Mulla on vähän mietteliäs olo asiasta joka on mulle todella lähellä sydäntä mutta jolle en toisaalta itse voi tehdä juurikaan mitään. Tärkeintä aina ja joka tilanteessa mulle henkilökohtaisesti on lasten hyvinvointi. Oli ne lapset sitten mun omia tai toisten. Erotilanteessa pitäisi mun mielestä aina tehdä asiat lasta ajatellen. Aikuisilla saattaa siinä tilanteessa olla vaikka minkälaisia mielipiteitä vaikkapa siitä toisesta osapuolesta mutta ihantellisessa tilanteessa aikuiset osaavat jättää ne sivuun ja ottaa huomioon lapsen tarpeet ja erityisesti sen, ettei lapsen tarvitse tuntea missään vaiheessa olevansa millään lailla aikuisten välikappaleena. Siinäkin vaiheessa, kun kuvioihin tulee mukaan uusia kumppaneita niin lapselle pitäisi pystyä takaamaan turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri ilman, että lapsen tarvitsee miettiä kenelle voi puhua mitäkin ja että pitääkö jotenkin omia tunteitaan laittaa syrjään. Äh, tätä asiaa on tosi vaikea laittaa näin kirjotettuun muotoon, mutta ajatus omassa päässä on ihan selvä. Kun mietin omia lapsiani, niin oon sitä mieltä ettei välittäviä aikuisia oo lasten elämässä koskaan liikaa. Eli jos ja toivottavasti kun jossain vaiheessa lasten isän elämään ilmestyy joku uusi ihminen, niin mulla ei todellakaan oo mitään sitä vastaan. Ei se oo multa pois millään lailla. Mä oon lasteni äiti ihan samalla tavalla oli sitten heidän isällään uusi kumppani tai ei. Pieneen mieleenkään ei tulisi vaikkapa lapsia ohjeistaa siitä miten he saavat tämän uuden ihmisen kanssa olla tekemisissä yms. Jos mä näen että mun lapset ottaa tämän ihmisen hyvillä mielin vastaan ja vieläpä tykkäävät hänestä, niin mä oon todella tyytyväinen vaan.
Mulla on välillä, tänään viimeksi, jotenkin tosi vaikea suhtautua siihen että mulla on tunne etten mä ole toivottu henkilö lapsen elämään. Kuitenkin oon aina kaikkien lasten kanssa ihan yhtä lailla läsnä ja tässäkin tilanteessa Hänen lapsensa ovat melkein kuin omia. Sillä tavalla, etten ikinä tekisi mitään mikä vahingoittaa lapsia mitenkään enkä missään tapauksessa haluaisi että lapsilla on mun takia jotenkin hankala olla. Siihenhän mä en voi vaikuttaa muuten kun omalla käyttäytymiselläni osoittaa että mun aikana ei ole kiellettyjä puheenaiheita. Se loppu on sitte kiinni jostain ihan muusta ja mä voin tässä kyllä tunnustaa, että mulla on välillä paha mieli kun näen että lapsi kokee olevansa jollain tavalla välikädessä. Tietyissä tilanteissa sen huomaa kasvoista ja käyttäytymisestä niin selvästi. Ikävää, todella satuttavan ikävää jos multa kysytään. Voin vaan toivoa, että lopulta (vaikka sitten ajan kanssa) kaikki kääntyy parhain päin.
Yritetään aina välillä ajatella asioita vähän isommasti ja tulla ulos omasta itsestä sekä niistä rajoitteista joita oma ajatusmaailma saattaa aiheuttaa. Positiivisen kautta!
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti