VIIKONLOPPU OLI IHAN TIMANTTIA

Nyt on kuullut ihan kyllästymiseen asti nurinaa siitä miten huonot säät tänä kesänä on ollut. Monet on pilanneet kesälomansa sillä, että tuijotetaan säätiedotuksia jotka lupaa tihkusadetta, rankkasadetta, vettä 7% tai sitten 100% todennäköisyydellä, ajoittaista sadetta, vähäistä sadetta, runsasta sadetta. Joka päivälle tai ainakin joka viikolle. Tämähän on sitten esteenä tehdä yhtikäs mitään muuta kuin synkistellä kotosalla neljän seinän sisällä ja tiuskia läheisille omaa turhautumistaan. Joo o... Mutta kun Ei. Sateella voi tehdä niin paljon voimaannuttavaa, kuten tavata rakkaita ihmisiä. Tehdä juuri sitä mihin ei muka arkena, loman ulottumattomissa, ole koskaan aikaa. Olla vaan, nauttia hyvää ruokaa, fiilistellä läheisten seurassa kerrankin pysähtyen hetkeen.

Mutta sitten taas. Joskus on sellaisia kesäpäiviä, ja usein etenkin iltoja, jotka jää sydämen sopukoihin kutkuttamaan pitkiksi ajoiksi. Aurinko paistaa, istutaan ulkona hyvässä seurassa. Paljon naurua, kuplien nousua aivolohkoihin, musiikkia jonka tahdissa laulaa ja tanssia, kokemuksia joita muistella talven synkkinä iltoina. Tässä kohtaa auringolla ja kesälämpöä henkäilevällä tuulella on lähes ratkaiseva vaikutus. Mulla oli sellainen juuri tuossa menneenä viikonloppuna. Lauantaina mentiin mun siskon perheen hoiviin ennen illan rientoja. Saatiin ensinnäkin saunoa pitkästä aikaa, mikä tuntui erityisen mukavalta.

Vähän saunajuomaa

Tässä kuvassa on koko illan tunnelma aika hyvin. Vielä kun saatais nauravainen seurue tuohon taustalle niin olis oikein täydellinen homma.

Uusi espanjalainen kuplatuttavuus Villa conchi

Illalla sitten lähdettiin paikallisfestareille hyvän musiikin äärelle. Tämmösiin kekkereihin

Käytiin kattomassa kaksikin hyvää keikkaa joista ekana Irina eli Hän

Meille illan pääesiintyjä oli kuitenkin jälleen iiiihanan iiiihastuttava Anna Puu eli Hän

Illan vipana esiintyjänä oli paikallinen bändi mun nuoruudesta, sieltä yläasteajoilta asti. Tällä kertaa siinä soitti myös mun isäni, monissa bändeissä elämänsä aikana soitellut. Niin se vaan jaksaa kuuskymppinenkin heilua vielä muiden mukana.

Mun isi <3

Puhumattakaan mun äitistäni, 63v, joka jaksoi festaroida 2 iltaa peräkkäin. Mulla on tunne etten siihen kyllä itte ihan pysty aikanaan :D

Mahtiviikonloppu siis takana, kerta kaikkisesti. Hymy huulilla eteenpäin siis...

rakkaudella,
Sartsa

LÄHETTIIN SALAMAJÄRVEN KANSALLISPUISTOON

Jälleen kerran olimme retkeilemässä. Telttailemassa. Hänen lomansa loppuu tähän viikonloppuun ja sen vuoksi päätettiin vielä lähteä johonkin pikku reissuun. Kohteeksi otettiin viikonlopun muita rientoja silmällä pitäen Salamajärven kansallispuisto. Salamajärvi infoa täällä Katsoimme siis, että tällä kertaa ei tarvitsisi ajella sinne tänne ihan kohtuuttoman pitkään joten koska olimme menossa mun kotikonnuille Lapualle joka tapauksessa niin kyseinen kohteemme oli ikäänkuin matkan varrella. Keli ei ollut meille lainkaan suosiollinen, sillä heti aamusta alkaen satoi vettä ja vilkaisu taivaalle osoitti ettei suurempaa kirkastumista olisi luvassakaan. Lähdimme silti matkaan katsottuamme säätiedotuksesta että kohteessamme ei ihan yhtä huonoa kelia luvassa ollut. Väärin. Koko matkan satoi ihan kaatamalla, tosin sitten kun vihdoin pääsimme perille niin sade oli vain uhka enää.

Rinkka selkään, kylmälaukku matkaan ja eikun polulle. 5 kilsaa olisi käveltävä ennenkuin oltais perillä kotapaikalla jossa aioimme yöpyäkin. Matka oli todella hikinen, ilmassa oli ihan kun ukkosen tuntua jopa. Mulla tietenkin tuli matkaseuraksi vielä päänsärkykin ja odotinkin siinä kohtaa vaan että oltais jo kohta perillä että saisin kaivella laukusta särkytabletit. Siitä reissusta oli kyllä luonnosta nauttiminen ja ympäristön huomioiminen kaukana. Perille saavuttiin ihan hikimärkänä, mä nappasin samantien pari särkylääkettä ja pidin silmiäni tovin pimeässä. Särky alkoi hellittää lähes samantien. Kasattiin heti teltta ja mä aloin laittamaan sitä yöpymiskuntoon, Hän laittoi tulet ja alkoi kokkaamaan.

Tommonen kota, todella siisti ja ajoi asiansa erinomaisesti

Meidän makuuhuone yheksi yöksi

Ruoka valmistuu, makkaraa tietenkin

Me ollaan molemmat kyllä niin paljon hyvän ruuan perään että ihan naurattaa välillä. Nytkin me saatiin päähänpisto, että ei osteta leipää lainkaan vaan lihapiirakoita nuotiolla tehtäväksi ja siihen lisukkeet. Juustoja ja leikkelettä jota haettaisiin oikein palvelutiskiltä ja pieneltä toimijalta. Näin tehtiinkin. Kippari savusulatejuustoa, aamupala sulatejuustoa, lihapiirakoita, grahampiirakoita.... Ja sitten sieltä lihatiskiltä suolakylkeä, ylikypsää palvisiivua ja vieläpä pari isoa kassler leikettä. Nami!! Hiukan uskallan epäillä ettei kovin monilla oo samanmoisia retkieväitä kun meillä tällä kertaa. Ja kaikki tehtiin siis tuossa nuotiolla folionyytissä paistellen. Katsohan tätä:

Lihapiirakat kylkisiivuilla ja juustolla

Sinappihuntu päälle ja kyllä kelpaa

Kassler pihvit hitaasti kypsytellen

Pihviä aamupalaksi, ei ollenkaan hullumpaa

Kodassa istuskellessa tuli tehtyä kaikenlaisia huomioita kuten:

Illalla kun olimme saaneet syötyä niin käytiin virkistäytymässä pienessä purossa joka kotapaikan vieressä virtasi. Tuntui ihanalta pulahtaa viilentävään veteen matkan hikoilujen jälkeen. Uni maistui vähän huonosti, sillä mulla ei ollut tyynyä mukana ollenkaan. Lisäksi alkoi tietenkin aamuyöstä sataa, kuten on käynyt kaikilla mun telttailureissuilla tähän asti.

Noh, aamulla noustiinkin jo sitten kahdeksan aikaan ylös ja aloiteltiin leirin purku ja ruuan laitto. Hyvän aamupalan ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen lähdettiinkin sitten pikkuhiljaa tallustelemaan samaa viiden kilometrin metsäpolkua takaisin autolle. Todettiinkin että ei se ole matka joka tappaa vaan vauhti. Hissun kissun siis...

Suurimmalta osin maasto oli suoperäistä, siellä Hän menee edellä

Lakkojakin olis ollut jo jonkin verran

Matkalla törmättiin taas yhteen metsän asukkiin:

Jää nähtäväksi oliko tämä viimeinen retki tälle kesää. Oli hiukan puhetta, että jos syksy on kovinkin aurinkoinen ja kelit suosii niin jonain viikonloppuina vois lähteä vielä luonnon helmaan. On se kyllä aina niin kovin palkitsevaa.

rakkaudella,
Sartsa

LAPSET AIKUISTEN MAAILMASSA

Mulla on vähän mietteliäs olo asiasta joka on mulle todella lähellä sydäntä mutta jolle en toisaalta itse voi tehdä juurikaan mitään. Tärkeintä aina ja joka tilanteessa mulle henkilökohtaisesti on lasten hyvinvointi. Oli ne lapset sitten mun omia tai toisten. Erotilanteessa pitäisi mun mielestä aina tehdä asiat lasta ajatellen. Aikuisilla saattaa siinä tilanteessa olla vaikka minkälaisia mielipiteitä vaikkapa siitä toisesta osapuolesta mutta ihantellisessa tilanteessa aikuiset osaavat jättää ne sivuun ja ottaa huomioon lapsen tarpeet ja erityisesti sen, ettei lapsen tarvitse tuntea missään vaiheessa olevansa millään lailla aikuisten välikappaleena. Siinäkin vaiheessa, kun kuvioihin tulee mukaan uusia kumppaneita niin lapselle pitäisi pystyä takaamaan turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri ilman, että lapsen tarvitsee miettiä kenelle voi puhua mitäkin ja että pitääkö jotenkin omia tunteitaan laittaa syrjään. Äh, tätä asiaa on tosi vaikea laittaa näin kirjotettuun muotoon, mutta ajatus omassa päässä on ihan selvä. Kun mietin omia lapsiani, niin oon sitä mieltä ettei välittäviä aikuisia oo lasten elämässä koskaan liikaa. Eli jos ja toivottavasti kun jossain vaiheessa lasten isän elämään ilmestyy joku uusi ihminen, niin mulla ei todellakaan oo mitään sitä vastaan. Ei se oo multa pois millään lailla. Mä oon lasteni äiti ihan samalla tavalla oli sitten heidän isällään uusi kumppani tai ei. Pieneen mieleenkään ei tulisi vaikkapa lapsia ohjeistaa siitä miten he saavat tämän uuden ihmisen kanssa olla tekemisissä yms. Jos mä näen että mun lapset ottaa tämän ihmisen hyvillä mielin vastaan ja vieläpä tykkäävät hänestä, niin mä oon todella tyytyväinen vaan.

Mulla on välillä, tänään viimeksi, jotenkin tosi vaikea suhtautua siihen että mulla on tunne etten mä ole toivottu henkilö lapsen elämään. Kuitenkin oon aina kaikkien lasten kanssa ihan yhtä lailla läsnä ja tässäkin tilanteessa Hänen lapsensa ovat melkein kuin omia. Sillä tavalla, etten ikinä tekisi mitään mikä vahingoittaa lapsia mitenkään enkä missään tapauksessa haluaisi että lapsilla on mun takia jotenkin hankala olla. Siihenhän mä en voi vaikuttaa muuten kun omalla käyttäytymiselläni osoittaa että mun aikana ei ole kiellettyjä puheenaiheita. Se loppu on sitte kiinni jostain ihan muusta ja mä voin tässä kyllä tunnustaa, että mulla on välillä paha  mieli kun näen että lapsi kokee olevansa jollain tavalla välikädessä. Tietyissä tilanteissa sen huomaa kasvoista ja käyttäytymisestä niin selvästi. Ikävää, todella satuttavan ikävää jos multa kysytään. Voin vaan toivoa, että lopulta (vaikka sitten ajan kanssa) kaikki kääntyy parhain päin.

Yritetään aina välillä ajatella asioita vähän isommasti ja tulla ulos omasta itsestä sekä niistä rajoitteista joita oma ajatusmaailma saattaa aiheuttaa. Positiivisen kautta!

rakkaudella,
Sartsa

YU-KISOJA JA YSTÄVIÄ

Kotona vihdoinkin... Viime viikon keskiviikkona lähdettiin taas liikekannalle ja mentiin ennen Kalevan Kisojen rupeamaa yöksi jo mun vanhempien luo niin oli lyhyempi sitten Hänenkin alottaa useamman päivän rypistys. Vein myöskin keskiviikkona Hänet kattomaan naisten superpesistä, sillä itte oon kuitenkin kyseisen lajin parissa viettänyt muutamana kesänä tovin jos toisenkin ja ollut mukana Lapuan Virkiän superpesisnaisten talkooporukoissa myymässä fanituotteita. Hän ei ollut kertaakaan vielä ollut kattomassa livenä kyseistä lajia joten nyt oli hyvä sauma siihen. Keli oli perus kesäkeli eli sateen uhkaa ja kylmää tuulta.

Torstaina sitten lähdettiin mun siskon luo ennen kun suunta Seinäjoelle. Nämä pikkuihmiset on kyllä niin tätin rakkaita kun olla voi. Silloin reilu vuosi sitten kun elämä ei ollut ollenkaan niin hyvällä mallilla kun tänään niin nämä oli parhaita mahdollisisa terapeutteja <3 Nyt sitten tämä mun oma isompi rakkaani on ihastuttanut nämä lapsukaiset itseensä niin ettei täti oo enää mitään kun yhdessä mennään käymään. Hahhaa... Se on tosiaankin pelkästään positiivinen asia. Kuten oon  monta kertaa sanonu niin lapsetkin vaistoaa sen kuka heistä ja heidän jutuistaan. Tällä kertaa operaationa oli junaradan rakentaminen.

Kun sain vietyä Hänet hotellille niin palasin takaisin Lapualle missä sain vihdoinkin viettää aikaa rakkaan ystäväni Satun kanssa. Ihan ekana käytiin syömässä, molemmille yhtä rakkaan harrastuksen parissa siis... Mainio ruokapaikka Lapualla löytyy täältä

Lapuahovin mahtipossu

 Saatiin ruokaseuraksi vielä  ihana ystävämme Tepa joten oli kyllä tosi mukava pitkästä aikaa istua kaikessa rauhassa vaihtamassa kuulumisia. Houkuteltiin Tepa vielä sitten Satun luo piipahtamaan, vaikka ei Fresitaa voinutkaan meidän kanssa tilkkaa enempää nauttia kun autoilemaan vielä aikoi lähteä. Satulla oli vielä sitten naposteltavaksi kirsikoita, mansikoita, pähkinöitä..... Ai että oli kesäistä. Tepa lähti sitten mökkeilemään jossain vaiheessa iltaa ja me jäätiin Satun kanssa tuhoamaan Fresitaa loppuun. Siinä aika menikin sitten mukavasti höpötellessä aamuyöhön asti..

Perjantaina sitten mäkin suuntasin kohti Kalevan Kisoja. Kolmen päivän yleisurheilupaketti oli valmiina vastaanottoon. Kisojen avajaiset oli komeaa nähtävää. Oli kuoroa ja soittokuntaa...Suomi 100 teemalla.

Avajaisia

Kisojen tiimellyksessä

 Perjantaina kisojen jälkeen lähdinkin sitten yöksi siskon perheen luo palatakseni lauantaina aamusta heti kisapaikalle, olin lupautunut hakemaan Hänet ja kollegansa hotellilta aamulla joten näin tein. Vein pojat kentälle ja lähdin itse aamupalalle.

Lauantaina keli oli ihanan aurinkoinen. Kentän vieressä oli kisatori missä oli kaikenlaista ohjelmaa järjestetty. Mä kävin siellä syömässä ja oli kyllä todella herkullinen ateria ollakseen toriruokaa.

Lauantaina lähdettiin sitten illalla kisojen jälkeen poikien kanssa syömään Amarilloon ja minä toimin kuskina niin pojat saivat ottaa parit oluetkin. Oli oikein mukava ilta, hiukan jopa yllätyin ajan nopeaa kulumista. Hyvässä seurassa niin usein käykin.

Sunnuntaipäivä vielä iltapäivä kisailtiin kunnes viimein oli aika lähteä kotiin. Mulla oli taas kyllä jo melkoinen koti-ikävä. Alla oleva kuva on otettu tänä aamuna kun aamukahvilla istuin tuossa ulkona. Tein päivityksen facebookiin siitä, miten paljon mä arvostan sitä että mulla on koti johon on aina ihana tulla. Sellanen hyvän olon paikka. Aina kun ei oo niin ollut niin silloin sitä osaa arvostaa. Se on asiana tosi tärkeää ja jos ei kotona oo hyvä olla niin ehdottomasti kannattais hiukan pysähtyä miettimään miksi ei. Ja etenkin, että mitä sille asialle olisi tehtävä.

Tämä viikko on vielä Hänellä lomaa. Nyt kuitenkin tämä päivä ainakin ollaan vaan ja rauhoitutaan. Mä ainakin itte nautin nyt siitä että saan vaan olla kotona, vaikkapa tekemättä mitään sen kummempaa kun pyykkien pesua. Aamulla jo Häntä varoitin siitä, että mulla tuntuu olevan läheisyyden tankkauspäivä tänään. Tuntuu hyvältä saada olla lähellä, kosketuksen päässä.

Mukavaa viikkoa hakemassa
-Sartsa-

RIPPIJUHLAA

Sunnuntaina sitten juhlittiinkin rippijuhlia oikein kaksin kappalein. Mun siskon ja veljen pojat konfirmoitiin samaan aikaan ja juhlatkin oli yhteiset. Siskon poika on myös mun kummipoika. Mun tehtävä juhlapäivän aikana oli pysyä pikkuväen perässä ja kattoa että pysyvät tallella. Päivä oli aurinkoinen ja suorastaan kuuma joten ulkona kyllä tarkeni ihan mukavasti.

Mä tekaisin pojille kortit omin pikku kätösin ja tuossa kummipoikani kortissa käytin tekstinä Apulannan Valot pimeyksien reunoilla biisin sanoja jotka mun mielestä sopii erinomaisesti tuollaisen nuoren korttiin.

Tommonen kansi

Sisäteksti tuli tuolla lailla

 Valitsin tällä kertaa pojille valkoiset ruusut

Ja tässä sitten se mun päivän päätehtävä eli pysyä näitten jalkojen perässä koko juhlapäivä. Voin kertoa että tuli vähän hiki :)

 

Tapahtumarikas viikko takana siis. Tämä kuluva viikko onkin sitten taas samanlaista touhua täynnä, sillä ollaan lähdössä huomenna koko loppuviikoksi reissun päälle. Kohteena lähinnä Seinäjoen Kalevan Kisat. Pakko tunnustaa, että mulla alkoi olla jo koti-ikävä tuossa loppuviikosta ja erittäin mielelläni oon nyt nämä pari päivää kotona, rauhassa, Hänen kanssaan.

-Sartsa-

SEIKKAILU POHJOISESSA PÄIVÄ 4 (RANUA ZOO,HEPOKÖNGÄS,ROKUA)

Tosiaankin levottoman yön ja parin tunnin unien jälkeen olin valmis laittamaan pikapikaa kamat kasaan ja aamupalan jälkeen lähtemään kohti eläinpuistoa.

Ville söi joka aamu puuron

Mun aamupalani

Sitten olikin aika käydä tutustumassa Ranuan eläinpuiston eläimiin.

Eka kertaa näin majavan hereillä ja täydessä työn touhussa

Seuraavassa muutamia asukkaista poseeraamassa:

Huuhkaja

Joutsen

Vetonaulat eli jääkarhut

Tässä kuvassa jääkarhu oikeassa koossaan

reitti oli tommonen rakennettu

Reitin varrella oli pirunpeltokin

Me tykättiin tosi paljon tästä eläinpuistokierroksesta sillä eläimet oli aktiivisia ja kaikki oli siistiä ja kierros muutenkin ihan mukavasti rakennettu.

Tuliaisostosten jälkeen olikin sitten aika lähteä kohti Puolankaa ja v 2014 suomen kauneimmaksi vesiputoukseksi valittua Hepoköngästä. Paikka oli aivan mykistävä:

Viimeisen yön yöpymispaikka katottiin sillä periaatteella ettei kotimatka olisi turhan pitkä. Löysinkin sitten pienen leirintäalueen Lavialta. Oulujärven leirintä oli paikan nimi ja mä valitsin mökkimajoituksen tälläkin kertaa. Kahden hengen mökki oli tosi hienolla paikalla ja vaikka olikin pieni niin siinä oli kaikki mitä tarvittiin ja mökki oli tosi siisti.

Rantaa biitsiä

Näkymä mökin ikkunasta

Oli niin houkuttelevan hyvä ranta että päätin heittää talviturkkini Oulujärveen. Oli vaan vähän turhankin matalaa uimiseen. Mutta kastettua sai kumminkin.

Varpaat hiekassa

Rantaviivalla oli pituutta

Minä ja Hän

Lähdettiin iltanuotiolle läheiseen Rokuan kansallispuistoon, sillä leirintäalueen notskipaikka oli varattu. Noh, niin loppujenlopuksi oli tämänkin alueen notskipaikka mutta ei se mitään. Tehtiin iltalenkki kuitenkin:

Ville huilii lammen rannalla

Iltalenkkikohde

Kun palattiin leirintäalueelle niin otettiin vielä iltapesujen jälkeen matsi tikkaa. Mulla oli hyvä säkä tällä kertaa ja taisin voittaa jokaisen matsin:

Alueella oli melkoinen meno illalla ja ajattelinkin että näinköhän nukkuminen on yhtä huonoa kun Ranuallakin mutta ei onneksi ollut mitään ongelmia. Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen olikin sitten hyvä lähteä viemään Villeä kotia kohti. Matkaa reilut 300 kilsaa ja mä en noussut autosta kertaakaan matkalla. Tarkoitus oli pysähtyä syömään mutta ei sitten tunnettu tarvetta sille, vaan Ville vaan pysähtyi välillä hakemaan jostain kaupasta vähän välipalaa jonka söi matkalla. Taisi olla jo kiire kotiin ikävissään.

Elämäni reissuja oli kyllä tämä eikä takuulla jää lajissaan viimeiseksi vaan aion ottaa tämän jokavuotiseksi perinteeksi. Oli ihana viettää rauhassa kahdestaan aikaa pojan kanssa ja kun pakosti joutui tehdä yhteistyötä matkan varrella niin tuntui tosi kivalta. Aika vaan loppui kesken ja oisin halunnu vielä vähän pohjoisempaan mennä mutta tällä kertaa näin.

-Sartsa-