MAALARI MAALAA TALOA

Eilen ja tänään on sitten alotettu vihdoin urakka joka on odottanut jo hyvän aikaa. Nimittäin mun talon maalaaminen. Punamultamaalit on olleet jo hyvän aikaa tuolla odottamassa aikaa oikeaa. Äitin kanssa kahdestaan aloteltiin eilen maalaus urakkaa ja tänään sitten jatkettiin niin, että isä tuli kurottajan kanssa nostamaan meitä korkeuksiin, että saatiin jo julkisivu kokonaan maalattua. Sivuseinätkin on jo niin pitkälle maalattu kun vaan maata ylsi ja huomenna toivottavasti saadaan sitten päädytkin maalattua. Takaseinän maalaaminen jää sitten telineitten saannin varaan sillä sinne ei kurottajalla pääse millään. Mun tuvasta tulee kyllä oikein mummon mökkimäinen fiilis nyt kun on vedetty jo yks seinä maaliin. Tässä projektia vähän kuvin:

Punamultamaalia..

Villekin auttoi vähän <3 

Kuistin maalauksesta alotettiin..

Maalausguru ihan ite :) 

Ville otti kuvan kun me killuttiin sielä nosturin nokassa..ihmeekseni ei yhtään hirvittäny

Mä olin kyllä ihan yhtä maalis kun seinäki..

Huomenna tosiaan pitäis vielä saattaa urakkaa mahdollisimman pitkälle, sillä perjantaina lähden ystävän kanssa Kuopioon viinijuhlille koko viikonlopuksi. Maalaustouhut jää sitten kylmästi ensi viikkoon mitä ei huomenna ehditä. Nyt on aika väsynyt fiilis päivän hommista. Ei siis muuta kun kohta unten maille.

Terveisin, Reipas Sartsa

SEKAVAA

Tänä aamuna ei oo kyllä ihan paras fiilis. Mulla on yöllisen migreenin jäljiltä vielä olotila melko sekava. Pää on kummallinen, siis sellanen ettei kipeä mutta ei kunnossakaan, ja niskatkin taitaa olla vähän jumissa. Johtunee huonosti nukutuista öistä. Mulla on nyt pitkästä aikaa taas sellainen vaihe, että ahdistaa moni asia. Lisäksi musta tuntuu, että mä oon oikein taakka monelle ystävälleni. Kun aina mä valitan samoista asioista ja sitten ahdistelen omilla jutuillani ystäviäni. Asiat tuntuu nyt junnaavaan pahasti paikallaan vähän siinä sun tässä suhteessa, ja se on ehkä tilanne johon mä en tahdo osata suhtautua. Mä koitan nyt antaa ystävilleni tilaa hengittää ja peräännyn hiukan vaikka omaan kuplaani miettimään miten tästä nyt taas oikein olis järkevää jatkaa eteenpäin. Mitä polkua lähtis kulkemaan niin sanotusti. On sellanen jännä olotila, että ovia ois avoinna enemmänkin mutta silti mistään niistä ei pääse kulkemaan. Ei taas kuulosta yhtään tolkun puheelta mutta sellanen olo mulla on. Ehkä mä nyt vaan koitan hiukan jäsennellä ajatuksiani ja palailen sitten taas...

Sekasortoisin fiiliksin, Sartsa

JUHANNUS 2016

Yks viikko taas takanapäin ja tuntuu, että tähän on mahtunut ihan hirveen paljon asioita. Tiistaina oli sitten se mun paljon pelkäämä viimeinen työpäivä ja se oli kyllä juurikin niin tunteikas kun pelkäsinkin. Onneksi aamusta ihana Ystäväni piristi parhaansa mukaan juttelemalla niitä näitä. Heräsin nimittäin heti todella haikealla mielellä. Itkulta ei päivän aikana voinut todellakaan välttyä. Kaappiani mä en pystynyt vielä tyhjentämään joten se pitää käydä tekemässä joskus, kun saan auton alleni. Tavaraa on nimittäin niin paljon että niitä ei pyörällä kuskailla.

Tiistaille oli onneksi pesiskatsomopaikka tarjolla ja se ei olis voinut tällä kertaa tulla parempaan saumaan. Mikään ei saa ajatuksia paremmin pois kun istua keskittymässä peliin täysillä. Ilta oli oikein onnistunut kun sitten vielä käytiin pikaisesti terassilla parilla sidukalla Ystävän kanssa. Olo oli mukavan rauhallinen ja tasoittunut kun illalla tulin kotia. Menin ajoissa nukkumaan, sillä kello herätti aamulla samoihin aikoihin kun töihinkin. Lähdin siis juhannusta vastaanottamaan mökille  siskon kyydillä. Kamat äkkiä heittelin laukkuun, mentiin kaupan kautta ja mökkiloma saattoi alkaa. Laitanpa kuvina mitä kaikkea mökille touhuttiin.

Perinteinen juhannukuva, varpaat kastettu eka kertaa tälle kesää :) 

Talviturkki heitetty..ihanan raikasta vettä oli!!

Keskiviikkona siis grillailua pallogrillillä, rantasaunomista ja talviturkin heittokin. Illalla vähän karaokea ja paljon naurua <3

Kauraomenapaistos ja broileri-riisivuoka valmistui samalla

Torstai oli sateinen päivä ja menikin paljolti mökissä sisätiloissa ruokaa laitellen. En käynyt saunomassakaan ollenkaan vaikka sauna lämpenikin joka ilta. Ville kyllä kävi ahkerasti uimassa. Ajeltiin kauppareissulle aamusta hakemaan pienet täydennykset huomista aattoa varten.

Perjantai olikin sitten se pääpäivä eli juhannusaatto. Kelit suosi tänä vuonna juhannksen viettoa sillä aurinko lämmitti ihanasti. Saunottiin, syötiin todella hyvin ja juotuakin tuli.

Rantasaunan kiuas...aitoa puukiuasta ei voita mikään <3 

Rantasaunan laituri

Juhannusneito 2016 :) 

Juhannus ruusut kukki runsaasti

Tämmönenkin pyrki saunaan..

Juhannus aaton mättöä..

Grillasin herkkusieniä tuorejuustotäytteellä ja pekonilla, maissia, broilerin leikkeitä, pikkupaprikoita fetatäytteellä, kasvisnyyttejä feta juustolla, halloumijuustoa ja Lidlistä löytyneitä pekonilla päällystettyjä vuohenjuustoja. Pita- leipääkin tuli siinä tehtyä ohessa ja grillin keittolevyllä valmistui kätevästi samaan aikaan yrttimaustetut kermaperunat. Ai että oli hyvää...siihen kun lisäsi vielä valmis salaatteja ja tietenkin itse tehty tuoresalaatti. Nami nami!!

Aamu rannalla

Aamuaurinko rannalla

Lauantaina heräsin neljän tunnin unien jälkeen pirteänä ja ihme kyllä ihan täysissä ruumiin voimissa. Ei ollut dagen efteristä tietoakaan vaikka illalla tuli ihan täydellä määrällä juhlittua. Hyvä niin!! Aurinko lämmitti jo aamulla todella ihanasti ja vähän jopa harmitti lähteä mökiltä pois. Mutta olin ajatellut sivistää ittiäni käymällä juhannustansseissa ekaa kertaa elämäni aikana nyt kun sain kaverin mukaani.

Lähdin siis hyvissä ajoin mökiltä kotia että ehdin ettiä itelleni vaatteet, käydä pesulla ja kaupassa. Lavatanssit vähän jopa jännitti mutta kun erinäisten vaiheiden jälkeen päästiin pelipaikalle niin jännitys haihtui. Sielä oli oikein kivaa!! Tanssittajiakin löytyi ja olin yllättynyt miten kärsivällisesti miehet jaksoi opettaa tanssitaidotonta. Hienoa!! Ilta meni oikein mukavasti ja nopeasti vaikka monta tuntia ehdittiinkin olla. Ehdottomasti pitää ottaa uusiksi.

Nyt alan orientoitumaan ajatukseen, että mulla on loma nyt!!

VIIKONLOPUN EX TEMPORET

Viikonloppu sitten lusittuna. Perjantain työpäivä meni ihan samaa latua kun koko viikonkin. Hiljaista ja rauhallista. Sadepäivästä huolimatta mentiin kuitenkin ulos ja kyllä oli hauskaa. Meni päivä huomattavasti helpommin kun oltiin ulkonakin. Töitten jälkeen sitten vähän kotihommia ja illalla vielä ex tempore ystävän luo iltaa istumaan ja maailmaa parantamaan. Yöllä vasta sitten pyöräilin kotiin, ihana rauha taas kun luontonkin tuntui nukkuvan.

Lauantaina satoi vettä kun saavista kaatamalla. Mä soittelin autottomana ittelleni kuskia että pääsisin kotoa johonkin käymään ja sisko tulikin pelastamaan mut sitten ja haki kauppareissuille. Käytiinkin vissiin Lapuan jokaisessa ruokakaupassa ja sitte menin vielä siskon luo aikaa kuluttamaan ettei tarvinnut olla yksin kotona, etenkään kun komea ukkonen alkoi kumajamaan kun viimeisestä kaupasta lähdettiin. Monta tuntia taas vierähti kunnes oli aika tulla kotiin valmistautumaan iltaa varten. Oltiin lähdössä raskaan musiikin iltaan kuuntelemaan siskon miehen bändin keikkaa. Noh ilta ei mennyt sitten ihan niinkun ajattelin vaan sain työkaverilta viestin, että olis sokkotreffit tiedossa :D Ei muuta kun pakkohan se yllytyshulluna lähteä kattomaan mitä sielä oli mun pään menoksi järkätty. Ihan kannattava lähtö olikin se ;) Treffiseura oli oikein kivaa. En tiedä tosin tuleeko mitään jatko osaa tälle hommalle mutta ainakin nämä alkutahdit oli todella kivat ja mukavat. Voisin tavata joskus uudestaankin, mutta oon tässä kohtaa niin vanhanaikainen, että siirto on tultava sieltä toisesta suunnasta. Katsotaan mitä tuleman pitää....

Vauhtia ja yllättäviä käänteitä oli taas tämäkin viikonloppu täynnä. Nyt olo on vähän väsynyt ja aamuun vaan pitäis jaksaa töihin. Nukkumaan siis ajoissa mars mars.

Vielä pari päivää töissä ja alkaakin loma sekä hyppäys tyhjyyteen josta ei tiedä yhtään että mitä seuraa syksyllä. Senkin aika näyttää...

Kivaa fiilistä tulevaan viikkoon toivoopi Sartsa

ÖVERISTI CARPE DIEM??

Mä päätin aamulla että tää päivä menee niin sanotusti mukiin. Kirjoitin siitä oikein päivityksen naamakirjaankin heti aamusta, ihan kun oikein manatakseni kaikki mahdolliset hankaluudet päivään. Heti aamulla mulla meinas tulla itku pelkästä harmituksesta. Jokainen äiti tietää miltä tuntuu, kun on voimaton ja täysin kykenemätön auttamaan omaa lastaan. Se tunne on sellainen, johon ei mulla ainakaan oo sanoja mutta se tuntuu siltä, että joku kuristaa. Sulla vaan loppuu happi ja raajoista lähtee voimat. Tekis mieli itkeä, muttei jotenkin pysty. Sitten tulee vaan tunne, että haluaa vaan jäädä siihen missä sillä hetkellä on, jämähtää paikalleen ja sulkea oven koko maailmalta. Ei saa häiritä- kyltti oveen. Ajatukset laukkaa tuhatta ja sataa kun vielä kerran mietit onko jotain jäänyt tekemättä, yrittämättä, huomaamatta.... Toivo jostain ihmeestä ja samalla täysi lamaannus. Se oli mun aamufiilis tänään. Noh, mä päätin etten itke, huuda enkä raivoa. Lähdin vaan reilu puoli tuntia aiemmin töihin että pääsin rakkaitten työkaverien kans kahville ja sain ajatukseni tuuleentumaan sekä raitista ilmaa aivoilleni.  

Töissä oli taas hiljaista kun lapsia on edelleen puolet vakimäärästä ja kumminkin meitä aikuisia on vielä täys määrä. Mutta kun tänään sattui tietty sadepäivä, niin välillä töissäkin tuli se hapenpuute fiilis. Kun ei pääse ulkoilemaan niin päivät on kohtuu pitkän tuntuisia, eikä tämä päivä siinä suhteessa ollut mikään poikkeus. Itkua piti tirauttaa pariinkin otteeseen. Ensimmäinen kerta oli, kun kuulin että rakas siskontyttöni Camilla pääsi opiskelemaan sinne minne eniten halusikin. Olin niin liikuttunut että kyynelhän siinä tuli. Toinen itku tuli sitten kun meidän pomo jäi kesälomalle ja antoi lähtiessään mulle kaikkien työkaverien puolesta läksiäislahjan. Mikä ihana yllätys, mutta tosiaan itkuhan siinä tuli. Ja vielä kunnon itkukohtaus päälle. Tämä on mulle kova paikka, todella kova.

Tänään puhuinkin, että mun elämä on viimeisen parin vuoden aikana ollut täynnä luopumisen tuskaa. Mä oon joutunut luopumaan niin monista asioista, että saamapuoli on jäämässä pahasti alakynteen. On ollut tärkeitä ihmissuhteita joista oon joutunut luopumaan ja aina kun oon saanut elämääni jotain kivaa, niin siitä on seurannut että mä oon kohta sen menettänyt. Ystävän kanssa tänään puhuinkin puhelimessa, että mä pelkään näiden kokemusten kohta vaikuttavan muhun niin, että kun seuraavaksi tapahtuu jotain kivaa niin siitä menee suurin ilo pois koska takaraivossa jyllää ajatus, että kohta tämäkin kumminkin loppuu tai otetaan multa pois että älä iloitse liikaa. Toivottavasti musta ei tuu koskaan sellaista, vaan osaisin jatkaa tätä vähän lapsellista suhtautumista ja hetkeen tarttumista. Se on kuitenkin yks suurimpia lahjoja mitä mulle on annettu. Ehkä tämä että mä tiedostan tämänkin asian, auttaa välttämään kyynistymistä. Mä taidan olla liian yksinkertainen kyynistyjäksi. Oon liikaa heittäytyjä ja ihan överisti carpe diem. Näin mä ainakin toivon :D Mä oon tainnu tästä kirjotella ennenkin joten sori jos toistan ittiäni.

Noista tämän päivän fiiliksistä kuitenkin seurasi se, että yksinäinen ilta kotona ei missään tapauksessa ollut vaihtoehto tänään. Niinpä mä etsimällä etsin mistä sain auton lainaan tälle iltaa ja lähdin taas pesäpallokatsomoon. Se on mulla nollauspaikka parhaasta päästä. Ei tuu ajateltua yhtään mitään muuta kun uppouduttua peliin vaan. Ei haitannut vesisateet sun muut mitään kun sain nauttia pelin vetovoimasta.

Nyt on kello taas noin ja mä näin...ei muutakun yritetääs härnätä nukkumatti paikalle.

Kauniita unia toivottelee Sartsa

Luottamus ja minä jälleen matkalla

Eräänä aamukasteisena sunnuntaiaamuna vanha laivamestari Toivo vihdoin soitti, että Luottamus on valmiina uusiin seikkailuhin jos mahdollista, entistä ehompana. Voi sitä onnen päivää. Lähdin samantien Toivon telakalle katsomaan mitä uskolliselle purjelleni kuuluu. Kun pääsin ovesta sisään, en ollut uskoa silmiäni. Haukoin hetken henkeäni sillä huomasin heti, että Toivo oli pitänyt lupauksensa ja Luottamus näytti ihan uudelta, kuin noviisilta joka on valmiina neitsytmatkalleen. Pinta oli moitteeton, kolhut ja myrskyssä tulleet vauriot olivat muisto vain ja pinta kiilsi. Ja sitten kuitenkin sieltä tuoreen maalipinnan alta, sieltä pilkisti Elämän meriä jo hyvän tovin seilanneen matkaseurani tuttu olemus. Saatoin vain ihastellen katsella uskollista purttani enkä malttanut odottaa että pääsisimme taas seilaamaan Elämän merelle. Yksinäinen ilon kyynel vierähti poskipäälleni ja pyyhkäisin sen hiljaa pois. Käännyin Toivon puoleen ja sanaakaan sanomatta halasin häntä oikein lämpimästi, kuiskaten korvaansa hiljaa, lähes kuulumattomasti, kiitos. Toivo nyökkäsi ja tiesin, että hän ymmärsi. Tiesin myös että Toivoon voisin aina luottaa tästä eteenkin päin.

Sanat eivät riitä kertomaan sitä tunnetta kun pääsimme vesille ensimmäisen kerran myrskyn jälkeen, joka lähes upotti minut ja Luottamukseni. Pelko oli tipotiessään, oli vain hiljainen onnellisuus ja kiitollisuus siitä, että saan jälleen uuden mahdollisuuden seilata etsien uusia kokemuksia. Janosin uusia ystävällisten laivueiden kohtaamisia, vielä enemmän olin innoissani uusiin satamiin poikkeamisista. Tähän asti kaikki satamat eivät ole olleet palaamisen arvoisia, mutta en osaa ajatella ettei niissä poikkeaminen olisi ollut arvokas rivi lokikirjassani. Arvatkaapa mikä oli ensimmäinen kohde horisontissa?? Päivitetyn ja jälleen ehjän kompassini avustuksella valikoitui suuntimaksi tuttu, turvallinen, tärkeä ja rakas Port Minä. Olen jälleen matkalla ja se tuntuu vapauttavalta, sillä usein matka on määränpäätä tärkeämpi.

SYNTINÄ VÄLITTÄMINEN??

Pätkätyöpäivä pulkassa. Mä oon hyvin pystynyt noudattaa some lakkoani muuten, mutta mese mun piti ottaa tänään käyttöön uudestaan. Alkoi wa täyttyä siihen malliin viesteistä ettei oikein ollut mitään järkeä jatkaa tuota viestilakkoa. Pitäähän sitä nyt ihmisen saada yhteyksiä pitää kavereihinsa :)

Eilen taas Ystävän kanssa treffattiin ruokailun merkeissä (meille kaikkein luonnollisinta) ja samalla laitettiin asioita taas vähän järjestykseen ja ihmeteltiin yhdessä kaikkea sattunutta ja tapahtunutta. On se kummallista tuo puhumisen voima, sillä joka kerta kun saa sanottua asiat ääneen niin tuntuu, kun niistä häviäis puolet pois. Ainakin jos on kyse jostain vähän negatiivisesta jutusta. Illalla vielä puin näitä ikävämpiä mun kohdalle osuneita sattumuksia tämän saman ystävän kanssa viestitse, ja sitten lopulta tulin siihen lopputulemaan että mä en pysty enkä voi muuttaa itteäni miksikään siitäkään huolimatta että oon saanut vähän osumaa.

Illalla iski nimittäin taas se epäreiluuden tunne, että vaikka mä oon ollut avoin itseni ja yrittänyt olla hyväksi toisille ihmisille, niin on tunne että siitä on jotenkin rangaistu tai ainakin että mua on jollain tasolla käytetty hyväksi. Vähintäänkin niin, että mun hyvät ajatukset on tahallaan heitetty roskiin ja niillä on niistetty nenä. Ja tähän yhtälöön kun lisää sen, etten oikein voi ymmärtää mitä varten, niin tuo vähän inhottava maku on pyörinyt suussa jo jonkun aikaa. Eilen mä päätin vaan jättää tämän kaiken märehtimisen taakseni. Mun synti on välittäminen. Se, että kun mä otan jonkun ihmisen lähelleni, niin mä välitän. Ja mä ymmärrän, tai ainakin yritän ymmärtää kaverien mukaan silloinkin kun ei enää pitäisi ymmärtää. Mä haluan sille läheiselle kaikkea hyvää ja onnellisuutta. Jos se on sitten väärin, niin mä en osaa muutenkaan olla. Samalla lailla aion jatkaa uskoen ihmisten hyvyyteen ja antaa ittestäni kaiken silloin kun tuntuu siltä. Jos se tuottaa mustelmia sydämeen niin otetaan ne sitten taisteluvammoina. Toivon mukaan voin silti ajatella tällä hetkellä että oon ollut ja että voin tulevaisuudessakin olla antamassa jollekin tarvitsevalle jotain positiivista. Mä oon mukana kaikki tai ei mitään, All In niin sanotusti koska se on vain se mitä mä oon.

Saiskohan sydämelle kypärän jostain :D

Nyt on taas hyvä, mä oon sinut itteni kans. Sanoin äsken peilikuvalleni että huolimatta siitä, että välillä oot vähän lapsellinen niin sä oon kuitenkin aika hyvä tyyppi, anna mennä vaan, hyvin sä vedät.

Auringonlämpöisiä ajatuksia puhallellen, Sartsa

MALTTIA

Tiistaihuomenta. Eilen en kirjoitellut mitään kun oli jotenkin hiljainen hetki ja tuntui, ettei oo paljon sanottavaa. Mä oon viime aikoina kirjoitellut fiiliksiäni aika ahkerasti facebookiin ja eilen illalla päätinkin pitää siitä nyt hiukan taukoa ja pysähtyä itteni kans. Mä oon todella helposti koukuttuva tyyppi, ja nyt viime aikoina on taas naamakirjailu vienyt aikaa ihan luvattoman paljon. On tosi ihanaa, että sitä kautta tulee paljon tsemppiä kavereilta ja viestejäkin vaihdellaan mutta se ei saa koskaan ottaa liikaa tilaa tältä oikealta live elämältä. Haluan hetkisen nyt rauhoittaa tilannetta ja yrittää ainakin elää juuri tässä ainutkertaisessa hetkessä joka on käsillä. Töissäkin mulla on menossa viimeiset päivät, joten otetaan niistä kaikki irti ilman luurin räppäämistä. En oo määritellyt some taukoni pituutta mutta katotaan tilanteen mukaan.

Iltaisin mulle iskee jonkunlainen kaihomieli. Se on kai joku surun olomuoto, mutta en oikein osaa jäsentää mikä ja miksi. On vähän sellainen olo, että mulla oikeasti on vaan se yks aivolohko joka kaipaa nyt sitä toista puoliskaansa kipeästi. Joka paikassa vitsaillaan kaverien kanssa tästä mun miehen kaipuusta ja puhutaan härkämuusikosta joka pitäis löytää. Se kuulostaa nyt jo omiin korviin siltä, kun mä olisin niin miehen kipeä ettei mun elämässä muuta oo. Mutta ei se oo totuus. Oikeasti mä kaipaan vaan toista ihmistä lähelleni, mutta tähän hetkeen riittää hyvin että se on ystäväkin. Olisin ikionnellinen totta kai jos joku päivä se mister oikea kävelis vastaan, mutta en edelleenkään usko siihen että sitä lähtis vartavasten etsimään. Silmät pitää pitää auki tottakai, mutta edelleen...se tapahtuu mikä on tarkoitettu. Haaveilenhan mä nyt vaikka mistä, jokainen joka mut vähäkään tuntee niin tietää sen, ja mä kyllä uskon että mä saan vielä rakastaa ja etenkin että mua rakastetaan, mutta se tapahtuu ajallaan.

Tällä hetkellä mä elän jotain suvantovaihetta siis. On kaiken kaikkiaan sellainen olo, ettei oikein tiedä mihin suuntaan tästä pitäis nyt lähteä, monenkin asian suhteen. Täytyy nyt vaan luottaa, että elämä kyllä ohjaa oikeaan suuntaan ja tuo eteen ne asiat joita kulloinkin tarvitaan. Malttia Sartsa, malttia!!

Nyt pitääkin jo kiiruhtaa töihin. Ihana lintujen laulu ja auringonpaiste saattelee mua tänäkin aamuna.

Pidä kiva päivä toivon minä, Sartsa

HAIKEIN TERVEISIN

Mun on vaikea pukea sanoiksi sitä minkä jouduin tänään tekemään. Mä jouduin siirtää itteni etäämmälle tämän ystäväni elämästä, josta oon aiemminkin puhunut. Siis tämän jolla on ollut surua ja jonka ystävyyden suhteen mulla oli ristiriitaisia ajatuksia jo viime viikonloppuna. Asiat on periaatteessa ihan hyvin meidän välillä mutta sitten ei kuitenkaan. Lisäksi on selvää, ettei sellaista puheyhteyttä ainakaan isoissa asioissa oo, että vois kaikki jutut käsitellä pois vaivaamasta niin mun on vaikea nähdä miten jatkaa tästä eteenpäin. Ristiriitoja on nyt jo tullut ja tuntuu, että asioita alkaa kerääntyä tuonne takaraivoon. En oo tainnut kertoa aiemmin että tässä on kyse miespuolisesta ystävästä. Nyt on käynyt niin ihanasti ja onnellisesti että hän on löytänyt naisen elämäänsä. Mä huomaan, että siitä on kehkeytymässä jotain ja mä niin kovasti oon jo toivonutkin että tämä ystävä saa rakkautta elämäänsä. Että häntä pidettäis hyvänä kaiken tämän pahan keskellä mitä on tapahtunut. Josko rakkaus vois vähän silitellä enimpiä kolhuja parantavalla voimallaan. Mua nyt hymyilyttää kun mietin, että jos tämä ystävä nyt lukis tämän tekstin niin se tuumais että melkoista liirumlaarumia taas Sartsa suoltaa. Mä oon huomannut, ettei ollakkaan niin samanlaisia tässä avoimuudessa ja puhumisessa kun mitä aiemmin oon luullut. Se on hiukan harmi, mutta hyväksyn sen. Hän on sellainen kun on ja mä oon tämmöinen.

Nyt kun hän on löytänyt elämäänsä vihdoin tärkeän ihmisen niin mä en halua millään lailla olla soosaamassa sitä juttua. Mua mietityttää milloin voi viestiä, mä tunnen itteni jotenkin salamyhkäiseksi ja eilenkin kun viestiteltiin vaikka tiesin hänen olevan tämän naisensa kanssa, niin mulle tuli vaan jotenkin huono fiilis. En osaa selittää tätä nyt mitenkään, enkä koko tätä juttua miksi mulle tänään tuli tunne, että mun on nyt vain siirryttävä kauemmas, ehkä kokonaan pois. Sekin ehkä vaikutti, että puhumattomuudesta johtuen mulle on käynyt hiukan epäselväksi meidän ystävyydelle asetetut ehdot. Esimerkkinä vaikka se, että mä tänään kysyin että voidaanko me silti olla vielä kavereita vaikka hänellä tämä nainen onkin. Vastaus oli että voidaan mutta ei koko aikaa. Mitä se tarkoittaa?? Siis miten usein laitetaan vaikka viestiä, sillä se nyt on ainut ystävyyden ylläpitomuoto ollut. Nähdäänkö koskaan?? Voiko soitella koskaan, sillä viime aikoina ei ole voinut soitella. Mistä mä voin jutella etten rasita liirumlaarumilla?? Näistä mä olisin halunnut puhua ja tehdä selvät säännöt miten edetään. Vaikkakin jo ajatus siitä, että ystävyydelle täytyy laittaa säännöt tai että ylipäänsä ystävyydelle asetetaan ehtoja, on ehkä osoitus siitä ettei ystävyyttä oo ollut todellisesti olemassakaan. Vai onko?? Paljon kysymyksiä jää vaille vastauksia koska ensimmäistä kertaa mä en uskalla ottaa näitä puheeksi kun pelkään vaan rasittavani ystävää liikaa. Niinpä mä päädyin siihen että niin vaikeaa kun se onkin, niin mun on annettava nyt tilaa muille jutuille hänen elämässään. Koen olevani enemmän taakka kun ystävä, joten sitä en halua mistään hinnasta. Tämä ihminen on mulle liian tärkeä siihen!!

 Mä laitoin siis viestin jossa kerroin tästä, sitten vaan toivottelin että pidä kivaa, nauti kesästä ja rakkaudesta. Onneksi muistin kertoa etten ikinä unohda häntä, sillä en todellakaan unohda vaikka en yhteyttä pitäisikkään. Tämä ihminen on niitä, jotka jää mun sydämeen ja jolle lähettelen aina välillä hyviä ajatuksia ja toivon, että hänellä on asiat hyvin ja etenkin että hän tulee onnelliseksi. Aika näyttää tullaanko vielä olemaan osa toistemme elämää vai jääkö tämä olotila vallitsevaksi. Riippuu paljon siitä mitä meidän ystävyydestä sielä toisessa päässä ollaan mieltä.

Haikein terveisin Sartsa

IHANA SUNNUNTAI

Ihana sunnuntai!! Mä oon pikkusen oppinu nauttimaan näistä sunnuntaipäivistä kun ne aiemmin oli aikamoista pakkopullaa. Mä käyn aamulenkillä suoraan sängystä päin, on mukavan rauhallista joka puolella ja luonto on jotenkin parhaimmillaan aamulla. (Ihan niinkun kesäöinä ja niiden jälkeisenä aamukasteen ja hiljaisuuden hetkinä. Huomautuksena itselle: muista tänä kesänä nauttia näistä hetkistä :) Voi jos ne vielä sais jakaa jonkun kanssa, aina parempi.) Aamulenkin jälkeen mä käyn saunassa ihan rauhassa, hoidan ihoani ja mieltäni. Mä syön hyvin ja katton vaikka jonkun elokuvan, ellen sitten lähde johonkin..shoppailemaan, treffeille ystävien kanssa. Pyykkikone laulaa joka sunnuntai lähes aamusta iltaan, sekin on jotenkin pyhäpäivän askareeksi sopiva juttu. Sunnuntait ei oo enää niin pitkiäkään kun aiemmin.

Tämä sunnuntai ei oo ollut poikkeus. Eilisen hippailun jäljiltä pelkäsin vähän omia olotilojani, sillä tunnustan etten taaskaan ollut mikään hillitysti ja hallitusti käyttäytyvä lady. Enemmän niinku olutta kiskova tukkijätkä, mutta ei se mitään. Hauskaa oli kumminkin, tanssittuakin tuli kun ensin meni itte tanssilattialle että muutkin uskalsi tulla. Täälä ihmiset on niin kovin pidättyväisiä, ja sitten oon mä :D Erilainen Entinen Nuori!! Mutta siis, ei hätää..yhtään ei huhhutella tarvinnut joten lenkkarit jalkaan ja siskon kanssa baanalle. Mun lenkki ei ollut varmaan ku viitisen kilsaa, mutta tälle aamua ihan soppeli. Eikä lenkinkään aikana tullut kylmä hiki, sydämen tykytyksiä saati pahoinvointia. Päivä lähti siis loistavasti käyntiin. Pikasuihkun jälkeen mä makoilin sängyllä ja somettelin sekä viestittelin ystävien kanssa. Iloisena siitä, että niin moni haluaa mulle hyvää ja elää mun mukana tätä välin kivikkoistakin matkaani. Sydämessä tuntuu kivasti sellainen <3

Samalla kun mä sitten söin niin katoin Netflixistä elokuvan Haikein terveisin. Outoa oli se, ettei mua itkettänyt yhtään vaikka saateteksteissä pyydettiin ottamaan nenäliinat valmiuteen. Siitä rohkaistuneena ajattelinpa kattella tässä vielä toisenkin mokoman. Mä harrastan näitä romanttisia elokuvia. Mä luulen ettettä tunne kovinkaan montaa romanttisempaa persoonaa kun mä oon. Oikia lässynlään kuningatar, mä myönnän. Ja sitten kun mä sen oman mister oikean tuolta maailman myräköistä löydän niin mä tuhlaan rakkauttani surutta. Pidän sitä niin hyvänä ettei ketään oo koskaan pidetty niin hyvänä. Kunhan en nyt sitten vaan näitten romanttisten hömpänpömppä elokuvien suurkuluttajana erehdy vaatimaan tosielämältä elokuvamaisia romanttisuuksia. Life is Life, nimittäin!!

Elokuvan jälkeen tuli kuitenkin saunafiilis vaikka päätin jo aamulla etten tänään mee. No kävinhän mä kumminkin. Nyt oon vähän hellinyt ittiäni ja ihan vaan ollut. Yökkärit päällä vaan ja sitä rataa.

On ihana taito osata vaan olla, tekemättä yhtään mitään, ahdistumatta tekemättömistä hommista joita mun huushollis ainakin aina on, miettimättä huomista arkea, murehtimatta mistään. Nyt on sellainen hetki, nyt on hyvä!! Ihan tässä ja nyt, elämä on ihan nastaa.

Kivaa sunnuntaita, hölläilethän säkin vähän :)

Haliterkuin Sartsa

ENNUSTUKSIA

Mä lupasin tehdä oman postauksen tuosta ennustajalla käynnistä. Mä oon siis aikaisemmin ollut todella todella skeptinen sen suhteen että kukaan vois muka nähdä tulevaa. Oon käynyt tätä ennen ennustajalla varmaan ehkä 3 kertaa vaihtelevalla menestyksellä, jotain ne on aina tienneet mutta ei oo tullut sellasta vahvaa tunnetta että voi hitsi mistä se tuonkin tiesi. Kunnes nyt kun oon käynyt tällä Salmella. Mä kävin ekan kerran varmaan kolmisen vuotta sitte, ennen eroani. Musta tuntui silloin että tämä ihminen suunnilleen luki mun ajatukset, sillä niin yksityiskohtaisesti hän osas kertoa miltä musta tuntuu, ei niinkään vaan sitä mitä on tapahtunut tai mitä tulee tapahtumaan. Kaikki mitä hän silloin kolme vuotta sitten ennusti tapahtuvaksi, on käynyt toteen. Ero ja se, että nimenomaan mä oon se joka muutan silloisesta kodista pois. Työkuviot on tiennyt jetsulleen, ettei mitään vakinaista oo mutta että töitä riittää ilman keskytyksiä. Opiskelujutut meni kans ihan putkeen silloin, kertoi että tulee olemaan vaikeaa lopussa mutta saan kaiken tehtyä vaikka usko meinaa loppua.

NO tällä kertaa mä menin sinne fiiliksellä, jossa en tiennyt mitä odottaa. Mulla oli tämän uuden ystäväni suhteen kovin ristiriitaiset ajatukset ja halusin jostain syystä kuulla mitä Salme tästä kaikesta sanoo. Mulla meinas tulla ihan itku heti kärkeen kun ensimmäinen korttipöytä ladottiin. Salme sanoi että mä oon näköjään eronnut ja että se on tapahtunut viimeisellä hetkellä ennenkuin mä tukahdun. Sanoi että oon ollut liitossani todella yksin ja ahdistunut enkä oo saanut siitä liitosta yhtään mitään ittelleni. Antanut vaan. Juuri tuolta musta tuntui ja sen Salme sanoi jo silloin viime kerralla. Että jos haluan koskaan tulla onnelliseksi ja tasapainoiseksi niin valitettavasti mun pitää erota. Mä siis tiesin sen jo silloin itekkin mutta kun sen kuuli ihan ventovieraan suusta niin kyllä se pysäytti. Nyt se sanoi vielä että tämä ex mies on todella mennyttä mun elämässä ettei hänestä näy edes juuri mitään enää. Ainoastaan jäljet näkyy meidän kolmen lapsen kautta. Salme tiesi meillä olevan kaksi tyttöä ja yks poika. Tiesi että mulla on lapsiin hyvät välit ja sanoi onneksi että ne säilyvätkin sellaisina. Sitten heti seuraavana Salme ihmetteli kaveria joka näkyi korteissa. Ristiveristä tummempi ja että mulla on tämän ihmisen suhteen vähän ahdistunut ja ristiriitainen olotila. Kyseli kovasti että mikä tämä homma oikein on, että mikä tässä mättää ja ahdistaa niin. Mä sitten sanoin että kyse on ystävästä, josta en nyt oikein ota selkoa ja että en oikein tiedä miten jatkaa. Että kannattaako olla edes ystävä hänen kanssaan. Kovasti oli Salme ryppyotsainen tässä kohtaa mutta sanoi että ystävä kannattaa aina olla. Tuumasi vielä että rakkaudellisia tunteitakin korteissa näkyy, sieltä toisesta suunnasta mua kohtaan myös. Muuten tämä ekan pöydän luenta meni ihan nappiin töitten sun muitten suhteen.

Sitten seuraava pöytä katsoi keskitulevaisuuteen. Aikajanaa ei kuitenkaan anneta tarkalleen esim vuosien tarkkuudella mutta kuitenkin. Ei kauas mutta ei ihan lähellekkään. Näkyi kovasti rakkautta, juhlia, iloista elämää, viestintää. Paljon miehiä :) Oon kuulemma iloinen ja kupliva persoona joka herätän miesten huomion halusin tai en. Itken aina yhden perään mutta nurkan takana on jo uusi mies odottamassa. Hahha hhhaaa...Just joo. Kuitenkin mun korteissa siis näkyi mun elämäni suuri rakkauskin. Härkä muusikko. Saattaa olla joku muukin sarvipää pienellä varauksella ;) Tämä mies on kuulemma kaikkea sitä mitä mä mieheltä osaan toivoa ja paljon vielä sellaista mistä mä en tällä hetkellä edes tiedä mitään. Mies tietää kuka on ja on vahva, niinkun mulla kuulemma pitääkin olla. Tämä mies myös seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja osaa rakastaa, niinkun mua pitää rakastaa. Me ollaan vieläpä kyyhkyspari joka ei eroa koskaan. Kauemmas tulevaisuuteen menevässä pöydässä näkyi ihan avioliittoon asti. Meistä tulee onnellinen pari ja rakkautta riittää. Joo kyllä mä tämän haluan uskoa :D Eli siis kaikki muusikot, etenkin härät, suunnilleen mun ikäluokkaa ilmoittautukaa!!!Pliis. Ai niin ristiveristä vähän tummemmat vieläpä ;) Meidän kohtaamiseen liittyy laulaminen jollakin tapaa voimakkaasti. Just joo, ei oo kaukaa haettu kun on kyse musiikin ja mun kohtaamisesta ;) Noh tätä rakkautta siis odotellessa.

Kaikkineen mulla oli kuulemma todella hyvät kortit. Täynnä rakkautta ja jopa pakan suurin rakkauskortti tuli mulle. Salme sanoi että on oikein ilo lukea tälläisiä kortteja ja että mä elän kuulemma tosi mukavaa elämää tällä hetkellä. Pyysi nauttimaan vapaudesta vielä tässä vaiheessa.

Töitäkin kuulemma pitäis olla ihan hyvin. Jotain katkoja saattaa tulla eikä välttämättä mitään vakituisempaa mutta töitä kumminkin riittää. Ja tällä samalla alalla missä nyt oon. Hyvä näin!!

Kaiken kaikkiaan voi hyvin mielin jatkaa eteenpäin uskoen näihin kortteihin. Mulla on kaikki mahdollisuudet tulla onnelliseksi. Mutta sitten oli tämä uusi ystävyys......Siitä Salme varoitteli oikein jyrkin sanoin. Hän saattaa kuulemma seisoa mun onnellisuuden tiellä koska on niin rikkinäinen, epävarma ja ristiriitoja täynnä. Tällä henkilöllä on kuulemma pahoja kokemuksia ja epäonneakin takana tosi paljon. Ja ongelmia tällä hetkellä. Kuulemma tuohon kuvioon liittyis kolmas henkilö joka tuo ristiriitoja. Tämän henkilönkin Salme kuvaili tarkasti joten tiedän kuka se olisi ja arvaan että ristiriitoja siltä suunnalta olisi tulossa. Lapsiakin Salme tiesi tässä kuviossa olevan joiden kautta myös tulis lisää ristiriitoja. Monta muutakin kohtaa hän luetteli ja pyöritteli päätään varoittavasti. Lopuksi sanoi ihan tiukasti että mun pitäis pysyä kaukana tästä henkilöstä koska hän tois mun elämään niin paljon ristiriitoja että hän saattais seisoa mun onneni tiellä. Että mulla on kuulemma niin hyvät ja rakkauden täyteiset kortit että ei kannata riskeerata. Harvoin on noin painokkaasti Salme mitään sanonut. Herätti tietysti ajatuksia, mutta siltikään en pystynyt ainakaan heti tätä ihmistä jättää. Vaikka ristiriitoja tuli heti vastaan.

Tämmöstä ja tietty paljon muuta sisälsi tämä luenta. On se kumma miten jotkut todella voi tietää näitä asioita joita ei voi selittää millään. Näitäkään juttuja ei kukaan voi mistään etukäteen selvitellä, kun aina joku sanoo että ennustajat ottavat selville asioita etukäteen. Ei toisen pään sisäisiä ajatuksia voi etukäteen tietää eikä kellään oo niin hyvä säkä että voi siitä vaan summissa arvata oikein. Kyllä mä nyt uskon että joillakin vaan on tämmönen kyky. Kait sitä täytyy sitten jotenkin myös uskoa noihin mitä mulle sanottiin :)

Että semmosta tällä kertaa....

- Sartsa -

LAUANTAI, LÖRDAG, SATURDAY

Se on lauantai ilta...taas. Nyt on kyllä hiukan parempi fiilis vaan kun viikko sitten. Ulkonakin keli on mitä mainioin joten tulee ihan mieleen J. Karjalaisen biisi "..oi mikä ihana ilta, voi tapahtua mitä vaan.." Mä oon lähdössä tänään vähän johonkin, kattelemaan, kuulostelemaan, aistimaan mitä kaikkea tällä illalla vois olla tarjottavanaan. Jotenkin on sellanen hyvä fiilis, vielä kun mä saisin ystävän mukaan niin kaikki olis täydellistä.

Päivä alkoi jo todella hienosti kun suoraan sängystä lähdin aamulenkille. Proteiinijuoma vaan ääntä kohti ja eikun lenkkarit jalkaan. Lenkkikeli oli täydellinen joten ei ihme että 12 kilsaa meni kun tuosta vaan. Mummaakin siinä autettiin lenkin varrella, mistä tuli tietenkin hyvä mieli. Lenkin jälkeen mä vähän seurustelin kummitytön ja ihanan veljensä cassun kans ennenkuin lähdin hakemaan autoa lainalle. Ystävä on huonossa kunnossa ollut ja viettänyt viime yönkin sairaalassa joten pientä muresta siltä saralta. Toivon niin paljon että kivut jo pikkuhiljaa hellittäis. Inhottavaa kun ei voi tehdä mitään auttaakseen.

Käväistiin äitin luonakin tuossa iltapäivällä kunnes oli jo kova kiirus siivoamaan tätä huushollia. Mä en tajua millainen sottapytty mä oon kun saan niin äkkiä paikat mullin mallin. Tosin tällä viikolla täälä on ollu Ville kaverina sotkemassa mutta en mä valitettavasti voi pojan piikkiin kaikkea laittaa. Onneksi ittellensä saa sotkea, eikä kukaan muu oo ahdistumassa tästä kun mä itte :) Kattokaas, löysin yksin asumisen hyviä puolia jälleen.

Nyt kun on hiki saatu pintaan siivoilemalla niin onkin ihana mennä saunaan joka tuola odottelee. Sitten vähän vaan hölläilyä ja katsotaan mitä tällä lauantailla on tarjottavana. Jotain mukavaa sais tulla kiitos, niin tasais taas tätä vaakakuppia hiukkasen. Odotuksia on ja tämä onkin aina parasta aikaa. Hyvää musiikkia ainakin olis tarjolla ja se on aina paikallaan. Kunpa vaan saisin superystäväni mukaan, sitten olis hommat kohdallaan.

Ei muutakun ihanaa lauantaita jokaiselle. Kyllä tämä hymy tästä pysyväksi muuttuu :) Elämä on kuitenkin aika laiffii!!

Pus pus toivoo Sartsa

ENTÄS TÄLLÄ VIIKOLLA SITTEN

Noh entäs tämä viikko sitten noiden viime viikonlopun ajatusmyrskyjen jälkeen?? Töissä alkaa olotila olla todella haikea kun päivät hupenee. Mä en millään haluais lähteä tuolta pois monestakaan syystä, mutta mun kohdalla näköjään on jostain syystä vakio se, että kun mä saan ihanan tukiverkon ympärilleni arjen jokaiseen hetkeen, niin se revitään rikki säännöllisin väliajoin. En tiedä miksi näin on mutta joku tarkoitus sillekin ehkä sitten joku päivä löytyy. Mua kauhistaa  syksyä ajatellen se, etten mä tiedä onko mulla mitään arjen verkostoa ympärilläni, kauhistaa tietty että mitä töitä täs nyt sitten löytyy mutta ennenkaikkea mua hirvittää se, etten mä saisi tehdä tätä työtä jota mä niin rakastan. Mä haluan olla lasten parissa töissä todella kipeästi mutta nämäkään asiat ei oo musta kiinni. Uskon ja luotan kuitenkin että kaikki järjestyy parhain päin!! Töissä on pesty leluja kesää varten, tehty syksyn juttuja ja kaikenlaista järkkäilyä ja valmistelua koska lapsia on ollut tällä viikolla tosi vähän. Hiljaista, vähän liiankin hiljaista on ollut :D

Tämän viikon fiilikset on olleet aika kaoottiset välillä, niin monenlaista tunnetason juttua on tullut vastaan. Ville tuli taas mun luo tiistaina kun mummola yökyläilyltään ehti. Sokerit on olleet taas iso murheen kryyni. Viikko on vierähtänyt isän luona niin, että 14 vuorokauden sokeri on noussut muutamalla pykälällä. Pientä ahdistusta tämä asia aiheuttaa ja mua inhottaa se, että aina kun Ville tulee tänne niin mä oon se joka joutuu pitää puhuttelun tämän asian tiimoilta vaikka sen puhuttelun paikka taitais olla enemmänkin sinne aikuisen suuntaan. Nyt sitten on päivät menneet siihen, että on koitettu näitä asioita tasailla. Mittailla ahkerammin, korjailla korkeita lukemia ahkerammin, kattoa mitä suuhun laittaa ahkerammin. Kovin on taas vaikea nousta tästä suosta missä rämmitään tällä hetkellä. Mutta yritys on ainakin kova. Tällä viikolla on ollu pari myrskypäivääkin ja vettä on tullut vaakatasossa joten poika ei oo päässyt pyöräilemään tai liikkumaan muutenkaan, mitä normisti tekee päivittäin. Tämäkin asia sitten vaikeuttaa sokereittein tasailua.

Pesäpallokatsomossa piipahdin taas tiistaina, kun vielä keli oli upea. Peli oli oikein hyvää ja kiihkeääkin tällä kertaa. Kyllä mä sitten nautin tuosta lajista, ja omaa joukkuettaan on kannustettava huononakin aikana, ei se auta!

Ystävän kanssa, siis tämän saman jonka luotettavuutta kyseenalaistin viikonloppuna, on valitettavasti nyt sitten asiat vähän jumissa. Onkohan se oikea sana kuvaamaan?? No kuitenkin mä oon koko viikon tuumannut ja jutellutkin asioista useammankin ihmisen kanssa ja lähes kaikki on sitä mieltä, ettei mun pitäisi olla tekemisissä tämän ihmisen kanssa enää. Että mä kuulemma satutan itteäni. Mä en kuitenkaan itte oo ollut valmis luopumaan tästä ystävyydestä, se on vaan ollut niin vahva tunne, että mun on ollut pakko jatkaa. Oon halunnut niin kovasti saada takaisin ne keskustelut jota me on käyty ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. On ollut ihanaa kun on voinut puhua ihan mistä vaan, täysin suodattamatta, ajatustasolta lähtien. Lisäksi tämän ystävän kanssa on tuntunut niin tutulta heti alusta lähtien, ihan niinkun kirjoitin silloin kun pyysin kuuntelemaan sen Maaritin biisin Joidenkin kaa. Vaikka ystävyys on lyhyt iältään, niin se on tullut mulle TODELLA tärkeäksi juuri sen takia, että ollaan puhuttu niin paljon kaikesta. Tärkeistäkin jutuista. Sitten vielä surulliset asiat, joita on tapahtunut, on vahvistaneet mun tunteita entisestään ja oon halunnut vaan tehdä kaikkeni että tällä ystävällä olis vähän helpompaa. Ehkä mä oon sitten ollut taas kerran liikaakin iholla, liian lähellä, liian....kaikkea. Ja siitä oon kyllä pahoillani jos näin on. Kanaemo ei voi mitään sille, että etenkin kun toisella on paha olla niin silloin haluais vaan koko ajan silitellä että kyllä kaikki järjestyy ja olla saatavilla. Niinkun mä kyllä oonkin!!

No kuitenkin tällä hetkellä meidän ystävyys taitaa olla jäähyllä. Ja mua harmittaa se ihan vietävästi. Mulla on ikävä nyt jo vaikka jäähyä on kestänyt vasta pari päivää. Mä oon menny liian liki, kyllä mä sen huomaan kun jälkeenpäin ajattelen, ja mä niin toivon että se ois kerrottu mulle suorin sanoin jo aiemmin, ettei ois tarvinnut mennä tähän pisteeseen. Siellä toisessa päässä siis meni kuppi nurin mun kans, mulle sanottiin jotain joka loukkas mua todella paljon. Tuli sellainen tunne, että kaikki mitä meidän ystävyyden välillä on ikinä ollut heitettiin roskakoriin kertaheitolla niillä sanoilla joita mulle sanottiin. Näin on käynyt mulle ennenkin, eri syistä ehkä, mutta kumminkin. Ja siksi tämä sattuu todella kipeästi. Mä oon antanut kaiken ittestäni tähän ystävyyteen, mennyt siihen täysillä mukaan ja nyt sitten mä en tiedä mitä tapahtuu. Kaverit sanoo mulle, että unohda nyt jo. Ne sanoo, että mua vaan satutetaan kerta toisensa jälkeen. Itse mietin onko tämä ystävyys ollut ystävyyttä alunperinkään ja miten yksipuolista se sitten on ollut. Järki sanoo, että jätä nyt tämä ihminen jo omaan arvoonsa. Kävele pois, älä ota enää yhteyttä. Ei tämä kaikki oo mun kipuilun arvoista. Mutta kuitenkin...joku tunne pitää mua kiinni. Mä oon luvannut, etten jätä koskaan tätä ystävää yksin. Ja seison aina sanojeni takana. Mä en kerta kaikkiaan meinaa pystyä jättämään asioita taakseni, lähtemään eteenpäin. Mä annan nyt tilaa olla, hengähdystilaa.... Toivoin kuitenkin että tämä ystävä tietää, että mä en ikinä jätä kokonaan. Mun on pakko ajatella itteäni ja olla vähän varovainen, mutta ajatustasolla mä en unohda ikinä. Tänäänkin oli pakko viestittää että tsemppaan, vaikka varmaan olis pitänyt olla vaan hiljaa.

Näillä mietteillä on tultu tähän perjantaihin. Viikon varrella on käyty toisen rakkaan kans jädellä pari kertaa ja oon saanut paasata paasaamisesta päästyäni. Elinehto!!! Kiitos Ystävä <3

Hiukan vielä haikein fiiliksin viikonloppuun, toivoen että kaikki on hyvin sielä linjojen toisessa päässä <3

rakkaudella Sartsa

VIIKONLOPUN AJATUKSIA

Kauhistus!! Eipä oo ihme että blogin perään jo vähän kysellään jos kerta viime kirjoittelusta on jo viikko. Aika liitää, ei voi mitään. Ja tämä kulunut viikko on ollut taas enemmän ja vähemmän tunnemyllerrystä joten silloin aina ajatus sakkautuu niin, ettei kirjoittelusta tuu oikein mitään. Noh, tilanne on tehty korjattavaksi.

Viime viikonlopusta mä voisin sanoa, että perjantai oli kyllä todella yllätyksellinen päivä illan osalta. Mä sain odotetun mutta yllättävän vieraan ja ilta oli kyllä ihanin naismuistiin ;) Hymy huulilla sai mennä nukkumaan ja herätä seuraavaan päiväänkin vielä.

Lauantaina oli jo etukäteen tiedossa bilepäivä sillä mun veljen luona oli karaokepirskeet ja tarkoitus oli lähteä juhlimaan paikallisille kesän aloitus festeillekkin porukalla. No fiilisten puolesta ilta ei mennyt ehkä ihan niinkun olis toivonut, sillä hyvät fiilikset laski kyllä melkoisesti iltaa kohti. Laulaminen on aina kivaa ja seurassakaan ei valittamista mutta fiilisten lasku tuli ihan muuta kautta. Lähdin kuitenkin festeille kun kyyti järjestyi, ja kyllähän se kannatti siinä mielessä että näin ihania ystäviä, nauroin paljon, sain käydä fiilistelemässä työkaverin keikan (mikä olikin lauantaina parasta ja hauskinta antia <3 ) ja pitihän sitä vähän tanssiakkin. Kuitenkin kohtuu ajoissa sitten kotiin kun ei ne fiilikset oikein siitä sitten enää nousseet niin, että olis halunnut iltaa jatkaa. Ahdistus kasvoi yötä myöten kun ystävän kanssa puitiin juttuja puhelimitse.

Sunnuntaihin heräsin ahdistuneena edellisen illan asioista. Mä en tiennyt mitä oisin ajatellut ystävyydestä, jonka luottamus oli saanut kolhun. Tai mä en edes oikein osannut jäsentää, että onko mun luottamus rikottu vai mitä on tapahtunut. Ystävyys on joka tapauksessa ylipäänsä mulle pyhä asia ja kaikki ystävät on AINA syvällä mun sydämessä. Mä haluaisin hoivata niitä kun kanaemo. Tässä suhteessa mulla on ihan sama miten mä itte voin, kunhan vaan mun ystävillä on kaikki hyvin niin mullakin on. Toinen rakas ystävä onneksi oli mun tuki ja turva tässäkin asiassa ja tehtiinkin treffit että sai oikein puida tätä asiaa ja purkaa oloaan ja mietteitään. Aamun ahdistus toi mukanaan ainakin 12 kilsan aamulenkinkin kun tuntui että oli pakko saada raitista ilmaa ettei tukehdu. Rakas sisko oli tässä kohtaa se ensiapu, pahan olon vastaan ottava verkko <3 Pikku hiljaa ajatuskin alkoi jäsentyä ja aloin saamaan ajatuksen langan pätkiä kiinni ja nippuun.

Mä en tiedä muuta tapaa käsitellä tämmösiä vaikeita asioita kun puhuminen. Mulle puhuminen on elinehto sille, että ihmissuhteet pysyy kunnossa ja koska mulle ittelle puhuminen on selvä juttu niin välillä on vaikea  ymmärtää ettei se kaikille oo sitä. Ymmärrän, ainakin hetken pysähtymisen ja mietinnän jälkeen, että tämä mun tapani voi ahdistaakin toisia. Mun lippu liehuu niin korkealla ja painokkaasti avoimuuden, rehellisyyden ja asioista suoraan puhumisen puolesta, että joskus unohdan ettei se oo luontevaa kaikille. Nytkin tässä uusimmassa ystävyydessä oon huomannut, ettei kaikesta oo helppoa puhua ja että täytyy osata ittekkin antaa tilaa toiselle. Mä tuun liikaakin välillä iholle, ymmärrän sen kyllä näin jälkikäteen mutta en välttämättä siinä hetkessä kun toinen heiluttaa SOS lippua kun meinaa tukahtua mun asioista puimisen alle. Mä kun käyn ongelman päälle kun yleinen syyttäjä. Mistä kaikki alkoi, mitä sä ajattelit ja mitä mä ajattelin. Miksi oli näin. Perustellaan, puidaan ja laitetaan asia kerta kaikkiaan pinoon niin, ettei siitä jää mitään hampaan koloon.

Kyseisen ystävän kanssa asiaa puitiinkin sitten viestien kautta ja sainkin ittelleni paremman mielen. Päätin luottaa edelleen, sillä en halunnut heittää hyvin alkanutta ystävyyttä roskiinkaan. En ollut valmis siihen ollenkaan sillä tästä ihmisestä oli tullut mulle tärkeä ja rakas. Mä olin niin paljon miettinyt ja murehtinut häntä viime viikkojen aikana, koska hänellä oli/on vaikeaa aikaa elämässä että viimeistään tässä kohtaa mun sydämeen oli ja on tullut pysyvä paikka tälle ystävälle.

Hiukan paremmalla mielellä mä sain kuitenkin sunnuntaina päähänpiston lähteä siskon kanssa ennustajalle. Mä oon aikaisemmin ollut Erittäin skeptinen sitä kohtaan, että joku muka pystyisi näkemään tulevaa mutta kun oon pari kertaa kokenut näiden asioiden todenperäisyyden niin pakko on vähän jo uskoa. Tämä Salme ainakin tuntuu lukevan melkeinpä ajatuksiakin ja viimeksi kun oon hänen luonaan käynyt noin 3 vuotta sitten niin ennusteet on käyneet toteen pelottavan hyvin. Mä teen tästä reissusta vaikka oman postauksen tuonnempana niin saat lukea, jos kiinnostaa. Käynti oli lievästi sanoen mielenkiintoinen.

Näin viime viikonloppu siis sujui....ajatustasolla mentiin huippufiiliksistä melkoisen alas.

- Sartsa -

AIKAINEN LINTU

Tänä aamuna mä heräsin hiukan turhankin aikaisin, mutta kun ei kerran uni enää tullut silmään niin koitetaan kuluttaa tämä aamu tehokkaasti. Ehtiipä vähän siivoilla ja vaikka pyykkäilläkin. Iltahuki kutsuu töissä, tosin ei mitenkään pitkä sellainen. Kelikin vaikuttaa vielä tänään olevan ihan mukavan sorttinen joten hyvä on alkaa siirtyä viikonloppuun pikku hiljaa.

Koko viikon on saatukin nauttia helteistä. Elohopea on kivunnut ihan hellelukemiin asti ja jo vain se mulle passaa. Töissä on pitänyt kuitenkin vähän kattoa että lapset malttaa leikkiä välillä varjossa ja juovat tarpeeksi vettä. Lähes kaiket päivät ollaankin oltu ulkona. Mahtaa olla outoa nyt kun on luvattu että asteet tippuu huomattavasti.

Keskiviikkona mä olin taas salillakin ja kyllähän helteen vaikutuksen huomas. Hiki virtas ihan kun saunassa olis ollu ja vähän tuntui olossakin, ettei nyt niin tiukkaa treeniä pystynyt tekemään kun yleensä. On se kuitenkin mukavaa tuo raudan vääntäminen, mun juttu ehdottomasti. Kuinka mukavaa kun saa lihaksensa vähän kipeäksi, tietää tehneensä.

Eilen sitten piipahdin taas miesten superpesistä kattomassa tuola naapuripitäjässä. Ihana ilta oli kelin puolesta ja vaikkei peli nyt tarjonnut mitään huippuelämystä niin kyllä tuola katsomossa iltansa vietti paljon mielummin kun yksin kotona. Edelleen nämä yksinäiset illat on mulle vähän myrkkyä...

Nyt touhuilen hetken jotain ja lähden sitten töihin. Kiva viikonloppu tulossa!!

Aurinkoa iholle ja mielelle toivoo Sartsa