SUNNUNTAIHÖLLÄILYÄ

Aivan täydellisen mahtava sunnuntaipäivä menossa. Tälläsistä mä tykkään. Vähän on tullut jotain järkevääkin tehtyä kuten siivoiltua ja hoideltua pyykkihommia. Mutta sitten paljon on vain ollut sohvaperunana tai paremminkin sanottuna penkkiurheilijana. Lähes koko aamun on saanut olla talviurheilun äärellä kun on tullut naisten viestiä, ampumahiihtoa, alppihiihtoa ja kohta vielä miestenkin viestiä. Yle on kyllä nyt oikein ylenpalttisesti hemmotellut urheiluhulluja, kelpaa mulle.

Ulkona on aivan mahtava talvipäivä. Kylmää toki on, meilläkin mittari -20 huitteissa mutta näyttää nätiltä näin sisältä katottuna.

Ulkona oon käynyt sen verran että vein kaikki petivaatteet ulos tuuleentumaan. Ihanaa mennä illalla nukkumaan tuulettuneeseen petiin. Pikkunen ongelma saattaa olla tuon meidän wellpur petarin sulattaminen. Se oli nimittäin jo ekan vartin jälkeen ihan kivikova kun oli vähän jäässä. Muistelen ohjeistusta, että sitä pitäis aina välillä rullata ja niinpä mä sitten tein työtä käskettyä. Rullasin sen ja sidoin ohuella narulla kiinni. Sitten pystyyn se tuohon terassille tuuleentumaan. Ans kattoo miten kauan menee ennenkun se sulaa niin että rullautuu takaisin. Eikähän se aamuun mennessä oikene.

Tänäänkin ihan hyvin ois voinut mennä ulkoilemaan mutta vahvasti näyttää siltä että täällä sitä vaan tyydytään ihailemaan talvisen maiseman kauneutta lasin läpi. Sen verran mä oon ollut reipas tänään, että pakkasin huomista vesijumppaa varten jo laukun valmiiksi. Otan sen huomenna töihin mukaan niin saan mennä suoraan töistä päin jumppailemaan. Muuten on vaara ettei tuu mentyä ollenkaan. Kerran oon käynyt vesijumpassa ja se tuntui ihan mukavalta, joskin kesti vaan puoli tuntia ja loppui vähä kun kesken. Taas oon tehnyt itteni kans sopimuksen, että ens viikolla sitten pitää liikkua. Se on ihanaa kun aina maanantaina on jotenkin ihan kun uus alku. Ainakin hetkellisesti voi ajatella, että kaikki on mahdollista tästä eteenpäin. Siinä mielessä mä rakastan kaikkia alkuja. Tällä hetkellä myös maanantaita.

Tälle päivää ei oo mitään ihmeempiä suunnitteilla. Ruokaa pitäis laitella jossain vaiheessa ja josko sitä ehtis hyvän kirjan avata niin oispa mageeta. Mä lainasin kirjastosta Dan Brownin Alku kirjan ja sitä oon nyt joka välissä ahminut vähän. Jäin heti da Vinci koodista koukkuun noihin Brownin kirjoihin ja oon kaikki  aikaisemmat lukenut. Mua kiehtoo se taidehistorian ja uskonnon kietominen mitä jännittävimpiin kuvioihin. Sitten saa miettiä mielessään mikä on totta ja mikä on kirjailijan loistavaa mielikuvitusta. Ainoita kirjoja jotka on jollain lailla haastaneet miettimään asioita jotka on aina olleet itsestään selviä.

Tosi kivaa sunnuntaita sulle. Toivottavasti oot saanut kerättyä akkuun virtaa uutta viikkoa varten.

rakkaudella,
Sartsa

LEVOTTOMUUS

Mulla on jotenkin tosi levoton olo. Oon huomannut sen viime aikoina. Yhtään, siis en sitten niin vähääkään, osaa edes arvella mistä se mahtaa johtua. On sellanen olo että jotain pitäis tapahtua mutta en tiedä mihin tuo olotila liittyy. Sen vaan tiedän, että oon vastaavanlaisen tunteen kanssa paininut pari kertaa aiemminkin mutta silloin moiseen fiilikseen on ollut ihan selkeä syy. Tällä hetkellä tosiaankaan en pysty erittelemään mihin tämä olotila viittaa. Arvelen vaan, että jotain muutosta on ilmassa. Kait sitä pitää vaan kiltisti odotella aikaa oikeaa. Tosi vaikea on luottaa siihen, että ne asiat mitkä pitää tapahtua tulee tapahtumaan silloin kun aika on oikea. Mä oon niin kovin huono odottelemaan mitään kun pitäis saada valmista nyt ja heti.

Oon mä jo tietenkin vähän istunut itteni kanssa alas, oikein ajan kans, ja kysyny itteltäni että mistäs nyt oikeen mahtaa tuulla. Jotain arveluja ja täkyjäkin oon heitelly ilmoille mutta tosiaankaan vielä en oo hoksannut että minkä pitäis muuttua. Tai että haenko mä ylipäänsä muutosta. Vai mikä tämä olotila sitten oikein on. Toisaalta nämä ajatukset ja tuntemukset voi liittyä väkisinkin ajatuksissa marinoituviin mahdollisiin työkuvioihin. Töiden suhteen kun on menossa kaikenlaista ja ongelma on se, että ei voi yhtään olla varma mikä on se oikea tie. Tai edes se mikä oikeasti on toteutumassa. No, onpas nyt hankalan kuuloista, mutta siis... Niin, epävarmuus on välillä hankalaa.

Mulla on muutama tehokas kuukausi vielä tätäkin työsopimusta jäljellä mutta en voi sille mitään että katse kääntyy jo tulevaan. Siis siihen mitä tapahtuu ensi syksynä. Vaihtoehtoja on mutta ei yhtään mitään selvää suuntaa. Ainut varma juttu tällä hetkellä ajatellen on se, että asiat tulee muuttumaan. Tällä samalla kuviolla mä tuskin jatkan syksyllä. Joko mä jatkan vielä tuolla nykyisellä koululla mutta paljon pienemmillä viikkotunneilla kun nyt tai sitten mä siirryn kokonaan toiseen paikkaan. Yhtä todennäköinen vaihtoehto on myös se, että oon syksyn tullen työtön. Tai että saan hyvällä onnella tehdä sijaisuuksia silloin tällöin. Se olis se kaikista paskamaisin vaihtoehto. Kunhan saisin tehdä pitkällä sopimuksella töitä edes jonkinlaisin viikkotunnein, joilla vielä tulee toimeen. Siinä siis töihin liittyvät epävarmuustekijät jotka väkisinkin saa nuo pari aivosolua törmäämään aina välillä keskenään.

Muunkin elämän suhteen tarvittais kipeästi muutosta. Se perhanan liikunta ei nyt vaan millään, ei siis niin meinaan millään, tunnu tarttuvan mun lahkeeseen. Aina kun jotain hetkellisesti käyn tekemässä niin olotila on aivan mahtava ja mietin että miksi  mä en voi tehdä tätä säännöllisesti kun se kerran on niin kivaa. Se liikunnan jälkeinen fiilis on jotain mitä kannattais tavoitella, ihan niinkun vaikka päivittäin. Voi PIIP PIIP PIIP!!! Mä epätoivon vimmalla odotan sitä päivää kun liikunnan riemu vie mut mennessään. Se on tullut ennenkin, niin miksei nytkin.

Muuten mun elämä on aika tasaista tällä hetkellä. Onko haaveissa jotain muutoksia niin ei välttämättä mutta voin mä tunnustaa että jotain pientä toivetta ehkä jostain on. Niistä sitten jos tulee ajankohtaiseksi.

En tiedä oikeastaan mikä tämänkään tekstin pointti oikein oli kun ei mulla kerran oikeesti oo mitään kerrottavaa. Tämmösiä juttuja mä kumminkin siis pyörittelen mielessäni. Välillä ihan mahdottoman tosissanikin. Pakko vaan luottaa, että elämä kantaa tälläkin kertaa ja jotain tapahtuu sitten kun aika on.

On se jännä, että joskus lapsena sitä niin ajatteli että aikuisena kaikki on niin selvää ja saa tehdä mitä haluaa. Ostella mitä haluaa ja syödä karkkia niin paljon kun haluaa. Sitä on talo ja perhe ja käydään töissä. Niin yksinkertaista. Ehkä on ihan hyvä vaan ettei siinä vaiheessa vielä oo aavistustakaan miten monimutkaista elämä voi olla. Kun hetken kaikki on helppoa ja selkeää niin seuraavassa hetkellä kaikki on taas levällään. No, ainakin mun elämässä. Oon aika varma ettei kaikki oo tälläsiä helvetin pyryharakkoja jotka on ihan all over the place. Välillä mä oon itteeni tosi kyllästynyt ja tarviisin kipeesti lomaa ittestäni. Vielä en oo keksinyt miten se tapahtuu.

En tiedä oikeastaan mikä tämänkään tekstin pointti oikein oli kun ei mulla kerran oikeesti oo mitään kerrottavaa. Tämmösiä juttuja mä kumminkin siis pyörittelen mielessäni. Välillä ihan mahdottoman tosissanikin. Pakko vaan luottaa, että elämä kantaa tälläkin kertaa ja jotain tapahtuu sitten kun aika on.


rakkaudella,
Sartsa

IHON HYVINVOINTI

Mä oon alkanut nyt kiinnittää enemmän huomiota mun ihoon ja etenkin sen kosteutukseen. En oo varmaan ainoa jonka iholle nämä sinänsä niin ihanat ja kuulaat pakkaspäivät on ihan murhaavia. Onneksi oo.saanut lääkityksen avulla kilpparini vajaatoiminnan aisoihin joten sen puolesta iho ei ole enää ihan hilseilevän kuiva. Välillä se oli jo oikeinkin hyvä mutta tosiaankin nyt nämä kiristyneet pakkaset on saaneet ihon tosi kuivaksi.

Ensiapuna oon yrittänyt muistaa juoda paljon vettä. Eli siis sisäinen kosteutus käyttöön. Toki sitten myöskin ihan rasvaamalla ahkerasti. Sekään ei vaan oo tuntunut auttavan kerta päivään. Töissä oon ihan kylmästi joutunut myös vähentää käsien pesemistä sillä välillä mun käsistä on iho mennyt ihan rikki. Ja rasva mulla on työpöydällä aina valmiudessa.

Naamataulu on kans ollu niin kuiva että ihan pölisee. Siis otsa etenkin on ihan hilseilly. Niinpä mä päätin koittaa kosteuttamiseen myös kasvonaamiota. Harrastan esim ihan tollasia halpoja kertakäyttönaamioita joita saa vaikka mistä kaupoista. Ne on osoittautunut tosi hyviksi. Tällä kertaa mun vastaan tuli tollanen panda naamio. Kankainen kasvonaamio siis. Sellasta en ollut ikuna koittanut ja kun hintaa oli huimat yksi euro niin päätinpä laittaa elämän risaiseksi ja kokeilla. Niitä oli kahdenlaisia joista toinen muistaakseni puhdistava mutta mä valitsin tietty tuon kosteuttavan. Tältä se sitten näytti 😁

Mä ajattelin että jep jep, tämähän on ihan lelu. Naamio tosin tuntui tosi ihanan raikkaalta heti joten aattelin että ainakin virkistyy jos ei muuta. Mä nimittäin oon alkanut aamuisin herätä tuntia aiemmin kun ennen ihan vaan mukavampien aamujen toivossa. Se on ollut parhaita päätöksiä hyvinvoinnin kannalta mitä oon aikoihin tehny. Kyseisenä aamuna mä olin jo ottanut lääkkeet ja syöny aamupalan. Lukenut aamulehdenkin. Niinpä laitoin tuon naamarin naamalleni ja samalla tein aamuvenyttelyt. Siinäkin yks uus juttu tälle vuotta, mä venyttelen aamulla ja herättelen sillä lailla kroppaani päivän koitoksille. On ollut superhyvä homma!!

15 minuutin jälkeen mä otin naamion pois ja olin todella yllättynyt lopputuloksesta. Kasvot oli ihanan pehmeät ja raikkaat. Peilistä katsoi mua oikeinkin pirtsakka typykkä. Tunne myös säilyi koko päivän. Olipa ihana päivän aloitus. Muistakaa hemmotella itteänne aina välillä. Tai vaikka joka päivä jos siltä tuntuu.

Oon myös yrittänyt kiinnittää hyvinvointiini muutenkin huomiota oikeastaan suoliston hyvinvointiin panostamalla. Kerroinkin kai jo leivän pois jättämisestä. Aamuleivät on vaihtuneet riisikakkuihin. Aamuisin juon sitruunavettä mikä tuntuu olevan hyväksi vatsalle. Tänään sitten tein Ruohonjuuresta tilauksen joka sisälsi mm hamppuöljyä jota mun työkaverini suositteli mulle. Katsotaan mikä teho sillä mahtaa olla mun vatsalle. Pienin askelin kohti parempaa oloa. Testailen eri juttuja ja kuuntelen kehoani. Eiköhän siitä hyvä tule.

Oman hyvinvoinnin lisäksi mä oon saanut hyvää fiilistä näistä pakkaspäivistä jolloin luonto on niin kaunista että tuntuu kun kävelis keskellä maalausta. Vielä kun sais ittestään irti sen perhanan liikkumisen. En käsitä miten vaikeeta se voi olla. Noh, kyllä sekin sieltä vielä tulee mukaan. Pakko uskoa! 

Reipasta loppuviikkoa!

rakkaudella,
Sartsa

MATKAMESSUT JA SCANDIC HAKANIEMI

Terkkuja Helsingistä ja erityisesti matkamessuilta. Ihana viikonloppu on takanapäin ja laitettu muistojen kultakantisen kirjan väliin. Oli kyllä tosi kiva reissu. Väsyneenä ja hiukan reissussa rähjääntyneenä sitä sitten tultiin eilen kotiin. Ei se tollanen matkustelu ja hippalointi niin vaan kropasta häviä tälläsellä keski-ikäisellä naisihmisellä.

Mun reissuhan alkoi jo 7.30 lauantai aamuna kun hyppäsin bussiin. Yllätyksekseni huomasin, että autossa oli jo siinä vaiheessa tosi paljon matkustajia. Ei siis puhettakaan että olisin viime vuoden tapaan päässyt pötkölleni takapenkille. No onnistui se torkkuminen ihan normipaikassakin. Auringon nousu saatteli meitä kohti Helsinkiä.

Jossain Tampereen ja Helsingin välillä

Porukkaa otettiin kyytiin Orivedeltä ja Tampereelta niin, että lopulta auto oli lähes täynnä. Itse asiassa mä taisin olla ainoita jotka istui yksin. Matkan aikana tehtiin yks stoppi, Linnatuulessa. Kaakaota ja croissant naamariin että jaksaa kierrellä messuilla.

Piti vähän teineillä kun oli niin kiva tuo taustaseinä :) 

Messuille saavuttiin yhtä aikaa ystäväni kanssa joka suunnisti sinne Vaasasta. Aikamoinen sattuma, että oltiin samaan aikaan portilla. Tossa vaiheessa jo huomasi, että messuilla oli porukkaa ihan yllin kyllin, mutta todettiin että koska meillä ei oo mitään aikataulua niin voidaan kierrellä ihan rauhassa niin kauan kun huvittaa. Hyvillä mielin sukellettiin joukkoon tummaan. Lähdettiin aarrejahtiin. Eteisestä sai ottaa kartan jossa oli merkattu eri pisteet joista piti käydä ettimässä tiettyjä koodeja. Kun vähintään 5 koodia oli kerätty niin sai palauttaa kartan ja osallistui 3000 euron arvoisen voittopotin arvontaan. Siinä oli ihan kiva ohjelmanumero niitä etsiä ja samalla tuli käytyä rupattelemassa osastoilla joissa ei välttis muuten ois tullut käytyä.

Monenlaista ohjelmaa olis taas ollut tarjolla ja niiden parissa ois mennyt aikaa vaikka kuinka mutta me käytiin kuuntelemassa Jaajo Linnonmaan tarinointia Virtual traveller firmastaan. Oon katellut noita videoita jo aikaisemminkin ja tykkään, että niitä on tosi kiva kattella. 360 kameralla kun kuvaa niin katsojastakin tuntuu kun olis ite paikalla.

Aamulypsäjä Jaajo

 Inarin osastolla oli tarjolla räp keikka kun saameksi räppäävä Ailu Valle esiintyi useampaankin kertaan. Mielenkiintoinen kokemus tämäkin! Rähkisvuohta eli rakkaus oli kuulemma tärkein sana mitä on olemassa ja sen Ailu käski laittaa muistiin.

Välillä piti pysähtyä vähän lepuuttelemaan jalkoja ja samallahan siinä nyt nautti vähän virvokettakin. Oli muuten harvinaisen kivan makuinen olut. Sanoo meikäläinen joka ei yleensä olutta tykkää juoda.

Käväisin mä toki oman kotikaupunkini osastoakin kurkkaamassa. Tänä vuonna se oli kuitenkin jotenkin tylsä.

Reilut kolme tuntia me sitten jaksettiin tallailla messukeskusta läpi ja sitten päätettiin lähteä hotellia kohti. Kävin mä vielä puolikkaan kalakukon ostamassa lähtiessäni. En oo ikuna maistanut kalakukkoa ja nyt oli pakko ostaa kun kerta tarjolla oli oikein Partasen Irenen kukkoa. Vielä en oo tosin ehtinyt maistaa.

Hotellina meillä oli tällä kertaa Scandic Hakaniemi, josta luin etukäteen kovinkin huonoja kommentteja. Oli homeista pesuhuonetta, töykeää palvelua ja mitä lie... Mietinkin jo, että minkälaiseen läävään sitä oikein joutuu yöksi. Kaveri sai huoneen puoli ilmaiseksi kanta-asiakas pisteillä. Yllätys olikin aikamoinen sitten kun huoneeseen astuttiin. Siellä näytti nimittäin tälläiseltä:

Voin kertoa, että kyllä ihan kelpasi. Ja vessa/suihkutilatkin oli ihan siistit. Ei ollut tietoa homeesta tai pahasta hajusta. Ei mitään moitittavaa.

Ikkunapöydältä löytyi sitten vedenkeitin ja tämmönen setti. Tää on kyllä kiva että hotelleissa on alkanut olla näitä että saa ite keitellä teet, kahvit tai kaakaot silloin kun huvittaa.

Nyt vielä erikseen tosi mukavana yllärinä oli tämä kirje ja puollo vettä sekä parin dominokeksin paketti. Liekö sitten ollut tuon pisteillä maksavan etuuksia nämä. Mua yllätti muuten, hiukan asian sivusta kertoen, että multa jäi tuo oma keksi syömättä sillä ei tehnyt makeaa mieli vaikka olin varma että kaipaan karkkia syömisen päälle. Karkkilakko on pitänyt täydellisesti siis. Eikä siis muitakaan herkkuja nyt sitten kaivannut.

Matkalla hotellille käytiin hakemassa pieni välieväs kaupasta sillä tarkoituksena oli kattoa fiiliksen mukaan jaksaako sitä illalla lähteä vaikka syömään johonkin. Mulla take away salaatti jonka huuhtelin alas karpalolonkerolla.

Ruuan jälkeen huomattiin, että naisten saunavuoro oli alkanut ja päätettiin vähän kun ex tempore mennä saunaan. Onneksi mulla on tollanen aina valmiina tuo mun reppuni joten kaikki tykötarpeet löytyi sieltä, että pystyin saunaan lähteä. Meillä oli huoneessa saunatakit ja tossutkin joten ei kun matkaan. Saunatilat oli myöskin mun mielestä ihan siistit ja asiansa ajavat. Oli kaikki mitä piti ollakin..Pyyhkeet ja befletit. Ainoa miinus ettei kaapin ovia saanut lukkoon ollenkaan.

Saunapuhtoisena valmiina 

Olipa ihanaa päästä taas saunaan. Vaikka olikin mun makuun vähän liian kuuma kun yli 80 astetta, niin silti. Meidän lisäksi paikalle ilmaantui yksi muukin saunoja mutta lähes koko ajan saatiin olla ihan rauhassa.

Huoneessa avattiin sitten skumppa ja otettiin rennosti maailmaa parantaen. Illan mittaan päätettiin jälleen ihan yllättäen lähteä etsimään lähellä olevaa Efes baaria ikäänkun Turkin reissujen muistelo hengessä. Kaveri onneksi osaa suhailla ratikalla sujuvasti niin voitiin kätevästi vuorokausilipun turvin matkustella niin paljon kun haluttiin. Efes bar löytyi Sörnäisistä johon siis ei ollut kovinkaan pitkä matka. Vähän oikein jännitti, että onko tuo Efes vaan kuumien Turkin lomapäivien huumassa niin hyvää kun muistelen. Mutta ei, kyllä se maistui hyvältä suomen talvessakin. Siinä on niitä ainoita oluita mitä pystyn juomaan ihan ongelmitta. Joka on aidosti hyvää. Alas nyt saa toki tiukan paikan tullen muitakin mutta tuo menee ihan mielellään.

Parin olusen jälkeen päädyttiin hakemaan ruoat mukaan ja syödä huoneessa. En nyt kuolemaksenikaan muista kebab paikan nimeä, mutta se sijaitsi ihan Efes barin vieressä. Ikinä en oo syöny läheskään yhtä hyvää kanakebab iskenderiä mitä nyt sain. Siinä ei ollut kerrassaan mitään moitittavaa. 

Reissussa voi tehdä kaikkea näin hassua kun syödä tällästä iltapalaksi

Kyllä nukutti makoisasti. Koko viikon kuuhulluna valvomisesta ei ollut enää tietoakaan kun sai oikaista vattan viereen maata. 

Aamuksi olin laittanut kellon herättämään klo 9 mutta heräsin jo hyvissä ajoin ennen sitä. Aamutoimet ja sitten aamupalalle. Ajateltiin, että käydään syömässä aamupala (vaikka ei kyllä kiljuva nälkä tuon iltapalan jälkeen ollut) ja huilitaan sitten vielä ennen lähtöä. 

Aamupalatarjonta oli yksi paljon parjauksia saanut aihe kommenteissa. Liian vähän valikoimaa jne. En kyllä voi sitäkään allekirjoittaa. Mulle ainakin löytyi ihan kaikkea mitä saatoin keksiä. Ja tällä kertaa mulle riitti tuo setti joka on kuvassa. 

Aamupalan jälkeen otin vielä pienet nokkunet ennen kamojen pakkaamista ja lähtöä. Edessä oli tunnin verran ajan tappamista ennen junan lähtöä mutta sekin meni äkkiä. Kotimatka saattoi alkaa ihan tasan ajallaan joten vr oli jälleen mulle suosiollinen. 

Valoa kohti :D 

Heipat lumiselle Helsingille

Oli kyllä ihana reissu. Sopivasti kaikenlaista, juuri mun mieleen. Ei välttämättä mitään biletystä sen kummemmin. Maailma parantui, sai viettää aikaa rakkaan ystävän kanssa pitkästä aikaa, hyvää ruokaa ja juomaa. Kaikki kohdallaan. Näitä lisää. 

Kivaa viikkoa, tehdään pakkasesta huolimatta siitä lämminhenkinen.

rakkaudella,

Sartsa

VIIKONLOPPUA KOHTI

Ihanaa, viikonloppu. Ei niinkään siksi, että ois ollut jotenkin töitten kans hiertävä viikko vaan siksi että on niin kivaa tiedossa. Huomenna aamusta heti mä starttaan Helsinkiin ja matkamessuille. Odotettua aikaa ystävän kanssa, mikäs sen parempaa. Mitään sen kummempia suunnitelmia ei oo muuta kun että messuille mennään ja ollaan siellä niin kauan kun hyvältä tuntuu. Sitten kohti hotellia ja potslojo. Lite skumppa måste vi ha ja sitten vaan jutskataan ja ollaan. Mä odotan niin kovin. Sekä messuja että ystävän seuraa.

Perjantai se tuli toisaalta nurkan takaa säikäyttäen mutta toisaalta taas ihan odotetusti. Päivät on tuntuneet tällä viikolla pitkiltä ihan loppuun saakka. Saattaa olla että skarpein terä on jäänyt mulla petiin sillä oon nukkunut todella huonosti pitkästä aikaa. Oon ihmetellyt sitä kovin, sillä ei pitäis olla mitään mikä valvottaa. Kuitenkin yöt on menneet entisten aikojen tyyliseksi pyörimiseksi. Työkaveri sen sitten tänään sanoi, elämme nousevan kuun aikaa. Maanantaina on täyskuu. On se vaan niin että kaiken muun hulluuden lisäksi tässä ollaan pahoin kuuhulluja. Kyllä mä sen oon aiemminkin jo tiennyt mutta luulin välillä sen helpottaneen. Taikka se on muuttunut siihen, että mä valvon nimeomaan muutama päivä ennen kuun täyttymistä. Sitten kun on hoo hetki niin mä nukun kyllä. Kait sekin on tälläisen erityisherkän ihmisen risti joka on vaan kannettava.

Saattaa siis tehdä hiukan tiukkaa herätä aamulla niin että ehtii 7.30 linja-autoon. Onneksi auto lähtee tuosta ihan läheltä ettei tarvi kovin aikaisin lähteä ajelemaan. Mä valitsin linja-auto kyytin just siksi että pääsen lähtemään tuosta kilsan päästä. Junalle ois pitänyt mennä Jämsään asti ja aikataulut oli niin että mun ois pitänyt lähteä junalla joka lähtis Jämsästä jo ennen kaheksaa. Siis että ois perillä sielä messuilla ihmisten aikaan. Tuo kyyti johon hyppään, on perillä juuri sopivaan aikaan ja vie ovell asti. Takaisin sitten tuun junaillen.

Messuilla on odotettavissa varmaankin aikamoinen ihmismassa mutta eiköhän me sekaan sovita. Palataan messukuulumisiin jahka palajan. Uhkasin työkavereille että saatan ettiä sieltä äkkilähtötiskin ja päästellä suoraan Helsinki-Vantaalle. Lupasin sitten ilmotella missä biitsillä mä lököttelen ja mikä drinkki siinä lasissa sillä kertaa on. Ei kuulemma käy!! Lets see....

Mutta nyt toivottelen hauskaa viikonloppua kaikille. Tehkää siitä kiva!!

rakkaudella,
Sartsa

ONKO USKO USKON ASIA?

Ihmettelyn, tai oikeastaan enemmänkin pohdiskelun, aiheet jatkuvat. Me nyt ollaan tiukasti tuolla koulumaailmassa. Se kun nyt sattuu olemaan se missä mä arkipäiväni suurimmaksi osaksi vietän. Ja siellä, jos missä, näkee ja kuulee päivittäin kaikenlaisia juttuja jotka liikuttaa.

Tällä kertaa kävi niin että meillä oli aamulla seurakunnan operoima aamunavaus. Koko porukka keräännyttiin vanhaan tuttuun tapaan kokoon ja Matti pappi puhui meille rukouksesta. Tuli esille, että rukoilla voi monin eri tavoin ja monissa eri paikoissa. Voi rukoilla omasta mutta myös kaverien puolesta. Oikein hyvä aihe ja puhe olikin. Kaikki, mistä kukaan noista junnuista voi saada edes jonkun verran lohtua ja apua tiukan paikan tullen, on tervetullutta. Jollekin se saattaa olla ajatus siitä, että taivaan isälle voi huoletta kertoa kaikki asiat ja että sieltä tulee tukea. Jokainen uskokoon mihin haluaa. Mä istuin siinä kutosten kanssa samassa pöydässä ja pojat alkoivat pohtia oikein tosissaan rukousta ja noita hengellisiä asioita. Meidän keskustelu meni osimoilleen näin.. Pojat: "..mä en usko että mitään Jeesusta on oikeesti olemas." Minä: "Aijaa, no mistäs moinen ajatus?" Pojat: "..tai siis on sellanen henkilö voinut olla kun Jeesus mutta ei se kyllä mitään ihmetekoja oo tehnyt. Ei kukaan voi muuttaa vettä viiniksi tai saada viittä leipää ja kahta kalaa riittämään niin monille ihmisille. Kuka sellasen on edes keksinyt?" Minä: "Vai niin, no näin raamatussa kerrotaan tapahtuneen. Jokainen uskoo sitten sen minkä haluaa." Pojat: "Jumala ei muutenkaan oo luonu mitään maapalloa vaan on tapahtunut alkuräjähdys." Minä: " No mutta mites se, että jos maapallo itsessään on syntynyt alkuräjähdyksestä niin mistä kaikki elämä tänne maapallolle on tullut?" Pojat: "No siinä on tullu mukana kaikkia siemeniä." Minä: "Entäs sitten miten voi olla mahdollista, että just maapallolle on tullu ne kaikki siemenet ja kaikki elämä. Miksei niille miljoonille muille planeetoille jota meidän ympärillä on?" Pojat: "Kukas sen tietää vaikka jossain muuallakin olis elämää?"

Kuten näkyy, keskustelut ja pohdinnat on monet päivän mittaan. Aloin tuossa taas sitten miettimään tuota suhtautumista uskontoon ja raamattuun noin ylipäänsä. Siis niinkun koulumaailman näkövinkkelistä. Viime vuosina on ollut paljon puhetta siitä, ettei koululla saisi tuoda esiin mitään uskonnollisia juttuja. Ei siis rukoilua, virsiä tai mitään mikä liittyy kristinuskoon. Neutraalia tarttis olla. Ettei vaan kukaan loukkaannu? Siksiköhän se oli. En edes enää muista mihin tuo perustui. Noh anyway. Noista suosituksista on toisaalta seurannut se, että monet koulut ja päiväkoditkin kerta kaikkiaan ovat lopettaneet kaiken uskonnolliseen viittaavankin toiminnan arjessaan. Jouluna ei nähdä evankeliumia, hyvä kun edes enkeleitä. Ei ole aamunavauksia missä laulettais virsiä.. Ymmärsitte varmaan pointtini. Tässä vaihtoehdossa on siis menty siihen laitaan että uskonto pyyhitään kokonaan pois. No, sitten tässä asiassa on myös se toinen puoli jota aloin tänään miettiä että onko se niin. Siinä poikien kanssa jutustellessa mulle ei tullut mieleenkään hyssytellä heitä tyyliin, että tuollaisia ei puhuta ettei muka uskota Jeesukseen. Halusin käydä asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua aiheesta. Kuinka usein kuitenkin tälläinen epäröinti hiljennetään? Ei ole jotenkin soveliasta epäillä raamattua tai jeesuksen saati jumalan olemassaoloa. Jos oppilas mainitsee, ettei tiedä uskooko niin siihen suhtaudutaan kuin se olisi todella paha asia ja sitä pitäis hävetä. Onko uskonto tabu?? Vielä tänäkin päivänä. Eikö tuollainen pohdinta ja asioiden puntarointi ole juuri sitä mitä kasvavien ja pikkuhiljaa itsenäistä ajatusmaailmaa rakentavien nuorten pitäiskin tehdä. Sitten vaan on hyvä tuoda esiin faktat ja antaa nuoren itse ajan kanssa muodostaa mielipiteensä. Itse en ole varma vielä tänäkään päivänä mihin mä itse uskon. Se tuntuu vaihtelevan. Mutta ei mulle tulis mieleen alkaa sitäkään sen kummemmin toitottamaan että no ihan hyvä kun ette uskokaan moisiin satuihin. Uskokoon jokainen juuri niin kuin hyvältä tuntuu.

Tulikohan taas paatoksellista tekstiä yksittäisestä aiheesta. En varmaankaan saanut kirjoitettua kaikkea sitä mikä mun päässä tänään liikkui tätä miettiessäni mutta varmaan päällisin puolin tuli selväksi mitä ajan takaa. Tätä mä rakastan näitten isompien lasten kanssa työskentelyssä, että itselläkin vanhat ja välillä tunkkaisetkin ajatukset tuulettuvat kun niitä tonkii ja pohtii näitten tulevaisuuden toivojen kanssa. Ihanaa! Ja edelleen hämmästelen miten fiksuja nämä meidän lapsukaiset ovatkaan.

Muutenkin oli oikein kiva ja inspiroiva päivä. Taas on vissiin paljon tapahtunut näiden kahden päivän aikana sillä aamulla ekan tunnin jälkeen elin aivan keskiviikkoa. Mun kohdalla se onneksi jäi siihen, mutta monet muut työkaverit sanoivat samaa ja jännästi kaikilla oli sama olettamus että elettäis nimenomaan keskiviikkoa. Taksikuski puolestaan oli ihan maanantaissa minkä totesin siinä koulukyytejä järkätessäni. Ei se mitään, kaikesta selvittiin taas ja matka jatkuu. Tänään piti olla mukamas pyykkipäivä mutta ei sitten ollutkaan kun ruoan laitossa tuli pieniä mutkia matkaan ja idea vaihtui lennosta. Tarkoittaa, että meillä vasta kohta syödään päivällistä.

Reipasta viikkoa meille kaikille...

rakkaudella,
Sartsa

Mä uskon ainakin mm. tonttuihin :) 

IHMETTELYÄ

Nyt mun tekee mieli vielä hiukan jatkaa nosta nykyajan nuorista. Ihan karmeaa on välillä kuunnella sitä niiden jutustelua kun navan alta menevät jutut on ihan arkipäivää. Ne on sitä vähän kun kaverille kuittailumielessä ja ne on sitä etenkin siinä, kun mietitään kuka tykkää kenestäkin.

Meillä oli kutosten kanssa oppikirjakysymyksenä tällä kertaa että mitä eroa on seurustelulla ja seksillä? Yksikään luokasta ei osannut vastata siihen mitään. Ja kuten oon aiemmin maininnut niin tämän luokan kanssa näistä asioista todellakin pystyy jutella. Eli kyse ei ainakaan ollut siitä etteikö porukka olisi tohtinut sanoa mielipidettään. Mä sitten jotenkin jäin kiinni tuohon ajatukseen sillä tavalla, että ei kai nuo lapsiraukat oo sitä mieltä, että seurusteluun kuuluu aina seksi. Sitten mun ajatus meni eteenpäin että mitä nämä junnut ylipäänsä ajattelevat seurustelusta. Mitä se heidän mielestään on? Ja mitä on seksi? Onko vaikkapa pussailu jo sekstailua heidän mielestään. Joka tapauksessa on ihan selvää, että näistä aiheista todellakin on hyvä keskustella. NYT. Tässä vaiheessa ollaan toivottavasti vielä hyvissä ajoin matkassa ennenkun kyseiset asiat todella tulevat ajankohtaisiksi. Kaikesta huolimatta mä en voi olla jotenkin kauhistelematta mielessäni että kutoset painivat tälläisten asioitten parissa. Ovat kuitenkin vielä niin pieniä että saisivat pysyä lapsina.

Noh, maailmassa on monia asioita joita mä ympäristöäni havainnoidessa hämmästelen. Jos mä nyt sitten tähän avautuisin tämän päivän ihan toisenlaisesta ajatuskulusta. Tämä tapahtui uimahallissa kun kävin eka kertaa vesijumpassa työkaverini innostamana. (Oli muuten ihan tosi kivaa!) Pukuhuoneessa tietenkin kävi kova kaakatus kun naisia oli koolla paljon. Sinänsä ihanaa. Noh kävi korvaani sitten keskustelu jossa jotkut naiset oli olleet varaamassa jotain reissua. Toinen siinä lausumaan että kyllä piti pikku lasillinen ottaa viinä että sai varauksen tehtyä johon toinen sitten (tai sitten tämä sama nainen lisäsi) että yhtään enempää ei voinut ottaakaan ettei tullut varattua mitä sattuu matkaa. Mä siinä itekseni hymyilin, että noh noh... Ei kait se pikku lasillinen viiniä nyt aikuiselta naiselta niin vie kontrollia pois että moinen vaara on tarjolla. Eipä aikaakaan kun toisesta suunnasta kuului keskustelu nähtävästi johonkin illan istujaisiin menosta. Oli puhe karaoken laulamisesta juhlissa josta yksi keskustelijoista sanoi ettei aio laulaa sillä se on niin kamalan näköistä ja kuuloista kun näkee ittensä laulavan. Toinen siinä yritti sitten rohkaista että mitä se nyt haittaa. No lopputulema oli sitten se, että tämä keskustelun aloittaja sanoi että pitää kuitenkin varautua että sitä saattaa yhden kuoharilasillisen jälkeen alkaa kovastikin laulattaa. Siis ihan oikeestikko?? Tämä ei oo eka kerta kun oon törmännyt tälläiseen naisten jutusteluun koskien alkoholia. Mun on vaikea suhtautua tähän aiheeseen. Mä oon itte sellanen, että tunnustan auliisti juovani joskus enemmän kun laki sallii. Kaikki riippuu fiiliksestä ja seurasta ja kaikesta mahdollisesta. Mutta tämä, että naiset puhuvat näin niin onko todellakin niin, että aikuiset naiset voi olla yhdestä lasillisesta viiniä ihan sekaisin. Tai ainakin niin, että ei pystyis omia tekemisiään hallita. Vai onko niin, että sitä asiaa pitää jotenkin korostaa hyväksynnän toivossa, että jos juon jotain niin juon vain lasillisen. Eihän naisten nyt kuulu juoda kaksin käsin. Hyvänen aika!! Tai sitten toisen pään kautta ajatellen, eikö naiset osaa koskaan päästää irti siitä kontrollistaan? Koko ajan pitää niin kovin olla tietoinen itsestään. Siis tiedättekö mitä tarkoitan? Monta kertaa oon jossain juhlissa törmännyt siihen, että naiset puhuvat joka ikiselle siiderille tai kuoharilasilliselleen että tämä on jo niin ja niin mones ja nyt ei kyllä voi enää juoda yhtään mitään. Ei saa olla liian äänekäs, liian ulospäinsuuntautunut eikä luojan tähden ainakaan liian kovaääninen. Ja tämä kaikki siksi, että mitä muut ajattelee jos minä niin tai näin. Ihan mahdottoman tylsää. Mitä ihmeen väliä sillä on mitä muut ajattelee. Miehet ei koskaan missään kaveriporukoissaan tai illanistujaisissaan varmaankaan mieti miltä näyttävät tai voiko vielä juoda yhden kaljan ettei kaverit jo kato että kylläpä sillä maistuu. Vai ovatkohan? Eivät sen perusteella mitä mä oon miehiltä kuullut kun oon kysynyt asiasta.

Mun ajatus on se, että voi kun naisetkin vois vaan pitää hauskaa. Mennä ihan vaan fiiliksen mukaan ja heittää korkkarit kattoon jos siltä tuntuu. Onneksi mun kaveripiirissä osataan antaa mennä ja olla ihan sillain miltä tuntuu. Enkä nyt tarkoita tässä todellakaan sitä, että pitäis vetää viinaa pää täyteen että olis kivaa. Kivaa voi olla onneksi myös ilman alkoholiakin kun on tarpeeksi heittäytyvää ja spontaania porukkaa. Ei elämä oo niin kauheen vakavaa, tai ainakaan sen ei tartte olla.

No joo... Näitä meikäläisen havaintoja jo pidemmältä aikaa ja nyt vaan tulivat pintaan noiden kommenttien takia. Eipä näistä tällä kertaa enempää. Tsemppiä kaikille ihanille naisille. Me ollaan kaikki omalla tavallamme aivan käsittämättömän mahtavia tyyppejä. Täysillä vaan rinta rottingilla.

rakkaudella,
Sartsa

NÄMÄ NYKYAJAN NUORET

Nyt mun on ihan pakko ottaa vähän takaisin noita eilisiä sanojani. Puhuin tuosta koulun liikuntatuntien luistelusta miten se on hammastenkiristystä ja kun tuon sanoin niin taisin vähän liikaakin yleistää. Nyt nimittäin tänään koulun isoimpien liikuntatuntia sivusta seuraten mä huomasin miten innokkaasti kaikki olivat kaukalossa. Olivat menneet ihan omatoimisesti jo hyvissä ajoin ennen tunnin alkua laittamaan luistimet jalkaan ja muutamaa lukuunottamatta kaikki olivat jo jäällä kun ope ehti paikalle. Muutenkin meiningistä huomasi sen minkä sitten kuulopuheet päivän mittaan vahvistivatkin eli tuolla kylällä luistelu on mieluisaa puuhaa iltaisin kavereitten kanssa. Tosi monet tulivat sanomaan miten ovat joululomallakin tosi paljon viettäneet aikaa jäällä ja nytkin useat jäivät koulun jälkeen luistelemaan. Tuli ihan omat lapsuusajat sieltä suloiselta kasarilta mieleen. Talvisinhan sitä ei muuta tehtykään kun luisteltiin tai hiihdettiin. Sellainenkin muistikuva itellä on, että oisin joskus jopa lähtenyt kotoa kouluun luistimet jalassa. Muistikuva saattaa olla hyvinkin oikea. Ainakin monot olivat ihan perusjalkine päivittäin. Mitäs sitä muita kenkiä tarvittiinkaan kun koko ajan kumminkin sukset oli jalassa. Mä tykkäsin hiihtämisestä todella paljon mutta en hiihtokisoista joita koulussa oli kerran vuodessa. Mua ällöttää vieläkin lämmin mehu sillä niin vahvasti se assosioituu mun mielessä hiihtämiseen veren maku suussa. Vapaalla mä hiihdin kyllä. Onkohan nykyäänkin pikkasen samaa, että vapaalla liikutaan mielummin kun liikkatunnilla. No, valitettavasti epäilen. Kyllä se vaan niin on, että pelaaminen (etenkin pojilla) on sitä mieluisinta ajankulua. Ihan siis heidän omien sanojensa mukaankin. No ajat muuttuu monella muullakin tavalla.

Tänään tunnilla oli aiheena nuorille ajankohtaisia ja tärkeitä asioita. Puhuttiin identiteetistä. minä kuvasta, kehonkuvasta, kaverijutuista, seurustelusta, seksistä ja ehkäisystä yms. Mä olin ihan todella otettu siitä miten asiallisesti nämä meidän kutoset aiheesta keskustelivat. Ei puhettakaan mistään tirskumisesta kirjan takana vaan jos oli jotain kysyttävää niin kysymyksiä kyllä tuli. Kaikki tekstit luettiin ihan asiallisesti ja tuntui jopa siltä että asiat avoimesti kiinnosti. Ja miksipä ei. Juuri siinä iässähän nuo ovat. Toisaalta niin lapsia ja toisaalta sitten taas siinä mielessä isoja että tässä kohtaa viimeistään on alettava puhumaan päihteistä ja ehkäisystä. Viimeksi kun nämä asiat olivat luokassa tapetilla niin monille tuli vaikkapa se yllätyksenä, että tytöstä voi tulla äiti sen jälkeen kun kuukautiset on alkaneet. Ja että ensimmäisestä seksikerrasta voi tulla jo raskaaksi. Ilmeet oli näkemisen arvoisia kun näistä puhuttiin. Yhtäältä se tuntuu ihan kamalalta että nämä jotka osaltaan vielä varmaan kotona salaa leikkivät ovat siinä kuutelemassa seksiin liittyvistä asioista. Kyllä ei ollut tälläistä omana aikana. Kutosella on ollut vielä niin kamalan lapsellinen verrattuna näihin nykyajan lapsiin että hohhoijjakkaa. Sitä on vedetty toppahousut päällä pulkkaa täyttä päätä siinä missä tämän päivän kutoset meikkaa, somettaa, seurustelee ja puhuu siitä miten joidenkin pitäis päästä kahdetaan pimeään huoneeseen. Ai kauheeta!

Aiheeseen liittyen luin ihan hiljattain jostain artikkelin siitä miten se on oikeasti ihan faktaa ja todistettavissa että lapset kehittyvät nykyään entistä varhaisemmassa vaiheessa. Tytöillä alkaa kuukautiset paljo aikaisemmin. Nykyisin on ihan tavallista että jopa 10-11 vuotiailla. Aika hurjaa!! Osalla jopa käytetään lääkitystä jolla pyritään estämään liian aikainen kehittyminen. Voi lapsiparkoja. Itte koen aikanani olleeni melkoinen luonnon oikku kun ittellä menkat alkoi muistaakseni 10vuotiaana. Tai sitten olin just täyttänyt 11v. Samoin kun rinnat kasvoivat jotenkin tosi aikaisin muihin verrattuna. Mua ärsytti kun mun sukulaistädit vihjailivat että pitäis käyttää jo rintaliivejä ja mä en ollut todellakaan valmis sellaisiin. Sitten muistan sen todella hyvin kun sain joululahjaksi ekat rintsikat. Vitsit että hävetti kun avasin paketin. Onkohan nämä kaikki oikein oikeesti tapahtunut näin vai onko muistikuvat vaan tälläset. Nyt aloin miettiä. Kuten myös tuota kehittymistä että mistäs minä tiedän milloin muilla tytöillä vaikkapa menkat alkoi. Ei näistä asioista siihen maailman aikaan puhuttu ääneen. Ei ainakaan meidän piireissä. Eikä puhettakaan että ala-asteella olis mistään ehkäisystä puhuttu tuon taivaallista. Yläasteella sitten vasta ja voi jehna niitä terveystiedon tunteja kun piti poikien kanssa jostain ihmeen syystä olla samalla tunnilla näitä asioita opiskelemassa. Ei siitä mitään tullut.

Niin että sitä mä vaan, että on muuttunut ajat. Todella paljon. Osittain tuntuu, että tämänpäivän junnut on paljon fiksumpia kuin me aikanamme. Voi olla sekin, että he vaan ovat paljon paremmin perillä asioista kun me aikanaan. Tietoa on saatavilla ja sitä kaatuu niskaan haluamattakin joka tuutista joten he tietävät mitä maailmalla tapahtuu paljon enemmän kuin me tuossa iässä. Päihteetkin oli meille ala-asteella ihan vieras ja todella kaukainen juttu. Vitsit miten piti ihmetellä tupakkaa polttavia luokkakavereita kun yläasteelle siirryttiin. Ne oli niitä keskuskoululaisia. Koviksia, joille ei tohtinut sanoa juuta eikä jaata. Meille lapsuus oli rehellisesti lapsuutta. Leikittiin kun siltä tuntui ja mitä tuntui. Nuohottiin vaatteet hajalle pitkin ojanpohjia ja metsiä. Ei tarvinnut kantaa sellaista henkistä kuormaa niin nuoresta mitä tämän päivän lapset kantaa. Tälläinen fiilis mulle on tullut tässä tätä hommaa nyt seuranneena.

Nyt ois pyykkipäivä joten jos jatkaisin näitä havaintoja tuolta koulumaailmasta vaikka taas joku toinen päivä. Tänään päivä meni myös tehokkaasti ja reippaasti. Sain lähes kaikki rästihommat ajan tasalle joten oon erittäin tyytyväinen.

rakkaudella,
Sartsa

KEVÄTLUKUKAUSI RÄJÄYTETTY KÄYNTIIN

Vuoden 2019 eka työpäivä on takana. Ei mitään stressiä, ahdistusta tai paniikkia. Päivä sujui oikein mukavasti. Paljon vaan hommia kuten arvata saattoi. Tuli myös aika selväksi se, miksi olen aiempina vuosina mennyt töihin jo pari päivää ennen kun oppilaat ja opettajat. Silloin on saanut rauhassa tehtyä asioita valmiiksi jo uutta vuotta varten. Nyt mun täytyy vaan koittaa reippaasti saada hommiani ajan tasalle ensin että oltais edes siinä nollatilanteessa. Siitä sitten hiljalleen päiväjärjestykseen. En ota kyllä paineita. Teen sen mitä ehdin. Tänään aika meni laskujen kanssa. Sain ne kyllä aika hyvin hoidettua pois alta joten reipas tyttö olin heti ekana työpäivänä. Iltapäivällä oli sitten vuorossa vuoden eka liikuntatunti. Ja kun kyseessä oli luistelua niin se tarkoitti hikistä ja sormenpäät puuduttavaa luistinten sitomisrumbaa. Se on kyllä sellanen savotta että ihan oikeasti hiki helmeilee otsalla kun saa vihdoin kaikki oppilaat kaukaloon. Viime vuonna jopa isompien oppilaitten kanssa, sillä vaikka osaavatkin kyllä sitoa luistimensa niin eivät saa niitä kiristettyä tarpeeksi että luistimet ois tukevat. 

Tosi monille luistelu on muutenkin yhtä hammastenkiristystä niin siihen jos lisää epätukevat luistimet joissa jalat lenksuu puolelta toiselle niin ei se ainakaan paranna tilannetta. Tänään mä mietin siinä kaukalon laidalla sitä touhua seuraten, että pitääkö mun kokea nyt jotain omatunnon pistosta siitä että oon ite laittanut lapsukaiseni huonoilla välineillä koulun liikuntunnille. Siis lähinnä joko luisteluun tai hiihtoon. (Tänään nimittäin näin jälleen kerran tuskan kyyneleitä kun oppilas yritti huonoilla luistimilla suoriutua. Vitsit että mun kävi sääliksi.) Sain huokaista helpotuksesta sillä en kyllä todellakaan ole. Osittain tilannetta pelastaa tämä mun viime hetken häröily jolloin ei oo yhtä eikä kahta kertaa kun oon ollut illalla juuri ennen sulkemis aikaa kaupassa ostamassa joko luistimia tai monoja. Kun ei niitä edellisiä oo löytynyt siihen hätään tai sitten on ollut selvä juttu ettei ne voi mahtua enää seuraavana vuonna. Meiltä on jäänyt tosi monet lähes käyttämättömät luistimet ja monotkin seuraaville käyttäjille. Onneksi ottajia on suvussa ollut aina tarjolla. 

Noh, kuten sanottua. Päivä meni tosi nopeaa. Vähän jo huolestuin kun tuntui, että sain ehkä hiukan kylmää siinä hikisenä kaukalon laidalla päivystäessä. En kerta kaikkiaan viitti mennä itte luistelemaan sillä siitä tulis oikein ohjelmanumero ja menis sirkukseksi koko liikkatunti. Mä kun en pysyis pystyssä sen kummemmin kun oppilaatkaan. Oon mä edellisvuonna viimeksi käynyt Villen kanssa luistelemassa ja se alkoi sujua aika hyvin mutta en mä siltikään tuola koululla viitti.... Pitäis ihan näin kotioloissa tänä talvena taas uskaltautua jäälle. Samoin kun tekis mieli opetella uudelleen hiihtämään. Senkin pitäis oikeesti tehdä jossain katseilta visusti piilossa. En varmaan pysyis pystyssä siinäkään. No mutta hei, tavoitteita pitää olla. 

Töistä kotiuduin valmiiseen kahvipöytään. Aa että oli ihana saada lämmikettä sen pihalla seisoskelun jälkeen. Sitten piipahdettiin kaupassa ja mä ostin silmää räpäyttämättä nastakengät, hupparin, neuleen ja topin. Aikaa meni varmaan 5 minuuttia. Tokmannissa oli aika hyviä tarjouksia joten päätin käydä vielä toistamiseen tällä viikolla penkomassa. Työvaatetta ois hakusassa ja niistä mä en millään malttais maksaa maltaita. Syystä että ne kuluvat aika äkkiä. 

Sen lisäksi että töistä tullessa oli kahvit valmiina niin kattokaas millaista herkkuruokaa mä tänään sain. Ja voitteko kuvitella, että kyseessä on kaikkien jämien hyötykäyttöä. Toki esim jauheliha kaiveltiin pakastimesta mutta muuten tähän käytettiin jääkaappiin jääneitä tähteitä. Mä sitten tykkään ajatuksesta ettei ruokaa mene hukkaan. Eikä meillä kyllä menekään juuri lainkaan. Ruuan suhteen kannattaa kokeilla rohkeasti outojakin yhdistelmiä ja heittää kaikki jämät vaan sekaisin pannulle niin lähes aina saa yllättyä positiivisesti. Tässäkin tapauksessa tuhottuna on dipit, tuorejuustot, ilmakuivatun kinkun loppu ja mitä lie vielä. Liemi itessään jo vei kielen mennessään saati sitten keitto kokonaisuudessaan. Nam nam ja vielä kerran nam!!! Mun mielestä värikin oli niin kivan pirteä että siitä jo tuli hyvälle mielelle. On mulla vaan aikamoinen kotikokki täällä, ei voi valittaa.

Tässä sitä enää odotellaan Elossa 24h tän päivän jaksoa. Sen jälkeen ois tarkotus mennä tutimaan kun tuon armahani pitää herätä jo puoli kahden aikaan. Juu kyllä, työajat on mielenkiintoiset. Mä en yhtään moiti, sillä kun tulee mentyä ajoissa nukkumaan niin aamulla pääsee hyvin ylös ajoissa. Senkin päätöksen nyt tein että herään aamuisin tuntia aiemmin kun tähän asti. Tänä aamunakin oli aivan ihana kun oli aamulla aikaa lueskella lehdet ja syödä aamupalan. Jotenkin oli sitten paljon pirteämpi fiilis lähteä töihin. Kokeillaan nyt tälläisiä uusia arjen kikkoja tässä uuden vuoden kunniaksi. Yrityksenä parantaa elämänlaatua.

Mutta nyt valmistaudun uuteen päivään. Pidä säkin huolta ittestäs.

rakkaudella,
Sartsa

KISAREPUN JUPINOITA

Eilinen päivä meni aika lailla kokonaan Jyväskylässä. Akilla (ja samoin meikäläisellä penkkiurheilijana) alkoi kisakausi siis eilen nuorten hallikisojen merkeissä. Tottakai mä lähdin innolla mukaan, sillä oon jo ehtinyt odotella kisakatsomoon pääsyä. Urheiluhullulla on vissiin veressä se, että pitää päästä sellaiseen kisafiilikseen mukaan säännöllisin väliajoin. Kuten oon monesti sanonut niin mulle ei oikeastaan oo väliä millä tasolla kisat tapahtuu vaan nautin sellaisesta tietystä meiningistä mitä kisapaikoilla on. Yritti siellä sitten parastaan suomen huiput tai pikkujunnut. Oisko se nyt sitten sitä kuuluisaa urheilujuhlan tuntua.

Mulla on reppu, joka on pakattuna aina valmiiksi noita kisareissuja varten. Vakiovarusteisiin kuuluu villasukat, kaulahuivi, kosteuspyyhkeitä, dödöä, vähän pikkurahaa, kirja, ristikkolehti ja kynä. Nämä minimissään. Kaikki on kokemuksen tuomana mukana. Katsomossa istuessa tulee usein kylmä jalkoihin ja niskaan (oli sitten sisäkisat tai etenkin alkukesästä ulkona) joten siksi villasukat ja huivi. Kosteuspyyhkeet ja dödö mulla on sitä varten, että aika usein teen lenkin ennen kisojen alkua. Akin lähettäjähommien takia ollaan niin hyvissä ajoin tietenkin kisapaikalla että siinä on hyvää aikaa lenkkeillä. Sitten ois inhottava olla hikisenä koko päivä joten sitä on kiva käydä virkistäytymässä vessassa. Usein mukana on myös vaihtopaita. Pikkurahaa on repussa valmiina siksi, että voin käydä kisakioskilta ostamassa kahvia ja jotain purtavaa, jos sattuu että en muista käydä käteistä hakemassa ennemmin. Kirja ja ristikkolehti on sitten varmuuden vuoksi mukana tosi pitkien kisapäivien varalta. Väkisinkin kisapäivien aikana tulee joskus vähän ns. suvantovaiheita jos on vaikka pitkiä juoksumatkoja tai muuten vaan lajeja jotka ei niin oo itelle mieluisia. Sitten on kiva lueskella tai täytellä ristikoita. Oikeastaan koskaan ei oo tullut aika pitkäksi kisojen aikana, sitä multa usein joku kysyy. Enhän mä lähtis mukaan jos tulis. Ja ainahan voi lähteä käveleskelemään ja tutustumaan ympäristöön jos tarvii ajankulua. Viime kesänäkin tuli esim Saarijärvellä käytyä katsastamassa kirkko ja hautausmaa. Jossain oon bongannut kirppiksen kentän läheltä ja tehnyt löytöjä. Mitä milloinkin. Pääsääntöisesti kumminkin urheilu vie mukanaan.

Eilenkin siis meni tutulla kaavalla eli oltiin reilu tunti ennen kisojen alkua jo paikalla Hipposhallissa. Mä puin siis jo kotona lenkkivermeet päälleni ja päätin tehdä lenkin samantien ennenkuin otan paikkani katsomossa. Oli mahtava keli lenkkeillä, pikkupakkanen eikä tuullut yhtään. Siitäkin mä tykkään noissa kisapaikkojen lenkeissä, että samalla saa kivasti tutustuttua paikkakuntaan. Nytkin mä päädyin tekemään 45 minuutin lenkin ja hyvä kun maltoin vieläkään lopettaa. Alaselkä ja takareidet kuitenkin huusivat jo armoa, sillä lenkkireitille valikoitui tällä kertaa aikamoisen nousuvoittoinen pätkä. Onneksi olin ottanut vaihtopaidan mukaan sillä tällä kertaa tuli kyllä mukava hiki. Lenkin jälkeen vaan virkistäytymään vessaan, kosteuspyyhkeillä enin hiki pois ja kuivaus päälle. Rollonia kainaloon, puhdas paita päälle niin johan oli olotila mahtava. Reppuun oli jäänyt myös kuivashampoo minkä avulla sain vähän otsalta hikistä ja pipon alla liiskaantunutta kuontaloani kuntoon. Sitten vaan kahviosta reissumiestä kahvikupposen kera naamariin niin ei ois voinut paremmin päivä alkaa.

Hiukan ehdin vielä ennen sinänsä lyhyen kisapäivän alkua lukea kirjastakin muutaman sivun. Kisat kesti vaan kolmisen tuntia joten aika meni ihan lentäen. Käytiin vielä kyläilemässäkin sitten illalla. Onneksi siellä oli tarjolla suolaista purtavaa teen kanssa sillä mulla alkoi olla aikamoinen nälkä kun kisoista lähdettiin. Sen oon huomannut erittäin hyvin, että vanhemmiten musta tulee vielä ärtyneempi kun aikaisemmin jos iso nälkä pääsee yllättämään. En siedä sitä yhtään ilman että alkaa kiukkusuonta kolottaa. Paljon mielummin sitten pidän tasaisesti ison nälän loitolla. Meikäläisen elämä pyörii siis entiseen tapaan tuon ruuan ympärillä. Se on varmaan jo aikamoinen vitsikin monissa piireissä. "Voiko nyt olla jo nälkä"- kommenttini joltain reissulta on jäänyt elämään. Aina kun ollaan menossa johonkin niin voi olla varma, että meikäläinen miettii ruokajutut etukäteen. Missä syödään ja koska. Oon mä melkoista kettuiluakin saanut aiheen tiimoilta kuulla eikä se oo aina tuntunut kivalta.

Oma syy. Vois joskus miettiä näitä (kuten monia muitakin) asioita ihan vaan omassa päässään ja ihan itekseen. Jatkuvasta puhumisen pälpätyksestä oon alkanu itteäni muutenkin sättimään mielessäni aika paljon viime aikoina. Miten sitä oppis olemaan hiljaa? Ei kaikkea tarvi aina puhua ääneen. Ymmärrän, että se varmaan ärsyttää ja käy hermoon etenkin sellaselle joka joutuu koko ajan mun kans olla. Oonkohan mä vähän raskas tyyppi?? Saatan olla. Jos sitä eläis toiveessa, että vanhakin koira vois oppia vielä uusia tapoja.

Näillä miettein ajatukset kohti huomista työpäivää. Siitä se kevään puurtaminen alkaa.

rakkaudella,
Sartsa

NOTSKILLA PAIKASSA KARHUNAHAS

Tämän vuoden ensimmäinen notskiretki tehtiin tänään. Joo, monet varmaan ois pitäneet ihan hulluina että lähteä nyt rämpimään metsään juuri kun lunta on satanut pihojen täydeltä. Me päätettiin kuitenkin lähteä kattomaan. Keli oli aivan loistava moiselle retkelle sillä pakkasta oli lähtiessä -6 astetta ja kun autolle takaisin tultiin niin enää -3. Hiukan mietin silti, mitkä kengät laittaisin jalkaan sillä ainokaiset kunnon pitempivartiset talvikengät olin tokikin jättänyt töihin kuten myös toppahousuni. Ajattelin kuitenkin pärjäillä sillä matkaa autolta tuohon laavulle ei ollut kuin 700m joten päätin, että lähden sitten vaikka yksin edeltä jo autoon lämmittelemään mikäli tarve niin vaatisi. Reppuuni pakkasin toki vaihtosukat ihan varuilta, että jos oikein kastuu niin saa edes hetkiseksi vaihtaa kuivat.

Yllätyksekseni koko reissulla ei tullut jalkoihin kylmä, ei edes varpaisiin. Ennenkuin istuttiin autoon ja lähdettiin pois. Siinä vaiheessa hiukan tuntui sukkien märkyys varpaissa. Lunta nimittäin todellakin oli metsässä ihan rämmittäväksi asti. Hyvin jaksettiin kumminkin polkua tehdä, sillä lumi oli onneksi kevyttä. Pitkospuiden kohdalla kulku oli hiukan hankalaa kun ei niitä kunnolla nähnyt ja mulla lipesikin jalka pari kertaa sivuun ja putosin polvilleni mutta eipä se pehmeää lunta vasten haitannut yhtään. Ylös vaan ja matka jatkuu.

Mä päädyin laittamaan jalkaani sitten mun uskolliset vaelluskenkäni joita oon toki kesällä testannut kaikenlaisissa olosuhteissa ja hyviksi havainnut. Ainoa ongelma vaan tähän vuodenaikaan noissa kengissä on se, ettei niissä ole oikeastaan minkäänlaista vuorta. Eikä väliin mahdu villasukkaa. No hyväksi osoittautuivat tässäkin säässä ko. popottimet. Koska eivät päästä kosteutta yhtään läpi niin sukka pysyi muuten kuivana mutta matala varsi tietenkin päästi lunta sisään sitten housujen lahkeista joten sukka kastui varpaita lukuunottamatta muuten. Mutta syystä että varpaat pysyivät kuivina niin eipä tullut kyllä sitten kylmäkään.

Vaatetta oli päällä muutenkin ihan sopivasti ettei tullut liian hiki siinä rämpiessä. 700m tuntuu kyllä hanurissa ja takareisissä kivasti ainakin tälläisen nollakuntoisen mielestä. Yllättävän hyvin sitä jaksoi vaikka matkan varrella oli pari jyrkempääkin nousua tarvottavana. Täytyy kyllä sanoa, että olipa tosi ihanaa tuijotella tulta pitkästä aikaa. Siinä on vaan jotain rauhoittavaa.

Tämmönen paikka on Karhunahas jos haluaa tutustua tarkemmin. Täytyy mennä kattomaan kesällä sitten paikkaa oikein kunnolla sillä eihän me toki tällä kertaa voitu käydä muuta kun tuossa laavulla. Ei paljon rotkojärvestä ollut tietoakaan näillä lumimäärillä.

Laavulla oli myös hotelli helpotus mikä on aina kiva

 Alla olevassa kuvassa näkyy esimerkki noista pitkospuista. Tällä kohtaa vielä alla virtasi pieni puro joten kaide oli ihan tervetullut.

Olipa tosi kiva päivä. On se vaan aina niin ihana päästä metsään ja etenkin näin talvella joka puolella on vielä rauhallisempaa kun kesällä. Huomenna sitten alkaa myös yleisurheilut tämän vuoden osalta. Mahtavaa päästä taas katsomoon ja kisatunnelmaan.

rakkaudella.
Sartsa

TILINPÄÄTÖS

Nuan vaan sitä on korkattu vuosi 2019. Meidän vuodenvaihde sisälsi herkkuja, skumppaa ja muisteloja 2018 vuodelta.

Herkkuja Mänttäläisessä tapashengessä :) 

Käytiin läpi vuoden aikana olleita sykähdyttävimpiä ja mieleenpainuvimpia hetkiä. Muisteltiin mieluisimpia keikkakokemuksia sun muuta. Todettin, että yhdessä on hyvä. Lisäksi taustalla soi jälleen kerran telkkarista Vain elämää vanhat jaksot. Mun kestosuosikki.

Kyllä me sitten vähän ennen puoltayötä päätettiin lähteä pientä viimaa ja lumisadetta uhmaten kävelemään tuonne keskustaa kohti että nähtäis kaupungin ilotulitus ja vaikka vähän muidenkin. Olikin aika jännä fiilis kävellä hirveässä räiskeessä ja rakettien välkkyessä ympärillä joka puolella. Vielä kun tausta tälle kaikelle oli ihanan luminen niin näytti kyllä aika kivalta. Suukko uuden vuoden tulemisen kunniaksi vaihdettiin siis aika kivoissa tunnelmissa.

Huonolaatuinen kuva mutta pakkohan se yks raketti on kuviin saada :) 

Siitä sitten käveltiin vielä paikalliseen karaoken pariin. Pitäähän sitä aina välillä koittaa kannattaa paikallisia. Aika harvoin tulee kyllä käytyä missään täällä kotona ollessa. Sitä on kait niin mukavuudenhaluinen, että kotona on mukava köllötellä silloin kun ei mitään velvoitteita minnekään suuntaan ole. Vanha mikä vanha, mutta iloisesti niin.

Puhuttiin tosiaankin vuoden 2018 varrella tapahtuneita juttuja ja muisteltiin niitä mieleenpainuvimpia hetkiä. Oli aika mielenkiintoista sinänsä huomata miten sillä tapahtumahetkellä tavallaan arkinen ja mitätönkin kohtaaminen tai tapahtuma voi jättää tosi lämpimän muistijäljen. Tässä kohtaa vois olla ihan paikallaan avata hiukan noita ajatuksiani mitä viime vuoden mietiskely toi tullessaan.

Ensin ajatuksissa oli kaikki keikat tai tapahtumat joissa tuli käytyä. Ensi alkuun ei tullut mieleen oikein mitään ja kun tilannetta mietti tarkemmin niin vuoden jälkipuoliskolla ajatukset ja oikeastaan kaikki tekeminen kulminoitui Akin isän yllättävään sairastumiseen ja poismenoon. Senpä vuoksi edellisen vuoden hektinen keikoilla ja tapahtumissa käynti jäi paljon vähemmälle. Niinpä pystyy aika helpolla sanomaan että koskettavin juttu missä käytiin oli alkuvuodesta ollut siskontyttöni Camillan kouluprojekti Kahdeksantoista Tampereen teatterin Frenckel salissa. Se oli kyllä niin mahtava taidonnäyte noilta nuorilta lupauksilta ja aiheenakin sellainen että kylmät väreet oli tosiasia. Toisaalta ilohermoon eniten pistävä juttu oli UIT:n tuhansien ämpäreitten maa esitys myös siellä vuoden alkupuoliskolla. Vuoden toisella puoliskolla Kalevan kisat Jyväskylässä ja Suomi-Ruotsi maaottelureissu Tampereelle oli kohokohtia.

Karkeasti siis voi sanoa, että vuosi jakautui kohtuu tasan aikaan ennen Akin isän poismenoa ja aikaan sen jälkeen. Kalenterin puolestakin nämä menee tasan sillä tieto syöpään sairastumisesta tuli juhannuksena. Oltiin silloin saunomassa Akin vanhempien luona ja sillä reissulla saatiin tuo pysäyttävä tieto. Voi ihan hyvin sanoa, tänäänkin kun asiaa ajattelen, että sen jälkeen ei mikään oo ollut ennallaan omassakaan pienessä mielessä. Siitä alkoi oikeastaan sellainen ajatusten myrsky vellomaan päässä että tuntuu kun ne jälkimainingit olis vieläkin olemassa. Ajatus vei niin moneen suuntaan ettei oikein tiennyt mihin ois tarttunut. Toisaalta mietti ihan sitä tilannetta vaan, että mitenkähän tässä hommassa käy kun vastassa on tuo kirosana nimeltä syöpä. Mietti millainen sairaudesta tulee kaikkineen, mitä se vaatii häneltä joka sitä vastaan taistelee. Sitten ajatus meni Akiin, miten hän jaksaa kaiken läpikäydä. Miten minä pystyisin parhaiten tukea? Kun sitten asiat vielä meni niin äkkiä siihen, että alkoi tulla selväksi se että nyt ollaan tilanteessa joka päättyy kuolemaan. Se toi mieleen niin paljon asioita. Aivan päällimmäisenä muistan sen tunteen, että mun täytyy pysyä tosi vahvana että pystyn olla toiselle tukena. Mun ei kuulu herkistyä liikaa eikä mennä liian tunteelliseksi. Ihan kun sellanen nyt olis mulle mahdollista. Kaiken kaikkiaanhan juhannuksesta meni vain 2 kuukautta kun Akin isän voimat loppuivat. 2 kuukautta! En oo kertaakaan vielä havahtunut näin konkreettisesti siihen miten äkkiä kaikki meni. Ja miten valtavan paljon tuohon kahteen kuukauteen mahtui. Tunnetasolla erityisesti. Ja muutenkin, kokemuksia jotka on jättäneet muhun ikuiset jäljet. Kokemuksia, jotka on ainutlaatuisia. Kokemuksia, jotka tuntuu jopa muokanneen mua ihmisenä tavalla jota en ehkä vielä ole ihan sisäistänyt. Koko tuo prosessi myös opetti mua aika paljon hänestä jonka kanssa elämääni jaan. Täytyi opetella aika herkässä vaiheessa huomaamaan miten näitä asioita kannattaa läpikäydä niin, että voisin olla toiselle avuksi. Oman avuttomuuden tunne ei oo varmaan koskaan ollut niin kova kun siinä tilanteessa. Toisaalta halu auttaa teki mahdolliseksi sen, että pystyi hyppäämään tiettyjen kynnysten yli josta ei ollut itsellä varmuutta että voiko tai saako niiden yli hypätä. Miten paljon toinen on halukas tai valmis puhumaan asioista ja fiiliksistään. Onneksi huomasin äkkiä, että se on juuri se vahvuus mikä tässä meidän välillä on alusta asti ollut. Asioista voi puhua, pystyy puhua ja kun niin tekee niin molemmin puolin huomaa, että se helpottaa. Me ollaan luonteeltaan keskustelijoina erilaisia niin, että mä oon avoimempi ja juttua tulee kuin luonnostaan. Liikaakin välillä, myönnän. Mutta koska mulle puhuminen on luontevampaa niin usein käykin niin, että minä aloitan keskustelun vaikkapa kysymällä jostain aiheesta ja toinen sitten tarttuu siihen. Siitä saadaan sitten hyvä juttu alulle. On toiminut hyvin tähän asti.

Anyway, tilanteiden ollessa kriittisimmillään me puhuttiin paljon. Mietittiin ja spekuloitiin tilanteita jo etukäteen ja joka kantilta. Puhuttiin ikäänkun ajatusvirtaa puolin ja toisin. Mä huomasin siinä jossain kohtaa miten vahvasti tuo kaikki muhunkin on vaikuttanut, vaikka en valitettavasti tuon kauempaa saanut Akin isään tutustuakkaan, sillä aina välillä saatoin romahtaa tahtomattani. Itkua tuli ihan lohduttomasti jota pyytelin sitten kovasti anteeksi Akilta. Mulla kun oli oikeasti tosi vahva tunne, että oon pettänyt toisen jotenkin sillä etten pysty olla vahvana tukena vaan romahtelen itte. Muistan sättineeni mielessäni itteä tosi kovastikin tästä, ennekuin Akin vakuuttelujen ja oman pohdinnan tuloksena tajusin että tottakai mulla on oikeus tunteisiini. Sieltä ne tulevat sydämestä aitointa ja suodattamattomina, kuten tapoihini kuuluu.

Noh, tuon kokemuksen läpikäytyä jos alkaa miettiä mieleenpainuvimpia hetkiä viime vuodelta niin 2 niistä liittyy ehdottomasti juuri tuohon aiheeseen. En lähde niitä nyt tässä sen kummemmin avaamaan sillä koen että ovat samalla niin yksityisiä ja herkkiä hetkiä myös muille kun mulle niin jääköön näin vain maininnaksi. Mutta sitten jos top3 yksittäisiä mieleenpainuvimpia hetkiä tarvii listata niin itsellenikin yllätyksenä se kolmas on ihan toisesta laidasta muisto ja voisko sanoa tässä kategoriassa aika random. Ollaan Kalevan kisojen aikaan meidän majapaikkahotellissa eli hotelli Albassa Jyväskylässä. Taitaa olla kisojen toinen tai kolmas päivä, tarkemmin sanoen ilta. Rankka työpäivä kisoissa takana, hiukan virkistäytymistä huoneessa ennen siirtymistä iltaolusille hotellin terassille. Ilma oli aivan käsittämättömän mahtava toki koko viime kesän mutta tuossa kohtaa kun kauniin järvimaiseman äärellä istuttiin niin se loi niin mahtavat puitteet hetkelle ettei paremmasta väliä. Meitä oli siinä ollut aika iso porukka kisaväkeä mutta lopulta jäljellä oli mun ja Akin seurana eräs kisoissa töissä ollut mies. Lämmin kesäilta alkoi jo hämärtyä ja läheisten siltojen iltavalaistus näyttäytyi hienosti. Siinä me kolmestaan istuttiin ja juteltiin elämästä.  Syvällisiäkin. Tuo ilta on jäänyt mun mieleen niin pehmeänä ja mukavana että ihan ihmetyttää. Mutta nämä ne onkin elämän suola. Täytyy tarttua hetkiin ja ottaa niistä ilo irti. Pienistäkin.

Loppuvuosi oli muutenkin haastava henkisesti. Ehkä tuosta Akin isän asiasta jäi jonkunlaista painolastia sydämeen joten uudet haasteet ei meinanneet enää suodattua. Mielummin kasaantuivat ikävästi. Töissä oli aika hektinen syksy uusien ihmisten tullessa ja arjen hakeutuessa uomiinsa. Itsellä myös paljon uusia kuvioita ja uuden rehtorin tukena toimimista. Sitten vielä tuli tämä veljen tytön kamala sairastuminen joka tuntui jo vähän liialta. Epäreilulta ainakin. Sitä ei pysty oikein koskaan sulattaa, että nuorille/lapsille pitää tulla jotain tuollaista kamaluutta. Onneksi tyttö on nyt alkanut toipua ja kriitiinen aika on käsittääkseni ohitettu. Voi alkaa kuntoutuminen. Miten ihana uutinen oli äitiltään tullut viesti, että siirto lähemmäs kotia ja normaalille lasten osastolle tapahtuu vihdoin. Toipuminen on hyvällä alulla joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Nyt oon tosi tyytyväinen että laitoin sen itkuisin silmin paketoidun joululahjan sinne muiden lahjojen joukkoon. Päätin, että se paketti kyllä avataan vielä.

Siinähän sitä nyt sitten pääpiirteittäin olikin hieman mollivoittoiselta tuntunut viime vuosi. Onneksi ilon pilkahdukset, kuten esim. Samirock ja Suomipop festarit antaa vähän iloisempiakin sävyjä.

Vuosi 2019 saisi tuoda  tullessaan vähän pirteämmän väriskaalan. En oo tehnyt tänäkään vuonna muuta kun yhden lupauksen ja se on pitää ittestä huolta. Mun on ihan pakko alkaa tähän omaan hyvinvointiin kiinnittää enemmän huomiota sillä ei tästä nyt enää  nuorruta ainakaan. Pitää saada ittensä liikkeelle, se on ihan ykköasia!! Ruokajutut sun muut tulee siinä sivussa. Ja ruokatottumuksissa ei nyt hirveästi mitään huonoa oo ollutkaan jos ihan totta puhutaan. Suoliston hyvinvointiin liittyviin juttuihin mä aion tänä vuonna panostaa ja katsoa mitä tuloksia sillä saa aikaan. Aloitin mä karkkilakonkin, ihan vain sillä että pääsee tosta sokerikoukusta eroon mikä joulun aikana on saattanut tulla. Vähemmän oon suklaata syöny kuitenkin kun moneen joulunaikaan. Eikä jouluruuistakaan mitään ähkyä päässyt tulemaan. Hyvä tyttö!!

Vuoden ekana päivänä lunta tuli sitten ihan kunnolla. Päätettiin kuitenkin mennä kävellen elokuviin ja sitä saikin kahlata reippaasti lumessa. Käytiin kattomassa Juice elokuva, joka oli ihan hyvä. Hiukan ehkä yksipuolinen katsanto noinkin monisyiseen ihmiseen mitä Juice oli, mutta tuosta näkökulmasta kattoen ihan tarinansa kertoi kyllä.

Lumessakahlaaja

Reippain ja avoimin mielin kohti uutta.

rakkaudella,
Sartsa