KISA- JA KESÄPÄIVÄ JÄMSÄNKOSKELLA

Eilinen oli aivan mahtava päivä. Keli oli taas pitkästä aikaa sitä mikä passaa mulle oikein hyvin. Mun päivä kului Jämsänkoskella aikaslailla täydellisissä merkeissä sillä päivään sisältyi urheilua, lenkkeilyä ja rannalla hengailua sopivassa suhteessa.

Päivän teemana oli siis aitajuoksukarnevaalit ja mä ensin mietin meenkö omalla autolla perässä vasta katsomaan itte kisoja sillä Aki meni jo hyvissä ajoin paikalle tarkoituksena kouluttaa leireileviä urheilijoita. Sitten mä muistin, että kyseisellä paikalla on uimaranta joten aattelin että lähden viettämään lämmintä kesäpäivää sinne. Mitä mä nyt täälä kotonakaan olisin sitten tehnyt.

Pakkasin reppuni ja muistin onneksi jopa aurinkorasvan. Se tuli todellakin tarpeeseen. Otin mukaan myös lenkkarit läpsyjeni lisäksi. Onneksi niin, sillä lenkkimaastot oli kyllä aivan mahtavat. Olisin voinut lenkkeillä vaikka kuinka pitkään mutta tein pahimman mokan mitä tollasella kelillä voi tehdä. UNOHDIN JUOMAPULLON!! Kun hellelukemat paukkuu ja siinä kelissä lähtee lenkille, niin ei kovin pitkälle pääse kun alkaa jo eka kertaa tuntumaan että juomista pitäis saada. Hiki virtaa koko ajan vaikkei tekisi mitään. Reilut 4 kilsaa mä kumminkin sain mittariin ja sekin on parempi kun ei mitään. Lisäksi sain näääääääin paljon hyvää fiilistä niistä reiteistä mitä mä luonnon helmassa kävelin. Kerrotaanpa kuvin:

Tällainen polku lähti mua johdattamaan kentältä poispäin.

Ihanaa oli kun sai metsän liepeillä lenkkeillä. Luonnosta saa niin älyttömästi hyvää mieltä ja voimaa.

Voi kun olis saanut kunnolla vangittua sen tunnelman joka just tässä kohtaa oli. Yllättäen polun varrella tuli vastaan puinen silta jonka alta lurisi pieni puro. Mä oon vähän heikkona tälläisiin vesijuttuihin ja siltoihin. Mun päässä alkaa lähes välittömästi kehittymään jonkunlainen tarina joka kyseiseen paikkaan liittyis.

Siltoja lisää...

Jämsänkoskella on monesta suunnasta kattoen yhtenä maamerkkinä paperitehdas jonka piiput halkoo ilmaa. Alla olevassa kuvassa iso kolkko tehdas sulautuu aika nätisti osaksi kesäistä maisemaa.

Edellä kuvattu silta johti mut ravintola Vanhan Myllyn pihaan.... Tällä kertaa ohitin kuitenkin kutsuvan terassin reippaasti.

Lenkin aikana mä kiinnitin huomioon siihen, kuinka nätti paikka Jämsänkoski on. Oikein perinteinen suomalainen kesäidylli ympäröi joka puolella. Lopuksi mä löysin nimittäin itteni tuollaiselta puutaloalueelta jossa oli vanhoja rintamamiestyyppisiä taloja vieri vieressä. Pihat oli laitettu tosi kivoiksi ja kun käveli tuota hiekkatietä niin mieleen tuli yllättäen oma kotikylä. Kun hiekka rapisi kengän alla, aurinko kuumotti ihoa ja ilmassa oli kesäisen tutut tuoksut niin silmät kiinni laittaen palasin välittömästi Lakaluomalle lapsuuden kesiin. Mietin, että tuon tien varrella asuu varmasti onnellisia ihmisiä. Ehkä siinä on yksi omista tulevaisuuden haaveista.

Tästä oli siis eilen kyse...

Oinaalan urheilukenttä on kyllä niin kauniilla paikalla ettei oikein enää voi paremmaksi mennä. Tässä näkymä joka on kun lähestytään kenttää. Taustalla näkyy veneranta.

Kenttää ympäröi aivan mahtavat näkymät joka puolella. Tässä suunnassa tosiaankin venerantaan päin. Veneet makoilevat terijoensalavien varjossa.

Kun kääntyy edellisestä näkymästä pikkasen vastapäivään niin näkyvissä on matonpesupaikka. Otin tähän kuvan viime vuodelta näyttämään miten ihanan suomalainen kesämaisema voi olla.

Taas kun tästä paikasta kääntää katsetta lisää vastapäivään niin päästään tälläisiin tunnelmiin:

Ollaan siis uimarannalla, jossa eilen olikin melkoinen kuhina. Paljon lapsiperheitä mutta myös urheilijat kävivät suoritustensa jälkeen kahlaamassa että saivat palauteltua tehokkaasti. Polvien yläpuolelle kun vedenpinta ulottuu niin viileä vesi auttaa palautumista.

Siinä mä tosiaan lenkin jälkeen nautin rantaelämästä tehden vähän ristikoita ja vaan aurinkoa tankaten. Sitten olikin monta tuntia hyviä urheilusuorituksia, täydelliset kisamakkarat ja lopuksi vielä vähäsen rantailua. Ihan täydellinen päivä.

Soli sellaasta!!

rakkaudella,
Sartsa

VANHAN NAISEN TERVEYS HUNNINGOLLA

Pakko aluksi avautua asiasta joka järkytti mua tiistaina. Polliisi oli lähettäny mulle tilaamani passin jonka mä noudin ärrältä. Innoissani avasin kuoren ja kaivelin sieltä käteeni uuden uutukaisen, 5 vuotta täynnä virtaa olevan passini. Voi kun se oli kuulkaa kiva. Joka sivulla oli tosi hieno suomalainen maisema ja takasivulla oli jopa tällänen kuva:

Järkytys oli kumminkin sitte suuri kun hoksasin että siinä MUN NIMEN ja HENKILÖTUNNUKSEN vieres oli jonku vanhan akan kuva. Siis piti oikeen ottaa vanha passi ja verrata että kyllä, ei ne kuvat näyttänyt yhtää samalta. Näillä nyt mennään, ei auta 😁 Tarttis vaan päästä nyt ulkoiluttamaan sitä. Passia meinaan. Miksei sitä vanhaa akkaaki joka siinä kuvas on.

Labratulokset tuli, samana päivänä eli silloon tiistaina. Ei ollu sokeritautia, hb oli kans ylihyvä ku 133. Kilpirauhanen käy vajaalla, sen mä arvasinkin jo. Sydän tykyttää niinku pitääki. Oli ehkä vähän kreisiä olla niin innoissaan siitä, että kilppariarvoissa oli häikkää. Se vain antoi kerralla selityksen lähes kaikkiin mun oireisiin mitä tässä on ihmetelty. Kolesterolitkin oli pikkasen koholla mutta kun oon lääkäri sivustoni lukenu niin tiedän senkin olevan yks mahdollinen vajaatoiminnan syy. Nyt sitten 12.7 oon menossa Markus sedän (lääkäri) kans juttelemaan että nappiako nyt sitte nassuun. Elikäs tyroksiinilääkitys. Toivotaan, että tämä on lääkäri joka ei laita mua "seurantaan" vaan kirjoittaa ne lääkkeet heti.

Mä pyärryn onnesta jos mä saan vanhan prtsakan ja touhukkaan itteni takaisin. Sen Sartsan joka on innoissaan asioista eikä kaikki oo niin kovin työlästä. Josko mä jaksaisin sitte syksyn tullen panostaa siihen liikuntaankin. Ja josko saisin jopa näitä kilojakin jätettyä talven varrelle. Katsellaan, kovana aion lääkärille olla.

Hierojalla piipahdin myös tiistaina. Laitettiin mun vasenta lonkkaa ja persposkea toimintakuntoon. Sitten oli pakko käsitellä myös yläselkä, hartiat ja niska että tuonne jo entuudestaan hitaalla käyvään pääkoppaan saatais jotain elämää kun veri kiertäis vähä paremmin. Sain hieroja Moonalta taas monta hyvää vinkkiä itteni huoltamiseen. Moona löytyy täältä

Eilen siis tuli 44v täyteen siitä kun synnyin. Sitä sain juhlia jo tiistaina kun kaiken tuon edellä mainitun lisäksi mulla oli vielä reffit rakkaan ystäväni kans. Ja sain tälläsen:

Nam!!! Kiitos Tiina <3

On täs taas kaikenlaista mietittävää mutta sitähän se elämä on.

rakkaudella,
Sartsa

TERVEYSHUOLIA

Ekaa kertaa mulla on tällä hetkellä sellanen tunne, että ikä merkkaa jotain muutakin kun numeroita. En oikein osaa sanoa, mitä asiasta tulisi sitten päätellä tai edes ajatella. Jotenkin päällimmäisenä on oivallus siitä että ei täälä ei todellakaan olla ikuisesti. Mä todellakin herännyt vihdoin siihen tosiasiaan oon keski-ikäinen akka. Tässä vaiheessa siis ehdottomasti on ihan todella korkea aika alkaa tehdä itelleen jotain. Mä oon tosi vihainen ittelleni etten oo älynnyt sitä jo paljon aiemmin. Tällä hetkellä mä voi tosi huonosti. Oon nollakuntoinen, huonoryhtinen koska tukiranka ja lihaksisto on ihan paskassa kunnossa. Mä syön pääsääntöisesti onneksi ihan ok, mutta välillä mä sitten vaan annan mennä ja mätän suuhuni ihan just sitä mitä huvittaa. Rasvaista, sokeria, juomisia jotka jää takuulla vyötärölle. Mä en liiku satunnaisia lenkkejä lukuunottamatta. Miksi en?? Hyvin vaikea sanoa.

Tällä hetkellä mä oon oikein tosissaan huolissani omasta terveydestäni. Mulla on outoja tuntemuksia vähän siellä sun täälä. Sydän hakkaa välillä ihan kummallisesti, olo tuntuu kun sokerit heittelis, lihakset ei palaudu rasituksesta ja välillä raajoja turvottaa. Päätä puuduttaa, samoin kun sormia ja nilkkoja. Päässä tuntuu sellaista vähän kun puutumisen tunnetta. Olo tuntuu muutenkin vetämättömältä ja siltä, ettei kaikki oo kunnossa. Niinpä, mun 44v synttäripäivä ylihuomenna alkaakin labran kautta. Musta otetaan kaikki mahdolliset verikokeet, myös kilpirauhaskoe. Lisäksi meen sydänfilmiin. Siitä sitten katotaan miten edetään. Samaan aikaan oon nyt tarkkaillut kotona verenpaineita ja nekin otetaan huomioon sitten siinä kohtaa kun labratulokset tulee ja hoitaja päättää laittaako mulle ajan lääkärille. Tottakai mun pitää mennä lääkärille. Vähintään noitten verenpaineitten takia. Alapaineet huitelee 100 tienoilla koko ajan joten taitaa olla lääkityksen paikka. Vähän mä pelkään että sokereissakin saattaa olla häikkää. Ajatus lääkityksestä, ihan mistä tahansa tuntuu aivan mahdottoman pahalta. Siis tuntuu siltä kun oisin ihan ikäloppu. Tunnen jo pelkän ajatuksen perusteella itteni sairaaksi ja jotenkin raihnaiseksi. Vanha, laiska ikäloppu ja kulahtanut. Siinä ne ajatukset. Samalla tiedän miten typerä oon ajatuksineni. Mulla on oikein huonona päivänä sellainenkin olo, ettei Akin tarvittis katella tälläistä riippakiveä kun voi saada jonkun nuoremman ja nätimmän ja sellasen, joka on ittensä pitänyt terveenä.

Mua jännittää ihan hirveästi nuo labrojen tulokset. Tuntuu ihan oikeasti, että olis tuomiolle menossa vaikka tarkoituksena on nimenomaan tietää millaine suunta ylöpäin otetaan. Haluan tietää, millainen liikkuminen mulle on hyväksi ennenkun lähden sitä ahkerasti tekemään. Pelkään noita verenpaineita esim. salireenin kannalta. Muutenkin haluan tietää mitä nuo sydämen muljahtelut ja tykytykset tarkoittaa. Sitten lähdetään laittamaan asia kerrallaan naista kuosiin.

Keskiviikkona noitten labrojen lisäksi mä meen vielä hierojalle joka hieroo mun niskat ja hartiat kuntoon. Tietää paljonko noista pään oudoista tuntemuksista johtuu siitä ettei veri kierrä päässä.

Kaiken kaikkiaan mua jännittää ja jopa pelottaakin että mikä mua vaivaa. Mitä jos paljastuukin jotain vakavaa?? On ollut jo niin kauan hyvä olla, että siksi pelkään että kyllä se vielä jotenkin kaatuu niskaan. Mutta yritän nyt ottaa ihan rauhallisesti ja asian kerrallaan.

Huomenna onneksi tiedossa tosi kiva päivä kun saan treffata rakkaan ystävän kanssa. Saa vähän muuta ajateltavaa. Tänään oon hoidellut pyykkiä koko aamun ja nyt on hirvee nälkä. Lähen kattelemaan jotain sapuskaa.

rakkaudella,
Sartsa

VIIKON HYVIÄ HETKIÄ, ONNENMURUJA

Mä postaan nyt tähän mitä mun juhannuksessa on tähän asti tapahtunut. Muutaman fiiliskuvan mä aion laittaa vielä tuolta Tiisijärveltä, missä mökillä olin alkuviikosta. Mä jotenkin ajattelen kuitenkin, että ne päivät oli sellanen ihana laskeutuminen juhannusfiilikseen. Jos totta puhutaan, niin mun mielestä on edelleen jotenkin kummallista, että ollaan jo juhannuksessa asti. Tai siis tämä aikakäsite, mikä on ollut vähän hukassa tässä pitkin alkukesää, nostaa tässä kohtaa taas päätään. Toisaalta kun nyt esim. lehdissä puhutaan kesän alkamisesta, niin se tuntuu ihan hassulta. Sen aiheuttaa nuo lämpimät, oikeastaan kesähelteiset viikot jota ollaan jo eletty. On sellanen tunne siis että kesä on jo pitkällä. Sitten kuitenkin toisaalta juhannus on viime vuosina vasta alottanut kesän. Aika on niin jännä käsite ettei mun pienen pieni mieli tahdo sitä aina ymmärtää.

Otetaans tähän vaikka samalla tämän viikon hyvän mielen juttuja. Ei ajatella pelkästään juhannuksen kannalta. Eli vaikkapa ikäänkun viikon positiiviset.

Ekana tulee mieleen se, että mä pääsin rantasaunaan. Ihanaa!! Etenkin kun myös ympäristö jossa sain saunoa oli enemmän kun mieleinen.

Ovi kutsuvasti auki

Uimaan en viileästä kelistä johtuen uskaltanut, mutta sentään varpaat upotin rantaveteen vilvoitellessani.

Alla näkyvät maisemat. Se, että sai hiljentyä ihan yksin hiljaisuuteen tämän rauhoittavan näkymän äärelle. Oon sanonut ennenkin, että vesi on mulle tuleen verrattava elementti jota voisin tuijotella vaikka miten kauan.

Paljon hyvää mieltä toivat myös nämä kahdet pikku jalat jotka veivät tätiä touhusta toiseen. Voi kuinka mulla onkaan ikävä. Tähän samaan kategoriaan voi lisätä kaikki muutkin vähän isommat tyypit joiden seurasta sain nauttia. Rakkaita kaikki tyynni <3

Torstaina hyvää fiilistä toi retki lähikohteeseen. Ja hyvässä seurassa vieläpä. Serlachius museo Göstan pihalle oli ilmestynyt kanoja kotimökkeineen sekä possuja.

Kukkojakin oli kaksin kappalein

Seura 5/5 

Eilisen eli perjantaina eli juhannusaaton sää oli sitä luokkaa että siitä ei hyvää fiilistä oikein saanut revittyä millään. Aamupäivä vietettiin Keuruulla juhannuskisoissa yleisurheilun parissa. Siitä sitten päivän hyvän mielen kokemukseen, eli saunominen Akin vanhempien luona. Olipa ihana saunakokemus kerta kaikkiaan. Kunnon puulämmitteinen vanhan koulukunnan sauna jossa löylyt oli ihanan pehmeät, kuten tuolla rantasaunassakin. Juhannusaaton ilta mentiin ihan rauhallisissa merkeissä kotosalla vaan.

Tämän päivän positiivinen onkin sitten uudet perunat sillin ja hyvän salaatin kera. Kyllä mä oon onnentyttö kun mua näin hemmotellaan ihan omassa kotikeittiössä.

Viikko on siis sisältänyt paljon hyviä hetkiä, iloista mieltä ja onnellisia ajatuksia. Jätetään tällä kertaa ne vähemmän mukavat jutut omaan arvoonsa ja koitetaan katsella tulevaa päin.

rakkaudella,
Sartsa

SARTSA KUNTOON

Tämä mun väsymys on saanut nyt sellaiset mittasuhteet, että tarttis ja on pakkokin tehrä jotain. Mökillä mulla meni keveästi 2,5 tunnin päikkärit ja ois varmaan riittänyt unta vieläkin. Onneksi ympärillä oli kuitenkin sen verran hälinää ja Villen asioiden perään piti kattella ettei  nyt aivan unten mailla mennyt aika. Eilen tulin kotiin mökiltä ja ajomatka oli aika haasteellinen kun tuntui että uni painoi silmää niin valtavasti. Edellinen yö oli taas tullut nukuttua vähän heikommin ja se meinas vähän vaivata silmää ajon aikana. Kunnialla selvisin kumminkin kotiin, mutta viime yönä unisaldo oli lähes 12 tuntia. Sängyssä olin ihan kevyestikin sen aikaa, mutta tokikaan unta ei ihan joka minuutille tullut. Aamulla heräsin eka kerran jo kuuden aikaan mutta päätin ettei vielä oo päivän alkamisen aika. Poraamisen äänet sitten lopulta herätti 8:30 mikä olikin ihan jees. Jos mä rehellinen oon niin en mä vieläkään kyllä mitenkään pirteä oo. Jos menis maate ja laittais silmät kiinni niin varmaan tulis uni.

Muistin myös mitata verenpaineet ennen aamupalaa ja lukema näytti 162/102. Juu, tarttis sillekin asialle tehdä jotain. Ja niin päätinkin että nyt on vihdoinkin korkea aika yrittää saada itteään kuntoon ennenkuin joku äkkipysäys pysäyttää. Piipahdus puntarissakin toi taas silmille sen hirveän tosiasian, että paino on niissä lukemissa etten mä vaan näytä järkyttävältä mätisäkiltä vaan riskeeraan terveyttäni joka päivä. Nyt on tehtävä ryhtiliike, vielä kun voi. Mietin vielä ruokavaliota että alanko vaan syömään kasvispainotteisesti vai ottaisinko siihen tueksi jotain nutrilettiä tai jotain . Oon aina ollut tosi tiukasti sitä mieltä, että haluan syödä normaalia ruokaa vaikka yrittäisin painoa tiputtaakin enkä mitään pussiruokia ala harrastaa. Itse asiassa Lapualla asuessa, juuri ennen tänne muuttoa, mä sainkin yli 10kg pois liikunnalla ja ruokavaliolla. Nyt on se tilanne, että liikunta on ilman muuta palaamassa mun elämään sillä sitä oon jo kovasti kaipaillutkin mutta mun tarvii tietää tässä terveystilanteessa mikä on  terveellistä silläkin saralla.

Niinpä mä soitin aamulla terveyskeskukseen hoitajalle ja pyysin sieltä apua. Sanoin, että haluan labrakokeisiin koska en oo moneen vuoteen ollut. Ei oo otettu edes hemoglobiinia ainakaan 3 vuoteen. Nyt sitten sain lähetteen verikokeisiin missä katotaan perusverinäytteiden lisäksi myös kilpirauhaset ja otetaan ekg. Lähdetään nyt tuosta liikkeelle. Samalla mä nyt sitten mittailen noita verenpaineita aamuin illoin että saan sitten nekin tulokset siihen mennessä kun labratulokset tulee. Kyllähän mä tiedän, että verenpainelääkkeitä ainakin saan alkaa syömään, siihen on niin vahva sukurasitekin mutta mitä muuta sieltä paljastuukaan niin se jännittää. Onko mulla esim 2 tyypin diabetes. Sekään ei lopulta yllättäisi mua ollenkaan. Toinen kysymys joka mieltä hiertää on sitten se, että paljonko tällä painolla on tekemistä vähän kaikkiin juttuihin.

No näihin kaikkiin kysymyksiin saadaan vastauksia kunhan saan tätä Sartsa kuntoon projektia eteenpäin. Mä niin toivon, että saan nyt ihan oikeesti itteäni niskasta kiinni kaiken kanssa ja alan huolehtimaan ittestäni paljon paremmin. En oikein tiedä mikä siinä on tänne muuton jälkeen mä oon elämäni huonoimmassa kunnossa. Onko se sitä, että kun koko elämä ja arki ympärillä muuttuu niin huomio kiinnittyy vaan siihen. Uuden arjen rakentaminen ja monenlaisten ihmiskontaktien luominen ihan tyhjästä on tainnut viedä mun voimat niin ettei omalle itselle oo jäänyt aikaa.

Kun mä katton itteäni peilistä niin mä en oo millään lailla tyytyväinen. Mä kaipaan sitä aikaa kun saatoin katsoa itteäni peilistä ja todeta että siinä on ihan jees tyyppi. Että saatoin olla tyytyväinen siihen kuka olen ja miten elämääni elän. Nyt mua oikein hävettää mitä sieltä peilistä näkyy. Ylipainoinen keski-ikäinen nainen jonka joka paikka roikkuu tilaansa sivussa. Tukkakin hapsottaa miten sattuu. Tuntuu siltä, että mun sisäinen epävarmuuden tunne näkyy myös ulkoisesti. Tai jospa onkin niin, että ulkoinen olemus vaikuttaa myös mieleen. Molemmat laahaa yhteistuumin. On aika alkaa pitää itseään hyvänä sillä meillä on täälä pallolla vaan tämä yks elämä. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen millainen se oma on ja  miltä se tuntuu.

Vaikka en tällä hetkellä ittestäni oikein tykkääkään ja pidän itteäni mitäänsanomattomana ja laiskana, niin kuitenkin mulla on jokunlainen luotto itteeni. Mä oon aikaisemminkin saanut itteni nostettua tästä samantyyppisestä tilanteesta joten miksipä en uudelleen. Mun sisällä on kuitenkin se sama innokas, iloinen, reipas, aikaansaava ja ulospäinsuuntautunut Sartsa. Se, joka taitaa viritellä äänijänteitään vaatien tulla kuulluksi. On toiminnan aika!! Kuka tahansa näitä mun sepustuksia luetkin, niin toivotathan mulle onnea ja pidäthän peukkuja että mä saan itteni kuntoon.

Ihanaa juhannuksen alus aikaa!!

rakkaudella,
Sartsa

AINA EI MÖKKIAAMUT OO KUN STRÖMSÖÖS

Toka mökkipäivä ei alkanut sananmukaisestikaan aurinkoisissa merkeissä. Vettä tuli kun esterin hanurista ja ikkunasta ulos katsoessa näkyi pelkkää harmaata massaa. Veden humina oli niin kova, että television äänetkin hävisi taustalle. Hiukan masentavaa, etenkin ottaen huomioon että mulle kyseessä oli tällä erää ainoa kokonainen mökkipäivä. Toisaalta taas, keli oli sitä mihin tällä juhannusviikolla on totuttu. Ei sentään ollut aamulla maa valkoinen, mikä sekin on koettu männä vuosina. Kaiken lisäksi sähköt oli poikki. Onneksi aamukahvit oli ehditty keitellä. Oltiin siis hämärässä sekä sisällä että ulkona :)

Kuvassa ei tietty näy se harmaus kunnolla

Eikä siinä vielä kaikki, sillä lapseni nousi sängystä tälläisen kanssa:

Insuliinipumpun "letku" siis oli mennyt ihan kokonaan poikki. Onneksi Ville heräsi ihan poikkeuksellisen aikaisin joten toiveissa oli ettei sokerit olisi hypänneet ihan pilviin. Tuohan siis tarkoitti sitä, ettei insuliinia ollut mennyt ties miten pitkään aikaan. Välittömästi mitattu lukema näytti 18,5 joten äkkiä vaan uusi kanyyli kiinni ja korjaavaa insuliinia peliin. Oli kyllä todellinen ihme, että Ville heräsi jo noin aikaisin sillä jos olis normaaliin aikaan herännyt niin ties mitä lukemia olisi saatu katella. Nyt sokerit lähti tosi äkkiä laskemaan onneksi ja jo 20 minuutin päästä oltiin 13 paikkeilla. Siitä sitten kevyt aamupala josta tuli 30HH ja sille laitettiin normi ateriainsuliinimäärä joten sitten tarkistusmittaus näyttikin jo 8 lukemia. Huh että sai huokaista helpotuksesta. Hiukan huono äiti fiilis nostaa päätään, kun en älynnyt ketoaineita tuossa kohtaa mitata ollenkaan mutta jotenkin ajatus oli vaan siinä että nyt ne sokerit alas ja äkkiä. Muuten päivä oli sokerien suhteen kohtuullisen ok. Huomasin, että vähän enemmän heittelyä oli kun muina päivinä ja kerran nousi yli 10 mutta noin pääsääsntöisesti oli hyvät lukemat. Illalla jopa Villen omasta mielestä hiukan matalat kun oli 4 ja risat. Koitin muistuttaa, että sehän on vielä ihan ok lukema.

Kyllä mä aika ylpeä Villestä oon että miten hyvin se on nyt ottanut nuo hoitorutiinit haltuun ihan uudella innolla. Hoitaa kaikki toimenpiteet lähes muistuttamatta ja kirjaamisetkin muistaa omatoimisesti hoidella. Nytkin kun päiväkirja oli unohtunut kotiin, niin on merkkaillut puhelimen muistioon lukemat ja tapahtumat. Hieno homma, että on itte nyt sisäistänyt tuon homman tärkeyden. Ja lähinnä sen, että ne hoitorutiinit on tärkeät joka päivä eikä vaan silloin tällöin.

Iltaa kohti onneksi alkoi sitten sadepilvet väistymään ja pääsin kun pääsinkin rantasaunan ihanan lempeisiin löylyihin. Kyllä se on niin, että puilla lämmitettävää saunaa ei voita mikään ja täällä se on vielä sopivan tilavakin niin löylyt ei oo polttavat yhtään. Oli ihanaa tulla välillä ulos vilvoittelemaan ja nauttimaan järvimaisemasta.

Nyt kun tätä kirjoittelen, oon saanut herätä auringonsäteisiin. On kotiinlähtöpäivä. Vielä ennen kun lähden kotimatkalle niin näen kuitenkin keskimmäisen lapsukaiseni joka tulee piipahtamaan täällä <3

rakkaudella,
Sartsa

MÖKKIMAISEMISSA

Siinä maisemia joissa mä vietän seuraavat pari päivää. Keskiviikkoon saakka, jos tarkkoja ollaan. Tämä pikkuruinen mökkikylä Lapuan ja Seinäjoen välimaastossa on ollut meidän perhepiirin juhannusviikon viettopaikka jo varmaankin yli 10 vuoden ajan. Yks mökki on ollut meille, omat mökit siskon ja veljen perheille. Myös mun vanhemmat on täällä mukana olleet. Meidän lisäksi ei täällä sitten juuri muita oo ollutkaan joten lapsetkin on saaneet täällä meuhkata ihan sydämen kyllyydestä. Rantasaunat lämpeävät, pojat kalastavat yötä myöten, grillataan, uidaan ja vietetään aikaa porukalla. Mä oon tykännyt tästä paikasta todella paljon. Jollain tapaa mieli lepää kun olosuhteet on vähän sellaset retkelliset. Mökkeihin tulee kyllä kylmä vesi ja sähkökin. On mukavuuksia kuten telkkarit ja mikrot jne. mutta kuitenkin sellainen luksusmökkeily on tästä kaukana. Ollaan aika syvällä metsässä esim, lähimpään kauppaan on matkaa 20 kilometriä. Vessassa käydään pääsääntöisesti ulkohuussissa vaikka on täälä sisävessakin joka on kaikkien mökkien yhteiskäytössä.

Rannalla oleva penkki

Monet illat mä oon tuossa rannalla istuskellut maailman menoa ja omaa sisäistä myllerrystä ihmetellen. Nämä maisemat on omiaan tuomaan ajatuksille sellaista sopivaa ilmaa, että pystyy taas näkemään vähän kirkkaammin omaan itseensä.

Eron jälkeen nämäkin kuviot sitten toki muuttui. On oltu porukallakin täällä edelleen mutta nyt viime ja tänä vuonna minä olen tämän alkuviikon Villen kanssa täälä ja isänsä ottaa sitten loppuviikon lomaillen. Näin on hyvä, yksityiskohtiin sen kummemmin lähtemättä.

Eka päivä on painumassa mailleen ja mä koitan kovasti päästä jo yöpuulle. En kuitenkaan oo voinut sitä tehdä ennenkuin oon varma että tuo diabeetikkolapseni on varmasti rannalla ja tarkistanut tarpeeksi hyvin sokeritilanteensa. Täällä kuitenkin tuntuu tuo nälkäkin vaivaavan, jos mahdollista, niin paljon normaaliakin enemmän. Hyvin on tuntunut sokerien kanssa nyt sujuvan. Lukemat on alle 10 olleet koko päivän tänäänkin ja juuri äsken soittelin pojan sisälle tarkastamaan tilannetta ja lukemat oli 6,4. Kaikki siis hyvin ja enää en antanut lupaa lähteä soutelemaan tai edes kauemmas kalastelemaan mutta serkkujen kanssa vielä joksikin aikaa ulos lähti hän. Minä sitten valvon niin kauan kunnes on pakko passittaa poika sisälle. En nimittäin missään nimessä saa ruvettua nukkumaan ennenkuin Villekin on täällä mökissä. Niin iso poika kun jo onkin.

Huomiselta odotan eniten rantasaunomista. Toivottavasti ei sade pilaa sitä iloa. Uimaan menemistä en vielä uskalla luvata mutta katsotaan. Tiisijärvi vaikenee, mutta vain hetkeksi.

rakkaudella,
Sartsa

YSTÄVIÄ JA YLLÄTYKSIÄ

Perjantaina oli monien tunteiden päivä, kun lähdettiin viettämään meidän rehtorin läksiäisiä mökkeillen. Kaikista kivointa tässä oli se, että koko juttu oli täysi yllätys juhlakalulle itselleen. Saatiin hyvin pidettyä koko homma salassa ja tuloksena oli haikea mutta iloisen naurun täyteinen ilta mahtavassa seurassa. Mulla on kyllä todella ihana työyhteisö, johon mahtuu monenlaista persoonaa mutta jossa jokaiselle on tilansa. Jokainen saa olla se kun on. On ilo olla osa tälläistä porukkaa. Mutta siis jos mä nyt hiukan avaisin sitä, mitä perjantaina tapahtui.

Kävin noutamassa kollegat kyytiin iltapäivällä ja siitä lähdettiin kohti lomahotelli keurusselkää jonka naapurissa olleista loma-asunnoista oltiin vuokrattu mökki. Tarkoitus oli kokoontua sitten tuonne lomahotellille ja yllättää pomo porukalla. Tuli kuitenkin hiukan kiire ja kun päästiin mökille niin heitettiin nopeasti vaan tavarat sisälle että ehdittäisiin vastaanottamaan juhlakalua. Lopputulos oli se, että vain minä ja yks toinen ohjaajista ehdittiin paikalle. Mutta ei se mitään, muut tulivat kohta ja juhlakalu oli oikein mielissään tästä päivään tulleesta käänteestä.

Kun kaikki olivat paikalla niin pienten häslinkien jälkeen lähdettiin ennen ruokaa mökille ottamaan kuoharit. Ruokailun ajankohdasta siis oli hiukan ristiriitaista tietoa, ja meillä olikin yhtä äkkiä reilu tunti aikaa tapettavana. No sehän sujui kun siivillä kuohuvan ja kuulumisten vaihdon äärellä. Osa porukastahan oli ehtinyt jo lomailla viikon verran ja osa meistä oli jäänyt tällä viikolla vasta lomille.

Klo 16 meillä sitten oli ruokailu varattuna noutopöydästä tuolla lomahotellilla. Tämmösessä paikassa
Ruoka oli oikein  maistuvaa, etenkin salaattipöydän osalta. Oli kiva huomata, että vaikka paikka itsessään oli vähän nuhjuinen ja jotenkin jäänyt sinne ysärille niin ruoat oli oikein fressiä.

Silliä kullekin 

Lopputulema lautasella

Lämpimät ruuat oli vähän pettymys mutta ihan ok:

Ruuan jälkeen sitten lähdettiin viettämään iltaa mökille saunomisen, erilaisten pelien, syömisen, juomisen ja yhdessäolon merkeissä. Nauraa sai niin paljon että ihan vatsasta otti. Ihania naisia kerrassaan. Yöllä vielä pulahdettiin työkaverin kanssa järveenkin viilentymään illan aikana kuumenneista tunteista :D

Saunan raikkaana

Illalla vielä käytiin paistamassa notskimakkarat grillikatoksessa. Tuli ja vesi on kyllä maagisia elementtejä.

Hiukan oli haikeaa kun meidän porukasta 2 nyt sitten ei enää syksyllä avaa tutun työpaikan ovia. Onneksi kuitenkin oon ihan varma, että me nähdään. Siitä sitten mielessä enemmänkin vaan kiitollisuus, että on saanut kohdata tälläisiä ihania ja voimaannuttavia ihmisiä. Oon yrittänyt näiltä nyt ansatuille eläkepäiville heittäytyviltä naisilta kahmia itselleni elämänviisautta jota he ovat tietoisesti tai tietämättään jakaneet. Kiitollisin mielin jatkan tästä kesälomaa!! Sain nimittäin tiedon myös siitä, että työt jatkuu taas 6.8 joten nyt saa oikein sananmukaisesti lomailla kesän.

Eilinen ja tämä päivä onkin sitten mennyt ihan rauhallisesti kotona. Vähän pihahommia, oleilua, erinomaista ruokaa ja silleen. Huomenna auton nokka kohti lakeuksia ja mökki/järvimaisemiin.

rakkaudella,
Sartsa

LAKEUS,LAPUA JA LAPSET

Eilinen päivä meni sitten lakeuren maisemiis. Siis tällääsiis:

Oli muuten aivan mahtava ajella aamuvarhaisella kun usva leijaili ohuena verhona vetten pinnalla ja aamuaurinko soluttautui esiin puitten lomasta. Syy näin aikaiselle ajelulle oli se, että tapaamisessa poikani diabetesasioissa piti olla jo 8:00 aamulla. Huonon hoitotasapainon avuksi etsittiin porukalla ratkaisua ja jotain saatiinkin sitten lopputulemaksi. Jää sitten syksyn tullen nähtäväksi miten paljon asian eteen on tuolta taholta tehtävissä. Onneksi tuntuu, että poika itse on ottanut aikalailla nyt asiakseen nuo diabetes asiat. Siis ainahan sen on pitänyt niitä miettiä, mutta tuo happomyrkytys kuitenkin oli se joka vei ajatusta vielä askelen pidemmälle. Kuitenkin huomaa edelleen, että vanha huolettomuus hoidon suhteen nostaa päätään. Samoin se, että kun Ville on aina ollut tyyppi joka huolehtii asioistaan mallikkaasti niin nyt pitäisikin paljon tarkemmin aikuisen vierellä seurata että asiat tulee tehtyä. Pelkkä muistuttelu ei nyt enää auta. Tällä hetkellä mulla äitinä on kuitenkin  usko ja luottamus siihen, että pitkäaikais sokeri laskee ja hoitotasapaino lähtee kohti tasoa jossa sen kuuluu olla.

Tämmösis tilanteis on todella vaikea olla äitinä näin kaukana. Onneksi nykyään yhteydenpito on tosi helppoa, mutta on se diabeteksen valvonnan ja hoitoasioitten suhteen aika hankalaa. Mä oon käytännössä sen varassa vastataanko mulle puhelimeen tai watsapp viesteihin. Tästä aiheesta mulla tietenkin on äitinä huono omatunto ja oikein huonona päivänä mä ruoskin itteni ihan henkiselle vereslihalle siksi, että mä oon lähtenyt tänne. Vaikka mä tiedän, että Villellä on myös toinen täyspäinen huoltaja joka kyllä pystyy huolehtimaan ihan samalla tavalla kun minäkin. Silti se on jotenkin universumin vittuilua päin naamaa että elämäni kuntoon saattaminen  on vaatinut näinkin radikaalin toimenpiteen. Jota mä en pysty katumaan, kuulostaa sitten niin itsekkäältä oman navan räpeltämiseltä kun kuulostaakin. Mä tarvitsin ihan ehdottomasti ilmaa ympärilleni ja ajatusteni ympärille, että saatoin lopullisesti riuhtoa itteni irti kaikesta ahdistuksesta joka oli kasaantunut niin pitkän aikaa. Mun on vaan pakko hyväksyä se, että harrastamalla tervettä itsekkyyttä mä väkisinkin joudun luopumaan jostakin. Eikä ne asiat oo ikinä helppoja. Mä oon maksanut aika isonkin hinnan monestakin asiasta johtuen, mutta ei mennä niihin nyt.

Palaveri oli reilussa tunnissa ohi ja sitten ajattelin treffailla ihmisiä. Kävin siskon luona. Nautin lasten touhuista jälleen kerran ja sydän suli kummityttö Kastanjan touhuille ja jutuille. Halusin vielä ennen kotiin lähtöäni viedä ahkerasti puistotyöntekijänä ahertavan tyttöseni syömään joten edessä oli muutama tunti odottelua ennenkun hän pääsi töistä. Kiersin läpi varmaan kaikki paikkakunnan putiikit ja muistinpa jopa käydä passikuvassa. (Passi on oltava aina voimassa ja mulla ehtinyt mennä umpeen jo helmikuulla!!)  Totesin että entinen kotikaupunkini ei ole niitä paikkoja joissa tekemistä riittää loputtomasti joten päätin mennä Vanhalle Paukulle katsomaan Patruunagallerian näyttelyn.
Jos vanhan paukun alue ei oo tuttu niin kattoppas tämä


Näin siellä:

Näyttely ei tällä kertaa ollut kaikkein puhuttelevin, joten kierros oli nopsaa tehty. Pois lähtiessä oli huomasin, että pajakappelin ovi kutsuvasti auki ja piipahdin siellä. Kyseessä on kohtuu puhutteleva paikka eikä kuvat tietenkään kerro mitään mutta täs nyt muutama kuitenkin:

Kunnioitus ja rauha läsnä

Räjähdyksessä menehtyneitten muistotaulu

Puhuttelevaa

 Patruunantehtaan räjähdys on niin iso osa lapualaisuutta, että jos mahdollista niin kannattaa ehdottomasti vierailla tuolla kulttuurikeskuksessa. Vaikka tehdä vaan pikavisiitti ja käydä syömässä tai kahvilla.

Tervemenoa punaisista ovista

Näin sen ajan sitten sain kuitenkin kulumaan kun tämän visiitin jälkeen vielä käväisin Ystävän luona kahvilla. Sitten olikin  mukava istahtaa tyttären kanssa hyvän ruuan äärelle jutustelemaan ennen puuduttavaa kotimatkaa.

Oli kyllä niin hektinen päivä ettei pahemmin ehtinyt ajattelemaan mitään kummempia. Nyt on sitten laitettava kamat kasaan suitsait sillä illanvietto mökillä kutsuu hyvässä porukassa.

rakkaudella,
Sartsa