Terveisiä jo toiselta leppoisalta työviikolta peräjälkeen. On aivan ihmeellistä kun ei oo ollut nyt ollenkaan niin ahdistava olo töitten suhteen ja päivät on nyt ensimmäistä kertaa tämän työn alottamisen jälkeen soljuneet ihan kun huomaamatta. Tuntuu kivalta. Pienesti alkaa jo tulla jopa sellainen ajatus, että kyllä kait tätä työtä on mahdollista jotenkin hallita, kun vaan pitää mielessä että päivän aikana ehtii tehdä vain tietyn määrän asioita. Loput on vaan kerta kaikkiaan jätettävä tekemättä. Mä alan siihen oppia, niin vaikeaa kun se on ollutkin. Etenkin jos opiskelijat tulevat pyytämään vaikkapa opiskelutodistusta, niin mielelläni tekisin sen heille heti. Siinä ei periaatteessa mene kauaa mutta sitten taas mun senhetkiset työt keskeytyy ja saattaa mennä tovi ennenkuin saan taas kiinni siitä mitä olin tekemässä. Parasta on vaan tehdä to do-listaa säntillisesti järjestyksessä. Tänäänkin otti sieluun kun piti sanoa eräälle opiskelijalle että voitko tulla hakemaan juurikin sen opiskelutodistuksen vaikka huomenna. Se oli ihan ok sillä hänelle se sopi hyvin ja mun ei toisaalta tarvinnut jättää tekemättä niitä hommia mitä olin suunnitellut.
Tällä hetkellä päällimmäisenä on nuo abien asiat kun ollaan menossa kohti kirjoituksia. Kuumeisesti yrittävät opet saada opiskelijat tekemään viimeiset kurssit että kaikki saadaan valmiiksi. On jotenkin uskomatonta että ollaan menossa jo tässä vaiheessa kevättä että valmistaudutaan kirjoituksiin. Saas nähdä päästäänkö me koronan suhteen ihan yhtä iisisti koko kevät menemään. Tähän mennessä ei oo ollut juuri lainkaan karanteeneja tai muutakaan. Moneen kertaan ollaan oltu varpaillaan ja valmiina siirtymään etäopetukseen mutta ei sitten kuitenkaan. On melkoinen ihme jos lähiopetuksessa pysytään koko kevät. Nytkin taas poikkeuslakia ja maksimaalista etätyösuositusta on väläytelty joten ans kattoo.
Moinen vekslaaminen ja epätietoisuus huomisesta on lisänneet väsymyksen ja ahdistuksen määrää. Voin vain kuvitella millaista opettajien työ tällä hetkellä on kun tiedän tilanteita että on ollut samaan aikaan luokka lähiopetuksessa ja muutama oppilas etänä. Ja jos pitää paikkansa huhut siitä etteivät opet saa edes mitään lisäkorvausta moisesta työstä niin se ei kyllä voi olla oikein. Joutuu tehdä tuplahommat ja monet opettajat on valitelleet samaa, itselle niin kovin tuttua, tunnetta siitä ettei pysty tekemään työtään niin hyvin kun haluais. Työ on jatkuvaa kompromissien tekemistä. Kyllä se alkaa puuduttaa jossain vaiheessa kaikkia.
Mä odotan viikonloppua todella innoissani. Ollaan menossa etsimään hääpukua mun siskolle ja oon aivan todella otettu että pääsen kaason ominaisuudessa mukaan makutuomariksi. Vaikka ei siskoni kyllä sellaista tarvii. Hänellä on vahva oma näkemys ja vieläpä hyvä makukin joten lähetään mukaan lähinnä seuraksi. Mutta sekin sopii mulle oikein mainiosti.
Ai niin, tiistaina oli se rasitustesti. Vitsit miten mä jännitin sitä etukäteen todella paljon enkä edellisenä yönä saanut oikein nukuttuakaan. Olin aamun etätöissä mutta en oikein osannut tarttua mihinkään kunnolla ja ajatus vaan harhaili. Huomasin pelkääväni jälleen kerran eniten sitä että elämä tälläisenä kun se nyt on, loppuu ja tilalle tulee jotain epämukavaa. Mä oon tällä hetkellä juuri niin tyytyväinen elämääni että en haluais minkään muuttuvan. Välillä tuntuu että pitää ihan pidättää hengitystä että kaikki vaan pysyis samanlaisena kun nyt. Mä lähdin sitten puoli 11 aikaan ajelemaan kohti Jämsää ja koko matkan satoi jäätävää tihkua niin että auton lasit jäätyivät samantien. Onneksi lähdin todella hyvissä ajoin sillä 10km välein piti pysähtyä rapaamaan ikkunoita auki. Eipä ollut kenelläkään tien päällä kiirettä mihinkään. Pääsin perille muitta ongelmitta, kävin ilmoittautumassa ja sitten se jännitys vasta iskikin kun istuin siinä oven takana odottamassa pääsyä sisälle huoneeseen. Pääsinkin sitten jo varttia etuajassa ja tosi mukava hoitsu otti mut vastaan. Ensin puhalsin pef mittariin jolla testattiin keuhkojen lähtöarvoa. Vaatteiden vaihdon jälkeen istuin sängyn reunalle ja mulle laitettiin vyö jossa oli hirveesti piuhoja. Sitten sain laittaa maate ja hoitaja alkoi kiinnitellä niitä elektrodeja vaimitänenyton sinne sun tänne. Myös verenpainemittari asennettiin. Hetki pötköttelyä kun otettiin verenpaine ja sydänfilmi. Sitten ei muuta kun pyörän selkään ja annettiin ohjeet millaista vauhtia pitäis ylläpitä koko ajan. Sanoin jo etukäteen että todennäköisesti mulla loppuu jaloista voimat ennenkun keuhkoista tai sydämestä puhti. Niin sitten lopulta 8 minuutin polkemisen jälkeen tuntuikin. Olisin jaksanut vielä polkea mutta jalkalihakset kerta kaikkiaan sanoi että nyt ei rinkiäkään enää. Pelkäsin jo miten pääsen koko pyörän selästä pois ettei jalat petä alta. Pääsin kuitenkin, huterasti mutta varmasti siirtymään takaisin pötkölleni siihen sängylle. Taas siinä muutama minuutti makoiltiin kun otettiin sydänfilmiä ja mittailtiin vielä paineita. Niitä mitattiin myös suorituksen aikana muutaman kerran. Lopuksi kun nousin istumaan niin puhalsin vielä pef mittariin loppulukemat.
Onneksi lääkäri antoi arvionsa heti eikä sitä tarvinnut lähteä kotiin odottelemaan. Hän sanoi sen vielä niin selkeästi ja yksiselitteisesti ettei jäänyt mitään epäselvää. Ei ole mitään sepelvaltimotautiin viittaavaa havaittavissa. Voi vitsit että mua huojensi se tieto. Tuntui että henkinen kivi tipahti sinne huoneeseen ja jäi sille tielle. Lääkäri vielä sanoi että mun suoritus oli hiukan alle keskitason mutta siinähän on vain kehityskohde nyt kun tietää että liikuntaa kovallakaan sykkeellä ei tartte pelätä kun tietää että sydän on kunnossa. Kysyin mitä se siellä sydänfilmissä sitten oikein oli niin lääkäri sanoi että jotain sellaista mitä näkeet todella usein. Voi johtua korkeasta verenpaineesta mutta toisaalta hän on nähnyt sellaista myös ihmisillä joilla ei edes ole verenpainetta. Kysyin myös voiko stressi näkyä tuolla tavalla sydänfilmissä niin ei kuulemma suoranaisesti MUTTA stressi toki kohottaa verenpainetta joka sitten saattaa näkyä. Eli kyllä se vaan niin on että tärkeää ois päästä tuosta stressistä eroon. Kuten oon nyt ainankin joksikin aikaa tuntunut töissä pääsevänkin.
Nyt oon sitten aloittanut jo ruokaremontin lisäämällä hyviä rasvoja ja kuituja lisää ruokavalioon. Yritän myös välttää turhia lisukehiilareita kuten perunaa,pastaa ja riisiä. Syön kyllä kaikkea mutta vain vähän. Myös liikkumista oon lisännyt vähän kerrallaan. Jo nyt huomaan että vatsa voi hyvin, ei oo turvotusta ollut vaivana aikoihin. Kyllä tää tästä kuntoon tulee...
Semmosta, taas ois aika lähteä töihin. Tokavika päivä jo taas tälle viikkoa, sitten onkin lomaviikko.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti