TÄYDELLINEN LAUANTAI

Tää lauantai on ollut kyllä paras pitkiin aikoihin. Ennen kuin lähden tähän haluan kuitenkin pyytää anteeksi tuota edellisen postauksen älytöntä ajatusvirtaa. Meinasin jo alkaa korjailemaan kaikkia siinä olleita älyttömiä ajatus- ja kirjoitusvirheitä mutta annoin sitten kumminkin olla. Se on ollut aamun tunnemyllerrystä jota tyypiliseen tapaani en vaan ehtinyt jäsennellä ennenkuin aloin kirjoittamaan. Asia siis oli aivan ajankohtaista ja niinkun pitikin mutta ois voinut ehkä jotenkin pysähtyä miettimään että se ois jäsennelty toisin. Oh well, se nyt oli just vaan niin tyypillistä mua kun olla voi.

Mutta siis tähän lauantaihin. Mä oon tehnyt kaikkea mitä mieleen on juolahtanut. Akin lähdön jälkeen mä istahdin kirjottamaan tuota edellistä postausta ja napsautin tietty telkkarin päälle. Sen teen yleensä aina kun oon yksin kotona. Tällä kertaa sieltä tuli hiihtoa joten seurasin sitä jonkun aikaa. Sitten mua alkoi houkutella pihalla mollottava aurinko ja lähdinkin ulkoilemaan. Eilinen lenkki tuntui takareisisissä ja alaselässä heti alkumatkasta joten päätin ottaa rauhallisemmin kun eilen. En siis mennyt niin reipasta tahtia että ois saanut kommenttia kuten eilen joltain vastaantulevalta papalta joka pysähtyi ja huikkasi että "sullahan on reipas tyyli". 

Sain aivan hirveesti kiksejä tästä kauniista luonnosta joka ympärillä on. Lumihanget kimmeltää ihan niinkun niihin ois heitelty timantteja. Päädyin menemään hiukan eri reittiä kun normaalisti mutta halusin ehdottomasti veden äärelle kattelemaan miltä järvellä näyttää. Jälleen kerran sain todeta miten parantava vaikutus noilla upeilla maisemilla ja luonnolla ylipäänsä on. Mun ois mentävä sinne joka päivä, edes hetkeksi. Luontoon. Tuntemaan itteni pieneksi, silloin tuntuu että asiatkin loksahtelee kohdalleen kuin itestään. Kattokaa nyt näitä alla olevia kuvia. Aivan täydellinen talvikeli!!

Tää käkkäräpuu tuntuu juttelevan mulle aina kun sen ohitan...

Todella rauhoittavaa ja pysäyttävää

Alla olevaan kuvaan yritin vangita tuon valoilmiön jota oon odottanut todella innolla ja todella kauan. Mä huomaan niin selvästi miten aurinko ja valo ylipäänsä vaikuttaa muhun. Monet huolet ja murheet tuntuu haihtuvan ilmaan kun saa kylpeä valossa. Ihan hassua mutta niin se vaan on. Oon valon lapsi.

Oon kertonut ennenkin että mä tykkään poluista. Ne vaan jotenkin on mun juttu. Alla olevan kuvan risteävä polku pysäytti mut täydellisesti. Tuossa kuvassa näkyy mun tämänhetkinen mielenmaisema aivan täydellisesti. Sopivassa suhteessa varjoa ja valoa sekä risteävä polku. Musta tuntuu just siltä että oon taas jonkun risteyksen edes jossa pitää valita mihin suuntaan lähteä. Tälläisenä nämä hommat ei voi jatkua. 

Lenkin jälkeen mä tein itelleni ruuan ja sitte vaan oon ollut sohvalla tekemättä mitään. Siis tekemättä yhtään mitään.

Illalla ystävä soitti pitkän puhelun joka huojensi mun mieltä huomattavasti. Hän sai mut uskomaan että todennäköisesti tuo sydänhomma on vain stressistä johtuvaa. jollain tapaa se huojensi mun mieltä.

rakkaudella.

Sartsa