Kauhistus!! Eipä oo ihme että blogin perään jo vähän kysellään jos kerta viime kirjoittelusta on jo viikko. Aika liitää, ei voi mitään. Ja tämä kulunut viikko on ollut taas enemmän ja vähemmän tunnemyllerrystä joten silloin aina ajatus sakkautuu niin, ettei kirjoittelusta tuu oikein mitään. Noh, tilanne on tehty korjattavaksi.
Viime viikonlopusta mä voisin sanoa, että perjantai oli kyllä todella yllätyksellinen päivä illan osalta. Mä sain odotetun mutta yllättävän vieraan ja ilta oli kyllä ihanin naismuistiin ;) Hymy huulilla sai mennä nukkumaan ja herätä seuraavaan päiväänkin vielä.
Lauantaina oli jo etukäteen tiedossa bilepäivä sillä mun veljen luona oli karaokepirskeet ja tarkoitus oli lähteä juhlimaan paikallisille kesän aloitus festeillekkin porukalla. No fiilisten puolesta ilta ei mennyt ehkä ihan niinkun olis toivonut, sillä hyvät fiilikset laski kyllä melkoisesti iltaa kohti. Laulaminen on aina kivaa ja seurassakaan ei valittamista mutta fiilisten lasku tuli ihan muuta kautta. Lähdin kuitenkin festeille kun kyyti järjestyi, ja kyllähän se kannatti siinä mielessä että näin ihania ystäviä, nauroin paljon, sain käydä fiilistelemässä työkaverin keikan (mikä olikin lauantaina parasta ja hauskinta antia <3 ) ja pitihän sitä vähän tanssiakkin. Kuitenkin kohtuu ajoissa sitten kotiin kun ei ne fiilikset oikein siitä sitten enää nousseet niin, että olis halunnut iltaa jatkaa. Ahdistus kasvoi yötä myöten kun ystävän kanssa puitiin juttuja puhelimitse.
Sunnuntaihin heräsin ahdistuneena edellisen illan asioista. Mä en tiennyt mitä oisin ajatellut ystävyydestä, jonka luottamus oli saanut kolhun. Tai mä en edes oikein osannut jäsentää, että onko mun luottamus rikottu vai mitä on tapahtunut. Ystävyys on joka tapauksessa ylipäänsä mulle pyhä asia ja kaikki ystävät on AINA syvällä mun sydämessä. Mä haluaisin hoivata niitä kun kanaemo. Tässä suhteessa mulla on ihan sama miten mä itte voin, kunhan vaan mun ystävillä on kaikki hyvin niin mullakin on. Toinen rakas ystävä onneksi oli mun tuki ja turva tässäkin asiassa ja tehtiinkin treffit että sai oikein puida tätä asiaa ja purkaa oloaan ja mietteitään. Aamun ahdistus toi mukanaan ainakin 12 kilsan aamulenkinkin kun tuntui että oli pakko saada raitista ilmaa ettei tukehdu. Rakas sisko oli tässä kohtaa se ensiapu, pahan olon vastaan ottava verkko <3 Pikku hiljaa ajatuskin alkoi jäsentyä ja aloin saamaan ajatuksen langan pätkiä kiinni ja nippuun.
Mä en tiedä muuta tapaa käsitellä tämmösiä vaikeita asioita kun puhuminen. Mulle puhuminen on elinehto sille, että ihmissuhteet pysyy kunnossa ja koska mulle ittelle puhuminen on selvä juttu niin välillä on vaikea ymmärtää ettei se kaikille oo sitä. Ymmärrän, ainakin hetken pysähtymisen ja mietinnän jälkeen, että tämä mun tapani voi ahdistaakin toisia. Mun lippu liehuu niin korkealla ja painokkaasti avoimuuden, rehellisyyden ja asioista suoraan puhumisen puolesta, että joskus unohdan ettei se oo luontevaa kaikille. Nytkin tässä uusimmassa ystävyydessä oon huomannut, ettei kaikesta oo helppoa puhua ja että täytyy osata ittekkin antaa tilaa toiselle. Mä tuun liikaakin välillä iholle, ymmärrän sen kyllä näin jälkikäteen mutta en välttämättä siinä hetkessä kun toinen heiluttaa SOS lippua kun meinaa tukahtua mun asioista puimisen alle. Mä kun käyn ongelman päälle kun yleinen syyttäjä. Mistä kaikki alkoi, mitä sä ajattelit ja mitä mä ajattelin. Miksi oli näin. Perustellaan, puidaan ja laitetaan asia kerta kaikkiaan pinoon niin, ettei siitä jää mitään hampaan koloon.
Kyseisen ystävän kanssa asiaa puitiinkin sitten viestien kautta ja sainkin ittelleni paremman mielen. Päätin luottaa edelleen, sillä en halunnut heittää hyvin alkanutta ystävyyttä roskiinkaan. En ollut valmis siihen ollenkaan sillä tästä ihmisestä oli tullut mulle tärkeä ja rakas. Mä olin niin paljon miettinyt ja murehtinut häntä viime viikkojen aikana, koska hänellä oli/on vaikeaa aikaa elämässä että viimeistään tässä kohtaa mun sydämeen oli ja on tullut pysyvä paikka tälle ystävälle.
Hiukan paremmalla mielellä mä sain kuitenkin sunnuntaina päähänpiston lähteä siskon kanssa ennustajalle. Mä oon aikaisemmin ollut Erittäin skeptinen sitä kohtaan, että joku muka pystyisi näkemään tulevaa mutta kun oon pari kertaa kokenut näiden asioiden todenperäisyyden niin pakko on vähän jo uskoa. Tämä Salme ainakin tuntuu lukevan melkeinpä ajatuksiakin ja viimeksi kun oon hänen luonaan käynyt noin 3 vuotta sitten niin ennusteet on käyneet toteen pelottavan hyvin. Mä teen tästä reissusta vaikka oman postauksen tuonnempana niin saat lukea, jos kiinnostaa. Käynti oli lievästi sanoen mielenkiintoinen.
Näin viime viikonloppu siis sujui....ajatustasolla mentiin huippufiiliksistä melkoisen alas.
- Sartsa -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti