ANNO DOMINI 2018

Anno Domini 2018

Kulunut vuosi toi vaihtelevaa merisäätä. Purteni nimeltä luottamus seilasi välillä pitkiä aikoja tyynessä mutta toisaalta kallioon törmääminenkin oli tosi lähellä. Pintaraapaisu jopa koettiin. Rakkaus seilasi onnekseni mukana koko vuoden, vaihtelevista tuulista huolimatta. Lokikirja kertoo jälleen monista ystävällisistä hymyistä joita matkalla kohtasin. Myrskyjen koetellessa pelastava kädenojennus oli aina saatavilla. Hyvä niin, sillä muuten haaksirikko olisi ollut lähes varma. Vuoden loppupuolella purteni ohjautui karikkoihin ja sai pahoja kolhuja. Jouduimme hyvästelemään meidät lopullisesti jättäneitä ja saimme sydäntä painavia uutisia. Oli pakko heittää toviksi ankkuri ja pysähtyä. Tukisatamani Port Minä meni myöskin remonttiin loppuvuoden aikana. Remontti jatkuu vielä, mutta tällä hetkellä pienellä pintaremontilla. Täällä satamassa minä toivotan uuden vuoden tulevaksi. Tuokoon se lokikirjan täydeltä elämän tuntuisia merkintöjä.

Ylihyvää vuotta 2019 juuri sinulle!! Olkoon se tähtihetkiä täynnä.

rakkaudella,

Sartsa

VÄLIPÄIVÄT VILLEN KANSSA JA GÖSTA MUSEON JOULUPOLKU

Uuden vuoden aatto. Uskomatonta! Viime vuoden vastaava aika on mielessä ihan eilisenä. Sitä en jaksa muistaa, mitä odotuksia ja toiveita sitä tulevan vuoden osalle silloin oli. Josko oli mitään ihmeellistä. Vuosi sitten kaikki oli mielessä aika tasaista, ja elämässä muutenkin. Oon sitä mieltä, että vaikka olisi olemassa joku kristallipallo mistä voisi ihan satavarmasti katsoa tulevaan niin mä en haluaisi tietää. Joo, oon kyllä käynyt ennustajalla useammankin kerran ja vaikka olenkin taipuvainen uskomaan että toisilla on selvännäkijän kykyjä, niin enemmän se on ollut mulle leikkiä vaan. Kivaa läppää. Sitten on ollut mukava bongata juttuja jotka on käyneet toteen, niinkun niin tosi monet onkin käyneet. Mutta en todellakaan haluaisi elää etukäteen päivääkään vaikkapa tulevasta vuodesta. Niin kamalaa kun se välillä onkin mitä elämä eteen heittää, niin haluan kokea sen kaiken reaaliajassa. Hyvä kun pystyn silloin niitä asioita käsitellä, niin saatika sitten jos tietäisin odottaa jotain ikävää jo etukäteen. Päivät menis enemmän ja vähemmän siihen odotteluun, että koska tapahtuu. Miten paljon pienempää, muka merkityksettömämää mutta silti juuri sitä mistä hyvä elämä koostuu, jäisi kokematta ja näkemättä. Sama pätee toki myös iloisiin ja positiivisiin asioihin. Niiden mukanaan tuoma onnen ja ilon tunne kyllä kokis aikamoisen inflaation jos niitä osais odottaa etukäteen. Ei hyvä kumpainenkaan. Yritän jatkossakin elää juuri tätä nimenomaista päivää ja hetkeä.

Viimeinen tämän lokikirjan merkintä näyttää olevan tapaninpäivältä. Se oli siis päivä jona ajeltiin Lapualta takaisin kotiin ja sain nuorimmaiseni mukaan. Olipa tosi mukavat pari päivää jälleen ihan kahdestaan tuon nuoren miehen kanssa. Ei me paljoa mitään tehty, mitä nyt vähän shoppailemassa käytiin täällä Mäntässä ja Keuruulla. Enimmäkseen vaan vietettiin aikaa kotosalla ihan relax.

No kyllä me sitten perjantaina käytiin shoppailujen jälkeen Serlachius museo Göstan joulupolulla. Ei me mitään virallista vastauslomaketta haettu mutta käytiin ihan muuten vaan vähän ulkoilumielessä, ja mun mieliksi, tsekkaamas tuo. Villeä nyt ei välttämättä niin hirveesti olisi kiinnostanut mutta tuli kumminkin mukisematta äitin kaveriksi. Polku oli tehty museon vieressä olevaan Taaventinsaareen ja sisälsi 10 punaista postilaatikkoa jouluisia tehtäviä. Samalla kierrettiin saaren ympäri.

Mentiin tuonne ihan ex tempore suoraan Keuruun reissulta joten pojan piti tankata autossa matkalla ettei sokerit laske ennen ruokailua.

Tonnikalasalaatti to go

 Reitin varrella tosiaankin oli tarkoitus vastata näissä punaisissa laatikoissa olleisiin jouluisiin kysymyksiin. Jos olis hakenut respasta sen vastauslomakkeen ja palauttanut sen niin ois voinut voittaa muistaakseni lahjakortin museokauppaan. Me mentiin vaan omaksi iloksi reitille.

Tälläsiä laatikkoja oli matkan varrella

 Ville on niin herttainen kun se äitin mieliksi osallistuu kaikkeen tälläiseen hömpötykseen vaikka varmaan ei nyt mitään maailman kivointa hommaa hänen mielestään ollut. Mä tykkään että sille käy lähes mikä vaan tekeminen mitä mä keksin. Ikinä ei valita eikä laita hanttiin vaikka tosiaankin nyt ei mieluisinta hommaa oliskaan.

Ville edellä, äitee peräs

 Alla oleva näköinen polku siellä kiersi tuota saarta. Oikein kiva perheen pienimpienkin kanssa. Ja tehtävätkin oli sellaisia joihin pienimmätkin olis osanneet vastata. Ainakin osaan.

Polulla oli myös kivat lamput, hämärässä varmaan tosi nättiä

Tuo Gösta museon ympäristö on kyllä ihan kiva vierailukohde just vaikka niitten pientenkin kanssa. Paljon tilaa ja katteltavaa. Piti näpsäistä pari talvistakin kuvaa näistä useimmiten kesällä kuvatuista kohteista.

Göstan pihapiiri saaresta kuvattuna

Kahlaajapatsas

Ville lähti sitten lauantaina kotiin. Tuli kyllä taas todella hiljaista kun höpöttäjä lähti. Aina sitä jää miettimään, entistä enemmän, että minkälaista se oma elämä olis jos Ville asuis mun kans täällä. Kovin erilaista ja ehkäpä vähän sisältörikkaampaa. Sellainen kaipuu kyllä aina jää kun Ville pois lähtee, että voi kun asiat olis mennyt toisin. Sitten taas tulen ajatuksissa tähän reaalimaailmaan jossa tiedostan että Villellä on ihan hyvä nykyisellään.

Juupa juu, tässä siis henkisesti valmistaudun vuoden vaihtumiseen. Juhlinta nyt ei varmaan mitään päätä huimaavaa oo mutta tarkoituksena ois herkutella vähän tapaslautasen tyyppisesti. Meillä on Jyväskylästä joulukadulta ostettua hirvimakkaraa ja kahta laatua hyvää juustoa. Siihen vähän jotain muuta naposteltavaa ja voileipäkeksejä kylkeen niin aaa että. Ei tarvi kummempaa!! Nakit ja perunasalaatti on vissiin se tyypillisin uudenvuoden ruoka enkä voi käsittää miksi. Kuka on keksinyt moisen yhdistelmän ja koska? Ja etenkin miksi? Mä en ehkä tiedä kovin montaa ällöttävämpää yhdistelmää kun keitetyt nakit ja joku atrian perunasalaatti. Itte tehty perunasalaatti nyt vielä meniskin mutta siltikään siihen kylkeen nyt ei pelkkiä nakkeja missään nimessä.

Suunnitelmia ei illaksi ole, katotaan vähän kelinkin mukaan että josko pääsis ulkoilemaan. Kiva ettei oo sen kummempia suunnitelmia, voi vaikka halutessaan olla vaan verkkareis kotona. Tulee se uus vuosi niinkin.

rakkaudella,
Sartsa

JOULUREISSUSTA PALATTU

Voisko sanoa, että joulu on lusittu tältä vuodelta. Helpotuksen huokaus pääsi kun kotipihaan auton sain parkkeerattua ja kamat oli kannettu sisälle. Ajokeli ei ollut ihanteellinen, sillä nollan tienoille tippuneet mittarilukemat aiheuttivat sen, että tie oli aika liukas. Ja eilisen menomatkalla ei ollut teitä edes aurattu kunnolla, eli jos vähäkään ohjaus herpaantui tien reunaan niin rengas haukkas lunta ikävästi. Hommasta kuitenkin selvittiin sillä, että tiputin nopeutta heti suosiolla. Tälläinen turhankin raskaalla kaasujalalla varustettukin siis osaa tarpeen tullen ajaa ihan hissuksiin. Samalla huomasi miten paljon tuollainen tasainen vauhti vaikuttaa polttoaineen kulutukseen.

Kun päästiin isän ja äitin luo niin illan suunnitelmat piti olla selvät. Hätäiltiinkin sitten heti käymään kahvilla mun tätien luona, että ehdittäis sitten takaisin majapaikkaan minne lasteni oli tarkoitus tulla. Oli tosi kiva käydä Annaa ja Maijaa moikkaamassa sillä nää tädit on mun varamummoja ollut koko elämäni. Äiti on hiukan eri sukupolvea kun siskonsa joten siksi nämä tädit on mun virallisen mumman (eli isän äitin) kanssa saman ikäisiä. Tuossa talossa mä oon lapsuuteni viettänyt aika pitkälle ja muistikuvat lapsuudesta on vahvasti tuolta. Anna ja Maija molemmat kuuluu niihin aikuisiin jotka on ollut mun elämässä ihan alusta asti. Aina on ihanaa huomata, ettei mikään oo muuttunut kun tuonne menee. Täytyis vaan ehdottomasti joka kertaa piipahtaa kun kotipuoleen päin menen. Vaikka sitten vaan ovensuussa pikaiseen. Iäkkäitä kuitenkin jo ovat kumpainenkin.

Kahvilta sitten kun päästiin äitin ja isän luo takaisin niin vanhimmaiseni laittoi viestiä, että on kohta tulossa käymään. Ihmettelin sitä, että miksi yksin kun kerran tarkoitus oli että kaikki kolme tulevat yhtä aikaa. Siinä vaiheessa kuulin etteivät kaksi nuorimmaistani olekaan tulossa. Toinen ei kiireiltään ehdi ja toinen halusi vissiin vielä viettää aikaa kavereidensa kanssa ennenkun lähtee äitin mukana kauas pois moneksi päiväksi. Hiukan harmitti, pakko myöntää. Etenkin kun olin juuri vähän ennemmin vastannut kieltävästi siskoni kysymykseen siitä, ajellaanko me heillä käymään. Kieltäydyin juurikin siitä syystä että lapsukaisten piti olla tulossa. Joo, tunnustan että tuli paha mielikin pikkaisen. Ei me sitten tietenkään mihinkään lähdetty koska tuo köllivauvani tuli mammaa treffaamaan. Siinä me sitten istuskeltiin ja jutusteltiin kunnes Jenni lähti isänsä luo takaisin.

Me käytettiin jälleen törkeästi tilaisuutta hyväksi ja käytiin saunassa illalla. Kysyin mä äitiltä toki luvan :) Ilta vaihtui yöksi saunomisen jälkeen elokuvia telkasta kattellen. Ihanaa romanttista hömppää jota joulun aikaan telkasta suoltaa kanava jos toinenkin.

Tampereen suunnalta kuului oikein hyviä uutisia päivän mittaan. Toipuminen edistyy joskin iltaa kohti sitten taas kivut oli lisääntyneet. Onneksi kuitenkin noita valonpilkahduksia tulee aina silloin tällöin. Auttaa varmaan vanhempiakin taas jaksamaan palan matkaa eteenpäin. Kyllä se tyttö siitä toipuu, hitaasti mutta ihan varmasti.

Tänään ennen lähtöä me käytiin jokirannassa katsomassa josko saukot olisivat näkösällä leikkimässä. Äiti oli juuri ne yhtenä päivänä bongannut. Nyt ei onnistanut.

Lakajoen varrelta

Ville tuli nyt sitten meidän mukana muutamaksi päiväksi tänne Mänttään joten katotaas mitä kivaa me keksitään. Aki menee töihin mutta mulla on onneksi vapaata. Tässä alla on sitten uudenvuoden jälkeisten päivien, kun yksin kotona oon, ajankulua. Pukki toi mulle 2 mielenkiintoista elämäkertaa.

Mä tykkään siitä, että arki koittaa huomenna ja mennään kohti uuttavuotta. Uusi vuosi herättää paljon ajatuksia mutta katsellaan niitä tuonnempana.

rakkaudella,
Sartsa

JOULU TULI AHDISTUKSESTA HUOLIMATTA

Viikossa ehtii tapahtua maata mullistavia asioita ja toisaalta ei oikeastaan mitään. Nytkin kulunut viikko, sitten viime postauksen, on ollut tällä hetkellä ajatellan ihan mahdotonta haipakkaa. Tuntuu, ettei oo ehtinyt pysähtyä missään vaiheessa ja se alkoi kyllä loppuviikosta näkyä. Sekä töissä että kotona. Töissä viikko meni toki joulujuhlaa järjestellessä, joulukirkossa herkistyessä ja kaikkia viime hetken töitä kasaan laittaessa. Paperihommat piti hoitaa pois ennen lomalle jäämistä. Töiden suhteen ei mitään suurempaa stressin aihetta viikon varrella ollut mutta sitten tämä muu elämä mylläsi tuolla pääkopassa päivin ja öin. On ollut niin paljon ajattelemista, pelkoa ja toivoa, surua ja ilon hetkiä. On ollut sellainen olo etten mä kykene hallitsemaan sitä kaikkea kakofoniaa mikä pään sisällä liikkuu. Toisaalta on ahdistanut niin paljon että henkeä salpaa, mutta sitten taas esim itkua ei oo tullut. Kunnes sitten yks päivä joku ihan olematon juttu avas kyynelhanat. Eikä siitä meinannut tulla loppua.

Jos oon aina herkkis niin näinä viime päivinä mun herkkyys on ollut ihan omalla levelillään. Oon ollut jotenkin tosi auki ja vereslihalla niin, että kaikki pienikin negatiivisuus tai ikävämpi asia on saanut mut ihan kun kuilun partaalle. En ole kokenut olevani työkykyinen koko viikolla, sillä kaikki tämä kaaos mun sisällä on vaikuttanut töihinkin vaikka ei tietty saisi. Ajatus harhailee. Huomaan istuvani vaan hiljaa tuijottamassa kaukaisuuteen samalla kun päässä liikkuu, ei niin yhtään mitään. Kaiken lisäksi oon menettänyt hyvät yöuneni. Univelka, jos mikä. sitten näkyy väistämättä niin kotona kun töissäkin. Onneksi mulla on töissä ymmärtäväisiä ja ihania työkavereita joille voi avautua ja jotka antavat tarvittaessa tilan olla vaan. Oon halunnut avoimesti kertoa kaikista näistä asioista töissä, sillä ehkä sitten kaikkien on helpompi ymmärtää mikä mua nyt "vaivaa" tällä kertaa.

Veljen tyttöni tilanne on alkuviikosta sahannut edestakaisin. Odotan aina kovasti viestejä ja kuulumisia, sillä katsomaan en oo vielä päässyt. Viestit on vaihdelleet toivosta epätoivoon ja tytön tila on tuntunut menevän ylös ja alaspäin. Siinä missä on tullut viesti jostain positiivisesta edistymisestä niin sitten onkin tilanne jo muuttunut. Kuitenkin sitten yllättäen alkoi tulla aika pienenkin ajan sisällä ilmi, että "edistymistä" oli tapahtunut. Ja tapahtuikin sitten monenlaista samaan aikaan. Kaikkein kriittisin vaihe on mun käsittääkseni ohi, joten sillä tavalla voi huokaista helpotuksesta. Tässä vaiheessa ei tietenkään voi vielä tietää sitten yksityiskohtia, että miten laajoja vaurioita aivoihin on tullut ja mitä ne tarkoittavat toipumisen kannalta. Joka tapauksessa toipuminen on pitkä prosessi. Kunhan aina välillä saataisiin jotain positiivisiakin uutisia että eteenpäin mennään.

Murehdin valtavasti vanhempia, jotka joutuvat elämään vielä paljon suuremman murheen ja taakan kanssa kun mitä kukaan meistä sivullisista. Minä kaikkein eniten sivussa, kun täällä kaukana muista olen. Tämän viikon aikana oon tuntenut ihan valtavasti epätoivoa, kiukkua, surua mutta jopa syylisyyttäkin siitä, etten pysty millään tavalla olla veljen perheen apuna. Oon tottunut siihen, että kun lähellä asuin niin ilman muuta olin auttamassa ja kantamassa oman korteni kekoon kriisitilanteen tullen. Nyt en voi tehdä mitään. Tsemppiviestien laittaminen ja sitä kautta mukana eläminen tuntuu omasta mielestä enemmän rasitteelta kun tuen tarjoamiselta. Toisaalta tämä tilanne on lisännyt sitä mun erillisyyden ja irrallisuuden tunnetta, että oon yksin kun ei ympärillä ole samaa kokevia rakkaita. Kun mä kirjoitan näin tai sanonkin sen, että tunnen olevani todella yksin tälläisissä tilanteissa niin se kuulostaa mun korvaan siltä, kun syyttäisin läheisiäni jotenkin siitä että mut ois jätetty yksin. Vaikka ei se nyt sitä todellakaan oo. Niin se nyt vaan on kun oon tämän valinnan tehnyt, että muutin pois. Nyt on vain hyväksyttävä nämä olosuhteet ja tosiasiat vaikka se onkin vaikeaa. Tekis niin mieli pystyä auttaa jotenkin...

No, tuo tilanne sairaalassa siis elää päivittäin. Joskus jopa saman päivän aikana muuttuen. Mä ajattelen positiivisesti ja toivon lapsellisesti sen auttavan asiaa kääntymään parhain päin. Toiset rukoilee ja mä yritän lähettää positiivista energiaa universumiin. Kukin tyylillään...

Viime päivät siis töissäkin oli mulle tosi raskaita ja eräänä päivänä epätoivon vallatessa mielen oikein kunnolla mä ajattelin, että pitääköhän mun luovuttaa ja jäädä saikulle. Jaksaminen oli niin vähissä. Sitten päätin kuitenkin tsempata, hoitaa sillä hetkellä vaan ihan pakolliset jutut ja antaa itselle aikaa. Joululoma ei siis tullut totta tosiaan päivääkään liian aikaisin. Ja sitä onneksi riittää nyt sitten parin viikon verran, joten akkujen lataamiselle on kunnolla aikaa.

Nyt on siis jouluaattoilta ja oon ollut yksin kotona tässä reilut pari tuntia. Poltin siinä vähän pipareita ja katoin pöytää illallista varten. Aki lähti pukkikeikoille ja mä jäin sitte siksi aikaa yksin. Kovin haikein mielin mä oon ollut kun on niin ikävä kaikkia rakkaita. Varsinkin tuota pikkuväkeä. Onneksi siskon perheeltä on tullut vähän kuvia että on päässyt fiilikseen. On tämä aikuisten joulu vähän sellainen normipäivä muiden joukossa. Syömiset vaan vähän erilaiset.

Alla muutamia kuvia meidän joulusta:

Lahjoja tehtiin tänä vuonna itse lähinnä ruokapuolelle. Tehtiin monenlaisia sinappeja ja sitten alla kuvassa olevia öljyjä.

Maustettuja öljyjä

Muista lahjoista mainittakoot pyykkietikka ja sitten mä kokkasin vartalonkuorintavoidetta sekä alla näkyviä huulirasvoja.

Tällaisia koreja lähti ja lähtee lahjaksi läheisille

Ruoat on tietenkin tärkeitä ja niitä mä haluan aina kiireestä huolimatta ehtiä tehdä:

Jouluruukku ja porkkana- sekä lanttuloora on tehtävä aina itte

Eka kertaa tein sienisalaatin omin kätösin ja hyvää tuli

Kuin myös rosollista

Edellä mainittujen lisäksi ruokapuolta tein itte mm. marinoituja punasipuleita ja -kurpitsoja. Toimivat hienosti kalojen kaverina. Ennen Akin pukkikeikoille lähtemistä nautittiinkin kevyenä lounaana kalalautaset. Tarjottavat tässä:

Sitten olikin jo aika pukin lähteä matkaan.

Mä leivoin sillä välin pipareita, homma jota en ikinä oo tehnyt aattona.

3 pellillistä joista yks paloi kokonaa, yks puoliksi ja yks oli priimaa

Toivo tonttu muutti meille tässä pari päivää sitten lahjana ja nyt sitten hän sai kunnian toimia lahjavahtina.

Jouluaattoilta jatkuu ihan kohta illallisen merkeissä.

Ihanaa joulua Sulle <3

rakkaudella,
Sartsa

SIELU ON HELLÄNÄ

Tämä päättymässä oleva viikko on kyllä ollut sellainen, että ehkä mä en vieläkään oikein tajua missä mennään ja mitä tässä maailmassa tapahtuu. Lupasin kertoa unettomuuteni syystä kunhan saan jäsenneltyä asioita, mutta eihän tälläisiä asioita pysty jäsentelemään. Täytyy vaan yrittää jotenkin purkaa kullakin hetkellä päällimmäisenä olevia tuntemuksia ettei ne tekisi pesää mihinkään sieluni syövereihin.

Maanantaina klo 12.20 mä sain whatsapp viestin joka pysäytti kerralla kaiken. Mun veljeni 12v tyttö oli saanut aamulla massiivisen aivoverenvuodon ja oli menossa kiireesti Tampereelle leikkaukseen. Siitä on alkanut sitten hetkessä eläminen ja uusien kuulumisten odottaminen. On menty todella isoa vuoristorataa pienistä ilonaiheista ja toivonkipinöistä epätoivoon. Tilanne on edelleen todella vakava eikä ole mitään takeita mitä tapahtuu. Paitsi että mä oon päättänyt että tyttö toipuu kyllä ja palaa kotiin. En halua ajatella että olis mitään muita vaihtoehtoja. Tälläiselle ihmiselle, niinkun minä, joka uskoo siihen että kaikella on tarkoitus on ollut tosi vaikeaa nyt ymmärtää miksi näin. 12 vuotias täysin terve tyttö onkin yhtä äkkiä sairaalassa taistelemassa hengestään. Se ei kuulosta oikealta! Oon miettinyt ainakin tosi paljon sitä, että kuinka pienestä kiinni tämä meidän elämä täällä on. Yhdessä hetkessä kaikki on hyvin ja sitten taas ihan sormia napsauttamalla kaikki voi muuttua radikaalisti. Tälläinen tilanne on niin kovin karu muistutus siitä, että pitäis elää aina tätä kyseistä hetkeä. Ja samalla kun kirjoitan noin, niin se kuulostaa jotenkin kuluneelta ja lattealta. Mutta kun niin se ihan oikeasti on. Etenkin ois pidettävä hyvä huoli ihmisistä ympärillään. Läheiset on kuitenkin tärkeintä mitä meillä on oli ne sitten perheenjäseniä, ystäviä, sukulaisia tai ketä vaan. Olis niin tosi tärkeää muistaa aina välillä sanoa ja näyttää se, että toinen on tärkeä. Kun ei me tiedetä onko huomista

Kaikki maallinen mammona ja materia mitä me niin mielellään keräillään ,ja mitkä aika monille määrittää jotenkin sitä elämänlaatua tai onnellisuutta, on kuitenkin ihan mitättömiä ellei ole ihmisiä kenen kanssa jakaa iloja ja suruja. Etenkin jos vaikeuksien tullen sä olet ihan yksin niin eipä siinä lämmitä minkäänlainen pankkitilin saldo eikä messevä omaisuus. Se on toinen ihminen joka tuo lohtua, lievittää kipuja ja tekee iloisista hetkistä vielä parempia. Itse oon koittanut muistaa sanoa läheisille että ovat tärkeitä, mutta ei varmasti lähellekkään tarpeeksi.

Nyt kun vielä eilen joulushoppailujen ja mukavien kyläilyhetkien lomassa saatiin ens lauantaille kutsu hautajaisiin niin eipä voi sanoa että tämä vuosi on päättymässä hyvissä merkeissä. Lauantain hautajaisten vainaja kun on 18 vuotias nuorukainen. Mulla on sellainen tunne, että oon jotenkin kaikkien näiden musertavien uutisten keskellä ihan lukossa. Mä pärjäilen kyllä, mutta pääkoppa tekee jatkuvasti valtavasti töitä jonka seurauksena olo tuntuu väsyneeltä ja raskaalta. Itku saattaa tulla aivan yllättäen, lähes aivan syyttä, joten Juicen sanoin "... sielu on hellä kuin mimosan hipiä, sielu on kipiä, sielussa sataa, ajatus nilkuttaa suppeaa rataa, ajatus toistansa korville lyö..."

Tässä väliaika kuulumisia mitä tällä hetkellä kuuluu. Muistetaan pitää huolta itsestämme ja niistä rakkaista meidän elämässä. Sanoitetaan aina välillä mitä ajatellaan.

rakkaudella,
Sartsa

JOULUNOSTALGIAA JA RAKKAITA IHMISIÄ

Toka vipa työviikko tänä vuonna. Siis mitä ihmettä!! Tänä VUONNA?!?!??! Kukaan ei enää jaksa tätä mun ajan kulumisen jahkumista mutta silti sitä on pakko vähä jahkua. Nyt ollaan ihan aikuisten oikeasti siinä tilanteessa, että jouluun on enää todella vähän aikaa. Ja toisaalta, mitä sitten. Mä en todellakaan oo mikään joulustressaaja. EN tee joulusiivoja, ellei tuu joku tilapäinen mielenhäiriö kuten viime vuonna. Sillon sitä puunasi suit sait sekä keittiön kaapeista lähtien sekä kylppärin lattia porstaten. TEEN jouluruokia ihan mielellään. Jouluisia laatikoita sais takuuvarmasti kaupasta ihan yhtä hyvin maistuvina ja jopa halvemmallakin kun itte tehden mutta siitä hommasta mä tykkään. En oo ikinä ollut mikään leipuri mitä jouluun tulee, mutta ruokaa mä laitan mielellään. EN siis siivoa kaappeja, pese ikkunoita, hermoile tekemättömien siivojen takia. HÖSSÖTÄN sen mitä mieli tekee ja mikä kivalta tuntuu. Tämä tonttu, jos kuka, osaa onneksi mennä ihan fiilispohjalta.

Tuntuu kivalta, että joulumuistamisia me jo vietiin viime viikonlopun aikana ja lahjat on muutenkin hyvin hanskassa. Lähes kaikki on hommattuna ja mitä ei oo niin mielessä kumminkin on jo. Sitten vaan täytyis saada ne jotenkin perille jouluksi. Sitä ehtii vielä miettiä. Ei ole vielä viime tippa, se mikä mut saa toimimaan parhaiten.

Koulussa hössätään kyllä joulun kanssa ihan riittämiin mun kotihermoilemattomuuteni puolestakin. Tehdään koristeita sinne ja tänne, valmistuu lavasteita, näytelmiä harjoitellaan, kuorot laulaa ja soitto soi. Ihan kun joulun alla pitääkin. Yhdet parhaimmista ala-aste muistoista liittyy nimenomaan koulun joulujuhlaan. Meidän koululla se tarkoitti koko kylän yhteistä puurojuhlaa. Näytelmien ja muiden ohjelmanumeroiden harjoittelu oli aina yhtä kivaa ja jännää hommaa. Mulla oli aina paljon rooleja, sillä luulenpa olleeni vapaaehtoinen moneenkin hommaan. Muistan ne tietyt puna-vihreät tonttuasut joiden kaivaminen kaapista ja päälle laittaminen oli aina yhtä jännä juttu. Paljain varpain hiipparoiminen kuului siihen asuun olennaisesti. Itte tehtiin kaikenlaista lavastetta ja rekvisiittaa, jopa omat näytelmävaatteet toisinaan. Ikinä joulujuhlaan ei liittynyt mitään negatiivista. Siinä oli niin paljon superkivoja elementtejä ettei murjotukselle ollut sijaa. Eteisen puolella, ihan siinä salin oven ulkopuolella oli laitettu seinään ohjelmajärjestys ja sitä luettiin kun raamattua. Oman muistikuvan mukaan oltiin itte aikalailla hyvin perillä siitä, kenen piti valmistautua seuraavana valtaamaan lava. Olis kiva ehkä joskus kuulla tähän asiaan myös silloisen open mielipide. Voi sitä kauhun sekaista jännitystä kun oma vuoro oli seuraavana. Aivan varmalta tuntui, ettei muista ainuttakaan sanaa kun lavalle pääsee. Eikä tonttuleikin askelkuviot mene niinkun on suunniteltu. Silti ikinä ei mennyt täysin mönkään mikään esitys. Ketään ei koskaan kiusattu jos ei muistanutkaan kaikkia sanoja yms.

Joulujuhlan kruunasi tietenkin joulupukki joka saapui koko kylän väen iloksi aina juhlan lopuksi. Ja me saatiin olla ne tonttupuvut päällä ja toimia pukin apulaisina. Oli nimittäin sellainen tapa, että juhlavieraat toi pienen lahjan mukanaan minkä päälle kirjoittivat oman lapsensa tai muun läheisen nimen. Joulupukki sitten otti niitä valtavasta säkistään ja nimiä tavattiin kieli poskessa, ettei vaan mennyt kenenkään nimi väärin. Keittäjä-Leena oli laittanut meille kaikille paperipussin missä oli omena ja pipari. Varmaan jotain muutakin mutta ei nyt tuu mieleen että mitä. Mummalta saatiin aina suklaapukit. Voi aikoja voi tapoja.

On se joulujuhla kovin tärkeä tämänkin päivän oppilaille vaikka tekniikka ja kuviot muutenkin on kovasti paljon muuttuneet. Ja tuntuu että lapsetkin on muuttuneita. Jotenkin paljon vanhemman ja fiksumman oloisia ovat kun me aikanaan :D

Viikonloppuna siis käytiin oikein tehoreissu Lapualla. Lähdettiin heti perjantaina aamulla että ehdittäis mahdollisimman monta paikkaa. Eka ajettiin suoraan mumman luo, missä ei olla aikoihin käyty. Olipa tosi kiva saada olla ihan ajan kanssa siellä. Aki oli taas kyhäillyt asetelmia metsän antimista joten sellainen vietiin myös mummalle. Saatiin sitten perinteinen villasukkapussi lähtiessämme. Ei olla vielä avattu millaiset ihanuudet tänä vuonna on vuorossa. Mumman luota mentiin kaupan kautta mun siskon perheen luo. Vastaanotto oli jälleen mukavan lämpöinen ja siellä vierähtikin sitten hyvä tovi. Saatiin mm mun ihanalta kummitytöltäni Kastanjalta alla oleva kuva. Me ollaan kuulemma vihaisia siinä.

Otettiin sitten Villekin mukaan kun lähdettiin mun vanhempien luo missä yövyttiin. Saipahan tovin viettää aikaa nuorimmaisen kanssakin. Kovin ilahdutti Villen huomattavasti parantuneet verensokerit. Hienoa, että on ottanut homman haltuun. Myös mun rakas ystäväni Vaasasta tuli sitten viikonloppua viettämään meidän kanssa ja olihan kyllä seura kohdillaan.

Lauantaina me lähdettiin sitten shoppailemaan joululahjoja. Ensin käytin tilaisuutta hyväkseni ja esittelin Akille Vanhan Paukun kulttuurikeskusta kun kerrankin oltiin paikalla niin, että ovet oli avoinna. Käytiin patruunagalleriassa tutustumassa valokuvanäyttelyyn ja sitten kierrettiin Patruunatehtaan museo. Oli sielä vähän muutakin lapualaista historiaa näytillä.

Patruunagalleria on kyllä ihan kelpo paikka näyttelyille

Näiden aktiviteettien jälkeen olikin jo korkea aika mennä mun kummipoikaa synttärionnittelemaan. Viime viikonloppuna viettivät synttäreitä mutta me ei päästy mukaan joten nyt sitten piti mennä lahjuksen kera käymään. Sieltä vielä sitten rakkaimmastakin rakkaamman ystävän ja toisen kummityttöni luona poiketen kotimatkalla. Oli kyllä niin hyvä mieli illalla kun saunan jälkeen mietti menneitä päiviä. Oli kyllä ollut taas jo tosi ikävä kaikkia.

Sunnuntaina käytiin vielä ennen lähtöä viemässä kynttilä mun isun haudalle ja tapaamassa mun tätejäni Annaa ja Maijaa. Sielläkin käynnistä oli aivan liian pitkä aika jo. Lupasin, että mennään jouluna käymään uudelleen. Kotimatka sitten taitettiinkin todella raskaassa ajosäässä. Märkiä rättejä satoi vasten ikkunaa yli puolet matkasta. Sen lisäksi siis, että oli niin älyttömän pimeää että todellakin piti keskittyä että pysyy tiellä. Johtuneeko siitä vai muuten vaan hektisestä viikonlopusta, että olin aivan naatti kun kotia päästiin. Akin tyttö tuli meille vielä illalla enkä siltikään meinannut pysyä hereillä. Väsy painoi kovemmin kun koskaan ennen.

Tämän viikon työrupeama alkoikin siis aika väsyneissä merkeissä. Maantantaina kun soi kello, niin en voinut uskoa että pitää herätä jo. Kääk!!! Sama tahmea tahti on jatkunu sekä eilisen että tämän päivän tuolla työrintamallakin. Viime yönäkään en oikein saanut nukuttua mutta siitä syystä sitten tuonnempana. Tänään en tee yhtään mitään. Laitan telkkarin ihan kohta päälle ja oikaisen tähän sänkyyn. Oon antanut ittelleni luvan nukahtaa ihan silloin kun uni tulee tai siltä tuntuu. Tälläkin hetkellä mua väsyttää niin, että on tosi vaikea pysyä hereillä. Pari kertaa oonkin saanut itteni kiinni siitä, että kädet valahtaa rennoksi näppiksille ja tuloksena on pitkä rivi jotain kirjainta.

Mun unettomuuden syynä on asia jota ei toivoisi kenenkään lähipiiriin. Mulle se nyt sattui aika ison kautta. Kerron kunhan saan tilanteeseen jotain tolkkua.

rakkaudella,
Sartsa

ITSENÄISYYPÄIVÄN AJATUKSIA

Ollaan tultu itsenäisyyspäivään. Vanhemmiten tämäkin päivä laittaa mietityttämään huomattavasti enemmän kun nuorempana. Mikähän siinäkin on? Aina mä oon kunnioittanut sodassa olleita, heitä jotka meille on tämän itsenäisyyden taistelleet. Oon tiedostanut miten kamalia juttuja he ovat kokeneet ja monesti miettinyt mitä kaikkea sinne pääkoppaan on mahtanutkaan tallentua noiden kokemusten kautta. Kaikki nämä ajatukset on olleet mulla jo ihan yläasteikäisenä mutta mikä sen sitte tekee, niin monessa muussakin asiassa, että näin Keski-iän saavuttaneena sitä miettii asioita jotenkin vieläkin syvällisemmin. Enhän mä nyt tämän ikäisenä pysty yhtään sen kummemmin ymmärtämään veteraanien kokemuksia. Ei kukaan pysty joka ei siellä rintamalla ole ollut.

Samoin kun tämä suomen kaunis luonto ja se, että meillä on täälä asiat tosi hyvin moniin muihin maihin verraten, ei oo mikään uusi ajatus. Silti näitäkin juttuja mä mietin paljon enemmän. Annan niille vielä enemmän arvoa tänään kun joskus aiemmin. Mä näen tarkemmin ja selvemmin esim tuolla luonnossa kulkiessani kaiken sen kauneuden mitä luonto kätkee sisälleen. Me eletään tosi kaunissa ja puhtaassa maassa. Kaikki toimii hienosti niin moneen muuhun verrattuna. Samoin sitä muutenkin on herkistynyt ympäröivälle maailmalle paljon enemmän. Mistä tämä johtuu?

Oon miettinyt että ehkä se voi olla sitä että elämän ruuhkavuodet alkaa olla itsellä takana päin. On enemmän aikaa havainnoida ja tajuta asioita ympärillään. Toisaalta, utelias luonne kun olen, sitä vastaanottaa informaatiota valtavalla volyymillä päivittäin. Tieto lisää tuskaa, näin se on. Mä oon entistä kiinnostuneempi kierrätyksestä ja luonnon suojelemisesta. Hyvä niin, ei oo pahitteeksi olla tietoinen omien valintojensa vaikutuksista.

Tämä itsenäisyyspäivä alkoi pyykkäämisellä, mikä jatkuu edelleen. Hiukan lahjajuttujakin tuossa hoitelin eteenpäin. Aki on tänään töissä ja huomisen vapaalla. Mullakin huominen vapaata joten lähdetään huomenna hyvissä ajoin ajelemaan kohti Lapuaa, jossa ollaankin koko viikonloppu. Tarkoituksena nähdä rakkaita joita ei pikavisiittien aikana aina ehdi näkemään. Etenkin mumman luona on käytävä ihan ensimmäiseksi. Odotan sitä oikein kovasti.

Tänään tarvii nyt sitten pakata jo tavarat niin valmiiksi, että huomenna sitten voi vaan kantaa ne autoon ja lähteä.

Tämä ilta menee ilman muuta linnan juhlia katsellen. Kuohuvaa en huomannut hakea mutta malja nousee Suomelle joka tapauksessa. Mitään sen kummempaa ohjelmaa ei tarvitsekaan sillä ajatuksena mennä ajoissa nukkumaan että huomenna on fressi fiilis lähteä ajelemaan.

Loppuun vielä muutama kuva minun suomestani.

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää!

rakkaudella,
Sartsa

JOULU SAAPUU, OLETKO VALMIS

Sunnuntaissa ollaan, jälleen. Viikko meni ihan suhisten, päivät vaan vilisi silmissä. Tässä, vielä aamupalapöydässä, istuessani ja taaksepäin viikkoa miettiessäni maanantai tuntuu niiiiiiin kaukaiselta asialta. Mitä kaikkea viikon aikana tapahtui? Miten työt sujui? Mitä, missä, milloin?

Töissä ainakin havahduttiin siihen, että koulu saisi alkaa jo pukeutumaan jouluun. Perjantai-iltana oli nimittäin koululla Kulkurin kuusi-niminen tapahtuma joka on ikäänkuin kylän yhteinen joulun avaus. Herättiin vasta viikon varrella siihen tosiasiaan että kyllähän nyt jotain oppilaiden jouluista kädenjälkeä olisi hyvä olla seinillä ko. juhlassa. Huomaako mistään että ajan liitäminen on yllättänyt muutkin kun mut? Mitä, alkaako jo joulukuu??!! Siihen liittyen  joulukalenterijuttujakin mietittiin. Tuleeko sellaista? Millainen se olisi? Pikkaisen etten sanois viime tipassa. Siihen nähden saatiin koulu tosi hyvin puettua jouluun ja oppilaiden tuotoksiakin ilmestyi esille kuin liukuhihnalta.

Joulun tuleminen aiheutti siis jo ensimmäisen havaittavan stressiaallon poikasen. Mua se hiukan harmitti, sillä tykkään jouluun valmistautumisesta ja siitä jännästä odottavasta tunnelmasta. Mulla ei oo tapana stressata joulua. Teen mikä hyvältä tuntuu ja mitä huvittaa. Moinen sähellys ympärillä ei oo sen mun ideaali tilanne, mutta onneksi ne kaikki jäi työpaikalle.

Viikko päättyikin sitten pikkujouluihin. Siitä on tovi kun meitsi on firman pikkujouluissa viimeksi ollut mutta nyt oli kiva, että lähdettiin oikein koko porukalla. Harmittavasti vain yksi opettaja ei päässyt mukaan päällekkäisyyksien takia. Oli kyllä sähäkkä perjantai. Töissä oli niin kiirettä ettei tiennyt minne ois ekana juossut. Siitä sitten kiireen vilkkaa kaupan kautta kotiin ja valmistautumaan iltaan. Pari työkaveria tuli yöksi mun luo, sillä asuvat sen verran kaukana ettei mitään järkeä lähteä ajelemaan kotiin ilta/yö hämärissä.

Kävi lopulta niin, että kaikki työkaverit tulivat mun luo etkoille ennen juhlapaikalle siirtymistä. Oli tosi kiva juttu!! Siinä sitten nautittiin lasit skumppaa ja ehdittiin hetken jutustella. Juhlapaikkana meillä oli kaupungintalon valtuustosali. Puitteet siis oli ihan jees. Mulla oli tosi hauska ilta. Mun mielestä kaikki oli kohdallaan. Ohjelmaa oli riittävästi ja se oli ihan sopivan letkeää. Yllärinä paikalle saapui sekakuoro joka esitti tiernapojat. Ihan tuli nostalgisia muistoja ala-asteen joulujuhlista jossa esitin useampanakin vuonna mänkkiä eli tähdenpyörittäjää. Jännä miten hyvin sitä muisti ne laulut ja jopa vuorosanatkin ulkoa kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Noh ohjelman lisäksi oli sitten toki eniten odotettu juttu eli ruoka. Se oli kyllä odottamisen arvoista. Todella hyvät oli murkinat. Ja sitä oli riittävästi. Kaikki oli koko illan tarjolla. Samoin kun juomista oli yllinkyllin. Mä tykkäsin siitä, että kattauksessa ei ollut perinteisiä jouluruokia vaan osittain ihan jotain muuta. Alussa oli esim maissilastuja ja salsaa. Vihreä salaatti oli yksinkertainen ja siihen sai jokainen laittaa lisukkeet mielensä mukaan. Marinoitua paprikaa, cocktail kurkkuja, aurajuustomurua jne.... Oli tosi herkullista pastasalaattia, porkkanalaatikkoa, kermaperunoita, possun poskea ja kalkkunafilettä. Sivuun vielä saaristolaisleipää niin a vot. Kyllähän oli suun mukaista. Illan teema oli aikalailla ..korkkarit kattoon tää ilta on meille, laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa...

Sen verran perjantai vei mehut, että eilinen päivä meni ihan täysin sumussa. Aamusta ensin kävin hyvästelemässä yöksi jääneet työkaverit. Siinäkin vielä ehdittiin jutella hetkonen niitä näitä. Muuten päivä meni haukotellessa, yhdet päikkärit ottaessa ja elokuvissa piipahtaessa. Nukkumaan kun sitten aikanaan mentiin niin unta ei todellakaan tarvinnut kauaa odotella.

Tänä aamuna kymmenen aikaan sitten avasin silmät tähän päivään. Ensin tuntui, että voi ei alkaako tämä päivä samalla tahmeudella mitä koko lauantai oli. Kyllä se nyt tuntuu, että tästä vielä voi päivä hyvinkin lähteä liikkeelle. Tarkoitus oli lähteä vähän metsään tänään. Katotaan nyt salliiko olosuhteet käydä keräämässä materiaalia asetelmiin. Maa on kuitenkin aika kohmeista noiden pakkaslukemien jälkeen. Pakkanen on nimittäin lähes kymmenessä asteessa paukkunut tällä viikolla.

Uus työviikko onkin sitten vaan 3 päivän pituinen. Ihanaa! Itsenäisyyspäivä meneekin joulujuttujen parissa ja sitten perjantaina me lähetään pohjanmaalle. Saa nähdä kaikkia rakkaita vähän pidemmän kaavan mukaan. Tarkoitus on ehtiä käymään paikoissa joissa ei yleensä ehditä jos yhden yön reissulla vaan ollaan. Tulee kiva viikko.

Ai niin, työkuviopäivitystä... Torstaina sain puhelun sivistysjohtajalta. Sain tietää, että työt jatkuu ensi kesään asti mutta muuten sitten kuviot meneekin jälleen kerran uusiksi. Kerron niistä sitten kun tiedän tarkemmin... Hiukan pistää taas hikeä otsalle ajatuskin keväästä mutta mennään pala kerrallaan.

ps) Tämä aamu alkoi ihanasti Histamiinin seurassa, kuten alkaa tästä jouluun jokainen aamu.

rakkaudella,
Sartsa

STANDUPPIA, GAALAA JA YSTÄVIÄ

Tämä viikonloppu on mennyt Jyväskylässä. Perjantaina töiden jälkeen kohtuu tiukalla aikataululla kotiin ja suihkun kautta hiuksen ojennukseen sekä vähän naamaa kuosiin. Juhlavaatteet päälle ja menoksi. Käytiin pitkästä aikaa kattomassa Stand up meininkiä. Kyseessä oli Paviljongissa järjestetty Stand up show jossa oli 4 koomikon lisäksi vielä Kalevauva.fi. Illan juonsi aina hyvä Mikko Vaismaa ja tälläkin kertaa Mikon osuudet oli lähes parasta antia. Muut koomikot oli Jape Grönroos, Matti Patronen, Tuula Kuosmanen ja Teemu Vesterinen. Tuulaa lukuunottamatta oon kyllä kaikkia edellä mainittuja nähnyt telkkarista mutta livenä en ketään. Niin paljon kun mä stand upista tykkäänkin ja nytkin varasin oikein nessut mukaan jos oikein pitää iloitkua tirautta, niin tällä kertaa anti jäi jotenkin vaisuksi. En oikein tiedä miksi mutta jokaisen setti oli vain osittain nauruhermoja kutitteleva. Jostain syystä tuntui, ettei oikein tullut sellasta flowta koko shown aikana että olis saanut nauraa katketakseen. Sitä paitsi, reilun puolen tunnin kuluttua oli jo tauon paikka ja se lopunkin sitten jotenkin katkaisi sen fiiliksen. Kalevauva.fi oli kyllä todella hyvä.

Show kesti kaikkiaan pari tuntia minkä jälkeen lähdettiin sitten suuntimaan kohti ravintola Sohwia missä Akin vanhin tyttö oli töissä. Oltiin menossa hänen luokseen yöksi joten siksi mentiin sinne odottelemaan vuoron loppumista. Juotiin siinä sitten parit drinksut odotellessa. Paikka oli oikein viihtyisä ja kiva. Sopivasti jotain pikku silmänruokaa sielä täälä ja musiikki ei pauhannut niin lujaa etteikö olisi pystynyt keskustella. Kurkkaa Sohwiin täältä Aki opetti tytärtään tekemään meidän Pöhölöksi nimeämän drinksun jotka tuossa kuvassa näkyykin. 3cl jallua, 1cl jägermeisteria, jäitä ja spriteä lasi täyteen.

Hyvin nukutun yön jälkeen herättiinkin sitten aurinkoiseen aamuun. Oli juhlagaalan aika.

Kyseessä oli JKU:n 80v gaala jossa Aki sai parikin palkintoa ansioistaan lähettäjä harrastuksensa tiimoilta. Ai että mä oon kyllä ihan ylpeä tuosta siipastani. Hienoa että on tuollainen intohimo johon jaksaa laittaa paukkuja ja sitoutua ihan vapaaehtoisesti.

 Juhla kesti lähes 5 tuntia kaikkineen sillä palkittavia näin juhlavuonna oli normaalia enemmän. Tilaisuudessa palkittiin urheilijoita lapsista aikuisiin asti. Myös monen eri sektorin toimitsijoita kuin myös yhteistyökumppaneita. Vaikka gaala oli noin pitkä, niin ei kuitenkaan yllättäen kovinkaan puuduttava. Välillä oli reilun puolen tunnin kahvitauko missä tarjolla oli voileipäkakkua perinteisen täytekakun asemesta ja se oli kyllä iloinen ylläri. Jaksoi paljon paremmin istua sen jälkeen.

Koska oltiin päätetty olla tehokkaita ja ottaa Jyväskylän reissusta kaikki irti niin juhlan jälkeen me lähdettiin vielä kyläilemään ystäväperheen luo missä ollaan käyty viimeksi toukokuussa. Olin ihan järkyttynyt kun sen tajusin. Mihin tämä aika menee kun ei mihinkään kerkiä?? Ihan kamalaa. Reilu pari tuntia siinä meni kuulumisia vaihdellen. Olikin vaihtamista sillä ei olla oltu missään yhteydessä tuohon puoleen vuoteen mitä nyt yleensä sentään ystävien kanssa yrittää olla. Kysellä kuulumisia aina silloin tällöin jos ei ehdi näkemään.

Kotimatkalla pysähdyttiin vielä Akin äidin luo ohimennen. Kotona oltiin sitten lopulta yhdeksän aikaan ja tuntui kyllä aikalailla väsyneeltä olo. Oli ehkä vähän turhankin intensiivinen pläjäys tuo reissu. Mutta tulipa kyläiltyä :) Tänään uni piisaskin sitten puolille päivin ja koko tämä päivä on mennyt ihan vaan oleskellessa. Mitään ei oikein oo saanut tehtyä, mutta eipä se haittaa. Huomenna taas alkaa hektinen työviikko jonka lopussa häämöttää pikkujoulut. Näillä näkymin ainoat sellaiset.

Että sellanen viikonloppu tällä kertaa.

rakkaudella,
Sartsa

SAUNASTA PÄIVÄÄ

Eilen tuli taas käytyä uiskentelemassa. Taas tuntui töistä lähtiessä tosi vastenmieliseltä koko ajatus, mutta onneksi tuli lähdettyä kumminkin. Puoli kilsaa mä tällä kertaa uin ja sitten rentouttelin poreissa tovin ennen saunomista. Mulla on uimahallissa tapana tehdä niin, että mä pesen tietty ekku itteni kun meen altaaseen mutta sitte pois tullessa mä laitan hoitoaineen päähäni ja meen saunaan. Nyt sitte joku siitä mainitti ettei niin saa tehä. O ou... Se jäi pimentoon että miksei saisi tehä, kait siihenkin joku kela jollain on. Nyt sitte mä nyhtyrinä likkana mietin vaihtoehtojani elikäs että jätänkö mä sen ens kerralla laittamatta vai laitanko muina naisina ja oletan ettei kukaan huomaa. Näinkin suuria probleemia sitä voi ihan tavallisena tiistaipäivänä tielle tulla. Harmaitten aivosolujen liikuttelulta ei välty sitte millään.

Saunahan kun nyt astuttiin niin mun on pakko sanoa että oon kyllä alkanu kaivata sellaasta rauhallista ajan kans saunoomista ihan täs tämän vuoden aikana todella paljon. Olis kiva kun vois lämmittää saunan sillon kun hutsii, vaikka lenkin päätteeksi. Mulla ois kyllä ehkä enemmän motia jopa lenkkeillä näinä viileämmän ilmamassan aikoona kun tietäis että palkkiona on pääsy saunan lämpöön. Ei kiinnosta yhtään ajatus vaikka tästä taloyhtiön saunasta. Jostain syystä. Vaikka se on tuossa ihan oven ulkopuolella, että pääsis tarvittaessa vaikka vilvoittelemaan kotia siitä päin. Ajatus siitä, että kellon kans pitää toimia ja että joku sitten mahdollisesti kolistelee sielä oven takana ei oikein houkuta. Nyt kun alotti uimisen taas niin saunomisesta tulee sentään jokaviikkoista, se jotenkin kuuluu siihen reissuun vaikka se yleinen sauna onkin. Tai ei siis yleinen, mutta julkinen. Lähes aina sielä on mulle rahtusen verran liian kuuma. Sauna puolillaan punanahkoja jotka kysyy vettä lisää heittäessään että varmaan saa heittää lisää vettä. Juu, eipä sitä siitä ilmasta saati kiukaalta poiskaan saa joten anna sihistä vaan. Ja yks juttu mitä en ymmärrä yhtään on se, että sielä pitää ne lauteet olla jumaliste laattaa. Voisko laittaa seuraavaksi vaikka peltiä että olis vähän vielä kuumempi ja liukkampi. On siinä hanurin alla sentään puuta, mutta sekään ei täysin tälläistä persjalkaista lohduta kun pohkeet tirisee siinä laattapintaa vasten. Pois lähtiessä pitää kattoa ettei ne ärtsyt löylyt oo sekottanu päätä ja tasapainoa yhtään. Minkäänlaiseen sivuaskeleeseen ei oo nimittäin varaa tai muuten liukastuu ja pahimmas tapaukses polttaa viälä kätensäkki siinä kuumas laattalaattias ylös kömpiessään. Eikä tässä vielä kaikki julkisen saunomisen autuus. Aina, siis tarkoitan joka ikinen kerta, siellä on joku himoliikkuja (talvella hiihtäjä!!) joka kertoo paljonko pitäis liikkua ja että HÄN on nyt kyseisenä päivänä käynyt jo aamulla ensin hiihtämäs 15 kilsaa ruokahalun herättäjääsiksi ja iltapäivällä sitte olis vuoros se varsinaanen 30 km pertsaa. Hyvä terveys lehti tulee ääniversiona kans lähes joka kerta. Ja tämä kaikki äänensävyllä että voi voi suakin raukkaa nuarta ihmistä kun oot noin lihava ettet varmaan oo eläissäs varvasta liikauttanu. Säälivä katse ja syvä osanottohuokaus. (VAi oiskohan se vaan mun huono omatunto joka länkyttää,hmmm) AINA joku alottaa vähintään juttelemaan jostain, mikä ei mua haittaa yhtään mutta oon huomannu että monia haittaa. Kaiken tämän jälkeen on todettava että saunalla on maaginen vaikutus, sillä mä meen sinne mielellään. Ja olotila jälkeenpäin on kyllä kaiken edellä mainitun väärtti. 

Sellanen saunasepustus tällä kertaa. Oi ihana sauna!! Tarviskohan sitä alkaa heitellä universumille sellaista veikeätä ajatusta muhimaan että jos Sartsalla ois joskus taas oma sauna. Tai jos ei oma niin ainakin kotona sauna jota voi käyttää niinkun tykkää. Ehkä..

Pikku pakkanenkin on vihdoin saapunut hoodeille. Ihan niinkun tälle vuodenajalle nyt hyväksi onkin. Jäätävää, että se on alkanu pajunkissat kukkia sun muuta hassutusta näillä keleillä. Anyway, tänäänkin oli 7 astetta pakkasta kun töihin pääsin. Ihanaa, että saa tällä viikolla olla ulkona joka päivä. Vaikka tuuli onkin lisännyt pakkasen purevuutta niin ihanan fressi on olotila. 

Tänään piti käydä napsaisemassa auringolaskusta kuva kun siinä ulkona noiden kyyditystä odottavien oppilaiden kanssa aikaa kulutin. On kyllä etuoiketettu, että saa tehdä töitä noin mahtavassa ympäristössä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

rakkaudella,
Sartsa

VIIKONLOPUN VALOILMIÖ

Jollain tasolla pisti hymyilyttämään tuo luontoäidin kettuilu meille pikkuriikkisille ihmisille :) Tänäänhän vietetään lonkeron harmaata päivää. Oletuksena siis, että on vuoden harmain päivä. Kertoneeko sitten luontoäidin huumorintajusta vai mistä, että juuri tänä päivänä herättiin aurinkoiseen päivään. Siis ensimmäinen kirkas ja valoisa päivä viikkokausiin. Miten paljon tuo aurinko voikaan piristää, se on uskomatonta. Eipä se tokikaan kauaa jaksanut näkyä mutta kiva että käväisi kumminkin. Juuri äsken otin tuon kuvan, missä valopallo on tippumassa metsän taa. Siitä huolimatta, että aurinko karkasi näköpiiristä niin onhan tuolla ulkona nyt paljon valoisampaa kun menneinä päivinä. Voi miten mä odotan lunta, kuitenkin on sellanen fiilis ettei sitä tuu tämän talven aikana mitenkään kasapäin. Toivottavasti olen väärässä..

Eilen sain taas itteni liikkeelle... Tein vajaan tunnin lenkin ja siihen päälle kotona vielä vähän puntteilin. Hyvä viikko siis liikunnan osalta. Hyvä mieli on siitä!!

Mukavan rentoa viikonloppua...

rakkaudella,

Sartsa

HIUSKRIISIÄ PUKKAA

Mulla on pitkästä aikaa hiuskriisi. Tai en oo varma onko mulla koskaan ennen ollutkaan. Oon aiemmin värjäilly säännöllisesti mikä jo antaa hiuksille jotain luonnetta. Käyny leikkauttamassakin kohtuu säännöllisesti, mutta kuten niin monella muullakin tavalla niin oon laiminlyöny itteni myös hiusten osalta. Ne on tylsät. Ei mitään rakennetta, ei liikettä, ei mitään luonnetta. Jännä juttu, että musta ihan tuntuu että nämä hiukset kuvastaa mun olotilaa sisältä päinkin. Tasapaksua, mitäänsanomatonta.. Oikeesti tylsää!!

Musta on tullu tylsä. Ystäväni Tuula on sen jo kerran ääneen sanonutkin että musta on tullu tylsempi mitä olin sillon kun tavattiin. Että mitähän vitt**??!!! Miksi?? Oon sujuvasti ohittanut koko aiheen mutta ehkä mun täytyy oikein tosissaan paneutua siihen, että miksi musta on tullu ulkoisesti ja sisäisesti tasapaksu pötkylä. Mihin mun persoona on sitten kadonnut?? Parisuhteen ihmemaahanko?? Onko musta tullu toisen jatke tai osa jotain kokonaisuutta ja siinä samassa kadotin sen kuka MINÄ oon. No, ei musta TUNNU yhtään tuolta. Ihan oma itteni mä ajattelen olevani mutta... Ehkä on jälleen itsetutkiskelun paikka.

Siine ne roikkuu kun ei muuta voi. Mitähän mä keksisin näille. Väriä ehkä ihan ekana, mutta laittaisko vaan raitoja. Jos pitäis vaaleana, vaiko sittenkin suklaan ruskeaa tai jotain räväkämpää. Ans kattoo, hmm...

Viikonloppu alkamaisillaan ja tänään joko salille tai lenkille. Katotaan nyt kumpaa.

rakkaudella,
Sartsa

KIVI LÄHTI VIERIMÄÄN ELI LIIKUTTU ON

Nyt on kyllä mieli niin hyvä,lämmin ja hellä. Vihdoin mä oon saanut liikutettua itteäni jo kahtena päivänä peräkkäin. Kaikki tämä on tapahtunut, tottakai, ihan ex tempore mutta mitäs sen väliä. Mä oon kuukausikaupalla yrittänyt rahdata leviää ahteriani kuntosalille, mutta kun ei niin ei. Kynnys on tuntunut kasvaneen ihan liian korkeaksi ylittää. Mutta tänään mä tein sen!!! Mä kävin hankkimassa lisävirtaa mun kuntosalinappiini ja niinpä sitten heti töitten jälkeen löysin itteni ähkimästä salilta. Oon varmaan joskus kertonutkin näistä meidän kaupungin upeista eduista työntekijöille, mutta kerronpa uudelleen. Täällä siis kaupungin työntekijät saavat hakea ihan ilmaiseksi tuollaisen kulkulätkän millä pääseepi sitten kahdelle eri salille punttaamaan. Mitään rajoitusta ei oo, voitteko kuvitella. Sielä sitä siis saa repiä rautaa vaikka 24/7 joka päivä jos tykkää. Mun mielestä ihan loistava etu. Lisäksi vieläpä saadaan 3 kertaa kuukaudessa käydä uimahallissa ilmaiseksi. Siihen vielä kun liittää päälle sen,että paikallinne JHL:n osasto antaa vuosittain etusetelit jolla voi käydä kulttuuririennoissa tai hieronnassa niin mä oon kyllä ollut kovinkin tyytyväinen. Tosin mulla on taustalla edellisen kotikaupunkini puhdas nollasaldo tälläsissä asioissa. Siellä ei tunnettu tyhy sanaa lainkaan. Nyt siis otan kaiken ilolla irti näistä eduista.

Mä oon eka kertaa viime vuonna näihin samoihin aikoihin hakenut tuon lätkän mutta käyttänyt tasan kaksi kertaa. Kerran mennyt oppilaiden kanssa liikkatunnilla sinne ja eka kerta oli kun kävin vaan oviaukosta kattomassa paikkoja. Kyllä oon ollut ittelleni ihan hermona etten oo saanu mentyä tekemäänkin sinne jotain. Noh, nyt yritetään sitten uudella onnella. Sekin on sanottava, että menin siis ihan ex tempore töistä päin tuonne salille täysin valmistautumattomana. Oli nälkä jo valmiiksi sillä välipalaa ei ollut mukana töissä. En siis pystynyt tankata ennen treeniä. Vettä ei ollut ollenkaan ja nuo vaatteetkin oli ihan ne mitkä mulla oli töissä. Arvioin, että ne päällä pystyy ihan hyvin suorittaa. Ja niin pystyikin.

Sellaaselta se näyttään ku keski-ikäänen plösö on salilla

Joo, eipä tosiaan paljo tuo peilikuva silmää miellytä. Tartteeki tehrä jotaki ja äkkiä.

Mutta ei tässä vielä kaikki liikunnan saralta. Eilen mä kävin ekaa kertaa tälle syksyä myös uimassa. Olin yllättynyt että sain vetäistyä heti kerralla kilometrin yhteen soittoon. 40 minsaa siis yhtämittaista uintia. Aika hyvin, vaikka ite sanonkin.

Mä niin toivon, että tästä alkais nyt sitten säännöllinen liikkuminen. Yks tosi iso haittatekijä tällä hetkellä on se, että mä en kerta kaikkiaan uskalla mennä lenkille yksin. Mä pelkään tuota pimeää niin että lenkkeily on tosi epämieluista. Mun sydän hakkaa miljoonaa kun täytyy koko ajan katsella olkansa yli. Ei kiva ja vaikka tämä kuulostaa pahasti tekosyyltä niin täyttä totta. On ihan kamalaa miten pimeää just tällä hetkellä on. Marraskuu on musta hauta, kuten Reijo Mäki on sanonut. Otin kuvan tänään kun lähdin ajelemaan kotia kohti. Juu, olin ratissa kun kuvan otin mutta pysäytin auton oikeestaan kokonaan kun ei muuta liikennettä ollut sillä halusin ikuistaa näkymän. Kuvassa on pitkät valot päällä. Tuohon kun lisäis vielä sen, että satais vettä ja olis märkä musta tie niin näkis vielä vähemmän. Eli kun ajattelee, että tällä mun työmatkalla on todella paljon hirviä ja peuroja niin hiukan on epämukava ajella. Ei niitä elukkoja kyllä kerkiä näkemään jos ne mettästä tielle hyppää vaikka miten hiljaa yrittäis ajella. Kuulin, että eilenkin tällä välillä oli 2 hirvikolaria ollut aika lähellä. Mullakin on kyllä kaasujalka keventynyt huomattavasti.

Pimeys on murhaava!!

Tämmösin fiiliksin tällä kertaa. Kyllä tuo liikkuminen vaan piristää kummasti mieltä ja auttaa jaksamaan. Kotona lämmitin ruuaksi vaan lohikeittoa, että sai äkkiä ruokaa napaan. Kotimatkalla kävin ruokakaupassa ja sieltä lähti ensiapuevääksi kaakaon makuinen proteiinijuoma. Kävin hakemassa taas koko joukon kasviksia, jotka jäi vielä odottamaan valmistamista.

Mun olotila on tällä hetkellä sen verran parantunut ainakin pahimmista ajoista, että en oo enää niin älyttömän väsynyt. Voin olla huonosti nukutun yön jäljiltä hiukan väsy, mutta se ei oo sellaista kaiken kattavaa väsyä. Ja kaiken lisäksi mä ylipäänsä en nuku öitäni yhtä huonosti kun aiemmin. Nukun oikein reilusti monta tuntia putkeen ja jos herään, niin se tapahtuu ekan kerran vasta aamutuimaan. Vessassakaan ei tarvi käydä läheskään joka yö. Toisaalta päivisin tuntuu, että tarvii käydä vessassa aika tiuhaan joten epäilen sen johtuvan nyt tuosta verenpainelääkkeen nesteenpoisto jutusta. Hiusten lähtö on myös tasaantunut selvästi sillä enää ei mun olkapäillä oo jatkuvasti läjää hiuksia. Eilisen uinnin jälkeen mä en rasvannut ihoani ollenkaan sillä rasva unohtui kotiin enkä muistanut kyseistä operaatiota kotonakaan. Mistä voi siis päätellä ettei iho kuivu ollenkaan enää niin pahasti kun joku aika sitten. Sillon ei rasvausta olisi voinut kuvitellakaan jättävänsä välistä. Oiskohan nyt sitten niin, että lääkitys on tehonnut. Siltä se tuntuu. Pitääkin  muuten muistaa varata ne labrat sinne joulukuulle.

Koittakaa jaksaa tän pimeyden  kans, keksitään kaikkea kivaa valonpilkahdusta tähän aikaan. Kohta on jo kevät!!

rakkaudella,
Sartsa

VIIKKO TÄYNNÄ TUNTEIDEN TULITUSTA

Terveisiä tunnepitoiselta viikolta. Taas on matkustettu tunnevuoristorataa mukavasti. Jostain syystä myöskin juuri tällä viikolla mä oon törmänny useampaan otteeseen sanaan erityisherkkä. Siis vastaan on tullut artikkeleita aiheen tiimoilta ja mä oon, uskokaa tai älkää, ruvennu ajattelemaan että kyllä se vissiin niin on että mä todella oon poikkeuksellisen herkkä. Tää piirre tuntuu vaan vahvistuvan iän myötä, lieneekö sitten kirous vai siunaus. Toivoa sopiis, että järki ja ittensä säätely kasvais sitten samassa siinä rinnalla. Siis että noiden tunnemyllerrysten kanssa pystyy elämään sillai edes kohtuullisesti.

Mä huomaan sen koko ajan vahvemmin miten esim. ympäristön fiilis ja muiden tunnetilat vaikuttaa muhun. Töissä tämä on tullut esille ihan konkreettisesti, sillä ilmapiirin ollessa sielä hiukan jäykkä ja totinen niin mä oon huomannut muuttuneeni itekin sellaseksi suupielet alaspäin kulkevaksi jurnuttajaksi. Negatiivisuus tekee niin äkkiä pesää jos sille antaa pienenkin tilan. Mä oon kuitenkin koittanut miettiä mitä tuolle asialle vois tehdä. Ja päättänyt ainakin omaa käytöstäni muuttaa, ihan ekaksi lopettamalla sen synkistelyn ja koittamalla jälleen kerran kääntää katseet siihen positiiviseen. Toivon myös sen leviävän sitten ympärilleni. Jännä juttu sinänsä, että kun tästä työpaikan jäykästä fiiliksestä on ollut nyt työkaverien kanssa puhetta, niin todisteita sen paikkansa pitävyydestä saatiin tällä viikolla. Kuulin, että eräs ulkopuolinen henkilö, joka silloin tällöin on tavannut meidän koululla vierailla, oli huomannut tämän asian poiketessaan. Ja kyllähän sellaisen aistii. Sinänsä jännä, että meillä ei edes oo mitään riitoja sun muuta eripuraa työpaikalla ja silti ilmapiiri voi olla noin huono että sen sivullinenkin aistii ja se aiheuttaa työntekijöiden keskuudessa ahdistusta. Siihen on tultava muutos. Nyt on kaivettava hömpötys esiin vaikka mistä. Tarvitaan sitä ja naurua.

Tunnemyllerryksistä puheen ollen... Kävin maanantaina ihanien kollegojeni Maijun ja Dorlen kanssa elokuvissa. A Star is born oli elokuvan nimi, musiikkia ja romantiikkaa. Lopussa kyllä kyynelkanavat avautui ihan holtittomasti. Onneksi Maijulla oli nenäliinoja ojentaa mullekin. Otti kyllä ihan sydämestä miten paljon liikutti. Tuntui hyvältä itkeä pitkästä aikaa oikein kunnolla. Kiva lähteä sitten kotiin naama punaisena, samoin kun silmät. Onneksi on jo pimeää ulkona niin ei ehkä aivan niin huutomerkkinä, tai punaisena stop merkkinä, tarvinnut liikenteessä olla. Elokuvaa suosittelen, erityisesti muille romantiikan nälkäisille.

Viikko töitten suhteen meni kyllä taas ihan huomaamatta. Päivät soljuu jotenkin tosi mukavasti eteenpäin. Tuntuu kivalta ja on ihan mukava fiilis. Se, jos mikä, on mahtava juttu. Hiukan huolta on aiheuttanut tuo vauvani, jonka sokerien kanssa saa olla sydän syrjällään lähes koko ajan. Huoli on läsnä ihan jatkuvasti, ja näin etänä kun yritän olla läsnä huolehtimassa niin ei oo helppoa. Mä en saa välillä puhelimella kiinni poikaa itteään, saati isäänsä että voisin yrittää pysyä perillä mikä on sen hetkinen tilanne. Tai hankala on vaikkapa muistutella hoitoasioista sokerin suhteen, ellen saa yhteyttä. Tämä tilanne aiheuttaa lähes päivittäin pahan mielen mulle. Tottakai jo valmiiksi tunnen olevani surkea äiti (ei oo uus tunne, todellakaan!) mutta se tunne korostuu entisestään kun oon näin kaukana tuosta arjesta. SE on niin ristiriitainen tunne, ettei sitä pysty koskaan selittää kenellekään. Mä oon onnellinen täälä ja tiedän, tunnen ittessäni että mä olisin sairastunut ilman tätä totaalista muutosta aika pahasti ja mun on täällä hyvä olla. MUTTA...sitten on tuo arki, missä mä koen että mun pitäis olla läsnä, missä mua tarvittais. Maailman ristiriitaisin tilanne, voin kertoa. Ihan turhaa edes yrittää avata tätä asiaa tämän enempää. Tiedän että mun paikka on täällä mutta sitten ilmassa roikkuu myös se iso MUTTA. Näillä nyt mennään ja koitan tehdä kaikkeni tässä tilanteessa. Toivon voivani olla apuna, mikäli se mulle sallitaan.

Lisää tunnemyllerrystä tuli sitten eilen kun aloitettiin viikonlopun vietto elokuvien kautta. Käytiin kattomassa Queenista kertova elokuva Bohemian Rhapsody. Se meni kerta kaikkiaan luihin ja ytimiin niin monella tapaa etten ois osannut odottaa. Se vei mut muistoissani toisaalta omaan elämään vuoteen ´85 kun kattoin telkkarista Live Aid lähetystä. Siinä oli niin vahva kokemus pienelle Sartsalle, että olin ihan hämääntynyt että mitä kaikkea tuolla isossa maailmassa onkaan olemas. Silmät avautui Madonnalle ja juurikin mm. Queenille ja sitä myötä Freddie Mercuryn elämäntarinalle huumeineen ja aidsineen. Muistan, että kaikki tuo jopa hiukan pelottikin. Oli tunne, etten mä uskalla lähteä avaraan maailmaan Lakaluomalta ikipäivänä jos sielä on tuollaista. Noh, jos palataan tuohon elokuvaan niin lopulta se oli siinäkin musiikki joka toi sen suurimman tunneaallon ja jälleen kyynelkanavat avautui ihan kokonaan. Taaskaan  mulla ei ollut nenäliinoja joten pitipä sitten vaan pyyhkiä hiaan. Huhhuh! Erittän Vahva Suositus!!

Elokuvan jälkeen käytiin Pub Kolossa josta saa nyt myös pitsaa. Sen perässä siis oltiin. Olikin tosi hyvät pitsat, joten hyvillä mielin lähdettiin kotia kohti.

Eilen tuli uni aika aikaisin parin huonosti nukutun yön jälkeen mutta hyvä niin sillä tänään oltiin jo ennen kymmentä aamupalalla. Oli hyvä aika siis lähteä pitkästä aikaa vähän metsään rauhoittumaan. Aki keräs samalla materiaalia asetelmia varten. Minä vaan fiilistelin. Kyllä se niin on, että metsä on mun kirkkoni. Siellä ajatus saa paljon enemmän happea ja tuulta alleen. Toisaalta sitä voi vaan seisoa ihan hiljaa ja kunnella tuulen huminaa puiden latvoissa. Metsä puhuttelee mua monella tasolla. Siinä tulee hyvä olo siitä, että tuntee olevansa osa tätä kaikkea mitä meidän ympärillä on. Toisaalta huomaa sen miten pieni ja mitätönkin ihminen tämän kaiken keskellä on. Mä kattelin niitä puita siinä ja huomasin, että nehän on niinku ihmiset. Tai siis että ihmiset on niinkun puut. On saatu toivottavasti rakennettua vahvat juuret jotka pitävät pystyssä kovemmillakin tuulilla. Vahva runko, joka jaksaa monenlaiset tuulet ja tuiskut mutta kuitenkin sitten latva joka pystyy vapaasti liehumaan tuulessa ja ottaa vastaan muuttuvia kelejä. Ihan kun meidän ihmisten ajatukset, joiden on hyvä olla valmiit tuuleentumaan ja liikkumaan vapaasti ajan virrassa. Ihailin luonnon omaa taidetta, jota mä näin joka puolella. Tuntui, että sielu lepäsi ja sai tarvittavaa virtaa. Laitan tähän muutaman kuvan päivän varrelta.

Tämäkö on nyt sitä erilleen kasvamista :) 

Kysyin mikä hänellä on vialla kun noin myrtsi ilme. Kovin oli hiljainen...

Tää maisema oli erityisen puhutteleva, syystä tai toisesta...

Naavapartaa oli kaikkialla

Siinä luonnon omaa taidetta <3

Väriä elämään

Kelikin oli sen verran pirtsakka, pari astetta lämmintä ja pikkusta sumusadetta välillä, että vähän kumppareissa tuli varpaaseen kylmä kun unohtui villasukka kotiin.

Nyt Karjala turnauksen ja Suomi-Tsekki ottelun pariin. Ilta taas menee ihan keski-ikäisesti hölläillen.

rakkaudella,
Sartsa

VIIHDEVIIKONLOPPU

Tapahtumia täynnä oleva viikonloppu alkaa olla takana päin. Loppuilta meneekin sitten telkkarin äärellä lötkötellen. Tekemättä yhtään mitään ja liikuttamatta edes aivosolua. Aika väsy nimittäin on olotila tällä hetkellä.

Mitäs sitten onkaan tapahtunut. Noh, perjantaina me lähdettiin töitten jälkeen kohti Jyväskylää missä oli Kalevan kisojen kiitos- ja yhteenvetotilaisuus. Hyvää ruokaa, lasi viiniäkin ja erinäisiä ohjelmanumeroita. Kotona oltiin kuitenkin jo kymmenen aikaan mikä olikin iloinen ylläri. Ajattelin, että ois voinut mennä paljon myöhempäänkin. Marraskuu näytti meille todelliset kasvonsa kotimatkalla sillä totaaliseen pimeyteen tuli vielä yksi tumma sävy lisää kun vettä tihrutti koko kotimatkan ajan. Enää ei yhtään pimeämpää voisi olla kun nyt on. On ikäänkun joku kammotus ois nielaissut sisäänsä kun ei mitään valoa ollut missään. Hirvien olemassaolo oli vain pikantti lisä takaraivossa, sillä faktahan on ettei siinä ehdi tehdä yhtään mitään jos hirvi tielle hyppää. Onneksi tällä kertaa päästiin turvallisesti kotiin.

Iltamyssyjen jälkeen mentiinkin sitten nukkumaan sillä lauantaina piti olla skarppina. Mä lähdin ajelemaan Vaasaa kohti puolen päivän jälkeen. Olikin muuten käsittämättömän mahtava fiilis ajella sielä lakeuksilla auringonlaskun aikaan. Melkein teki mieli pysähtyä fiilistelemään sitä hetkeä joka ei lopulta kovin kauaa kestänyt.

Pakko laittaa tää kuva vaikka onkin näin kovin huono kun ikkunan läpi otettu

Siellä oli tiedossa hyvää ruokaa, viiniä ja ihanien ystävien kera maailman parannusta. Kyllähän taas saatiinkin maailma mallilleen kerta laakista. Aika mielenkiintoiset oli kyllä keskustelut, kun kaikki ovat kovin samanhenkisiä. Tässä kohtaa se tarkoitti esim. henkisen puolen asioita ja niiden analysoimista. Esimerkkinä pohdittiin porukalla mitä eroa on intuitiolla ja omatunnolla. Voin kertoa että päästiin näissä keskusteluissa aika mielenkiintoisiin sfääreihin. Mä nautin tuollaisesta keskustelusta, missä voi heittää ittensäkin välillä tuulettamaan tunkkaisia ajatuksiaan ja avartamaan jälleen kerran maailmankuvaansa. Olihan mukavaa kerrassaan!!

Ehkäpä nousevasta kuusta johtuen mä nukuin viime yönä tosi huonosti ja voin kertoa että tuo kolmen tunnin ajomatka kotiin tänään oli aivan yhtä tuskaa. Välillä oli pakko pysähtyä parikin kertaa jaloittelemaan ja haukkaamaan raitista ilmaa että pysyi hereillä.

Torisevalla oli yks pysähdyspaikka

Reippaana tyttönä mä laitoin kotona heti pyykkikoneen laulamaan. Sen jälkeen sitten arvaa miten kävi kun sain vähän ruokaa koneistoon. Ei muuta kun pötkölleen ja uni tuli kyllä aika äkkiä. Onneksi en ehtinyt kauaa nukkua ennenkuin Aki tuli kotiin. Siihen heräsin.

Tänään ajoissa nukkumaan että on kiva sitten aloittaa uutta viikkoa.

rakkaudella,
Sartsa