Mun on vaikea pukea sanoiksi sitä minkä jouduin tänään tekemään. Mä jouduin siirtää itteni etäämmälle tämän ystäväni elämästä, josta oon aiemminkin puhunut. Siis tämän jolla on ollut surua ja jonka ystävyyden suhteen mulla oli ristiriitaisia ajatuksia jo viime viikonloppuna. Asiat on periaatteessa ihan hyvin meidän välillä mutta sitten ei kuitenkaan. Lisäksi on selvää, ettei sellaista puheyhteyttä ainakaan isoissa asioissa oo, että vois kaikki jutut käsitellä pois vaivaamasta niin mun on vaikea nähdä miten jatkaa tästä eteenpäin. Ristiriitoja on nyt jo tullut ja tuntuu, että asioita alkaa kerääntyä tuonne takaraivoon. En oo tainnut kertoa aiemmin että tässä on kyse miespuolisesta ystävästä. Nyt on käynyt niin ihanasti ja onnellisesti että hän on löytänyt naisen elämäänsä. Mä huomaan, että siitä on kehkeytymässä jotain ja mä niin kovasti oon jo toivonutkin että tämä ystävä saa rakkautta elämäänsä. Että häntä pidettäis hyvänä kaiken tämän pahan keskellä mitä on tapahtunut. Josko rakkaus vois vähän silitellä enimpiä kolhuja parantavalla voimallaan. Mua nyt hymyilyttää kun mietin, että jos tämä ystävä nyt lukis tämän tekstin niin se tuumais että melkoista liirumlaarumia taas Sartsa suoltaa. Mä oon huomannut, ettei ollakkaan niin samanlaisia tässä avoimuudessa ja puhumisessa kun mitä aiemmin oon luullut. Se on hiukan harmi, mutta hyväksyn sen. Hän on sellainen kun on ja mä oon tämmöinen.
Nyt kun hän on löytänyt elämäänsä vihdoin tärkeän ihmisen niin mä en halua millään lailla olla soosaamassa sitä juttua. Mua mietityttää milloin voi viestiä, mä tunnen itteni jotenkin salamyhkäiseksi ja eilenkin kun viestiteltiin vaikka tiesin hänen olevan tämän naisensa kanssa, niin mulle tuli vaan jotenkin huono fiilis. En osaa selittää tätä nyt mitenkään, enkä koko tätä juttua miksi mulle tänään tuli tunne, että mun on nyt vain siirryttävä kauemmas, ehkä kokonaan pois. Sekin ehkä vaikutti, että puhumattomuudesta johtuen mulle on käynyt hiukan epäselväksi meidän ystävyydelle asetetut ehdot. Esimerkkinä vaikka se, että mä tänään kysyin että voidaanko me silti olla vielä kavereita vaikka hänellä tämä nainen onkin. Vastaus oli että voidaan mutta ei koko aikaa. Mitä se tarkoittaa?? Siis miten usein laitetaan vaikka viestiä, sillä se nyt on ainut ystävyyden ylläpitomuoto ollut. Nähdäänkö koskaan?? Voiko soitella koskaan, sillä viime aikoina ei ole voinut soitella. Mistä mä voin jutella etten rasita liirumlaarumilla?? Näistä mä olisin halunnut puhua ja tehdä selvät säännöt miten edetään. Vaikkakin jo ajatus siitä, että ystävyydelle täytyy laittaa säännöt tai että ylipäänsä ystävyydelle asetetaan ehtoja, on ehkä osoitus siitä ettei ystävyyttä oo ollut todellisesti olemassakaan. Vai onko?? Paljon kysymyksiä jää vaille vastauksia koska ensimmäistä kertaa mä en uskalla ottaa näitä puheeksi kun pelkään vaan rasittavani ystävää liikaa. Niinpä mä päädyin siihen että niin vaikeaa kun se onkin, niin mun on annettava nyt tilaa muille jutuille hänen elämässään. Koen olevani enemmän taakka kun ystävä, joten sitä en halua mistään hinnasta. Tämä ihminen on mulle liian tärkeä siihen!!
Mä laitoin siis viestin jossa kerroin tästä, sitten vaan toivottelin että pidä kivaa, nauti kesästä ja rakkaudesta. Onneksi muistin kertoa etten ikinä unohda häntä, sillä en todellakaan unohda vaikka en yhteyttä pitäisikkään. Tämä ihminen on niitä, jotka jää mun sydämeen ja jolle lähettelen aina välillä hyviä ajatuksia ja toivon, että hänellä on asiat hyvin ja etenkin että hän tulee onnelliseksi. Aika näyttää tullaanko vielä olemaan osa toistemme elämää vai jääkö tämä olotila vallitsevaksi. Riippuu paljon siitä mitä meidän ystävyydestä sielä toisessa päässä ollaan mieltä.
Haikein terveisin Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti