MUN YSTÄVÄ

 Tänään on ystävänpäivä. Se asia herättää mussa kyllä niin monenlaisia fiiliksiä ja muistoja että tuntuu yhtä aikaa lämpimältä ja haikealta.

Ystävyys on sinänsä jännä asia että ainakin omalla kohdalla musta tuntuu että oon ollut aika älyttömän onnekas että oon aikuiselle iällä onnistunut saamaan elämääni todella läheisiä ystäviä. Jännäksi kutsun sitä siksi, että vaikka mä en todellakaan ehdi mun ystävieni kanssa näkemään tai edes pidä välttämättä säännölisesti yhteyttä niin mä jollain tasolla tiedän että siellä hän on. Että jos maailma putoais jonain päivänä niskaan niin mä voisin kyllä aina ottaa yhteyttä ja hän olisi siinä läsnä, ihan kun ei mitään taukoa olisi koskaan ollutkaan.

Kun mietin taaksepäin elämääni ja sen varrella mukana kulkeneita ihmisiä niin huomaan että sillä, miten kauan joku on mun rinnalla taivaltanut, ei oo oikeastaan mitään merkitystä siihen miten syvänä ja merkityksellisenä ystävyyden kokee. Mulla on lukuisia vaiheita elämässäni jolloin mannerlaatat on liikkuneet vaarallisestikin ja elämän perustuksia on koeteltu oikein huolella. Ikinä mun ei oo tarvinnut olla yksin ja jotenkin niin että olisi ollut tunne, että mä joudun pärjäämään yksin. Osaankohan mä olla riittävän kiitollinen siitä kaikesta. Yritän ainakin. Toivon myös että olisin osannut kertoa ystävilleni miten tärkeitä he oikeasti on mulle. Olleet silloin kriisien keskellä mutta myös ihan joka päivä. Vaikka ei nähtäiskään.

Tosi monet mun tärkeimmistä ystävistä, joita näin aikuisiällä oon saanut, on tulleet työpaikoilta. Mulla on tapana ystävystyä aika nopeastikin ja kun muistelen taaksepäin niitä kaikkia keskusteluja mitä on käyty niin huomaan että oon saanut kyllä kunnian törmätä todella avoimiin ja fiksuihin ihmisiin. He on kyllä muokanneet mua monella tapaa ja myös antaneet perspektiiviä tähän elämään hyvin usein oman elämänkokemuksensa kautta. Arvostan aivan älyttömästi.

Pois kotiseudulta muuttaminen toi tietenkin mukanaan sen, että lähdin kauas ystävistäni. Enää ei oo voinut ihan yllättäen vaan sopia treffejä harrastusten tai muuten vaan kahvittelujen pariin. Sitä mä kaipaan joskus aivan älyttömästi. Yhteyttä voi toki pitää näiden nykyajan välineiden kautta mutta ei se oo tietenkään sama kun livenä. Toisaalta sitten taas oon saanut myös tältä uudelta kotiseudulta hyviä ystäviä elämääni. Se tuntuu mukavalta ja on ehdottomasti tärkeimpiä asioita siihen, että oon ylipäänsä kotiutunut tänne niin kovin hyvin. Täkäläisten ystävieni kautta mä oon saanut tänne jotain omaa. Sellaista joka ei ole millään tavalla sidoksissa Akiin.

Summa summarum, joku joka täällä universumissa järkkäilee näitä asioita, on ollut mulle suopea kun on aina tuonut elämääni jonkun joka ottaa kädestä kiinni kriittisellä hetkellä ja taluttaa pahimman yli. Kiitollinen siitä. Laitanpa tähän vielä torstaina, kesken työpäivän, päähäni tulleen tekstin joka kuvastaa oikein hyvin ihmistä jonka kanssa tyypillisesti ystävystyn.

" Mun ystäväni on sellainen joka kysyy mitä mulle kuuluu. Hän nauraa kovaäänisesti ja itkee yhtä epänaisellisesti kun mä. Hän tsemppaa mua kun en itte meinaa jaksaa ja tiputtaa sopivasti maan pinnalle kun mulla lähtee leijumaan. Mun ystäväni mielestä arki on juhlaa, tiistaina voi aivan hyvin nauttia skumpat ja ainakin rivin tummaa suklaata. Hän on iätön, yhtä aikaa tässä ajassa ja menneessä. Mun ystävä käskee kattoa peiliin kun mä valitan kolmatta päivää elämäni kurjuutta. Hän sanoo: "Sä itte teet elämäs joten tarttisko tehdä jotain." Mun ystävä on aina olemassa, vaikka kaukanakin niin silti lähellä."

Pitäkäähän ystävistä hyvä huoli, ne on kultaa.

rakkaudella,

Sartsa