Luottamus huonoon kuntoon päässeessä satamassa

" Siitä on jo kovasti aikaa, kun nostimme ankkurit matkakumppanini Rakkauden kanssa ja lähdimme seilaamaan Elämän meriä. Näimme monia uusia, mieltä hipovia maisemia, kauniina houkuttelevia satamia joihin tahdoimme poiketa. Matkan aikana huomasimme, ettei ole helppoa yhdistää kahden kovin erilaisen tyypin, Elämän meriä kolunneen kulkijan ja tukevasti kuivalla maalla viihtyneen maakravun, elämää yhteen. Niin hyvä kun Rakkauden kanssa olikin seilata, huomasimme jossain vaiheessa että on hyvä palata takaisin kuivalle maalle ja sulatella kaikkea mitä olimme matkallamme nähneet ja kokeneet.

Muistan, että sinä syksynä luonto kylvi poikkeuksellisen kirkkaissa väreissä. Kun ankkuroimme Luottamuksen Port Minän satamaan, niin kaikki näytti jopa hiukan oudolta. En ollut tuntea satamaa samaksi ja vähän aikaa minut valtasi pelko siitä, että kaikki olisi poissaollessani jotenkin muuttunut. Jos kukaan ei ollutkaan muistanut pitää Port Minästä huolta vaan sen oli annettu rapistua. En edes huomannut kauniin keltaista lehtimattoa joka peitti joka puolella tiet ja polut punaisen ja vihreän vivahteineen. En nähnyt lehtien tiputtua jo paljastuneiden oksistojen välistä vielä innokkaana loistavaa aurinkoa. Syksyinen kirpeä tuulikin sai purra poskipäitäni ihan vapaasti, ilman että kiinnitin siihen mitään huomiota. Minulla oli hätä saattaa Port Minä kuntoon. Hoitaa sitä ja puunata paikat kiiltäväksi. Tiesin, että vasta sitten voisin rauhoittua ja pysähtyä nauttimaan mistään muusta. Rakkaus ei voinut ymmärtää sitä, vaan tahtoi minua kanssaan nauttimaan syksyisestä luonnosta, Kyllähän minä meninkin, mutta iso osa siitä kauneudesta meni ohi Port Minää murehtiessani. Mikä siinä oikein oli muuttunut? Mitä minun pitäisi ensisijaisesti laittaa kuntoon?

Istuin penkillä sataman liepeillä monta iltaa aina pimenevään yöhän saakka. Tuijotin edessäni mustuvaa vettä ja vieressäni tuulessa leikkiviä lehtiä. Halusin saada asioihin selvyyden. Halusin hoitaa Port Minän taas kuntoon, että voisin nauttia elämästä maalla. Vai oliko kaipuuni Elämän merelle kuitenkin niin kova, ettei tämä elämä ollutkaan minua varten. Voisinko koskaan tulla onnelliseksi tässä, paikallani? Ajatus ei jättänyt minua rauhaan vaikka syksyn kylmänä purevat tuulet jo pieksivät poskiani oikein kunnolla. Rakkaus istui välillä pitkiä tovia vieressäni ja yritti kovasti ymmärtää mitä mielessäni liikkui. Myös Toivo piipahti aika ajoin antamassa kannustavia sanoja ja elämän viisauksia. Lupasi olla olemassa aina kun häntä tarvitsisin. Päivä päivältä aloin saamaan kiinni ajatuksista jotka päässäni myllersivät. Olin vakuuttunut siitä, että haluan edelleen jäädä tähän satamaan. Laittaa Port Minän elämänsä kukoistukseen ja jättää Elämän merien koluamisen toistaiseksi taakseni. Pieni kaiho jää kuitenkin jonnekin sydämen perimmäiseen sopukkaan, joka epäilee ettei tämä ole ratkaisu joka kantaa hamaan loppuun saakka. Minä tiedän kuitenkin että tällä hetkellä se on hyvä. Oikein hyvä. Rakkaus istuu viereeni penkille ja yhtä äkkiä näen miten hohtavan kauniina syksyiset värit leimuavat ympärillämme. Painan pääni hänen olkapäälleen ja tuijotamme hiljaa ulapalle."

rakkaudella,
Sartsa