Huono fiilis on hiljalleen väistymässä. Onkohan ollut kuitenkin kyse jostain pms oireista? Ainakin kesti hiukan turhankin kauan mikäli jotain sellaista olis ollut. Mua kuitenkin ilahduttaa ja mieltäni kovasti kutkuttaa, että tänään jo oli huomattavasti kevyempi päivä. Töissäkin. On pakko sanoa, että mä oon oikein tyytyväinen itteeni. Siis sen suhteen, että mä oon onnistunut hölläämään tahtia töissä ja olemaan puuttumatta asioihin joihin mun ei tarvi puuttua. Se on aiheuttanut välillä tunnetta, että mä vaan lusmuilen enkä hoida hommiani kunnolla. Kuitenkin oon saanut sitten heti kiinni näistä ajatuksista ja todennut itelleni että tämä on nyt se pakollinen juttu millä mun pää pysyy kasassa. Mun on tässä iässä viimeistään ymmärrettävä voimieni rajallisuus niin etten polta itteäni turhaan loppuun. Se tapahtuis juuri niin, että ajattelee toistenkin puolesta että kaikki hoitavat hommansa ajallaan ja muistaa asiat muittenkin puolesta. Tai että käyttäis energiaansa siihen, että yrittää saada työyhteisön toimimaan. Jos muut ei jaa sitä ajatuksta niin minkä mä sille voin. Hyvä siis, että oon osannut selittää tämän asian itselleni niin että voin olla hyvillä fiiliksin eikä omatunto kolkuta etten ole tehnyt tarpeeksi.
Huijarisyndroomaa mä poen edelleen, enkä varmaan pääse siitä koskaan eroon. Sehän tarkoittaa sitä, että vaikka hoitais hommansa kuinka hyvin töissä niin ei omasta mielestään tee koskaan riittävästi. Ja jollain tasolla ei osaa ottaa positiivista palautetta vastaan vaan kuvittelee aina että kohta nuo toiset huomaa että en mä oikeestaan osaa mitään. Mä ajattelen oikeasti niin ja se on kyllä aika surullista. Kun tarkemmin ajattelee. Pitäis osata olla itselleen hellempi ja antaa sitä positiivista palautetta mitä mä niin mielelläni annan kyllä muille. Jos mä ajattelen järjellä niin kyllähän mä tiedän hoitavani hommani vähintäänkin hyvin. Ja jopa hiukan enemmänkin. Silti mä vaan ruoskin itteäni ja vaadin koko ajan enemmän. Tai mietin mitä mä en tehnyt. Ihan hullua ja ainakin helvetin kuluttavaa.
Kuten sanottua, tänään kumminkin tuntui jo paljon kevyemmältä. Työt tuli hoidettua aika tehokkaasti, työkaverien kanssa sujui ihan mukavasti ja muutenkin päivä meni kohtuu nopeasti. Ja ajatus siitä, että ollaan jo keskiviikossa tuo myös mahtavaa fiilistä. Kyllähän tämä siis tästä vielä isoksi iloksi muuttuu. Lomakin jo kolkuttelee ihan nurkan takana.
Eilen kateltiin vielä ennen nukkumaan menoa Ensitreffit alttarilla sarjan tuorein jakso. Se herätti taas ajatuksia niinkun tekee joka kerta. Sitä jotenkin väkisinkin peilaa omaa parisuhdettaan sarjan pareihin ja taas vastaavasti niihin neuvoihin joita ammattilaiset siinä antavat. Monta kertaa on tullut sellanen olo, että on osannut itse tehdä aikalailla oikeita asioita. Yhtä usein on myös herännyt huoli että jotkut asiat on jääneet vaille huomiota.
Ylipäänsä parisuhdetta on tullut mietittyä viime aikoina aika paljonkin. Siis tietty tätä omaa mutta myös yleisesti ottaen. Omassa parisuhteessa on kaikki hyvin ja olo tuntuu oikein sellaselta levolliselta ja turvalliselta. Tokikaan ei olla pitkään aikaan juteltu asioista ja tavallaan päivitetty tilannetta. Ollaan kuitenkin jossain vaiheessa sovittu, että kun kerran molemmat ollaan ihan aikuisia ihmisiä niin toisella on lupa olettaa että jos asiat muuttuu eikä toisen mielestä enää olekaan niin hyvä olla niin hän sitten sanoo kyllä. Ettei koko ajan tarvi olla kyselemässä tai ylipäänsä edes miettimässä koko asiaa. Sitten kumminkin sitä puhumista niin kovasti mainostetaan joka käänteessä. Juurikin myös tuossa ensitreffeissä. Itekin oon aina ollut puhumisen puolesta, ja nyt kun oon huomannut että toista osapuolta sellanen jauhaminen ahdistaa niin oon opetellut vähän siitä eroon. Ja huomannut yllätyksekseni kuinka se tuo mulle itelle paljon rauhallisemman olon. Kun ei jatkuvasti tarvi olla miettimässä ja analysoimassa kaikkea. Nyt sitten välillä tuntuu, että tekeekö väärin kun ei puhuta. Että ollaanko tässä nyt heitetty parisuhde hiukan liiankin löysälle vaihteelle. Sitten oon kumminkin antanut ittelleni luvan vaan olla ja nauttia tästä parisuhteesta kun asiat on kerran ihan hyvin. Eletään päivä kerrallaan ja murehditaan sitten jos sellaseen on aihetta.
Tätä tämä on, mun elämä. Jatkuvaa tasapainottelua sen välillä mitä pitää ja mitä kannattaa painottaa. Se hyvä puoli tässä on, että oon oppinut aika hyvin kumminkin tuntemaan itteni ja omat voimavarani että osaan pelata näitten fiilisteni kanssa. Ettei ne paina mua maahan. Tai hajota.
Näillä eväillä siis mennään tällä hetkellä. Nyt voi sanoa hyvillä mielin että all good everything.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti