Tähän väliin onkin kait paikallaan mainita ultimaattisesta keski-ikäistymisestä sillä radio-ohjelmien vakioihin kuuluu tätä nykyä sellaset klassikot kun puhelinlangat laulaa ja enska eli entisten nuorten sävellahja. On sitä tullut kuunneltua useaan otteeseen kansanradiotakin :D Tähän liittyen oon ettinyt sellasta vanhaa patteriradiota josta ois aivan ihanaa kuunnella kyseisiä ohjelmia kesällä ulkona ihan missä vaan. Kuvittelen sellaisen vähän rahisevan äänen kun ikivihreät biisit soivat jossain upeassa paikassa vaikka järven rannalla.
Anyway palatakseni tuohon viime lauantain aavistuksen heikohkoihin oloihin. Kuulin radiosta haastattelun jossa haastateltiin jotain iskelmälaulajaa. En oikeestaan muista yhtään kuka se oli, mutta ei kukaan näistä isommista jatkuvasti julkisuudessa olevissa herroista. Ehkä joku tuore tulokas. No, sen ei väliä vaan lähinnä se mitä tämä herra lausui siinä haastattelussaan. Häneltä kysytiin mistä hän haaveilee niin vastaus oli ettei hän haaveile mistään. Jopa pienen miettimisen jälkeenkään mitään haaveilun kohdetta ei löytynyt. Naurahtaen vielä lisäsi että hän nyt on vähän tälläinen tässä hetkessä elävä ihminen eikä mikään haaveilija. Muhun tää iski jostain syystä tosi kovasti. Aloin pohtia voiko todella olla niin, että joku ihminen ei haaveile mistään. Mä en kerta kaikkiaan pysty uskoa, että niin vois olla. Mun mielestä se on jopa jonkilainen elinehto ihmiselle että on haaveita ja unelmia. Kaikkien niiden ei tarvitse olla isoja ja valtavia vaan toiset on ihan pikkuruisia, kovinkin helposti toteutettavia. Sitten on hyvä olla niitä isompiakin, sellaisia jotka saattavat jäädä vain haaveen asteelle, mutta silti on ihanaa välillä uppoutua unelmiinsa ja leikitellä ajatuksella minkälaista elämä vois olla silloin kun joku oikein iso unelma toteutuis. Se ei tarkoita sitä etteikö eläisi hetkessä ja nauttisi siitä mitä tällä hetkellä on. Ei ainakaan toivottavasti. Jos sitä alkais elämään pelkkien unelmien varassa niin sittenhän elämä muuttuis aika raskaaksi ja ehkä toivottomaksikin. Kun ei niitä kaikkia haaveita saavuta välttämättä koskaan. Eläis vaan siinä surussa ja ahdistuksessa siitä mitä ei ole kuin että nauttis ja olis onnellinen siitä mitä on.
Millainen ihminen on hän jolla ei ole haaveita? Se tuntuu mulle aivan käsittämättömältä. Sitähän on niin monesti itseä viisaammatkin sanonut että niin kauan kun on toivoa on elämää. Eikö tuo haaveilu oo vähän samaa kaliberia?
Itse haaveilen paljon ja usein. Unelmia on monenlaisia. Haaveilen Akin kanssa yhteisestä reissusta Kuusamoon pienelle karhunkierrokselle tai Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Roadtripistä ympäri kesäistä suomea. Haaveilen kesäisestä mökkireissusta kaikkien rakkaitten ystävieni ympäröimänä. Haaveilen lapsenlapsista ja siitä että voisin jatkaa aina töitä lasten parissa. Haaveilen yhteisestä kodista Akin kanssa. Sellaisesta jota voitais laittaa pikkuhiljaa ihan oman näköiseksi. Järkätä siellä kivoja juhlia ystäville ja sukulaisille. Haaveilen että saisin joskus asua pitemmän ajan pohjoisessa, päästä maistamaan sitä elämäntapaa ja -tyyliä. Oon haaveillut todella pitkään, siis lähes koko aikuisen elämäni, siitä että mua kosittais enkä ole vielä sitä kokenut. (Toteutuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä koska elän miehen kanssa joka ei halua enää toista kertaa naimisiin, mutta ei haittaa sillä haaveet voivat myös pysyä sellaisina.) Haaveilen pääseväni parempaan kuntoon fyysisesti ja että tämä mun henkinen hyvinvointi vois jatkua pitkään. Eniten haaveilen tämän parisuhteen hyvinvoinnista, että se pysyis näin hamaan tulevaisuuteen asti.
Siinä sitä on haavetta yllinkyllin, isoa ja pientä. Ja toki vain pintaraapaisu. Uusia tulee koko ajan lisää ja toiset toteutuessaan haihtuvat muistojen joukkoon.
Muista unelmoida!!!
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti