SUNNUNTAI JA AJATUKSIA ITSESTÄ

 Tänään tuli tehtyä taas tunnin lenkki erittäin lumisessa Jyväskylän keskustassa. Huone piti luovuttaa tietenkin klo 12 ja niinpä mulla oli muutama tunti aikaa tapettavana kun kisat kesti puoli viiteen. Ihan ensin päätin lähteä tekemään tuon lenkin pois alta niin saatoin kävellä niin pitkästi kun halusin ja jaksoin. Heti alkumatkasta tuli selväksi että mikään helppo reissu siitä ei tulisi, sillä lunta on joka paikka aivan tulvillaan. Pyörä- ja kävelyteitä ei todellakaan oltu ehditty joka paikasta aurata ja aikamoista rämpimistä oli monessa kohtaa. Tähän väliin voinkin huomauttaa miten täynnä mä alan olla koko lunta jo. Kyllä mä tykkään että talvella on lunta ja onhan luonto ihan nättiä näin mutta nyt alkaa aivan todellakin jo piisata. Ajatus alkaa jo kääntyä kevääseen kun kohta heilahtaa kalenteri maaliskuun puolelle. Aikalailla käsittämätöntä sinänsä että tätäkin vuotta on mennyt jo kohta 2 kuukautta!! 

Jyväskylä oli kyllä näin talvellakin ihan nätti kaupunki ja lenkkeily oli taas hiukan raskaampaa kun siellä ne korkeuserot on tälläselle tasaasen tallaajalle välillä aikamoiset. Tulipa siinä testattua taas pumppuakin ja kun mitään tuntemuksia ei tullut niin ajattelen taas ettei siellä nyt varmaan mitään isompaa rempan tarvetta taida olla. No se selviää edelleenkin tiistaina. Mua jännittää koko ajan enemmän mennä tuohon testiin. Nyt mä oon alkanut muistella yhtä spinning tuntia missä olin joskus 15 vuotta sitte kun mun jalat oli niin poikki ettei ne kantanut kun nousin pyörän selästä. Mitä jos nytkin käy niin. Mulla on jaloissa niin surkeat lihakset että yleensä juostessakin mielummin loppuu jaloista puhti kun loppuu kunto. Ihan turhaa mä nyt alan tämmöistä lietsomaan joten pitäis lopetella.

No mut takaisin tähän päivään, lenkin jälkeen sitten aika pian kun pääsin autolle jossa mun oli ajatus viettää aikaa kisoja puhelimen näytöltä kattellen. Siis oikeastaan olosuhteiden pakosta koska ei ollut paikkaa minne mennä. Mä en halunnut nyt mennä mihinkään kahvilaan tai kauppoja kiertelemään koska Jyväskylässä on kuitenkin tuo koronatilanne ollut aika hälyttävä. Hippos hallilla oleva monnarin kahviokin näytti olevan kiinni. Ei siis muuta kun leiri pystyyn autoon ja odottelemaan. Lenkin jäljiltä hikinen vaatetus kuitenkin alkoi tuottaa vilunväreitä ja mietin pääni puhki miten saisin vaihdettua kuivaa päälle. Koska tuonne kisoihin ei päässyt yleisöä eikä ylimääräisiä ihmisiä muutenkaan sisälle niin siitä syystä parkkipaikalla autoissa oli muitakin kun mä. Lisäksi auton edessä lämmitteli junnujen jääkiekkojoukkue niin ei nyt oikein tuntunut siltä että olisin siinä alkanut riisumaan ihan hirveesti. Onneksi laitoin Akille viestiä ja kysyin onko se monnarin kahvio todella kiinni. No aukihan se oli!! Hurraa, ei muuta kun reppu selkään missä oli kuiva paita vaihdettavaksi. Ai että miten ihanalta tuntui saada kuivaa ja lämmintä päälle. Oisin aika varmasti vilustunut siinä autossa istuessani.

Menin sitten hakemaan lämmikkeeksi ison mukillisen kuumaa teetä ja istahdin kahvion peränurkkaan seuraamaan kisoja yle areenasta. Oli jotenkin absurdi tilanne se, että kisat oli menossa siinä seinän takana mutta mä jouduin kattoa niitä kännykästä. Päädyin myöhemmin vielä syömään lounaankin. Ketään ei ollut lähellä koko aikana ja tuo kahvio on muutenkin tosi tilava joten oli ihan turvallinen fiilis koko ajan. Turvavälit pysyi kirkkaasti. Maski tietty naamalla ruokailua lukuunottamatta koko ajan. 

Nyt me sitten ollaan jo päästy kotiin asti ja Aki meni samantien nukkumaan. Sen pitää lähteä illalla klo 23 töihin. Työt alkaa puolilta öin ja se on kyllä niin tyhmä vuoro kun olla voi. Onneksi Akilla on sellaset unenlahjat että se vaan voi laittaa silmät kiinni koska vaan ja nukahtaa samantien. 

Huomenna pitäis jaksaa taas alottaa uutta työviikkoa. Todella työntäyteistä sellaista. Ei jaksais tai ehkä ei huvita. En mä erota niitä enää toisistaan. Pelkään taas jotain katastrofia. Viime viikko meni niin hyvin että sen takia mun pelko siitä katastrofin vääjäämättömyydestä kasvaa vaan. Tämä tunne on todella kummallinen ja etenkin ärsyttävä koska se estää nauttimasta onnistumisista tai juurikin viime viikon tapaisista työviikoista joissa tuntuu olevan sopiva flow. Sinänsä jännä, että viime perjantain voice of finlandissa puhuttiin juurikin tästä samasta tunteesta. Siinä joku laulukokelas sanoi että tuli kisaan koska haluaa osoittaa itselleen että on hyvä ja että kelpaa itselleen. Kaikki koutsit olivat sitä mieltä ettei sellaista tunnetta tuu vaikka miten kauan ois tehnyt musiikkia työkseen ja saanut miten valtavan määrän vaikka kultalevyjä tai hittibiisejä. Aina on tunne ettei kelpaa eikä oo hyvä. Redrama sen sanoi hyvin että hänellä on koko ajan tunne että kohta hän jää kiinni ja kaikki huomaa että hän onkin ihan paska eikä osaa mitään. Se kuulostaa kummalliselta tollasten menestyneiden muusikoiden suusta mutta sitten se on aivan täsmälleen sitä miltä musta tuntuu. Mulla on kans omien töitteni suhteen olo, että mä oon jotenkin huijannut kaikkia luulemaan että mä osaan jotain. Aina kun mä saan kehuja töistäni niin se tuntuu tosi epämukavalta. Juuri tuosta syystä että musta tuntuu että mä oon vaan jotenkin ihmeen kaupalla saanut huijattua kaiken toimintani näyttämään siltä että mä muka tietäisin mitä mä teen. Se on ärsyttävää ja siitä pitäis päästä eroon mutta en tiedä miten. Se on ollut osa mua vissiin aina. Osa sitä mun huonoa itsetuntoa jota mä poden sitkeästi edelleen. Mä en vaan jaksa enää välittää siitä, en ainakaan nyt. Yritän nyt vaan pärjäillä.

Semmosilla fiiliksillä kohti uutta viikkoa. 

rakkaudella,

Sartsa