No niin, nyt se sitten jysähti. Mulla oli tänään etätyöpäivä ja aamupäivällä oli myös se uus labra aika. Kävin uudemman kerran sydänfilmissä kun aiemmasta lääkäri löysi jotain pientä muutosta. Mulle oli määrätty uudelleen myös mm. kilpirauhaskokeet mitä mä kyllä suuresti ihmettelin siksi, että eipä se tulos tässä parissa viikossa mihinkään muutu. Lisäksi nimenomaan kilpparit oli ne jotka oli erinomaisissa lukemissa. Labratäditkin oli mun kans samaa mieltä ettei niitä kannata nyt ottaa vaan se lähete kannattaa jättää hiukan tuonnemmaksi. Mun ihmetyksekseni lääkäri oli kuitenkin määrännyt myös kilpirauhasen vasta-ainetestin (minä en niitten virallisia nimiä muista) . Ihmetys lähinnä siksi, että aina ei työterveydessä näihin asioihin oo puututtu lainkaan. Joku työkaveri sanoi ettei ylipäänsä kilpirauhashommiin oo puututtu ollenkaan. Hyvä että nyt puututaan. Mullahan on kilpparilääkitys ollut varmaan pari vuotta mutta tämä lääkäri oli nyt vähän sitä mieltä ettei mulla välttämättä oo koskaan mitään vajaatoimintaa ollutkaan. Oli nimittäin puhe siitä miten mulla alkujaankin oli ne arvot ihan viiterajoilla ja sain lääkityksen ikäänkun oireitten perusteella. Ite niitä silloin pyysin. Ja oli sitten psykologista tai ei niin niistä tuntui kyllä olevan apuakin. Nyt siis lääkäri tuntui olevan sitä mieltä ettei lääkitystä tarvita ehkä ollenkaan.
Mutta siis tuohon sydänfilmiin. Sen ottamisessa oli jälleen vaikeuksia sen takia että siinä näkyi että mä oisin jännittänyt itseäni. Mua pyydettiin monta kertaa ottamaan ihan iisisti. Enkä siis tietoisesti jännittänyt yhtään. Oli hankala tilanne yrittää rentoutua kun olit omasta mielestäsi jo rento. Mä sitten sanoin että mulla on koko yläkroppa, siis niska ja hartiaseutu ihan jumissa niin sen takia varmaan täysrentous ei oikein onnistu. No kuva saatiin otettua ja mä pääsin hädin tuskin kotiin kun lääkäri soitti, että siinä todella näkyi edelleen se sama vika ja nyt sitten laitettiin lähete eteenpäin. Mä joudun siis rasitustestiin!! Se iski vasten mun kasvoja kun märkä rätti. En osannut yhtään odottaa mitään tälläistä. Mulle tais olla tarpeeksi iso shokki että siitä sydänfilmistä näkyi ylipäänsä jotain mitä ei ois pitänyt. En ollut sitäkään ajatusta kunnolla miettinyt ja nyt sitten tämä. Onhan mulla se sukurasite ja joskus on käynyt mielessä että mun huonolla säkällä aivan varmasti jossain kohtaa iskee mun kohdalle. Täytyy vaan sanoa että en oisi odottanut että se tapahtuu jo tässä iässä. Taidan pitää itteäni nuorempana kuin olenkaan. Toisaalta lääkäri mainitsi myös monta kertaa saman asian sanoessaan että "noin nuorella naisella tuskin on mitään vikaa sydämessä". Tuntui kivalta tietenkin. Mulle tuli vähän sellanen olo että sain lypsää lääkäriltä kaikkea tietoa asiaan liittyen. Kysyin mm. että mitä asioita tässä nyt sitten pitäisi ottaa huomioon kun odottelen sitä rasitustestiä. Lääkäri vähätteli ja sanoi vaan että jos tulee joku puristava tunne rintaan tai jotain muuta normaalista poikkeavaa niin sitten matalalla kynnyksellä mennä päivystykseen. Silti mulle jäi vähän jotenkin epävarma olo että onko tämä tilanne nyt paha vai ei. Toisaalta lääkäri toisti useamman kerran, että se poikkema siinä kuvassa oli pieni eikä puhunut mitään että lähete olisi laitettu kiireellisenä. Noista oireistakin sitten aloin miettimään että onhan mulla kaikenlaisia tuntemuksia kropassa jatkuasti mutta oon laittanut niitä esimerkiksi jumittuneen yläkropan piikkiin. Mistä mä tiedän että mikä on nyt sitten sydämestä johtuvaa ja mikä ei. Samoin tuo mun vatsa oireilee jatkuvasti turpoamalla mutta sitäkään en tiedä kuuluuko se mitenkään asiaan.
Puhelun jälkeen mä vaan itkin. Tuntui, että tähänkö tämä maailma nyt loppuu tälläisenä kun mä sen tunnen. Tuli kaikenlaiset ajatukset päähän että miten tästä nyt jatketaan eteenpäin. Oli ajatus, että Aki ei jaksa kattella tällästä vajaakuntoista kehäraakkia. Putosi pohja kaikelta ja tuntui tosi lohduttomalta. Laitoin viestiä töihin asiasta ja esimiehille että pidän loppupäivän vapaata. En mä olisi siinä tilanteessa pystynyt töihin enää keskittyä. Onneksi tässä kohtaa entinen työkaverini soitti ja puhuttiin pitkä puhelu hänen kanssaan. Hän oli juuri ollut rasitustestissä ja siten oli aiheeseen liittyvää kokemuspohjaa. Se puhelu jotenkin rauhoitti mua ja tuli parempi olo. Puhelun jälkeen lähdinkin sitten vähän nauttimaan auringonpaisteesta ulos ja tein samalla pienen lenkin testatakseni kuntoani. Huomasin että mulla oli sellanen epävarma olo ja tarkkailin koko ajan olotilaani.
Olo oli jo sen verran parempi kun tulin lenkiltä kotiin että hetkisen ajattelin jatkaa kumminkin työntekoa mutta sitten päätinkin heittää sohvalle pötkölle ja ottaa levon kannalta. Nukahdinkin sitten ja heräsin reilua tuntia myöhemmin. Aki siinä jo tulikin kotiin lähes heti kun olin saanut kahvit keiteltyä. Tuntui todella hyvältä että hän tuli. Jotenkin lohdulliselta. Illalla sitten vielä soitin päivystykseen kyselläkseni neuvoja siihen missä kohtaa täytyy ymmärtää mennä käymään. Sanoivat että rintakivun kyllä sitten tunnistaa. Inhottaa vaan nyt sitten elää niin että joka napsaus joka kehossa tuntuu laittaa tuntosarvet pitkälle samantien.
No mutta, näillä nyt mennään ja onhan se mahtava jos sydämessä oleva mahdollinen vika saadaan kiinni mieluusti ennemmin kun myöhemmin.
Pitäkää huoli toisistanne ja itsestänne.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti