää vielä jaksaa puristaa kokoon esimerkiksi joulujuhla. Hyvällä mallilla senkin kanssa ollaan ja sanoinkin viime maanantain palaverissa että panikoidaan sitten jos siihen tulee aihetta. Itsellä on töiden suhteen kovinkin rauhallinen ja levollinen fiilis.

Kuten jo mainitsinkin niin meidän koulun väelle loma on enemmän kun tervetullut. Menossa on ihan poikkeuksellisen rankka syksy. Me ollaan taisteltu kiusaamisjuttujen kanssa lähes koko syksy. On keskusteltu, palaveerattu ja tehty lukuisia toimenpiteitä kiusaamisen kitkemiseksi. Itselläni on ollut vähän vaikeaa ymmärtää mistä tuossa kiusaamis asiassa on kyse, sillä sitä harrastaa suvereenisti kaikki luokka asteet eikä ole niin että joku tietty oppilas kiusaa muita tai on itse kiusaamisen kohde. Onko tämäkin nyt vain ajankuvaa, ettei välitetä yhtään siitä mitä toisille sanotaan tai miten toisten kanssa ollaan. Ei onnistu pelit tai leikit välitunnilla kun esimerkiksi jalkapallopelistä tai lumilinnojen rakentelusta saadaan niin iso haloo aikaan että lähes käsirysyyn pitää ruveta. Ja puhe ei auta mitään. Tai auttaa se hetken, mutta sitten taas seuraavalla välitunnilla sama toistuu. Se, mikä on kaikkein eniten näkyvissä on itsensä nostaminen muiden yläpuolelle. Kaikki tekeminen ja kanssakäyminen toisten kanssa muuttuu koko ajan itsekeskeisemmäksi. Minä minä minä. Kaikkein pienimmätkin vertailee vaatteita, kännyköitä, pelejä ja ties mitä toisten omiin. Mulla onkin parempi kännykkä koska... Mun huppari onkin maksanut näin ja näin paljon, paljonkos sun. Jatkuvaa vertailua ja kilpavarustelua. Onhan sitä ollut maailman sivu, mutta että se tuodaan esille näin räikeästi ja heitetään toisten naamalle niin se on mulle ainakin uutta ja vierasta. Oon pitänyt lukemattomia puheita välituntisin ja käytävillä, aina kohdalle osuessani, että miten toiselle puhutaan ja miten ei voi toimia. Puhunut kun Runeberg aina vaan uudelleen ja uudelleen. Samoille oppilaille useampaan otteeseen mutta ei tunnu menevän perille. Tai sitten tuollainen käytös on jo niin syvälle iskostunutta, että se tulee tavallaan selkärangasta ja niin äkkiä ettei ehdi miettiä mitä sanoo ennenkuin sen on jo sanonut. Oon koittanut myöskin sanoittaa aina tilanteiden tullen, että juuri tuo on sitä kiusaamista, sillä sekin tuntuu olevan monille täysin vieras asia. Että mitä se kiusaaminen on. Monet tuntuvat ajattelevan että kiusaaminen on vain fyysistä toisen tökkimistä sun muuta mutta sanallinen kiusaaminen on ihan vieras käsite. Sen takia oon koittanut pysäyttää aina sellaisen tilanteen ääreen missä toinen kohtelee kaveria huonosti. Oli se sitten sanoilla tai teoilla. Sanoitan että nyt sinä kiusaat. Sillä siitä on kaikki yhtä mieltä että kiusaaminen on tosi kurjaa. Joka kerta kun sanon jollekin että nyt sinä kiusaat ja että juuri tuo mitä nyt teit on kiusaamista, niin se aiheuttaa aikamoisen vastareaktion. Kukaan ei halua olla kiusaaja sen enempää kun kiusattukaan. Se nyt lienee tässä kohtaa sentään positiivinen asia.

Kuitenkin siis, summa summarum, näiden asioitten kanssa on jokainen opettajakin paininut tämän syksyn ja sen takia syksy on varmaan monen mielestä tuntunut erityisen raskaalta. Itse oon saanut pidettyä mieleni hyvänä ja töissä on ollut edelleen ihan leppoista ja mukavaa. Nautin niin paljon siitä, että oon oppinut uusia juttuja itsestäni ja osaan pitää itsestäni paremmin huolta sen vuoksi. Oon päässyt eroon liiallisesta jyrkkyydestä itseäni kohtaan. Mokat ei oo enää töissäkään maailmanloppu. Ja mikä parasta, en ota liikaa omalle kontolleni kaikkien asioiden hoitumista. Annan jokaisen hoitaa oman leiviskänsä ja vaikkei joku sitä tekisikään niin ei munkaan tarvi. Ylimääräiset ja olemattomat paineet pois. On todellinen ihme, miten äkkiä mä sain muutettua toimintaani näissä asioissa. Luulin että asian eteen pitää tehdä töitä pitkään mutta todella hyvä näin.

Viime postauksen jälkeen siis pääosin viikot on menneet ihan normikaavaa noudattaen. Töitä, harrastuksia ja ruoan laittoa. Hiukan ollaan aloiteltu jo jouluhommiakin ja tämä kämppä näyttääkin lähinnä joulupukin pajalta. Tavaroita on hujan hajan siellä sun täällä sillä ollaan tehty vähän monenlaisia lahjajuttuja samaan aikaan niin tarvitaan sitä sun tätä. Ei niistä tässä vaiheessa vielä sen enempää.

Vesisateiden ja pimeyden jälkeen saatiin vihdoin myös lunta. Kyllä se tekee ihmeitä luonnolle kun on niin paljon nätimpää ja valoisampaakin. Nyt vaan toivotaan, että tämä pysyis vihdoin. Eilen aamulenkillä menin tuttua pururataa pitkin ja siellä oli jo yksi mies hiihtämässä. Miksipä ei.

Tänään siis vuosi on tullut siihen pisteeseen, että sai avata ekan joulukalenterin luukun. Me mennään tänä vuonna Aamulehden kuvakalenterilla joulua kohti.

Jännittävää joulun odotuksen aikaa. Ei ressata!!

rakkaudella,
Sartsa

VOI KUN IHMISET OSAIS ITSE VALAISTA TÄTÄ PIMEÄÄ AIKAA

Nyt on ihan pakko jälleen kerran avautua. Mutta sitä ennen jos kerron tästä päivästä. Meillä alkaa olla töissä tilanne, että joka päivä joku työkavereista jää pois rivistä. Tänäänkin oli tilanne että kolmesta ohjaajasta ainoastaan minä olin töissä ja vieläpä yksi opekin poissa. Se tarkoitti tietenkin omalla kohdalla päiväjärjestyksen muutosta niin, että pari tuntia meni open sijaisena. Ihan normisettiä ohjaajan hommassa, mutta meidän talossa lopulta aika harvinaista. Meillä on aika vähän sairaspoissaoloja mikä on sinänsä jännä juttu. Päivä meni mukavasti ja nopsastikin. Lopuksi päivää vaihdoin vielä toiseen työkohteeseeni. Oon todella tyytyväinen että mulla on töissä ihan hyvä ja levollinen olla. Ei tunnu mitenkään kuormittavalta. Osaan nauttia siitä.

No se nyt on pakko tunnustaa, että tämäkin ilta menee ihan oleillessa ja löhötessä vaan. Mä palellutin itteni todella pahasti töissä vaikka koitin kyllä laittaa vaatetta päälle. Meidän koulun pihassa käy sellanen jännä huomaamattoman viileä tuulenvire koko ajan ja nyt kun ilma on jotenkin kosteahkoa niin kylmä menee luihin ja ytimiin.

Niinpä, kun sitten vihdoin pääsin kotiin ja sain syötyä niin olin aivan poikki. Pakko oli mennä maata ennen lähtöä tanssitunnille. Aikamoinen kooma siitä sitten seuraskin sillä hätinä muistan pään osuneen tyynyyn kun uni jo saavutti. 45 minuuttia vetelin todella syvää unta ja kun heräsin niin mun pää tuntui todella raskaalta ja kylmä hytisytti. Tuntui ihan siltä, että nyt meidän koululla jylläävä flunssa on saavuttanut mut toden teolla. Olo oli jopa hiukan kuumeinen ja lihaskipuinen. Päätin siis samantien olla menemättä tanssitunnille ja ottaa levon kannalta. Saada itseni ensinnäkin lämpenemään. Harmitti tanssitunnin missaus, mutta mä ajattelin että josko sen flunssan iskemisen vois vielä peruuttaa lepäämällä.

Sen verran tsemppasin itestäni, että tarkenen lähteä käymään kaupassa. Kävin ihan ekana ostamassa Tokmannista itelleni oikein keski-ikäiseen imageen sopivat sukat. Paksupohjaiset, lämpimät ja pitkävartiset. Ei palellu nilkat eikä ärry akillesjänne. Jos pysyis hiukan paremmin lämpöisenäkin kun ei kylmä enää hohkaa jalkapohjan kautta.

Sitten piipahdin vielä ruokakaupassa ja tankilla. Tässä kohtaa tullaan siihen mistä haluan avautua. Tuli jotenkin niin paha mieli ja ihan ventovieraan ihmisen puolesta. Tilanne oli sellanen, että mun kans yhtä aikaa kauppaan tuli pariskunta. Se nainen oli heti alusta lähtien tosi ärtyneen oloinen ja lykkäsi niitä ostoskärryjään eteenpäin miehen seuratessa perässä. Samalla siinä lykätessään se marmatti jatkuvastí sille miehelleen. Koska me mentiin kauppaan samaan aikaan niin meillä oli aikalailla samat reititkin eli kohdattiin siellä täällä hyllyjen välissä. Jossain kohtaa siinä maitohyllyjen luona sitten vastaan tuli tämän naisen joku miespuolinen tuttava joka kyseli kuulumisia. Joka sanaa en kuullut, mutta sellanen valitusvirsi sieltä kuului ja sitten kun menin hakemaan jotain tavaraa siitä läheltä niin kuulin että se nainen sumeilematta morkkasi sitä miestään ja valitti kotioloistakin. Siis niin että se mies seisoi siinä vieressä. Teki mieli mennä sanomaan sille miehelle että nyt ihan oikeesti vaikka on mitkä tasa-arvohommat ja metoo jutut ilmoilla niin lähde nyt kuule nostelemaan. Tai sano sille akalle että voitko olla hetken hiljaa. Ja sitten toisaalta sille naiselle että vähän inhimillisyyttä ja kunnioitusta miestä kohtaan. Ittehän sen on valinnut ja näköjään edelleen päättänyt pitää 😀😀 Miksi miehet on niin kilttejä että antavat naisten käyttäytyä itseään kohtaan miten sattuu. Ja onko se niin, että yleisesti on hyväksyttävämpää tollanen. Epäilen että jos mies ois läksyttänyt naista noin julkisesti niin siitä ois noussut kyllä hirveä haloo. En tiiä, mutta tuli kyllä jollain lailla tosi paha mieli. Samoin kun ylipäänsä ihmisten ilmeistä. Havahduin pitkästä aikaa siihen miten harmaata massaa me ollaan ja miten alaspäin suupielet oli. Ilotonta porukkaa jotka vaan valuu ankeasti eteenpäin. Ihan kun väritkin olis hävinnyt ihan kokonaan.

Kunpa ihmiset osais tämän pimeän ajan keskellä tuoda itte vähän valoa ympärilleen. Se ei tarviisi mitään muuta kun hymyn. Ittellä ei ainakaan psyyke kestäisi itekin jurnuttaa pimeän ajan lisäksi. Iloa elämään, keinolla millä hyvänsä.

No joo, eipä aiheesta tämän enempää. Kunhan halusin ihmetellä tuota aikuisten ihmisten käyttäytymistä. Tai sen puutetta...

Ilta on muuten mennyt telkkarin äärellä kaikkea hömppää katsellen. Oon saanut itteni lämpöiseksikin joten enää on iltapalaa vailla tämä päivä. Jaksaa taas huomenna sitten olla reippaana töissä.

Hymyillään kun tavataan!

rakkaudella,
Sartsa

VOI ILON JA ONNEN PÄIVÄÄ

Tiedättekö sen tunteen kun oot ettinyt jotain asiaa kääntäen paikat ylös alaisin mutta et ole löytänyt?Vielä jos se asia on sinulle erityisen tärkeä ja rakas niin ensin pelkäät, että se on hukkunut ikiajoiksi ja sitten suru iskee kunnolla kun tajuat ettei sitä asiaa kerta kaikkiaan enää löydy mistään. Mulla on käynyt muutaman kerran nyt tänne muuton jälkeen niin ja riippuen asian tärkeydestä fiilikset on vaihtuneet lievästä harmituksesta isompaankin murheeseen. Muutto oli myös sellainenkin rupeama ja tapahtui mulle ominaiseen tapaan hirveellä rytäkällä, että oikein järjestelmällisesti mä en tavaroita ole täällä päässä paikoilleen laittanut. Tapahtui ajatuksella, laitanpa nämä tuonne kaappiin etteivät ole jaloissa pyörimässä ja katson sitten joskus mihin ne asetan. Juu, sitä päivää ei sitten kaikkien nyssäköitten osalta ole tullut tänä päivänäkään. Etenkin kun tämä järjestely on ollut ulkopuolisten silmin tälläinen järjetön, että asustamme Akin yksiötä ja mun kaksio on pääasiassa vierasmajana. En siis oikeasti hirveän paljon ole aikaa viettänyt omassa, ihan mielestäni nätissäkin, kaksiossani. Siitäkin syystä tulee tämän tuosta vastaan tavaroita joita en ole edes muistanut mukana tuoneeni.

Paljonhan silloin muuttoa ennen luovuin vanhoista kamoistani. Myin astioita pois ja muutenkin tein aikamoisen kon marituksen. Tuntui, että halusin aloittaa mahdollisimman puhtaalta pöydältä uudessa elämäntilanteessa. Tietynlainen puhdistautuminen vanhasta oli tarpeellinen. Tottakai oli kuitenkin tavaroita, joista en missään nimessä luopunut silloin, enkä tule luopumaan vastakaan. Yhtenä esimerkkinä mustajalkainen lasisarja jonka oon aikoinaan saanut siskoltani synttärilahjoiksi. Tai veljeltäni saadut Festivo kynttilänjalat. Näiden lisäksi on toki paljon muutakin tunnekamaa, joista en halua luopua ja yksi niistä eniten tunteita herättävistä on joulukoristeet.

Muuttoni jälkeen en oo pahemmin joulua laittanut, syystä tai toisesta. On jotenkin ollut hukassa koko joulu, eikä sellainen entisten vuosien jouluhulluttelu oo tuntunut mitenkään ajankohtaiselta. Ehkä syynä on ollut se, että on pitänyt rakentaa koko elämä uusiksi pienistä palasista ja kotiutua tänne. Se on vaatinut aika paljon ja pakko myöntää että vieläkin kärsin välillä siitä että sosiaaliset ympyrät on kutistuneet niin tosi pieniksi. Ei mulla edelleenkään oo täälä juuri ketään kenen luona vois poiketa vaikka kahvilla. Onneksi olen löytänyt työkavereista tärkeitä ystäviä joiden kanssa voi vaikka harrastaa jotain. Silti, mun rakkain sosiaalinen ympäristöni on nykyään älypuhelimen varassa. Kuitenkin, vaikka en ole entiseen malliin joulua täällä juhlinutkaan niin tietyt joulukoristeet on käyneet mielessä aika ajoin. En ole vaan löytänyt niitä mistään ja oon jo ehtinyt ihmetellä miten oon voinut jättää ne pois muuttokuormasta. Sitten on mieleeni hiipinyt ajatus siitä, että josko ne on menneet muutossa roskiin. Epähuomiossa tietenkin. Se ajatus on tehnyt pahaa. Etsinnöistä huolimatta en kuitenkaan ole sitä rakasta joululaatikkoani löytänyt ja olen jo ihan luopunut toivosta että ikinä näen siellä olevia tavaroita enää. Olen ollut jopa ajattelematta koko asiaa. Kunnes sitten, eilen menin pesemään pyykkiä ja päätin samalla katsoa mitä vaatehuoneeni hyllyt pitävät sisällään. Siellä sitä on pussukka ja laatikko, jos toinenkin, muuton aikana sinne juurikin pois jaloista laitetut. Monta ahaa, tämäkin on täällä elämystä sain aikaan. Sitten kun kaikki hyllyt oli läpikäyty niin joku intuitio mulle tuli että katson vielä sinne lattialle, kaapin alle. Siellä ei tokikaan pitänyt olla mitään mutta päätin silti tarkistaa. Ja voitteko uskoa, siellä se mun kadoksissa ollut joulu sitten piileksi. Sen laatikon oli täytynyt jotenkin liusua muiden tavaroiden edeltä sinne epähuomiossa ja sinne se oli unohtunut.

Taisin kiljaista riemusta vaikka yksin olinkin. Vedin laatikon ulos ja päällimmäisenä heti näin kultaisen enkelin kuvalla koristetun rasian, jossa on yksi mun suurimmista aarteistani. Kummipojaltani Kimiltä aikanaan saadut joulukuvaelman hahmot. Siellä on jeesuslapsen seimi jonka ympärillä Maria ja Joosef, siellä on itämaan tietäjät ja lammaspaimen. Kun mä näin laatikon niin mulle tuli niin valtava onnellisuuden tunne, että kädet ihan tärisi. Tuntui, että itku ei oo kaukana. Sitten kun menin olohuoneen sohvalle ja avasin laatikon niin padot aukesi. Se itku tuli jostain tosi syvältä enkä oo ikinä eläessäni itkenyt niin valtavasti onnesta. Mä olin niin onnellinen ja helpottunut kun nuo löytyivät ettei sanat riitä kertomaan. Itku oli loputonta, kyyneliä tuli ihan virtana ja se tunne vavisutti koko kehoa. Ehkäpä mulla siinä samalla tuli jostain syvältä sydämen sopukoista tunne niistä jouluista kun mulla vielä oli sellainen lämminhenkinen joulu jossa lapsetkin oli vahvasti läsnä.

Siinä mun rakkaat aarteeni

Viime vuonna se joulunhenki alkoi tulla taas lähelle. Mä tunsin sen. Mulla oli lämmin ja hyvä fiilis joulun lähestyessä ja tein posket punaisina laatikoita ja joululahjaylläreitä läheisille. Tänä vuonna oon huomannut että se on tullut ehkä vielä isompana ja aikaisemmin. Rakastan katsella netistä jouluisia kuvia ja erityisen kiitollinen oon facebookin Sydämeeni joulun teen-ryhmästä johon mun rakas ystäväni mut liitti tässä taannoin. Sieltä oon fiilistellyt todellisten joulutaitureiden ihania tunnelmallisia kuvia ja ideoita. Tuntuu hyvältä. Lämpimältä. Ja tuo joululaatikon löytyminen tuntuu tämän joulun ensimmäiseltä ihmeeltä tai joulun taialta.

Eilen käytiin elokuvissa kattomassa komedia Täydellinen joulu. Mun huumorihermoon se osui ihan täysillä. Piti nauraa niin että vatsaan sattui. Ja joulufiilis mun sisällä kasvoi taas pikkuisen kun oli visuaalisesti niin paljon kaikkia katsottavaa myös. Elokuva toimi mulle siis monellakin eri tasolla. Ilta sitten taas vietettiinkin telkkarin äärellä, kun oltiin ensin haettu nuorisoa riiuu reissulta kotiin. Tänään vietellään isänpäivää ja odotetaan oikein ruokavieraita. Aki väsää oikein muhkean ja herkullisen näköisiä liharullia.

Myös joulun ekat tortut valmistuivat juuri äsken. Heti tuli hinku tehdä jotain muutakin joululeipomusta mutta ei nyt ainakaan tänään vielä.

rakkaudella,
Sartsa

MIELI HIIPII KOHTI JOULUN LÄMPÖÄ

Ihan niinkun maanantaina taisin sanoa niin tuota pikaa ollaan taas jo perjantaissa. Koko alkusyksyn viikot on tuntuneet olevan yhtä maanantaita ja perjantaita. Eipä siis aikaakaan kun tämä syyslukukausi on taputeltu. Sitä ennen onkin vielä sekä kotona että töissäkin yhtä sun toista askarta.

Viikko toi tullessaan pakkaset ja eilen vihdoin myös vahvemman lumipeitteen. Ai että mä sitte nautin siitä että saatiin lunta. Ja niin nauttivat lapsetkin töissä. Eilen sitä tulikin oikein ihanan isoja hiutaleita ja maa peittyi kunnolla lumivaippaan. Heti tuli tietenkin joulufiilis, siitä ei pääse tällänen vanha joulufriikki mihinkään. Oon niin onnellinen että muutamien latteampien vuosien jälkeen oon saamassa joulun tunnelman takaisin sydämeeni. Mutta mikä se joulufiilis sitten oikeastaan on?

Joulufiilis on ajatus sellasesta lämmöstä ja rauhallisuudesta. Voi istua kaikessa rauhassa katselemassa ulos ikkunasta missä valot tuovat lämmintä fiilistä lumiverhoa vasten. Ei oo kiire mihinkään, voi vaan pysähtyä siihen hetkeen ja nauttia luonnon kauneudesta. Jouluun ajatuksena sisältyy mulla hyvän tekeminen ja hyvän mielen tuottaminen toisille. Haluaisin kovasti ilahduttaa vaikka vähävaraisia perheitä ja erityisesti lapsia antamalla panokseni joulupuu- tai muuhun vastaavaan keräykseen. Aikanaan kun mulla oli ystävä, jolla oli todella tiukkaa huolehtiessaan yksinhuoltajan lapsistaan,vein heille jouluksi herkkuja. Ja yritin auttaa muutenkin tuomaan joulun iloa heille. Siitä tuli mulle todella hyvä mieli. Sellasessa on sellaista tiettyä joulun henkeä jota tähän aikaan vuodesta vaan tuntuu ilmassa olevan. Ja ihana niin. Toisaalta joulu on myös lämminhenkinen, sopivasti punaisella väritetty koti. Joulufiilis on pieniä ajatuksia sinne tänne, hyvää tahtoa ennenkaikkea. Sellanen tuo mulle valtavasti energiaa ja voimaa. Muuten kun eletään jotenkin kauhean kovassa ja hektisessäkin maailmassa.

Toissa vuodesta muistan elävästi yhden pienen hetken joka fiiliksensä puolesta on iskostunut mun päähän oikein tosissaan. Siinä oli jotain ihanan rahoittavaa. Yllättävää on se, että mä olin silloin kotona ihan yksin. Aki oli töissä ja tuli kotiin vasta aika myöhään. Mä istuin yökkärit päällä ja villasukat jalassa kuunnellen Raskasta joulua. Kädessä höyryävä glögimuki ja ajatukset kaikkien tärkeiden ihmisten luona. Mä muistan niin tarkasti miten välillä laitoin silmät kiinni ja muistelin kaikkia ihania hetkiä joita on koettu yhdessä. Tottakai piti vähän kyyneltäkin tirautta, sillä taisi siinä tulla hiukan ikäväkin mutta pääasiallisesti tunnelma oli oikein ihana ja lämmittävä. Ehkä joulumieli tulee juuri tuollaisista pienistä hetkistä ja senpä vuoksi joulu on alkanut mulla jo nyt. Siellä sydämessä.

Töissä on oikein hyvä fiilis, mulla ainakin. Vähän huolta ja harmaata pilveä tuo sellainen alavire ja jaksamattomuus mitä on ilmoilla työkaverien taholta. Yksi sun toinenkin avautuu siitä, että ovat uupuneita ja jaksaminen meinaa loppua. Onneksi itse oon nyt tukevasti jaloillani ja oon saanut tuon oman bluesini taltutettua. Mä oon oppinut armollisuutta itseäni kohtaan ja sen, etten töissä ota liikaa suorituspaineita tai kerrytä itselleni muutenkaan mitään ylimääräistä taakkaa. Senpä vuoksi mä jaksan nyt kuunnella kun toisilla on vaikeaa. Se ei hetkauta väärällä lailla mun maailmaa eikä suista mua raiteiltaan. Toivon, että puhumisella on puhdistava vaikutus tässäkin kohtaa ja olo kevenee kun niitä raskaita ajatuksia saa purettua. Siksi haluankin olla kuulevina korvina jos jollain on avautumisen tarvetta. Itse seison tukevasti eikä mua moiset huojuta. Jännittää vaan mitä seuraa jos tässä ennen joulua työkavereilta yksi toisensa jälkeen loppuu voimat kokonaan ja tarvitaan sairaslomaa. Siihen on jokaisella oikeus ja oon jopa siihen kannustanutkin. Ei töiden takia kannata itseään loppuun ajaa, etenkään jos se vaikuttaa vielä töiden ulkopuoliseen elämään. Sen verran itselle loppuunpalaminen aiheutti arpia, että muistissa on. Oon neuvonutkin kaikki pitämään huolta itsestään ja jäämään kotiin lepäämään jos tuntuu siltä, ettei kerta kaikkiaan jaksa. Sitä hiukan jännityksellä odottelen, mutta yleisvire itsellä on jopa hämmästyttävänkin hyvä. Yritän muistaa nauttia siitä.

Ehkä tuolla liikunnan säännöllistymisellä ja lääkitysten kohdilleen saamisella on jotain tekemistä tämän olon kanssa. Mene ja tiedä, mutta tuntuu energiseltä. Mä jaksan mun mielestä ihan toisella tavalla nyt kohdata lapsiakin töissä. Niistä saa ihan älyttömästi virtaa kun siihen maailmaan menee mukaan ihan täysillä.

Mutta siis tähän hetkeen mennäkseni. Eilen siis eka kertaa piti putsata auto lumesta. Yks mun lempparipuuhista. Ihan oikeesti.

Ei sitä tuon enempää eilen satanut mutta kiva tuokin

Eilinen ilta meni sitten aikalailla normiperjantaiden malliin. Tein tietenkin pitsaa, hain pussin karkkia ja sitten relattiin telkkarin äärellä. Akin nuorimmainen oli meidän seurana illan tässä. Katotiin eilen alkaneet Hitlist ja Jahti. Sitten vielä, tietenkin, Vain elämää viimeiset jaksot. Onneksi ens viikolla alkaa siitä joulujaksot joissa versioivat joululauluja. Jeeee!!

Jos eilen tuli lunta ja näkymä ikkunasta illalla oli jouluisen satumainen niin tämän aamun näkymä on hiukan erilainen. Mittari näyttää muutamaa lämpöastetta ja on likaista ja märkää. Normimarraskuuta siis. Ei haittaa sillä tänään on siivouspäivä. Huomenna saadaan isänpäivän kunniaksi ruokavieraita joten tarvii vähän raivata tilaa. Elokuviinkin meinataan ehtiä iltapäivän mittaan. Kiva päivä tulossa siis.

Ettikäähän sitä joulun henkeä niin valaistuu tämä pimeä aika kummasti sisältä päin.

rakkaudella,
Sartsa

HÄRDELLIVIIKONLOPUSTA UUTEEN VIIKKOON

Viikonloppu taas täynnä menoa ja meininkiä paikassa Lapua. Hektisen viikon jälkeen perjantaina pakattiin suitsait kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdettiin kohti Lapuaa. Päämääränä oli setäni Eskon lauantaiset synttärijuhlat, jotka järjestettiin mun vanhempieni luona. Olin lupautunut auttelemaan juhlissa sen minkä pystyn ja jopa leipomaan suolaisen piirakan joka olisi kalatäytteinen.

Viime viikko töissä sisälsi monenlaista hässäkkää ja oli siis lähinnä henkisesti uuvuttava. Onneksi mulla tuntuu olevan syystä tai toisesta hiukan energisempi jakso menossa joten töissäkin on kaikesta huolimatta tuntunut oikein kivalta olla. Fiilis on ollut kevyt ja huomaan oppineeni hiukan päästämään irti ja antamaan joidenkin asioiden mennä vaan omalla painollaan. Olen myös oppinut sellaista sopivaa armollisuutta itteäni kohtaan, että mun harteilla ei ole koko työpaikan hyvinvointi vaan voin antaa senkin asian suhteen välillä vaan olla. Ei mun tarvi miettiä asioita toisten puolesta ja se on ollut ihan älyttömän vapauttavaa huomata. Keskityn lähinnä omaan tekemiseeni ja ennenkaikkea oon vielä enemmän kääntynyt lapsiin päin töissä. Oon halunnut jättää aikuisten väliset läyhäämiset niin vähille kun mahdollista. Toki aina välillä tulee tilanne, jota haluaakin spekuloida ja puida jonkun kanssa mutta se, etten välitä kaikista asioista niin paljon, on tuonut mukanaan kevyemmän olonkin. Huomaan myös sen, että mitä enemmän ja intensiivisemmin mä menen mukaan lasten maailmaan niin sitä tyytyväisempi mä olen. Kun mulla nyt vaan on sellainen luonne, että mä välitän noista meidän oppilaista aikalailla ja haluan olla kuulevina korvina ja auttavina käsinä niin paljon kun mahdollista. Helpottaa heidän arkeaan sillä lailla mahdollisimman hyvin.

Hiukan poikkeavaa keskustelun aihetta olikin viikolla ja tietynlaista pelon ilmapiirin torjumista. Heti maanantaina sattui pikkuruinen onnettomuus koulussa josta sitten riitti yhtä sun toista huhua pitkin käytäviä. Onneksi selvittiin aika vähillä mutta herkimmät oppilaat saivat pelkotiloja kun mielikuvittelivat asioista omassa päässään suuremmiksi kuin ne ovatkaan. Paljon keskuteluja käytiin päivien mittaan siitä mitä oikeasti on tapahtunut ja mitkä jutut ovat silkkaa huhua ja hölynpölyä. Kävi sitten vielä pari päivää myöhemmin niin että koulun viereisessä talossa sattui jotain mihin tarvittiin ambulanssia ja paloautokin paikalla käväisi. Siinä riitti jälleen oppilaille ihmettelemistä, etenkin kun kävi vielä niin jännästi että Mediheli käytti koulun pihaa laskeutumispaikkana. Sellaista action showta ei meidän koulun ikkunoista oo ennen nähtykään. Siinä ohessa sai kyllä kertoilla pelastushenkilökunnan töistä ja toiminnasta kerran jos toisenkin. Että tommonen teemaviikko meille sitten sukeutui ihan kun luonnostaan.

Perjantaina siis tavaroita pakatessani oli aikamoisen takki tyhjä, mutta silti lähdin ilomielellä pohjanmaalle näkemään taas läheisiä. Yövyttiin mun vanhempien luona ja perillä oltiin kauppareissun jälkeen vasta joskus kahdeksan jälkeen illalla. Kävin matkalla ostamassa ne piirakkavärkit sekä haettiin ruokaa ja aamupalatarpeita. Illalla sitten tekaisin piirakan ennen rauhoittumista telkkarin äärelle. Kylmä siideri ja Vain elämää maistuivat kyllä erityisen hyvältä tuossa kohtaa.
Lauantaina sitten herättiin jo hyvissä ajoin aamulla ja aamupalan jälkeen minä tekaisin vielä toisen pellillisen savulohipiirakkaa ennen lähtöä viemään kynttilät haudalle. Mun isovanhempien haudan lisäksi laitettiin kynttilä myös muualle haudattujen muistopaikalle. Eihän ehditty mun vaarin haudalle, saati Akin isän ja isovanhempien. Siinä se syttyi samalla muistokynttilä kaikille muillekin edesmenneille rakkaille. Haudalta olikin sitten jo kiire valmistelemaan äitin ja siskoni kanssa juhlapaikkaa kuntoon. Hyvissä ajoin oltiinkin valmiita ja herkkupöytä katettu ennenkuin ekat vieraat tulivat. Paikalle tuli paljon sukulaisia joita suurta osaa mä en tuntenut ollenkaan. Kaikki tulivat kättelemään iloisesti ja huomasin, että on hankala esitellä Aki ihmisille. Mä sanoin, että siinä on mun mies koska ajattelin pääseväni kaikista helpoimmalla. Mietin kuitenkin, että miksikä mun pitäis Akia oikein kutsua. Miesystävä ehkä?? Poikaystävä se ei ainakaan tällä ikää oo. Avopuolisokaan ei kun ei virallisesti asuta yhdessä. Elämänkumppani kuulostaa aivan mun suuhun sopimattomalta. Mies hän nyt sitten oli vaikka sekin tietty johti ihmisiä harhaan kun ei naimisissakaan olla. Hankalia nämä tittelit :D
Juhlat meni hyvin, sankari oli ainakin tyytyväinen. Tarjottavia oli riittävästi ja ne tekivät kauppansa. Hyvä niin. Illalla sitten juhlien päätyttyä lähdettiin vielä iltaa istumaan mun siskon luo. Karaoke raikasi aamutunneille asti kun pitkästä aikaa päästiin taas porukalla iltaa istumaan. Mä huomaan kaipaavani läheisiä todella paljon enemmän koko ajan. Ihan sitä tavallista elämää niiden kanssa. Täälä tuntuu edelleen vähän yksinäiseltä, kun ei täällä oikein ole näitä sosiaalisia ympyröitä. Täällä mä otan ilon irti uusista kasvotutuista joiden kanssa tanssitaan tiistaisin aikuisten tansseja tai zumbataan keskiviikkoisin ellei sitten venyttellä body balancessa torstaisin. Sekin tuntuu ihan kivalta että joku moikkailee ja vaihtaa vaikka sanan pari aina joskus. Kuulostikohan vähän säälittävältä? On se oikeesti ihan mukava tunne, että vaikka kauppareissulla on joku joka morjenstaa tuntiessaan. Sekin hälventää sellaista tunnetta, että olisi yksin aivan sivussa kaikesta. Lisää kotiutumista tänne, moinen pikkujuttu.

Sunnutaina sitten herättiin kun aamupäivä oli jo pitkällä. Aamupalan jälkeen houkuttelin Akin aamureippailulle, sillä oltiin vaan istuttu koko viikonloppu muuten ja edessä olisi vielä parin tunnin istuminen autossa kotimatkalla. Niinpä sitten käytiin vanhalla myllyllä pyörähtämässä. Jokimaisema oli kyllä aika kivan näköinen tuossa auringonpaisteessa. Kieltämättä. Lapsuuden rakkaita maisemia....

Kotimatka olikin sitten aika jännittävä sillä tiet oli todella liukkaat. Onneksi viikon teemaksi muodostuneet hälytysajoneuvot pysyivät poissa kuvioista ja päästiin kotiin ihan turvallisesti. Saatiin sitten vielä vieraskin illaksi joten siinähän sitä sitten olikin viikonloppu taputeltuna.

Uus viikko uusine kuvioineen on jo hyvässä alussa joten ennen kuin huomataankaan ollaan taas perjantaissa. Joulukin se sieltä jo tulla jollottelee...

rakkaudella,
Sartsa

REIPASTA SUNNUNTAITA JA SYKSYN KAUNEUTTA

Onpas ihana olotila. Mulla on mennyt pari päivää täysin ilman liikuntaa, erinäisistä syistä johtuen. Mun oli tarkoitus aloittaa viikonloppu reippaasti niin, että heti kun pääsen töistä kotiin niin vaihdan vaatteet ja lähden tekemään reippaan lenkin. Noh, suunnitelmat muuttui siinä kohtaa kun bongasin Akin parkista työmatkan varrelta. Meillä on osittain sama työmatka joten kotimatkalla mä hänet siinä huomasin. Ihmettelin hiukan, että mikähän on homman nimi kun pääsin kotiin eikä miestä alkanut kuulua. Siinähän kävi sitten niin, että kohta viesti kertoikin auton hajonneen. Sen sijaan, että olisin lähtenyt sinne lenkille niin lähdinkin pelastuspartiona hakemaan Akin kotiin, auton jäädessä matkan varrelle pajalle. Jotenkin sitten siinä meni pasmat ihan sekaisin eikä lenkki ollut enää mielessäkään. Kiepsaistiin vaan kaupan kautta, pitsavärkit mukaan ja kotia vääntämään perjantaipitsoja. Sitten olikin jo ilta ja Vain elämää sun muuta telkkarin tarjontaa.

Aamulla piti laittaa kello herättämään vaikka vapaapäivää vietettiinkin sillä oltiin jälleen menossa Akin äitiä auttamaan muuttotouhuissa. Sielä sitten vierähtikin lauantaista hyvä siivu, vaikkakin hommat ei ehkä ihan niin mennyt kun ajateltiin. Kotimatkalla haettiinkin sitten nuorisoa kyytiin ja kuskattiin Halloween bileisiin. Oltiin myös lupauduttu hakemaan klo 22 joten siinä välissä sitten ei muka oikein osannut tehdä yhtään mitään. Eilinen olikin sitten illan osalta melko puuduttavaa ja olin niin kiukkuinen itelleni etten sinne lenkille saanut itteäni väännettyä.

Syy siis miksi nyt on tällä hetkellä niin ihana olotila on se, että tein aamulenkin. Heräsin jo hyvissä ajoin mainiosti nukutun yön jälkeen ja päätin heti että mikäli ei vettä sada vaakaan niin mä lähden happihyppelylle. Kurkkaus kaihdinten välistä aiheutti lähes riemun kiljahduksia sillä ulkona näytti oikein kivalta syysaamulta. Mittari näytti 2,2 astetta plussaa. Välittömästi lenkkikamat niskaan ja spotify luureista tuomaan tahdit aamureippailulle. Mulla on tosi monta eri lenkkireittiä mitä vuorottelen, asutaan siitä tosi mahtavassa paikassa. Ei tarvi todellakaan asfalttiviidakossa dallailla. Nytkin valitsin metsää ja peltotietä lenkkipolukseni. Vaikka luonto alkaa olla jo aika lailla valmis talven tuloon ja lumikuormaan lehdettömine oksineen niin jollain tapaa nytkin vielä oli tosi kaunista. Muutamat viimeiset, sitkeimmät, lehdet pitävät vielä kiinni paikastaan oksissa ja ne hohtavat punaisen ja keltaisen sävyissä karua taustaa vasten. Maassa makaava lehtimatto tanssahtelee tuulen mukana. Linnut tekevät omia syystouhujaan ja kaikkialla on jotenkin rauhallista. Olisin voinut ihan hyvin jäädä sinne metsään vaikka kuinka pitkäksi ihan vain katselemaan ympärilleni.

Sinnikkäimmät kultalehtiset pitävät kiinni paikastaan 

Hiukan harmitti, että lähdin matkaan ilman aamupalaa. Oon nimittäin silloin kesällä aamulenkkieni tuloksena oppinut sen, että kovin mahdottoman pitkää tai rankkaa lenkkiä ei ilman aamupalaa pysty tekemään. Syystä tai toisesta mulla alkaa tulla huono olo ja ihan vääntää mahassa jos niin teen. Tänäänkin sitten 3,5 km ja 40 minuuttia tuntui sopivalta aamulenkiltä ja harmitus tuli siitä että olisin voinut tehdä vaikka kuinka pitkän lenkin syksyisestä luonnosta nauttien. Mutta, oikein hyvä näinkin. Ei nyt viitti ottaa yhtään pois tästä kokemuksesta vaan nautin olotilastani. Kotiin tultuani nimittäin venyttelin hetkisen, kävin suihkussa ja söin aamupalan. Siitäpä se ihana olo sitten tulikin. Tuntuu, että päivä on alkanut kunnolla ja olo tuntuu freesiltä. Ei tälle päivää oo mitään sen kummempia suunnitelmia, eikä tarvi ollakaan. Saatan alkaa kuunnella lahjakirjaa jonka sain ihanalta ystävältäni. Hän sain Storyteliltä laittaa lahjaksi kirjan ja lähetti mulle linkin Anna Puun kirjaan. Malttamattomana odotan sopivaa hetkeä alkaa kuunnella sitä. Ehkä juuri tänään on sellainen.

Tänään vois olla vaan tällänen villasukkapäivä

IISII

Tämä työviikko on ollut kyllä niin ihmeellisen iisi, että odotan ihan mielenkiinnolla mitä huominen tuo tullessaan. Yleensä nimittäin on käynyt, nimenomaan töitten kanssa silleen, että just kun tuntuu siltä että kaikki sujuu jotenkin helposti niin joku paskapommi räjähtää. Huomaa välillä jopa sen, että ei uskalla edes iloita siitä kun sellanen flow tila pukkaa päälle. Sitä vaan miettii, että tippuu sitten niin korkealta jos ja KUN se takapakki tulee. Ei ollenkaan mun tyylistä, mutta munhan on muutenkin todella vaikea saada töistä sellasta onnistumisen fiilistä. Vaikka siis oikein mieluista työtä teenkin ja sinänsä töissä on ihan mukavaa. Vois sanoa näin, että mun muuta elämää koskeva filosofia että lasi on aina mielummin puoliksi täynnä kun puoliksi tyhjä ei  oikeastaan päde työelämään jostain syystä ollenkaan. Jännä juttu sinänsä, enkä oikeastaan tiedä miksi. Nytkin siis odotan tämän mukavasti menneen viikon kruunuksi huomiselta jotain negativiista pommia.

Ihan ennakkoon mukava päivä on tulossa sillä ollaan eskarilaisten kanssa menossa uimahalliin. Yleensä tykkään aina kaikista erikoispäivistä mitä töissä on. Tänään oltiin isompien oppilaiden kanssa uimahallireissulla. Sielläkin kaikki sujui oikein mallikkaasti. Se, jos mikä, ei oo mitenkään itsestäänselvyys. Mulla on kaikki toimistohommat ihan ajan tasalla ja virtaa tuntuu riittävän ihan mukavasti. Mä toivon että tämä tilanne vois jatkua pitkään. 8 viikkoa töitä edessä ennen pitkää joululomaa. Kaikenlaista kivaa kun aletaan laskeutua jouluun. Jaksaa jaksaa...

Tämä viikko on mennyt liikkumisenkin osalta ihan nappiin. Siitä pitää olla aina tosi tyytyväinen. Oon ollut tiistaina ensin aikuisten tanssitunnilla, eilen zumbailemassa ja tänään kävin balancessa. Aina tulee niin hyvä fiilis kun on saanut ittensä liikkeelle ja hien pintaan. Lenkille en oo ehtinyt koko viikolla ja toisaalta oon tuota akillesjännettäni suojellut. Se on edelleen samassa jamassa eli kipeytyy tosi herkästi etenkin kylmästä. Oon nyt kiinnittänyt töissä tähän huomiota niin, etten oo ilman sisäkenkiä missään vaiheessa. Ja oon laittanut ulos vähän paksumpipohjaiset kengät että jalkapohjat pysyy lämpimänä. Näistä toimenpiteistä on ollut selkeästi apua, sillä niin kipeältä ei oo tuntunut kun aiemmin. Zumbasta tuo akillesjänne hiukan paisui, mutta ei kipeytynyt. Oon kovasti tuota vaivaa googletellut ja tullut siihen tulokseen että kyseessä on tulehdus. Kait sitä sitten vaan täytyy koittaa kuunnella sitä kipua ja liikkua sen mitä pystyy niin ettei rasita liikaa. Tällä hetkellä mä oon vaan teipannut nilkkani hyvin niin on kestänyt liikkumista.

Olotilassa sen tuntee niin älyttömän hyvin jo nyt miten liikunta on tehnyt tehtävänsä. On paljon kevyempi olla ja olo jotenkin energisempi. Näin hyshys juttuna voisin tähän kohtaan mainita myös käyntini puntarilla tällä viikolla. Painoa on lähtenyt niistä pahimmista lukemista lähes 10kg. Eipä kait sitten ihme, että olo on kevyempi. Oon ylpeä ittestäni, että oon saanut tehtyä näitä muutoksia ihan itte.

Mitäs tässä nyt jaaritella tämän kummemmin kun ei mitään ihmeitä oo tapahtunut. Pään sisällä nyt aina tapahtuu, mutta eipä niistäkään tällä hetkellä kummempaa kerrottavaa. Huomenna ois taas odotettu Vain elämää päivä. Jippii!

Mukavaa viikonlopun odottelua.

rakkaudella,
Sartsa

UNELMIA JA HAAVEITA

Mulle käy aika usein niin, että kuulen ihan ohimennen joko pätkän jostain keskustelusta tai sitten vaan jonkun kommentin joka jää kummittelemaan mun mieleen. Toisinaan asiat on niin kaukana siitä mitä itse ajattelen, että ne jotenkin erityisen paljon jäävät takaraivoon kummittelemaan. Nyt mulla kävi näin erään haastattelun perusteella, jonka kuulin radiosta viime viikonloppuna. Tais olla vieläpä lauantaina kun makoilin pitkään sängyllä potien hiukan edellisen illan skumpan ja kettu liköörin aiheuttamia jälkimaininkeja. Siinä kului muutenkin tovi jos toinenkin kattoon tuijotellen ja todella monenlaisia ajatuksia pienissä herneaivoissa pyöritellen. Siellä jossain mun ajatuksenjuoksun taustalla ikäänkuin soundtrackinä soi vanhat kunnon iskelmät radiosta.

Tähän väliin onkin kait paikallaan mainita ultimaattisesta keski-ikäistymisestä sillä radio-ohjelmien vakioihin kuuluu tätä nykyä sellaset klassikot kun puhelinlangat laulaa ja enska eli entisten nuorten sävellahja. On sitä tullut kuunneltua useaan otteeseen kansanradiotakin :D Tähän liittyen oon ettinyt sellasta vanhaa patteriradiota josta ois aivan ihanaa kuunnella kyseisiä ohjelmia kesällä ulkona ihan missä vaan. Kuvittelen sellaisen vähän rahisevan äänen kun ikivihreät biisit soivat jossain upeassa paikassa vaikka järven rannalla.

Anyway palatakseni tuohon viime lauantain aavistuksen heikohkoihin oloihin. Kuulin radiosta haastattelun jossa haastateltiin jotain iskelmälaulajaa. En oikeestaan muista yhtään kuka se oli, mutta ei kukaan näistä isommista jatkuvasti julkisuudessa olevissa herroista. Ehkä joku tuore tulokas. No, sen ei väliä vaan lähinnä se mitä tämä herra lausui siinä haastattelussaan. Häneltä kysytiin mistä hän haaveilee niin vastaus oli ettei hän haaveile mistään. Jopa pienen miettimisen jälkeenkään mitään haaveilun kohdetta ei löytynyt. Naurahtaen vielä lisäsi että hän nyt on vähän tälläinen tässä hetkessä elävä ihminen eikä mikään haaveilija. Muhun tää iski jostain syystä tosi kovasti. Aloin pohtia voiko todella olla niin, että joku ihminen ei haaveile mistään. Mä en kerta kaikkiaan pysty uskoa, että niin vois olla. Mun mielestä se on jopa jonkilainen elinehto ihmiselle että on haaveita ja unelmia. Kaikkien niiden ei tarvitse olla isoja ja valtavia vaan toiset on ihan pikkuruisia, kovinkin helposti toteutettavia. Sitten on hyvä olla niitä isompiakin, sellaisia jotka saattavat jäädä vain haaveen asteelle, mutta silti on ihanaa välillä uppoutua unelmiinsa ja leikitellä ajatuksella minkälaista elämä vois olla silloin kun joku oikein iso unelma toteutuis. Se ei tarkoita sitä etteikö eläisi hetkessä ja nauttisi siitä mitä tällä hetkellä on. Ei ainakaan toivottavasti. Jos sitä alkais elämään pelkkien unelmien varassa niin sittenhän elämä muuttuis aika raskaaksi ja ehkä toivottomaksikin. Kun ei niitä kaikkia haaveita saavuta välttämättä koskaan. Eläis vaan siinä surussa ja ahdistuksessa siitä mitä ei ole kuin että nauttis ja olis onnellinen siitä mitä on.

Millainen ihminen on hän jolla ei ole haaveita? Se tuntuu mulle aivan käsittämättömältä. Sitähän on niin monesti itseä viisaammatkin sanonut että niin kauan kun on toivoa on elämää. Eikö tuo haaveilu oo vähän samaa kaliberia?

Itse haaveilen paljon ja usein. Unelmia on monenlaisia. Haaveilen Akin kanssa yhteisestä reissusta Kuusamoon pienelle karhunkierrokselle tai Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Roadtripistä ympäri kesäistä suomea. Haaveilen kesäisestä mökkireissusta kaikkien rakkaitten ystävieni ympäröimänä. Haaveilen lapsenlapsista ja siitä että voisin jatkaa aina töitä lasten parissa. Haaveilen yhteisestä kodista Akin kanssa. Sellaisesta jota voitais laittaa pikkuhiljaa ihan oman näköiseksi. Järkätä siellä kivoja juhlia ystäville ja sukulaisille. Haaveilen että saisin joskus asua pitemmän ajan pohjoisessa, päästä maistamaan sitä elämäntapaa ja -tyyliä. Oon haaveillut todella pitkään, siis lähes koko aikuisen elämäni, siitä että mua kosittais enkä ole vielä sitä kokenut. (Toteutuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä koska elän miehen kanssa joka ei halua enää toista kertaa naimisiin, mutta ei haittaa sillä haaveet voivat myös pysyä sellaisina.) Haaveilen pääseväni parempaan kuntoon fyysisesti ja että tämä mun henkinen hyvinvointi vois jatkua pitkään. Eniten haaveilen tämän parisuhteen hyvinvoinnista, että se pysyis näin hamaan tulevaisuuteen asti.

Siinä sitä on haavetta yllinkyllin, isoa ja pientä. Ja toki vain pintaraapaisu. Uusia tulee koko ajan lisää ja toiset toteutuessaan haihtuvat muistojen joukkoon.

Muista unelmoida!!!

rakkaudella,
Sartsa

PATIKOINTIRETKI KULHANVUORELLA

Eräänä kuulaan kauniina syyssunnuntaina päätettiin jo tututksi tulleeseen tyyliin lähteä nauttimaan raittiista ulkoilmasta ja ihmettelemään taas uusia juttuja mitä luonnolla on tarjolla. Kohteeksi valikoitui Kulhanvuori, jossa me ollaan kertaalleen ihan vain notskilla käyty joskus viime talvena. Silloin oli sen verran paljon lunta, ettei reitille itse asiassa ollut mitään asiaa. Mutta silloin jo jäi sellainen kipinä, että pitää tulla joskus tutkimaan paikkaa tarkemmin. Kulhanvuori sijaitsee Saarijärven ja Multian rajamaastossa. Kurkkaa täältä paikan infoa

Reitti oli muistaakseni vähän vajaat 4 kilometriä pitkä. Jossain infossa luki että 3,2km mutta oman puhelimeni sovellus näytti 3,8 kilsaa. Ihan sopiva päiväretkikohde siis. Heti alussa tuli selväksi, että hiukan kipuilevaa akillesjännettäni koetellaan tällä reitillä melkoisesti, sillä nousua oli lähes pystysuoraa rinnettä ylös. Kuten alla olevast kuvasta näkyykin, niin Kulhanvuori nousee 260m merenpinnan yläpuolelle. Rinteeseen oli luonto muovannut omat portaansa kivistä ja juurakoista. Sai olla aika tarkkana mihin jalkansa laittoi ettei nyrjäyttänyt nilkkaansa. Melkoisen puuskutuksen saattelemana päästiin sitten vihdoin valloittamaan vuori.

Sieltä ylhäältä oli komeat ja jylhät metsämaisemat. Enemmän wau efektiä ainakin mulle henkilökohtaisesti toi kohta vuorelta laskun jälkeen eteen tuleva pieni metsäkoski. Ehkä senkin takia ettei osannut todellakaan odottaa mitään sellaista. Mä rakastan tuijottaa vaahtoavan pyörivää vesityrskyjä. Tässä fiilistellessä menikin tovi.

Siinä samalla saattoi ottaa voimaa mäntyvanhukselta, joka nökötti uoman varrella.

Polku seurasi hyvän matkaa uoman vierustaa pitkin. Kuohuva koski vaihtui rauhallisempaan virtaan matkan edetessä. Nätit oli maisemat silti edelleen.

Koski oli tietenkin nimeltään Kulhankoski.

Reitti oli kyllä tosi monimuotoinen ja sen varrella tuli vastaan niin vaihtelevasti erilaista maisemaa ja silmän iloa. Kun oltiin ensin noustu vuorelle,laskettu siitä alas Syväojanrotkoon ja ohitettu tuo Kulhankoski niin sitten polku johtikin majesteetillisen kallion reunaa myötäillen. Mä tykkään kivistä ja kallioista jostain syystä. Ne vaan puhuttelee mua.

Jyhkeä oli kallioseinämä

Luonnon muovaamat kiviportaat

 Reitin monipuolisuudesta kertoo myös se, että edellisten kohteiden jälkeen oltiin ohitettu metsäniitty niin sanoin Akille, että eipä täältä puutu enää muuta kun suo niin on ollut vähän kaikenlaista maisematyyppiä. Niinhän me sitten kohta laskeuduttiin jälleen rinnettä alas vain huomataksemme, että siinähän sitä suotakin nyt sitten ois tarjolla. Uskomatonta!

 Reitin lopussa oli nuotiopaikka, missä me silloin talvella oltiin käyty ja tarkoituksena oli nytkin siihen jäädä ruokailemaan. Paikka oli kuitenkin kovin suosittu, meidänkin kanssa reitille lähti muutama muukin porukka ja notskilla oli niin paljon väkeä että päätettiin ettiä ruokailupaikka jostain muualta. Niinpä googleteltiin tovi ja päädyttiin erääseen laavuun joka oli kotimatkan varrella olevan kalastuskosken vieressä. Matkalla sinne me törmättiin maapallopatsaaseen. Tämmöisestä spektaakkelista on kyse

Patsaan pihapiirissä oli edelleen jäljellä patsaan tekijän Matti Rutasen kotitalo ja muutkin rakennukset. Alla ulkorakennus. Matin kotitalon lisäksi oli myös jäljellä talo, jonka tekstin mukaan Matti oli rakentanut koska oli kovasti toivonut itselleen vaimoa. Niinpä hän sitten vuosikausia odotti vaimoa tulevaksi mutta eipä häntä koskaan näkynyt. Matti sitten muutti taloon yksin viimeisiksi elinvuosikseen.

Itse maapallopatsas

Oli kyllä aivan poikkeuksellisen mukava retkipäivä. Sitä on tullut nähtyä kaikenlaisia paikkoja mutta tämä meni kyllä ihan top kolmoseen. Ainakin näillä leveyksillä.

Mä kuulin tänään radiosta, että on tehty oikein tutkimus metsän ja luonnon vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Itse asiassa onnellisuuteen. Mä oon kyllä ihan samaa mieltä. Mitä enemmän tässä on tullut luontopolkuja ja retkikohteita koluttua niin sitä enemmän luonto tuntuu akkuja lataavan. Huomaan olossani, että jaksan nykyään paljon paremmin. Laitan sen oikein mielelläni ulkoilun piikkiin. Suosittelen lämpimästi!

rakkaudella,
Sarsa