Tästä tutustumaan mikä Linnavuori
Hiukan mietitytti lähteä kiipeämään kivistä ja juurakoista koostuvaa polkua kohti huippua, mutta päätettiin vaan olla varovaisia ja edetä hitaasti. Kyllä kannatti. Näkymät sieltä laelta oli kyllä aivan henkeä salpaavat.
Radiojuontaja Kimmo Vehviläinen sanoo jossain mainoksessa luonnon keskellä seisoessaan jotenkin niin että tässä kohtaa luonto sanoo että ole Kimmo hetken aikaa ihan hiljaa. Mulla tuli tuon maiseman äärellä ihan sama efekti. Piti hetken aikaa tuon kuvan räppäämisen jälkeen laittaa puhelin pois ja olla ihan hiljaa tovi. Luonto tuntui oikein tankkaavan voimaa ja virtaa muhun. Upeaa!
 |
| Minun suomeni... |
 |
| Upea maisema |
 |
| Männyn oksilla oma elämä |
Sitten pitikin hetken aikaa miettiä mitäs sitten tehtäis. Toki täytyi kätköillä välillä. Pistäydyttiin siis tsekkaamassa Kuhmoisten kirkko. Kätkö jäi tällä kertaa löytymättä.
Seuraavan kohteen kanssa vedettiin vesiperä. Oltiin menossa Puukkoisten kivikoskelle mistä piti löytyä myös taiteilija Pekka Halosen kesäasuntonta toiminut torppa. Noh, monien vaiheiden jälkeen me löydettiin kyllä perille, mutta itse torpan ja vieressä sijainneen vanhan myllyn kohdalla oli kyltti yksityisalue. Ei meidän siis auttanut kun lähteä nuolemaan näppejämme. Aikomuksena oli etsiä notskipaikka että saatais pullakahvit juotua ja paistettua vaikka vähän makkaraakin hiukopalaksi. Tällä kertaa paikan löytäminen meinasi osoittautua täysin ylivoimaiseksi. Etsinnässä oli näet laavu jonka lähelle saa auton parkkiin. Ei siis haluttu lähteä tällä kertaa kiertämään mitään muutaman kilometrin lenkkiä vaikkapa läheiseen Isojärven kansallispuistoon. Hyvä tovi saatiinkin sitten googletella kunnes päätettiin lähteä ajelemaan kotia kohti ja mennä matkan varrella Jämsään ja siellä kertaalleen käydylle Palvian laavulle.
Matkalla alkoi sataa välillä aika rankastikin joten mietin jo, että pitäiskö sitä kumminkin ajaa vaan suoraan kotiin. Halu pitkästä aikaa notskin äärelle oli kuitenkin kova joten ajattelin että katotaan ihan rauhassa. Sade onneksi lakkasikin sitten aika nopeasti ja perille päästyä ei satanu enää yhtään. Parkkipaikalle päästyämme huomattiin heti, että ollaan eri laavulla missä viimeksi on käyty. No sehän ei haitannut muuta kun sen, ettei voitu tietää kuinka pitkä matka sinne laavulle on. Metsän siimekseen puikattiin siis kutsuvien pitkospuiden kautta. Mulle kävi heti selväksi, että kylmä hiki hiipii selkään koska pitkospuut oli juuri sellaset joita mä inhoan ja kammoksun. Keikkuvat, osittain rikkinäiset ja sateen jäljiltä todella liukkaat. Kieli keskellä suuta mä etenin kunnes vastaan tuli pieni metsäpuro jonka yli oli joku päivä mennyt kunnon silta. Se oli nyt kuitenkin mennyttä, sillä se oli niin rämähtänyt ettei siihen ollut mitään asiaa. Viereen oli laitettu lauta jota pitkin sitten piti tehdä ylitys. Olin ihan että ei helvetti soikoon tuu mitään. Onneksi puro oli aika kapea joten ylitettävä matka ei ollut kovin pitkä. Pelkoa päin ja lankulle vaan. Pääsin kuin pääsinkin kuivin jaloin yli ja matka jatkui. Lopulta matka laavulle ei ollut kun noin 200m. Ja samassa kävi ilmi, ettei myöskään ollut mitään laavua vaan pelkkä nuotiopaikka. Näytti hiukan siltä, että paikalla oli joskus ollut laavu joka oli sittemmin palanut. Näin päättelimme mustuneista puunrungoista paikalla.
Paikka itsessään oli tosi ihana. Jälleen luonto mykisti meikäläisen. Kuvat kertokoon.
Siinä me sitten syötiin parit makkarat ja juotiin kahvit päälle. Korpit pitivät aikamoista meteliä järven toisella puolen ja lentelivät yläpuolella. Yllättävän äkkiä alkoi sitten hämäräkin laskeutua ja oli aika lähteä kotimatkalle kun vielä nähtiin kävellä niitä pitkoksia pitkin.
Akut täynnä sitten kotiin nauttimaan vielä yleisurheilun mm-kisojen vipasta kisapäivästä. Sellainen retkiviikonloppu tällä kertaa.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti